Sinisen Kuun Tarina - Viidesti Kirottu
Lähetetty: Su 26.02.2006 09:40
Tämä on sitten ihka ensimmäisen Sotavasaraan pistämäni juttu/raapustus/kirjoitelma. Taustatuntemuksen paikkaansapitävyydestä en osaa sanoa yhtään mitään, mutta tarkoitus olisi sijoittaa tarina 150-vuotta viimeisen Empiren historiankirjoituksen jälkeen. Saattaa olla että kirjoitan jatkoa joskus jos kerkeän (lue: jaksan). Nyt saa sitten haukkua niin paljon kuin lystää ja murksata tulevat haaveeni kirjoittajan ammatistani.
Sinisen kuun tarina
-
Viidesti Kirottu
Metsä oli hiljainen, vain yksittäisen miehen askeleet rikkoivat hiljaisuuden. Linnut eivät laulaneet, ei edes tuuli ujeltanut puiden välissä. Grim käveli metsikössä rauhattomasti, hän olisi lähtenyt juoksuun jos ei olisi malttanut mieltään. Hän pelkäsi, mutta jatkoi päättäväisesti kävelyään. Iltarusko kajasti puiden välistä ja värjäsi puut oranssiksi ja näytti kultaavan ruohikon jossa Grim käveli. Mitä syvemmälle metsään hän kulki, sitä ahdistuneemmaksi hän tuli, jokin hänen mielessään punoi sysimustia verkkoja, visioita taudeista, kuolemasta ja kirouksista, nämä sietämättömät kuvat täyttivät hänen mielensä kun hän saapui aukealle. Hän näki aukealla miehen joka oli punoutunut sysimustiin kankaisiin, huolimatta siitä että Grim oli itse lähes örkin kokoinen, pituudessa lähinnä, oli mies hänestä hieman pidempi. Grim seisahtui aukion laidalle ja tuijotti miestä. Hänen kätensä puristi hopeista vasaraa hänen punaisen kaapunsa alla. Mies seisoi vavahtamatta paikoillaan ja katsoi poispäin Grimistä.
"Haljaad! Mircha'emet!"
Grim huusi kurkku suorana. Mies kääntyi kohti Grimiä, hänellä oli sysimustat hiukset joiden seasta erottui vain punaiset kiiluvat silmät.
"Sinun on turha kutsua minua haukkumanimillä, kuolevainen. Vaistosin sinun tulosi ennen kuin näitkään minut."
Miehen ääni korisi synkästi, ei epäilystäkään. Hän oli Turmeluksen kätyri, se saastainen paska jota Grim oli jäljittänyt jo kolmen viikon ajan. Grim oli saapunut useisiin kyliin vain huomatakseen että tämä oli ollut häntä nopeampi ja jättänyt jälkeensä vain sairaita, kuolleita ja raunioita.
"Mitä asiaa sinulla on minulle?"
Grim palautti syvänrauhallisen auktoriteettinsa takaisin.
"Olet tappanut tuhansia viattomia, tuhonnut monia kyliä, viljellyt sairautta ja myrkyttänyt monia jokia
juomakelvottomiksi. Tulin tekemään pahan työstä lopun, sinä et elä enää tämän päivän jälkeen, Melgor!"
Mies pyyhkäisi hiuksensa silmillään ja tuijotti yhä Grimiä hievahtamattakaan. Grim sai viimein otteen sairauden ja kuoleman täyttämistä harhakuvista jotka mylläsivät hänen mielessään.
"Hm, sinä et ole tavallinen soturi, myönnettäköön..."
Hän käännähti selkä kohden Grimiä katsoen laskevaa aurinkoa.
"... mutta minusta sinä et selvää tee, vaikka haavoittuisinkin fyysisesti, sieluni on edelleen luvattu arvon
mestarilleni, ja sitä ei tule kukaan muu kuin hän saamaan."
Hän levitti kätensä yläpuolelleen, ja samassa auringon lasku peittyi synkkiin pilviin. Grim tarrasi vasaransa kahvasta ja nosti sen vyöltään ylös, pidellen hopeisena kiiltävää Sigmarin vasaraa yllään. Se kajasti heikosti vaaleata valoa ympärilleen. Alkoi raivota tuuli kun Grim huusi:
"Kautta Sigmarin valon ja voiman, repiköön puhtauden tuuli Turmeluksen taivaan auki ja valaiskoon se pimeyden!"
Mutta ennen kuin Grim kerkesi tajuta, lensi hän jo komeassa kaaressa kohti takana olevaa ryteikköä. Kun hän avasi taas silmänsä, hän ei tuntenut kipua, eikä hänestä vuotanut verta, mutta hän oli kietoutunut hopeiseen sumuun joka toimi kuin verkkona, lopulta se häipyi kun tuuli kävi siihen. Kätyri oli vetänyt kätensä nyrkkiin eteensä.
"Velho... Teitä ei olekaan näkynyt maan päällä 100-vuoteen."
Grim korjasi asentonsa suoraksi ja osoitti vasarallaan kohti miestä.
"En suinkaan ole velho, olen pappi Dolaja Me'Reestä. Äskeinen ei ollut taikaa, vaan se oli siunaus joka tekee tyhjäksi kaikki pahan teot."
Mies tarrasi vyötäisilleen ja veti kankaiden seasta miekan, se päästi mustan huurupilven. Se oli piikikäs ja siitä tihkusi outoa tummaa nestettä joka maahan osuessaan kuoletti heti ruohon.
"Nulnin kaupunki oli ennen tunnettu ruudistaan ja aseistaan, mutta nykyään sieltä tulee kummajaisia, kutsu itseäsi ja loitsujasi miksi tahdot, mutta magiaan nekin ovat kytköksissä."
"Archeilla ei ole mitään syytä koskea saastuneeseen mustaan magiaan, toisin kuin sinun kaltaisillasi iljetyksillä!"
Mies lähti juoksemaan kohti Grimiä. Grim nosti vasaransa torjuakseen kohti tulevan iskun. Mies oli vahva, ja Grimin käsi tärähti ikävästi kun hopeinen vasara otti iskun vastaan. Toinen isku tuli sivuttain ja Grim väisti, mutta hänen kaapunsa repeytyi hieman. Hän teki nopean iskun ylhäältä päin, Grim ei ollut aikeissa tappaa miestä, vaikka hänen mieltään piiskasi ajatus nähdä tämä rosoinen hahmo päättömänä ja vertavaluvana maassa. Mies hyppäsi sivuun ja Grimin vasara osui maahan. Hädin tuskin hän kerkesi huomata seuraavan iskun tulevan mustasta miekasta, mutta onneksi Hopea Varjo kilpisti miekansivalluksen pois. Mies murahti, Hopea Varjo suojasi Grimiä kun tämä oli haavoittuvaisimmillaan. Grim hyökkäsi jälleen mustakaapuista miestä kohden ja osuikin tähän, hänen vasaransa iskeytyi suoraan miehen kylkeen. Kuului vaimea poksahdus ja kankaat kieppuivat ilmassa. Grim huomasi vasaransa kietoutuneena näihin mustiin kankaisiin eikä hän kerinnyt irrottaa siitä käsiään ennen kuin kankaat lonkeromaisesti tarttuivat hänen käsivarsiinsa ja pian
koko vartaloonsa. Hänen sisälmyksiään poltti ja hänen mielensä pakahtui taas kuolemaa enteilevistä kuvista. Grim katsoi eteensä, mies seisoi pari metriä etempänä käsi kohollaan Grimin suuntaan, mutta kyynärpään kohdalta hänen kätensä oli muuttunut erinäisiksi mustiksi suikaleiksi kangasta, tai siksi sitä Grim oli aluksi luullut, mutta tajusi tämän olevankin ihoa, jotka kietoutuivat kohti Grimiä. Ihonriekaleiden seasta yksi nousi ylös pidellen Grimin Vasaraa, mutta se ei enää kajastanut hopeisena, se näytti tummentuneen hirmuisesti.
"Tuon kirotun sumun voi katsos kiertää, ei minun tarvitse uhrata kaikkea fyysistä voimaani sinun nirhaamisesi, velhon voi voittaa tämän omilla keinoillakin"
Grim tunsi itsensä tukehtuvan. Ei, se ei ollut tukehtumista, hänen sisälmyksensä paloivat. Hänen vatsaansa väänsi ja Kätyri kuristi yhä otettaan Grimistä.
"Punainen tuli, siinäpä hyvä nimi harvin harvinaiselle taudille. Ihmisten typerä yleiskieli ei vain anna oikeutta sen koko komeudelle, Nedjarahk. Harvat ovat sen kokeneet, eikä yksikään niistä ole siitä selvinnyt. Olisin mieluusti nauttinut muutamasta tapauksesta, ellen olisi ollut varma kuka, tai mikä, minua jahtasi. Otan kuitenkin vahingon takaisin tässä ja nyt."
Grim haukkoi henkeä, häntä kuumotti ja miehen sanat kumahtelivat häneen, aivan kuin olisi ollut syvässä metallitynnyrissä ja joku olisi hänelle yrittänyt puhua.
"Nedjarahk'ssa siunatun, tai sairaan niin kuin te tapaatte sanoa, sisälmykset mätänevät hitaasti mutta varmasti pois. Minä itse olen saanut tuon siunauksen, ja kaikki Valitut jotka ovat sen saaneet ovat voittamattomia, heillä ei ole enää mitään pelättävää, ei ole yhtään tautia vaarallisempaa kuin tuo, se jos siitä selviää, selviää jopa itsestään kuolemasta. Sinä ihminen et tule siitä selviämään, kuolevainen. Sinun viimeiset elämäsi hetket ovat käsillä, sinä vajoat kuolleeksi ja mädänneeksi ruumiksi yhdessä auringon laskun kanssa!"
Ei. Se ei voi olla totta, Grim toisteli itselleen. Hän yritti keskittyä, mutta aina hänen mielensä vaipui taas
pahaenteisiin kuviin ja ajatuksiin.
"Sinusta jää vain harmaa muisto ja varma merkki, että nykyinen maailma on tuhoonsa tuomittu."
Grim ei voinut hengittää, hän tunsi kuinka hänen keuhkoihinsa alkoi koskea niin vietävästi.
"Maladmer, sinä suuri ylistys ja maailman herra, ota vastaan tämä kirottu orja joka tulee sinun sanaasi kunnioittamaan ja käskyjäsi noudattamaan, ota hänet ja lahjoita kaikkipimeälle Kaaokselle!"
Sitten Grimin sisällä syttyi jokin, se poltti hänen mielessään, hän pystyi hengittämään, mutta raskaasti, jokin ihanuus ja voima valtasi hänen mielensä, se poltti pahaenteiset kuvat poroksi hetkessä, eikä Kätyri sitä ehtinyt aavistamaan. Tärvelyksen kätyri näytti niin voimattomalta sen voiman vieressä mikä hänen hengessään paloi.
"S... sinä..."
Kätyri käänsi taas katseensa kohti Grimiä, mutta ei ollut tajunnut tämän irrottautuneen hänen mielellisestä otteestaan. Jokin outo voima pakotti hänet ottamaan katsekontaktin Kätyriin. Miehen tummina hohtavat silmät nauliutuivat Grimiin ja hän näytti lukevan kirousta syöstäkseen Grimin Tärvelykselle. Sitten miehen silmien kajo hiipui, ja hän näytti kalpenevan, jos hänen kalmankalpeat kasvonsa enää voivat kalveta enempää kuin mitä Grim näki. Hän repi itsensä irti miehen otteesta ja ihonriekaleet pirstoutuivat pieneksi silpuksi. Hän jymähti maahan ja suoristi vasemman kätensä osoittamaan kohti Kätyriä. Grim avasi suunsa ja sieltä pääsi sanoja jotka olivat outoja hänelle, mutta kun hän oli päässyt sanomisessaan loppuun, valkea valo lähti hänen kädestään ja sinkoutui eteenpäin
kohti Kätyriä. Kun se osui mieheen, kuului hirveä karjaisu ja mies paloi poroksi. Siniset liekit polttivat ruumiin tuhkaksi ja tuhka tarttui tuuleen, mutta vielä niihin iskeytyi liekki ja Grimistä näytti hetken että ilma olisi ollut tulessa. Sitten iski hiljaisuus. Grim lysähti maahan tajuttomana, tai siksi hän sitä olisi kuvannut. Hän ei kuullut, ei nähnyt, ei tuntenut mitään. Kaikki hänen aistinsa olivat lamaantuneet, kunnes häneen iski valtava hyvänolon tunne. Hän nosti päätään ylös katsoakseen eteenpäin, ja mitä hän näki oli jotain uskomatonta. Se oli nuori nainen joka oli kietoutunut ruohoon ja lehvästöön. Hänellä oli pitkät hiukset jotka välkehtivät auringonlaskun kanssa, Grim ei erottanut hiusten väriä, mutta huomasi että aurinko oli taas ilmestynyt. Nainen piti Grimin hopeavasaraa kädessään.
"Nouse ylös Grim Admur, sillä sinua ei vaivaa mikään. Ruumiisi ja sielusi ovat tervehtyneet. Paha on ajettu pois eikä se tule vaivaamaan mieltäsi enää."
Grim ponnisteli ylös, mutta tunsi keuhkoissaan poltteen. Hän ei saanut henkeä. Nainen asteli eteenpäin ja kosketti Grimin poskea. Hän ei ymmärtänyt tunnetta, mutta se valtasi koko hänen kehonsa. Se oli kuin keväinen puro olisi halkonut maata ja tuottanut salamannopeasti ympärilleen vehreyttä ja kukkia. Grim tunsi että auringonvalo läpäisi hänen kehonsa ja että vain pari kyynärää hänen alapuolellaan solisi maanalainen puro. Sitten nainen irrotti otteensa ja samassa Grim suoristi selkänsä. Kummallista, hän tunsi kasvaneen pari tuuma, mikä oli erikoista hänen ikäiselleen.
"Sinun ei ole pelkäävä enää mitään, paitsi tätä metsää. Mene nyt, äläkä palaa. Mene nopeasti, kulje kuin tuuli äläkä pysähdy kuuntelemaan torvea."
Grim ei ymmärtänyt mistä nainen puhui ja oli aikeissa kysyä häneltä mitä tämä tarkoitti, muttei ehtinyt. Naisen selästä levittäytyivät siivet, ne olivat kuin jättiläisperhosen siivet, ne kimaltelivat kultaa ja hopeaa, mutta olivat silti äärimmäisen ohuet, sillä iltarusko kajasti vielä niiden läpi. Nainen lehahti ilmaan ja muuttui pieneksi hennoksi perhoseksi joka lepatti Grimistä poispäin metsän syvyyksiin.
Hän oli aivan ihmeissään, mitä oli tapahtunut. Grim poimi maassa olevan vasaransa ja huomasi että aurinko laski mailleen. Sitten hänen sisälmyksiään kalvasi, joku ahdisti häntä. Sitten hän muisti missä oli ja alkoi juosta poispäin, takaisin sinne kylänraunioihin joka tuntui yllättäen erittäin houkuttelevalta paikalta. Juostessaan hän tunsi jotain, joku tarkkaili häntä. Grimin ei tarvinnut ruveta arvuuttelemaan kuka se olisi eikä hänen tehnyt erityisesti mieli ottaa asiasta selvää. Eniten häntä kummastutti miten hän pystyi vaistoamaan haltian, tai ehkä haltioiden läsnäolon ympärillään. Olisiko se ollut naisen magia joka antoi hänelle kyvyn moiseen? Siihen ei nyt ollut aikaa, sillä hän pelkäsi henkensä puolesta. Lopulta hän näki kuinka metsä alkoi vaihtua niityksi, puut harvenivat ja hän ohitti sen saman kiven jota hän oli tutkinut ennen metsään astumista, silloin se näytti tavalliselta kiveltä, mutta nyt Grim näki siinä varsin selvän isonkin riimun. Ei hän sitä osannut tulkita, mutta ei siihen ollut tarvettakaan. Lopulta hän näki Valtatien ja hänen mielensä rauhoittui. Astuessaan kovalle kiveykselle, hän tunsi kuinka metsä näytti taas metsältä ja kaikki ympärillä oleva kasvusto ei ollut enää niin eläväistä kuin hetki sitten. Mitä se mahtoi olla? Kuka se nainen oli? Grimin mieli täyttyi kysymyksillä, hän tiesi missä oli ollut ja ihmetteli miksi oli yhä hengissä. Oliko naisen magia suojannut häntä ja huijannut metsää ja sen asukkeja. Jos nainen kuului noihin asukkeihin, miksei hän tyytynyt vain parantamaan häntä ja jättänyt häntä oman onnensa nojaan odottamaan kuolemaa.
"Ihmeiden aika ei ole ohi..."
Grim huokaisi. Oli alkanut sininen hetki, ennen täydellistä pimentymistä. Brionneen olisi pitkä matka, ja kylässä hän ei voisi yöpyä eikä tehdä enää mitään, se oli hävitetty eikä sen asukkailla ollut enää toivoa. ei auttanut muu kuin alkaa patikoimaan kohti Brionnea mistä hän toivottavasti saisi yösijaa, mikä näinä aikoina olisi miltei mahdottomuus.
Hän saapui vihdoin ja viimein Brionnen kaupungin jylhille porteille. Portinvartija asteli ulos vahtikopistaan Grimin luo. Hän oli pukeutunut melko kepeään suomuhaarniskaan ja kädessään hänellä oli hilpari, kasvot olivat ajelemattomat ja naama oli arvilla, melko tyypillinen ulkonäkö talonpojalle, mutta miksi ihmeessä tämä oli portinvartijana.
"Iltaa..."
Grim sanoi kohteliaasti.
"Porttimme ovat suljetut tähän aikaan illasta. Jos teillä ei ole herttuan myöntämää kululupaa, olkaa hyvät ja poistukaa."
Grim puri huultaan. Hän oli unohtanut että nämä portit pysyivät visusti kiinni myöhään yöstä, etenkin
ulkopaikkakuntalaisille.
"Tarvitsisin yösijaa, en muuta. Minulla ei ole kulkulupaa ja olen taivaltanut pitkän matkan. Eikö olisi mitenkään mahdollista-"
Mies sylkäisi katukiveykselle. Grim ymmärsi eleen jolla hänet laskettiin auktoriteetissä portinvartijaa alemmas.
"Tiukat säännökset, emme voi päästää kerjäläisiä sisään tälläisinä aikoina."
Grimiä keitti. Häntä ei oltu haukuttu kerjäläiseksi koskaan. Hänen ei auttanut muu kuin kävellä pois Brionnen muureilta. Ilma oli kolea ja Grim mietti kuumeisesti minne hän yöpyisi, ulkona nukkuminen ei tullut kuuloonkaan, maantierosvot voisivat iskeä kiinni ja hän voisi vilustua. Grim käveli Brionnen muurien ympärillä ja mietti kuumeisesti minne menisi, kunnes huomasi muurissa ulokkeen jossa oli puinen ovi. Oven yläpuolella oli kyltti jossa luki jotain mistä Grim ei ottanut selvää. Oven molemmilla puolilla oli patsas joka esitti Bretonnian "lempiherttuan"
leijonasymbolia. Hän asteli oven luo, se oli tehty männystä ja sen reunat oli vahvistettu teräksellä. Kyltissä luki "Ulkopaikkakunnan kuppila". Olisiko täällä yösijaa? Grim katsahti oveen ja siihen oli kaiverrettu jotain "Koputa kolmasti ja ilmoita asiasi. Örkit, maantierosvot ja mutantit älkööt vaivautuko". Grim koputti kolme kertaa oveen ja ovessa olevan kurkistusaukkoon ilmestyi silmäpari.
"Mitä asiaa!?"
Grim laskeutui hieman alemmas.
"Tarvitsen yösijaa, ja teidän on turha olla huolissanne, en ole örkki."
Luukku sulkeutui. kuului kalahduksia ja murahduksia. Kun ovi avattiin rupesi koira haukkumaan.
"Serton, hiljaa! Se on iso muttei se mikään perhanan örkki ole. Hiljaa nyt!"
Ovi avautui ja siinä seisoi lyhyenläntä mies jolla oli piippu suussaan. Hän piti kaulapannasta kiinni melkein itsensä kokoista mustaa koiraa joka murisi.
"Anteeksi, tämä yksilö on kotoisin tuolta pohjoisesta ja se on toiminut ajokoirana. Jonathan! Tules ja hae tämä pentu pois, meillä on asiakkaita. Tulkaa sisään hyvä herra. Ulkona on kylmä ja lähistöllä saattaa olla örkkejä."
Grim astui sisään. Huone oli pieni ja huonosti valaistu, huoneen perällä oli rappuset alaspäin, rappusia ylös nousi juuri nuorehko mies jolla oli vyötetty miekka purppuranpunaiselle huotralle, melko selvästi viimeinen varoitus tunkeilijoille että nyt on viimeinen mahdollisuus perääntyä. Mies, tai pikemminkin poika, otti Sertonin kiinni ja talutti sen alakertaan. Ovenvartija alkoi sulkemaan ovea ja lukitsi sen ainakin viidellä lukolla ja asetti vielä ovelle puisen tukin poikittain.
"Herra on hyvä ja menee alakertaan, siellä on palvelua, minä vartioin vain ovea."
Mies murisi. Grim kyyristyi ja lähti astelemaan erittäin jyrkkiä rappuja alas. Seinät olivat kiveä ja siellä täällä oli lyhtyjä valaisemassa käytävää. Saapuessaan alas Grim löi päänsä matalaan kattoon.
"Hrmm hrmm. Meil tul näkjään örkkhi vierraissiin!"
Grim siristeli silmiään, huone oli huonosti valaistu, mutta Grim erotti sen pääpiirteet. Huone oli todella iso, muttei korkea, seinillä roikkui vuoteita ja huonetta ympäri oli ripoteltu pöytiä ja tuoleja. Takimmaisella seinällä oli baaritiski.
"Millokha se Vittjemi o ruvent piästämmään örkkilölöitä tuphaanasa?"
Grim katsahti vasemmalle ja näki siinä kyttyräselkäisen miehen. Hän oli pukeutunut ruskeaan säkkikankaasta tehtyyn vaatteenkyhäelmäänsä ja nojasi keppiinsä.
"Itse asiassa olen Sigmarin palvoja, pappi. Örkki on todella lähellä kokoani, mutta kaukana älykkyydestä."
Mies raapi kaljua päätään.
"Phappi? Voe elämmäin kevät, jo sit on ihme khu phappi vaevauttuu tulemmaa tännek. Mikäs sinnuu tänhe ajo?"
"Portinvartija ei päästänyt sisään. Nyt anteeksi, olen väsynyt."
Grim alkoi astella kohti baaritiskiä. Tiskin vieressä oli se sama poika koiransa kanssa, Sertonin jos Grim oikein muisti. Koira puri suurta luuta joka kuului joko suurelle eläimelle tai örkille. Tiskin takana seisoi nuori nainen jolla oli vihreä esiliina päällään ja hänen ruskea tukkansa oli palmikoitu taakse. Pari kynttilää toi valoa tiskille.
"Iltaa, arvon herra. yösijaako vailla olette?"
Grim nojasi väsyneenä baaritiskiin.
"Kiitos kyllä. Uni olisi paljolti kaivattua, olen matkannut pitkän matkan. Onko teillä huoneita vapaana."
Nainen tyrskähti hieman ja alkoi kikattamaan. Lopulta hän kuitenkin kokosi itsensä ja jatkoi hymyillen Grimille.
"Anteeksi hyvä herra, meillä ei ole huoneita, vain nuo sängyt tuolla seinien vierellä. Jos se kelpaa, saatte yhden käyttöönne kuudella Bretonnialaisella."
Grim vilkaisi uudestaan huoneen poikki. Takuulla kyseessä ei ollut mikään virallinen makuupaikka, mutta miten niinkin selvä sisäänkäynti on saatu pidettyä salassa vahdeilta. Toisaalta, talonpoikaisvahdit olivat helposti lahjottavissa. Hän otti kukkaronsa esiin.
"Minulla löytyy vain Valtakunnan Kultaa, ei se sattuisi kelpaamaan."
Tyttö heitti nätin hymyn Grimille. Hänen hymynsä toi valoa huoneeseen, aivan kuin kynttilät olisivat imeneet itseensä lisäenergiaa palamiseen.
"Nooh, jos minä tämän kerran hyväksyn Kullan, mutta seuraavan kerran olen hieman lujempi. Kahdeksantoista Kultaa taitaa olla oikea määrä."
"Eiköhän se ole, tuossa kaksikymmentä, pitäkää loput."
Grim asteli kohti yhtä vuodetta, asettui polvilleen sen viereen ja siunasi Sigmarille että tämä toisi rauhallisen yön. Muutamat ihmiset vieruspöydissä kummastelivat kyseistä elettä, harvoin näin alhaiseen majaan oli pappeja eksynyt. Grim asettui vuoteeseen selälleen ja nukahti heti.
Jokin rysähti ja alkoi kuulua koiran haukuntaa. Grim ponkaisi ylös. Kuului puhetta, se tuli yläkerrassa. Serton haukkui vimmatusti, mutta ulahti ja kolisi sitten rappuja alas. Grim kuuli kuinka portinvartija kinasteli jonkun kanssa Bretonniaa puhuen, hän ei ymmärtänyt sanaakaan, vaikka hänen olisi, ja näytti olevan tuskissaan. Lopulta hän näki kun nuorukainen ryntäsi Sertonin luota ylös rappuja vetäen miekkansa huotrastaan. Portinvartija karjaisi ja kuului hirveä jymähdys, ja tajuton portinvartija ruumis rymisi rappuja alas. Tyttö tiskin takaa juoksi vanhan vartijan luo huutaen "Papá, papá!". Alkoi kuulua miekkailu ääniä, tässä vaiheessa kaikki olivat hereillä ja Grim meni erään kääpiön luo joka oli nukkunut viereisessä vuoteessa.
"Mitä on tekeillä?"
Kääpiö murahti, katsoi Grimin suuntaan ja jupisi.
"Partio... Tämä kuppila on toiminut pysähdyspaikkanani jo kokonaista 15 vuotta eikä kertaakaan sitä ole ratsattu, missä nyt mättää?"
Kääpiö jupisi itsekseen, hyppäsi sängyltä alas ja alkoi penkoa lakanoita. Grim asteli keskelle huonetta aikeinaan mennä ylös katselemaan josko siellä tarvittaisiin apua. Hän näki kun vanha, rätteihin kääritty vanhus haparoi itsensä kohti nurkkaa pois oviaukosta. Grim ei kerinnyt kauas kun miekka lensi ylhäältä rappusista ja nuori poika kieri sen mukana. Nuorukainen kohottautui ylös kättään pidellen ja auttaen tyttöä viemään portinvartijan suojaisaan paikkaan. Grim tarttui vasaraansa. Alas asteli kultaiseen haarniskaan pukeutunut Paladin ja hänen seurassaan tuli neljä Grailin ritaria. Nyt oli jokin pielessä, Grim ymmärsi jotakin näistä miehistä, ei yhden laittoman kapakan ratsaamiseen vaadittu näin voimakkaita apukeinoja.
"Kukaan ei liikahdakaan! Tämä on herttuan määräys, kaikki luovuttavat aseensa ja varusteensa sir Felroúnille ja seuraavat meitä vartiotupaan!"
Kuului laukaus ja kilahdus. Katosta tippui kivenmurusia, Grim käänsi päänsä kohti laukauksen lähdettä, se oli sama kääpiö joka piti kädessään pistoolia.
"Kirottu! Se seppä myi minulle tussarin joka ei sovellu edes tinapurkin lävistykseen!"
Yksi Grailin ritareista asteli kohti kääpiötä, tarrasi tämä aseesta ja viskasi sen kohti nurkkaa.
"Oui, herra kääpiö. Ruutiaseenne on oikein oivaa tekoa, mutta minun panssarini kilpistää pahemmatkin loitsut, lyijystä nyt puhumattakaan."
Paladin asteli kohti Grimiä mutta meni tämän ohitse. Hän jututti erästä talonpoikaa melko tuimasti ja uhkailevasti. Grim hoksasi että kyseinen talonpoika oli pukeutunut Brionnen armeijan sävyihin, näin talonpojat ja vahdit saatiin siis pidettyä hiljaisina, he tiesivät että jos he ilmiantaisivat paikan herttualle, he menettäisivät kantapaikan.
"Selvä. Nyt kaikki ulos, tämä kreivi suljetaan nyt lopullisesti, mutta ensin jokainen tarkastetaan."
Kuului kova räsähdys ja tuulenpuuska lennätti Grimin lattialle selälleen.
"Hsssss! Kosskeppash niin revin shuolesi pellolle!"
Grim nosti päänsä ylös. Pöydät olivat lennelleet hujan hajan ja hän näki yhden Grailin ritarin miekka valmiusasennossa ja kyttyräselkäinen vanha mies oli noussut pystyyn osoittaen sauvaansa kohti ritaria.
"Mielihyvin, herra Nógril, on ilo päästää teidät päiviltänne. Touché!"
Ritari teki hyökkäävän piston kohti miestä ja tämä torjui sen kepillään. vanhus heittäytyi vasemmalle ja nosti vasemman kätensä kohti miestä.
"Viimeishen kerran te shaasstaiset nilviäishet kutssutthe minua shillä alenthavalla nimellä! Argjahad me'chorled!"
Betonilattia miehen alla muuttui silmänräpäyksessä tervaksi ja ritari hulmahti syvään mustaan tervaan niin ettei hänestä näkynyt enää mitään. Grim nousi ylös ja samassa hänen ohitsensa juoksi toinen ritari hopeisena välkkyvä miekka kädessään.
"Siithä vaan. Ette te minulle mahda mitään shhhh..."
Huoneeseen tulvahti mädän tuoksu ja ritari lennähti taaksepäin osuen seinään ja räjähtäen osuessaan kuin mätä omena. Paladin lähti astelemaan kohti körmyselkää, mutta Grim pysäytti hänet.
"Parahin herra, tiedän mihin pystytte, mutta tämä olento on jotain liian vahvaa ettette voi mitenkään vastustaa sen voimia riippumatta siitä kuinka vahva olettekaan."
Paladin katsoi hämmentyneenä Grimiä, muttei yrittänytkään liikkua. Jokin oli saanut hänet pysähtymään, ja Grim tunsi sen itsekin. Se oli samankaltainen tunne kuin mitä hän tunsi metsässä, tosin paljon heikompi. Tämän Kätyrin mielentahto oli helposti nujerrettavissa, tosin se oli kavala ja nujersi itse itseään näin valehdellen ihmismielelle että hän itse olisi voinut nujertaa taudin ja kuoleman ennekuvat. Grim hapuili vasaraansa.
"Seiiiiissss! Sinääää..."
Kyttyräselkä alkoi astella kohden Grimiä ja paladinia. Samassa viimeinen ritari hyökkäsi takaapäin ja iski miekan Kätyrin läpi. Se sihisi ja kääntyi ympäri miekka töröttäen sen keskiruumiista. Ritari alkoi perääntyä taaksepäin ja jäi kirjaimellisesti selkä seinää vasten.
"Sssurkimushet!"
Grim nosti vasaran vyöltään.
"Seis! Olet vuodattanut tarpeeksi viattomien verta täällä!"
Se kääntyi hitaasti kohti Grimiä ja vetäisi miekan hitaasti pois lihastaan. Miekka kirskui kuin se olisi isketty kiveen ja katksei sitten kahtia, jättäen osan terästään yhä Kätyrin vatsaan. Grim piti vasaraansa ojossa Kätyriä kohden. Tässä huoneessa ei olisi tilaa kaksintaisteluun, eikä kätyri ollut valmistautunut sellaiseen, ennemminkin henkiseen kaksintaisteluun.
"Velhho..."
Se mutisi. Arvasshin että sinusssa oli jotain... jotain erillaishta kun assstuit tänne. Mutta sinusssta saati shinun kyvyissstäsi ei ole apua näille kuolevaisille. Avar!"
Grim levitti kätensä ja tunsi kuinka jokin osui hänen vatsaansa. Se olisi lävistänyt hänet ellei hän olisi reagoinut. Kun hän katsoi maahan hän näki mustan pallon joka kietoutui hitaasti hopeiseen seittiin.
"Mitääääh?! Shalsmund on herännyt sinussa pienokainen? Hän oli vain kurja kuolevainen joten hänessstä ei shinulle ole apua, kuole!"
Kätyri nykäisi kätensä kohti Grimiä ja siitä lähti mustia liekkejä, Grim vastasi tähän tarjoamalla liekeille vasaraansa ja ne kilpistyivät hopeisena välähtäen takaisin ampujaansa.
"Olet hyvä, muttet tieäd, lapsssokainen kenen kansha olet tekemisissä. Tappakaa hänet!"
Grim tunsi päänsä vihlaisevan ja samassa käsi tarttui hänen olkapäälleen ja lennätti hänet komeassa kaaressa huoneen poikki. Grimin selkää koski eikä hän päässyt ylös, olihan hän lentänyt päin kiviseinää. Hän huomasi kuitenkin että kaikki ympärillä olevat ihmiset olivat alkaneet lähestyä häntä, kaikilla oli kädessään jotain kättä pidempää, veitsi, leivänkannikka, nuija tai vastaava. Hän erotti joukossa myös Paladinin ja hänellä oli hullunkiilto silmissään, niin kuin muillakin ihmisillä.
"Älkää jättäkö mitään jäljelle, ei edesh veripisssaraakaan!"
Hän oli saarroksissa, Kätyri oli myrkyttänyt jokaisen paikallaolijan mielen omallaan ja voi näin ottaa haltuunsa kenet tahtoi.
"Fastajeer Pas'Bader! Mirmadmos eleron!"
Yhtäkkiä huoneeseen tuli kirkas valo joka sokaisi. Kuului ukkosen jyrinää ja askeleita.
"Khuka ussskalthaa häiritä m... Sinääää!!!"
Lähestyjät pysähtyivät ja lysähtivät maahan yhtä aikaa. Grim näki haarniskaan pukeutuneen miehen keskellä huonetta, hänen oikealla puolellaan oli kasa kangasta josta törötti kirves joka välkehti sinisenä, hänen vieressään oli nainen jolla oli valkeat hiukset jotka oli palmikoitu selkää myöten. Nuo kaksi ihmistä puhuivat Bretonniaa eikä Grim ymmärtänyt muuta kuin yhden sanan, "Herttua". Grim pyrki ylös, mutta hänen ruumiissaan kävi kova kipu, kunnes hän tajusi että hänet oli lävistänyt jokin metallinen tanko, samassa hänen kehonsa tunsi kipua joka jäi melkein kakkoseksi ensimmäisen kohtaamansa Kätyrin aiheuttamalle. Sekä mies ja nainen huomasivat Grimin ja nainen alkoi astella kohti häntä, ellei mies, oletettavasti Brionnen herttua, olisi pysäyttänyt häntä. Seurasi hetken vilkas väittely ja nainen riuhtoi itsensä irti herttuan otteesta. Hän kyyristyi Grimin luo ja Grimillä oli todella työn ja tuskan takana saada katseensa pois naisen "uhkeasta" povesta, tämä oli hänen mielestään yksi helvetinmoinen kokemus: äärimmäinen nautinto ja tuska samalla kertaa.
"Pysy aloillasi."
Nainen kosketti Grimin vastaa josta tanko törötti, yhtäkkiä naisen käsivartta pitkin alkoi kulkea kultasäikeitä ja Grim tunsi heti miellyttävän hyvänolontunteen liukuvan hänen kehonsa läpi.
Hän heräsi valoisassa huoneessa, eheässä vuoteessa . Grimin päätä särki eikä hän tiennyt oikein missä oli tai mikä päivä oli, ainut asia mistä hän tiesi että hänen vaatteensa olivat sängyn päässä ja hänen ruumiinsa ympäri kiersi sideharso. Grim kompuroi sängystä ylös ja puki päälleen, hänen hopeinen vasaransa makasi seinää vasten, huone oli pyöreä ja siinä oli yksi pitkä ikkuna josta auringonsäteet pääsivät huoneeseen. Grim asteli huoneessa, se oli vähän kalustettu, vuode, tuoli ja pieni pöytä jossa oli vesivati jossa Grim huuhtoi kasvonsa. Sitten hän kuuli askelia ja vaimeata puhetta. Ovi avattiin ja huoneeseen astui kaksi sotilasta, kaksi miestä, nainen ja herttua jonka Grim oli nähnyt edellisenä iltana.
”Hyvää huomenta herra Grim, olettekin jo hereillä.”
Herttua teki pienen eleen kädellään ja sotilaat poistuivat huoneesta vetäen oven kiinni perässään. Grim silmäili nopeasti miehien pääpiirteet, toinen oli lyhyt, lähes kääpiön kokoinen, ja oli pukeutunut turkiksiin. Toinen oli normaalikokoinen ja oli pukeutunut Brionnen punasinisiin sävyihin.
”Miltä vatsasi tuntuu? Sait aika tällin siellä kapakassa, magia ei siihen auttanut koska metallinpala oli pahasti ruosteessa.”
Grim katsahti ympärilleen vielä kerran.
”Missä mahdan muuten olla?”
”Olet Brionnen linnan vierashuoneessa, itäisessä tornissa. Meillä olisi puhuttavaa…”
Herttua asteli Grimin luo ja istuutui pienelle tuolille.
”Istu ole hyvä. Olen saanut kuulla että olet törmännyt tämäntapaisiin kätyreihin ennenkin.
”Kerran, en mene vannomaan, mutta luulisin että Athens Loressa.”
Herttua katsahti Grimiä merkitsevästi.
”Se että istut tuossa siinä kunnossa missä nyt olet, ja kerrot vielä selvinneesi Sieltä on erittäin harvinaislaatuista. Sinun lienee aika tietää jotain…”
Herttua nousi ylös vuoteelta ja asteli kohti ikkunaa.
”Onko sinulla mitään hajua keitä nuo Kätyrit ovat?”
”Kaaoksen palvojia, epäilen vahvasti että joku Nurglen alalaji tai vastaavaa.”
”Epäilyksesi on pahasti pielessä. Nämä Turmeluksen kätyrit kuuluvat omaan jumalakuntaansa, Viidesti kirottuihin. He palvovat ”Puhdasta kaaosta” ja he ovat osoittautuneet erittäin väkeviksi vastuksiksi joille Khornen Ylilorditkin kalpenevat…”
Grim ponkaisi ylös.
”Miten on mahdollista että tiedät asioista näinkin paljon?”
”Olen kytköksissä Kisleviläisiin, mikä saattaa kuulostaa melko omituiselta. He ovat joutuneet pahoihin konflikteihin Rajamailla, Kätyrit liikkuvat vähälukuisina joukkoina, mutta ovat sitäkin vaarallisempia. Tämänhetkisten tietojen mukaan heissä yhdistyy kaikkien neljän ”Veljeskunnan” pahimmat puolet.”
Herttua huokaisi ja kääntyi nyt kasvotusten kohti Grimiä.
”Miten tämä on mahdollista? Miksei oma luostarimme ole saanut asiasta mitään tietoa?”
”Ongelma piileekin juuri Tasavallan hallintoelimissä. Korkeimmat virkamiehet ja Kreivit tietävät tästä uudesta uhkasta, mutta he ovat onnistuneet pimittämään tämän tiedon kaikilta, mukaan lukien luostarit Velhojen veljeskunnat.”
Grim haroi päätänsä.
”Se ei ole mahdollista! Velhojen Veljeskunnalta on mahdoton pimittää tuollaisia tietoja!”
”Olet oikeassa, mutta heidät saadaan pidettyä vaimennuksessa sillä uhalla että heidät karkoitettaisiin Pohjoisen Rajaseuduille. Minulla olisi nyt hyvin erikoislaatuinen tehtävä sinulle Grim Admur, tehtävä joka saa sinut oletettavasti harhaoppineen asemaan…”
Grim arvasi jo mistä oli kyse
”… sinun on palattava takaisin tasavaltaan ja levitettävän sanaa tästä uudesta uhkasta, Viidesti Kirotuista. Matka on lyhyt, mutta määränpää ja sen tapahtumat eivät ole miellyttäviä.”
-
Sinisen kuun tarina
-
Viidesti Kirottu
Metsä oli hiljainen, vain yksittäisen miehen askeleet rikkoivat hiljaisuuden. Linnut eivät laulaneet, ei edes tuuli ujeltanut puiden välissä. Grim käveli metsikössä rauhattomasti, hän olisi lähtenyt juoksuun jos ei olisi malttanut mieltään. Hän pelkäsi, mutta jatkoi päättäväisesti kävelyään. Iltarusko kajasti puiden välistä ja värjäsi puut oranssiksi ja näytti kultaavan ruohikon jossa Grim käveli. Mitä syvemmälle metsään hän kulki, sitä ahdistuneemmaksi hän tuli, jokin hänen mielessään punoi sysimustia verkkoja, visioita taudeista, kuolemasta ja kirouksista, nämä sietämättömät kuvat täyttivät hänen mielensä kun hän saapui aukealle. Hän näki aukealla miehen joka oli punoutunut sysimustiin kankaisiin, huolimatta siitä että Grim oli itse lähes örkin kokoinen, pituudessa lähinnä, oli mies hänestä hieman pidempi. Grim seisahtui aukion laidalle ja tuijotti miestä. Hänen kätensä puristi hopeista vasaraa hänen punaisen kaapunsa alla. Mies seisoi vavahtamatta paikoillaan ja katsoi poispäin Grimistä.
"Haljaad! Mircha'emet!"
Grim huusi kurkku suorana. Mies kääntyi kohti Grimiä, hänellä oli sysimustat hiukset joiden seasta erottui vain punaiset kiiluvat silmät.
"Sinun on turha kutsua minua haukkumanimillä, kuolevainen. Vaistosin sinun tulosi ennen kuin näitkään minut."
Miehen ääni korisi synkästi, ei epäilystäkään. Hän oli Turmeluksen kätyri, se saastainen paska jota Grim oli jäljittänyt jo kolmen viikon ajan. Grim oli saapunut useisiin kyliin vain huomatakseen että tämä oli ollut häntä nopeampi ja jättänyt jälkeensä vain sairaita, kuolleita ja raunioita.
"Mitä asiaa sinulla on minulle?"
Grim palautti syvänrauhallisen auktoriteettinsa takaisin.
"Olet tappanut tuhansia viattomia, tuhonnut monia kyliä, viljellyt sairautta ja myrkyttänyt monia jokia
juomakelvottomiksi. Tulin tekemään pahan työstä lopun, sinä et elä enää tämän päivän jälkeen, Melgor!"
Mies pyyhkäisi hiuksensa silmillään ja tuijotti yhä Grimiä hievahtamattakaan. Grim sai viimein otteen sairauden ja kuoleman täyttämistä harhakuvista jotka mylläsivät hänen mielessään.
"Hm, sinä et ole tavallinen soturi, myönnettäköön..."
Hän käännähti selkä kohden Grimiä katsoen laskevaa aurinkoa.
"... mutta minusta sinä et selvää tee, vaikka haavoittuisinkin fyysisesti, sieluni on edelleen luvattu arvon
mestarilleni, ja sitä ei tule kukaan muu kuin hän saamaan."
Hän levitti kätensä yläpuolelleen, ja samassa auringon lasku peittyi synkkiin pilviin. Grim tarrasi vasaransa kahvasta ja nosti sen vyöltään ylös, pidellen hopeisena kiiltävää Sigmarin vasaraa yllään. Se kajasti heikosti vaaleata valoa ympärilleen. Alkoi raivota tuuli kun Grim huusi:
"Kautta Sigmarin valon ja voiman, repiköön puhtauden tuuli Turmeluksen taivaan auki ja valaiskoon se pimeyden!"
Mutta ennen kuin Grim kerkesi tajuta, lensi hän jo komeassa kaaressa kohti takana olevaa ryteikköä. Kun hän avasi taas silmänsä, hän ei tuntenut kipua, eikä hänestä vuotanut verta, mutta hän oli kietoutunut hopeiseen sumuun joka toimi kuin verkkona, lopulta se häipyi kun tuuli kävi siihen. Kätyri oli vetänyt kätensä nyrkkiin eteensä.
"Velho... Teitä ei olekaan näkynyt maan päällä 100-vuoteen."
Grim korjasi asentonsa suoraksi ja osoitti vasarallaan kohti miestä.
"En suinkaan ole velho, olen pappi Dolaja Me'Reestä. Äskeinen ei ollut taikaa, vaan se oli siunaus joka tekee tyhjäksi kaikki pahan teot."
Mies tarrasi vyötäisilleen ja veti kankaiden seasta miekan, se päästi mustan huurupilven. Se oli piikikäs ja siitä tihkusi outoa tummaa nestettä joka maahan osuessaan kuoletti heti ruohon.
"Nulnin kaupunki oli ennen tunnettu ruudistaan ja aseistaan, mutta nykyään sieltä tulee kummajaisia, kutsu itseäsi ja loitsujasi miksi tahdot, mutta magiaan nekin ovat kytköksissä."
"Archeilla ei ole mitään syytä koskea saastuneeseen mustaan magiaan, toisin kuin sinun kaltaisillasi iljetyksillä!"
Mies lähti juoksemaan kohti Grimiä. Grim nosti vasaransa torjuakseen kohti tulevan iskun. Mies oli vahva, ja Grimin käsi tärähti ikävästi kun hopeinen vasara otti iskun vastaan. Toinen isku tuli sivuttain ja Grim väisti, mutta hänen kaapunsa repeytyi hieman. Hän teki nopean iskun ylhäältä päin, Grim ei ollut aikeissa tappaa miestä, vaikka hänen mieltään piiskasi ajatus nähdä tämä rosoinen hahmo päättömänä ja vertavaluvana maassa. Mies hyppäsi sivuun ja Grimin vasara osui maahan. Hädin tuskin hän kerkesi huomata seuraavan iskun tulevan mustasta miekasta, mutta onneksi Hopea Varjo kilpisti miekansivalluksen pois. Mies murahti, Hopea Varjo suojasi Grimiä kun tämä oli haavoittuvaisimmillaan. Grim hyökkäsi jälleen mustakaapuista miestä kohden ja osuikin tähän, hänen vasaransa iskeytyi suoraan miehen kylkeen. Kuului vaimea poksahdus ja kankaat kieppuivat ilmassa. Grim huomasi vasaransa kietoutuneena näihin mustiin kankaisiin eikä hän kerinnyt irrottaa siitä käsiään ennen kuin kankaat lonkeromaisesti tarttuivat hänen käsivarsiinsa ja pian
koko vartaloonsa. Hänen sisälmyksiään poltti ja hänen mielensä pakahtui taas kuolemaa enteilevistä kuvista. Grim katsoi eteensä, mies seisoi pari metriä etempänä käsi kohollaan Grimin suuntaan, mutta kyynärpään kohdalta hänen kätensä oli muuttunut erinäisiksi mustiksi suikaleiksi kangasta, tai siksi sitä Grim oli aluksi luullut, mutta tajusi tämän olevankin ihoa, jotka kietoutuivat kohti Grimiä. Ihonriekaleiden seasta yksi nousi ylös pidellen Grimin Vasaraa, mutta se ei enää kajastanut hopeisena, se näytti tummentuneen hirmuisesti.
"Tuon kirotun sumun voi katsos kiertää, ei minun tarvitse uhrata kaikkea fyysistä voimaani sinun nirhaamisesi, velhon voi voittaa tämän omilla keinoillakin"
Grim tunsi itsensä tukehtuvan. Ei, se ei ollut tukehtumista, hänen sisälmyksensä paloivat. Hänen vatsaansa väänsi ja Kätyri kuristi yhä otettaan Grimistä.
"Punainen tuli, siinäpä hyvä nimi harvin harvinaiselle taudille. Ihmisten typerä yleiskieli ei vain anna oikeutta sen koko komeudelle, Nedjarahk. Harvat ovat sen kokeneet, eikä yksikään niistä ole siitä selvinnyt. Olisin mieluusti nauttinut muutamasta tapauksesta, ellen olisi ollut varma kuka, tai mikä, minua jahtasi. Otan kuitenkin vahingon takaisin tässä ja nyt."
Grim haukkoi henkeä, häntä kuumotti ja miehen sanat kumahtelivat häneen, aivan kuin olisi ollut syvässä metallitynnyrissä ja joku olisi hänelle yrittänyt puhua.
"Nedjarahk'ssa siunatun, tai sairaan niin kuin te tapaatte sanoa, sisälmykset mätänevät hitaasti mutta varmasti pois. Minä itse olen saanut tuon siunauksen, ja kaikki Valitut jotka ovat sen saaneet ovat voittamattomia, heillä ei ole enää mitään pelättävää, ei ole yhtään tautia vaarallisempaa kuin tuo, se jos siitä selviää, selviää jopa itsestään kuolemasta. Sinä ihminen et tule siitä selviämään, kuolevainen. Sinun viimeiset elämäsi hetket ovat käsillä, sinä vajoat kuolleeksi ja mädänneeksi ruumiksi yhdessä auringon laskun kanssa!"
Ei. Se ei voi olla totta, Grim toisteli itselleen. Hän yritti keskittyä, mutta aina hänen mielensä vaipui taas
pahaenteisiin kuviin ja ajatuksiin.
"Sinusta jää vain harmaa muisto ja varma merkki, että nykyinen maailma on tuhoonsa tuomittu."
Grim ei voinut hengittää, hän tunsi kuinka hänen keuhkoihinsa alkoi koskea niin vietävästi.
"Maladmer, sinä suuri ylistys ja maailman herra, ota vastaan tämä kirottu orja joka tulee sinun sanaasi kunnioittamaan ja käskyjäsi noudattamaan, ota hänet ja lahjoita kaikkipimeälle Kaaokselle!"
Sitten Grimin sisällä syttyi jokin, se poltti hänen mielessään, hän pystyi hengittämään, mutta raskaasti, jokin ihanuus ja voima valtasi hänen mielensä, se poltti pahaenteiset kuvat poroksi hetkessä, eikä Kätyri sitä ehtinyt aavistamaan. Tärvelyksen kätyri näytti niin voimattomalta sen voiman vieressä mikä hänen hengessään paloi.
"S... sinä..."
Kätyri käänsi taas katseensa kohti Grimiä, mutta ei ollut tajunnut tämän irrottautuneen hänen mielellisestä otteestaan. Jokin outo voima pakotti hänet ottamaan katsekontaktin Kätyriin. Miehen tummina hohtavat silmät nauliutuivat Grimiin ja hän näytti lukevan kirousta syöstäkseen Grimin Tärvelykselle. Sitten miehen silmien kajo hiipui, ja hän näytti kalpenevan, jos hänen kalmankalpeat kasvonsa enää voivat kalveta enempää kuin mitä Grim näki. Hän repi itsensä irti miehen otteesta ja ihonriekaleet pirstoutuivat pieneksi silpuksi. Hän jymähti maahan ja suoristi vasemman kätensä osoittamaan kohti Kätyriä. Grim avasi suunsa ja sieltä pääsi sanoja jotka olivat outoja hänelle, mutta kun hän oli päässyt sanomisessaan loppuun, valkea valo lähti hänen kädestään ja sinkoutui eteenpäin
kohti Kätyriä. Kun se osui mieheen, kuului hirveä karjaisu ja mies paloi poroksi. Siniset liekit polttivat ruumiin tuhkaksi ja tuhka tarttui tuuleen, mutta vielä niihin iskeytyi liekki ja Grimistä näytti hetken että ilma olisi ollut tulessa. Sitten iski hiljaisuus. Grim lysähti maahan tajuttomana, tai siksi hän sitä olisi kuvannut. Hän ei kuullut, ei nähnyt, ei tuntenut mitään. Kaikki hänen aistinsa olivat lamaantuneet, kunnes häneen iski valtava hyvänolon tunne. Hän nosti päätään ylös katsoakseen eteenpäin, ja mitä hän näki oli jotain uskomatonta. Se oli nuori nainen joka oli kietoutunut ruohoon ja lehvästöön. Hänellä oli pitkät hiukset jotka välkehtivät auringonlaskun kanssa, Grim ei erottanut hiusten väriä, mutta huomasi että aurinko oli taas ilmestynyt. Nainen piti Grimin hopeavasaraa kädessään.
"Nouse ylös Grim Admur, sillä sinua ei vaivaa mikään. Ruumiisi ja sielusi ovat tervehtyneet. Paha on ajettu pois eikä se tule vaivaamaan mieltäsi enää."
Grim ponnisteli ylös, mutta tunsi keuhkoissaan poltteen. Hän ei saanut henkeä. Nainen asteli eteenpäin ja kosketti Grimin poskea. Hän ei ymmärtänyt tunnetta, mutta se valtasi koko hänen kehonsa. Se oli kuin keväinen puro olisi halkonut maata ja tuottanut salamannopeasti ympärilleen vehreyttä ja kukkia. Grim tunsi että auringonvalo läpäisi hänen kehonsa ja että vain pari kyynärää hänen alapuolellaan solisi maanalainen puro. Sitten nainen irrotti otteensa ja samassa Grim suoristi selkänsä. Kummallista, hän tunsi kasvaneen pari tuuma, mikä oli erikoista hänen ikäiselleen.
"Sinun ei ole pelkäävä enää mitään, paitsi tätä metsää. Mene nyt, äläkä palaa. Mene nopeasti, kulje kuin tuuli äläkä pysähdy kuuntelemaan torvea."
Grim ei ymmärtänyt mistä nainen puhui ja oli aikeissa kysyä häneltä mitä tämä tarkoitti, muttei ehtinyt. Naisen selästä levittäytyivät siivet, ne olivat kuin jättiläisperhosen siivet, ne kimaltelivat kultaa ja hopeaa, mutta olivat silti äärimmäisen ohuet, sillä iltarusko kajasti vielä niiden läpi. Nainen lehahti ilmaan ja muuttui pieneksi hennoksi perhoseksi joka lepatti Grimistä poispäin metsän syvyyksiin.
Hän oli aivan ihmeissään, mitä oli tapahtunut. Grim poimi maassa olevan vasaransa ja huomasi että aurinko laski mailleen. Sitten hänen sisälmyksiään kalvasi, joku ahdisti häntä. Sitten hän muisti missä oli ja alkoi juosta poispäin, takaisin sinne kylänraunioihin joka tuntui yllättäen erittäin houkuttelevalta paikalta. Juostessaan hän tunsi jotain, joku tarkkaili häntä. Grimin ei tarvinnut ruveta arvuuttelemaan kuka se olisi eikä hänen tehnyt erityisesti mieli ottaa asiasta selvää. Eniten häntä kummastutti miten hän pystyi vaistoamaan haltian, tai ehkä haltioiden läsnäolon ympärillään. Olisiko se ollut naisen magia joka antoi hänelle kyvyn moiseen? Siihen ei nyt ollut aikaa, sillä hän pelkäsi henkensä puolesta. Lopulta hän näki kuinka metsä alkoi vaihtua niityksi, puut harvenivat ja hän ohitti sen saman kiven jota hän oli tutkinut ennen metsään astumista, silloin se näytti tavalliselta kiveltä, mutta nyt Grim näki siinä varsin selvän isonkin riimun. Ei hän sitä osannut tulkita, mutta ei siihen ollut tarvettakaan. Lopulta hän näki Valtatien ja hänen mielensä rauhoittui. Astuessaan kovalle kiveykselle, hän tunsi kuinka metsä näytti taas metsältä ja kaikki ympärillä oleva kasvusto ei ollut enää niin eläväistä kuin hetki sitten. Mitä se mahtoi olla? Kuka se nainen oli? Grimin mieli täyttyi kysymyksillä, hän tiesi missä oli ollut ja ihmetteli miksi oli yhä hengissä. Oliko naisen magia suojannut häntä ja huijannut metsää ja sen asukkeja. Jos nainen kuului noihin asukkeihin, miksei hän tyytynyt vain parantamaan häntä ja jättänyt häntä oman onnensa nojaan odottamaan kuolemaa.
"Ihmeiden aika ei ole ohi..."
Grim huokaisi. Oli alkanut sininen hetki, ennen täydellistä pimentymistä. Brionneen olisi pitkä matka, ja kylässä hän ei voisi yöpyä eikä tehdä enää mitään, se oli hävitetty eikä sen asukkailla ollut enää toivoa. ei auttanut muu kuin alkaa patikoimaan kohti Brionnea mistä hän toivottavasti saisi yösijaa, mikä näinä aikoina olisi miltei mahdottomuus.
Hän saapui vihdoin ja viimein Brionnen kaupungin jylhille porteille. Portinvartija asteli ulos vahtikopistaan Grimin luo. Hän oli pukeutunut melko kepeään suomuhaarniskaan ja kädessään hänellä oli hilpari, kasvot olivat ajelemattomat ja naama oli arvilla, melko tyypillinen ulkonäkö talonpojalle, mutta miksi ihmeessä tämä oli portinvartijana.
"Iltaa..."
Grim sanoi kohteliaasti.
"Porttimme ovat suljetut tähän aikaan illasta. Jos teillä ei ole herttuan myöntämää kululupaa, olkaa hyvät ja poistukaa."
Grim puri huultaan. Hän oli unohtanut että nämä portit pysyivät visusti kiinni myöhään yöstä, etenkin
ulkopaikkakuntalaisille.
"Tarvitsisin yösijaa, en muuta. Minulla ei ole kulkulupaa ja olen taivaltanut pitkän matkan. Eikö olisi mitenkään mahdollista-"
Mies sylkäisi katukiveykselle. Grim ymmärsi eleen jolla hänet laskettiin auktoriteetissä portinvartijaa alemmas.
"Tiukat säännökset, emme voi päästää kerjäläisiä sisään tälläisinä aikoina."
Grimiä keitti. Häntä ei oltu haukuttu kerjäläiseksi koskaan. Hänen ei auttanut muu kuin kävellä pois Brionnen muureilta. Ilma oli kolea ja Grim mietti kuumeisesti minne hän yöpyisi, ulkona nukkuminen ei tullut kuuloonkaan, maantierosvot voisivat iskeä kiinni ja hän voisi vilustua. Grim käveli Brionnen muurien ympärillä ja mietti kuumeisesti minne menisi, kunnes huomasi muurissa ulokkeen jossa oli puinen ovi. Oven yläpuolella oli kyltti jossa luki jotain mistä Grim ei ottanut selvää. Oven molemmilla puolilla oli patsas joka esitti Bretonnian "lempiherttuan"
leijonasymbolia. Hän asteli oven luo, se oli tehty männystä ja sen reunat oli vahvistettu teräksellä. Kyltissä luki "Ulkopaikkakunnan kuppila". Olisiko täällä yösijaa? Grim katsahti oveen ja siihen oli kaiverrettu jotain "Koputa kolmasti ja ilmoita asiasi. Örkit, maantierosvot ja mutantit älkööt vaivautuko". Grim koputti kolme kertaa oveen ja ovessa olevan kurkistusaukkoon ilmestyi silmäpari.
"Mitä asiaa!?"
Grim laskeutui hieman alemmas.
"Tarvitsen yösijaa, ja teidän on turha olla huolissanne, en ole örkki."
Luukku sulkeutui. kuului kalahduksia ja murahduksia. Kun ovi avattiin rupesi koira haukkumaan.
"Serton, hiljaa! Se on iso muttei se mikään perhanan örkki ole. Hiljaa nyt!"
Ovi avautui ja siinä seisoi lyhyenläntä mies jolla oli piippu suussaan. Hän piti kaulapannasta kiinni melkein itsensä kokoista mustaa koiraa joka murisi.
"Anteeksi, tämä yksilö on kotoisin tuolta pohjoisesta ja se on toiminut ajokoirana. Jonathan! Tules ja hae tämä pentu pois, meillä on asiakkaita. Tulkaa sisään hyvä herra. Ulkona on kylmä ja lähistöllä saattaa olla örkkejä."
Grim astui sisään. Huone oli pieni ja huonosti valaistu, huoneen perällä oli rappuset alaspäin, rappusia ylös nousi juuri nuorehko mies jolla oli vyötetty miekka purppuranpunaiselle huotralle, melko selvästi viimeinen varoitus tunkeilijoille että nyt on viimeinen mahdollisuus perääntyä. Mies, tai pikemminkin poika, otti Sertonin kiinni ja talutti sen alakertaan. Ovenvartija alkoi sulkemaan ovea ja lukitsi sen ainakin viidellä lukolla ja asetti vielä ovelle puisen tukin poikittain.
"Herra on hyvä ja menee alakertaan, siellä on palvelua, minä vartioin vain ovea."
Mies murisi. Grim kyyristyi ja lähti astelemaan erittäin jyrkkiä rappuja alas. Seinät olivat kiveä ja siellä täällä oli lyhtyjä valaisemassa käytävää. Saapuessaan alas Grim löi päänsä matalaan kattoon.
"Hrmm hrmm. Meil tul näkjään örkkhi vierraissiin!"
Grim siristeli silmiään, huone oli huonosti valaistu, mutta Grim erotti sen pääpiirteet. Huone oli todella iso, muttei korkea, seinillä roikkui vuoteita ja huonetta ympäri oli ripoteltu pöytiä ja tuoleja. Takimmaisella seinällä oli baaritiski.
"Millokha se Vittjemi o ruvent piästämmään örkkilölöitä tuphaanasa?"
Grim katsahti vasemmalle ja näki siinä kyttyräselkäisen miehen. Hän oli pukeutunut ruskeaan säkkikankaasta tehtyyn vaatteenkyhäelmäänsä ja nojasi keppiinsä.
"Itse asiassa olen Sigmarin palvoja, pappi. Örkki on todella lähellä kokoani, mutta kaukana älykkyydestä."
Mies raapi kaljua päätään.
"Phappi? Voe elämmäin kevät, jo sit on ihme khu phappi vaevauttuu tulemmaa tännek. Mikäs sinnuu tänhe ajo?"
"Portinvartija ei päästänyt sisään. Nyt anteeksi, olen väsynyt."
Grim alkoi astella kohti baaritiskiä. Tiskin vieressä oli se sama poika koiransa kanssa, Sertonin jos Grim oikein muisti. Koira puri suurta luuta joka kuului joko suurelle eläimelle tai örkille. Tiskin takana seisoi nuori nainen jolla oli vihreä esiliina päällään ja hänen ruskea tukkansa oli palmikoitu taakse. Pari kynttilää toi valoa tiskille.
"Iltaa, arvon herra. yösijaako vailla olette?"
Grim nojasi väsyneenä baaritiskiin.
"Kiitos kyllä. Uni olisi paljolti kaivattua, olen matkannut pitkän matkan. Onko teillä huoneita vapaana."
Nainen tyrskähti hieman ja alkoi kikattamaan. Lopulta hän kuitenkin kokosi itsensä ja jatkoi hymyillen Grimille.
"Anteeksi hyvä herra, meillä ei ole huoneita, vain nuo sängyt tuolla seinien vierellä. Jos se kelpaa, saatte yhden käyttöönne kuudella Bretonnialaisella."
Grim vilkaisi uudestaan huoneen poikki. Takuulla kyseessä ei ollut mikään virallinen makuupaikka, mutta miten niinkin selvä sisäänkäynti on saatu pidettyä salassa vahdeilta. Toisaalta, talonpoikaisvahdit olivat helposti lahjottavissa. Hän otti kukkaronsa esiin.
"Minulla löytyy vain Valtakunnan Kultaa, ei se sattuisi kelpaamaan."
Tyttö heitti nätin hymyn Grimille. Hänen hymynsä toi valoa huoneeseen, aivan kuin kynttilät olisivat imeneet itseensä lisäenergiaa palamiseen.
"Nooh, jos minä tämän kerran hyväksyn Kullan, mutta seuraavan kerran olen hieman lujempi. Kahdeksantoista Kultaa taitaa olla oikea määrä."
"Eiköhän se ole, tuossa kaksikymmentä, pitäkää loput."
Grim asteli kohti yhtä vuodetta, asettui polvilleen sen viereen ja siunasi Sigmarille että tämä toisi rauhallisen yön. Muutamat ihmiset vieruspöydissä kummastelivat kyseistä elettä, harvoin näin alhaiseen majaan oli pappeja eksynyt. Grim asettui vuoteeseen selälleen ja nukahti heti.
Jokin rysähti ja alkoi kuulua koiran haukuntaa. Grim ponkaisi ylös. Kuului puhetta, se tuli yläkerrassa. Serton haukkui vimmatusti, mutta ulahti ja kolisi sitten rappuja alas. Grim kuuli kuinka portinvartija kinasteli jonkun kanssa Bretonniaa puhuen, hän ei ymmärtänyt sanaakaan, vaikka hänen olisi, ja näytti olevan tuskissaan. Lopulta hän näki kun nuorukainen ryntäsi Sertonin luota ylös rappuja vetäen miekkansa huotrastaan. Portinvartija karjaisi ja kuului hirveä jymähdys, ja tajuton portinvartija ruumis rymisi rappuja alas. Tyttö tiskin takaa juoksi vanhan vartijan luo huutaen "Papá, papá!". Alkoi kuulua miekkailu ääniä, tässä vaiheessa kaikki olivat hereillä ja Grim meni erään kääpiön luo joka oli nukkunut viereisessä vuoteessa.
"Mitä on tekeillä?"
Kääpiö murahti, katsoi Grimin suuntaan ja jupisi.
"Partio... Tämä kuppila on toiminut pysähdyspaikkanani jo kokonaista 15 vuotta eikä kertaakaan sitä ole ratsattu, missä nyt mättää?"
Kääpiö jupisi itsekseen, hyppäsi sängyltä alas ja alkoi penkoa lakanoita. Grim asteli keskelle huonetta aikeinaan mennä ylös katselemaan josko siellä tarvittaisiin apua. Hän näki kun vanha, rätteihin kääritty vanhus haparoi itsensä kohti nurkkaa pois oviaukosta. Grim ei kerinnyt kauas kun miekka lensi ylhäältä rappusista ja nuori poika kieri sen mukana. Nuorukainen kohottautui ylös kättään pidellen ja auttaen tyttöä viemään portinvartijan suojaisaan paikkaan. Grim tarttui vasaraansa. Alas asteli kultaiseen haarniskaan pukeutunut Paladin ja hänen seurassaan tuli neljä Grailin ritaria. Nyt oli jokin pielessä, Grim ymmärsi jotakin näistä miehistä, ei yhden laittoman kapakan ratsaamiseen vaadittu näin voimakkaita apukeinoja.
"Kukaan ei liikahdakaan! Tämä on herttuan määräys, kaikki luovuttavat aseensa ja varusteensa sir Felroúnille ja seuraavat meitä vartiotupaan!"
Kuului laukaus ja kilahdus. Katosta tippui kivenmurusia, Grim käänsi päänsä kohti laukauksen lähdettä, se oli sama kääpiö joka piti kädessään pistoolia.
"Kirottu! Se seppä myi minulle tussarin joka ei sovellu edes tinapurkin lävistykseen!"
Yksi Grailin ritareista asteli kohti kääpiötä, tarrasi tämä aseesta ja viskasi sen kohti nurkkaa.
"Oui, herra kääpiö. Ruutiaseenne on oikein oivaa tekoa, mutta minun panssarini kilpistää pahemmatkin loitsut, lyijystä nyt puhumattakaan."
Paladin asteli kohti Grimiä mutta meni tämän ohitse. Hän jututti erästä talonpoikaa melko tuimasti ja uhkailevasti. Grim hoksasi että kyseinen talonpoika oli pukeutunut Brionnen armeijan sävyihin, näin talonpojat ja vahdit saatiin siis pidettyä hiljaisina, he tiesivät että jos he ilmiantaisivat paikan herttualle, he menettäisivät kantapaikan.
"Selvä. Nyt kaikki ulos, tämä kreivi suljetaan nyt lopullisesti, mutta ensin jokainen tarkastetaan."
Kuului kova räsähdys ja tuulenpuuska lennätti Grimin lattialle selälleen.
"Hsssss! Kosskeppash niin revin shuolesi pellolle!"
Grim nosti päänsä ylös. Pöydät olivat lennelleet hujan hajan ja hän näki yhden Grailin ritarin miekka valmiusasennossa ja kyttyräselkäinen vanha mies oli noussut pystyyn osoittaen sauvaansa kohti ritaria.
"Mielihyvin, herra Nógril, on ilo päästää teidät päiviltänne. Touché!"
Ritari teki hyökkäävän piston kohti miestä ja tämä torjui sen kepillään. vanhus heittäytyi vasemmalle ja nosti vasemman kätensä kohti miestä.
"Viimeishen kerran te shaasstaiset nilviäishet kutssutthe minua shillä alenthavalla nimellä! Argjahad me'chorled!"
Betonilattia miehen alla muuttui silmänräpäyksessä tervaksi ja ritari hulmahti syvään mustaan tervaan niin ettei hänestä näkynyt enää mitään. Grim nousi ylös ja samassa hänen ohitsensa juoksi toinen ritari hopeisena välkkyvä miekka kädessään.
"Siithä vaan. Ette te minulle mahda mitään shhhh..."
Huoneeseen tulvahti mädän tuoksu ja ritari lennähti taaksepäin osuen seinään ja räjähtäen osuessaan kuin mätä omena. Paladin lähti astelemaan kohti körmyselkää, mutta Grim pysäytti hänet.
"Parahin herra, tiedän mihin pystytte, mutta tämä olento on jotain liian vahvaa ettette voi mitenkään vastustaa sen voimia riippumatta siitä kuinka vahva olettekaan."
Paladin katsoi hämmentyneenä Grimiä, muttei yrittänytkään liikkua. Jokin oli saanut hänet pysähtymään, ja Grim tunsi sen itsekin. Se oli samankaltainen tunne kuin mitä hän tunsi metsässä, tosin paljon heikompi. Tämän Kätyrin mielentahto oli helposti nujerrettavissa, tosin se oli kavala ja nujersi itse itseään näin valehdellen ihmismielelle että hän itse olisi voinut nujertaa taudin ja kuoleman ennekuvat. Grim hapuili vasaraansa.
"Seiiiiissss! Sinääää..."
Kyttyräselkä alkoi astella kohden Grimiä ja paladinia. Samassa viimeinen ritari hyökkäsi takaapäin ja iski miekan Kätyrin läpi. Se sihisi ja kääntyi ympäri miekka töröttäen sen keskiruumiista. Ritari alkoi perääntyä taaksepäin ja jäi kirjaimellisesti selkä seinää vasten.
"Sssurkimushet!"
Grim nosti vasaran vyöltään.
"Seis! Olet vuodattanut tarpeeksi viattomien verta täällä!"
Se kääntyi hitaasti kohti Grimiä ja vetäisi miekan hitaasti pois lihastaan. Miekka kirskui kuin se olisi isketty kiveen ja katksei sitten kahtia, jättäen osan terästään yhä Kätyrin vatsaan. Grim piti vasaraansa ojossa Kätyriä kohden. Tässä huoneessa ei olisi tilaa kaksintaisteluun, eikä kätyri ollut valmistautunut sellaiseen, ennemminkin henkiseen kaksintaisteluun.
"Velhho..."
Se mutisi. Arvasshin että sinusssa oli jotain... jotain erillaishta kun assstuit tänne. Mutta sinusssta saati shinun kyvyissstäsi ei ole apua näille kuolevaisille. Avar!"
Grim levitti kätensä ja tunsi kuinka jokin osui hänen vatsaansa. Se olisi lävistänyt hänet ellei hän olisi reagoinut. Kun hän katsoi maahan hän näki mustan pallon joka kietoutui hitaasti hopeiseen seittiin.
"Mitääääh?! Shalsmund on herännyt sinussa pienokainen? Hän oli vain kurja kuolevainen joten hänessstä ei shinulle ole apua, kuole!"
Kätyri nykäisi kätensä kohti Grimiä ja siitä lähti mustia liekkejä, Grim vastasi tähän tarjoamalla liekeille vasaraansa ja ne kilpistyivät hopeisena välähtäen takaisin ampujaansa.
"Olet hyvä, muttet tieäd, lapsssokainen kenen kansha olet tekemisissä. Tappakaa hänet!"
Grim tunsi päänsä vihlaisevan ja samassa käsi tarttui hänen olkapäälleen ja lennätti hänet komeassa kaaressa huoneen poikki. Grimin selkää koski eikä hän päässyt ylös, olihan hän lentänyt päin kiviseinää. Hän huomasi kuitenkin että kaikki ympärillä olevat ihmiset olivat alkaneet lähestyä häntä, kaikilla oli kädessään jotain kättä pidempää, veitsi, leivänkannikka, nuija tai vastaava. Hän erotti joukossa myös Paladinin ja hänellä oli hullunkiilto silmissään, niin kuin muillakin ihmisillä.
"Älkää jättäkö mitään jäljelle, ei edesh veripisssaraakaan!"
Hän oli saarroksissa, Kätyri oli myrkyttänyt jokaisen paikallaolijan mielen omallaan ja voi näin ottaa haltuunsa kenet tahtoi.
"Fastajeer Pas'Bader! Mirmadmos eleron!"
Yhtäkkiä huoneeseen tuli kirkas valo joka sokaisi. Kuului ukkosen jyrinää ja askeleita.
"Khuka ussskalthaa häiritä m... Sinääää!!!"
Lähestyjät pysähtyivät ja lysähtivät maahan yhtä aikaa. Grim näki haarniskaan pukeutuneen miehen keskellä huonetta, hänen oikealla puolellaan oli kasa kangasta josta törötti kirves joka välkehti sinisenä, hänen vieressään oli nainen jolla oli valkeat hiukset jotka oli palmikoitu selkää myöten. Nuo kaksi ihmistä puhuivat Bretonniaa eikä Grim ymmärtänyt muuta kuin yhden sanan, "Herttua". Grim pyrki ylös, mutta hänen ruumiissaan kävi kova kipu, kunnes hän tajusi että hänet oli lävistänyt jokin metallinen tanko, samassa hänen kehonsa tunsi kipua joka jäi melkein kakkoseksi ensimmäisen kohtaamansa Kätyrin aiheuttamalle. Sekä mies ja nainen huomasivat Grimin ja nainen alkoi astella kohti häntä, ellei mies, oletettavasti Brionnen herttua, olisi pysäyttänyt häntä. Seurasi hetken vilkas väittely ja nainen riuhtoi itsensä irti herttuan otteesta. Hän kyyristyi Grimin luo ja Grimillä oli todella työn ja tuskan takana saada katseensa pois naisen "uhkeasta" povesta, tämä oli hänen mielestään yksi helvetinmoinen kokemus: äärimmäinen nautinto ja tuska samalla kertaa.
"Pysy aloillasi."
Nainen kosketti Grimin vastaa josta tanko törötti, yhtäkkiä naisen käsivartta pitkin alkoi kulkea kultasäikeitä ja Grim tunsi heti miellyttävän hyvänolontunteen liukuvan hänen kehonsa läpi.
Hän heräsi valoisassa huoneessa, eheässä vuoteessa . Grimin päätä särki eikä hän tiennyt oikein missä oli tai mikä päivä oli, ainut asia mistä hän tiesi että hänen vaatteensa olivat sängyn päässä ja hänen ruumiinsa ympäri kiersi sideharso. Grim kompuroi sängystä ylös ja puki päälleen, hänen hopeinen vasaransa makasi seinää vasten, huone oli pyöreä ja siinä oli yksi pitkä ikkuna josta auringonsäteet pääsivät huoneeseen. Grim asteli huoneessa, se oli vähän kalustettu, vuode, tuoli ja pieni pöytä jossa oli vesivati jossa Grim huuhtoi kasvonsa. Sitten hän kuuli askelia ja vaimeata puhetta. Ovi avattiin ja huoneeseen astui kaksi sotilasta, kaksi miestä, nainen ja herttua jonka Grim oli nähnyt edellisenä iltana.
”Hyvää huomenta herra Grim, olettekin jo hereillä.”
Herttua teki pienen eleen kädellään ja sotilaat poistuivat huoneesta vetäen oven kiinni perässään. Grim silmäili nopeasti miehien pääpiirteet, toinen oli lyhyt, lähes kääpiön kokoinen, ja oli pukeutunut turkiksiin. Toinen oli normaalikokoinen ja oli pukeutunut Brionnen punasinisiin sävyihin.
”Miltä vatsasi tuntuu? Sait aika tällin siellä kapakassa, magia ei siihen auttanut koska metallinpala oli pahasti ruosteessa.”
Grim katsahti ympärilleen vielä kerran.
”Missä mahdan muuten olla?”
”Olet Brionnen linnan vierashuoneessa, itäisessä tornissa. Meillä olisi puhuttavaa…”
Herttua asteli Grimin luo ja istuutui pienelle tuolille.
”Istu ole hyvä. Olen saanut kuulla että olet törmännyt tämäntapaisiin kätyreihin ennenkin.
”Kerran, en mene vannomaan, mutta luulisin että Athens Loressa.”
Herttua katsahti Grimiä merkitsevästi.
”Se että istut tuossa siinä kunnossa missä nyt olet, ja kerrot vielä selvinneesi Sieltä on erittäin harvinaislaatuista. Sinun lienee aika tietää jotain…”
Herttua nousi ylös vuoteelta ja asteli kohti ikkunaa.
”Onko sinulla mitään hajua keitä nuo Kätyrit ovat?”
”Kaaoksen palvojia, epäilen vahvasti että joku Nurglen alalaji tai vastaavaa.”
”Epäilyksesi on pahasti pielessä. Nämä Turmeluksen kätyrit kuuluvat omaan jumalakuntaansa, Viidesti kirottuihin. He palvovat ”Puhdasta kaaosta” ja he ovat osoittautuneet erittäin väkeviksi vastuksiksi joille Khornen Ylilorditkin kalpenevat…”
Grim ponkaisi ylös.
”Miten on mahdollista että tiedät asioista näinkin paljon?”
”Olen kytköksissä Kisleviläisiin, mikä saattaa kuulostaa melko omituiselta. He ovat joutuneet pahoihin konflikteihin Rajamailla, Kätyrit liikkuvat vähälukuisina joukkoina, mutta ovat sitäkin vaarallisempia. Tämänhetkisten tietojen mukaan heissä yhdistyy kaikkien neljän ”Veljeskunnan” pahimmat puolet.”
Herttua huokaisi ja kääntyi nyt kasvotusten kohti Grimiä.
”Miten tämä on mahdollista? Miksei oma luostarimme ole saanut asiasta mitään tietoa?”
”Ongelma piileekin juuri Tasavallan hallintoelimissä. Korkeimmat virkamiehet ja Kreivit tietävät tästä uudesta uhkasta, mutta he ovat onnistuneet pimittämään tämän tiedon kaikilta, mukaan lukien luostarit Velhojen veljeskunnat.”
Grim haroi päätänsä.
”Se ei ole mahdollista! Velhojen Veljeskunnalta on mahdoton pimittää tuollaisia tietoja!”
”Olet oikeassa, mutta heidät saadaan pidettyä vaimennuksessa sillä uhalla että heidät karkoitettaisiin Pohjoisen Rajaseuduille. Minulla olisi nyt hyvin erikoislaatuinen tehtävä sinulle Grim Admur, tehtävä joka saa sinut oletettavasti harhaoppineen asemaan…”
Grim arvasi jo mistä oli kyse
”… sinun on palattava takaisin tasavaltaan ja levitettävän sanaa tästä uudesta uhkasta, Viidesti Kirotuista. Matka on lyhyt, mutta määränpää ja sen tapahtumat eivät ole miellyttäviä.”
-
