Taistelun kutsu osa1: Velhojen päätös
Lähetetty: Su 05.03.2006 11:13
Taistelun kutsu osa 1: Velhojen päätös
Elandor makasi sängyllään . Lordiksi muut häntä kutsuivat, mutta itse hän kutui itseään pelkuriksi. Hän oli haltiaprinssi ja vastuussa joukoistaan. Elandor ei ollut pääsyt taisteluun koska vastapuolen noidat, nuo ilkeää ja likaista magiaa käyttävät mustat haltiat olivat hänet kironneet" Khaine heidät murskatkoon ", hän ajatteli.
Mustat haltiat olivat hyökänneet ilman mitään syytä heidän kimppuunsa. Hän itse oli saanut henkilökohtaisen selostuksen merivartiostolta siitä miten mustat laivat olivat saapuneet yön pimeydessä ja että vain muutama oli päässyt pakoon. Ja nyt tuntui siltä kui sota ei loppusi ikinä. Tämähän ei Elandoria haitannut, koska harvinaista haltioille, hän piti taistelusta, suorastaan rakasti. Hän pystyi harvoin olemaan yli viikkoa poissa taistelusta. Elandor oli kokenut taistelija ja johtaja, hän oli ollut monessa epätoivoisessa taistelussa ja hänen ansiostaan he olivat voittaneet.
Nyt Elandor odotti jännityneeenä heidän velhojensa päätöstä sitä, saisiko hän jatkaa taistelua. Äkkiä ovi avautui ja sisään astui haltia joka oli pukeutunut koreasti ja nojasi sauvaan. Elandor tunnisti hänet yhdeksi niistä arkkimaagikoista jotka päättivät hänestä. Elandorin hengitys oli salpautunut ja hänen sydämensä hakkasi. Arkkimaagikko puhui:" Elandor..... Sinun on lupa. Saat osallistua huomiseen taisteluun. "
Seuraavana päivänä Elandor ratsasti taistelukentälle hänen oman hopeakypärå rykmenttinsä kanssa. Kun he saapuivat paikalle he huomasivat vihollisrmeijan. Tuhansia keihäitä keihäitä säihkyi ilmassa pelottavat verentahrimat mustat haltiat karjuivat sotahuutoaan, torvet soivat ja vihollisten kylmät ratsut murahtelivat kammottavasti. Mutta kädessään hänen lumottu miekkansa Ystävä ja allaan ratsunsa Athalmer Elandor tunsi itsensä voittamattomaksi.
Että tällänen tarina. Pyydän, älkää arvostelko liian raskaasti, tein tämän tarinan aika nopeasti ja hutaisten.
Elandor makasi sängyllään . Lordiksi muut häntä kutsuivat, mutta itse hän kutui itseään pelkuriksi. Hän oli haltiaprinssi ja vastuussa joukoistaan. Elandor ei ollut pääsyt taisteluun koska vastapuolen noidat, nuo ilkeää ja likaista magiaa käyttävät mustat haltiat olivat hänet kironneet" Khaine heidät murskatkoon ", hän ajatteli.
Mustat haltiat olivat hyökänneet ilman mitään syytä heidän kimppuunsa. Hän itse oli saanut henkilökohtaisen selostuksen merivartiostolta siitä miten mustat laivat olivat saapuneet yön pimeydessä ja että vain muutama oli päässyt pakoon. Ja nyt tuntui siltä kui sota ei loppusi ikinä. Tämähän ei Elandoria haitannut, koska harvinaista haltioille, hän piti taistelusta, suorastaan rakasti. Hän pystyi harvoin olemaan yli viikkoa poissa taistelusta. Elandor oli kokenut taistelija ja johtaja, hän oli ollut monessa epätoivoisessa taistelussa ja hänen ansiostaan he olivat voittaneet.
Nyt Elandor odotti jännityneeenä heidän velhojensa päätöstä sitä, saisiko hän jatkaa taistelua. Äkkiä ovi avautui ja sisään astui haltia joka oli pukeutunut koreasti ja nojasi sauvaan. Elandor tunnisti hänet yhdeksi niistä arkkimaagikoista jotka päättivät hänestä. Elandorin hengitys oli salpautunut ja hänen sydämensä hakkasi. Arkkimaagikko puhui:" Elandor..... Sinun on lupa. Saat osallistua huomiseen taisteluun. "
Seuraavana päivänä Elandor ratsasti taistelukentälle hänen oman hopeakypärå rykmenttinsä kanssa. Kun he saapuivat paikalle he huomasivat vihollisrmeijan. Tuhansia keihäitä keihäitä säihkyi ilmassa pelottavat verentahrimat mustat haltiat karjuivat sotahuutoaan, torvet soivat ja vihollisten kylmät ratsut murahtelivat kammottavasti. Mutta kädessään hänen lumottu miekkansa Ystävä ja allaan ratsunsa Athalmer Elandor tunsi itsensä voittamattomaksi.
Että tällänen tarina. Pyydän, älkää arvostelko liian raskaasti, tein tämän tarinan aika nopeasti ja hutaisten.