Sata Sanaa - Siivet - Äänestys
Lähetetty: Su 12.03.2006 20:27
Aihe taisi olla hankalahko, kun "vain" 10 kirjoitelmaa tuli. Mutta se vähensi työtäni. Kaksi päivää aikaa, käykää käsiksi. Ja äänestys hoidetaan postaamalla ketjuun parhaan tarinan kirjoittajan nimi.
Saunikselle respectiä potenssiin kolme
Heretic: Siivet Yössä
Kuolema, sen on pakko olla kuolema, mikään ei täytä sydäntä tällaisella kauhulla paitsi kuolema ajatteli Kurt Hoffman katsoessaan muurinsakaralle hypännyttä siivekästä oliota.Se oli lihaksikas ja kookas,sen kynnet olivat pitkät ja terävät,sen hampaat olivat pitkät kuin.....Vampyyrillä,sehän se on, kirottu Strigoi vampyyri.Minun on päästävä pois, se tappaa minut jos se huomaa minut.Lähden juoksemaan ja katson olkani yli, en näe sitä missään, huokaisen helpotuksesta ja katson taas eteenpäin, Näen vain kaksi silmää jotka katsovat minua .Huudan kauhusta ja lähden juoksemaan mutta huomaan että pelko on jähmettänyt minut paikoilleen.En pysty tekemään mitään kun Vamppyyri aloittaa ruokailunsa.Tunnen kuinka vereni valuu vampyyrin huulille.
huussi: Siipikohdut
Ja niin kaunis enkelineito laskeutui taivaista punnitsemaan ihmisten teot ja ajatukset. Lempeässä tuulessa hän liihotteli maankamaran yläpuolella valtavilla siivillään, jotka kannattelivat suurissa höyhenissään mahdollista palkkiota tai rangaistusta riippuen ihmiskunnan aikaansaannoksista.
Välittömästi ensimmäisten kituneiden sielujen yhdistyessä hänen mieleensä, suunnaton raivo täytti hänet ja muovasi hänen neutraalin ajatuskehänsä silkaksi liekehtiväksi helvetiksi.
Turhautuneena karjaisi tuo enkelten enkeli taivaisiin ja viskasi mahtavat siipensä selkänsä taakse, kun valtava ilmanpaine kerääntyi hänen selkänsä taakse odottamaan tuhoisaa purkautumistaan. Maa järähteli ja vapisi hänen vihansa edessä, mutta ihmiset röyhkeydessään jatkoivat ryöstelyä, murhaamista, raiskaamista ja kurkkua kuristavaa välinpitämättömyyttään.
Siivet humahtivat eteenpäin ja sinkosivat liikkeelle valtavan parven pelosta parkuvia pikkuvauvoja.
Viikate: Viimeinen lento
No niin, se on siinä, vielä vähän, KUOLE! Hahahaa! Jep, tutka tyhjä, siellä on kaverit. Joo, siinä tuli käsky, nyt palataan muodostelmaan, katsotaanpa, kolme puuttuu... Ne sai Harkerinkin... Mitä nyt? Runkointegriteetin varoitusvalo? Mikä tuo tärinä on? Enhän minä saanut osumaa! Voi ei voi ei voi ei! Sen täytyi olla se viimeinen räjähdys! Kompensoin! Drokin ohjaus! Miropartikkelivirtahälytys! Keisarin hampaat! Missä se vika nyt on? Ei ei ei en saa tätä hallintaan! Voi feth! Tämä vain pahenee! Murtumavaara...? Missä se voi olla? Ei kai nyt sentään? Ei näin lähellä taisteluristeilijän vetovoimakenttää! EI EI EI KEISARIN NIMEEN EI NYT! EI NIITÄ! EI SIIPIÄ!
Karu: Särkyneet siivet
Haavoittunut peto levitti mustat siipensä ja kohotti katseensa ylös. Yötaivas oli häikäisevän kaunis loistavine tähtineen ja kuineen. Kevyt, lämmin viima puhalsi lännestä ja pirstoutui jyrkänteen reunaan kuin aallokko.
Haikeasti se nyyhkäisi, lysähti polvilleen kostealle nurmelle ja laski tummat kämmenensä maahan. Peto oli maan vanki, sillä sen siivet olivat särkyneet ja repaleiset.
Rakkaus on aina säälittävää, salattua ja limaista, kaksi räkäistä hahmoa pimeässä. Epätäydellistä intohimoa, sokean hapuilua. Raskas kyynel tippui ruohonkorrelle maalaten sen verenpunaiseksi.
Kookas, musta otus nousi jälleen seisomaan. Tyhjä katse häilyi viimeisiä järjen rippeitä, ja sammui sitten täydelliseen pimeyteen. Peto sulki silmänsä, levitti untuvaiset siipensä ja heittäytyi mustaan syvyyteen.
Acoparaptor: Tanssi
Jokin värähti laskeutuessaan vierelleni. Värit sykähtelivät nopeasti sekä epätahdissa heijastaen yhä uusia kuvioita harmaalle kiviseinälle.Tämä tanssi jatkui hetken kuvioiden toistaessa toisiaan varovaisesti uudelleen ja uudelleen. Katse vaipui horrokseen tässä huikeassa värien kauneudessa sen tuntuessa loputtomalta sekä kuitenkin niin nopealta.
Liikkeet pysähtyivät yllättäen ja täysin arvaamattomasti. Varjo siipien värien alla ei luonut jähmettyneiden, selvien värien kanssa kontrastia muuttaen itsensä kuin näkymättömäksi. Pieni värähdys käväisi ilmassa vaieten nopeasti. Tuli hiljaisuus.
Väreily täytti jälleen ilman. Vietellen se kasvoi kuin ääni alitajunnassa, tuskin kuultavasti. Kohta ääni oli selvä ja siipien värit pystyi jälleen sekoittamaan. Kerran ne vielä välähtivät kohotessaan, jättäen vain kauniin muiston itsestään.
Saunis: Peltisiivet
Kersantti O'Neal seisoi linnoituksen muurilla katsoen horisonttiin. Punainen aurinko kurkisti taivaanrannasta. Yksi hänen alaisistaan, kapteeni Wilde, asteli hänen viereensä.
"Uutisia?", Wilde kysyi unisena. O'Neal nyökkäsi. "Ne hyökännevät auringon noustua".
Wilde katsoi häntä uteliaana. "He uhraavat eilen kiinnijääneet tiedustelijat pakanajumalilleen", O'Neal selitti.
"Keisari pelastakoon heidän sielunsa".
Wilde tähysti vartiopaikallaan. Hän näki vihreän massan pyyhkäisevän yli maiden heitä kohti.
"Ne tulevat!". Wilde huusi äänitorveen. Hän katsahti muurin yli ja näki örkkien joukosta lentävän satoja örkkejä raketit selässään.
"Tämä ei näytä hyvältä", Wilde virkkoi.
"Älä unohda" O'Neal asteli hänen viereensä.
"Mikä menee ylös tulee väistämättä alas", O'Neal sanoi ja tähtäsi Boltgunillaan lähestyvää Nobia.
Atsku: Pyhimys
Kulttilaisen silmiin syttyi musta, onnellinen kiilto, kun se sai vihdoikin miekkansa runnottua Noidanmetsästäjän paksun panssaroinnin läpi. Sydäntä riipivät kirkunat kaikuivat taistelun tiimellyksessä, kun Kaaoksen massiiviset joukot kynsivät ja raapivat vihollisiensa pientä ryhmää raunioituneen temppelin siimeksissä..
Äkkiä ilon kirkuna vaihtui pakokauhun, ja pelon ulinaksi. Samaan aikaan Kaaoksen silmiin helvetillinen valo sokaisi ensimmäiset rivit heidän joukoistaan. Eräs kulttilainen nosti katseensa ja oli ehkä ainut joka näki tuon hirvityksen sekunnin ajan. "Siivet", se kirkui täyttä kurkkua, "Siive-!"
Ääni katkesi miekan välähdykseen ja tuhannet Kaaoksen joukot tämän yhden takana tulisivat kokemaan saman kohtalon. Kaaos Lordi kuiskasi hiljaa itsekseen: "Saint Celestine.", ja vaipui ikuiseen pimeyteen..
laurentius: Demonin lento
Ne punaiset suuret siivet. Niin valtavat että maailma pimenee kuin auringon pimennyksen aikaan. Mutta siivet eivät olleet ainoa asia mikä on tässä hirviössä suurta. Suuri kirves halkoo ilmaa ja kaata sotilaita. sotilaat lähtevät juoksemaan pakoon tätä suurta demonia. Demoni ei kummikaan lähde sotilaiden perään vaan jää paikoileen. Se vain seisoo paikoillaan. Yhtäkkiä se karjaisee. Sen ääni on kuin tuhannen hirviön huuto. Demoni hiljenee ja aukaisee siipensä. Se hyppää ilmaan ja lähtee sotilaiden perään. Sotilaat huomaavat tämän ja alkavat juoksemaan lujempaa. Kumminkaan he eivät pääse demonia pakoon joka janoaa verta. Demoni ohittaa sotilaat ja tiputautuu heidän eteensä ja taas kirves heiluu...
Coridus: Luusiivet
Olennon silmissä välähti outo pilkahdus, kun luusta muotoillut siivet nostivat sen taivaalle, välittämättä mistään. Jostain kaukaisuudesta tuleva käsky upposi sen aivoihin syvälle, peittäen kaikki vaistonvaraiset tunteet ja olemukset. Synapsi otti vallan. Sen ohjaamana olennon siivet ohjasivat sen kohti vapaana riehuvaa tulimyrskyä. Olennon mieli kirkui pelosta, mutta siihen upotetut käskyt pitivät suunnan, vieden sen keskelle taistelua. Olento tunsi vapauden ja adrenaliinin heti päästyään irti, ja nyt sen mieli oli omasta vapaasta tahdostaan keskittynyt taisteluun. Pitkällä syöksyllä se seivästi ihmisen viikatemaisilla kynsillään. Nopea nousu uuteen syöksyyn valmistautuen, ja jälleen alas. Viuhuva tarkka-ampujan luoti murskasi luun siiven tyvestä, ja pudotti kirkuvan olennon kuolemaansa.
SirKaarlo: Siivekäs
Tuhannet nahkasiivet piiskasivat sankarimme naamaa hänen tunkeutuessaan orjantappurain läpi kohti synkkää luolaa. Käsiinsä saamasta kartasta oli uros tutkinut löytävänsä jotain suurta. Jotain kauan salassa pysynyttä, mikä mullistaisi hänen elämänsä. Nyt luolan löydyttyä ei muutama lepakko miestä estäisi.
Soihtu lepatti hieman tunkkaisessa luolassa. Hiekkalattian jäljistä ja nokeutuneesta katosta päätellen luola ei ollut ensimmäistä kertaa käytössä. Katosta roikkuvat tuhannet lepakot kirkuivat kauhuissaan äkillistä kirkasta valoa.
Äkkiä seikkailijamme kompastui. Kartta tahriintui guanoon. Mies kirosi pyyhkiessään lepakon lannan pois pergamentilta. Hänen ihmetyksekseen tekstiä oli ilmestynyt ohjeisiin lisää. Urhea löytöretkeläisemme ehti lukea sanat suuri, musta ja siivekäs ennen kuin tunsi valtavien kynsien painavan hänet lattiaan…
Sotatonttu: Unohdus
Yön rauhaisa syli kietoi nuorta, hytisevää ja hiestä märkää hahmoa pehmeään syliinsä. Maa oli kivinen ja tumma. Tuuli tuuditteli kevyesti aukiota ympäröivien tummien puiden oksia ja leikitteli maassa makaavan miehen aaltoilevalla, hennolla karvapeitteellä.
Tumman ihmistä muistuttavan hahmon selästä kasvoi heiveröiset siivet. Kookkaan hahmon mieli oli tyynen yön täydellinen vastakohta - vihaa sykkivät ajatukset ja menneisyyden harmaaseen usvaan hiljalleen sulautuvat tapahtumat lentelivät villisti ympäri hahmon mieltä.
Kuin vain etäisen, melkein jo unohtuneen tarinan, mies muisti vielä millainen hän oli ollut ennen tätä yötä. Tapahtumat sitä ennen olivat jo hautautuneet menneisyyden usvaan. Siivekäs peto nousi hiljalleen jaloilleen ja hiljaa sulautuivat muistot harmaaseen usvaan.
Saunikselle respectiä potenssiin kolme
Heretic: Siivet Yössä
Kuolema, sen on pakko olla kuolema, mikään ei täytä sydäntä tällaisella kauhulla paitsi kuolema ajatteli Kurt Hoffman katsoessaan muurinsakaralle hypännyttä siivekästä oliota.Se oli lihaksikas ja kookas,sen kynnet olivat pitkät ja terävät,sen hampaat olivat pitkät kuin.....Vampyyrillä,sehän se on, kirottu Strigoi vampyyri.Minun on päästävä pois, se tappaa minut jos se huomaa minut.Lähden juoksemaan ja katson olkani yli, en näe sitä missään, huokaisen helpotuksesta ja katson taas eteenpäin, Näen vain kaksi silmää jotka katsovat minua .Huudan kauhusta ja lähden juoksemaan mutta huomaan että pelko on jähmettänyt minut paikoilleen.En pysty tekemään mitään kun Vamppyyri aloittaa ruokailunsa.Tunnen kuinka vereni valuu vampyyrin huulille.
huussi: Siipikohdut
Ja niin kaunis enkelineito laskeutui taivaista punnitsemaan ihmisten teot ja ajatukset. Lempeässä tuulessa hän liihotteli maankamaran yläpuolella valtavilla siivillään, jotka kannattelivat suurissa höyhenissään mahdollista palkkiota tai rangaistusta riippuen ihmiskunnan aikaansaannoksista.
Välittömästi ensimmäisten kituneiden sielujen yhdistyessä hänen mieleensä, suunnaton raivo täytti hänet ja muovasi hänen neutraalin ajatuskehänsä silkaksi liekehtiväksi helvetiksi.
Turhautuneena karjaisi tuo enkelten enkeli taivaisiin ja viskasi mahtavat siipensä selkänsä taakse, kun valtava ilmanpaine kerääntyi hänen selkänsä taakse odottamaan tuhoisaa purkautumistaan. Maa järähteli ja vapisi hänen vihansa edessä, mutta ihmiset röyhkeydessään jatkoivat ryöstelyä, murhaamista, raiskaamista ja kurkkua kuristavaa välinpitämättömyyttään.
Siivet humahtivat eteenpäin ja sinkosivat liikkeelle valtavan parven pelosta parkuvia pikkuvauvoja.
Viikate: Viimeinen lento
No niin, se on siinä, vielä vähän, KUOLE! Hahahaa! Jep, tutka tyhjä, siellä on kaverit. Joo, siinä tuli käsky, nyt palataan muodostelmaan, katsotaanpa, kolme puuttuu... Ne sai Harkerinkin... Mitä nyt? Runkointegriteetin varoitusvalo? Mikä tuo tärinä on? Enhän minä saanut osumaa! Voi ei voi ei voi ei! Sen täytyi olla se viimeinen räjähdys! Kompensoin! Drokin ohjaus! Miropartikkelivirtahälytys! Keisarin hampaat! Missä se vika nyt on? Ei ei ei en saa tätä hallintaan! Voi feth! Tämä vain pahenee! Murtumavaara...? Missä se voi olla? Ei kai nyt sentään? Ei näin lähellä taisteluristeilijän vetovoimakenttää! EI EI EI KEISARIN NIMEEN EI NYT! EI NIITÄ! EI SIIPIÄ!
Karu: Särkyneet siivet
Haavoittunut peto levitti mustat siipensä ja kohotti katseensa ylös. Yötaivas oli häikäisevän kaunis loistavine tähtineen ja kuineen. Kevyt, lämmin viima puhalsi lännestä ja pirstoutui jyrkänteen reunaan kuin aallokko.
Haikeasti se nyyhkäisi, lysähti polvilleen kostealle nurmelle ja laski tummat kämmenensä maahan. Peto oli maan vanki, sillä sen siivet olivat särkyneet ja repaleiset.
Rakkaus on aina säälittävää, salattua ja limaista, kaksi räkäistä hahmoa pimeässä. Epätäydellistä intohimoa, sokean hapuilua. Raskas kyynel tippui ruohonkorrelle maalaten sen verenpunaiseksi.
Kookas, musta otus nousi jälleen seisomaan. Tyhjä katse häilyi viimeisiä järjen rippeitä, ja sammui sitten täydelliseen pimeyteen. Peto sulki silmänsä, levitti untuvaiset siipensä ja heittäytyi mustaan syvyyteen.
Acoparaptor: Tanssi
Jokin värähti laskeutuessaan vierelleni. Värit sykähtelivät nopeasti sekä epätahdissa heijastaen yhä uusia kuvioita harmaalle kiviseinälle.Tämä tanssi jatkui hetken kuvioiden toistaessa toisiaan varovaisesti uudelleen ja uudelleen. Katse vaipui horrokseen tässä huikeassa värien kauneudessa sen tuntuessa loputtomalta sekä kuitenkin niin nopealta.
Liikkeet pysähtyivät yllättäen ja täysin arvaamattomasti. Varjo siipien värien alla ei luonut jähmettyneiden, selvien värien kanssa kontrastia muuttaen itsensä kuin näkymättömäksi. Pieni värähdys käväisi ilmassa vaieten nopeasti. Tuli hiljaisuus.
Väreily täytti jälleen ilman. Vietellen se kasvoi kuin ääni alitajunnassa, tuskin kuultavasti. Kohta ääni oli selvä ja siipien värit pystyi jälleen sekoittamaan. Kerran ne vielä välähtivät kohotessaan, jättäen vain kauniin muiston itsestään.
Saunis: Peltisiivet
Kersantti O'Neal seisoi linnoituksen muurilla katsoen horisonttiin. Punainen aurinko kurkisti taivaanrannasta. Yksi hänen alaisistaan, kapteeni Wilde, asteli hänen viereensä.
"Uutisia?", Wilde kysyi unisena. O'Neal nyökkäsi. "Ne hyökännevät auringon noustua".
Wilde katsoi häntä uteliaana. "He uhraavat eilen kiinnijääneet tiedustelijat pakanajumalilleen", O'Neal selitti.
"Keisari pelastakoon heidän sielunsa".
Wilde tähysti vartiopaikallaan. Hän näki vihreän massan pyyhkäisevän yli maiden heitä kohti.
"Ne tulevat!". Wilde huusi äänitorveen. Hän katsahti muurin yli ja näki örkkien joukosta lentävän satoja örkkejä raketit selässään.
"Tämä ei näytä hyvältä", Wilde virkkoi.
"Älä unohda" O'Neal asteli hänen viereensä.
"Mikä menee ylös tulee väistämättä alas", O'Neal sanoi ja tähtäsi Boltgunillaan lähestyvää Nobia.
Atsku: Pyhimys
Kulttilaisen silmiin syttyi musta, onnellinen kiilto, kun se sai vihdoikin miekkansa runnottua Noidanmetsästäjän paksun panssaroinnin läpi. Sydäntä riipivät kirkunat kaikuivat taistelun tiimellyksessä, kun Kaaoksen massiiviset joukot kynsivät ja raapivat vihollisiensa pientä ryhmää raunioituneen temppelin siimeksissä..
Äkkiä ilon kirkuna vaihtui pakokauhun, ja pelon ulinaksi. Samaan aikaan Kaaoksen silmiin helvetillinen valo sokaisi ensimmäiset rivit heidän joukoistaan. Eräs kulttilainen nosti katseensa ja oli ehkä ainut joka näki tuon hirvityksen sekunnin ajan. "Siivet", se kirkui täyttä kurkkua, "Siive-!"
Ääni katkesi miekan välähdykseen ja tuhannet Kaaoksen joukot tämän yhden takana tulisivat kokemaan saman kohtalon. Kaaos Lordi kuiskasi hiljaa itsekseen: "Saint Celestine.", ja vaipui ikuiseen pimeyteen..
laurentius: Demonin lento
Ne punaiset suuret siivet. Niin valtavat että maailma pimenee kuin auringon pimennyksen aikaan. Mutta siivet eivät olleet ainoa asia mikä on tässä hirviössä suurta. Suuri kirves halkoo ilmaa ja kaata sotilaita. sotilaat lähtevät juoksemaan pakoon tätä suurta demonia. Demoni ei kummikaan lähde sotilaiden perään vaan jää paikoileen. Se vain seisoo paikoillaan. Yhtäkkiä se karjaisee. Sen ääni on kuin tuhannen hirviön huuto. Demoni hiljenee ja aukaisee siipensä. Se hyppää ilmaan ja lähtee sotilaiden perään. Sotilaat huomaavat tämän ja alkavat juoksemaan lujempaa. Kumminkaan he eivät pääse demonia pakoon joka janoaa verta. Demoni ohittaa sotilaat ja tiputautuu heidän eteensä ja taas kirves heiluu...
Coridus: Luusiivet
Olennon silmissä välähti outo pilkahdus, kun luusta muotoillut siivet nostivat sen taivaalle, välittämättä mistään. Jostain kaukaisuudesta tuleva käsky upposi sen aivoihin syvälle, peittäen kaikki vaistonvaraiset tunteet ja olemukset. Synapsi otti vallan. Sen ohjaamana olennon siivet ohjasivat sen kohti vapaana riehuvaa tulimyrskyä. Olennon mieli kirkui pelosta, mutta siihen upotetut käskyt pitivät suunnan, vieden sen keskelle taistelua. Olento tunsi vapauden ja adrenaliinin heti päästyään irti, ja nyt sen mieli oli omasta vapaasta tahdostaan keskittynyt taisteluun. Pitkällä syöksyllä se seivästi ihmisen viikatemaisilla kynsillään. Nopea nousu uuteen syöksyyn valmistautuen, ja jälleen alas. Viuhuva tarkka-ampujan luoti murskasi luun siiven tyvestä, ja pudotti kirkuvan olennon kuolemaansa.
SirKaarlo: Siivekäs
Tuhannet nahkasiivet piiskasivat sankarimme naamaa hänen tunkeutuessaan orjantappurain läpi kohti synkkää luolaa. Käsiinsä saamasta kartasta oli uros tutkinut löytävänsä jotain suurta. Jotain kauan salassa pysynyttä, mikä mullistaisi hänen elämänsä. Nyt luolan löydyttyä ei muutama lepakko miestä estäisi.
Soihtu lepatti hieman tunkkaisessa luolassa. Hiekkalattian jäljistä ja nokeutuneesta katosta päätellen luola ei ollut ensimmäistä kertaa käytössä. Katosta roikkuvat tuhannet lepakot kirkuivat kauhuissaan äkillistä kirkasta valoa.
Äkkiä seikkailijamme kompastui. Kartta tahriintui guanoon. Mies kirosi pyyhkiessään lepakon lannan pois pergamentilta. Hänen ihmetyksekseen tekstiä oli ilmestynyt ohjeisiin lisää. Urhea löytöretkeläisemme ehti lukea sanat suuri, musta ja siivekäs ennen kuin tunsi valtavien kynsien painavan hänet lattiaan…
Sotatonttu: Unohdus
Yön rauhaisa syli kietoi nuorta, hytisevää ja hiestä märkää hahmoa pehmeään syliinsä. Maa oli kivinen ja tumma. Tuuli tuuditteli kevyesti aukiota ympäröivien tummien puiden oksia ja leikitteli maassa makaavan miehen aaltoilevalla, hennolla karvapeitteellä.
Tumman ihmistä muistuttavan hahmon selästä kasvoi heiveröiset siivet. Kookkaan hahmon mieli oli tyynen yön täydellinen vastakohta - vihaa sykkivät ajatukset ja menneisyyden harmaaseen usvaan hiljalleen sulautuvat tapahtumat lentelivät villisti ympäri hahmon mieltä.
Kuin vain etäisen, melkein jo unohtuneen tarinan, mies muisti vielä millainen hän oli ollut ennen tätä yötä. Tapahtumat sitä ennen olivat jo hautautuneet menneisyyden usvaan. Siivekäs peto nousi hiljalleen jaloilleen ja hiljaa sulautuivat muistot harmaaseen usvaan.