Fb Novellikisatarina Palkkasoturi
Lähetetty: Ma 13.03.2006 21:00
Palkkasoturi
Raskastekoinen ja tummasävyinen laiva rantautui hitaasti, työntyen syvälle pehmeään rantahiekkaan. Vaikka aurinko paistoi korkealta, laivan purjeet ja siitä huokuva pahansuopuisuus heittivät varjon rannikon ylle, muuttaen kullankeltaisen hiekan kimalluksen harmaaksi ja kuolleeksi. Muutama synkhaltiasoturi loikkasi laidan yli matalaan veteen, hapuili aseitaan ja muodosti tottuneesti kaaren laivan kokan ympärille. Rantaviivaa koristivat useat samankaltaiset, syvässä uivat alukset, jotka olivat joko vedetty pitkälle maihin, tai kelluivat ankkuroituna poukamassa. Merenkävijät köyttivät aluksiaan maahan iskemiinsä paaluihin, jakoivat muonapakkauksia ja kiristivät panssarinsolkiaan.
Haltiat heräsivät ajatuksistaan mahtavaan rumpujen pärinään ja torvensoittoon. Metsän lävistävältä hiekkatieltä marssi keisarikunnan rykmentti toisensa perään, keihäin ja jousin varustautuneet ihmiset etenivät tiiviissä muodostelmassa kohti laivoja ja rantaa. Juuri saapunutta laivaa komentanut haltiaylimys järjesti henkivartiokaartinsa, pujotti maagisen kristallisormuksen sormeensa ja huudahti käskyjä, joihin reagoitiin koko rannan leveydellä.
Läheisen metsän varjosta rynnisti äkkiä ratsuväkiosasto. Näiden kulkua vauhditti lämmin myötätuuli ja yksikkö kävi hurjaan hyökkäykseen kohti synkhaltioita, niin raivokkaaseen, että lähenevät peitset olivat kuin ammutut nuolet ja ratsukot näyttivät lentävän. Ja kun epävarmasti järjestäytyvä synkhaltiarykmentti tarkensi katsettaan näihin, näkivät he siivet ratsastajien panssarinselkämyksiin tai satuloihin kiinnitettyinä. Kun tuuli puhalsi sulkien läpi, lähti niistä valtava uliseva ääni, jonka aavemaisuus kavioiden ryskeen kanssa saivat haltiat perääntymään askeleen. Ratsuväen johdossa laukkasi hurja kisleviläiskapteeni, jonka tanaan laskettu peitsi säihkyi kilpaa soturin silmien kanssa. Kapteenin kilpeen oli kirjailtu nimi Kryshtof, mutta koukeroiset kirjailut peittyivät osittain nahkarihmaan punottujen torahampaiden ja violetin silkkihuivin alle. Valtava jylinä täytti tavallisesti niin tyynen laakson ja sotureiden saappaat sekä ratsujen kaviot noustattivat maasta hiekkapölyä samentaen auringonpaisteen.
Kumea torvenpuhallus yhtyi kirjavia viirejä hulmuttavaan tuuleen ja sai miehet katsahtamaan kukkulalle, jonka laelle myös nouseva aurinko heitti ensisäteitään. Nurmi vankkojen kavioiden alla hehkui kaikissa vihreän sävyissä, kun sekä alhaalla häämöttävää leiriä reunustavan puuston varjo, että aamunkajastus maalasivat sitä osaltaan. Pitkin peitsin, sapelein, sekä kiiltävin panssarein varustautunut ratsuväkiosasto laskeutui alas kukkulanharjalta kohti laaksoa. Joukon edessä hulmusi suunnaton verenpunainen, kauniisti kirjailtu lippu, jonka reunoja koristavat ornamentit olivat kullatut ja sitä kannattelevan tangon huipulla riippuivat lukuisat hopeaseppeleet. Peilikirkkaiden haarniskoiden säihke oli kuin kuunsillan loiste, ja sekä kypärien uljaasti liehuvat töyhdöt, että majesteetilliset asepuvut olisivat voineet olla kuninkaiden käyttämät. Monet leirin miehet jättivät toimensa, panivat aseensa sivuun ja astelivat telttojen oviaukoille kaukomaiden sotureita ihailemaan. Vaikka rykmentin pääluku oli vain noin puolensataa, sen loiste ja olemus riitti täyttämään koko laakson. Osaston johtaja ojensi peitsensä sekä kookkaan kypäränsä aseenkantajalle, taputti ratsunsa lautasia ja laskeutui maahan kannukset helähtäen.
Teräskärkinen peitsi lävisti haltiakilven, pirstoen sen säleiksi kohokuviota ja vahvistuksia myöten ja tunkeutui sitä pidelleen soturin rintakehään. Kryshtof veti käyrän sapelinsa esiin jo ennen kuin pudottamansa peitsi kolahti maahan ja sivalsi laajassa kaaressa vasemmalta, saaden toisen synkhaltian kaatumaan vavahtaen. Komentajan hevonen loikkasi kuolleiden vihollissotureiden ruumiiden ylitse murtautuen ensimmäisen rivistön lävitse. Kryshtofin molemmilla puolilla ratsuväkirykmentti iskeytyi haltiaosastoon kuin ukkonen, käänsi näiden keihäät sivuun ja upotti kuolettavat aseensa rynnäkköä vastustavien Naggarothilaisten kurkkuihin. Kryshtof pysäytti ratsunsa äkisti rivakalla suitsienvedolla, hevonen käännähti kannoillaan ja komentaja iski mustan vihollisviirin maahan. Kuin Kryshtof olisi voinut kuulla sen kirkunan, lippuun kuvioitu käärme valui maahan ja tallautui riekaleiksi kavioiden ryskeen alla. Haltiat kauhistuivat, pudottivat keihäänsä ja pakenivat huutaen pelosta. Kryshtof miehineen yhtyi näiden huutoihin, mutta heidän karjunnassaan oli toinen sävy, voitonriemun sekä verenhimon ääni ja jokainen ratsukko eli sapelinsa terän viuhunassa ja loisteessa. Griiffilegioona ratsasti synkhaltiat kumoon, pakenijat iskeytyivät maahan teräaseiden ja peitsenkärkien pyörremyrskyssä ja haltiamusikantin torvi halkesi pudotessaan. Sen vaimeassa kolahduksessa oli synkkyyttä kuin haltiaosaston kohtalossa, ontto kumina ritarikiilan lohkaistessa ja tuhotessa rykmentin. Kryshtof huudahti miehilleen, osasto järjestäytyi ja nosti sapelinsa kohti aurinkoa sen sädehdintää tervehtimään.
"Pohjoisen Kisleviläiskomentaja Vladmir Kryshtof!" vartija huudahti ovensuulta ja ratsuväenkomentaja astui lämpimään telttaan. Maahan oli levitetty eläintennahkoja sekä pehmeällä kankaalla verhoiltuja tyynyjä ja karttojen ynnä piirustusten peittämät tammipöydät oli niinikään selvästi tuotu muualta. Teltan seinämillä seisoi koristeellisia aseita, keihäitä, miekkoja, sekä kilpivarusteita, joista keisarikunnan komentajat valitsivat omansa taisteluunlähtiessään. Teltan perältä tulijaa katselevan herttuan jalkoihin ja istuimen ympärille oli laskettu rahakirstuja, joita Kryshtof katsahti odottavasti.
"Maksuvaatimuksenne on toimitettu meille etukäteen." ylimys lausahti ja pohjoisen palkkasoturi nyökkäsi istuessaan pöytään. "Mikäli avustatte keisarillista armeijaa iskussa rantautuvaa haltia-armeijakuntaa vastaan, maksamme puolet tuosta summasta." Herttua oli tuskin saanut sanottavansa sanottua, kun kokenut palkkasoturi jo vastasi viiksiään sukien:
"Kolme neljäsosaa, ratsujen valmistaminen taisteluun ja lahjana minulle oikeassa kädessänne kantamanne sinettisormus?" Keisarikuntalaisaatelinen katsoi Kryshtofia tyrmistyneenä, veti kätensä pöydältä, kuin kisleviläiskomentaja olisi milloin vain voinut leikata sormuksen hänen sormestaan ja vastasi äkäiseen sävyyn:
"Saatte ylläpidon, te ja hevoset, puolet maksusta ennakkoon ja puolet kun taistelu on käyty. Nyt kadotkaa teltastani!" Kisleviläiskomentaja nousi hiljaa, kumarsi hymyillen syvään ja poistui katoksen varjosta auringonpaisteeseen. Hän näki herttuan sotilasprikaatin kokoavan voimiaan aukean vasemmalla laidalla, keihäsmiehiä varustettiin rintapanssarein ja säärisuojuksin ja jousimiehet jännittelivät hermostuneina aseitaan.
"Miehet kammoavat haltiasotureita, näiden mainetta ja taitoja." Kryshtofin vierelle astellut ratsumies lausahti. "Mutta miten on palkkion laita?"
"Saimme minkä pyysimme, marssimme huomenissa taisteluun keisarillisen armeijan vierellä." Kryshtof vastasi ja siveli olkapäilleen kiinnitettyä leopardinnahkaa katsoessaan, kuinka rykmenttinsä mahtavaan lippuun sidottiin Marienburgin tunnukset ja liehuva viiri.
Komentaja katsahti kaatuneita vihollishaltioita, jotka olivat kohdanneet karmean kohtalon voimakkaan rynnäkön kohteena. Rykmentti oli levinnyt ympäriinsä, useat olivat lentäneet iskun voimasta monen metrin päähän, mutta liikkumattomat kehot kentällä olivat kaikki yhtä lailla hengettömiä. Kryshtof hymähti tappolukua laskiessaan, palkkio olisi ainakin uusien peitsien arvoinen. Hän silmäsi rannikolla käytävää taistelua, keisarikunnan sivusta oli kaatumassa, mutta keihäsrivistöt olivat edelleen tiiviit ja etenemistä ei oltu pysäytetty. Äkkiä Kryshtof paikansi uuden kohteen, ratsuväkirykmentin huomannut haltiaylimys erosi taistelusta ihmisiä vastaan ja alkoi henkivartiokaartinsa turvin vetäytyä kohti laivaa. Kryshtof teki päätöksensä nopeasti, kiristi otettaan sekä suitsista, että sapelistaan ja huudahti:
"Palkkiomme olemme jo ansainneet! Nyt uusiin sankartekoihin, veljet, kohti kunnian aarretta ja maineen kultaista syleilyä!" Nopeasti hevoset liikkuivat rivistöön ja alkoivat hyökätä jo ennen kuin muodostelma oli koossa, Kryshtof kannusti ratsunsa hurjaan laukkaan ja kohtasi mustasilmäisen haltiaruhtinaan katseen. Tämän ympärillä järjestäytyi synkhaltioiden merisoturiosasto, joista jokainen käytteli kahta käyräteräistä tikaria ja oli verhoutunut merikäärmeennahkaan. Griiffilegioonan soturit valmistautuivat hurjaan törmäykseen ja nostivat verenpunaiset sapelinsa taivaisiin, valmiina iskuun.
Äkkiä tanner vavahteli, Kryshtofin hevonen kavahti takajaloilleen ja hyökkäys seisahtui. Kisleviläiskomentaja hillitsi hevostansa, saaden sen pian rauhoittumaan ja katsoi tyrmistyneenä kohti laivoja, mustapurjeisen aallonkyntäjän ruumasta ryömi maihin ennennäkemätön peto. Sen suomuisten kaulojen kruunuina karjuivat viisi sarvekasta päätä, olion kynnet olivat kuin viikatteenterät, varta vasten teroitetut ja valmiit raatelemaan. Ennen ei ollut Kryshtof taistelukentällä kohdannut pimentohaltiain sotahydraa ja sen mieletön raivo sai komentajan hetkeksi epäröimään. Haltiaylimys oli jo noussut laivaan ja leveärunkoinen pursi laski hyvää vauhtia vesille, hirviö eteni petomestarien piiskaamana kohti kisleviläisratsukoita. Kryshtof katsahti olkansa yli, näki miehiensä saaneen ratsunsa asettumaan ja kohtasi useiden haastavan katseen. Vaikka mahdollisuus haltiajohtajan surmaamiseen oli lipunut pois palkkasoturin ulottuvilta, maksun kultainen kajo häilyi edelleen hänen mielessään. Kryshtof komensi höllän muodostelman kohti petoa, kannusti ratsuaan eteenpäin ja kiersi kohti Hydran vasenta kylkeä. Sen tulenkajoiset silmät olivat kuin kultakolikot, sen suomut rubiineja ja Kryshtof kohtasi sen jokaisen pään sekä haasteena, että avaimena aarrekirstuun.
----
Tästäkin kommenttia haluaisin? Kursivoidut ovat siis takaumia ja voitte lukea koko tarinan aikajärjestyksessä siten, että luette ensin kursivoidut kappaleet ja sitten järjestyksessä muun tarinan.
C'mon!
Raskastekoinen ja tummasävyinen laiva rantautui hitaasti, työntyen syvälle pehmeään rantahiekkaan. Vaikka aurinko paistoi korkealta, laivan purjeet ja siitä huokuva pahansuopuisuus heittivät varjon rannikon ylle, muuttaen kullankeltaisen hiekan kimalluksen harmaaksi ja kuolleeksi. Muutama synkhaltiasoturi loikkasi laidan yli matalaan veteen, hapuili aseitaan ja muodosti tottuneesti kaaren laivan kokan ympärille. Rantaviivaa koristivat useat samankaltaiset, syvässä uivat alukset, jotka olivat joko vedetty pitkälle maihin, tai kelluivat ankkuroituna poukamassa. Merenkävijät köyttivät aluksiaan maahan iskemiinsä paaluihin, jakoivat muonapakkauksia ja kiristivät panssarinsolkiaan.
Haltiat heräsivät ajatuksistaan mahtavaan rumpujen pärinään ja torvensoittoon. Metsän lävistävältä hiekkatieltä marssi keisarikunnan rykmentti toisensa perään, keihäin ja jousin varustautuneet ihmiset etenivät tiiviissä muodostelmassa kohti laivoja ja rantaa. Juuri saapunutta laivaa komentanut haltiaylimys järjesti henkivartiokaartinsa, pujotti maagisen kristallisormuksen sormeensa ja huudahti käskyjä, joihin reagoitiin koko rannan leveydellä.
Läheisen metsän varjosta rynnisti äkkiä ratsuväkiosasto. Näiden kulkua vauhditti lämmin myötätuuli ja yksikkö kävi hurjaan hyökkäykseen kohti synkhaltioita, niin raivokkaaseen, että lähenevät peitset olivat kuin ammutut nuolet ja ratsukot näyttivät lentävän. Ja kun epävarmasti järjestäytyvä synkhaltiarykmentti tarkensi katsettaan näihin, näkivät he siivet ratsastajien panssarinselkämyksiin tai satuloihin kiinnitettyinä. Kun tuuli puhalsi sulkien läpi, lähti niistä valtava uliseva ääni, jonka aavemaisuus kavioiden ryskeen kanssa saivat haltiat perääntymään askeleen. Ratsuväen johdossa laukkasi hurja kisleviläiskapteeni, jonka tanaan laskettu peitsi säihkyi kilpaa soturin silmien kanssa. Kapteenin kilpeen oli kirjailtu nimi Kryshtof, mutta koukeroiset kirjailut peittyivät osittain nahkarihmaan punottujen torahampaiden ja violetin silkkihuivin alle. Valtava jylinä täytti tavallisesti niin tyynen laakson ja sotureiden saappaat sekä ratsujen kaviot noustattivat maasta hiekkapölyä samentaen auringonpaisteen.
Kumea torvenpuhallus yhtyi kirjavia viirejä hulmuttavaan tuuleen ja sai miehet katsahtamaan kukkulalle, jonka laelle myös nouseva aurinko heitti ensisäteitään. Nurmi vankkojen kavioiden alla hehkui kaikissa vihreän sävyissä, kun sekä alhaalla häämöttävää leiriä reunustavan puuston varjo, että aamunkajastus maalasivat sitä osaltaan. Pitkin peitsin, sapelein, sekä kiiltävin panssarein varustautunut ratsuväkiosasto laskeutui alas kukkulanharjalta kohti laaksoa. Joukon edessä hulmusi suunnaton verenpunainen, kauniisti kirjailtu lippu, jonka reunoja koristavat ornamentit olivat kullatut ja sitä kannattelevan tangon huipulla riippuivat lukuisat hopeaseppeleet. Peilikirkkaiden haarniskoiden säihke oli kuin kuunsillan loiste, ja sekä kypärien uljaasti liehuvat töyhdöt, että majesteetilliset asepuvut olisivat voineet olla kuninkaiden käyttämät. Monet leirin miehet jättivät toimensa, panivat aseensa sivuun ja astelivat telttojen oviaukoille kaukomaiden sotureita ihailemaan. Vaikka rykmentin pääluku oli vain noin puolensataa, sen loiste ja olemus riitti täyttämään koko laakson. Osaston johtaja ojensi peitsensä sekä kookkaan kypäränsä aseenkantajalle, taputti ratsunsa lautasia ja laskeutui maahan kannukset helähtäen.
Teräskärkinen peitsi lävisti haltiakilven, pirstoen sen säleiksi kohokuviota ja vahvistuksia myöten ja tunkeutui sitä pidelleen soturin rintakehään. Kryshtof veti käyrän sapelinsa esiin jo ennen kuin pudottamansa peitsi kolahti maahan ja sivalsi laajassa kaaressa vasemmalta, saaden toisen synkhaltian kaatumaan vavahtaen. Komentajan hevonen loikkasi kuolleiden vihollissotureiden ruumiiden ylitse murtautuen ensimmäisen rivistön lävitse. Kryshtofin molemmilla puolilla ratsuväkirykmentti iskeytyi haltiaosastoon kuin ukkonen, käänsi näiden keihäät sivuun ja upotti kuolettavat aseensa rynnäkköä vastustavien Naggarothilaisten kurkkuihin. Kryshtof pysäytti ratsunsa äkisti rivakalla suitsienvedolla, hevonen käännähti kannoillaan ja komentaja iski mustan vihollisviirin maahan. Kuin Kryshtof olisi voinut kuulla sen kirkunan, lippuun kuvioitu käärme valui maahan ja tallautui riekaleiksi kavioiden ryskeen alla. Haltiat kauhistuivat, pudottivat keihäänsä ja pakenivat huutaen pelosta. Kryshtof miehineen yhtyi näiden huutoihin, mutta heidän karjunnassaan oli toinen sävy, voitonriemun sekä verenhimon ääni ja jokainen ratsukko eli sapelinsa terän viuhunassa ja loisteessa. Griiffilegioona ratsasti synkhaltiat kumoon, pakenijat iskeytyivät maahan teräaseiden ja peitsenkärkien pyörremyrskyssä ja haltiamusikantin torvi halkesi pudotessaan. Sen vaimeassa kolahduksessa oli synkkyyttä kuin haltiaosaston kohtalossa, ontto kumina ritarikiilan lohkaistessa ja tuhotessa rykmentin. Kryshtof huudahti miehilleen, osasto järjestäytyi ja nosti sapelinsa kohti aurinkoa sen sädehdintää tervehtimään.
"Pohjoisen Kisleviläiskomentaja Vladmir Kryshtof!" vartija huudahti ovensuulta ja ratsuväenkomentaja astui lämpimään telttaan. Maahan oli levitetty eläintennahkoja sekä pehmeällä kankaalla verhoiltuja tyynyjä ja karttojen ynnä piirustusten peittämät tammipöydät oli niinikään selvästi tuotu muualta. Teltan seinämillä seisoi koristeellisia aseita, keihäitä, miekkoja, sekä kilpivarusteita, joista keisarikunnan komentajat valitsivat omansa taisteluunlähtiessään. Teltan perältä tulijaa katselevan herttuan jalkoihin ja istuimen ympärille oli laskettu rahakirstuja, joita Kryshtof katsahti odottavasti.
"Maksuvaatimuksenne on toimitettu meille etukäteen." ylimys lausahti ja pohjoisen palkkasoturi nyökkäsi istuessaan pöytään. "Mikäli avustatte keisarillista armeijaa iskussa rantautuvaa haltia-armeijakuntaa vastaan, maksamme puolet tuosta summasta." Herttua oli tuskin saanut sanottavansa sanottua, kun kokenut palkkasoturi jo vastasi viiksiään sukien:
"Kolme neljäsosaa, ratsujen valmistaminen taisteluun ja lahjana minulle oikeassa kädessänne kantamanne sinettisormus?" Keisarikuntalaisaatelinen katsoi Kryshtofia tyrmistyneenä, veti kätensä pöydältä, kuin kisleviläiskomentaja olisi milloin vain voinut leikata sormuksen hänen sormestaan ja vastasi äkäiseen sävyyn:
"Saatte ylläpidon, te ja hevoset, puolet maksusta ennakkoon ja puolet kun taistelu on käyty. Nyt kadotkaa teltastani!" Kisleviläiskomentaja nousi hiljaa, kumarsi hymyillen syvään ja poistui katoksen varjosta auringonpaisteeseen. Hän näki herttuan sotilasprikaatin kokoavan voimiaan aukean vasemmalla laidalla, keihäsmiehiä varustettiin rintapanssarein ja säärisuojuksin ja jousimiehet jännittelivät hermostuneina aseitaan.
"Miehet kammoavat haltiasotureita, näiden mainetta ja taitoja." Kryshtofin vierelle astellut ratsumies lausahti. "Mutta miten on palkkion laita?"
"Saimme minkä pyysimme, marssimme huomenissa taisteluun keisarillisen armeijan vierellä." Kryshtof vastasi ja siveli olkapäilleen kiinnitettyä leopardinnahkaa katsoessaan, kuinka rykmenttinsä mahtavaan lippuun sidottiin Marienburgin tunnukset ja liehuva viiri.
Komentaja katsahti kaatuneita vihollishaltioita, jotka olivat kohdanneet karmean kohtalon voimakkaan rynnäkön kohteena. Rykmentti oli levinnyt ympäriinsä, useat olivat lentäneet iskun voimasta monen metrin päähän, mutta liikkumattomat kehot kentällä olivat kaikki yhtä lailla hengettömiä. Kryshtof hymähti tappolukua laskiessaan, palkkio olisi ainakin uusien peitsien arvoinen. Hän silmäsi rannikolla käytävää taistelua, keisarikunnan sivusta oli kaatumassa, mutta keihäsrivistöt olivat edelleen tiiviit ja etenemistä ei oltu pysäytetty. Äkkiä Kryshtof paikansi uuden kohteen, ratsuväkirykmentin huomannut haltiaylimys erosi taistelusta ihmisiä vastaan ja alkoi henkivartiokaartinsa turvin vetäytyä kohti laivaa. Kryshtof teki päätöksensä nopeasti, kiristi otettaan sekä suitsista, että sapelistaan ja huudahti:
"Palkkiomme olemme jo ansainneet! Nyt uusiin sankartekoihin, veljet, kohti kunnian aarretta ja maineen kultaista syleilyä!" Nopeasti hevoset liikkuivat rivistöön ja alkoivat hyökätä jo ennen kuin muodostelma oli koossa, Kryshtof kannusti ratsunsa hurjaan laukkaan ja kohtasi mustasilmäisen haltiaruhtinaan katseen. Tämän ympärillä järjestäytyi synkhaltioiden merisoturiosasto, joista jokainen käytteli kahta käyräteräistä tikaria ja oli verhoutunut merikäärmeennahkaan. Griiffilegioonan soturit valmistautuivat hurjaan törmäykseen ja nostivat verenpunaiset sapelinsa taivaisiin, valmiina iskuun.
Äkkiä tanner vavahteli, Kryshtofin hevonen kavahti takajaloilleen ja hyökkäys seisahtui. Kisleviläiskomentaja hillitsi hevostansa, saaden sen pian rauhoittumaan ja katsoi tyrmistyneenä kohti laivoja, mustapurjeisen aallonkyntäjän ruumasta ryömi maihin ennennäkemätön peto. Sen suomuisten kaulojen kruunuina karjuivat viisi sarvekasta päätä, olion kynnet olivat kuin viikatteenterät, varta vasten teroitetut ja valmiit raatelemaan. Ennen ei ollut Kryshtof taistelukentällä kohdannut pimentohaltiain sotahydraa ja sen mieletön raivo sai komentajan hetkeksi epäröimään. Haltiaylimys oli jo noussut laivaan ja leveärunkoinen pursi laski hyvää vauhtia vesille, hirviö eteni petomestarien piiskaamana kohti kisleviläisratsukoita. Kryshtof katsahti olkansa yli, näki miehiensä saaneen ratsunsa asettumaan ja kohtasi useiden haastavan katseen. Vaikka mahdollisuus haltiajohtajan surmaamiseen oli lipunut pois palkkasoturin ulottuvilta, maksun kultainen kajo häilyi edelleen hänen mielessään. Kryshtof komensi höllän muodostelman kohti petoa, kannusti ratsuaan eteenpäin ja kiersi kohti Hydran vasenta kylkeä. Sen tulenkajoiset silmät olivat kuin kultakolikot, sen suomut rubiineja ja Kryshtof kohtasi sen jokaisen pään sekä haasteena, että avaimena aarrekirstuun.
----
Tästäkin kommenttia haluaisin? Kursivoidut ovat siis takaumia ja voitte lukea koko tarinan aikajärjestyksessä siten, että luette ensin kursivoidut kappaleet ja sitten järjestyksessä muun tarinan.
C'mon!