Rituaali: 1-2
Lähetetty: Ti 14.03.2006 18:41
Samoaja Ulthanal juoksi äänettömästi tuhoutuneen linnakkeen raunioissa. Hänellä oli kapeat kasvot ja ylväät eldarin piirteet. Hänen tukkansa oli pitkä ja ruskea ja se oli hulmusi vapaana hänen juostessaan raunioiden keskellä. Hänellä oli yllään harmaa maastoviitta, jonka alta pilkisti vaaleanruskea paita. Hänellä oli harmaat huosut ja mustat saappaat. Vyöllään hänellä oli useita pusseja, muutama kranaatti sekä selviytymis veitsi. Vasemmassa kädessään hänellä oli pitkä tarkk'ampujan kivääri. Hänellä oli päänsä päällä viitan huppu, jonka alta pilkisti kaksi sinistä silmää.
Hän oli juossut jo kymmenen minuuttia ja koko matkan hän oli kironnut sitä kuinka hän oli pommituksen aikana lyönyt päänsä kiveen ja pyörtynyt. Hänen samoaja toverinsa olivat luulleet hänen kuolleen ja jättäneet hänet sinne makaamaan. Kun hän oli herännyt, he olivat jo kaukana ja hänen oli pakko löytää heidät, mikäli he olivat vielä hengissä. Jos eivät, niin hänen tulisi ainakin päästä takaisin omien linjojensa toiselle puolelle.
XXX
Tuhoutuneen linnakkeen katolla istuskeli seitsemän maastoutunutta hahmoa. Heillä kaikilla oli yllän harmaat maastoviitat ja käsissään heillä oli pitkät tarkk’ampujan kiväärit. Heistä pisin, Eldearem Tarkkasilmä tarkasteli eldar- valmisteisilla kiikareillaan alhaalla olevaa vihollista. Hänellä oli pitkä, vaalea tukka ja pitkä arpi hänen otsassaan. Hänen vihreät silmänsä olivat nauliintuneet viholliseen. Niitä oli valtavat määrät. Ne olivat petturi- avaruusjalkaväkeä, jotka palvoivat veren ja sodan jumalaa Khornea. Maailmansyöjä- legioonalaisia, joiden joukossa oli niin jalkaväkeä ja moottoripyörillä varustautuneita soturita, kuin tankkeja, käveleviä tuhokoneita (joiden sisälle oli suljettu kauan sitten kaatunut soturi) kuin suuri Titaani- jumalkone.
”Joko?” kysyi hänen vierellään makaava Yelthandul- niminen samoaja.
”Ei vielä. Meidän tulee odottaa Näkijätär Ynvaelin käskyä” vastasi Eldearem, kun hän yhtäkki kuuli korkea-taajuisen vihellyksen, niin korkean, ettei ihmis-korva pystyisi sitä erottamaan.
Hän kääntyi katsomaan alas ja huomasi toverinsa Ulthanalin.
”Ilirrad, pudota Ulthanalille köysi, äkkiä” hän sanoi.
Hänen vieressään istunut samoaja nousi ja heitti katkenneeseen pilariin sidotun köyden toisen pään alhaalla seisovalle Ulthanalille.
Ulthanal heilautti kiväärinsä selkänsä taakse, nappasi köyden ja lähti vaivatta kiipeämään ylöspäin.
Ulthanal kiipesi katolle ja käveli toveriensa luokse.
”Ulthanal!” he huudahtivat. ”Olet hengissä!”
”No tietysti. Luulitteko, että jättäisin jotain tällaista välistä” hän vastasi ja virnisti heille.
”Hyvä ettet sentään ole muuttunut” sanoi Eldearem ja tarttui Ulthanalia olkapäästä. ”Tervetuloa takaisin”
Ulthanal hymyili ja meni makaamaan Ilirradin ja Quenniadin väliin.
Eldearem polvistui suuren kiven taakse ja nojasi kiväärinsä sitä vasten. Yhtäkkiä pieni, pyöreä laite hänen vyöllään alkoi päästää hiljaista piip- ääntä. Hän otti sen ja painoi siinä olevaa sinistä nappia.
”Oletteko asemissanne?” sanoi hento mutta päättäväinen naisen ääni laitteesta.
”Kyllä, Ynvael-neiti. Olemme asemissamme ja valmiina avaamaan tulen” vastasi Eldearem.
”Hyvä. Aloitamme tulituksen kun avaatte tulen. Muut samoaja ryhmät ovat myös valmiit. Jätän hyökkäyksen käynnistämisen sinulle, Eldearem”
”Kiitos, Ynvael-neiti” vastasi Eldearem ja oli sammuttamassa laitteen, kun Ynvael sanoi:
”Pyydän, kutsu minua vain Ynvaeliksi. Olethan sentään veljeni”
”Kiitos, Ynvael” hän sanoi ja sammutti laitteen.
XXX
Demoni ruhtinas Gabriel Teurastaja katseli joukkojaan mäeltä. Mäen päälle oli rakennettu valtavan korkea lavetti, jonka päälle taas oli nostettu suuri, pronssinen valtaistuin. Lavetti oli peitetty päillä. niin tuoreilla ja mätänevillä kuin pääkalloillakin. Valtaistuimeen oli valettu iljettäviä riimuja ja irvistäviä naamoja. Hän istuskeli valtaistuimellaan ja vääristyneessä mielessään hän ilotsi tulevaa voittoa. Hänellä oli yllään suuri, riimuja täynnä oleva, pronssinen haarniska, jonka olkasuojuksista tunki ulos kaksi mustaa luupiikkiä. Hänen valtava moottorisahakirveensä nojasi hänen valtaistuimeensa. Hänellä oli punainen iho ja kaksi suurta sarvea, jotka puskivat ulos hänen ohimoistaan. Hänen silmänsä oli keltaiset ja niistä hohkasi demoninen valo. Hänen suunsa oli täynnä teräviä hampaita.
Alhaalla hänen edessään oli suuri pronssinen alttari, jonka luona hänen luutnanttinsa Scaricon Verinen iski juuri kirveellään pään irti taas yhdeltä Keisarillisen kaartin sotilaalta. Hän heitti pään eräälle soturille, joka asetti sen kasaan.
”Seuraava!” karjaisi Scaricon ja heilautti kättään.
Neljä soturia veti terminaattorin haarniskaan pukeutunutta adeptus astartes- kappalaista alttaria kohti. Hänen haarniskansa oli vahingoittunut useista kohdista ja hänen jalkansa oli irronnut nilkan kohdalta. Hänen haarniskansa oli musta ja epätavallisen koristeellinen ja hänellä oli haarniskansa päällä valkoinen, veren ja mudan tahrima kaapu, jonka alta roikkui useita ketjuja. Toinen hänen olkasuojuksistaan oli tummanvihreä ja siinä oli valkoinen Pimeiden Enkelien tunnus.
Hän riuhtoi käsiään ja potki jaloillaan villisti ympäriinsä. Jokainen soturi piteli hänen raajoistaan kiinni ja sai vaivoin laskettua hänet alttarille. Tämän jälkeen he kiinnittivät hänen kätensä vahvoilla ketjuilla pöytään kiinni ja perääntyivät.
Gabriel näki, että tämä uhri oli erityisen vahva ja, että siitä tulisi suuri lahja Khornelle. Scaricon nosti kirveensä ylös iskeäkseen kappalaiselta pään irti, kun Gabriel pysäytti hänet.
”Tuokaa hänet minulle” hän sanoi ja osoitti kappalaista sormellaan.
Neljä soturia irroitti hänen pyödästä ja kantoi hänet pääkasan juurelle. Gabriel kurkotti alas ja nosti vaivattomasti kappalaisen päänsä korkeudelle. Hän roikoitti villisti riuhtovaa uhriaan ilmassa ja huusi joukoilleen:
”Katsokaa tätä heikkoa houkkaa, joka turhaan riuhtoo siinä toivossa, että hänet pelastettaisiin”. Gabriel naurahti ja jatkoi puhettaan.
”Mehän kaikki tiedämme kuinka paljon Väärä Keisari ja hänen nukkevaltakuntansa välittävät niistä, jotka jäävät jälkeen”. Koko petturi-armeija nauroi.
Gabriel tarttui salamannopeasti kappalaista päästä repäisi sen irti. Hän heitti ruumiin alas ja se tömähti maahan kovalla vauhdilla. Hän kohotti pään ilmaan ja karjui joukoilleen:
”Khornen nimeen!”
”Khornen nimeen!” vastasivat joukot ja nostivat aseensa ilmaan.
Gabriel katsoi kaukaisuuteen ja demonisella katseellaan näki, kuinka eldarit valmistelivat tykkejään ja asettuivat taisteluasemiin.
XXX
Näkijätär Ynvael katseli joukkojaan hiljaisena. Hänellä oli yllään vihreänväriset kaavut, joissa oli luunvalkeita riimuja. kaavun alla hänellä oli yllään harrniska, joka oli luunvalkea ja jossa oli kummankin rinnan kohdalla punainen pieni, punainen jalokivi. Polvien kohdalla hänellä oli pienet siniset jalokivet. Hänellä oli kaulassaan luunvalkeasta aineesta tehty ketju, josta roikkui kaksivaalean sinistä jalokiveä ja yksi punainen jalokivi. Jaloissaa hänellä oli mustat saappaat. Hänellä oli musta vyö, jolta roikkui kolme kranaattia, kaksi mustaa nahkapussia. Vyönsolkenaan hänellä oli sininen, nyrkinkokoinen jalokivi. Päässään hänellä oli luunvalkea kypärä, jonka silen välissä oli pieni sininen jalokivi. Vasemmassa kädessä hänellä oli pieni shuriken pistooli ja oikeassa kädessä hänellä oli luunvalkea, pitkä, leveäteräinen miekka, johon oli kaiverrettu riimuja ja jonka väistimen lähellä oli neljä pientä, sinistä jalokiveä.
”Neiti Ynvael?” kysyi ääni hänen takaansa.
Ynvael otti kypärän pois päästään. Hänen pitkä, vaalea tukkansa laskeutui hänen lapaluidensa ohi. Hänelle oli punottu kymmenen ohutta lettiä, jotka oli värjätty mustaksi ja joiden päissä oli pienet, siniset jalokivet. Hän käänyi ympäri katsomaan kuka hänelle oli puhunut. Hän oli lumoavan kaunis. Hänen punaiset silmänsä olivat suuret ja niiden luomiin oli laitettu mustaa väriä. Hänen huulensä oli vaaleat ja ne sopivat hyvin hänen heikosti ruskettuneen ihonsa kanssa. Hänen otsaansa oli maalattu sinisellä riimu, joka vahvisti hänen suojaansa pahoja henkiä vastaan.
Puhuja oli hänen iskujoukkojensa komentaja Elladeneth Arotuuli. Hänellä oli täysin luunvalkea haarniska, jonka selkäpuolelle oli maallattu sinisistä liekeistä nouseva kotka. Hänen tukkansa oli solmittu sadoiksi pieniksi leteiksi. Hänellä oli kädessään suuri kirves ja vyöllään hänellä oli kotelossa shuriken pistooli.
”Niin, Elladeneth?” kysyi Ynvael.
”Joukkomme ovat asemissaan ja valmiina iskemään minne ikinä haluattekin” sanoi Elladeneth.
”Hyvä. Pitäkää viidennesosa joukoistanne piilossa ja kun annan merkin, iskekää lopuilla joukoillanne vihollisen sivustaan”
”Selvä. Kiitokset ajastanne, neiti Ynvael” sanoi Elladeneth ja kumarsi syvään.
Ynvael oli laittamassa kypärää takaisin päähänsä, kun yhtäkkiä hänen päähänsä iski niin voimakas päänsärky, että hän vajosi polvilleen. Hän tunsi valtavan paineen ohimoissaan ja otsassaan, joka sai hänen hermopäänsä tuntumaan kuin ne olisivat tulessa. Hänen otsassaan oleva riimu hehkui kaikilla mahdollisilla väreillä ja se alkoi hitaasti valua. Ynvael keskitti psyykkiset kykynsä kivun lähteeseen saadakseen selville mistä se tuli, sillä hän tiesi, että tämä oli jonkun ulkopuolisen syytä. Hänen silmänsä vierähtivät takaperin ja hänen psyykkinen silmänsä matkasi koko taistelukentän poikki, kunnes se kohtasi Demoniruhtinas Gabriel Teurastajan katseen. Demoni hymyili ilkeästi aistiessaan Ynvaelin sielun ja Ynvaelin päästä alkoi vuotaa verta. Hänen psyykkinen silmänsä matkusti takaisin hänen kehoonsa ja hän keräsi kaiken voimansa yhteen suureen psyykkiseen iskuun.
Hän sai kasaan valtavan määrän energiaa ja laukaisi sen kaiken näkymättömänä pallona pitkin hänen ja Gabrielin psyykkistä linkkiä.
XXX
Gabriel näki kauhuissaan demonisella näöllään, kuinka suuri pallo psyykkistä energiaa kiisi häntä kohti. Hän tunsi pallon voiman ja tiesi, että hänen olemuksensa, demoninen tai fyysinen, ei kestäisi sitä. Hän päätti keskeyttää yrityksensä keittää eldar-johtajattaren aivot ja katkaisi psyykkisen linkin itsensä ja tämän välillä. Silloin hän tajusi kauhukseen, ettei ehtisi katkaista linkkiä. Pallo oli jo niin suuri ettei se enää pysynyt linkin rajojen sisällä, vaan materialisoitui noin kahdenkymmenen metrin päässä hänestä. Pakokauhunsa vallassa hän tarttui valtaistuimeensa ja riuhtaisi sen palloa kohti. Suuri pronssinen valtaistuin lensi ilman halki ja iskeytyi palloon. Pallo hajosi valtaistuimeen osuessaan ja valtaistuin hajosi täysin. Koko sotajoukko katsoi ihmessään johtajaansa, joka hengitti väsyneesti äskeisen kamppailunjäljeltä.
Väsymys vaihtui kuitenkin nopeasti silmittömään raivoon. Kuinka tuo säälittävä kuolevainen uskalsi uhmata häntä, Gabriel Teurastajaa? Medusa V:n arkkiteurastajaa. Hän nappasi demonin kontrolloiman moottorisahakirveensä toiseen käteen ja Kai-aseensa toiseen ja ulvoi:
”Tappakaa! Tappakaa kaikki!” Khoorneeeeeee!!!”
Sotajoukko vastasi verenhimoisesti huutoon:
”Khoorneeeeee!!!!”
Gabriel hyppäsi alas lavaltaan alttarin päälle. Alttari halkesi kahtia ja hän ponnisti korkealle ilmaan. Kaksi suurta siipeä repeytyi ulos hänen selästään. Hän iski siivillä vauhtia ja lähti liitelemään kohti vihollista. Hänen sotajoukkonsa seurasi häntä ulvoen Khornen nimeä.
”Kirottu huora” mietti Gabriel matkallaan kohti eldarien asemia.
”Kun olen repinyt silmäsi pois saat valaa minulle uuden valtaistuimen!”
hän mietti ja latasi Kai- aseensa vihallaan ja raivollaan.
Hän oli juossut jo kymmenen minuuttia ja koko matkan hän oli kironnut sitä kuinka hän oli pommituksen aikana lyönyt päänsä kiveen ja pyörtynyt. Hänen samoaja toverinsa olivat luulleet hänen kuolleen ja jättäneet hänet sinne makaamaan. Kun hän oli herännyt, he olivat jo kaukana ja hänen oli pakko löytää heidät, mikäli he olivat vielä hengissä. Jos eivät, niin hänen tulisi ainakin päästä takaisin omien linjojensa toiselle puolelle.
XXX
Tuhoutuneen linnakkeen katolla istuskeli seitsemän maastoutunutta hahmoa. Heillä kaikilla oli yllän harmaat maastoviitat ja käsissään heillä oli pitkät tarkk’ampujan kiväärit. Heistä pisin, Eldearem Tarkkasilmä tarkasteli eldar- valmisteisilla kiikareillaan alhaalla olevaa vihollista. Hänellä oli pitkä, vaalea tukka ja pitkä arpi hänen otsassaan. Hänen vihreät silmänsä olivat nauliintuneet viholliseen. Niitä oli valtavat määrät. Ne olivat petturi- avaruusjalkaväkeä, jotka palvoivat veren ja sodan jumalaa Khornea. Maailmansyöjä- legioonalaisia, joiden joukossa oli niin jalkaväkeä ja moottoripyörillä varustautuneita soturita, kuin tankkeja, käveleviä tuhokoneita (joiden sisälle oli suljettu kauan sitten kaatunut soturi) kuin suuri Titaani- jumalkone.
”Joko?” kysyi hänen vierellään makaava Yelthandul- niminen samoaja.
”Ei vielä. Meidän tulee odottaa Näkijätär Ynvaelin käskyä” vastasi Eldearem, kun hän yhtäkki kuuli korkea-taajuisen vihellyksen, niin korkean, ettei ihmis-korva pystyisi sitä erottamaan.
Hän kääntyi katsomaan alas ja huomasi toverinsa Ulthanalin.
”Ilirrad, pudota Ulthanalille köysi, äkkiä” hän sanoi.
Hänen vieressään istunut samoaja nousi ja heitti katkenneeseen pilariin sidotun köyden toisen pään alhaalla seisovalle Ulthanalille.
Ulthanal heilautti kiväärinsä selkänsä taakse, nappasi köyden ja lähti vaivatta kiipeämään ylöspäin.
Ulthanal kiipesi katolle ja käveli toveriensa luokse.
”Ulthanal!” he huudahtivat. ”Olet hengissä!”
”No tietysti. Luulitteko, että jättäisin jotain tällaista välistä” hän vastasi ja virnisti heille.
”Hyvä ettet sentään ole muuttunut” sanoi Eldearem ja tarttui Ulthanalia olkapäästä. ”Tervetuloa takaisin”
Ulthanal hymyili ja meni makaamaan Ilirradin ja Quenniadin väliin.
Eldearem polvistui suuren kiven taakse ja nojasi kiväärinsä sitä vasten. Yhtäkkiä pieni, pyöreä laite hänen vyöllään alkoi päästää hiljaista piip- ääntä. Hän otti sen ja painoi siinä olevaa sinistä nappia.
”Oletteko asemissanne?” sanoi hento mutta päättäväinen naisen ääni laitteesta.
”Kyllä, Ynvael-neiti. Olemme asemissamme ja valmiina avaamaan tulen” vastasi Eldearem.
”Hyvä. Aloitamme tulituksen kun avaatte tulen. Muut samoaja ryhmät ovat myös valmiit. Jätän hyökkäyksen käynnistämisen sinulle, Eldearem”
”Kiitos, Ynvael-neiti” vastasi Eldearem ja oli sammuttamassa laitteen, kun Ynvael sanoi:
”Pyydän, kutsu minua vain Ynvaeliksi. Olethan sentään veljeni”
”Kiitos, Ynvael” hän sanoi ja sammutti laitteen.
XXX
Demoni ruhtinas Gabriel Teurastaja katseli joukkojaan mäeltä. Mäen päälle oli rakennettu valtavan korkea lavetti, jonka päälle taas oli nostettu suuri, pronssinen valtaistuin. Lavetti oli peitetty päillä. niin tuoreilla ja mätänevillä kuin pääkalloillakin. Valtaistuimeen oli valettu iljettäviä riimuja ja irvistäviä naamoja. Hän istuskeli valtaistuimellaan ja vääristyneessä mielessään hän ilotsi tulevaa voittoa. Hänellä oli yllään suuri, riimuja täynnä oleva, pronssinen haarniska, jonka olkasuojuksista tunki ulos kaksi mustaa luupiikkiä. Hänen valtava moottorisahakirveensä nojasi hänen valtaistuimeensa. Hänellä oli punainen iho ja kaksi suurta sarvea, jotka puskivat ulos hänen ohimoistaan. Hänen silmänsä oli keltaiset ja niistä hohkasi demoninen valo. Hänen suunsa oli täynnä teräviä hampaita.
Alhaalla hänen edessään oli suuri pronssinen alttari, jonka luona hänen luutnanttinsa Scaricon Verinen iski juuri kirveellään pään irti taas yhdeltä Keisarillisen kaartin sotilaalta. Hän heitti pään eräälle soturille, joka asetti sen kasaan.
”Seuraava!” karjaisi Scaricon ja heilautti kättään.
Neljä soturia veti terminaattorin haarniskaan pukeutunutta adeptus astartes- kappalaista alttaria kohti. Hänen haarniskansa oli vahingoittunut useista kohdista ja hänen jalkansa oli irronnut nilkan kohdalta. Hänen haarniskansa oli musta ja epätavallisen koristeellinen ja hänellä oli haarniskansa päällä valkoinen, veren ja mudan tahrima kaapu, jonka alta roikkui useita ketjuja. Toinen hänen olkasuojuksistaan oli tummanvihreä ja siinä oli valkoinen Pimeiden Enkelien tunnus.
Hän riuhtoi käsiään ja potki jaloillaan villisti ympäriinsä. Jokainen soturi piteli hänen raajoistaan kiinni ja sai vaivoin laskettua hänet alttarille. Tämän jälkeen he kiinnittivät hänen kätensä vahvoilla ketjuilla pöytään kiinni ja perääntyivät.
Gabriel näki, että tämä uhri oli erityisen vahva ja, että siitä tulisi suuri lahja Khornelle. Scaricon nosti kirveensä ylös iskeäkseen kappalaiselta pään irti, kun Gabriel pysäytti hänet.
”Tuokaa hänet minulle” hän sanoi ja osoitti kappalaista sormellaan.
Neljä soturia irroitti hänen pyödästä ja kantoi hänet pääkasan juurelle. Gabriel kurkotti alas ja nosti vaivattomasti kappalaisen päänsä korkeudelle. Hän roikoitti villisti riuhtovaa uhriaan ilmassa ja huusi joukoilleen:
”Katsokaa tätä heikkoa houkkaa, joka turhaan riuhtoo siinä toivossa, että hänet pelastettaisiin”. Gabriel naurahti ja jatkoi puhettaan.
”Mehän kaikki tiedämme kuinka paljon Väärä Keisari ja hänen nukkevaltakuntansa välittävät niistä, jotka jäävät jälkeen”. Koko petturi-armeija nauroi.
Gabriel tarttui salamannopeasti kappalaista päästä repäisi sen irti. Hän heitti ruumiin alas ja se tömähti maahan kovalla vauhdilla. Hän kohotti pään ilmaan ja karjui joukoilleen:
”Khornen nimeen!”
”Khornen nimeen!” vastasivat joukot ja nostivat aseensa ilmaan.
Gabriel katsoi kaukaisuuteen ja demonisella katseellaan näki, kuinka eldarit valmistelivat tykkejään ja asettuivat taisteluasemiin.
XXX
Näkijätär Ynvael katseli joukkojaan hiljaisena. Hänellä oli yllään vihreänväriset kaavut, joissa oli luunvalkeita riimuja. kaavun alla hänellä oli yllään harrniska, joka oli luunvalkea ja jossa oli kummankin rinnan kohdalla punainen pieni, punainen jalokivi. Polvien kohdalla hänellä oli pienet siniset jalokivet. Hänellä oli kaulassaan luunvalkeasta aineesta tehty ketju, josta roikkui kaksivaalean sinistä jalokiveä ja yksi punainen jalokivi. Jaloissaa hänellä oli mustat saappaat. Hänellä oli musta vyö, jolta roikkui kolme kranaattia, kaksi mustaa nahkapussia. Vyönsolkenaan hänellä oli sininen, nyrkinkokoinen jalokivi. Päässään hänellä oli luunvalkea kypärä, jonka silen välissä oli pieni sininen jalokivi. Vasemmassa kädessä hänellä oli pieni shuriken pistooli ja oikeassa kädessä hänellä oli luunvalkea, pitkä, leveäteräinen miekka, johon oli kaiverrettu riimuja ja jonka väistimen lähellä oli neljä pientä, sinistä jalokiveä.
”Neiti Ynvael?” kysyi ääni hänen takaansa.
Ynvael otti kypärän pois päästään. Hänen pitkä, vaalea tukkansa laskeutui hänen lapaluidensa ohi. Hänelle oli punottu kymmenen ohutta lettiä, jotka oli värjätty mustaksi ja joiden päissä oli pienet, siniset jalokivet. Hän käänyi ympäri katsomaan kuka hänelle oli puhunut. Hän oli lumoavan kaunis. Hänen punaiset silmänsä olivat suuret ja niiden luomiin oli laitettu mustaa väriä. Hänen huulensä oli vaaleat ja ne sopivat hyvin hänen heikosti ruskettuneen ihonsa kanssa. Hänen otsaansa oli maalattu sinisellä riimu, joka vahvisti hänen suojaansa pahoja henkiä vastaan.
Puhuja oli hänen iskujoukkojensa komentaja Elladeneth Arotuuli. Hänellä oli täysin luunvalkea haarniska, jonka selkäpuolelle oli maallattu sinisistä liekeistä nouseva kotka. Hänen tukkansa oli solmittu sadoiksi pieniksi leteiksi. Hänellä oli kädessään suuri kirves ja vyöllään hänellä oli kotelossa shuriken pistooli.
”Niin, Elladeneth?” kysyi Ynvael.
”Joukkomme ovat asemissaan ja valmiina iskemään minne ikinä haluattekin” sanoi Elladeneth.
”Hyvä. Pitäkää viidennesosa joukoistanne piilossa ja kun annan merkin, iskekää lopuilla joukoillanne vihollisen sivustaan”
”Selvä. Kiitokset ajastanne, neiti Ynvael” sanoi Elladeneth ja kumarsi syvään.
Ynvael oli laittamassa kypärää takaisin päähänsä, kun yhtäkkiä hänen päähänsä iski niin voimakas päänsärky, että hän vajosi polvilleen. Hän tunsi valtavan paineen ohimoissaan ja otsassaan, joka sai hänen hermopäänsä tuntumaan kuin ne olisivat tulessa. Hänen otsassaan oleva riimu hehkui kaikilla mahdollisilla väreillä ja se alkoi hitaasti valua. Ynvael keskitti psyykkiset kykynsä kivun lähteeseen saadakseen selville mistä se tuli, sillä hän tiesi, että tämä oli jonkun ulkopuolisen syytä. Hänen silmänsä vierähtivät takaperin ja hänen psyykkinen silmänsä matkasi koko taistelukentän poikki, kunnes se kohtasi Demoniruhtinas Gabriel Teurastajan katseen. Demoni hymyili ilkeästi aistiessaan Ynvaelin sielun ja Ynvaelin päästä alkoi vuotaa verta. Hänen psyykkinen silmänsä matkusti takaisin hänen kehoonsa ja hän keräsi kaiken voimansa yhteen suureen psyykkiseen iskuun.
Hän sai kasaan valtavan määrän energiaa ja laukaisi sen kaiken näkymättömänä pallona pitkin hänen ja Gabrielin psyykkistä linkkiä.
XXX
Gabriel näki kauhuissaan demonisella näöllään, kuinka suuri pallo psyykkistä energiaa kiisi häntä kohti. Hän tunsi pallon voiman ja tiesi, että hänen olemuksensa, demoninen tai fyysinen, ei kestäisi sitä. Hän päätti keskeyttää yrityksensä keittää eldar-johtajattaren aivot ja katkaisi psyykkisen linkin itsensä ja tämän välillä. Silloin hän tajusi kauhukseen, ettei ehtisi katkaista linkkiä. Pallo oli jo niin suuri ettei se enää pysynyt linkin rajojen sisällä, vaan materialisoitui noin kahdenkymmenen metrin päässä hänestä. Pakokauhunsa vallassa hän tarttui valtaistuimeensa ja riuhtaisi sen palloa kohti. Suuri pronssinen valtaistuin lensi ilman halki ja iskeytyi palloon. Pallo hajosi valtaistuimeen osuessaan ja valtaistuin hajosi täysin. Koko sotajoukko katsoi ihmessään johtajaansa, joka hengitti väsyneesti äskeisen kamppailunjäljeltä.
Väsymys vaihtui kuitenkin nopeasti silmittömään raivoon. Kuinka tuo säälittävä kuolevainen uskalsi uhmata häntä, Gabriel Teurastajaa? Medusa V:n arkkiteurastajaa. Hän nappasi demonin kontrolloiman moottorisahakirveensä toiseen käteen ja Kai-aseensa toiseen ja ulvoi:
”Tappakaa! Tappakaa kaikki!” Khoorneeeeeee!!!”
Sotajoukko vastasi verenhimoisesti huutoon:
”Khoorneeeeee!!!!”
Gabriel hyppäsi alas lavaltaan alttarin päälle. Alttari halkesi kahtia ja hän ponnisti korkealle ilmaan. Kaksi suurta siipeä repeytyi ulos hänen selästään. Hän iski siivillä vauhtia ja lähti liitelemään kohti vihollista. Hänen sotajoukkonsa seurasi häntä ulvoen Khornen nimeä.
”Kirottu huora” mietti Gabriel matkallaan kohti eldarien asemia.
”Kun olen repinyt silmäsi pois saat valaa minulle uuden valtaistuimen!”
hän mietti ja latasi Kai- aseensa vihallaan ja raivollaan.
