Altdorffin verisen papin tarina
Lähetetty: Su 19.03.2006 21:33
Siegfried, the bloody priest of Altdorf, eli tuon niminen kaveri löytyy mordheim-porukastani. Tässä vähän hänen menneisyydestään. Tämä on sitten yksi elämäni harvoja kynäilyjä, joten huonouksia löytyy, mutta tästä lähtöö:
Mies Istui yksin tuolillaan tuijottaen sidottua vaimoaan ja nuorta poikaansa. Hämärässä, vetoisassa talossaan. Huoneessa, jonka ainoa valonlähde oli yksi ainut kynttilä. Liekki lepatti ja loi kiviselle seinälle karmivia tanssivia varjoja. Varjoja, joiden olisi voinut luulla elävän. Ulkona tuuli äänteli pahaenteisesti, aivan kuin se olisi tiennyt jonkin pahan tulevan. Tuulen ulvonta ja nyyhkytys täytti ilman.
Talon ympärillä olevien puiden oksat raapivat ikkunoita, kun mies, Siegfried nousi seisomaan. Hän tuijotti tyhjää seinää, jonka jokainen maalaus oli repeytynyt. Sitten hän otti pöydältä veitsen ja kääntyi katsomaan sidottua poikaansa.
”Älä! Siegfried, älä tee sitä!” Nuoren naisen kimeä ääni kuului pojan takaa. Nainen oli kykenemätön liikkumaan kireään käsiinsä ja jalkoihinsa sidottujen köysien takia.
Siegfried oli hiljaa ja lähestyi hitaasti itkevää naista ja lasta.
”Ei! Älä tee sitä!” Nainen ulvoi tuskissaan.
”Vaikene!” Siegfried huudahti. Hän katsoi vaimonsa kyynelehtiviin kasvoihin ja sanoi rauhallisesti ”Vapautan nyt teidät elon kärsimyksistä. Teidän ei tarvitse pelätä enää. Kohta te olette turvassa ja vapaat.”.
Siegfried iski veitsen poikansa vatsaan. Veri alkoi virrata, kuin vesiputous. Kohta kivinen ja kylmä lattia olisi punaisen veden päällystämä. Siegfried ei ollut ikinä nähnyt mitään niin kaunista.
”Ei! Owen! Eii..!” Naisen itku yltyi.
”Älä huoli. Hetken päästä näet poikamme taas ja olette molemmat turvassa.”
”Älä te... ” Naisen lause keskeytyi Siegfriedin veitsen viiltäessä tämän kaulan auki.
”Älä huoli. Pidän huolen, että pelastan muutkin ihmiset tästä maailmasta ja sitten tulen perässä..” Siegfried katsoi perheensä ruumiita. Miten kaunis näky se olikaan.
Siegfried laittoi huulensa vaimonsa kaulalle ja joi tämän verta. Miten hyvältä se maistuikaan. Lattia lainehti veressä ja kynttilän valaistessa Siegfried ajatteli, että taivaan on näytettävä tältä. Hän puristi veren tahrimaa veistään ja lähti kävelemään kohti ulko-ovea. Ovella Siegfried loi viimeisen katsauksen huoneeseen ja katosi yön pimeyteen…
Mies Istui yksin tuolillaan tuijottaen sidottua vaimoaan ja nuorta poikaansa. Hämärässä, vetoisassa talossaan. Huoneessa, jonka ainoa valonlähde oli yksi ainut kynttilä. Liekki lepatti ja loi kiviselle seinälle karmivia tanssivia varjoja. Varjoja, joiden olisi voinut luulla elävän. Ulkona tuuli äänteli pahaenteisesti, aivan kuin se olisi tiennyt jonkin pahan tulevan. Tuulen ulvonta ja nyyhkytys täytti ilman.
Talon ympärillä olevien puiden oksat raapivat ikkunoita, kun mies, Siegfried nousi seisomaan. Hän tuijotti tyhjää seinää, jonka jokainen maalaus oli repeytynyt. Sitten hän otti pöydältä veitsen ja kääntyi katsomaan sidottua poikaansa.
”Älä! Siegfried, älä tee sitä!” Nuoren naisen kimeä ääni kuului pojan takaa. Nainen oli kykenemätön liikkumaan kireään käsiinsä ja jalkoihinsa sidottujen köysien takia.
Siegfried oli hiljaa ja lähestyi hitaasti itkevää naista ja lasta.
”Ei! Älä tee sitä!” Nainen ulvoi tuskissaan.
”Vaikene!” Siegfried huudahti. Hän katsoi vaimonsa kyynelehtiviin kasvoihin ja sanoi rauhallisesti ”Vapautan nyt teidät elon kärsimyksistä. Teidän ei tarvitse pelätä enää. Kohta te olette turvassa ja vapaat.”.
Siegfried iski veitsen poikansa vatsaan. Veri alkoi virrata, kuin vesiputous. Kohta kivinen ja kylmä lattia olisi punaisen veden päällystämä. Siegfried ei ollut ikinä nähnyt mitään niin kaunista.
”Ei! Owen! Eii..!” Naisen itku yltyi.
”Älä huoli. Hetken päästä näet poikamme taas ja olette molemmat turvassa.”
”Älä te... ” Naisen lause keskeytyi Siegfriedin veitsen viiltäessä tämän kaulan auki.
”Älä huoli. Pidän huolen, että pelastan muutkin ihmiset tästä maailmasta ja sitten tulen perässä..” Siegfried katsoi perheensä ruumiita. Miten kaunis näky se olikaan.
Siegfried laittoi huulensa vaimonsa kaulalle ja joi tämän verta. Miten hyvältä se maistuikaan. Lattia lainehti veressä ja kynttilän valaistessa Siegfried ajatteli, että taivaan on näytettävä tältä. Hän puristi veren tahrimaa veistään ja lähti kävelemään kohti ulko-ovea. Ovella Siegfried loi viimeisen katsauksen huoneeseen ja katosi yön pimeyteen…
.