Murgo & Feuerstein II: Vihreä jaarli
Lähetetty: Ma 27.03.2006 15:12
Ferdinand Feuerstein nousi polvilleen ja sylkäisi suustaan lastin kuraa. Murgo yritti samaa hänen vieressään, mutta oli saanut päähänsä niin kovan tärskyn, että rojahti saman tien takaisin katuun päästäen pienen urahduksen. Sammahtaneen Oravan ulosheittäjäjätit nauraa höröttivät käsiään hieroen vähän aikaa ja painuivat sitten sisään. Nyt Feuerstein ja Murgo olivat sekä nokisia, tomuisia että mutaisia. Normaalisti Feuerstein olisi nostanut tästä äläkän, mutta nyt hänen päähänsä ei mahtunut muuta kuin naurava velhonryökäle. Kukaan, kukaan ei huijannut Ferdinand F. Feuersteinia ja päässyt kuin koira veräjästä!
”Ai ni, tää on kai teijän”, hörähti toinen ulosheittäjä ilmestyessään taas oviaukkoon ja heitti kuparisen rahalippaan suoraan Murgon päähän. Feuerstein vilkaisi lipasta. Kymmenentuhatta penninkiä eli sata kruunua. Sillä saisi juuri ja juuri uuden tunikan. Loput kustannukset hänen oli katettava omasta pussistaan. Ei hän nyt mitenkään rahapulassa ollut, mutta uudet varusteet maksaisivat hänellekin maltaita.
***
Nulnin Varkaiden ja Salamurhaajien killan päämajan ovi pamahti auki noin kuutta tuntia myöhemmin. Kiltamestari, vanha Punasilmä-Gärtner, nosti hätkähtäen katseensa papereistaan ja hätkähti heti uudestaan. Tulija oli raivosta punainen Feuerstein, perässään Murgo. Pitikö hänen tulla pilaamaan ihan hyvin sujunut päivä? Hänessä oli kestämistä hyväntuulisenakin.
”Jaahas, tripla-F, olet näköjään ehtinyt siistiytyä viime kerran jälkeen”, hän tokaisi. Mies oli hankkinut uuden tunikan, jälleen myrkynvihreän, ja vielä kamalamman hatun kuin edellinen. Uuden miekan ja haarniskankin hän oli ostanut. Laatutyötä, Gärtner ajatteli. Kalliiksi se oli tullutkin. Murgo sen sijaan oli selvinnyt vähällä. Hänen oli vain tarvinnut kovistella puunhakkaajalle, kunnes tämä oli suostunut antamaan hirren ja ison naulan ilmaiseksi, ja alkeellinen, mutta tehokas nuija oli valmis. Mustat housunsa hän oli huuhtaissut purossa. Olivathan ne vähän kärventyneet, mutta jätti ei ollut turhan nirso.
”Turhat puheet pois, hyvä mies”, Feuerstein sanoi. ”Tarvitsen tietoja siitä velhosta. Hän antoi minulle palkkioksi kymmenentuhatta penninkiä kruunujen sijaan! Haluan taustan, asuinpaikan, nimen, kengännumeron, kaikki! Hän tulee vielä katumaan temppuaan karvaasti!”
”Mitä? Jouduit huijatuksi? Heh heh, ovelaa kieltämättä”, Gärtner naurahti. Feuerstein mulkaisi häntä murhaavasti.
”Selväksi tuli, selväksi tuli. Laitan mieheni asialle. Kestää pari päivää, veikkaisin.”
”Eikä yhtään enempää, onko selvä? Haluan sen idiootin pään vadille!”
”Niin just”, urahti Murgo. ”Mä liiskaan sen tollon päävärkin ja käytän sitä lautasena!” Feuerstein kääntyi jättiä kohti ja tökkäsi sormensa hänen leukaansa (joutuen vähän kurottamaan).
”Kuules nyt, minä hoidan tämän yksin. Kuuletko, yksin. En kaipaa tuollaisen raakalaisen apua!”
***
Kolme päivää myöhemmin päämajan ovi avautui taas. Tällä kertaa Feuerstein osasi kumartaa juhlalliseen tapaansa. Murgo seurasi hänen perässään, mistä mies oli selkeästi näreissään. Murgo oli vaatimalla vaatinut päästä hommaan mukaan, olihan velho huijannut häntäkin. Ja mikäpä jätin päätä kääntäisi, paitsi toinen jätti katkaistessaan hänen niskaansa.
”Mull on nälkä”, hän totesi.
”Vai on sinulla nälkä?” Feuerstein ilkkui. ”Kukapa olisi uskonut? Painu muualle määkimään, pässi! En minä sinua mukaan pyytänyt.” Hän kääntyi Gärtneriä kohti ja kysyi: ”No?”
”Minulla on huonoja ja hyviä uutisia. Ensinnäkin, etsimänne mies on Herbert Dunkelwald, astromantikko—”
”Mikä tikku?” kysyi Murgo äimistyneenä. Feuerstein läimäytti otsaansa.
”Astromantikko, eli velho joka käyttää Taivaanmagiaa”, Gärtner selitti ja jatkoi: ”Hän on 45-vuotias ja työskentelee velho-opistossa. Sitten huonot uutiset: Hän on korkeassa asemassa opistossa ja asuukin siellä, eli hänen kanssaan ei kannattaisi pelleillä. Ja sitä paitsi, yksi tarkkailijoistani jäi kiinni ja hän sai selville kostoaikeenne.”
”Ei haittaa, en mielelläni käykään kimppuun kuin varas yöllä.”
”Juttu jatkuu vielä. Hän on asiasta huolestuneena pestannut kimppuunne Vihreän jaarlin joukkoineen.”
”Vihreän jaarlin?!” Feuerstein ihmetteli. ”Kuinka rikas hän oikein on?” Jopa Murgo nielaisi hermostuneena nimen kuullessaan. Vihreä jaarli oli pelätty palkkionmetsästäjä, jonka kynsistä oli päässyt livahtamaan vain yksi mies; Marco Corazzo, Tilean paras miekkamies. Lempinimensä hän oli saanut siitä, että käytti vihreäsulkaista hattua, vihreää kilpeä, vihertävää haarniskaa ja vihreitä silkkihousuja. Hänen palkkionsa olivat tähtitieteelliset, mutta vastasivat taitoja täysin. Hänen oikeaa nimeään ei tiennyt kukaan muu kuin hän itse, ja ainoa tarpeeksi tyhmä kysyäkseen oli löytynyt salaperäisesti Bohsenfelsin raatihuoneen kellotornista roikkumasta, ilman päätä.
”Niinpä. Olisi paras luovuttaa ja paeta vaikka Estaliaan, sanon minä.” Feuerstein tuhahti ja nousi täyteen pituuteensa.
”Pyh! Minä hoitelen hänet kyllä. Hän saattaa olla hyvä, mutta Ferdinand F. Feuerstein on parempi!”
Gärtner pyöräytti silmiään, mutta päätti antaa asian olla. Joko hän pääsisi eroon Vihreästä jaarlista tai Feuersteinista. Eihän tässä voinut hävitä.
”Saatko häneen mitenkään yhteyttä?”
”Epäsuorasti, mutta kyllä kai.”
”Sano hänelle, että jos hänessä on tippaakaan herrasmiestä, hän ilmestyy keskiyöllä yksin Kengittäjänkadun itäpäähän!”
”Jeh!” mörisi Murgo. ”Me niitataan se tyyppi lyttyyn!”
”Saanen korjata”, Feuerstein virkkoi, ”minä niittaan. Pysy erossa tästä!”
”No olkoon. Emmä jaksa riidellä laiheliinin kaa.”
***
Oli keskiyö, ja Kengittäjänkatu oli täysin autio. Feuerstein käveli sen itäpäähän. Ketään ei näkynyt. Oliko jaarli saanut viestiä? Ja jos oli, jänistikö hän?
”Vihreä jaarli! Oletko täällä?!” Feuerstein karjui. Aluksi ei kuulunut mitään, mutta sitten eräältä kujalta ilmestyi hahmo. Pimeyden takia Feuerstein ei nähnyt häntä kunnolla.
”Sinäkö siellä? Tule, niin taistelemme mies miestä vastaan kuin herrasmiehet!”
”Täällähän minä”, kuului karhea, möreä ääni. ”Mutta minä en ole herrasmies.” Sen sanottuaan hahmo viittilöi kujalle, jolta juoksi esiin ainakin kymmenen miestä miekat käsissään. ”Teet tämän vähän liiankin helpoksi.”
”Sinä hirttämätön!” Feuerstein huusi. ”Tapan sinut tästä hyvästä!”
”Ota ensin kiinni”, nauroi ääni. Hahmo jäi seisomaan paikalleen joukkion rynnätessä Feuersteinin kimppuun.
Feuerstein oli raivoissaan, mutta ei antanut sen häiritä. Hän silmäili lähestyvää, virnuilevaa joukkoa. Taistelu olisi tiukka jopa hänelle. Hän päästi taisteluhuudon ja nosti miekkansa. Ensimmäiset miekkamiehet olivat jo hänen kimpussaan. Hän heilautti kahden käden miekkaansa sivulta toiselle, torjuen, väistäen ja pistäen. Kolme miestä makasi pian maassa, mutta hän oli saanut viillon jalkaansa ja hänen vauhtinsa hidastui koko ajan. Varjoissa seisova hahmo nauroi hänelle. ”Ollaankos vielä polleaa poikaa?” hän ilkkui. Feuerstein torjui miekaniskun, pyörähti ja iski. Jälleen yksi mies kuoli, mutta toinen jysäytti häntä miekankahvalla olkapäähän. Hän kaatui maahan kivusta ähkäisten. Tähänkö tämä nyt päättyi? Suuri Ferdinand F. Feuersteinko kuolisi kymmenpäisen joukkion paloittelemana?
Äkkiä hän kuuli tutun ärjähdyksen. ”Laiheliinia ette tapa!!” Murgo karjui ja rynnisti häntä kohti katua pitkin. Jätti huitaisi vasemmalla kädellään Vihreän jaarlin kumoon ja jatkoi kohti maassa makaavaa Feuersteinia. Miesjoukko ryhmittyi puolustukseen, mutta Murgo huitoi hirrellään kolme heistä päin seinää kerralla.
”Laiheliini on mun kaveri!!” hän mylvi ja huitaisi uudestaan, tällä kertaa jalkakaupalla ohi. Korstot huomasivat kuitenkin, ettei taistelu enää kannattanut, ja puikkivat pakoon. Jaarli oli jo häipynyt varjoihin.
Feuerstein ei koskaan ollut ollut yhtä iloinen nähdessään jätin. Ilmankos tämä oli suostunut niin kummallisen helposti jäämään pois. Hän tunsi kuitenkin pienen piston syyllisyyttä. Hän oli sättinyt, pilkannut ja ylenkatsonut jättiä minkä ehti, mutta tämä oli silti tullut pelastamaan hänet ja kutsui häntä kaverikseen.
”Onks laiheliini kunnossa?” Murgo kysyi.
”Jotakuinkin”, Feuerstein vastasi ja kömpi pystyyn. Hänen jalkaansa koski hirvittävästi, mutta se kyllä paranisi pian.
”Okei”, Murgo murahti ja nappasi maasta kuolleen kätyrin. Hän avasi suunsa ammolleen ja haukkasi melkoisen palan miehen reidestä. Feuerstein katsoi inhon vallassa muualle. Vastenmielinen raakimus! Hän työnsi syyllisyydentunteensa saman tien piiloon ja mietti tulevaa. Vihreä jaarli ei varmasti luovuttaisi näin vähällä. Eikä myöskään Feuerstein. Dunkelwald kuolisi vielä. Ei tänään, mutta kuolisi kuitenkin; siitä hän aikoi pitää huolta.
Vähän lyhythän tarina on, mutta pitkät sepustukset eivät vain kuulu tyyliini. Vastineeksi lupaan jatkoa heti, kun keksin juttua tarpeeksi.
”Ai ni, tää on kai teijän”, hörähti toinen ulosheittäjä ilmestyessään taas oviaukkoon ja heitti kuparisen rahalippaan suoraan Murgon päähän. Feuerstein vilkaisi lipasta. Kymmenentuhatta penninkiä eli sata kruunua. Sillä saisi juuri ja juuri uuden tunikan. Loput kustannukset hänen oli katettava omasta pussistaan. Ei hän nyt mitenkään rahapulassa ollut, mutta uudet varusteet maksaisivat hänellekin maltaita.
***
Nulnin Varkaiden ja Salamurhaajien killan päämajan ovi pamahti auki noin kuutta tuntia myöhemmin. Kiltamestari, vanha Punasilmä-Gärtner, nosti hätkähtäen katseensa papereistaan ja hätkähti heti uudestaan. Tulija oli raivosta punainen Feuerstein, perässään Murgo. Pitikö hänen tulla pilaamaan ihan hyvin sujunut päivä? Hänessä oli kestämistä hyväntuulisenakin.
”Jaahas, tripla-F, olet näköjään ehtinyt siistiytyä viime kerran jälkeen”, hän tokaisi. Mies oli hankkinut uuden tunikan, jälleen myrkynvihreän, ja vielä kamalamman hatun kuin edellinen. Uuden miekan ja haarniskankin hän oli ostanut. Laatutyötä, Gärtner ajatteli. Kalliiksi se oli tullutkin. Murgo sen sijaan oli selvinnyt vähällä. Hänen oli vain tarvinnut kovistella puunhakkaajalle, kunnes tämä oli suostunut antamaan hirren ja ison naulan ilmaiseksi, ja alkeellinen, mutta tehokas nuija oli valmis. Mustat housunsa hän oli huuhtaissut purossa. Olivathan ne vähän kärventyneet, mutta jätti ei ollut turhan nirso.
”Turhat puheet pois, hyvä mies”, Feuerstein sanoi. ”Tarvitsen tietoja siitä velhosta. Hän antoi minulle palkkioksi kymmenentuhatta penninkiä kruunujen sijaan! Haluan taustan, asuinpaikan, nimen, kengännumeron, kaikki! Hän tulee vielä katumaan temppuaan karvaasti!”
”Mitä? Jouduit huijatuksi? Heh heh, ovelaa kieltämättä”, Gärtner naurahti. Feuerstein mulkaisi häntä murhaavasti.
”Selväksi tuli, selväksi tuli. Laitan mieheni asialle. Kestää pari päivää, veikkaisin.”
”Eikä yhtään enempää, onko selvä? Haluan sen idiootin pään vadille!”
”Niin just”, urahti Murgo. ”Mä liiskaan sen tollon päävärkin ja käytän sitä lautasena!” Feuerstein kääntyi jättiä kohti ja tökkäsi sormensa hänen leukaansa (joutuen vähän kurottamaan).
”Kuules nyt, minä hoidan tämän yksin. Kuuletko, yksin. En kaipaa tuollaisen raakalaisen apua!”
***
Kolme päivää myöhemmin päämajan ovi avautui taas. Tällä kertaa Feuerstein osasi kumartaa juhlalliseen tapaansa. Murgo seurasi hänen perässään, mistä mies oli selkeästi näreissään. Murgo oli vaatimalla vaatinut päästä hommaan mukaan, olihan velho huijannut häntäkin. Ja mikäpä jätin päätä kääntäisi, paitsi toinen jätti katkaistessaan hänen niskaansa.
”Mull on nälkä”, hän totesi.
”Vai on sinulla nälkä?” Feuerstein ilkkui. ”Kukapa olisi uskonut? Painu muualle määkimään, pässi! En minä sinua mukaan pyytänyt.” Hän kääntyi Gärtneriä kohti ja kysyi: ”No?”
”Minulla on huonoja ja hyviä uutisia. Ensinnäkin, etsimänne mies on Herbert Dunkelwald, astromantikko—”
”Mikä tikku?” kysyi Murgo äimistyneenä. Feuerstein läimäytti otsaansa.
”Astromantikko, eli velho joka käyttää Taivaanmagiaa”, Gärtner selitti ja jatkoi: ”Hän on 45-vuotias ja työskentelee velho-opistossa. Sitten huonot uutiset: Hän on korkeassa asemassa opistossa ja asuukin siellä, eli hänen kanssaan ei kannattaisi pelleillä. Ja sitä paitsi, yksi tarkkailijoistani jäi kiinni ja hän sai selville kostoaikeenne.”
”Ei haittaa, en mielelläni käykään kimppuun kuin varas yöllä.”
”Juttu jatkuu vielä. Hän on asiasta huolestuneena pestannut kimppuunne Vihreän jaarlin joukkoineen.”
”Vihreän jaarlin?!” Feuerstein ihmetteli. ”Kuinka rikas hän oikein on?” Jopa Murgo nielaisi hermostuneena nimen kuullessaan. Vihreä jaarli oli pelätty palkkionmetsästäjä, jonka kynsistä oli päässyt livahtamaan vain yksi mies; Marco Corazzo, Tilean paras miekkamies. Lempinimensä hän oli saanut siitä, että käytti vihreäsulkaista hattua, vihreää kilpeä, vihertävää haarniskaa ja vihreitä silkkihousuja. Hänen palkkionsa olivat tähtitieteelliset, mutta vastasivat taitoja täysin. Hänen oikeaa nimeään ei tiennyt kukaan muu kuin hän itse, ja ainoa tarpeeksi tyhmä kysyäkseen oli löytynyt salaperäisesti Bohsenfelsin raatihuoneen kellotornista roikkumasta, ilman päätä.
”Niinpä. Olisi paras luovuttaa ja paeta vaikka Estaliaan, sanon minä.” Feuerstein tuhahti ja nousi täyteen pituuteensa.
”Pyh! Minä hoitelen hänet kyllä. Hän saattaa olla hyvä, mutta Ferdinand F. Feuerstein on parempi!”
Gärtner pyöräytti silmiään, mutta päätti antaa asian olla. Joko hän pääsisi eroon Vihreästä jaarlista tai Feuersteinista. Eihän tässä voinut hävitä.
”Saatko häneen mitenkään yhteyttä?”
”Epäsuorasti, mutta kyllä kai.”
”Sano hänelle, että jos hänessä on tippaakaan herrasmiestä, hän ilmestyy keskiyöllä yksin Kengittäjänkadun itäpäähän!”
”Jeh!” mörisi Murgo. ”Me niitataan se tyyppi lyttyyn!”
”Saanen korjata”, Feuerstein virkkoi, ”minä niittaan. Pysy erossa tästä!”
”No olkoon. Emmä jaksa riidellä laiheliinin kaa.”
***
Oli keskiyö, ja Kengittäjänkatu oli täysin autio. Feuerstein käveli sen itäpäähän. Ketään ei näkynyt. Oliko jaarli saanut viestiä? Ja jos oli, jänistikö hän?
”Vihreä jaarli! Oletko täällä?!” Feuerstein karjui. Aluksi ei kuulunut mitään, mutta sitten eräältä kujalta ilmestyi hahmo. Pimeyden takia Feuerstein ei nähnyt häntä kunnolla.
”Sinäkö siellä? Tule, niin taistelemme mies miestä vastaan kuin herrasmiehet!”
”Täällähän minä”, kuului karhea, möreä ääni. ”Mutta minä en ole herrasmies.” Sen sanottuaan hahmo viittilöi kujalle, jolta juoksi esiin ainakin kymmenen miestä miekat käsissään. ”Teet tämän vähän liiankin helpoksi.”
”Sinä hirttämätön!” Feuerstein huusi. ”Tapan sinut tästä hyvästä!”
”Ota ensin kiinni”, nauroi ääni. Hahmo jäi seisomaan paikalleen joukkion rynnätessä Feuersteinin kimppuun.
Feuerstein oli raivoissaan, mutta ei antanut sen häiritä. Hän silmäili lähestyvää, virnuilevaa joukkoa. Taistelu olisi tiukka jopa hänelle. Hän päästi taisteluhuudon ja nosti miekkansa. Ensimmäiset miekkamiehet olivat jo hänen kimpussaan. Hän heilautti kahden käden miekkaansa sivulta toiselle, torjuen, väistäen ja pistäen. Kolme miestä makasi pian maassa, mutta hän oli saanut viillon jalkaansa ja hänen vauhtinsa hidastui koko ajan. Varjoissa seisova hahmo nauroi hänelle. ”Ollaankos vielä polleaa poikaa?” hän ilkkui. Feuerstein torjui miekaniskun, pyörähti ja iski. Jälleen yksi mies kuoli, mutta toinen jysäytti häntä miekankahvalla olkapäähän. Hän kaatui maahan kivusta ähkäisten. Tähänkö tämä nyt päättyi? Suuri Ferdinand F. Feuersteinko kuolisi kymmenpäisen joukkion paloittelemana?
Äkkiä hän kuuli tutun ärjähdyksen. ”Laiheliinia ette tapa!!” Murgo karjui ja rynnisti häntä kohti katua pitkin. Jätti huitaisi vasemmalla kädellään Vihreän jaarlin kumoon ja jatkoi kohti maassa makaavaa Feuersteinia. Miesjoukko ryhmittyi puolustukseen, mutta Murgo huitoi hirrellään kolme heistä päin seinää kerralla.
”Laiheliini on mun kaveri!!” hän mylvi ja huitaisi uudestaan, tällä kertaa jalkakaupalla ohi. Korstot huomasivat kuitenkin, ettei taistelu enää kannattanut, ja puikkivat pakoon. Jaarli oli jo häipynyt varjoihin.
Feuerstein ei koskaan ollut ollut yhtä iloinen nähdessään jätin. Ilmankos tämä oli suostunut niin kummallisen helposti jäämään pois. Hän tunsi kuitenkin pienen piston syyllisyyttä. Hän oli sättinyt, pilkannut ja ylenkatsonut jättiä minkä ehti, mutta tämä oli silti tullut pelastamaan hänet ja kutsui häntä kaverikseen.
”Onks laiheliini kunnossa?” Murgo kysyi.
”Jotakuinkin”, Feuerstein vastasi ja kömpi pystyyn. Hänen jalkaansa koski hirvittävästi, mutta se kyllä paranisi pian.
”Okei”, Murgo murahti ja nappasi maasta kuolleen kätyrin. Hän avasi suunsa ammolleen ja haukkasi melkoisen palan miehen reidestä. Feuerstein katsoi inhon vallassa muualle. Vastenmielinen raakimus! Hän työnsi syyllisyydentunteensa saman tien piiloon ja mietti tulevaa. Vihreä jaarli ei varmasti luovuttaisi näin vähällä. Eikä myöskään Feuerstein. Dunkelwald kuolisi vielä. Ei tänään, mutta kuolisi kuitenkin; siitä hän aikoi pitää huolta.
Vähän lyhythän tarina on, mutta pitkät sepustukset eivät vain kuulu tyyliini. Vastineeksi lupaan jatkoa heti, kun keksin juttua tarpeeksi.
