Tanan kirjoitti:iikka kirjoitti:Aspan saa piiloon ryhmän sisään ja ryhmä pitää tappaa ympäriltä pois, jotta aspaan pääsee käsiksi. Luti taas on lähitaistelussa aivan vapaata riistaa. Yksi hyvin tähdätty fisti ja lutia ei enää ole, jonka seurauksena loppu ryhmän Ld tippuu niin pohjamutiin, että se enemmän kuin todennäköisesti routtaa.
Minusta hidden fisti on nykyedikassa aika reilukerhoilua mariineilta. Turnauslista olisi ostanut samalla pistemäärällä mieluummin ampumista.
Minulla fisti on tominut oikien hyvin ja erityisesti LatDissa, koska massaa tuppaa olemaan 2" päässä sen verta runsaasti, ettei ihan heti lopu kesken ja aspi ehtii hyvin lyödä takaisin monta monituista kertaa. Fistillä kaatuvat myös wraith lordit, bugzillat ja dreadnoughtit jos/kun semmoinen lähäriin pääsee. Fisti on parasta tappaa-talossa-ja-puutarhassa mitä mutsku ja traittoriryhmät voivat saada, lisäksi sen kantaja (aspi) antaa ryhmälle vielä Ld kymppinsä.
Tanan kirjoitti:Kaiken lisäksi luti saattaa hyvinkin pystyä tappamaan kaikki vieressä olevat nappulat ennenkuin fisti ehtii iskeä. Vauhtiluti voi myös clipata vastustajan vastapalloyksiköitä paremmin häsyyn kuin ylihintainen aspa
Kyllä, luti
saattaa pystyä tappamaan kaiken 2" säteellä.Saattaa myös olla, ettei pysty...
Speedy luti pääse kunnolla oikeuksiinsa juoksentelemalla takalinjoissa tuhoamassa pieniä yksiöitä, jotka eivät lyö lujaa. Isompien ja lähitaistelupainotteisten yksiköiden kanssa se onkin jo hätää kärsimässä. 2" alue täyttyy nopeasti vasustajan napeista, eikä niitä ehdi siivota pois. Lisäksi pääsääntöisesti vastapallotettavat yksiköt ovat isohkoja ja lähitaistelupainotteisia. Luteja saa myös vain kahdet ja speedy tai ei, niitä ei riitä joka paikkaan.
Tanan kirjoitti:iikka kirjoitti:Jos on noin tykästynyt yli-olan-heittimiin, niin eikö kannattaisi ennemmin pelata kaartia?
Kaartille ei saa obliteraattoreita, vauhtiluteja, prätkiä, demoniprinsessoita, demonipommia, possudefilereitä, viiden miehen minimikoikoisia ryhmiä trooppeihin, mutantteja ja spawneja. Lyhyesti sanottuna LatD saa kaikkea mitä kaartikin ja enemmän.
Ihan totta, kaarti ei saa obleja, mutta ne saavat dorp trooppavia special weapon squadeja kasapanoksilla. Siivoaa pöytää siinä missä oblitkin.
Kaarti ei myöskään saa speedy luteja, mutta ne saavat halutessan salamurhaajia (ja pakollisen inkvisiittorin) hunttereiden listasta. Callidus tekee vihollisten linjoile huomattavasti ikävämpää jälkeä kuin vauhtiluutnantti.
Kaarti ei saa prätkiä, mutta se saa taskulamppuhorden ja silloin on ykshailee onko se 3+ save invu vai joku muu. Jää muuten prätkät ottamatta LatDillakin, jos fast attackit on jo käytetty rhinottaviin mortariyksiköihin.
Jos pitäisi valita ottaakko defun vai russin, niin valitsisin jälkimmäisen. Ihan jo sen takia, että defun etupelti on paperia. Siinä ei mitkään possessiot pelasta jos värkki kossahtaa heti kättelyssä penen seurauksena, joka russille olisi ollut glänä.
Jos kaarti välttämättä tarvitsee viiden miehen yksiköitä trooppeihin, niin voi valita grenadiers -doctrinen.
Siinä olet oikeassa, että kaarti ei saa prinssejä, demonipommeja, mutantteja (ei saa kyllä LatDikaan, koska troop choiset ovat jo täynnä traitoreiden mörssäriryhmiä

paitsi tietysti big mutantteja), tai spawneja. mutta kaarti saa ampumakalustoa enemmän kuin LatDit ja varmasti voittavat nämä ampumakisoissa, jos niikseen tulee. LatDit taas jyräävät kaartin lähimättelössä mennen tullen. Siksi mörssäritiimien siaan kannattaisi panostaa siihen lyöntipuoleenkin. Tankeilla ammutaan, mutskuilla lyödään ja mortarit jätetään kotiin.
Tanan kirjoitti:iikka kirjoitti:Sille kun saa noita indirect aseita enemän ja halvemmalla, eivätkä ne edes haukkaa leijonanosaa force organisaatio optioista.
Ihan niin kuin ne joskus loppuisivat kesken.
Tanan kirjoitti:LatD listaan saa trooppeihin ja fast attackkiin yhteensä 9 minilätynheittäjää, joilla saadaan kivasti painetta vastustajan päätyyn
Mörssäreitä tosiaankin piisaa, mutta mutantit jäävät nyt ottamatta, koska mortaryksiköt ovat vieneet kaikki trooppivalinnat.
Tanan kirjoitti:iikka kirjoitti:Tosin yhdeksänkin mörssäritiimin kanssa alkaa tehdä tiukkaa, jotta jokaiselle löytyy hyvä paikka terrainin takaa.
Rhino, tuo 50pts liikkuva area terrain

. Tarvittaessa niistä saa vaikka karsinan pöydänreunaan.
Menee jo reilkerhotukseksi: Fast attack choiset uppoavat noihin, niistä tulee nopeasti liikkumattomia area terraineja ja vastustaja on taas 50 vp:tä rikkaampi. Paremmin palvelisivat, jos ajelisit noilla valtamaan objekteja ja pöydän neljänneksiä.