Tau Piranhan käyttö.
Lähetetty: To 20.04.2006 14:47
Olen jo jonkin aikaa yrittänyt pähkäillä uusille Tau yksiköille taktiikoita ja miettinyt miten vanhat ja uudet joukot saisi "combottumaan" tehokkaalla tavalla. Nyt siis pohdinnassa Piranha.
Ens`näkiin, en alkuukaan näe Piranhassa samanlaista potentiaalia kuin land speederissä... tähänhän sitä yleensä kuitenkin verrataan. Verratessa land speederiin, häviää piranha aseen kantaman takia. Kun tuon piranhani kantamalle, olen automaattisesti vastustajan aseiden kantamalla. Näinhän ei välttämättä h.bolterin kanssa käy. Toisekseen, assault cannon+ h.bolter combo on sellainen paketti johon ei piranhalla ole vastausta. Nopeana objectiven hallitsijana voidaan sekä piranhaa että speederiä käyttä, mutta siihen yhtäläisyydet sitten jäävätkin.
1. Piranhalla Chargen esto.
Ajatuksena yksinkertaisesti pitää piraajat halpoina ja tarvittaessa uhrata ne "liikuteltavana muurina". 24" tuuman liikeen turvin saa piranhan melko helposti sijoitettua vastustajan ja omien joukkojen väliin. Piranhan nokka on 5" leveä mutta ajokilla on pituutta vain 4" jolloin jo kahdella kiiturilla saa 14" leveän eston aikaiseksi. Lyhyytensä vuoksi mahtuu piranha helposti myös ahtaisiin paikkoihin. Vaikka ajoneuvot tuhottaisiin lähärissä, ei vastustaja saa massacre/consolidatea ja ainostaan kokonaan tuhoutunut ajokki plokkaisi LOS:ia. Muistakaa että piranhassa on AV11 keula joka lisää henkiinjääntiä lähiksessä useimpia vastustajia vastaan huomattavasti. Str5. joukot ovat verratttain harvinaisia.
Jos Piranhat saa paikalle alta12" liikeellä, voidaan ampumisen lisäksi tiputtaa dronet (joista ei saa pisteitä) ja näin luoda ylimääräinen muuri jonka läpi assaultoivan yksikön pitää päästä. Jo kahdella Piranhalla saadaan joko todella leveä (n.20") tai syvä (hyppääjiä vastaan) linja joka vastustajan pitää tavalla tai toisella kiertää.
Jos käy niin että piranha(t) tippuvat jo ennen chargea, on sinun ja vastustajan välissä 4+" syvä dif. terrrain, joka varmasti hankaloittaa lähäriin pääsyä.
2.Perus ampuva Piranha.
Mitäs tässä... tilpehöörit kiinni ja räppämään burstilla porukkaa nurin. Itse olen sitä mieltä että, ainoastaan BS uppi on välttämätön. Open toppedina skimmerit tippuvat kuitenkin helposti, joten suuret panostamiset geariin menevät herkästi hukkaan. Todennäköisimmin toimivat Smart msl systemin ja/tai stealthien tukena kohtuu lähellä, omien linjojen edessä.
Seeker Missilet halvoissa Piranhoissa tuntuvat hauskalta ja toimivalta idealta (24" liike ja str8 kylkeen... tai jopa persiiseen) MUTTA, liittyy kiinteästi toiseen isoon ongelmaan... eli Marker lighteihin. Käytännössä siis ennen kuin voi virittä puikot piraajoiden siipiin, pitää ratkaista mistä armeijalle valot...
3.Piranha fusion blasterilla.
Tämähän on nyt se "the juttu", mutta itse en näe järkeä väh.80p assault1:ssä joka jää armotta vastustajan kostoiskun kantamalle. Taulla riittää kuitenkin str7 ja str10 aseita jotka turvallisesti istuvat omalla deploymentillä kohtuullisessa turvassa... ja saahan näitä fusionblastereita nykyään stealtheille jotka, infiltroivat, deeppaavat ja vieläpä normaali liikkeessä hyppäävät takaisin suojaan laukasten jälkeen. Toki, piranhan 12" liike tuo aseelle lisää "tehoa" mutta....
Sellaista. Heittäkääpä herrasmiehet (ja mikä ettei naisetkin) kommenttia ja ajatuksia.
se on hojo