Sata sanaa - Naamion äänestysketju.
Lähetetty: La 06.05.2006 14:20
Sisko - by WolfMan
Isku, toinenkin, lyöntejä sateli joka suunnalta. Joka viilto, pisto ja lyönti lävistivät paksun haarniskan tehden pahaa tuhoa sisäelimille myrkyn levitessä kehoon.
"Keisarin nimeen!", huusi raskastekoihin jääkäri humaltuneessa tilassa valtavaa miekkaansa heiluttaen, ja hyökkäsi pienen, naamiolla kasvonsa peittävän tytön kimppuun.
Tyttö väisti helposti raskastekoisen miekan iskut ja kikatti jääkärille.
"Tahdoin vain leikkikaverin."
"Minä en ole lapsenlikka!", jääkäri karjui, jo selvästi pahentuneessa tilassa, kuolan valuessa tämän suupielestä panssarin kaulukselle.
Jääkäri ei enää pysynyt jaloillaan, vaan lysähti maahan kyljelleen koristen. Miekka putosi kalisten rotkon reunalle kiven päälle.
Alkoi sataa, taivas salamoi.
Tyttö asteli jääkärin vierelle ja poisti naamionsa.
"Sisko...", jääkäri mutisi viimeisenään.
Veripetturi - by Laurentius
Oikea. Vasen. Poika juoksee talojen välissä. Poika juoksee varjoissa. Hän juoksee kuin pelästynyt eläin.
Juoksee henkensä edestä.
Yhtäkkiä hän tuntee jotain. Hänelle tulee pakottava tarve pysähtyä.
Hän pysähtyy ja kuuntelee. Hän ei kuule mitään muuta kuin oman sydämensä tykytyksen. Jokin ääni sekoituu mukaan. Askelten ääni.
Ne ovat vakaat ja lähestyvät edestä päin.
Varjoista kävelee mies, naamio naamaallaan. Naamion silmänreiistä näkyy punaiset silmät. Naamion takaa kuuluu möreä ääni.
"Sinut on tuomittu keisarikunnan viholiseksi ja...".naamiomies sanoo
"Ei ,isä, armahda minut". Poika ulisee.
"..JA TUOMIO ON KUOLEMA". Mies jatkaa lujempaa ja samalla nostaa aseensa. Hän ampuu. Poika valuu maahan."Keisari sinut armahtakoon, poikani"
Viattomuuden Naamio - by Heretic
Näetkö justicar Kain, tämän mailman viattomuuden inqvisaattori Thor kysyi.Näetkö nuo ihmiset jotka rakastavat ja välittävät toisistaan?Tämä mailma on täynnä kauneutta ja rakkautta jota mikään ei voi turmella.
Tai niin ainakin luulin, inkvisaattori sanoi murhemielin.
tuo kaikki rakkaus on vain naamio, joilla he yrittävät peittää todellisen olemuksensa, he ovat kaikki Kaaoksen sikiöitä jotka ovat hylänneet keisarin ja hänen valonsa.
Justicar vain nyökkäsi hyväksyvästi ja kääntyi ohjauspöydän ääreen.
Aloitanko lähtölaskennan?hän kysyi inkvisaattorilta
Kyllä, lähetä keisarin viha noiden kaaosta palvovien saastojen tykö, inkvisaattori sanoi
Lähetä Exterminatus
kolme
kaksi
yksi
Katsellessaan planeetta-Carollonin tuhoa inkvisaattorin huulilta pääsi vain yksi vihan verhoama kuiskaus:
Kuolema keisarin vihollisille
Voimansa naamio - by Karu
Minä näin kansojen tuhoutuvan; kuin lasten hiekkalinnat aaltojen edessä hajosivat ihmisruumiit vihaani. Polttava, kylmä raivoni repi riekaleiksi toiveen elämästä ja valosta. Riistin heiltä kaiken, jäljelle jätin vain häpeällisen alastomuuden kylmässä syysyössä.
Näin heidän sieluunsa. Selasin ylimielisesti jokaisen olion säälittävät tunteet ja muistot läpi murskaten ne sen jälkeen. Heitin mätänevät lihakimpaleet pois tieltäni ja siirryin seuraaviin. Säälistäni huolimatta nautin puuhistani; ahmin ja söin nuo suojattomat ihmisen pyhimmät osat nautiskellen, kuunnellen sielujen lohduttomia kuolinhuutoja.
Tiesin kaiken minkä hekin tiesivät. Tiesin keitä he olivat, mistä he olivat ja miksi he olivat. Tiesin heidän nimensä, kotinsa ja rakkaansa. Mutta minusta he eivät tienneet mitään.
Näkijöiden Naamio - by Teloittaja
Siinä se lepäsi pöydällä. Täydellisenä, hopeanvalkeana kumpuna, houkutellen, kutsuen. Sysäsin naamion pois mielestäni, mutta se salakavalasti soluttautui mieleni muurien raoista takaisin ajatuksiini. Kirottu kapine, tuo. Vilkaisin huoneen poikki sitä, mutta käänsin lähes heti katseeni pois. Se hymyili, ilkikurisesti ja haluttavana. Purin huultani. Eihän kukaan saisi koskaan tietää, jos vain hetkeksi kokeilisin sitä. Henkäisin syvään ja astuin lähemmäs pöydällä lojuvaa, puhdasta esinettä. Kurkotin sitä kädelläni nappasin sen sormiini. Kuinka täydellinen esine se olikaan! Naamiossa ei ollut ainuttakaan virhettä, täydellinen joka puolelta, katsoi sitä miten tahansa. Hitaasti vein naamion kasvoilleni. Kun sen pinta kosketti ihoani, tunsin voiman. Ja sitten äänen: "Olemme yhtä.."
Naamion palvelijat - by jakezuku
Kabak laskee miekkansa terän. Hän katsoo ympärilleen ja ihailee työnsä tulosta: Tuhansia kuolleita ja enemmän kieriviä; tuskissaan kirkuvia hahmoja. ''näetkö nyt, Hector? näetkö nyt?'' Hän polkaisee kiemurtelevaa ruumista jonka sukupuolta ei voi enää tunnistaa. ''Tämän sai aikaan turhamaisuus ja typeryys. He unohtivat minut.'' Kabak kävelee eteenpäin hengittäen tulta läpi naamion jota peittää ikuinen irvistys. Hän pysähtyy ja kääntyy akolyyttinsä puoleen. ''He tulevat kokemaan tämän uudelleen niin monta kertaa että he eivät voi unohtaa; hengittää, syödä ilman tätä tunnetta... Tuskaa ja kärsimystä mutta ei surua; heidän Herransa rakastaa heitä aina ja rankaisee heitä sen tähden.''
''Aamen'' sanoo akolyytti ja kumartaa herraansa.
Isänperintö - by Allath
John käveli ripein askelin pimeällä kujalla piippua poltellen ja hermostuneesti vihellellen. Häntä ärsytti valtavasti. Ei kukaan tervejärkinen oikeasti halua kävellä tällaisella pimeällä kujalla tähän aikaan yöstä. Ei siis aivan kerrassaan kukaan. Mutta ei auta, perheyritys on velvoite eikä kukaan salamurhaajan hommia kevyiksi kehunutkaan. Vaan on se silti perseestä. Hän hypläsi taskussaan olevaa nahkaista naamaria ja ajatteli huolissaan saappaassaan olevaa veristä veistä kun nurkan takaa kuului rasahdus.
John hätkähti näkyvästi ja mulkoili varjoon veitsi jo kädessään. Varjosta astui mies. Hyvin pelottava mies. Oli nahkahaalari, naamio ja muhkea lihakirveskin. Aika harvinaisen verinen kirves. Mies jäi tuijottamaan Johnia joka nosti kulmaansa kysyvästi.
“Isä…?”
Unohdetut kasvot - by Sotatonttu
Hiljaisuus valtasi laakson tanssien äänettömästi, lähes näkyvästi tuoreen veren hajun kanssa poikki uinuvan laakson. Vielä hetki sitten julmat, teräksiset aallot olivat lyöneet toisiinsa, kuin seppä hehkuvaan metallinpalaan. Nyt aallot olivat pirstoutuneet, eikä uinuvan laakson rauhaa rikkonut niin ihminen, kuin tuulikaan.
Makasin suuren ruhon alla kykenemättä liikkumaan tai päästämään minkäänlaista ääntä. Runneltu ruumiini ei tuntunut miltään.
Jokainen ruumis oli särkynyt ja kasvoton - kaikkia näitä unohdettuja kasvoja peitti kypärä, naamio joka teki jokaisesta elämästä samanlaisen ja merkityksettömän. Naamiot tekivät surmaamisesta sallittua, silloin ei vahingoittanut ketään, vain jotakin tuntematonta kasvotonta vihollista.
Unohtunut laakso, jokaisen naamion takana odottaa kasvot saadakseen kertoa oman surkean tarinansa.
Ja äänestätte yhtä parasta. Jos joku joka ei ole osallistunut äänestää, lähetän Huussin hänelle postissa. En jaksa alkaa erottelemaan ihmisiä jotka ovat osallistuneet ja jotka eivät. Aikaa... Ensi tiistaihin, eli 9.5.
Isku, toinenkin, lyöntejä sateli joka suunnalta. Joka viilto, pisto ja lyönti lävistivät paksun haarniskan tehden pahaa tuhoa sisäelimille myrkyn levitessä kehoon.
"Keisarin nimeen!", huusi raskastekoihin jääkäri humaltuneessa tilassa valtavaa miekkaansa heiluttaen, ja hyökkäsi pienen, naamiolla kasvonsa peittävän tytön kimppuun.
Tyttö väisti helposti raskastekoisen miekan iskut ja kikatti jääkärille.
"Tahdoin vain leikkikaverin."
"Minä en ole lapsenlikka!", jääkäri karjui, jo selvästi pahentuneessa tilassa, kuolan valuessa tämän suupielestä panssarin kaulukselle.
Jääkäri ei enää pysynyt jaloillaan, vaan lysähti maahan kyljelleen koristen. Miekka putosi kalisten rotkon reunalle kiven päälle.
Alkoi sataa, taivas salamoi.
Tyttö asteli jääkärin vierelle ja poisti naamionsa.
"Sisko...", jääkäri mutisi viimeisenään.
Veripetturi - by Laurentius
Oikea. Vasen. Poika juoksee talojen välissä. Poika juoksee varjoissa. Hän juoksee kuin pelästynyt eläin.
Juoksee henkensä edestä.
Yhtäkkiä hän tuntee jotain. Hänelle tulee pakottava tarve pysähtyä.
Hän pysähtyy ja kuuntelee. Hän ei kuule mitään muuta kuin oman sydämensä tykytyksen. Jokin ääni sekoituu mukaan. Askelten ääni.
Ne ovat vakaat ja lähestyvät edestä päin.
Varjoista kävelee mies, naamio naamaallaan. Naamion silmänreiistä näkyy punaiset silmät. Naamion takaa kuuluu möreä ääni.
"Sinut on tuomittu keisarikunnan viholiseksi ja...".naamiomies sanoo
"Ei ,isä, armahda minut". Poika ulisee.
"..JA TUOMIO ON KUOLEMA". Mies jatkaa lujempaa ja samalla nostaa aseensa. Hän ampuu. Poika valuu maahan."Keisari sinut armahtakoon, poikani"
Viattomuuden Naamio - by Heretic
Näetkö justicar Kain, tämän mailman viattomuuden inqvisaattori Thor kysyi.Näetkö nuo ihmiset jotka rakastavat ja välittävät toisistaan?Tämä mailma on täynnä kauneutta ja rakkautta jota mikään ei voi turmella.
Tai niin ainakin luulin, inkvisaattori sanoi murhemielin.
tuo kaikki rakkaus on vain naamio, joilla he yrittävät peittää todellisen olemuksensa, he ovat kaikki Kaaoksen sikiöitä jotka ovat hylänneet keisarin ja hänen valonsa.
Justicar vain nyökkäsi hyväksyvästi ja kääntyi ohjauspöydän ääreen.
Aloitanko lähtölaskennan?hän kysyi inkvisaattorilta
Kyllä, lähetä keisarin viha noiden kaaosta palvovien saastojen tykö, inkvisaattori sanoi
Lähetä Exterminatus
kolme
kaksi
yksi
Katsellessaan planeetta-Carollonin tuhoa inkvisaattorin huulilta pääsi vain yksi vihan verhoama kuiskaus:
Kuolema keisarin vihollisille
Voimansa naamio - by Karu
Minä näin kansojen tuhoutuvan; kuin lasten hiekkalinnat aaltojen edessä hajosivat ihmisruumiit vihaani. Polttava, kylmä raivoni repi riekaleiksi toiveen elämästä ja valosta. Riistin heiltä kaiken, jäljelle jätin vain häpeällisen alastomuuden kylmässä syysyössä.
Näin heidän sieluunsa. Selasin ylimielisesti jokaisen olion säälittävät tunteet ja muistot läpi murskaten ne sen jälkeen. Heitin mätänevät lihakimpaleet pois tieltäni ja siirryin seuraaviin. Säälistäni huolimatta nautin puuhistani; ahmin ja söin nuo suojattomat ihmisen pyhimmät osat nautiskellen, kuunnellen sielujen lohduttomia kuolinhuutoja.
Tiesin kaiken minkä hekin tiesivät. Tiesin keitä he olivat, mistä he olivat ja miksi he olivat. Tiesin heidän nimensä, kotinsa ja rakkaansa. Mutta minusta he eivät tienneet mitään.
Näkijöiden Naamio - by Teloittaja
Siinä se lepäsi pöydällä. Täydellisenä, hopeanvalkeana kumpuna, houkutellen, kutsuen. Sysäsin naamion pois mielestäni, mutta se salakavalasti soluttautui mieleni muurien raoista takaisin ajatuksiini. Kirottu kapine, tuo. Vilkaisin huoneen poikki sitä, mutta käänsin lähes heti katseeni pois. Se hymyili, ilkikurisesti ja haluttavana. Purin huultani. Eihän kukaan saisi koskaan tietää, jos vain hetkeksi kokeilisin sitä. Henkäisin syvään ja astuin lähemmäs pöydällä lojuvaa, puhdasta esinettä. Kurkotin sitä kädelläni nappasin sen sormiini. Kuinka täydellinen esine se olikaan! Naamiossa ei ollut ainuttakaan virhettä, täydellinen joka puolelta, katsoi sitä miten tahansa. Hitaasti vein naamion kasvoilleni. Kun sen pinta kosketti ihoani, tunsin voiman. Ja sitten äänen: "Olemme yhtä.."
Naamion palvelijat - by jakezuku
Kabak laskee miekkansa terän. Hän katsoo ympärilleen ja ihailee työnsä tulosta: Tuhansia kuolleita ja enemmän kieriviä; tuskissaan kirkuvia hahmoja. ''näetkö nyt, Hector? näetkö nyt?'' Hän polkaisee kiemurtelevaa ruumista jonka sukupuolta ei voi enää tunnistaa. ''Tämän sai aikaan turhamaisuus ja typeryys. He unohtivat minut.'' Kabak kävelee eteenpäin hengittäen tulta läpi naamion jota peittää ikuinen irvistys. Hän pysähtyy ja kääntyy akolyyttinsä puoleen. ''He tulevat kokemaan tämän uudelleen niin monta kertaa että he eivät voi unohtaa; hengittää, syödä ilman tätä tunnetta... Tuskaa ja kärsimystä mutta ei surua; heidän Herransa rakastaa heitä aina ja rankaisee heitä sen tähden.''
''Aamen'' sanoo akolyytti ja kumartaa herraansa.
Isänperintö - by Allath
John käveli ripein askelin pimeällä kujalla piippua poltellen ja hermostuneesti vihellellen. Häntä ärsytti valtavasti. Ei kukaan tervejärkinen oikeasti halua kävellä tällaisella pimeällä kujalla tähän aikaan yöstä. Ei siis aivan kerrassaan kukaan. Mutta ei auta, perheyritys on velvoite eikä kukaan salamurhaajan hommia kevyiksi kehunutkaan. Vaan on se silti perseestä. Hän hypläsi taskussaan olevaa nahkaista naamaria ja ajatteli huolissaan saappaassaan olevaa veristä veistä kun nurkan takaa kuului rasahdus.
John hätkähti näkyvästi ja mulkoili varjoon veitsi jo kädessään. Varjosta astui mies. Hyvin pelottava mies. Oli nahkahaalari, naamio ja muhkea lihakirveskin. Aika harvinaisen verinen kirves. Mies jäi tuijottamaan Johnia joka nosti kulmaansa kysyvästi.
“Isä…?”
Unohdetut kasvot - by Sotatonttu
Hiljaisuus valtasi laakson tanssien äänettömästi, lähes näkyvästi tuoreen veren hajun kanssa poikki uinuvan laakson. Vielä hetki sitten julmat, teräksiset aallot olivat lyöneet toisiinsa, kuin seppä hehkuvaan metallinpalaan. Nyt aallot olivat pirstoutuneet, eikä uinuvan laakson rauhaa rikkonut niin ihminen, kuin tuulikaan.
Makasin suuren ruhon alla kykenemättä liikkumaan tai päästämään minkäänlaista ääntä. Runneltu ruumiini ei tuntunut miltään.
Jokainen ruumis oli särkynyt ja kasvoton - kaikkia näitä unohdettuja kasvoja peitti kypärä, naamio joka teki jokaisesta elämästä samanlaisen ja merkityksettömän. Naamiot tekivät surmaamisesta sallittua, silloin ei vahingoittanut ketään, vain jotakin tuntematonta kasvotonta vihollista.
Unohtunut laakso, jokaisen naamion takana odottaa kasvot saadakseen kertoa oman surkean tarinansa.
Ja äänestätte yhtä parasta. Jos joku joka ei ole osallistunut äänestää, lähetän Huussin hänelle postissa. En jaksa alkaa erottelemaan ihmisiä jotka ovat osallistuneet ja jotka eivät. Aikaa... Ensi tiistaihin, eli 9.5.