Sotavasara.net

Lordi Grimaurd istui hevosensa selässä ylimpien ritareidensa kanssa keskellä kukkulaa, jolla sotajoukot sijaitsivat. Oli keskipäivä. Pitkä rivi ritareita oli asettunut kukkulalle ja he katselivat selkä suorana solaan, josta vihollisen oli määrä hyökätä. Heidän sivuillensa olivat asettuneet jousiampujat, jotka sormeilivat pitkäjousiaan hermostuneesti. Viereisillä kukkuloille olivat pegasos-ritarit asettuneet odottamaan ja katselemaan kaukaisuuteen. Ja ratsumiesten edessä oli monia alempi arvoisia sotilaita, jotka olisivat varmasti juosseet minkä jaloistaan pääsisivät, jos heidän takanaan ei olisi ollut niin monia aatelisia tuijottamassa eteen värähtämättäkään. Ja toki taistelussa oli myös nuoria ritareita. He odottivat kiihkeästi taistelua pelon ja jännityksen sekaisin tuntein. Monien suureksi pettymykseksi taisteluun ei ollut liittynyt Graalin ritareita. Tämä oli huolestuttavaa, sillä monet viholliset pelkäsivät heitä.
Taivas oli selkeä, eikä siinä näkynyt pilveäkään. Yhtäkkiä torvet alkoivat soida ylhäällä molemmin puoleisilla kukkuloilla. Kaikki terästäytyivät heti ja suuntasivat katseensa eteen. Ritarit laittoivat kätensä miekkojen kahvoille ja odottivat. Sitten solan etupäässä alkoi näkyä jotain.
Epäkuolleiden suuri armeija käveli rauhallisesti eteenpäin. Ne olivat suurilta osalta luurankoja, mutta löytyi sieltä muutama muukin karmaiseva olento. Ja keskellä heitä ratsasti isolla mustalla hevosella vampyyri lordi. Ne olivat jo lähellä. Talonpojat eivät liikahtaneetkaan. He olivat pelosta jäykkänä. Heitä johtavat ritarit katsoivat taakseen. Grimaurd seisoi selkä suorana ja katsoi jäykin kasvoin vihollisen armeijaa kohti. Hän nosti miekkansa ylös ja osoitti sillä äkkiä eteenpäin. Yhtäkkiä kaikki torvet alkoivat soida, ja talonpoikia johtavat ritarit huusivat ja lähtivät laukkaamaan eteenpäin. Talonpojat yhtyivät huutoon ja lähtivät juoksemaan perään. Pegasos ritarit lennähtivät rinteiltä ja liisivät alas ja yhtyivät taisteluun. Ja loput ritaritkin lähtivät hurjaan laukkaan vihollista kohti. Luurangot nostivat keihäänsä tanaan Bretonnian peitsiä vastaan. Armeijat kohtasivat ryminällä. Moni luuranko kaatui ja ritarien hevoset juoksivat niiden yli murskaten ne maahan. Jousiampujat ampuivat nuolisateita, mutta vain harva epäkuollut kaatui. Mutta sen sijaan ratsumiehet raivasivat vihollisia tieltään tehokkaasti.
Grimaurd ratsasti edessä ja löi iskuja puolelta toiselle. Hänen hevosensa kompastui, ja hän lensi pari metriä eteenpäin vihollisten keskelle ja sekunteja myöhemmin hevoset laukkasivat hänen päältään. Hetken päästä viholliset oli hajotettu pieniin ryhmiin ja vampyyri ruhtinas pakeni. Voitto oli Bretonnian.
”Selviääkö hän? kysyi yksi kolmesta ritarista.
”En usko”, neito vastasi ja piti käsiään Grimaurdin otsalla ja ruhjeilla tunnustellen.
”Hän on pahasti loukkaantunut ja koomassa. Ruhjeet ovat syviä”.
Nurkassa istui nainen ja itki katkerasti hunnun alla.
Aamu yöllä alkoivat kellot soittaa surullisen painostavaa sävelmää. Kaduilla huudettiin ilmoitusta: ”Parravonin herttua on kuollut”.

***

Jooh kirjoitin tämän kun sain inspiksen, mutta ei siitä nyt kummoinen tullut. Kommentoikaa nyt jotain kuitenkin.

Mahtava tarina! Todella hieno, tapahtumat oli hyvin kuvattu ja erillaisia sanoja oli käytetty monipuolisesti.

Tästä lauseesta en pitänyt yhtään. Jotenkin se kuulosti todella hätäiseltä.

Ne olivat suurilta osalta luurankoja, mutta löytyi sieltä muutama muukin karmaiseva olento.

Hyvin oli tosiaan kuvailtu yksityis kohtia, joka on tärkeää
tarinoissa.Ja juoni oli hyvin keksitty ja muutenkin hyvä kokonaisuus.

Santtu kirjoitti:Hyvin oli tosiaan kuvailtu yksityis kohtia, joka on tärkeää
tarinoissa.Ja juoni oli hyvin keksitty ja muutenkin hyvä kokonaisuus.

Oliko siinä juoni? Minusta kyseessä on taistelukuvaus eikä tarina.

Kuvailusi on ihan kivaa, mutta keskittyy liikaa epäolennaisuuksiin. Pilvettömät keskipäivän taivaat ovat ehdottomasti bonusta vähän pitemmässä stoorissa, mutta Grimaurdin kuolema käytiin läpi niin yllättäen, että huolimaton lukjia saattoi ohittaa sen sivuseikkana.

Tarina olisi kaivannut lisää pituutta ja syvyyttä. Lue eteenpäin kappaleesta, joka alkaa "Grimaurd ratsasti", ja yritä saada sen jälkeisestä tarinan osasta yhtä pitkä ja kuvailtu kuin ensimmäisestä puoliskosta, niin stoorisi pääsee tasapainoon.


Yhdyssanavirheet tuntuvat olevan yhä muotia.

No joo. Ehkä olet oikeassa näiden virheitteni suhteen

Yhdyssanavirheet, varsinkin tuo itse otsikossa häiritsivät rankasti.

Mielenkiintoinen, mutta kuten Kapteeni mainitsikin, epäolennaisuuksiin keskittyvä teksti. Tunnelmasta ei tahtonut saada mitenkään otetta, ja kaikki tuntui jotenkin hätäisesti kirjoitetulta.

Tuntuu siltä, että Valtsu ja Santtu ovat kirjoittajan kavereita, tai sitten heillä ei ole minkäänlaista makua.

Blackguard kirjoitti:Tuntuu siltä, että Valtsu ja Santtu ovat kirjoittajan kavereita, tai sitten heillä ei ole minkäänlaista makua.

Niinpä. Tarinassa, eikun taistelukuvauksessa, ei oikein ollut päätä eikä häntää. Okei, pojat vähän kävi hakkaamassa toisiaan. Turhan hätäistä meininkiä.

The Captain kirjoitti:Kuvailusi on ihan kivaa, mutta keskittyy liikaa epäolennaisuuksiin. Pilvettömät keskipäivän taivaat ovat ehdottomasti bonusta vähän pitemmässä stoorissa, mutta Grimaurdin kuolema käytiin läpi niin yllättäen, että huolimaton lukjia saattoi ohittaa sen sivuseikkana.

Olen täysin samaa mieltä! Lisää pilvettömiä kesäpäiviä! Niitä tämä maailma kaipaa. ^^