Rungonin ja Skinskitin tarina

[arska_a]

Tälläinenkin tuli kirjoitettua. Yritin vaihteeksi mennä taiteelliselle puolelle kirjoittamisessa ja sain mielestäni kohtuullisen tarinan värkättyä. Ajattelin aluksi tehdä uusintaversion Romeosta ja Juliasta Delffi miehellä ja Helffinaikkosella, mutta en jaksanut mennä niin pitkälle. Kritiikkiä otetaan jälleen mieluusti vastaan.

Skinskitin ja Rungonin tarina

Kaivoskääpiö Rungon Rongonson tallusteli kypäräänsä kiinnitetyn kynttilän valossa pitkin kaivoksen kiemuraisia käytäviä. Välillä hän napautteli käytävän seiniä äkäisesti hakullaan aivan kuin ne olisivat jotenkin henkilökohtaisesti loukanneet häntä. Häntä harmittivat monet asiat. Se kuinka skavenit pyörivät käytävissä ja tappoivat kääpiöitä. Se kuinka örkit löntystivät samoissa paikoissa samoilla tarkoituksilla. Se miksi kääpiöt tekivät samaa niille. Se miksi rodut eivät voineet elää rauhassa. Aina välillä häneen iski ajatus, että mikseivät esimerkiksi rottamiehet eivät voisi elää kääpiöiden sovussa? Joskus nappulana hän oli kysynyt sitä isältään Rongon Ringonsonilta. Isä oli kauhistunut ja huutanut: “Nyt kuules! Me olemme vihanneet niitä saastaisia kaaoksen siittämiä, haisevia, kirppuja kuhisevia petoja esi-isistämme lähtien ja näin on oleva, koska ne ovat aina meitä tappaneet!” ja sen jälkeen Rungon oli saanut oikein kunnon pöllytyksen. Keneltäkään ei ollut liiennyt samanlaisia ajatuksia kun häneltä vaan kaikki epäilivät vain, että hän oli juonut liikaa tai maasta nousseet kaasut olivat sekoittaneet hänen päänsä. Aina välillä hän kuvitteli, että maailmassa olisi toinenkin kääpiö tai ihminen tai rottamies joka ajattelisi samalla tavalla kuin hän. Joku joka etsisi toista joka ymmärtäisi, ettei aina tarvitsisi taistella ja tappaa… Mutta joskus hänet taas valtasi masennus, joka sanoi, että toista hänenlaistaan ei olisi ja että hänen päänsä olivat aivan oikeasti sekoittaneet jotkin maan höyryt. Allapäin Rungon vaelsi yhä syvemmälle kaivoksiin…

Skinskit juoksi täyttä laukkaa ylös tunneleita. Hänen korvaansa kuului vielä alhaalta kantautuvat huudot ja juoksuaskeleet. Skinskit lisäsi vauhtia ja pomppasi turvaan seinässä olevaan syvennykseen. Hän yritti tasoittaa hengitystään, jotteivät takaa-ajajat kuulisi häntä. Pian äänet muuttuivat yhä kovemmiksi, kunnes heikosti kiiltäviin panssareihin puetut rottamiehet rynnistivät hänen piilopaikkansa ohi. Skinskit pidätteli hengitystään näiden pelottavien soturien juostessa. Kun viimeinenkin niistä oli juossut ohi hänen piilostaan, päästi Skinskit viimein hengityksensä jälleen kulkemaan normaalisti. Heti kun hengitystahti alkoi olla kohdallaan hän lähti piilostaan hiippailemaan tyhjää käytävää pitkin kohti pimeyttä. Koska määränpäätä ei ollut vielä tiedossa, hän palautteli mieleensä ne tapahtumat, joiden jälkeen hänen oli paettava yhteisöstään. Skinskitillä oli ollut jo penikasta asti ajatus siitä miten kaikki rodut voisivat olla rauhassa, jolloin ketään ei tarvitsisi laittaa armeijaan tappelemaan. Ajatukseen kuuluivat ainakin seuraavat ideat. Ensimmäiseksi kaikkien pitäisi osata ainakin paria kieltä, jotta väärinymmärryksiltä vältyttäisiin. Skinskit on itse opetellut vakoilemalla puhumaan jotenkuten ihmistä ja kääpiötä skavenkieli queekishin lisäksi. Seuraava askel olisi lajien välinen laajamittainen yhteistyö. Esimerkiksi kääpiöt myisivät hienoja tarve-esineitään ja skavenit antaisivat hyvää, luotettavaa työvoimaa. Lisäksi kaikki auttaisivat toisiaan huonoina vuosina. Kaikkien pappismiesten pitäisi yrittää sopia jumalansa kanssa asiasta ja jumalien sanalla saataisiin aikaan pysyvä rauha. Skinskit oli varma että jumalat olisivat kyllä sen verran ymmärtäväisiä, että sopisivat toistensa kanssa rauhan. Eihän hänen omaa Sarvirottaansa eli “Sarvi- Jaakkoakaan” voinut häiritä rauha eri rotujen kanssa, eihän? Tänä aamuna hän oli päättänyt esitellä ideansa klaaninsa korkealle päällikölle, Lordi Mingno’munashille. Hän oli osannut odottaa kielteistä vastustusta, muttei näin kovaa. Lordi oli nimittäin heti kuullessaan ehdotuksen alun karjaissut: “Vartijat-vartijat! Ottakaa kiinni-kiinni tuo petturimainen, kääpiö-otusten pakanallisesti jumalansa hylkäämä rotta-rottavakoilija! Yritti-yritti suostutella hänen ovelan, viisaan-viisaan johtajansa muka-muka aselepoon verivihollistensa kanssa! Onneksi olin-olin niin ovela, että-että tajusin, että pirulliset kääpiö-otukset olisivat heti-heti hyökänneet kimppuumme kun olisimme hetkeksi-hetkeksi pysähtyneet!”. Onneksi Skinskit sai nopeasti jalat alleen ja tässä sitä nyt ollaan. Skinskit tuhautteli harmistuneesti kuonoansa muistellessaan näitä tapahtumia. Hän käveli yhä syvemmälle tunneliin häntä surumielisesti maata viistäen. Mutta sitten hän kuuli jotain…

Rungon tallusti käytävää yhä eteenpäin, mutta kuuli edestä pikkukivien siirtymisen aiheuttaman kolinan. Hän paransi otettaan hakustaan ja huikkasi kääpiökielellä käytävään:
“Kuka siellä?”.
Käytävästä kuului: “Ala tapa-tapa. Olla ystava. Mina kilti rottamies ja sina-sina kilti kaapio. Hyva-huva ystava”.
Puheenparresta Rungon päätteli, että toisessa päässä oli skaven. Hän ihmetteli vain kuinka se osasi puhua, vaikkakin huonosti, kääpiötä.
“Kuinka osaat puhua kääpiötä?” kysyi Rungon varuillaan, “Ja tarkoitatko mitä sanot?” Rungon toivoi tosissaan, että rottamies tarkoitti mitä puhui.
“Mina opetteli. Mina haluta vain-vain kaikki rodut-rodut ystäviä. Kaikki toisensa toveri-toveri”, mokelsi rottamies. Rungonista alkoi tosiaan tuntua, että skaven puhui totta.
“Lasketaan aseemme ja puhutaan”, Rungon sanoi ja laski hakkunsa.
“Ei minulla olla”, mutisi skaven tallustellessaan varjoista. Rungon ei koskaan ollut kuullut rottamiehestä ilman asetta. Jos oli skaven ilman asetta oli varmasti mahdollista, että tämäkin puhui mitä tarkoitti. Kumpikin istahti omalle isohkolle kivelleen ja alkoivat keskustella.

Skinskit oli onnesta soikeana. Vihdoin hän oli löytänyt henkilön, joka ymmärsi häntä. Hän oli kertonut ideastaan ja kääpiö kertoi kuinka samalla lailla hänkin ajatteli. He kertoivat omien yhteisöjensä ajatuksista, jotka ajattelivat, että toinen toisestaan suurin piirtein samaa. Rungon ehdotti, että hän menisi pehmittämään tukikohtansa kääpiöneuvostoa tapaamaan hänet ja ymmärtämään rauhanedut. Skinskitistä se oli hyvä ajatus. Lisäksi Rungon suostui kätkemään hänet vanhaan, ehtyneeseen kaivostunneliin, jossa ei koskaan käy kukaan. Siellä hän olisi turvassa ja Rungon vielä sanoi tuovansa hänelle lisää muonaa ja juomaa. Skinskit toivoi, että kääpiöneuvosto olisi ymmärtäväisempi kun hänen klaaninsa. Rungon ohjasi hänet hylättyyn kaivostunneliin ja alkoi lähteä kohti neuvoston tiloja.
“Näkemiin Skinskit. Näemme taas pian”, Rungon hyvästeli uuden ystävänsä.
“Samat-samat myös sinulle”, toivotti hymyilevä Skinskit ja jäi istuskelemaan niin, että hänen tummanharmaa turkkinsa piilotti hänet lähes huomaamattomaksi varjoihin…

Rungon lampsi erästä kaivoslaulua hyräillen kohti neuvoston tiloja. Neuvostolla oli niin vähän töitä nykyään, että sisälle pääseminen ilman ajanvaraustakin oli helppoa. Rungon oli varma, että todistekappaleen avulla hän voisi todistaa ideansa rauhasta todeksi. Kas, siellä näkyivätkin jo neuvoston komeat, kultakoristeiset portit. Ovilla seisovat kaksi pitkäpartaa tervehtivät häntä nyökkäyksellä ja työnsivät suuret ovet auki. Toiselta puolelta paljastui odotustila, jonka seinät oli peitetty kilvillä ja eri klaanien tunnuksilla. Toisella puolella oli uudet portit parilla vasaroilla varustettuja vartijoita joista toinen kuulutti Rungonille: “Aseet maahan ja ilmoittakaa tarkoituksenne!” Kuuliaisesti Rungon laski hakkunsa lattialle ja sanoi: “Rungon Rongonson tiedustelee neuvostolta aikaa kuuntelemaan hänen asiansa.” Henkivartija veti ylpeästi vatsaansa sisään niin sisälle kuin kääpiö voi ja karjahti “Tiedustelen asiaa neuvostolta!”. Sitten hän avasi hieman ovea ja marssi sisälle vetäen oven paukahtaen kiinni perässään. Toinen henkivartija hymähti ja naurahti Rungonille partaansa sukien: “Älä välitä tuosta. Hän on uusi hommassa ja aivan täynnä itseään siitä, että pääsi tänne vartioimaan“. Rungon hymyili takaisin vaaleanruskean partansa takaa ja samalla ovi avautui ja henkivartija marssi ulos sekä karjahti: “Neuvosto suostuu ottamaan teidät vastaan. Seuratkaa minua!” Rungon käveli henkivartija perässä sisään huoneeseen.

Huoneessa, pitkän graniittipöydän äärellä istui kymmenen valkopartaista kääpiötä. Pöydänpäässä istuva erityisenvanha kääpiö oli kaikkien linnakkeenkääpiöiden tuntema Ungon Unginson, neuvoston puheenjohtaja. Hänen sanavaltansa oli suuri ja viisautensa myös. Toisaalta hän oli hieman vanhoillinen, mutta kyllä hän varmasti ymmärtäisi skavenin ideat. “Poistu”, sanoi Ungon nuorelle henkivartijalle, joka kipitti takasin oven toiselle puolelle. “No, mitäs asiaa sinulla oli?” kysyi Ungon hieman hymyillen Rungonilta. Rungon oli hetken hiljaa ja muisteli sanoja, joita he Skiskitin kanssa olivat miettineet tähän tilanteeseen. Niinpä hän aloitti: “Arvon neuvosto, minulla on erikoista asiaa. Asiani voi muuttaa koko historian parempaan suuntaan ja estää sotia sekä turhia kuolemia. Minä nimittäin kohtasin tunneleissa vaeltaessani skavenin, joka kertoi…” Rungonin puhe jäi kesken kun yksi neuvostonjäsenistä kysyi kovaan ääneen: “Miten ymmärsit sitä? Mikset nirhannut sitä?”
“Antakaas kun jatkan”, Rungon pyysi ja kääpiön laskeuduttua jatkoi: “Se puhui kääpiötä huonosti, mutta kuitenkin niin hyvin, että ymmärsin mitä se sanoi. Sen mielestä me voisimme sopia rauhan eri rotujen kanssa ja…”, nyt keskeyttäjänä oli Ungon, joka karjahti “Mitä! Rauha niiden rottapirujen kanssa! Poikaparka! Sinut on loitsittu saastaisella magialla vähämieliseksi! Sarvin!” Ovesta astui vanhempi henkivartija “Niin, herra?” hän kysyi. “Ottakaa vasaranne ja mäjäyttäkää tätä miestä päähän, jotta iskisimme rottamiesten saastaiset loitsut pois hänen päästään!” käski Ungon. Henkivartija ei enempää kysellyt vaan iski vasaralla Rungonia kalloon. Kypäränsä läpikin isku sai hänen päänsä tuntumaan siltä kun se olisi juuri haljennut, mutta hän yritti yhä selittää heille mistä on kyse. “Kuunnelkaa nyt minua! Se on hyvä skaven ja…”, hän yritti, mutta Ungon ääni kuului hänen äänensä yli: “Uudestaan!” ja taas isku sai hänen päänsä soimaan. Rungon ei enempää sietänyt vaan huusi: “Kautta Grungnin, Valayan ja Grimnirin minä en ole noiduttu! Ja se skaven haluaa rauhaa!” Henkivartija oli lyömässä uudestaan, mutta Ungon pysäytti hänet kätensä liikkeellä ja virkkoi: “Tiedon ja kokemuksen varjolla on todettu, ettei noiduttu voi lausua jumaliemme nimeä. Tämä osoittaa, ettei Rungon Rongonson ole kirottu vaan kaivoshöyryt ovat nousseet hänen kypäräänsä. Vartijat! Viekää Rungon Vuorenhuipun parvekkeelle. On todettu, että sen raikas, kylmä ilma terveyttää pään sekä henkisesti, että ruumiillisesti. Toimikaa!” Sarvin ja nuorempivartija tarttuivat Rungonista ja ohjastivat hänet pois huoneesta. Rungon kuuli vielä Ungonin määräävän pari soturia tarkistamaan kaikki kaivokset rottamiehen varalta. “Ainoatakaan ei jätetä henkiin”, kuuli Rungon ennen, kun ovi mäjähti kiinni määräsi.

Skinskit istui pimeässä syvennyksessä ja kuunteli. Hän oli varma, että häntä lähestyi yksi tai useampi kääpiö. Hän päätti olla vielä piilossa. Eihän hän voinut olla varma oliko viestiä rauhasta vielä viety muiden kääpiöiden keskuuteen. Pian hän näkikin jo kaksi vahvasti haarniskoitua kääpiötä joiden kirveenkantotavasta pystyi päättelemään, etteivät ne tulleet saattamaan häntä kääpiötukikohtaan kansanjuhlaan. Nyt hän kuuli puhetta: “Sniff, sniff… Tällä löyhkäävät rotat”, sanoi suuriviiksinen kääpiö ja katseli vauhkosti ympärilleen ohittaen kuitenkin katseellaan Skinskitin piilon. Skinskit puri häntäänsä hallitakseen pelkonsa, ja pelonnesteensä. “Ainahan täällä löyhkäävät rotat Bergun. Niiden haju ei ole lähtenyt sen jälkeen kun niiden raukkamaiset, vikisevät laumat yrittivät toissavuonna tästä kimppuumme”, vastasi toinen vähemmän suuriviiksinen toiselle, “Miksi se kaivosmies muuten vietiin Vuorenhuipun parvekkeelle? Mitä pahaa hän teki?” hän jatkoi. “Kaivoskaasut nousivat hänelle päähän. Väitti skavenin yrittäneen sopia hänen kanssaan rauhaa. Paremmatkin soturit kun hän ovat menettäneet järkensä täällä”, suuriviiksinen kertoi. “No lähdetään täältä sitten. Emmehän halua olla yksi noista ’paremmista sotureista’ vai kuinka?” nauroi toinen ja jatkoi “Eihän täällä sitä paitsi ole mitään…” ja niin he lähtivät. Piilossaan Skinskit huomasi purreensa häntänsä verelle, muttei välittänyt. Jos hän ei nimittäin ymmärtänyt väärin, Rungon oli vangittu johonkin paikkaan jota kutsuttiin Vuorenhuipun parvekkeeksi, koska he eivät olleet uskoneet häntä. “Eivät kääpiöt ja skavenit, sitten olekaan kovin erilaisia…” hän mietti. Hän oli kuullut aikanaan klaanissaan, että kääpiöillä oli tässä vuoressa huipun tietämissä parveke, jolle aina joskus laitettiin joku kääpiö virumaan joskus pariksikin päiväksi. Usein vähillä vaatteilla. Rungon tulisi pelastaa. Vaikka heitä ei uskottukaan niin ainakin he voisivat vaeltaa pois maan alta ja koettaa jotain muuta yhteisöä. Mutta nyt pelastamaan Rungon!

Rungon värisi parvekkeella. Hänellä oli yhä yllään samat vaatteet kuin kaivoksesta tullessaan eivätkä ne olleet parhaat vaateparret kylmään vuoristoilmaan. Hän tiesi, että lisävaatteiden pyytäminen olisi turhaa, sillä vaikka oven takana olisi joku, ei se hänelle mitään antaisi. Hän puristi itsensä pieneksi nyytiksi ja yritti pitää hampaansa kalisemasta. Pyörittämällä varpaitaan saappaissaan hän esti puutumisen ja mietti. Kun hän pääsisi pois parvekkeelta hän väittäisi olevansa samaa mieltä muiden kanssa. Sitten hän kävisi etsimässä Skinskitin. Hän uskoi, että rottamies pysyisi kaivoksissa jos soturit eivät saaneet häntä kiinni. Jos Skinskitiä ei löytyisi hänen pitäisi päättää jäädäkö vai lähteä. Hän oli kohtuullisen varma, että lähteminen olisi viisain päätös, jos hän halusi etsiä samanmielisiä persoonia. Varmasti vaeltamalla löytyisi muita samanmielisiä. Vaeltamaan hän lähtisi varmaankin jos Skinskit löytyisi, jos se vain Skinskitille sopi. Heidän ei tarvitsisi kuin vaeltaa ja etsiä toisia samanmielisiä. Ehkäpä jossain eristyksissä olisi kansa, joka olisi samaa mieltä rauhasta. Vaikka jokin örkkien pieni yhteisö… Rungon keskittyi hieromaan jalkojaan lämmön aikaansaamiseksi. ”Kautta Grimnirin, täällä on kylmä kuin jetin luolassa!” kirosi Rungon niin kuin oli kuullut kaukaa tulleen viestinviejän kironneen näiden vuorten kylmyyttä. Sitten Rungon nousi pystyyn ja alkoi tehdä haarahyppyjä.

Skinskit hyppäsi jälleen viimehetkellä piiloon kulman taakse, kun kääpiöpartio marssi ohi. Hänen rottamiehenvaistonsa sanoi, että pitäisi suunnata vuoren korkeimpaan kohtaan ja etsiä sieltä kylmää vetoa. Hän loikkasi piiloon laatikkoon ja kurkki sen raosta kun kaksi kaivoskääpiön näköistä pallomahaa ohitti hänet. Kun mainarit kääntyivät kulmasta pomppasi Skinskit jälleen pystyyn ja hiippaili jälleen eteenpäin. Äkkiä hänen nenäänsä leijaili ihana lihantuoksu. Vaikka rottamiehet söivätkin raakaakin lihaa, söivät he lihansa vielä mieluummin kypsänä. Tuoksusta päätellen liha ei ollut kaukana joten Skinskit piiloutui joidenkin säkkien taakse piiloon. Pian hänen ohitseen kulki kääpiö joka veti perässään kärryä, jossa oli kasapäin lihanpaloja. Skinskit ei voinut olla ottamatta näpsäkillä sormillaan yhtä isohkoa palasta. Kun tämäkin kääpiö oli kadonnut, söi Skinskit nopeasti lihansa ja lähti vikkelästi hiipimään taas eteenpäin. Silloin kylmäilmavirta pyyhki hänen käpäliään ja sai hänen turkkinsa nousemaan pystyyn. Skinskit huomasi viereisen oven alta näkyvän luonnonvalon ja arveli tämän olevan sen parvekkeen ovi. Hän yritti avata ovea eikä Skinskitistä ei ollut yllätys, että se oli lukossa. Onneksi jokainen rottamies hallitsi edes hieman muissa roduissa rikollisina pidettyjä taitoja, joten maassa lojuva puusäle sai uusiokäyttöä tiirikkana. “Nyt hieman vääntöä oikealle ja nyt eteenpäin… Klik!” Skinskit tunsi kylmänilmavirran heiluttavan viiksiään oven avautuessa.

Yhä kylmissään Rungon kuuli lukon aukeavan. Ihmeekseen hän näki oven toisella puolella Skinskitin. Rungon oli juuri kiittämässä Skinskitiä, mutta skaven viittoili käsillään häntä olemaan hiljaa. Rottamies pyysi häntä kädenheilautuksella seuraamaan ja hiippaili eräälle toiselle ovelle. Skinskit kuunteli hetken ovea ja avasi se. Toiselta puolelta paljastui nukkumatiloja ja joitakin vaatteita sekä ruokaa. He menivät sisään, sulkivat oven ja laittoivat sen salpaan. “Hienoa nähdä sinua jälleen”, Rungon kuiskasi hymyille. “Niin myos sinua-sinua, ystava huva”, kuiskasi Skinskit takaisin virnistäen. “Minusta meidan pitaisi-pitaisi lahtea pois maan alta ja nousta ylös”, jatkoi Skinskit. “Meillähän on täsmälleen samat ajatuksen ystäväni”, naurahti Rungon ja otti pöydältä leivän. Skinskitkin otti mallia ja otti hieman syötävää. He olivat hetken hiljaa samalla kun söivät. Kun ruoka oli syöty ja pari kulausta hyvää kääpiöolutta juotu alkoi paon suunnittelu. Skinskit kävi tutkimassa kaapit ja löysi skaveninmentävän repun. Suunitelma ei enemmän tarvinnutkaan. He päättivät, että Skinskit piiloutuisi reppuun ja Rungon kuljettaisi heidät ulos. Kovinkaan moni nimittäin ei ollut nähnytkään Rungonia vaan ainoastaan kuulut hänestä. Niinpä he söivät niin paljon, kun he pystyivät ilman, että se haittaisi liikkumista ja lähtivät liikkeelle. Matka ulos kääpiölinnakkeesta onnistui hyvin. He pääsivät uloskin ilman kysymyksiä. He menivät tuttuun, hylättyyn kaivoskäytävään ja Rungon päästi Skinskitin ulos repusta. Mutta heti kun Skinskit pääsi ulos piilostaan, hänen päänsä ohi sujahti varsijousen vasama.

Rungon ja Skinskit kääntyivät katsomaan suuntaan josta ammus oli tullut ja siellä seisoi Ungon varsijousi kädessään ja muutama vartija ympärillään. “Napatkaa heidät! Sama ovatko he eläviä vai kuolleita! Tuo kääpiö on pettänyt kansansa ja ansaitsee saman kohtelun kuin alhaisin rotta!” paasasi Ungon heristellen varsijoustaan. Vartijat lähtivät juoksuun, mutta Rungon ja Skinskit olivat tajunneet nopeammin mitä tulee tehdä. Heillä oli suurempi etumatka ja he kulkivat nopeammin kuin raskaasti panssaroidut soturit. Välillä Skinskit meinasi lähteä edelle, mutta Rungon otti hänen hännästään kiinni estääkseen heitä joutumasta erilleen. He lähestyivät risteystä ja äkkiä toiselta puolelta ryntäsi joukko panssaroituja rottia. “Viik! Lordi Mingno’munashin katyreita!” kiljahti Skinskit. Hän ja Rungon kääntyivät ainoaan tyhjään käytävään ja… Yhtäkkiä vasara halkoi ilmaa ja mäjähti suoraan Skinskitin kalloon. Kulman takana oli ollut vasaralla varustautunut henkivartija Ungonin seurassa. Skinskit oli jo kaatunut maahan ja takana olleet vainoajat olivat jäänet taistelemassa rottasotureita vastaan. Rungon pudottautui Skinskitin ruumiin viereen ja kokeili tämän pulssia. Sitä ei tuntunut! “Te tapoitte hänet! Te tapoitte hänet!” nyyhkytti Rungon Ungonille ja tämän vartijalle. “Tietysti tapoimme! Hän on haiseva skaven! Sarvin! Annetaan pojalle vielä mahdollisuus! Ehkä hänessä on jokin ovela taika…” sanoi Ungon ja vartija kohotti vasaransa. Tällä kertaa Rungon väisti. Hän siirtyi hieman, kun vasara halkoi ilmaa. Vasara osui suoraan Skinskitiä rintaan ja tämän silmät rävähtivät auki ja yskien hän pomppasi pystyyn! “Kautta Sarvi- Jaakkon!” hän kiljahti, “Mitä tapahtui?”. Rungon tajusi, että ihme oli tapahtunut eikä sitä sopisi hukata. Hän iski nyrkillä ihmetyksissään olevaa Ungonia, sieppasi vartijalta tämän vasaran ja mäjäytti sillä tätä. Vartija kaatui maahan päätään pidellen ja Ungon retkotti maassa kädet levällään. Rungon ja Skinskit ottivat jalat alleen ja juoksivat. Rottamiesten ja kääpiöiden taisteluäänet hiljenivät ja Rungon ja Skinskit hidasti juoksun hölkäksi. Tunnelin päässä näkyi valoa. He pääsivät pakoon.

Epilogi:
Kuten kaikki tarinat, tämäkin muokkautuu kulkiessaan kertojalta toiselle. Tämä tarina Rungonista ja Skinskitistä on kulkenut eri rotujen keskellä erilaisena usein myös erilaisilla kohtauksilla. Kääpiöiden versiossa joko Rungon oli noiduttu tai hän petti kansansa rottamiesten tarjoamien aarteiden houkuttelemana. Lopussa rottamies usein petti Rungonin, kääpiöt saivat heidät kiinni tai jumalat tuhosivat heidät. Skavenien versiossa Skinskit metsästi rahaa ja kunniaa liittoutumalla kääpiöiden kanssa rottamiehiä vastaan. Lopussa Skinskit ja Rungon kuolivat, joko kääpiöihin, jotka halusivat poistaa todisteet yhteistyöstä tai Lordi Mingno’munashi kätyreineen sai heidät kiinni tai Sarvirotta tuhosi heidät raa’asti. Useimmiten muiden kansojen kertomuksissa Skinskit ja Rungon löysivät muita samoin ajattelevia kääpiöitä, skaveneja ja muita eri rotujenedustajia niin, että jonnekin kauas pohjoiseen tai itään perustettiin oma yhteisö, jossa he elivät rauhassa. Kuten jo sanoi, tarinat muokkaantuvat. Voi tietenkin olla, ettei mitään tämänkaltaista ole koskaan tapahtunutkaan ja kaikki on vain jonkin tarinankertojan päästään luomaa kertomusta. Se ei silti estä monia ja taas monia eri kansojen ja rotujen edustajia vaeltamasta ympäri maailmaa etsien tätä yhteisöä, jossa kaikki voivat elää rauhassa.

[arska_a]

Hei, älkää viitsikö! Ei näppäimistön käyttö noin paljon vaivaa vaadi! Jotain pikku kritiikkiä (tai jos kyseisenlaisten viestien lähettäminen tuntuu vastenmieliseltä niin kehua) voisi antaa. Kärsin vakavasta kommentti tarpeesta!

[Rotten sound]

Tarina oli hauska ja mukava lukea, mutta pari pienen pientä virhetä silmääni. Odotan jatkoa miellelläni

[arska_a]

Odotan jatkoa miellelläni

Valitettavasti jatkoa ei ole tulossa sillä taiteilijasieluna tunnen vastuunani sen, että lukija saa mielessään tarinan jälkeen miettiä ikuisuuksiin miten hahmoille käy. Itse keksin tällälailla kohtauksia tarnoihin joita kirjoitan.