Sotavasara.net

Ozzyneito kirjoitti:Kilvan henki on seuraava: Kaikki halukkaat saavat kirjoittaa annetusta aiheesta sadan sanan, siis tasan sadan sanan mittaisen tarinan, ja tuotokset postataan tähän ketjuun. Otsikkoa ei lasketa sataan sanaan.

Aikaa on viikko, jolloin laitan 2 päivää kestävän äänestyksen pystyyn. Kaikki halukkaat saavat äänestää. Äänestyksen voittaja päättää uuden aiheen, eikä osallistu seuraavan viikon kisaan.

http://www.uta.fi/~heikki.salo/satasanaa.html Tuossa on sanalaskuri.

Ja tarinoiden tulee noudattaa yleistä, hyvää makua. Tämä on kumminkin kaikille avoin oleva foorumi. Ja osallistumisaikaa on siis 22. päivään asti.

Ja aihe on Illuusio. Kirjoittakaa mitä lystäätte.

Raipe - Mahtava örkki

Raipe oli taistellut monta päivää ja yötä päästäkseen tähän. Vihdoinkin mahtava örkkipomo pääsisi mittelemään voimiaan Kaaoksen armeijoita vastaan. Joukot olivat raivanneet tiensä kauemmas pohjoiseen kuin koskaan ennen. Vastustajien kenraalin oli sanottu olevan mahtava nurglen taikuri, mutta Raipen mielestä hän vaikutti vain lihavalta pultsarilta. Kaaoksen kätyreitä murjoen hän eteni läpi taistelun kohti tätä maagia. Vihdoin hyökkäysetäisyydelle päästyään Raipe karjaisi ilmoille mahtavan sotahuutonsa. Taikuri kääntyi Raipea kohti ja Raipen nenän täytti iljettävä lemu. Kärpäset alkoivat lentää häntä kohti ja toukat ryömivät ulos hänen sieraimistaan. Hengittäminen ei onnistunut.

Sitten Raipe heräsi ja aivasti, äitihän siellä vain oli kaalikeittoa tekemässä. Hän lähti etsimään kärpäslätkää.

Koti-ikävä

"Jacob! Tänne niitä panoksia!", kuului huuto keskellä taistelukenttää. Jacob ei näyttänyt reakoivan.
"Jacob!!", Russler karjaisi uudestaan. Jacob ei vieläkään reakoinut tai näyttänyt kiinnittävän minkäänlaista huomiota ulkomaailmaan. Hän näytti vain tuijottavan tyhjää silmät suurina.

Mutta oikeasti Jacob näki perheensä seisovan keskellä veristä taistelukenttää.
Hänen veljensä Jay ja Steve pitivät käsiänsä vanhempiensa olkapäillä. Kummatkin veljet olivat kuoleet jo vuosia sitten taistelussa eri komppanioissa, mutta Jacobilla oli aina heistä muistikuva 14,15-vuotiaina. Hänen vanhemmatkaan eivät olleet muuttuneet yhtään viime näkemästä. "Äiti, isä" , Jacob kuiskasi. He vastasivat hymyllä.

Yhtäkkiä hän havahtui ja huomasi Russlerin riepottavan häntä rinnuksista. "Niitä panoksia!!" Jacob nyökkäsi ja lähti seuraamaan.

Tyhjää kuvitelmaa

Suloinen suu, kuvankauniit kasvot, mahdottoman siniset silmät. Kultaiset hiukset, kultainen ääni. Mies ojensi kättään kohti kasvoja, kättä, joka tärisi kuin kuolevalla. Kättä verhoavat rääsyt valahtivat sivuun, samoin kasvoja, paljastaen spitaalin runnomat piirteet. Kultahiuksinen jumalatar vetäytyi pois, kavahtaen miehen rujoutta.

Mies on nousemassa, mutta yritys päättyy tukahtuneeseen korahdukseen ja vereen leualla. Nainen kääntyy pois, inhon ilme naamallaan. Samoin tekee hänen seurueensa. Kaikilla on sama alentuva inho kasvoillaan.

Hetken ajan mies jo luuli pelastuneensa. Tuohon hetkeen hän takertui tiukasti, helli sitä hetkeä kuin käsilleen kuollutta vaimoaan ja lastaan sulkiessaan silmänsä.

Kukaan ei huomannut hänen viimeistä henkäystään.

Hänelle pelastus oli vain katkera illuusio.