Paha sanoa, nuo kun eivät kuulu Warhammerin nykylinjaan lainkaan. Napit on tehty erinäisiin lautapeleihin joskus vuosikymmeniä sitten, ja niitä löytyy yhäkin mistä sattuu nurkista pyörimästä. Saahan niistä jotain aikaiseksi, jos käyttää tarpeeksi mielikuvitusta, mutta niistä ei saa mitään sen fiksumpaa armeijaa alulle.
Kannattaa käydä vilkaisemassa osoite:
http://uk.games-workshop.com/warhammer/ Tuolta löytänet jokaisen eri armeijan kuvauksen ja vähän pientä tietoa niistä, kuin myös kuvia figuureista ja sen sellaista. Valitse itsellesi sellainen armeija, joka vaikuttaa mielenkiintoiselta ja jonka taustatarinoista ja figuurien ulkonäöstä pidät. Varoituksena kuitenki, että örkit uudistuvat seitsemännen sääntöpainoksen ilmestyessä seuraavana syksynä, joten niiden armeijakirja vanhenee muutamassa kuukaudessa.
Jahka olet päättänyt armeijasi, kannattaa ostaa kyseisen armeijan oma armeijakirja, sillä ilman sitä oikea pelaaminen ei ole mahdollista. Sääntökirja on tietysti myös pakollinen, ja monet ostavat sen porukalla kaveriensa kanssa. Näin kirjan saa hiukka halvemmalla, eikä jokainen omaa kirjaa kuitenkaan tarvitse. Games Workshopin jälleenmyyjät ovat järjestäneet sellaisen tarjouksen, että jos ostat kuudennen edition aloituspakkauksen (kannattaa kysyä kauppiaalta tarkempia tietoja), saat sitten seitsemännen laitoksen sääntökirjan ilmaiseksi sen ilmestyessä. Kannattaa tutustua tähänkin vaihtoehtoon.
Ensimmäisistä figuureista kannattaa sitten huolehtia armeijakirjan oston ja armeijan valinnan jälkeen. Lyhyesti armeijan yksiköt on jaettu Lord- ja Hero-tason sankareihin ja Core-, Special- ja Rare-tason yksiköihin. Pienempien pelien pelaamiseen tarvitsette yhden hero-sankarin ja kaksi core-yksikköä. Mitkä yksiköt ovat mitäkin, löytyvät armeijakirjasta. Ensimmäisien figuurien tulisi siis olla yksi sankari ja kaksi perusyksikköä. Tämän jälkeen voitte alkaa laajentaa armeijoitanne kuten haluatte, mutta yleispätevä neuvo lienee toinen sankari (ehkä velho) ja special-tason yksikkö. Tämän jälkeen viimeistään kuten parhaaksi näette.
Jos tuosta dungeon demises laatikosta haluat jotain irti, niin ainut mitä keksin olisi aloittaa Vampire Count armeija ja käyttää eri elukoita Bat Swarmeina. Minotaurista tuskin saat kummempaa irti, mutta pikkuelukat käyvät swarmeista ihan hyvin. Valitse kuitenkin armeija joka kiinostaa eniten.
edit\\ Heretic pistikin tuon Kapteenin armeijanvalintaoppaan linkin, ja se on varsin hyvä lista. GW:n omilta sivuilta saat vähän lähempää tietoa, joten molemmat kannattaa lukaista läpi useampaan otteeseen ennenkuin päätät.
edit\\
Juha89 kirjoitti:Voihan hän aloittaa beastmen armeijan. siihenhän saa minotaureja ja muita hirviöitä
Aika köyhästi, tuo kyseinen minotauri kun ei ole nykyörkkiä paljoa suurempi. Siitä saisi parhaimmillaan ehkä wargorin isohkolla konffauksella, mutta tiedä taas häntä kun en muista tarkkaan miten iso se 'tauri ihan oikeasti oli.