Sivu 1/2
Figujen ristiriitainen tulevaisuus
Lähetetty: Su 02.07.2006 23:31
Kirjoittaja Lord Mikke
Tämäkin on muista topiceista tullut niin hyvin esille, että olisikohan aika kerätä kaikki viat sun muut samaan kukkaruukkuun.
Elikkäs: Viimerotujen julkaisut ovat näyttäneet? Pistetään omat nyt ensiksi:
Lähdetään Storm of Caaoksesta. Helcannon oli mielestäni hyvä veto, ja uusien kaaoswarrujen kanssa julkaistuna GW teki mielestäni hienoa työtä. Warrut kun näyttävät paljon paremmilta kuin vitosedikassa.
Ogres. Löllömahojen paluu. Kaikenkaikkiaan figut ovat kaikin puolin "ihan kivoja", sillä ne ovat aika tasapaksun näköisiä. Hyvä idea sinänsä tuo ogrejen yhdistäminen, sillä ihan hyvää jälkeä on tehty.
Weedyt: Uusia yksiköitä, mutta sukkahoususankarilegendat poistuivat harmi kyllä

. Uudet Gladet näyttävät näteiltä kuitenkin, kuin myös ratsastajat, sillä hepat ovat mukavan realistisia. Puumieskin on nyt paremmassa kokoluokassa hyvä. Eternal-Guardeissakaan ei valittamista juuri ole.
Kääpiöt: Warrut ovat ihan kivoja, mutta minereista on lähtenyt kaikki into, longberadit ovat ihan warrujen näköisiä ja muutenkin ne pallomahamuodot ovat muuttuneet jotenkin erilaisiksi, ettei saa sitä kunnon fiilistä enään.
Giant: hyi """""""".....
Orcs and Goblins: Höm! Tulevan perusteella ainoastaan hämisraiderit näyttävät edes joltakin. kaikki muu on joko huonoa tai vielä enemmän sitä. Fanaticit mm. ovat aivan hirveitä. Spruekin on kauhea noissa goboissa. Toivottavasti kyse on vain aloittelijoille tarkoitetusta "no glue" ideasta, jolla pääsisi mukaan keräilyyn. Muussa tapauksessa seiskaedikka lupaa aika huonoa kokoamisen kannalta.
Omia kommentteja figuista, kiitos.
Re: Figujen ristiriitainen tulevaisuus
Lähetetty: Ma 03.07.2006 11:01
Kirjoittaja The Captain
Vanhassa vara parempi, mihin niitä uutuuksia muka tarvitaan? Nämä minun figuni kelpasivat isoisälleni ja hänen isoisälleen, joten ne kelpaavat minullekin. *grumble grumble*
Re: Figujen ristiriitainen tulevaisuus
Lähetetty: Ma 03.07.2006 15:55
Kirjoittaja Lighthammer
Lord Mikke kirjoitti:Giant: hyi """""""".....
Kyllä uusi jätti on huomattava parannus entiseen. Siitä saa myös varsin upean figun, kuten voi esimerkiksi Mikan jättiläisblogista toteamassa.
Re: Figujen ristiriitainen tulevaisuus
Lähetetty: Ma 03.07.2006 16:14
Kirjoittaja flagu
Lighthammer kirjoitti:Lord Mikke kirjoitti:Giant: hyi """""""".....
Kyllä uusi jätti on huomattava parannus entiseen. Siitä saa myös varsin upean figun, kuten voi esimerkiksi Mikan jättiläisblogista toteamassa.
Tjaah. Aina voit jotain figua ylistää ja laittaa linkkiä jonkin pienen jumalan maalaamaan figuuriin tai sitten voit haukkua sitä ja linkittää minun maalaamani figuuriin. Mielummmin vertaile maalaamattomia keskenään kuin maalattuja.
Vaikka täytyy myöntää että Mikan jättiläinen on "kaunis" ei siin' mitään, mutta kun vertailen GWn maalauttamia, niin sympatiat menevät vanhan puolelle. Tosin ensi järkytys oli suuri, mutta kai siitä olen tointunut jonkinverran, että jättiläiseksi kehtaan uutta sanoa

.
Lähetetty: Ma 03.07.2006 17:54
Kirjoittaja Tyrisalthan
Kaikki edellä luetellut julkaisut ovat vieneet figuja huonompaan suuntaan. Helcannon oli julkaisuna juustoinen, ja vaikka uudet kaaossoturit näyttävät yksilöinä hienoilta, niin porukassa ei ole tarpeeksi kaaottisuutta. Näyttää siltä että pojat ovat lähdössä ennemminkin paraatiin kuin taistelukentälle.
Metsähaltiapelaajana luontainen inhoni ogreja kohtaan korostui rumien muovilaatikoiden, erityisesti gnoblareiden, iskeytyessä kauppojen hyllyille. Ja raha ei muka haise.
Metsähaltioiden taitava tekninen toteutus oli onnistuttu pilaamaan jokapaikkaan tungetuilla puolinaamioilla. Miksi hevosilla ja linnuillakin pitää olla naamiot???
Kääpiöiden figuista hienoimpia ovat edelleen 4-5ed napit. 6-7 editionin kääpiöillä kun kädet ovat ihmismittaa, ja jalat gobbomittaa, niin tuloksena on surkuhupaisan näköinen yhdistelmä, jolla kädet yltävät maahan saakka.
Jättiläisistä taas hienoin on 5 edikan aikainen parrakas jätti, vissiinkin marauderin valmistama.
Uusista örkeistä on vielä paha mennä sanomaan, kun ei ole livenä nähnyt. Minusta hämisratsastajat kalpenevat verrattaessa 5 painoksen vastaaviin. Tästä huolimatta aloitussetin halpa hinta houkuttelee ostamaan useammankin, huolimatta ei-niin-näteistä napeista.
Kommentit ovat suht. vanhalta jäärältä. Todennäköisesti nuoremmat, peruskoulussa olevat, noin vuoden verran pelanneet ihmettelevät, mitä hienoa on vaikkapa vanhoissa kääpiöissä. Ymmärrätte kyllä sitten, kun itse haukutte lyttyyn niitä ysiedikan sieluttomia, tietokoneella suunniteltuja klisekimppuja, joilla pyritään miellyttämään kaikkia, onnistumatta miellyttämään täysin ketään.
Lähetetty: Ma 03.07.2006 22:21
Kirjoittaja Xenon
Kääpiöt: Warrut ovat ihan kivoja, mutta minereista on lähtenyt kaikki into, longberadit ovat ihan warrujen näköisiä ja muutenkin ne pallomahamuodot ovat muuttuneet jotenkin erilaisiksi, ettei saa sitä kunnon fiilistä enään.
Giant: hyi """""""".....
Dwarffejen kanssa olen samaa mieltä. Aloitin dwarffejen keräämisen juuri ennen kuin ne vaihtuivat, muttakun näin kuvat tulevista niin sinne katosi into kerätä kääpiöitä. Vanhoissa kääpiöissä oli sitä jotakin! Ei mitään bling bling kultaa turhan paljoa. Mielestäni dwarffit olisivat saaneet pysyä semmoisinaan. Oli vain GW:n laiskuutta muuttaa kaikki sotakoneet metallisiksi palikoiksi. Ja keksiä että eiväthän ne dwarffit enää teekkään sotakoneitaan puusta. Vaan metallistA! WOHOO!! vähän neroa minustakin

. 1. miksi tehdä sotakone kalliista metallista jos sen voi tehdä puusta, joka on paljon kevyempää. 2. mitä sitten jos se puu palaa

ihan sama niitä puu koneita saa semmosen metalli koneen hinnalla 14000000000000000 3. Millä raahataan tonnin painoinen metallimöhkäle taisteluun. Joo on ne dwarffitkin vahvoja, mutta kaivattaisiin kuitenkin klark kent ja sen palkkaaminen veisi dwarffeilta ihan liikaa rahaa. 4. no voe, nyt menee offtopiciksi

. Giant on muuten mielestäni ihan jees, mutta maha roikkuu ihan sikiösti ja on palikan muotoinen

.
Wood elffeihin, ogreihin ja storm of chaoksen tuotoksiin ei voi sanoa kuin että loistavia modelleita ja loistavaa työtä. Ogreista en hirveästi pidä, mutta ainakin ne näyttävät ogreilta.
Mielestäni modellit tulisi skulptata edelleen, eikä tehdä tietokoneella. GW taas näköjään haluaa säästää...
Lähetetty: Ma 03.07.2006 22:36
Kirjoittaja xxxxxxx
Mielestäni nykyään vain Specialist Gamesin pelit saavat kivoja figujulkaisuja. Olen kyllä samaa mieltä The Captainin ja Tyrisalthanin kanssa, eli vanhassa vara parempi.
Lähetetty: Ma 03.07.2006 22:42
Kirjoittaja Lihamestari
Xenon kirjoitti:1. miksi tehdä sotakone kalliista metallista jos sen voi tehdä puusta, joka on paljon kevyempää. 2. mitä sitten jos se puu palaa

ihan sama niitä puu koneita saa semmosen metalli koneen hinnalla 14000000000000000 3. Millä raahataan tonnin painoinen metallimöhkäle taisteluun. Joo on ne dwarffitkin vahvoja, mutta kaivattaisiin kuitenkin klark kent ja sen palkkaaminen veisi dwarffeilta ihan liikaa rahaa.
Kääpiöt tekevät itse metallinsa, puuta pitäisi lähteä pinnalta roudaamaan ties miltä ihmisiltä tai suippokorvilta. Kääpiöillä on metallia yllin kyllin omasta takaa. Eivät ne maksa mitään, ne koneet. Luulitko että kääpiöt kävelevät sotakonemarkettiin ja ostavat sieltä vehkeensä?
Ja kääpiöt siirtelevät koneitaan, no, yllätys, koneilla. Eivät ne nosta kivenheittimiä olalleen ja lähde roudaamaan seuraavalle taistelukentälle, vaan ottavat pyörillä varustetun lavan ja höyrymoottorin niin bueno.
Lähetetty: Ti 04.07.2006 00:23
Kirjoittaja Garoth
Ja jatketaan nyt samaa OT:ta, niin veikkaisin että mahdolliset vaikeastikin taottavat riimut säilyvät varmasti paremmin metallisessa vehkeessä kuin puisessa.
Lähetetty: Ti 04.07.2006 14:50
Kirjoittaja tneva82
Lihamestari kirjoitti:Kääpiöt tekevät itse metallinsa, puuta pitäisi lähteä pinnalta roudaamaan ties miltä ihmisiltä tai suippokorvilta.
Tahi linnoituksen alueilla olevista metsistä. Kirveethän on mainioita puunkaatajia.
Luulitko että kääpiöt kävelevät sotakonemarkettiin ja ostavat sieltä vehkeensä?
Kaikki maksaa. Vaikka ne tehtäisiin itse. Vai miksi luulet Amerikallakin olevan iiiisot budjektit sotatarvikkeita varten

Eivätkös hekin tee M1A2 Abramsinsa itse vai?-)
Re: Figujen ristiriitainen tulevaisuus
Lähetetty: Ti 04.07.2006 18:06
Kirjoittaja Lighthammer
flagu kirjoitti:Tjaah. Aina voit jotain figua ylistää ja laittaa linkkiä jonkin pienen jumalan maalaamaan figuuriin tai sitten voit haukkua sitä ja linkittää minun maalaamani figuuriin.
Hmm. Pitäneepä oikaista hieman.
Olen itse kyseisen figun, siis uuden jättiläisen omistaja. Kun kyseisen ihramahan ensimmäisen kerran näin, oli omakin mielipiteeni suurinpiirtein luokkaa "hyi v**tu miten ruma". Mikan blogista innostuin kuitenkin maalailemaan itsekin jätin VC:lleni.
Omasta mielestäni figu on loistava. Skulpti on erinomaista, ja ainakin minun silmääni tuollainen kaljamahainen, jenkkakahvojen koristama kömpelö korsto näyttää juuri sellaiselta kuin fluffin perusteella jättien nykytilanteesta saa kuvan.
Lisäksi kitti jossa jätti toimitetaan on verrattoman monipuolinen. Valinnanvaraa osissa löytyy vaikka millä mitalla. Lisäksi ylimääräistä tilpehööriä on riittämiin, niin että osia leikellessä miettii ilokseen, mihin kaikkialle niitä voisikaan käyttää. Ei pidä vähätellä myöskään sitä, että kerrankin fiksun suunnittelun ansiosta jätti on oikeasti vaivaton laittaa kasalle, ei mitään pelleilyjä pinnausten ja green stuffin kanssa. Parhaita figusettejä ikinä, joka minun käsiini on päätynyt.
Itse en usko höpinään että hyvä maalari saa upean figun aikaiseksi vaikka kuinka surkeasta skultista. Mikan blogia tarjosin esimerkiksi lähinnä siitä syystä, että mielestäni siinä tulee esille uuden jätin hyvät puolet aivan erinomaisella tavalla. Lisäksi kyseessähän on kuitenkin vielä tällä hetkellä kokoelma irtoraajojen kuvia, joten pelkästään erinomaisella maalauksella ei oikeastaan voi ratsastaa.
flagu kirjoitti:kun vertailen GWn maalauttamia, niin sympatiat menevät vanhan puolelle.
Tämä nyt on makuasia, joten ei aleta kiistellä siitä, ainakaan tässä topicissa. Itse taas pidän uutta jättiä, myös GW:n studion maalaamaa, parempana kuin vanhaa.
Lähetetty: Ke 05.07.2006 18:35
Kirjoittaja Xenon
Luulitko että kääpiöt kävelevät sotakonemarkettiin ja ostavat sieltä vehkeensä?
No en? Mutta kai niille sepillekkin pitää maksaa jotain siitä että ne tekevät tuommosen sotakoneen. Vai luuletko sinä että ne on jotain hyväntekijöitä jotka takoo metallia ilman minkäänlaista palkkaa? Tuommoisen metalli koneen tekemiseen menee varmasti enemmän aikaa ku hakea pari puuta metästä ja naulata ne kiinni toisiinsa, ja aika on rahaa...
Kääpiöt tekevät itse metallinsa, puuta pitäisi lähteä pinnalta roudaamaan
Ei kait ne kaikki kääpiöt siella maan alla asu? Puun "roudaaminen" on kuitenkin aika paljon helpompaa, kuin louhia ja "jalostaa"(mikä liene termi

) tuommonen jumalaton möhkäle metallia. Mutta kuiteski..
Lähetetty: Ke 05.07.2006 20:21
Kirjoittaja Gorkiporki
Tyrisalthan kirjoitti:
Kommentit ovat suht. vanhalta jäärältä. Todennäköisesti nuoremmat, peruskoulussa olevat, noin vuoden verran pelanneet ihmettelevät, mitä hienoa on vaikkapa vanhoissa kääpiöissä. Ymmärrätte kyllä sitten, kun itse haukutte lyttyyn niitä ysiedikan sieluttomia, tietokoneella suunniteltuja klisekimppuja, joilla pyritään miellyttämään kaikkia, onnistumatta miellyttämään täysin ketään.
Saattavat niitä kyllä ihmetellä joskus hieman vanhemmatkin käyttäjät, kun peruskoulu jäi taakse joskus 10 vuotta sitten. Voin kyllä myöntää että vanhat Marauderin thundererit ja mainarit ovat ihan hienoja, ja itselläni kaikki thundererit ovat niitä vanhoja. Mutta kun katselin taannoin vanhoja hammerereita ja ironbreakereita, niin saavat jäädä minun puolestani historiaan. Vaikka eivähän esim. nykyisetkään hammut niin uusia ole.
Kuitenkin uusista ja tässä n. vuoden aikana ilmestyneistä figuista minusta suurin osa Ogreista on ihan hienoja ja minusta monet jopa paljon hienompia kuin vanhat. Ainoastaan gnoblarit eivät juuri pahemmin innosta.
Woodyt eivät onneksi enää käytä sukkahousuja ja kyllähän nuo uudet ihan siistejä ovat, mutta tosiaan itseänikin häiritsee se että melkein joka jampalla on joku pirun puolinaamio päässään. Onneksi sentään suosikkejani eli Wardancereita ei pahemmin ryssitty.
Kääpiöistä jo puhuinkin, mutta erityismaininnan saavat uudet master ingengörit jotka ovat IMO todella siistejä. Ne edelliset insinöörit olivat lähinnä säälittävän näköisiä, siis insinöörifiguiksi. Toisaalta uudet "longbeardit" ovat ehkä säälittävimpiä ikinä. Joku pirun maski kypärässä tekee niistä tavallisista warruista pitkäpartoja!
Jätistä kyllä tykkään, olipa se kenen maalaama hyvänsä. Se edellinen sekä partajätti olivat sinänsä ok, mutta eivät oikein sopineet kovin monelle rodulle ilman rankkaa konvertointia.
Örkeistä en nyt vielä osaa niin sanoa, mutta ennen oli goblineillakin isommat nenät. Ainakin uusi peikko on minusta aika tympeä ilmestys.
Re: Figujen ristiriitainen tulevaisuus
Lähetetty: Ke 05.07.2006 23:17
Kirjoittaja Lord Mikke
Lighthammer kirjoitti:Lord Mikke kirjoitti:Giant: hyi """""""".....
Kyllä uusi jätti on huomattava parannus entiseen. Siitä saa myös varsin upean figun, kuten voi esimerkiksi Mikan jättiläisblogista toteamassa.
Viittasin tässä lähinnä omaan mielipiteeseeni. Siitä ei voi kiistellä, sillä jokainen pitää mistä pitää. Tosin jos tarvitsisin jättiä niin olisin jo ostanut sen vanhan.
Lähetetty: Ke 05.07.2006 23:35
Kirjoittaja Karu
Hassua. Omasta mielestäni julkaisut ainakin figujen puolella ovat parantuneet jatkuvasti, figut ovat yksityiskohtaisempia ja mielikuvituksellisempia. Paitsi uudet 40k:n possessedit tietenkin.
Figuja tulee enemmän ja ne ovat laadultaan parempia, mutta se vuorostaan näkyy GW:n taustatarinassa, säännöissä ym. joihin ei selvästikään panosteta enään yhtä paljoa kuin ennen. Muutenkin firma ei vaikuta - niinkuin pienemmät figu- rope- ja vaikkapa jopa korttipelivalmistajat yleens' - ainakin osittain joukolta aiheesta kiinnostuneita nörttejä, jotka tekevät "työtä" siksi, että se on kivaa. Pikkuhiljaa on alkanut tuntua siltä, että GW:llä työskenteleminen ei enään ole kutsumusammatti (kuulemani mukaan huonosta palkkatasosta huolimatta).
Lähetetty: To 06.07.2006 00:05
Kirjoittaja Morhgoz
Jep. Figujen taso on parantunut huimasti, vaikka wanhat figut ovat omasta mielestäni myös omalla tavallaan pirun kauniita. Niissä on monesti enemmän tyyliä ja asennetta. Mutta muuten figuissa mennään todella hyvään suuntaan, näin yleisesti.
Lähetetty: To 06.07.2006 00:17
Kirjoittaja Executioner
Morhgoz kirjoitti:Jep. Figujen taso on parantunut huimasti, vaikka wanhat figut ovat omasta mielestäni myös omalla tavallaan pirun kauniita. Niissä on monesti enemmän tyyliä ja asennetta. Mutta muuten figuissa mennään todella hyvään suuntaan, näin yleisesti.
Mutta silti ollaan kaukana Reaperin tasosta. Ja mistä tämä johtuu? Siitä, että:
A) Reaperin figut ovat dynaamisempia, eeppisempiä ja kauniimpia.
B) Ne ovat halvempia.
C) Niissä on enemmän asenentta.
Lähetetty: To 06.07.2006 00:28
Kirjoittaja Zymeth Salkir Dkhan
Yleisesti figuissa on menty parempaan suuntaan. Mutta itselläni on ikävä monia wanhoja kaaoksen champpien abstraktia ja outoa ulkoasua. Ne olivat mielikuvituksellisempia kuin nykyiset ja kaaottisempia.
Lähetetty: To 06.07.2006 11:58
Kirjoittaja Khordon
Mielestäni uudet figut ovat erittäin hienoja, poislukien muovimainarit, uudet fanaaticot yms. Yksityiskohtia tulee lisää, asennot muuttuvat paremmiksi ja ukot ovat helpommin koottavissa, esimerkkinä se uusi giant. Mutta siitä ei pääse yli eikä ympäri, että niissä vanhoissa figuissa on yksinkertaisesti sitä jotakin, sielukkuutta tai miksi sitä haluaakaan kutsua. Itsekkin olen yrittänyt haalia wanhoja longbeardeja kääpäarmeijaani koristamaan, juurikin näiden asenteen ja sielukkuuden vuoksi.
Lähetetty: To 06.07.2006 12:43
Kirjoittaja Routasydän
itse pidän melkein kaikista uusista paitsi night gobboista, ne vaan näyttävät ihmeellisiltä...
vanhat kyllä oli paljon kankeamman näköisiä mutta jotenkin nuo uudet ovat omituisia.
ja uudet kaaoksen warrut on kyllä hienoja mutta ei jotenkin heti tule kaaos mieleen niistä figuista... sarvet pois kypäristä ja maalaa jotenkin hienosti ( ei mitään liikaa ja muuta)
tulee empire mieleen...