Ostium - Warhammer turnaus Joensuussa 23.-24.9. (Aftermath)
Lähetetty: To 17.08.2006 21:36
“Jokaisella tarinalla on alkunsa, jokaisella päivällä aamunsa. Päivät kulkevat edellisestä seuraavaan, ajat syntyvät uudestaan ja kertovat joka kerta uuden tarinan. Ne tarinat ovat me; ne jotka elävät niissä ajoissa ja niissä hetkissä. Tämä aamu on meidän aamumme, ja me teemme siitä sen aamun millaisesta olemme uneksineet. Meille on annettu tämä päivä, jotta voisimme ojentaa sen lapsillemme huomisessa. Astukaa, ystävät, ja katsokaa nousevaa aurinkoa.”
-Paroni Weisskessel
...uusi aika uudelle elämälle. Perhonenkaan ei kauneudessaan elä päivää pidempään.
Cabal Ostium esittää...
Aamun Kajo
Warhammer Fantasy Battles turnaus
Hei!
Cabal Ostium järjestää syksyllä 23-24.9.2006 Joensuussa ensimmäisen Warhammer FB viikonloppu-turnauksensa. Kaikki pelaajat varsinaisesta pelikokemuksesta riippumatta ovat tervetulleita osallistumaan. Lisää tietoa Ostiumista saa internetsivuiltamme: http://www.cabal-ostium.net
Turnaus järjestetään viikonloppuna lauantaiaamusta (23.9.) sunnuntai-iltapäivään (24.9.). Kun olet hyväksyttävästi ilmoittautunut turnaukseen, tulet saamaan sähköpostiisi .pdf tiedoston, joka antaa tarkempia ohjeita turnaukseen saapumisesta ja pelaamiseen valmistautumisesta. Kaikki ilmoittautuneet lisätään alla olevaan listaan. 20 ensimmäistä osanottajaa otetaan turnaukseen.
Osallistujalista (16/20):
Sebastian Schiavone
Aki Puolakka
Otto Pohjola
Pekka Tapaninen
Pyry Peitso
Joonas Lassila
Roope Siikainen
Jarkko Kallio
Jouni Haavisto
Aleksi Meuronen
Eetu Hämäläinen
Juho Pesonen
Juuso Lähdekorpi
Joonas Neva
Kalle Koskivirta
Erno Tolvanen
Voit osallistua lähettämällä maksun turnauspaketista tilille 577019-238028. Maksun saajaksi voit kirjoittaa Toni Kortelainen (rahastonhoitaja), ja viestiin tulee kirjoittaa: TURNAUSMAKSU ja tämän jälkeen EI MAJOITUSTA jos et aio lunastaa koko pakettia. Huom! Jos aiot lunastaa täyden turnauspaketin, maksun tulee näkyä täällä päin viimeistään 8.9. jotta voimme antaa tiedot eteenpäin hyvissä ajoin. Vajaita paketteja saa vielä senkin jälkeen jos paikkoja on jäljellä.
Turnauspaketti:
Hinta 50e.
Sisältää turnaukseen osallistumisen lauantaina ja sunnuntaina Joensuun Kuntohovin ‘Hoviritari’ kabinetissa, hotellitasoisen yöpymisen lauantai-sunnuntai välisenä yönä, aamiaisen sunnuntaiaamuna sekä kyplylä- ja saunapalvelut lauantai-iltana Kuntohovin puolesta. Yöpyminen tapahtuu kahdenhengen huoneissa.
Pelkkä osallistuminen:
Hinta 15e
Sisältää turnaukseen osallistumisen lauantaina ja sunnuntaina Joensuun Kuntohovin ‘Hoviritari’ kabinetissa.
Turnauksessa pelataan viisi (5) skenaariota täysin maalatuilla 1500 pisteen listoilla 7. edition säännöillä. Tarkat ohjeet ja skenaarioiden säännöt kerrotaan turnauksen yhteydessä ja sen kuluessa, mutta alustavat ja suuntaa-antavat selitykset käytettävistä säännöistä löytyvät oheisesta PDF tiedostosta.
-
Aikatauluista
Turnauksen aikana pelataan viisi peliä, joihin säännöt löytyvät seuraavilta sivuilta. Lauantaina pelataan peleistä kolme ja sunnuntaina kaksi viimeistä oheisen aikataulun mukaan:
Lauantai
12:00 - Tervetulotoimitukset, ilmoittautuminen ja listojen tarkistus
12:30 - Ensimmäinen aamu, skenaario
15:00 - Kulje uljaalla mielellä, skenaario
17:15 - Illallistauko ja armeija-arvostelu
19:00 - Astu kanssani pimeyteen, skenaario
Sunnuntai
10:00 - Toisen päivän aloittajaiset
10:15 - Toisen taakseen jättämä, skenaario
12:30 - pidempi tauko
13:30 - Aamun aurinko lämmittää kylmästi, skenaario
15:45 - Kiitokset, lopettajaiset ja palkintojenjako
-
Tuomittu maakunta odottaa sinua. Kannattaa tutustua Fluffipakettiin.
Lisäkysymyksiä voi lähettää meille sähköpostilla (yhteystiedot löytyvät nettisivuiltamme), tai voit lähettää kysymyksen tähän ketjuun. Vastaamme mahdollisimman pian molemmissa tapauksissa.
Vasaroimisiin.
Syksyn 2006 turnauksen vastaava
Peetu Makkonen
- - -
Kuvat!
http://www.cabal-ostium.net/Kraus/OstiumS061.zip
http://www.cabal-ostium.net/Kraus/OstiumS062.zip
- - -
Aftermath
- - -
Jokainen sekunti tuntui ikuisuudelta, joka välähti ohi saman tien. Linjat olivat törmänneet yhteen vasta hetki sitten. Petomiesten aalto oli rämähtänyt oikeaan sivustaan ilman ennakkovaroitusta. Ontot ja hänen korvissaan vaimeat huudot täyttivät kolean ilman. Häntä kutsuttiin. Huuto tuli läheltä, aivan vierestä. Kapteeni kääntyi hitaasti katsomaan puristaen pientä ruskeaa pussia rintaansa vasten kuin henkensä hädässä. Kuin hidastettuna miekkojaan esille vetäviä sotilaita juoksi kapteenin ohitse tukemaan tovereitaan valtavan minotaurin harppoessa hitaasti kärryjä kohti. Aika palasi uomaansa ja tapahtuma paiskautui kapteenin kasvoja vasten lähes tyrmäten hänet.
“Kapteeni! Kapteeni!!” mies ennätti huutaa ennen kuin valtava kirves halkaisi hänen kallonsa kahtia. Miesten huudot täyttivät ilman. Kaikki tiesivät paikkansa, sotilas paikkasi kuolleen toverinsa jättämän aukon linjassa, joka oli muodostettu parin kärryn ja yhden vaunun ympärille. Hevosia ei ollut ollut aikaan vetämään sitä. Hänen miehensä juoksentelivat hänen ympärillään.
Kapteeni seisoi keskellä mutaista tietä rintapanssari kolhuilla, kypärä aikaa sitten kadotettuna ja miekan terä tylsistyneenä. Hän tuijotti taistelua edessään. Miehet kääntyilivät välillä katsomaan häneen päin toiveikkaina.
“Kapteeni, kerro mitä tehdä.”
“Kapteeni, auta meitä!”
“Olet johtajamme, kapteeni!”
Vasen laita tarvitsisikin muutaman miehen tuen. Pedot iskisivät sinne seuraavaksi vain muutamien sekuntien kuluessa. Nahkainen pussi hänen käsissään puristui yhä tiukemmin hänen rintaansa vasten. Hänen katseensa sumeni ja taistelu hänen edessään alkoi näyttää usvaiselta. Vaalea välähdys täytit hänen näkökenttänsä. Haalea, siro käsi ojentui pimeydestä kohti kapteenia kämmen avoinna, kutsuen. “Päästä minut luoksesi.”
Käden kosketus riuhtaisi kapteenin lämpimästä takaisin päivän kirkkauteen, taistelun meteliin ja verestä värjäytyvään maahan. Kapteeni käännähti hurjana nuorukaisen puoleen. Pojan kasvot olivat veren tahrimat ja silmänsä sameat ja kyynelten kostuttamat. Nuorukainen puristi pitkää veistä kädessään rystyset valkoisina. Hän piti kiinni kapteenin paidanliepeestä varovasti, odottaen.
“Kapteeni, herra, meidän täytyy päästä täältä pois. Raja on vain muutaman mailin päässä, ja sen saavuttaessamme olemme jo turvassa. Niin upseerit sanovat. Ette ole olleet oma itsenne, herra. Herätkää, tarvitsemme teitä!” nuorukainen vaati epätoivoisesti. Kapteeni katsoi kun minotauri kaatui kolmen hilparin lävistämänä vaunun päälle ja romahti sekavaksi läjäksi puunsäleiden ja tavaroiden kanssa maahan. Miehet hurrasivat innokkaasti ja kääntyivät takaisin hyökkääjää päin. Vasen laita kesti vielä.
“Poika, mene kotiin. Tämä on nyt ohi. Minua odotetaan”, kapteeni vastasi väsyneesti huokaisten. Hän kääntyi ympäri ja lähti kävelemään suoraan poispäin taistelusta. Olen tainnut nähdä tuon pojan jossain? Menkööt.
Maa tuntui pettävän pojan jalkojen alta. Hän muisti vielä elävästi kuinka kolme päivää sitten kapteeni oli suonut hänelle hyväksyvän hymyn, upseerit olivat katsoneet ylös häntä kohden ja miehen uljas varsi oli ollut suora ja käskevä. Kuinka hänen haarniskansa olikaan säihkynyt punaisenaan ilta-auringossa. Kyynelet tulvahtivat pojan silmiin. Ei enää. Ei koskaan enää. Tämä ei ollut oikein.
Nuorukainen tarrasi veitseensä ja huutaen loikkasi kapteeninsa perään. Väsynyt mies ei kuullut askeltakaan. Hän kaatui raskaasti maahan silmät väsyneesti eteenpäin katsoen mitään näkemättä. Miehen ote herpaantui pienestä nahkapussista, joka tipahti ääntä päästämättä tielle. Nuorukainen lysähti nyyhkyttäen polvilleen kapteeninsa ruumiin viereen.
Kapteeni vetäisi vielä kerran henkeä ja kuiskasi kaipuunsa tuuleen. Ääni peittyi taistelun melskeen alle ja rukouksen kuuli vain yksi. Hänen perheensä oli ottamassa häntä vastaan.
Lierihattuinen nainen lausui hiljaa viimeisen sanan ja valtava tulipallo räjähti hänen sormenpäistään keskelle petomiesten yhä harventuvaa linjaa. Maata lenteli sinne tänne iskun voimasta ja muutama elävänä roihuava eläin heittäytyi maahan tuskasta kiljuen. Sotilaat hurrasivat ja suuntasivat innosta huutaen takaa-ajoon aina metsän laitaan saakka. Rosette Cristopher soi itselleen hymyn.
“Hieno tulipallo”, Daisy myönsi. Rosette käännähti ympäri ja hymyili siskolleen. He jäivät katselemaan kuinka sotilaat palasivat tielle. Haavoittuneet nostettiin jäljelle jääneeseen vaunuun ja kuolleet siirrettiin tien laidalle. Näin oltiin tehty Döppelsternin pääkaupungista poistumisesta lähtien. Sotilaat nyökkäsivät tai hymyilivät väsyneesti kahdelle noidalle ohittaessaan heidät. Rosette sai muutaman taputuksen olalle. Hetken hiljaisuuden jälkeen matka jatkui taas. Upseerit olivat siirtäneet kapteenin ruumiin muiden viereen. Kersantti, nyt johdossa, vaihtoi muutaman sanan hiljaisen nuorukaisen kanssa ja jono miehiä jatkoi taas matkaansa. Rajalle ei todellakaan ollut kuin muutama maili, ja pian he olisivat selvillä vesillä. Rosette ja Daisy liittyivät marssiin jonon perälle.
“Rosette, minun täytyy vielä varmistaa eräs asia. Se, minkä annoimme kapteenin löytää... Eihän se ollut se?” Daisy kysyi siskoltaan. Rosette naurahti kuivasti ja pudisti päätään.
“Daisy, ei. Oletin kyllä oikeasti, että se olisi löytynyt kaupungintalolta, mutta joko erehdyin pahemman kerran tai olimme yksinkertaisesti myöhässä. Kuinka vain, hukkareissuhan tämä oli”, Rosette vastasi ja vilkaisi vielä taakseen ja soi katseen vielä näkyvään riviin kuolleita tien vieressä. “En uskalla edes arvailla mitä sille tapahtui. Voi olla, että se odottaa löytäjäänsä, jonka se varmasti pian löytääkin, Munchin raunioissa, tai sitten se on jo paraikaa matkalla ties minne. En toivo kuulevani siitä mitään vähään aikaan. Nättiä jälkeä se täällä sai ainakin aikaiseksi, se pitää myöntää.”
“Sääli vain, niin monta hyvää miestä turhan takia –“
”No, yhtä en ainakaan menisi säälimään”, Rosette keskeytti hymyillen.
“Kuinka niin?” Daisy kysyi ihmeissään. “Mehän valehtelimme kapteenille päin naamaa. En edes ymmärrä miten hän meni sellaiseen lankaan. Kuinka ihmeessä me olisimme vain ojentaneet hänelle kyvyn herättää kuolleet ja hymyilleet vieressä? Ei kukaan ole noin herkkäuskoinen.” Nainen pyöritteli silmiään.
“Epätoivoinen ihminen on valmis uskomaan varsin epätoivoisiin unelmiin, kunhan vain annetaan aihetta”, Rosette hymyili viekkaasti ja hänen silmänsä välähtivät leikkisästi. “Ja, kuten sanoin, en minä sitä säälittävää miehenrauniota säälikään. Tiedätkö, kävi miten kävi, hän pääsi joka tapauksessa tapaamaan rakkaansa, eikö totta?”
Daisy kohautti olkapäitään. Ehkäpä niin.
“Mutta entä nyt? Uhrasimme juuri yli sata ihmishenkeä, jotta saimme tietää, missä etsimämme nyt ei ainakaan enää ole.”
Nyt oli Rosetten vuoro näyttää vaivautuneelta. Hän katsahti väsyneitä miehiä ja kahta vaunua, joita he vetivät ja työnsivät mutaisella tiellä hitaasti eteenpäin.
“Äh, kuten sanoin, ei tästä ole syytä hakea huonoa omatuntoa. Daisy, olemme tehneet aika paljon pahempaakin. Onnellisestihan tämä kuitenkin loppui. Kapteeni tapasi perheensä, ja nämä miehet saivat kuitenkin palkkansa ja vielä vähän kotiin tuotavaakin. Tottahan, yli puolet eivät edes näe enää kotiaan, mutta nämä loput arvostavat varmaan elämäänsä ihan uudella tavalla. Morr on heille varmaan muutakin kuin nimi tulevaisuudessa”, Rosette virkkoi. Daisy hymähti ajatukselle, ja Rosettekin tiesi selityksen olevan hieman ontto. “Joka tapauksessa, tiedämme ainakin mistä päin lähteä etsimään, jahka nyt keksimme mitä tehdä seuraavaksi.”
“Döppelsternin arvoitus jäi ainakin ratkaisematta. Tiedätkö, Rosette, minulle ei ole vieläkään harmainta aavistusta mitä täällä tapahtui. Arvaillahan aina voi, mutta tässä oli varmasti jotain muutakin takana kuin... se. Sen mukaan, mitä me siitä tiedämme, kaikki täällä tapahtunut ei johtunut vain yhdestä tekijästä.”
Rosette nyökkäsi vakavoituen.
“Totta. Ja tiedätkö, en sanonut mitään ennen, mutta se viime yön epäkuolleet eivät olleet ainoat alueella. En osaa selittää sitä, mutta perustuen kaikkiin niihin auki kaivettuihin joukkohautoihin, surkean pieneen ruumismäärään siellä sun täällä ja muutamaan muuhunkin havaintoon paikalla oli enemmän niitä pahemman luokan ruumiita kuin päälle päin näkyikään. Kaiken lisäksi ne kaupungista pois pyrähtävät pegasukset olivat bretonnialaisia. Kyllä minä Keisarillisen ja Bretonnian ratsun tunnistan. Minusta todella tuntuu, että olimme pahasti myöhässä.”
“No, turha sitä on vielä setviä Tässä on jotain takana, mutta ilman tarkempaa tutkimusta on turha alkaa spekuloida tämän enempää”, Daisy lausahti väsyneesti ja hieraisi toista silmäänsä. Rosette nyökkäsi myöntymisen merkiksi. Kaksikko jatkoi matkaa vaiti.
Joukko-osasto pysähtyi metsän laitaan. Tie suuntasi länteen, ja kaarsi kaukaisuudessa etelään liittyäkseen Wolfenburgiin vievälle maantielle. Vuoret siinsivät horisontissa ja laakeat metsämaat alangolla heidän edessään kylpivät laskevan auringon säteissä. Väriään menettävät metsät hohtivat purppurana ja punaisena merenä heidän edessään. Osa lysähti maahan istumaan huokaisten syvään. Döppelsternin rajaviitta seisoi kallellaan vain muutaman kymmenen metrin päässä tien laidassa. Vaitonaisina miehet katselivat Keisarikunnan maita heidän edessään ja auringonlaskua. Pilvenriekaleet taivaalla värjäytyivät punaisiksi laidoistaan ja loivat pehmeän kontrastin pimeää yötä enteilevän sinen kanssa osaston ylle. Kaikkialla oli hiljaista. Kevyt tuulenpuuska heilautti lyhyttä heinää tien penkalla. Kersantti havahtui hetken jälkeen ja astui eteenpäin muutaman askelen kehottaen poikia seuraamaan. Yön pimeys laskeutui ääneti mäkeä alas kävelevien miesten ylle ja peitti taakse jäävän, surullisen yksinäisen kyltin armeliaasti.
- - -
Entisen Keisarillisen Kaartin kapteenin Hans Zwängerin sielu siunattiin tuntemattoman henkilön pyynnöstä Sigmarin vuonna 2527 syyskuun 24. päivänä Morrsliebin noustessa. Rauha hänen muistolleen.
-Paroni Weisskessel
...uusi aika uudelle elämälle. Perhonenkaan ei kauneudessaan elä päivää pidempään.
Cabal Ostium esittää...
Aamun Kajo
Warhammer Fantasy Battles turnaus
Hei!
Cabal Ostium järjestää syksyllä 23-24.9.2006 Joensuussa ensimmäisen Warhammer FB viikonloppu-turnauksensa. Kaikki pelaajat varsinaisesta pelikokemuksesta riippumatta ovat tervetulleita osallistumaan. Lisää tietoa Ostiumista saa internetsivuiltamme: http://www.cabal-ostium.net
Turnaus järjestetään viikonloppuna lauantaiaamusta (23.9.) sunnuntai-iltapäivään (24.9.). Kun olet hyväksyttävästi ilmoittautunut turnaukseen, tulet saamaan sähköpostiisi .pdf tiedoston, joka antaa tarkempia ohjeita turnaukseen saapumisesta ja pelaamiseen valmistautumisesta. Kaikki ilmoittautuneet lisätään alla olevaan listaan. 20 ensimmäistä osanottajaa otetaan turnaukseen.
Osallistujalista (16/20):
Sebastian Schiavone
Aki Puolakka
Otto Pohjola
Pekka Tapaninen
Pyry Peitso
Joonas Lassila
Roope Siikainen
Jarkko Kallio
Jouni Haavisto
Aleksi Meuronen
Eetu Hämäläinen
Juho Pesonen
Juuso Lähdekorpi
Joonas Neva
Kalle Koskivirta
Erno Tolvanen
Voit osallistua lähettämällä maksun turnauspaketista tilille 577019-238028. Maksun saajaksi voit kirjoittaa Toni Kortelainen (rahastonhoitaja), ja viestiin tulee kirjoittaa: TURNAUSMAKSU ja tämän jälkeen EI MAJOITUSTA jos et aio lunastaa koko pakettia. Huom! Jos aiot lunastaa täyden turnauspaketin, maksun tulee näkyä täällä päin viimeistään 8.9. jotta voimme antaa tiedot eteenpäin hyvissä ajoin. Vajaita paketteja saa vielä senkin jälkeen jos paikkoja on jäljellä.
Turnauspaketti:
Hinta 50e.
Sisältää turnaukseen osallistumisen lauantaina ja sunnuntaina Joensuun Kuntohovin ‘Hoviritari’ kabinetissa, hotellitasoisen yöpymisen lauantai-sunnuntai välisenä yönä, aamiaisen sunnuntaiaamuna sekä kyplylä- ja saunapalvelut lauantai-iltana Kuntohovin puolesta. Yöpyminen tapahtuu kahdenhengen huoneissa.
Pelkkä osallistuminen:
Hinta 15e
Sisältää turnaukseen osallistumisen lauantaina ja sunnuntaina Joensuun Kuntohovin ‘Hoviritari’ kabinetissa.
Turnauksessa pelataan viisi (5) skenaariota täysin maalatuilla 1500 pisteen listoilla 7. edition säännöillä. Tarkat ohjeet ja skenaarioiden säännöt kerrotaan turnauksen yhteydessä ja sen kuluessa, mutta alustavat ja suuntaa-antavat selitykset käytettävistä säännöistä löytyvät oheisesta PDF tiedostosta.
-
Aikatauluista
Turnauksen aikana pelataan viisi peliä, joihin säännöt löytyvät seuraavilta sivuilta. Lauantaina pelataan peleistä kolme ja sunnuntaina kaksi viimeistä oheisen aikataulun mukaan:
Lauantai
12:00 - Tervetulotoimitukset, ilmoittautuminen ja listojen tarkistus
12:30 - Ensimmäinen aamu, skenaario
15:00 - Kulje uljaalla mielellä, skenaario
17:15 - Illallistauko ja armeija-arvostelu
19:00 - Astu kanssani pimeyteen, skenaario
Sunnuntai
10:00 - Toisen päivän aloittajaiset
10:15 - Toisen taakseen jättämä, skenaario
12:30 - pidempi tauko
13:30 - Aamun aurinko lämmittää kylmästi, skenaario
15:45 - Kiitokset, lopettajaiset ja palkintojenjako
-
Tuomittu maakunta odottaa sinua. Kannattaa tutustua Fluffipakettiin.
Lisäkysymyksiä voi lähettää meille sähköpostilla (yhteystiedot löytyvät nettisivuiltamme), tai voit lähettää kysymyksen tähän ketjuun. Vastaamme mahdollisimman pian molemmissa tapauksissa.
Vasaroimisiin.
Syksyn 2006 turnauksen vastaava
Peetu Makkonen
- - -
Kuvat!
http://www.cabal-ostium.net/Kraus/OstiumS061.zip
http://www.cabal-ostium.net/Kraus/OstiumS062.zip
- - -
Aftermath
- - -
Jokainen sekunti tuntui ikuisuudelta, joka välähti ohi saman tien. Linjat olivat törmänneet yhteen vasta hetki sitten. Petomiesten aalto oli rämähtänyt oikeaan sivustaan ilman ennakkovaroitusta. Ontot ja hänen korvissaan vaimeat huudot täyttivät kolean ilman. Häntä kutsuttiin. Huuto tuli läheltä, aivan vierestä. Kapteeni kääntyi hitaasti katsomaan puristaen pientä ruskeaa pussia rintaansa vasten kuin henkensä hädässä. Kuin hidastettuna miekkojaan esille vetäviä sotilaita juoksi kapteenin ohitse tukemaan tovereitaan valtavan minotaurin harppoessa hitaasti kärryjä kohti. Aika palasi uomaansa ja tapahtuma paiskautui kapteenin kasvoja vasten lähes tyrmäten hänet.
“Kapteeni! Kapteeni!!” mies ennätti huutaa ennen kuin valtava kirves halkaisi hänen kallonsa kahtia. Miesten huudot täyttivät ilman. Kaikki tiesivät paikkansa, sotilas paikkasi kuolleen toverinsa jättämän aukon linjassa, joka oli muodostettu parin kärryn ja yhden vaunun ympärille. Hevosia ei ollut ollut aikaan vetämään sitä. Hänen miehensä juoksentelivat hänen ympärillään.
Kapteeni seisoi keskellä mutaista tietä rintapanssari kolhuilla, kypärä aikaa sitten kadotettuna ja miekan terä tylsistyneenä. Hän tuijotti taistelua edessään. Miehet kääntyilivät välillä katsomaan häneen päin toiveikkaina.
“Kapteeni, kerro mitä tehdä.”
“Kapteeni, auta meitä!”
“Olet johtajamme, kapteeni!”
Vasen laita tarvitsisikin muutaman miehen tuen. Pedot iskisivät sinne seuraavaksi vain muutamien sekuntien kuluessa. Nahkainen pussi hänen käsissään puristui yhä tiukemmin hänen rintaansa vasten. Hänen katseensa sumeni ja taistelu hänen edessään alkoi näyttää usvaiselta. Vaalea välähdys täytit hänen näkökenttänsä. Haalea, siro käsi ojentui pimeydestä kohti kapteenia kämmen avoinna, kutsuen. “Päästä minut luoksesi.”
Käden kosketus riuhtaisi kapteenin lämpimästä takaisin päivän kirkkauteen, taistelun meteliin ja verestä värjäytyvään maahan. Kapteeni käännähti hurjana nuorukaisen puoleen. Pojan kasvot olivat veren tahrimat ja silmänsä sameat ja kyynelten kostuttamat. Nuorukainen puristi pitkää veistä kädessään rystyset valkoisina. Hän piti kiinni kapteenin paidanliepeestä varovasti, odottaen.
“Kapteeni, herra, meidän täytyy päästä täältä pois. Raja on vain muutaman mailin päässä, ja sen saavuttaessamme olemme jo turvassa. Niin upseerit sanovat. Ette ole olleet oma itsenne, herra. Herätkää, tarvitsemme teitä!” nuorukainen vaati epätoivoisesti. Kapteeni katsoi kun minotauri kaatui kolmen hilparin lävistämänä vaunun päälle ja romahti sekavaksi läjäksi puunsäleiden ja tavaroiden kanssa maahan. Miehet hurrasivat innokkaasti ja kääntyivät takaisin hyökkääjää päin. Vasen laita kesti vielä.
“Poika, mene kotiin. Tämä on nyt ohi. Minua odotetaan”, kapteeni vastasi väsyneesti huokaisten. Hän kääntyi ympäri ja lähti kävelemään suoraan poispäin taistelusta. Olen tainnut nähdä tuon pojan jossain? Menkööt.
Maa tuntui pettävän pojan jalkojen alta. Hän muisti vielä elävästi kuinka kolme päivää sitten kapteeni oli suonut hänelle hyväksyvän hymyn, upseerit olivat katsoneet ylös häntä kohden ja miehen uljas varsi oli ollut suora ja käskevä. Kuinka hänen haarniskansa olikaan säihkynyt punaisenaan ilta-auringossa. Kyynelet tulvahtivat pojan silmiin. Ei enää. Ei koskaan enää. Tämä ei ollut oikein.
Nuorukainen tarrasi veitseensä ja huutaen loikkasi kapteeninsa perään. Väsynyt mies ei kuullut askeltakaan. Hän kaatui raskaasti maahan silmät väsyneesti eteenpäin katsoen mitään näkemättä. Miehen ote herpaantui pienestä nahkapussista, joka tipahti ääntä päästämättä tielle. Nuorukainen lysähti nyyhkyttäen polvilleen kapteeninsa ruumiin viereen.
Kapteeni vetäisi vielä kerran henkeä ja kuiskasi kaipuunsa tuuleen. Ääni peittyi taistelun melskeen alle ja rukouksen kuuli vain yksi. Hänen perheensä oli ottamassa häntä vastaan.
Lierihattuinen nainen lausui hiljaa viimeisen sanan ja valtava tulipallo räjähti hänen sormenpäistään keskelle petomiesten yhä harventuvaa linjaa. Maata lenteli sinne tänne iskun voimasta ja muutama elävänä roihuava eläin heittäytyi maahan tuskasta kiljuen. Sotilaat hurrasivat ja suuntasivat innosta huutaen takaa-ajoon aina metsän laitaan saakka. Rosette Cristopher soi itselleen hymyn.
“Hieno tulipallo”, Daisy myönsi. Rosette käännähti ympäri ja hymyili siskolleen. He jäivät katselemaan kuinka sotilaat palasivat tielle. Haavoittuneet nostettiin jäljelle jääneeseen vaunuun ja kuolleet siirrettiin tien laidalle. Näin oltiin tehty Döppelsternin pääkaupungista poistumisesta lähtien. Sotilaat nyökkäsivät tai hymyilivät väsyneesti kahdelle noidalle ohittaessaan heidät. Rosette sai muutaman taputuksen olalle. Hetken hiljaisuuden jälkeen matka jatkui taas. Upseerit olivat siirtäneet kapteenin ruumiin muiden viereen. Kersantti, nyt johdossa, vaihtoi muutaman sanan hiljaisen nuorukaisen kanssa ja jono miehiä jatkoi taas matkaansa. Rajalle ei todellakaan ollut kuin muutama maili, ja pian he olisivat selvillä vesillä. Rosette ja Daisy liittyivät marssiin jonon perälle.
“Rosette, minun täytyy vielä varmistaa eräs asia. Se, minkä annoimme kapteenin löytää... Eihän se ollut se?” Daisy kysyi siskoltaan. Rosette naurahti kuivasti ja pudisti päätään.
“Daisy, ei. Oletin kyllä oikeasti, että se olisi löytynyt kaupungintalolta, mutta joko erehdyin pahemman kerran tai olimme yksinkertaisesti myöhässä. Kuinka vain, hukkareissuhan tämä oli”, Rosette vastasi ja vilkaisi vielä taakseen ja soi katseen vielä näkyvään riviin kuolleita tien vieressä. “En uskalla edes arvailla mitä sille tapahtui. Voi olla, että se odottaa löytäjäänsä, jonka se varmasti pian löytääkin, Munchin raunioissa, tai sitten se on jo paraikaa matkalla ties minne. En toivo kuulevani siitä mitään vähään aikaan. Nättiä jälkeä se täällä sai ainakin aikaiseksi, se pitää myöntää.”
“Sääli vain, niin monta hyvää miestä turhan takia –“
”No, yhtä en ainakaan menisi säälimään”, Rosette keskeytti hymyillen.
“Kuinka niin?” Daisy kysyi ihmeissään. “Mehän valehtelimme kapteenille päin naamaa. En edes ymmärrä miten hän meni sellaiseen lankaan. Kuinka ihmeessä me olisimme vain ojentaneet hänelle kyvyn herättää kuolleet ja hymyilleet vieressä? Ei kukaan ole noin herkkäuskoinen.” Nainen pyöritteli silmiään.
“Epätoivoinen ihminen on valmis uskomaan varsin epätoivoisiin unelmiin, kunhan vain annetaan aihetta”, Rosette hymyili viekkaasti ja hänen silmänsä välähtivät leikkisästi. “Ja, kuten sanoin, en minä sitä säälittävää miehenrauniota säälikään. Tiedätkö, kävi miten kävi, hän pääsi joka tapauksessa tapaamaan rakkaansa, eikö totta?”
Daisy kohautti olkapäitään. Ehkäpä niin.
“Mutta entä nyt? Uhrasimme juuri yli sata ihmishenkeä, jotta saimme tietää, missä etsimämme nyt ei ainakaan enää ole.”
Nyt oli Rosetten vuoro näyttää vaivautuneelta. Hän katsahti väsyneitä miehiä ja kahta vaunua, joita he vetivät ja työnsivät mutaisella tiellä hitaasti eteenpäin.
“Äh, kuten sanoin, ei tästä ole syytä hakea huonoa omatuntoa. Daisy, olemme tehneet aika paljon pahempaakin. Onnellisestihan tämä kuitenkin loppui. Kapteeni tapasi perheensä, ja nämä miehet saivat kuitenkin palkkansa ja vielä vähän kotiin tuotavaakin. Tottahan, yli puolet eivät edes näe enää kotiaan, mutta nämä loput arvostavat varmaan elämäänsä ihan uudella tavalla. Morr on heille varmaan muutakin kuin nimi tulevaisuudessa”, Rosette virkkoi. Daisy hymähti ajatukselle, ja Rosettekin tiesi selityksen olevan hieman ontto. “Joka tapauksessa, tiedämme ainakin mistä päin lähteä etsimään, jahka nyt keksimme mitä tehdä seuraavaksi.”
“Döppelsternin arvoitus jäi ainakin ratkaisematta. Tiedätkö, Rosette, minulle ei ole vieläkään harmainta aavistusta mitä täällä tapahtui. Arvaillahan aina voi, mutta tässä oli varmasti jotain muutakin takana kuin... se. Sen mukaan, mitä me siitä tiedämme, kaikki täällä tapahtunut ei johtunut vain yhdestä tekijästä.”
Rosette nyökkäsi vakavoituen.
“Totta. Ja tiedätkö, en sanonut mitään ennen, mutta se viime yön epäkuolleet eivät olleet ainoat alueella. En osaa selittää sitä, mutta perustuen kaikkiin niihin auki kaivettuihin joukkohautoihin, surkean pieneen ruumismäärään siellä sun täällä ja muutamaan muuhunkin havaintoon paikalla oli enemmän niitä pahemman luokan ruumiita kuin päälle päin näkyikään. Kaiken lisäksi ne kaupungista pois pyrähtävät pegasukset olivat bretonnialaisia. Kyllä minä Keisarillisen ja Bretonnian ratsun tunnistan. Minusta todella tuntuu, että olimme pahasti myöhässä.”
“No, turha sitä on vielä setviä Tässä on jotain takana, mutta ilman tarkempaa tutkimusta on turha alkaa spekuloida tämän enempää”, Daisy lausahti väsyneesti ja hieraisi toista silmäänsä. Rosette nyökkäsi myöntymisen merkiksi. Kaksikko jatkoi matkaa vaiti.
Joukko-osasto pysähtyi metsän laitaan. Tie suuntasi länteen, ja kaarsi kaukaisuudessa etelään liittyäkseen Wolfenburgiin vievälle maantielle. Vuoret siinsivät horisontissa ja laakeat metsämaat alangolla heidän edessään kylpivät laskevan auringon säteissä. Väriään menettävät metsät hohtivat purppurana ja punaisena merenä heidän edessään. Osa lysähti maahan istumaan huokaisten syvään. Döppelsternin rajaviitta seisoi kallellaan vain muutaman kymmenen metrin päässä tien laidassa. Vaitonaisina miehet katselivat Keisarikunnan maita heidän edessään ja auringonlaskua. Pilvenriekaleet taivaalla värjäytyivät punaisiksi laidoistaan ja loivat pehmeän kontrastin pimeää yötä enteilevän sinen kanssa osaston ylle. Kaikkialla oli hiljaista. Kevyt tuulenpuuska heilautti lyhyttä heinää tien penkalla. Kersantti havahtui hetken jälkeen ja astui eteenpäin muutaman askelen kehottaen poikia seuraamaan. Yön pimeys laskeutui ääneti mäkeä alas kävelevien miesten ylle ja peitti taakse jäävän, surullisen yksinäisen kyltin armeliaasti.
- - -
Entisen Keisarillisen Kaartin kapteenin Hans Zwängerin sielu siunattiin tuntemattoman henkilön pyynnöstä Sigmarin vuonna 2527 syyskuun 24. päivänä Morrsliebin noustessa. Rauha hänen muistolleen.