Keisarin Soturit
Lähetetty: Ke 18.10.2006 23:48
Mutantin ylävartalo hajosi laspistoolin laukauksista. Michael kuuli kimeän äänen jonka lippaan tyhjentyminen tuotti ja astui askeleen taakse. Rogers huomasi kersanttinsa liikkeen ja heitti kranaatin päin kohti tulevaa laumaa . Räjähdys hidasti vihollisten etenemistä hetkeksi. Michael tarkisti vyönsä, kaksi lipasta jäljellä. Arviolta viisi minuuttia ennen kuin puolustuslinja kaatuisi lopullisesti.
Voimakas ääni vasemmalta räjähti hänen korviinsa. Peterson oli saanut tukiaseensa toimimaan, hyvä merkki, tuumi Michael. Barrikaadia vasten vyöryvien epämuodostuneiden mutanttien virta hajosi veriryöppyinä ja useat puolustajat latasivat aseensa hetkellisen rauhan turvin. Katsoessaan puolustuslinjan ohi edessä olevalle aukiolle hän näki raunioista kohoavan hahmon, kaaoksen voimien käyttämän piirityskoneen ,jota kutsuttiin yleisesti Turmelijaksi sen aihetuttaman tuhon mukaan.
- Tämä on loppu, Rogers sanoi.
- Miksi luulet niin? Michael kysyi virne kasvoillaan.
- Koska kuulen musiikkia, Rogers vastasi vakavana.
- Minun aikani on tullut liittyä Keisarin kuoroon.
Michael aikoi vastata, mutta sitten hän kuuli vaimean soiton radiostaan. Hän kuunteli hetken, kunnes kuuli äänen kuiskaavan:
- Laulakaa minulle, veljeni. Laulakaa minulle laulu armosta.
Michael pudisteli päätään ja katsoi Rogersia. Veteraanin pölyistä naamaa viistivät kyynelten puhdistamat norot.
- Minä kuulen sen, Michael, Näen vihdoinkin vaimoni vuosien jälkeen.
Fanaattinen raivo täytti Michaelin mielen.
- Cadian miehet, Keisari on puolellamme! Hän huusi nousten seisomaan.
- Laulakaa laulu hänen kunniakseen!
Samalla hän alkoi laulaa Gloria Imperialista, laulua jota hän ei ollut laulanut sitten akatemiasta valmistumisen. Silti sen säkeet soivat kirkkaina hänen mielessään.
Sotilaat nousiat ylös koko puolustuslinjan mitalta ja liittyivät lauluun.
Michael tähtäsi kohti kaksipäistä mutanttia ja veti liipaisimesta. Mutantti hänen edessään räjähti palasiksi. Ennen kuin Michael ehti reagoida tapahtuneeseen, pienten räjähdysten sarja leikkasi mutanttien lauman läpi kohti muurin yli kävelevää Turmelijaa. Demoninen kone yritti suojata itseään hämähäkkimäisilä raajoillaan, mutta joutui murtumaan räjähdysten alla. Michael seisoi hiljaa, kunnes ääni katkaisi hänen hiljaisuuden:
- Vahvistukset! Olemme pelastuneet!
Michael katsoi vieressään seisovan sotilaan osoittamaan suuntaan ja näki aukion laidalta heitä kohti vyöryvän kolme mustavalkoista rhinoa. Kaksi oli normaalia miehistönkuljetukseen suunniteltua ajokkia, mutta kolmannen katolle oli asennettu suurilla liekinheittimillä varustettu torni. Kun rhinot olivat päässet aukealle, tornin aseet avasivat tulen ja mutantit peittyivät valkeahehkuiseen liekkiin.
Michael kajautti ilmoille huudon ja syöksyi miestensä seuraamana esiin barrikadin takaa. He ajaoivat vihollista kohti uusien tulokkaiden tulitusta. Hätääntyneet otukset eivät ehtineet puolustautua vaan joko kaatuivat raivokkaiden puolustajien las-tulituksessa tai paloivat pyhässä valkoisessa liekissä.
Lopulta viimeinenkin vihollinen kuoli ja Michael käveli kohti rhinoa jonka kylkeen oli kirjailtu punainen heraldinen lilja. Ovi aukesi ja ulos astui kolme hopeanharmaaseen voimahaarniskaan verhottua hahmoa. Panssareiden päälle oli puettu mustavalkoinen asepuku. Ensimmäinen heistä poisti kypäränsä ja paljasti pitkät punaiset hiuksensa.
- Olen Komentaja Sisar Arodite, Palavan Sydämen sisarkunnasta. Ketä minun on kunnia puhutella?
- Kersantti Jackson, Michael vastasi tervehtien samalla. Hän kuuli takaansa kohahduksen, kun hänen miehensä napsauttivat asennon.
- Te ja miehenne olette tehneet merkittävän työn Keisarin eteen kersantti Jackson, Arodite sanoi ja hymyili.
- Rouva Komentaja, en tiedä mitä kunniallista tässä on, Michael sanoi. -Olemme taistelleet näissä asemissa siitä lähtien kun ajokkimme hajosi kesken määrätyn perääntymisen. Puolet miehistäme on kuollut, ammuksemme ovat loppuneet ja juuri ennen saapumistamme ajauduimme jo hulluuden partalle.
Arodite hymähti ensin ja naurahti hieman.
- Kuulitte laulua radioistanne?
- Kyllä, mistä sen arvasitte?
Ennen kuin Arodite ehti vastata, aukiolle ajoi vielä yksi ajokki. Se oli päällisin puolin rhino, mutta sen katolle oli asennettu urkupillistöä muistuttava laitteisto. Joka toinen pilli oli oikea soitin, joka toinen oli ohjusputki johon katolle kiinnitetty servitori siirsi uutta ammusta. Ajokin etuosassa suurta koskittimistoa soitti valkosilmäinen nainen. Kun ajokki pysähtyi muiden vierelle, nainen käänsi päänsä suoraan kohti Michaelia. Sokean naisen katse häiritsi miestä.
- Te lauloitte kauniisti kanssani, nainen sanoi.
- Tässä on Sisar Mirella, Arodite sanoi Michaelille. -Hän ei näe normaalia maailmaa, vaan Keisari puhuu hänelle suoraan ja hän soittaa oikeamielisten ihmisten laulua. Hänen opastamanaan me löysimme määränpäähämme.
- Ja mikä on määräänpäänne? Michael kysyi vaivautuneena.
- Tämä kirkko, Arodite sanoi ja osoitti raunioita. -En tiedä oliko suunnitelmanne linnoittautua tänne tarkoituksellinen vai puhdasta johdatusta. Joka tapauksessa teidän vuoksenne tämä pyhättö säästyi enemmiltä tuhoilta. Kiitämme teitä siitä.
Arodite ja kolme sisarta hänen rinnallaan lähtivät kävelemään Michaelin ohitse kohti raunioita. Sotilaat seisoivat pitkään jähmettyneinä. Lopulta yksi heistä yksi uskalsi sanoa jotain:
- Te ette siis ole saapuneet pelastamaan meitä?
- Komentajanne mukaan linjan tällä puolen ei ole ketään. Näin ollen ketään ei ole tarvetta pelastaa, Arodite vastasi ja laskeutui syvemälle raunioihin.
Yksi miehistä lähestyi keskimmäistä rhinoa. Hän liu'utti kättään pitkin kauniita kuvioita, jotka oli kirjailtu koneen runkoon ja ihaili pyhiä kirjoutuksia, joista hän ei ymmärtänyt puoliakaan.
- Älä koske niihin! Kajahti ääni hänen takaansa.
Mies kääntyi ja näki panssaroidun hahmon lähestyvän häntä.
- Anteeksi, rouva. Ihailin vain tämän koneen kauniita muotoja ja yritin kuulla sen Konehengen huminaa.
- Hmph, nainen hymähti, Mitä mies voisi ymmärtä jostain niin kauniista kuin Polttajan Konehengestä?
- Luvallanne, madam, sotilas sanoi ja kumarsi hieman, ohjasin khimeraamme kymmenen vuotta sen tuhoutumiseen asti. Sinä aikana opin kuuntelemaan Konehenkeä ja arvostamaan sitä. Kuulen tämän koneen huokauksen ja se on, jos kehtaan sanoa, kaunis.
Nainen hymähti, kääntyi ja asteli pois. Vähän matkaa käveltyään hän pysähtyi, kääntyi ja sanoi:
- Nimeni on Sarah, olen tämän ajoneuvon kuljettaja. Kukaan ei kuule hänen kutsuaan vahvemmin kuin minä.
Tämän sanottuaan hän käveli kohti tovereitaan.
Tässä pieni tarina jota olen hautonut jo jonkin aikaa. Kirjoitan jatkoa tälle jos saan tarpeeksi positiivasta palautetta.
DaiderEdit: korjattu typoja
Voimakas ääni vasemmalta räjähti hänen korviinsa. Peterson oli saanut tukiaseensa toimimaan, hyvä merkki, tuumi Michael. Barrikaadia vasten vyöryvien epämuodostuneiden mutanttien virta hajosi veriryöppyinä ja useat puolustajat latasivat aseensa hetkellisen rauhan turvin. Katsoessaan puolustuslinjan ohi edessä olevalle aukiolle hän näki raunioista kohoavan hahmon, kaaoksen voimien käyttämän piirityskoneen ,jota kutsuttiin yleisesti Turmelijaksi sen aihetuttaman tuhon mukaan.
- Tämä on loppu, Rogers sanoi.
- Miksi luulet niin? Michael kysyi virne kasvoillaan.
- Koska kuulen musiikkia, Rogers vastasi vakavana.
- Minun aikani on tullut liittyä Keisarin kuoroon.
Michael aikoi vastata, mutta sitten hän kuuli vaimean soiton radiostaan. Hän kuunteli hetken, kunnes kuuli äänen kuiskaavan:
- Laulakaa minulle, veljeni. Laulakaa minulle laulu armosta.
Michael pudisteli päätään ja katsoi Rogersia. Veteraanin pölyistä naamaa viistivät kyynelten puhdistamat norot.
- Minä kuulen sen, Michael, Näen vihdoinkin vaimoni vuosien jälkeen.
Fanaattinen raivo täytti Michaelin mielen.
- Cadian miehet, Keisari on puolellamme! Hän huusi nousten seisomaan.
- Laulakaa laulu hänen kunniakseen!
Samalla hän alkoi laulaa Gloria Imperialista, laulua jota hän ei ollut laulanut sitten akatemiasta valmistumisen. Silti sen säkeet soivat kirkkaina hänen mielessään.
Sotilaat nousiat ylös koko puolustuslinjan mitalta ja liittyivät lauluun.
Michael tähtäsi kohti kaksipäistä mutanttia ja veti liipaisimesta. Mutantti hänen edessään räjähti palasiksi. Ennen kuin Michael ehti reagoida tapahtuneeseen, pienten räjähdysten sarja leikkasi mutanttien lauman läpi kohti muurin yli kävelevää Turmelijaa. Demoninen kone yritti suojata itseään hämähäkkimäisilä raajoillaan, mutta joutui murtumaan räjähdysten alla. Michael seisoi hiljaa, kunnes ääni katkaisi hänen hiljaisuuden:
- Vahvistukset! Olemme pelastuneet!
Michael katsoi vieressään seisovan sotilaan osoittamaan suuntaan ja näki aukion laidalta heitä kohti vyöryvän kolme mustavalkoista rhinoa. Kaksi oli normaalia miehistönkuljetukseen suunniteltua ajokkia, mutta kolmannen katolle oli asennettu suurilla liekinheittimillä varustettu torni. Kun rhinot olivat päässet aukealle, tornin aseet avasivat tulen ja mutantit peittyivät valkeahehkuiseen liekkiin.
Michael kajautti ilmoille huudon ja syöksyi miestensä seuraamana esiin barrikadin takaa. He ajaoivat vihollista kohti uusien tulokkaiden tulitusta. Hätääntyneet otukset eivät ehtineet puolustautua vaan joko kaatuivat raivokkaiden puolustajien las-tulituksessa tai paloivat pyhässä valkoisessa liekissä.
Lopulta viimeinenkin vihollinen kuoli ja Michael käveli kohti rhinoa jonka kylkeen oli kirjailtu punainen heraldinen lilja. Ovi aukesi ja ulos astui kolme hopeanharmaaseen voimahaarniskaan verhottua hahmoa. Panssareiden päälle oli puettu mustavalkoinen asepuku. Ensimmäinen heistä poisti kypäränsä ja paljasti pitkät punaiset hiuksensa.
- Olen Komentaja Sisar Arodite, Palavan Sydämen sisarkunnasta. Ketä minun on kunnia puhutella?
- Kersantti Jackson, Michael vastasi tervehtien samalla. Hän kuuli takaansa kohahduksen, kun hänen miehensä napsauttivat asennon.
- Te ja miehenne olette tehneet merkittävän työn Keisarin eteen kersantti Jackson, Arodite sanoi ja hymyili.
- Rouva Komentaja, en tiedä mitä kunniallista tässä on, Michael sanoi. -Olemme taistelleet näissä asemissa siitä lähtien kun ajokkimme hajosi kesken määrätyn perääntymisen. Puolet miehistäme on kuollut, ammuksemme ovat loppuneet ja juuri ennen saapumistamme ajauduimme jo hulluuden partalle.
Arodite hymähti ensin ja naurahti hieman.
- Kuulitte laulua radioistanne?
- Kyllä, mistä sen arvasitte?
Ennen kuin Arodite ehti vastata, aukiolle ajoi vielä yksi ajokki. Se oli päällisin puolin rhino, mutta sen katolle oli asennettu urkupillistöä muistuttava laitteisto. Joka toinen pilli oli oikea soitin, joka toinen oli ohjusputki johon katolle kiinnitetty servitori siirsi uutta ammusta. Ajokin etuosassa suurta koskittimistoa soitti valkosilmäinen nainen. Kun ajokki pysähtyi muiden vierelle, nainen käänsi päänsä suoraan kohti Michaelia. Sokean naisen katse häiritsi miestä.
- Te lauloitte kauniisti kanssani, nainen sanoi.
- Tässä on Sisar Mirella, Arodite sanoi Michaelille. -Hän ei näe normaalia maailmaa, vaan Keisari puhuu hänelle suoraan ja hän soittaa oikeamielisten ihmisten laulua. Hänen opastamanaan me löysimme määränpäähämme.
- Ja mikä on määräänpäänne? Michael kysyi vaivautuneena.
- Tämä kirkko, Arodite sanoi ja osoitti raunioita. -En tiedä oliko suunnitelmanne linnoittautua tänne tarkoituksellinen vai puhdasta johdatusta. Joka tapauksessa teidän vuoksenne tämä pyhättö säästyi enemmiltä tuhoilta. Kiitämme teitä siitä.
Arodite ja kolme sisarta hänen rinnallaan lähtivät kävelemään Michaelin ohitse kohti raunioita. Sotilaat seisoivat pitkään jähmettyneinä. Lopulta yksi heistä yksi uskalsi sanoa jotain:
- Te ette siis ole saapuneet pelastamaan meitä?
- Komentajanne mukaan linjan tällä puolen ei ole ketään. Näin ollen ketään ei ole tarvetta pelastaa, Arodite vastasi ja laskeutui syvemälle raunioihin.
Yksi miehistä lähestyi keskimmäistä rhinoa. Hän liu'utti kättään pitkin kauniita kuvioita, jotka oli kirjailtu koneen runkoon ja ihaili pyhiä kirjoutuksia, joista hän ei ymmärtänyt puoliakaan.
- Älä koske niihin! Kajahti ääni hänen takaansa.
Mies kääntyi ja näki panssaroidun hahmon lähestyvän häntä.
- Anteeksi, rouva. Ihailin vain tämän koneen kauniita muotoja ja yritin kuulla sen Konehengen huminaa.
- Hmph, nainen hymähti, Mitä mies voisi ymmärtä jostain niin kauniista kuin Polttajan Konehengestä?
- Luvallanne, madam, sotilas sanoi ja kumarsi hieman, ohjasin khimeraamme kymmenen vuotta sen tuhoutumiseen asti. Sinä aikana opin kuuntelemaan Konehenkeä ja arvostamaan sitä. Kuulen tämän koneen huokauksen ja se on, jos kehtaan sanoa, kaunis.
Nainen hymähti, kääntyi ja asteli pois. Vähän matkaa käveltyään hän pysähtyi, kääntyi ja sanoi:
- Nimeni on Sarah, olen tämän ajoneuvon kuljettaja. Kukaan ei kuule hänen kutsuaan vahvemmin kuin minä.
Tämän sanottuaan hän käveli kohti tovereitaan.
Tässä pieni tarina jota olen hautonut jo jonkin aikaa. Kirjoitan jatkoa tälle jos saan tarpeeksi positiivasta palautetta.
DaiderEdit: korjattu typoja
