Sivu 1/1
Khador 500 pts - synergian pohjalta
Lähetetty: Ma 30.10.2006 13:58
Kirjoittaja Murhe
Tuossa viikonloppuna tuli pelattua Aasimarin, Terärattaan ja Grondin kera seuraavalla listalla, joka vaikutti varsin hauskalta.
Vlad
Man-o-War Kovnik
+Berserker
+Berserker
Man-O-War Demolition Corps
Graylord Ternion
Widowmakers
Mortar
Mortar
Näköjään oli vielä 22 pistettä alihintainen, joten olisi ollut mahdollisuus manhuntteriin. Se kävi mielessä jossain välissä mutta unohtui kun sähläsin sitä, että otanko Gormanin ja Eiryksen Graylordien tilalle.
Listan on tarkoitus toimia niin, että ensimmäiset kierrokset Vlad tukee armeijaa S&P:lla ja mahdollisesti tuulitunnelilla. Mortaarit jauhavat minkä voivat pitkälle matkalle ja tarkoitus on riisua vastustaja jalkaväestä ja turhista sooloista.
Lähietäisyydellä joko laukaistaan bersut boundless chargella ja featilla tai vaihtoehtoisesti kohteet jäädytetään jäähäkeillä ja impalerilla, jonka jälkeen seuraa tavan chargea (featilla tai ilman).
Idea on siinä, että kun vastustajan defense saadaan alas, niin berserkerit muuttuvat hulluiksi tappokoneiksi, joilla saa kaksi ilmaista damage boostia (chargesta ja kovnikin komentamana) ja pusku nurin.
Toisaalta vastustajalta voidaan riistää jopa parin modelin aktivaatio ihan vain hyydyttämällä. Graylordit pystyvät yllättävän hyvin hyydyttämään taidolla 7 ja niin ollen jopa bonejackit ovat vaarassa muuttua mortaarien harjoitusmaaleiksi.
Manhuntterin sijaan olisi tosin mukava saada joku muu soolo, koska en ole oikein koskaan osannut käyttää miehen metsästäjää erityisen tehokkaalla tavalla. Lähinnä vain chargannut jotain rikkoakseni jotain. Vaatii jotain hienostuneempaa.
Lähetetty: Ma 30.10.2006 14:34
Kirjoittaja The Captain
Tylyn oloinen lista, mutta melko vaativan näköinen pelattavaksi. Joudut melkeinpä pakosta aktivoimaan Vladin aina ensimmäiseksi, jotta saisit S&P:n päälle, ja jos haluat hyödyntää Kovnikin drivea, niin senkin vielä aina ennen berserkereitä. En kyllä osaa kokeilematta sanoa, minkä verran tuo rajoittaa manööverointia.
Hyvin samanlaiselta näyttää kuin yksi suunnittelemani lista. Oliko tuo jo täysikokoinen tuo MoW-yksikkö? Listojen suunnittelu kun minulle on aina helppoa, mutta niillä pelaaminen ei, niin kiva olisi kuulla, kuinka hyvin tuo toimii käytännössä. Berserkerit houkuttelevat minuakin juuri sen synergian vuoksi, eli ne ovat oikein käytettyinä (käsittääkseni juurikin Vlad/Irusk+kovnik+Gaylordit) enemmän kuin ulkomaan peelojen foorumilla liian usein todettu itsemurhapommittaja. Ja cygnarilaisten harrastama disruptionikaan ei menoa häiritse.
(Ja jopa S&P:n kanssa 3D6, kaksi isointa valitaan, +7 on minulla usein vähemmän kuin 15, joten kanojen jäädyttäminen ei niin vain luonnistu,joten tämä pitää ottaa huomioon taktikoidessa...)
Lähetetty: Ma 30.10.2006 17:53
Kirjoittaja Murhe
Kuten totesit niin tuo lista aktivoituu hyvin hierarkisesti (muistuttaisi kaiketi Tomb Kingien loitsintaa), jos hakee optimaalista suoritusta vuorolle. Kenties tuo jopa auttaa vastustajaa.
Vladin on syytä lähteä ensimmäisenä, sen jälkeen graylordit, kovnik, mortaarit ja berserkerit. Widowmakerit, MoW purkutiimi ja manhuntter ovat sitten vapaampia elementtejä, mutta usein hyötyvät Vladin jälkeisestä aktivaatiosta.
Vladin rooli korostuu tuossa signs and portents loitsun heittämisessä, joka pukkaa vladia aktivaatiojärjestyksen kärkeen. Kuitenkin taistelun vaiheesta riippuu mitkä yksiköt ovat vapaita toimimaan ennen Vladia.
Esimerkiksi kaikki liikkuvat lähitaistelijat voivat yleensä liikkua huoletta elleivät ole lähestymässä pommitusaluetta. Yleensä niiden on syytäkin, että Vladilla olisi suojaisia paikkoja liikkua. Minusta sattumoisin on vaikeaa suojata ensin liikkunutta casteria hitaalla jaakolla jälkikäteen.
Melee paikkaa hakiessa S&P:stä tai blood of the kingsistä pitää tinkiä, jos aikoo heittää impaleria. S&P ja impaler on aika lyömätön yhdistelmä, mutta jättää Vladin kohtuullisen haavoittuvaiseksi. Toisaalta tarkoitus onkin, että chargen jälkeen kaikki uhkaavat yksiköt on sidottu meleeseen.
Tälläisessä tukiloitsijan roolissa ei Vladin aikainen aktivaatio juurikaan häiritse. Tilanne muuttuu kuitenkin siinä vaiheessa, kun Vladista on aika tehdä melee hirviö. Tällöin Vladilla on syytä viimeistellä käsillä oleva yksikkö ja säästää mahdollisimman paljon focusta.
Lista tuossakin suhteessa toimii kohtuullisen hyvin. Berserkkerit eivät pysy toimintakykyisenä montaa vuoroa. Ne ovat kivoja kohteita ampumiselle ja ensimmäisinä iholla ne hajoavat kiitettävän nopeasti. Sen jälkeen ei enää olekaan akuuttia tarvetta boostauksille.
Mortaarien tapauksissa S&P on aika epäoleellinen. Oleellisempaa on saada vastustajan defense jonnekin 9 tietämille ja mielellään vähän alemmaksi, jos niillä aikoo osua. Tämä siis vaatii graylordien ice cagea tai impaleria. Myös slämmi tai muu knock down kelpaa.
Eriskeen voisi mainita, että widowmakerien rat ja movien sekä manhuntterin mat ovat sen verrran korkeita, etteivät ne oikeastaan tarvitse S&P:n boostia, mutta koskaan ei pidä sanoa ei, jos sellaista tarjotaan hopeavadilla.
Olen kovasti myös miettinyt, että minkä verran hyötyä olisi ajaa toista berserkkeriä Vladin komennossa. Se ei kuitenkaan erityisesti rasittaisi loitsijaa ensimmäisillä kierroksilla liikkuessaan ilmaisilla chargeillaan. Sen jälkeen sen voisi syöttää täyteen focusta, heittää S&P:n käyttää featin tai loitsia boundless chargen ja höyryttää täysiä vihollisrivistöön tekemään kokoisensa reiän taistelukentälle. Ainakin viimeisessä pelissä Grondia vastaan olisi tuo taktiikka tehnyt Creosista selvää heti pelin toisella kierroksella.
Lähetetty: Ti 31.10.2006 12:25
Kirjoittaja The Captain
Murhe kirjoitti:
Mortaarien tapauksissa S&P on aika epäoleellinen. Oleellisempaa on saada vastustajan defense jonnekin 9 tietämille ja mielellään vähän alemmaksi, jos niillä aikoo osua. Tämä siis vaatii graylordien ice cagea tai impaleria. Myös slämmi tai muu knock down kelpaa.
S&P auttaa kumminkin tekemään damagea deviaation jälkeenkin. POW8 blast damage ei tapa kovin varmasti jotain baneja tai exemplareja, mutta S&P:n avulla ohi mennytkin laukaus muuttuu hasardista hengenvaaraksi. Tietysti kuulan laittaminen suoraan stationary-kohteeseen on vielä huomattavasti tyydyttävämpää.
Mutta melko samankaltaisia mietteitä näköjään. Toisen Berserkerin jättäminen potentiaaliseksi pommikoneeksi ei kuulosta tyhmältä sekään, ja ainakin Irusk-vetoisessa listassani tätä olen ajatellut hyödyntää.
Ja BoK ei tosiaan ole Vladille joka kierros välttämätön taika, jos sen pystyy pitämään omien joukkojen suojassa. Muutenhan jos kolmella FOC:lla voi valita joko +3 Armouriin tai +3 Defenceen ja Armouriin sekä muutamaan vähemmän olennaiseen stattiin, niin mikä ettei. Etenkin siinä vaiheessa, kun melee-etäisyydelle päädytään.
Lähetetty: Ti 31.10.2006 13:22
Kirjoittaja Murhe
Se miksi sanoin, ettei S&P ole erityisen oleellinen mortaareille, johtui oikeastaan siitä, että pow 8 blast damage on aivan riittävä niistämään perus jalkaväkeä ja efektiivinen rat 2 on aivan liian huono osuakseen oikein mihinkään. Siksi oleellisempaa on pudottaa kohteen def arvoa kuin parantaa pisteellä tai parilla osumisheittoja.
Bokin yksi oleellisimmista stattibonuksista on muuten lisä nopeuteen. 3" tai 6" lisää liikettä on varsin oleellinen bonus warcasterille.
Lähetetty: Ti 31.10.2006 14:07
Kirjoittaja The Captain
Murhe kirjoitti:Se miksi sanoin, ettei S&P ole erityisen oleellinen mortaareille, johtui oikeastaan siitä, että pow 8 blast damage on aivan riittävä niistämään perus jalkaväkeä ja efektiivinen rat 2 on aivan liian huono osuakseen oikein mihinkään. Siksi oleellisempaa on pudottaa kohteen def arvoa kuin parantaa pisteellä tai parilla osumisheittoja.
True. Minä taas laskin tuota blast damagea omien nopanheittokeskiarvojeni mukaisesti. Unohtuu aina yleistaktiikoita miettiessä, että muut heittävät noppaa paremmin kuin minä...
Bokin yksi oleellisimmista stattibonuksista on muuten lisä nopeuteen. 3" tai 6" lisää liikettä on varsin oleellinen bonus warcasterille.
Jep. Tietysti jos koko muu armeija matelee keskimäärin 4 - 7 tuumaa kierroksessa, Vladin SPD 6 riittää aivan mainiosti.
Paitsi että Demolisherit voivat tietty juostakin, kun niiden ei tarvitse huolehtia shield wallista. Tämä nostaisi tehokkaan etenemisnopeuden jopa 8 tuumaan kierroksessa. Berserkerit pysyvät hyvin vauhdissa, samoin kovnik. Eihän Vladin sovi jäädä hidastamaan oman armeijan etenemistä. Hyvä pointti. Kyllä huomaa, kumpi meistä on vielä n00bi.
Lähetetty: Ti 31.10.2006 15:49
Kirjoittaja Murhe
Liikkuminen ihan perusnopeudella ei alkuvaiheessa ole mikään ongelma, mutta myöhemmin syntyvissä tilanteissa se spd hyödyttää kummasti.
Esimerkiksi 9" advance yllättää kohtuullisen usein vastapuolen. Chargeen verrattuna tämän matkan saa vapaasti kääntyillä ja matka oikeasti riittää iholle pääsemiseen. Vladi saa myös kulkea vihollisen ohi kiitos kykynsä välttää free striken ja käydä vaikka mättämään selkäpuolelle.
Tarkemmin ajateltua edellistä menoth peliä niin devouttia vastaan pitäisi Vladilla AINA kiertää selkäpuolelle, jotta välttyisi devoutin ilmaiselta lyönniltä päättäessään liikkeen melee rangelle. Bonuksena se kilpikin jää hyödyntämättä.
Toisena on mahdollisuus tehdä 12" tai 14" chargeja, joilla oikeasti pääsee tilsimään vastustajan casterin. Vielä parempaa on, että Vladilla voi rynnätä rivistön ohitse kiitos sen, että voi välttää sen free striken.
Viimeisenä ja parhaana bonuksena on 18" juoksuliike. Maisemat vaihtuu ja vilahtaa, kun taistelun painopiste muuttuu ja Vladi pääsee suojaisampiin asemiin.
Etenkin tuo listani alkuperäisessä asussaan pyörii ilman Vladia, joten casterin voi kerrankin sijoittaa sivustaa tukemaan.
Lähetetty: To 02.11.2006 13:25
Kirjoittaja Der Dexter
kahdella mortarilla ja leskentekijöillä myösen usein on sellainen vaikutus, ettei liikaa tarvitse kävellä kohti, kun vihu tekee sen puolestasi.
kun nyt lopulta alkaa ajatuksen kanssa tarkastella listaa, niin alkaa se näyttää yhä toimivammalta paketilta, joka kestää osan elementtiensä menetyksen rampauttamatta koko osastoa.
Lähetetty: To 02.11.2006 14:18
Kirjoittaja Murhe
Der Dexter kirjoitti:kahdella mortarilla ja leskentekijöillä myösen usein on sellainen vaikutus, ettei liikaa tarvitse kävellä kohti, kun vihu tekee sen puolestasi.
Eikö olekin varsin kätevää? Samasta syystä tykkäsin käyttää destroyereitä, mutta niillä on paha taipumus olla ampumatta juostessaan, chargatessaan ja lähitaistellessaan.
Mortaarien ja leskentekijöiden ampuminen myös täydentää toisiaan vallan erinomaisella tavalla. Mortaareilla saa jalkaväen massaa murjottua ilahduttavalla tavalla ja leskentekijät yksinkertaisesti poistavat haluttuja modeleita kuten esiin paljastuneita leadereita.
Lisäksi lättyjä voi heitellä stealth modeleiden päälle, joita vastaan ovat leskentekijät ovat hampaattomia.
Der Dexter kirjoitti:kun nyt lopulta alkaa ajatuksen kanssa tarkastella listaa, niin alkaa se näyttää yhä toimivammalta paketilta, joka kestää osan elementtiensä menetyksen rampauttamatta koko osastoa.
Tämä on hyvin oleellista, koska masiina on sellainen peli, jossa tappioita tulee. Etenkin, jos listaa suunnitellaan yhtään siinä hengessä kuin minä suunnittelen. Hampaita pitää olla vähän kaikkea vastaan.
Vaihtoehtona on tietysti rakentaa yhden tempun ihme, joka sitten kaatuu kumoon kuin korttipakka, jos vastassa löytyy yhtään niitä oikean tyyppisiä purkinavaajia.
Berserkkerit toimivat varsin hyvinä etulinjan puskureina. Ne ovat sen verran edullisia, että ne voi uhrata, mutta sen verran kestäviä, että niitä pitää oikeasti yrittää rikkoa.
Alan vakuuttua siitä, että toisen siirtäminen Vladille voisi avata aivan uusia taktisia mahdollisuuksia. En aivan varma tuosta ole, mutta houkutteleva vaihtoehto. Loppujen lopuksi sen juoksuttaminen ilman focusta ei juuri eroa siitä mitä sen marshalloiminen olisi.