Sotavasara.net

verta, lisää verta, väkivaltaa, sadismia, ihmispihvejä, puolikypsiä ihmispihvejä, pornoa, ruumiita, luunsiruja, vauvoja

aikaa 14vrk ja 2dl verta

laske kirveeniskusi, tasan sata lienee sopiva määrä

Antakaa anteeksi, en voinut vastustaa kiusausta...

HUUSSI

Sota eräällä planeetalla oli juuri tullut veriseen päätökseensä. Vaikka vain harvat elivät tuon kaameuden jälkeen, ei taistelu ollut todella vieläkään loppunut.
"HRRRRRRGGHHHHNNNNN"
Märkä lotina laskeutui taistelukentän ennestäänkin veriselle, kuivalle ja pölyiselle pinnalle. Kaikkialla lojui ruumiita, aseita, hylsyjä, verta, likaa ja muuta sodan sälää.
"GGGRRRRRRRRRGGGHHH"
Yksinäinen sotilas taisteli yhä selviytymisestään. Hänen ankara vihollisensa ei hellittänyt otettaan hänestä, vaan taisteli vastaan kaikilla voimillaan ja keinoillaan...
"Ei... perkelee... rrrrRRRRRGGGG!!!"
Soturi väänsi, puhkui ja puhisi. Hän karjui vähillä voimillaan raivosta, samalla kun hän koetti saada lopullisen voiton vastustajastaan.
"RRRRRRRAAAAAAAAAAAAAAHHHHH!!!"
Lopultakin! Taistelu päättyi, ja ihminen oli jälleen voittanut luonnon!
"Halvatun idiootit kun pommittivat sen huussin!"

(Kokeillaanpa vaikka kirjoittaa suoraa jatkoa edelliselle kirjoittamalleni mätäaiheiselle raapaleelle.)


Kohtalon huussi

Yksijalkainen kaartilaiskomentaja kompuroi kainalosauvoillaan kohti kenttäolosuhteissa käytettävää kompostihuussia. Komentajan jalka oli hätäamputoitu, jalan alettua yllättäen mätänemään. Komentaja ei ollut kuitenkaan huolissaan, sillä sotaretki oli lopuillaan ja nurgle-kultistien vastarinta oli lähestulkoon kukistettu. Pian hän pääsisi keisarilliseen sairaalahoitoon ja saisi kultistikapinan kukistamisesta todennäköisesti ylennyksen ja uuden entistä ehomman kyberneettisen jalan. Komentajan istuessa kompostihuussissa asialleen hän mietti, että voisi sitä olla suurempiakin huolia kuin amputaatiokipuihin saatujen lääkkeiden aiheuttama ripuli.

Kaartilaiskomentaja olisi kuitenkin ollut enemmän huolissaan, jos olisi tiennyt, kuinka huonolle hoidolle jääneessä huussissa koliformiset bakteerit ja antibioteeille resistentit enterokokit hieroivat käsiään yhteen saadessaan uuden uhrin.

Isä-Nurgle veti sitkeän kaartilaiskomentajan nimen yli uudelleen listastaan.

Huussissa

Raskasmielinen, velvollisuudentuntoinen kirkkoväki kiisi erään nimeltämainitsemattoman joen jään ja valkolumen peittämää autiota pintaa pitkin kuka potkukelkalla, kuka reellä. Oli sunnuntai, pyhäpäivä, kirkkopäivä.

Tuon leveän joen pientareella seisoi vanha, tukevarakenteinen tölli, jonka piipusta tuprusi pikimustaa, saastaista savua. saakuli henkäys, sanoivat he.

Talo kuului turkismetsästäjälle. Pitkin pihaa oli levitelty nahkoja telineisiinsä ja verinen raato makasi keskellä pihaa raajat levällään. Työ oli jätetty kesken.

Perkeleellinen ulina raastoi jälleen talvea. Lumi oli punaista, susiemo siinä makasi. Talvi oli, niin, talvi oli.

Mökin takana tuijotti kyläläisiä huterahko ulkohuussi. Se poikkesi niistä tavallisista ulostamoista, mitä yleensä kohtaa. Ulkoa tuo kuvottava, niljainen hökkeli oli silkkaa irstasta pahaa.

Kesken tapaamisen.

Kapteeni Nicrotis juoksi niin lujaa kuin jaloistaan pääsi. Hänen oli kerettävä huussiin ennen muita. Vaikka hän kapteeni olikin hän ei voinut ohittaa muita vessa-jonossa ja vaikka hänellä oli kova hätä.
Punainen tönö parakkien takana seisoi yksinäisenä ja hyljätynä.
Kapteeni Nicrotis otti viimeiset askeleet kohti huussia ja avasi
oven.
Hän lukitsi oven, tiputti housut kintuun ja istui alas.
Hän pinnisti ja pinnisti, mutta mitään ei tullut.
Viimein kun hän oli saavutamassa tavoiteensa iski huussin kohdalle viholisten pommi.
Loput joukkueesta tulivat juuri paikalle ja näkivät räjähdyksen.
-No voe perkule, siinä meni paska-huussi. Tais tulla puskakeikka, poijaat.
-Kersantti. Eikös kapteeni juossut juuri vessaan?

Odotus

Olen kuoleman instrumentti, daimyoin työkalu, Shinigamin lähetti, ultimaattinen varjo ja pimeys. Olen hiljainen kuin putoava höyhen, ovela kuin saalistava kettu, kärsivällinen kuin suojautunut kilpikonna.
Olen työssäni, ei, olen elämässäni. Teen mitä olen, olen mitä teen.

TAPA TAPA TUHOA TAPA TUHOA TAPA REVI TAPA

Tehtäväni on surma, epäonnistumiseni on kuolemani, onnistumiseni on kunnia. En etsi elämältä hyvinvointia tai rahaa, vaan valtaa ja arvostusta. En etsi vihaa tai kateutta, etsin pelkoa.

RAASTA RAASTA TAPA TUHOA TAPA RAASTA

Saan kunniani tällä tavalla, saan kunniani tarkkailemalla huussin alla, saan kunniani odottamalla ylhäisen yksinäistä tuokiota, saan kunniani tappamalla hänet siellä, missä häntä ei voida auttaa.

Huussi puuttuu ja niin vessapaperikin.

Grobhadgtahzus raapi karvaista takapuoltaan ja irvisteli. Jätit olivat marssineet jo neljättä päivää vuoristossa eikä aikaa ollut pysähtyä edes paskalle. Sulkijalihas veteli selvästi viimeisiään, kohta hänen olisi pakko pysähtyä.

Kuin taivaan lahjana joukkio siirtyi pitämään taukoa. Jätti rymisteli hirveällä vauhdilla läheiseen männikköön ja hirveän karjunnan saattelemana kuului vaimea tömähdys ja jo leijaili karmaiseva tuoksu muidenkin nenään. Muut eivät olleet tästä moksiskaan, joskus kun haisi ruokakin pahalta.

Sitten Grobhadgtahzus tajusi, että pusikossa ei ollut mitään millä pyyhkiä, sillä havut tapasivat raapia ahterin verille. Kuumeisesti hän etsi ratkaisua tähän ongelmaan, ja nappasi läheisestä Gnoblarista kiinni. Kohta kuuluikin jo puskasta kauhunhuutoja ja tyytyväistä hankausta.

Ummetus

Käveleminen on jo vaikeutunut, kun hän päättää lopettaa tuskansa. Hän astuu huussiin. Hän on päättänyt, että ei poistu sieltä, ennen kun kamppailu on päätetty. Se on kaikki tai ei mitään. Kipua on vaikea sietää, mutta eikö hän tulisi kohtaamaan paljon suurempiakin tuskia? Pikkuhiljaa kamppailu etenee, ja hän saa pidettyä tuskaisen huudon sisällään. "Yksi, kaksi, kolme..." Ehkä sataan laskeminen auttaisi? Hän päättää laskea vielä toiset sata, ja kolmannen, ja neljännen.. Hikikarpalot valuvat hänen istuessaan ahtaassa, kuumassa huoneessa. Viimein kamppailu päättyy! Hän vetäisee narusta. Helpotuksen huokaisu muuttuu kauhun henkäisyksi - nähdessään veden karkaavan pöntöstä oudon örinän säestämänä. "Tukossa, saameri! Mitäköhän komiissaari tästäkin sanoo..."

Palautetta on aina mukava saada, joten kommentoin jo nyt, että Karun teksti on aika karua.

En ehkä pidä kaikista Karun käyttämistä efekteistä kuten esim. "talvi oli, niin, talvi oli" kuulostaa mielestäni vain kömpelöltä, mutta sen sijaan esim. kuvausta pikku hiljaa lisäävä ja tarkentava sekä tunnelmalle suuntaa antava luettelo "sunnuntai, pyhäpäivä, kirkkopäivä" taas toimii erinomaisesti.

Mietin koko ajan, että miten tähän tunnelmalliseen, etten sanoisi maalaukselliseen, raapaleeseen tuo huussi enää saadaan ympättyä, mutta paljon tehokkaampaa lopetusta tälle raapaleelle olisi tuskin voinut toivoa kuin tämä: "Ulkoa tuo kuvottava, niljainen hökkeli oli silkkaa irstasta pahaa." Se tosiaan yllätti ja pisti mielikuvituksen liikkeelle. Erinomaista, varsinkin kun ottaa huomioon, etten edes kaunokirjallisuudessa pidä verbittömistä ja tajunnanvirtaisista lauseissta.

Dru Perim kirjoitti:Palautetta on aina mukava saada, joten kommentoin jo nyt, että Karun teksti on aika karua.

En ehkä pidä kaikista Karun käyttämistä efekteistä kuten esim. "talvi oli, niin, talvi oli" kuulostaa mielestäni vain kömpelöltä, mutta sen sijaan esim. kuvausta pikku hiljaa lisäävä ja tarkentava sekä tunnelmalle suuntaa antava luettelo "sunnuntai, pyhäpäivä, kirkkopäivä" taas toimii erinomaisesti.

Mietin koko ajan, että miten tähän tunnelmalliseen, etten sanoisi maalaukselliseen, raapaleeseen tuo huussi enää saadaan ympättyä, mutta paljon tehokkaampaa lopetusta tälle raapaleelle olisi tuskin voinut toivoa kuin tämä: "Ulkoa tuo kuvottava, niljainen hökkeli oli silkkaa irstasta pahaa." Se tosiaan yllätti ja pisti mielikuvituksen liikkeelle. Erinomaista, varsinkin kun ottaa huomioon, etten edes kaunokirjallisuudessa pidä verbittömistä ja tajunnanvirtaisista lauseissta.

Tähän ketjuun ei kumminkaan ole tarkoitus kommentoida noita; siihen on sitten oma ketjunsa äänestyksen muodossa. Eli silloin voipi kertoa mielipiteensä parhaasta tarinasta.

Ps. Miksi kaikki täällä on kirjoittaneet tästä uljaasta aiheesta vain kakkapissijuttuja? Hieman sitä innovatiivisuutta. Voisi ehkä itsekin osallistua. Tosin, minullahan olisi luonnollisesti hieman epäreilu etu teihin muihin nähden.

Paska Valuu Alaspäin


"Kuka on teurastanut haisunäädän minun teltassani?" kysyi sotapomo Gralznig alaisiltaan. "Sinä siinä, tuu siivoomaan tää sotku!" se huusi henkilökohtaiselle lipunkantajalleen, ja marssi ulos teltastaan muristen.
"Sä siinä, tules tänne", lipunkantaja sanoi eräälle suurikokoiselle osaston johtajalle. "Tuolla on kuollu haisunäätä, siivoo se!" Osastonjohtaja murahteli tyytymättömänä, ja kun lipunkantaja oli mennyt, käski se osastonsa mennä siivoamaan sotku.
Kukaan ei ollut halukas työhön, sillä löyhkä oli kuvottava, ja niin ne etsivät käsiinsä hiisien osastonjohtajan, jolle antoivat määräyksen, tämä taas jatkoi määräystä osastoonsa, kuten örkitkin olivat tehneet, ja lopulta saatiin kiinni yksinäinen räkäpää-parka,joka ei voinut muuta kuin todeta: "Paska se vain valuu alaspäin."

Ken huussiin kurkottaa...

Keskellä lumen peittämää harjua seisoi puinen huussi. Sen ruosteisesta savuhormista tuprutti mustaa savua. Hiki valui vuolaasti huussin sisällä käpristelevän ukkopahasen kunnioittavan suuren mahan päälle. Vasta ihmiskaupan yhteydessä saatu lihakimpale tirisi iloisesti pannulla melkein ukon mahaa hipoen.

Vesi herahti miehen kielelle, liha oli juuri alkanut höyrystää ihmismieltä viettelevillä sulotuoksuillaan. Rasva tihkui kyljistä pannulle, tupsauttaen aina vain mehukkaampaa höyryä. Elo huussissa tuntui päivä päivältä mukavammalta, ulkonakun odotti railakkaasti paukkuva pakkanen.

Kiinteäksi valmistettu liha näytti ruskistuneen kiitettävän nopeasti. Hitaasti ukko törkkäsi perintöhaarukkansa rusehtavaan vauvan pakaralihkseen. Ahh. Taivaallisen kiihottava maku täytti koko suun. Lihaa oli saatava lisää.

Voimakas nyrkki iski hopeahaarukan pannua hipovaan pötsiin.

-Nilarakh

Varokaahan... Huussi laittaa kohta tarinansa ja hänellä on 99,9999...% todennäköisyys voittaa aiheen ja kokemuksen takia...

Niin Huussi... Onnistuisitkohan puskemaan siihen tarinaasi lonkeroita?

DeathWizard kirjoitti:
Niin Huussi... Onnistuisitkohan puskemaan siihen tarinaasi lonkeroita? :D

huussi ei Huussi.

-Nilarakh

Vapautus

Valvojat seurasivat koehenkilöitä komentohuoneesta tarkasti. Eräs vahvimmista ehdokkaista lähestyi ovea päättäväisesti - hitaasti hiipien, hiljaisuutta tarkkaavaisesti kuunnellen.

Kaksi muuta koeteltavaa olivat sijoittuneet ovelle vievän käytävän reunamille pieniin syvennyksiin, joihin pääsi ilmastointikanavia pitkin ryömien. Molemmat nojasivat täristen seinään ja odottivat tilaistuuttaan - sitä hetkeä, kun joku tekisi aloitteen.

Käytävällä edennyt mies kiihdytti hölkäksi, sitten juoksuksi. Ovi häämötti enää vain muutaman metrin päässä, kun laukaukset alkoivat kaikua käytävässä, kimpoillen seinistä ja niitä pitkin kulkevista putkista ympäriinsä.

Mies juoksi ovelle, riuhtaisi sen auki ja loikkasi sisään. Raivoisasti hän repi päältään kaikki vaattensa, veti kannen vihaisesti irti ja istuutui. Kaakeli lahjoitti taivaallisen vapautuksensa miehen autuaasti hymyillessä.

Yön pimeydessä

Tumma varjo liikkuu yössä. Varjo kuuluu miehelle nimeltä Max Weller, ammatiltaan hän on salamurhaaja. Mutta nyt hänellä on vaikea tehtävä. Hänen aseistaan, lyhyestä miekasta ja myrkytetyistä tikareista ei ole nyt apua, hänen on käytettävä vain ja ainoastaan luonnollisia selviytymistaitojaan, nopeuttaan ja kestävyyttään, muulla ei ole väliä. Hän juoksee pitkin kylän kivistä polkua, kohti pientä puista rakennusta, väristä ei saa yön pimeydessä selvää. Max voi tehdä tämän ammattinsa takia vain harvoin, työtä on aivan liikaa, mutta nyt, hänellä on tilaisuus. Hän avaa oven ja puisen kannen. Hän istuu ja epämiellyttävä haju täyttää koko pienen rakennelman. Mies päästää helpottuneen äänen ”Ihana huussi”.

Tässähän tulee aika p*skasta tekstiä:D

Lihamestarin tarina on kyllä melkoisen hauska. Loppu sai minut (taas) repeämään kun lueskelin teidän aikaansaannoksianne.

Jos hän vain voisi tuntea kivun, jonka verinen naula rinnassa aiheuttaa ystävyydelle


Naula lävisti lahonneen laudanpätkän, ja äänetön tuskankirkaisu päästettiin. Näkymätön verivana pulpahti tuntevan olennon vartalolle: Miksi isäntä teki näin? Kaiken sen jälkeen, mitä hän oli tehnyt isännän perheen puolesta! Olento oli nähnyt, kuinka hänen lapsensa oli riistetty häneltä: Isäntä oli tullut turpean emäntänsä kanssa hänen sisäänsä, ja veritahraisen toimenpiteen jälkeen limainen lapsi oli viety pois.

Hän oli suojannut isäntää ja emäntää monien vuosien ajan, katsonut heidän vaatimatonta onneaan kateellisena mutta hyväksyvänä. Taas naula lävisti verisiä kyyneleitä vuodattavan ulkohuussin kuluneen pinnan. Kuolema, tule jo! Kaikki ne yhteiset vuodet kanssanne, eivätkö ne merkitse mitään? Ei, lapseni! Isäntä, lopeta! Sinun isäsi tunsi minut myös!

Hmm? Onko kukaan käynyt uhraamassa sitä 2dl verta vielä? Odotan innolla äänestys ketjua...