Erään heimon tarina
Lähetetty: Pe 31.01.2003 13:19
Elikkäs tämä on eräänlainen fluffi örkkiarmeijani alkuvaiheista. Kaikenlaista kommenttia saa vapaasti antaa... 
Erään heimon tarina
Näin ei ollut pitänyt käydä. Örkit olivat osuneet vahingossa luurankoja täynnä olevaan laaksoon ja varastaneet viinaa etsiessään yhden pienen laatikon luurangot nostattaneelta mitättömältä velholta, eikä velhon olisi pitänyt pystyä enää örkkejä löytämään… Mutta laatikosta ei löytynyt edes yhtä pulloa örkkien himoitsemaa juomaa, vaan se oli ollut täynnä vanhoja kääröjä ja muuta hyödytöntä tavaraa, jotka örkit olivat turhautuneena polttaneet. Ja nyt niitä oli joka puolella. Tuhansien luurankojen armeija oli illalla hyökännyt örkkien leiriin ja pieni heimo oli nyt pahasti alakynnessä. Luurankojen valkoinen massa erottui hyvin yön kasvavassa pimeydessä, jota leirin keskelle kyhätty kokko yritti valaista. Leiri oli ympäröity matalalla paalutuksella, jota nurkkaan ajetut örkit nyt kiivaasti puolustivat, tietäen ettei minnekään voisi paeta. Valitettavasti gobbot eivät olleet ymmärtäneet tätä yksinkertaista asiaa ja leirin gobbokanta (lukuun ottamatta Womglazia ja hänen susiratsastajiaan) oli tuhoutunut yrittäessään pakoa.
Heimon johtaja, suurikokoinen mustaörkki Bigfinga, yritti pitää örkkiensä linjan kasassa ja olikin onnistunut siinä jo puolisen tunnin ajan. Toista sataa luurankoa oli jo kaatunut pelkästään tällä puolella leiriä, mutta jokaisen tomuksi hakatun luurangon tilalle ilmestyi aina kaksi uutta. Örkitkin alkoivat kärsiä huolestuttavasti tappioita ja määrä oli harventunut jo puoleen. Hän vilkaisi nopeasti kohti leirin toista laitaa etsien katseellaan heimon shamaania, Oggrebuttia, mutta näki vain kirkkaasti loimuavan kokon, johon Womglazin pojat heittelivät lisää puita. Ainakaan luurangot eivät olleet sieltäkään päässeet läpi. Bigfinga kääntyi takaisin taisteluun päin ja huitaisi yhdellä mahtavalla kirveen heilautuksella kahdelta luurangolta päät irti. Taistelu raivosi ja luurankoja kaatui. Yhtäkkiä kuului vikisevä ääni. Womglaz oli ilmestynyt Bigfingan taakse ja yritti sanoa jotain, mutta gobbon puhe hukkui taistelun meteliin.
- ”Ehh…tuota”, Womglaz yritti aloittaa.
Bigfingan ilmeestä saattoi päätellä, mitä mieltä hän oli keskeytyksestä.
- ”Minä ja pojat tässä ajateltiin, että”… Womglaz piti pienen tauon… ”kun meillä on sudet ja kaikki, että voisimme hakea apua”.
Bigfinga yritti tosissaan harkita gobbon tarjousta, vaikka ajattelu aiheuttikin hänelle voimakkaan päänsäryn. Susien avulla Womglaz voisi päästäkin saartorenkaan läpi, mutta tuskin edes yrittäisi hakea apua, saati sitten tulisi takaisin.
- ”Te pysytte täällä”, hän lopulta sanoi.
Womglaz ei edes yrittänyt protestoida, vaan palasi heittelemään puita kokkoon. Bigfinga viittoili kolmea örkkiä lähemmäs.
- ”Käykää varmuuden vuoksi tappamassa Womglazin sudet”, hän käski.
Örkit nyökkäsivät ja lähtivät matkaan.
Bigfingan palatessa paalutuksille hän huomasi taas vajausta örkkien riveissä. Ensimmäisen kerran hänen päässään välähti, että taistelut voivat olla vaarallisia ja että edes hän ei ehkä voi halkaista noin monen luurangon kalloa, ennen oman kallonsa halkeamista. Tämän uuden ajatuksen johdosta hän päätteli, että voisi olla terveellistä päästä leiristä pois. Nyt ei kuitenkaan voinut muuta kuin odottaa ja odotellessa hän voisi halkaista vaikka muutaman kallon.
Kallojen halkominen jatkui puoli tuntia ja vielä toisen tunnin puolikkaan edellisen perään. Kumpikaan puoli ei saanut mitään merkittävää aikaan, mutta luumiehillä ei ollut mitään kiirettä. Tällä menolla örkit eivät ehkä kuolisi vielä yöllä, mutta eivät ne minnekkään karkaisikaan. Bigfinga tiesi, että pois piti päästä ja kiireesti.
- ”Lähetä Oggrebuttille sana, että aiomme kohta yrittää läpimurtoa ja, että heidän pitäisi olla täällä silloin”, hän sanoi eräälle örkeistään.
Örkki lähti juoksemaan kohti leirin toista laitaa, kompastuen matkalla yhteen laiskottelevaan gobboon. Tärkeän viestin vieminen unohtui samantien ja örkki alkoi luutia pienellä gobolla hiekkaa.
Noin kymmenen minuutin ja seitsemän kuolleen örkin jälkeen Bigfinga alkoi ärtyä odottelemaan. Jos Oggrebutt ei halunnut tulla, niin hän pärjäisi kyllä ilman shamaaniakin, Bigfinga päätti.
- ”Okei boyz, valmiina rynnäkköön!” hän kailotti.
Bigfinga päästi mahtavan Waaagh huudon, johon kaikki yhtyivät, ja kiipesi kirveellään huitoen paalutuksen yli alkaen painua luurankojen massan läpi. Lähimpänä olevat örkit alkoivat seurata ja hetken päästä koko linja eteni luurankojen läpi. Örkit suuntasivat kohti läheistä harjua. Aluksi tyhjältä näyttäneen harjun lähestyessä hän alkoi erottamaan, että sen päällä oli tumma hahmo hevosen selässä. Mustaan kaapuun pukeutunut velho oli koko taistelun yläpuolella tarkkaillen tilannetta. Bigfinga karjui velhoa kaksintaisteluun, mutta ratsastaja ei osoittanut eleelläkään edes huomioineensa isoa mustaörkkiä. Ratsastaja alkoi heiluttaa käsiään ja äkkiä alkoi luurankojen määrä kasvaa. Paalutuksen antaman suojan hylänneiden örkkien taaksekin alkoi kiihtyvää vauhtia nousta uusia luurankoja. Bigfinga havahtui taisteluraivostaan ja tajusi johtaneensa koko joukon ansaan. Örkkien eteneminen alkoi hiipua ja pysähtyi lopulta kokonaan. Isossa kasassa olevat örkit yrittivät taistella vastaan, mutta heidät piiritettiin nopeasti, eikä tilanne näyttänyt ollenkaan hyvältä. Bigfinga jakeli iskuja ympärilleen, mutta liika näytti olevan liikaa ja hän sai osuman erään luurangon miekasta. Kylki veressä hän jatkoi kuitenkin taistelua.
Osa örkeistä oli selvästi aivan paniikissa, ja heidän oloaan ei helpottanut se, että yksi heidän pakoa yrittäneistä tovereistaan revittiin palasiksi luurankojen toimesta. Musta velho katseli tätä kaikkea tyytyväisenä.
Bigfinga näytti olevan sortumaisillaan ja hänen väsyneet aivonsa(???) alkoivat vääristää hänen näkemäänsä maailmaa. Jostain läheltä kuului voimistuvaa puhetta, mutta hän ei saanut siitä selvää. Hän yritti kääntää päätään nähdäkseen, mistä puhe tuli, mutta kaikki oli yhtä heiluvaa valko-vihreää sekamelskaa.
- ”Pomo, pomo!”, örkki karjui Bigfingan korvaan.
Bigfinga tuijotti örkin läpi, ikään kuin ei olisi tätä nähnytkään, eikä vastannut.
- ”Pomo, Oggrebutt on tulossa”, örkki huusi.
Oggrebutt… Sana tuntui Bigfingasta, jotenkin tutulta ja hänen päänsä alkoi selkeytyä.
Hän huomasi makaavansa maassa örkkien piirin keskellä ja nousi ylös. Hänen päätään särki pahemmin kuin koskaan, mutta ainakin se taas toimi, hän ajatteli. Hän huomasi vieressään olevan örkin osoittavan leirin suuntaan, josta kantautui lähestyvien örkkien ääni. Joukon kärjessä juoksi Oggrebutt, puista sauvaansa heiluttaen. Hänen sormistaan lähtevät vihreät salamat niittivät luurankoja maahan. Saartorengas örkkien ympärillä aukeni, kun Oggrebuttin örkit liittyivät taisteluun.
Ehkä sittenkin tarvitsen shamaania, Bigfinga ajatteli, keskittyen taas taisteluun.
- ”Miten te tänne keksitte tulla?”, Bigfinga huusi Oggrebuttille.
- ”Womglaz sanoi teidän lähteneen, mutta en ensin uskonut sitä pientä valehtelijaa”,
Oggrebutt aloitti, ”lähdin siis itse katsomaan ja löysin lähettisi hakkaamasta
kuollutta gobboa seinään”.
Bigfinga virnisti. Vilkaistessaan leirin suuntaan hän näki sieltä tulevan lauman luurankoja. Ilmeisesti Oggrebuttin kanssa leirissä taistelleet luurangot päättivät nyt saapua paikalle, joten örkit olisivat kohta taas kahden seinän välissä. Oggrebutt yritti käristää mustaa velhoa salamoillaan, mutta jonkinlainen energiakilpi näytti suojaavan velhoa. Leiristä lähestyvät luurangot alkoivat olla jo pelottavan lähellä. Bigfinga huusi Oggrebuttille osoittaen ensin itseään ja sitten velhoa, Oggrebutt näytti ymmärtäneen, alkoi keskittyä ja hetken kuluttua vapautti taian. Bigfinga tunsi kohoavansa ja sitten taika lennätti hänet luurankojen yli harjulle, jossa yllättyneen näköinen musta velho oli. Luurankojen aalto vyöryi örkkien kimppuun ja kahdelta suunnalta uhatut örkit kärsivät suuria tappioita, pystyen kuitenkin vielä vastarintaan.
Bigfinga hyppäsi sivuun väistäen niukasti ohi viuhahtaneen tulipallon, hän juoksi kohti velhoa ja siniset salamat osuivat häneen. Huolimatta raastavasta tuskasta, jonka salamat aiheuttivat, hän pääsi perille. Bigfinga otti velhoa paljain käsin kurkusta kiinni ja repäisi hänen päänsä irti. Luurangot alkoivat muuttua itsestään tomuksi ja elossa olevat örkkit päästivät voiton huudon.
Vain nelisenkymmentä örkkiä ja Womglazin gobbot olivat Bigfingan ja Oggrebuttin lisäksi elossa. Näistä neljästäkymmenestä örkistä muodostui vuosien varrella Bigfingan armeijan selkäranka, heimon Big ’Unit…
Erään heimon tarina
Näin ei ollut pitänyt käydä. Örkit olivat osuneet vahingossa luurankoja täynnä olevaan laaksoon ja varastaneet viinaa etsiessään yhden pienen laatikon luurangot nostattaneelta mitättömältä velholta, eikä velhon olisi pitänyt pystyä enää örkkejä löytämään… Mutta laatikosta ei löytynyt edes yhtä pulloa örkkien himoitsemaa juomaa, vaan se oli ollut täynnä vanhoja kääröjä ja muuta hyödytöntä tavaraa, jotka örkit olivat turhautuneena polttaneet. Ja nyt niitä oli joka puolella. Tuhansien luurankojen armeija oli illalla hyökännyt örkkien leiriin ja pieni heimo oli nyt pahasti alakynnessä. Luurankojen valkoinen massa erottui hyvin yön kasvavassa pimeydessä, jota leirin keskelle kyhätty kokko yritti valaista. Leiri oli ympäröity matalalla paalutuksella, jota nurkkaan ajetut örkit nyt kiivaasti puolustivat, tietäen ettei minnekään voisi paeta. Valitettavasti gobbot eivät olleet ymmärtäneet tätä yksinkertaista asiaa ja leirin gobbokanta (lukuun ottamatta Womglazia ja hänen susiratsastajiaan) oli tuhoutunut yrittäessään pakoa.
Heimon johtaja, suurikokoinen mustaörkki Bigfinga, yritti pitää örkkiensä linjan kasassa ja olikin onnistunut siinä jo puolisen tunnin ajan. Toista sataa luurankoa oli jo kaatunut pelkästään tällä puolella leiriä, mutta jokaisen tomuksi hakatun luurangon tilalle ilmestyi aina kaksi uutta. Örkitkin alkoivat kärsiä huolestuttavasti tappioita ja määrä oli harventunut jo puoleen. Hän vilkaisi nopeasti kohti leirin toista laitaa etsien katseellaan heimon shamaania, Oggrebuttia, mutta näki vain kirkkaasti loimuavan kokon, johon Womglazin pojat heittelivät lisää puita. Ainakaan luurangot eivät olleet sieltäkään päässeet läpi. Bigfinga kääntyi takaisin taisteluun päin ja huitaisi yhdellä mahtavalla kirveen heilautuksella kahdelta luurangolta päät irti. Taistelu raivosi ja luurankoja kaatui. Yhtäkkiä kuului vikisevä ääni. Womglaz oli ilmestynyt Bigfingan taakse ja yritti sanoa jotain, mutta gobbon puhe hukkui taistelun meteliin.
- ”Ehh…tuota”, Womglaz yritti aloittaa.
Bigfingan ilmeestä saattoi päätellä, mitä mieltä hän oli keskeytyksestä.
- ”Minä ja pojat tässä ajateltiin, että”… Womglaz piti pienen tauon… ”kun meillä on sudet ja kaikki, että voisimme hakea apua”.
Bigfinga yritti tosissaan harkita gobbon tarjousta, vaikka ajattelu aiheuttikin hänelle voimakkaan päänsäryn. Susien avulla Womglaz voisi päästäkin saartorenkaan läpi, mutta tuskin edes yrittäisi hakea apua, saati sitten tulisi takaisin.
- ”Te pysytte täällä”, hän lopulta sanoi.
Womglaz ei edes yrittänyt protestoida, vaan palasi heittelemään puita kokkoon. Bigfinga viittoili kolmea örkkiä lähemmäs.
- ”Käykää varmuuden vuoksi tappamassa Womglazin sudet”, hän käski.
Örkit nyökkäsivät ja lähtivät matkaan.
Bigfingan palatessa paalutuksille hän huomasi taas vajausta örkkien riveissä. Ensimmäisen kerran hänen päässään välähti, että taistelut voivat olla vaarallisia ja että edes hän ei ehkä voi halkaista noin monen luurangon kalloa, ennen oman kallonsa halkeamista. Tämän uuden ajatuksen johdosta hän päätteli, että voisi olla terveellistä päästä leiristä pois. Nyt ei kuitenkaan voinut muuta kuin odottaa ja odotellessa hän voisi halkaista vaikka muutaman kallon.
Kallojen halkominen jatkui puoli tuntia ja vielä toisen tunnin puolikkaan edellisen perään. Kumpikaan puoli ei saanut mitään merkittävää aikaan, mutta luumiehillä ei ollut mitään kiirettä. Tällä menolla örkit eivät ehkä kuolisi vielä yöllä, mutta eivät ne minnekkään karkaisikaan. Bigfinga tiesi, että pois piti päästä ja kiireesti.
- ”Lähetä Oggrebuttille sana, että aiomme kohta yrittää läpimurtoa ja, että heidän pitäisi olla täällä silloin”, hän sanoi eräälle örkeistään.
Örkki lähti juoksemaan kohti leirin toista laitaa, kompastuen matkalla yhteen laiskottelevaan gobboon. Tärkeän viestin vieminen unohtui samantien ja örkki alkoi luutia pienellä gobolla hiekkaa.
Noin kymmenen minuutin ja seitsemän kuolleen örkin jälkeen Bigfinga alkoi ärtyä odottelemaan. Jos Oggrebutt ei halunnut tulla, niin hän pärjäisi kyllä ilman shamaaniakin, Bigfinga päätti.
- ”Okei boyz, valmiina rynnäkköön!” hän kailotti.
Bigfinga päästi mahtavan Waaagh huudon, johon kaikki yhtyivät, ja kiipesi kirveellään huitoen paalutuksen yli alkaen painua luurankojen massan läpi. Lähimpänä olevat örkit alkoivat seurata ja hetken päästä koko linja eteni luurankojen läpi. Örkit suuntasivat kohti läheistä harjua. Aluksi tyhjältä näyttäneen harjun lähestyessä hän alkoi erottamaan, että sen päällä oli tumma hahmo hevosen selässä. Mustaan kaapuun pukeutunut velho oli koko taistelun yläpuolella tarkkaillen tilannetta. Bigfinga karjui velhoa kaksintaisteluun, mutta ratsastaja ei osoittanut eleelläkään edes huomioineensa isoa mustaörkkiä. Ratsastaja alkoi heiluttaa käsiään ja äkkiä alkoi luurankojen määrä kasvaa. Paalutuksen antaman suojan hylänneiden örkkien taaksekin alkoi kiihtyvää vauhtia nousta uusia luurankoja. Bigfinga havahtui taisteluraivostaan ja tajusi johtaneensa koko joukon ansaan. Örkkien eteneminen alkoi hiipua ja pysähtyi lopulta kokonaan. Isossa kasassa olevat örkit yrittivät taistella vastaan, mutta heidät piiritettiin nopeasti, eikä tilanne näyttänyt ollenkaan hyvältä. Bigfinga jakeli iskuja ympärilleen, mutta liika näytti olevan liikaa ja hän sai osuman erään luurangon miekasta. Kylki veressä hän jatkoi kuitenkin taistelua.
Osa örkeistä oli selvästi aivan paniikissa, ja heidän oloaan ei helpottanut se, että yksi heidän pakoa yrittäneistä tovereistaan revittiin palasiksi luurankojen toimesta. Musta velho katseli tätä kaikkea tyytyväisenä.
Bigfinga näytti olevan sortumaisillaan ja hänen väsyneet aivonsa(???) alkoivat vääristää hänen näkemäänsä maailmaa. Jostain läheltä kuului voimistuvaa puhetta, mutta hän ei saanut siitä selvää. Hän yritti kääntää päätään nähdäkseen, mistä puhe tuli, mutta kaikki oli yhtä heiluvaa valko-vihreää sekamelskaa.
- ”Pomo, pomo!”, örkki karjui Bigfingan korvaan.
Bigfinga tuijotti örkin läpi, ikään kuin ei olisi tätä nähnytkään, eikä vastannut.
- ”Pomo, Oggrebutt on tulossa”, örkki huusi.
Oggrebutt… Sana tuntui Bigfingasta, jotenkin tutulta ja hänen päänsä alkoi selkeytyä.
Hän huomasi makaavansa maassa örkkien piirin keskellä ja nousi ylös. Hänen päätään särki pahemmin kuin koskaan, mutta ainakin se taas toimi, hän ajatteli. Hän huomasi vieressään olevan örkin osoittavan leirin suuntaan, josta kantautui lähestyvien örkkien ääni. Joukon kärjessä juoksi Oggrebutt, puista sauvaansa heiluttaen. Hänen sormistaan lähtevät vihreät salamat niittivät luurankoja maahan. Saartorengas örkkien ympärillä aukeni, kun Oggrebuttin örkit liittyivät taisteluun.
Ehkä sittenkin tarvitsen shamaania, Bigfinga ajatteli, keskittyen taas taisteluun.
- ”Miten te tänne keksitte tulla?”, Bigfinga huusi Oggrebuttille.
- ”Womglaz sanoi teidän lähteneen, mutta en ensin uskonut sitä pientä valehtelijaa”,
Oggrebutt aloitti, ”lähdin siis itse katsomaan ja löysin lähettisi hakkaamasta
kuollutta gobboa seinään”.
Bigfinga virnisti. Vilkaistessaan leirin suuntaan hän näki sieltä tulevan lauman luurankoja. Ilmeisesti Oggrebuttin kanssa leirissä taistelleet luurangot päättivät nyt saapua paikalle, joten örkit olisivat kohta taas kahden seinän välissä. Oggrebutt yritti käristää mustaa velhoa salamoillaan, mutta jonkinlainen energiakilpi näytti suojaavan velhoa. Leiristä lähestyvät luurangot alkoivat olla jo pelottavan lähellä. Bigfinga huusi Oggrebuttille osoittaen ensin itseään ja sitten velhoa, Oggrebutt näytti ymmärtäneen, alkoi keskittyä ja hetken kuluttua vapautti taian. Bigfinga tunsi kohoavansa ja sitten taika lennätti hänet luurankojen yli harjulle, jossa yllättyneen näköinen musta velho oli. Luurankojen aalto vyöryi örkkien kimppuun ja kahdelta suunnalta uhatut örkit kärsivät suuria tappioita, pystyen kuitenkin vielä vastarintaan.
Bigfinga hyppäsi sivuun väistäen niukasti ohi viuhahtaneen tulipallon, hän juoksi kohti velhoa ja siniset salamat osuivat häneen. Huolimatta raastavasta tuskasta, jonka salamat aiheuttivat, hän pääsi perille. Bigfinga otti velhoa paljain käsin kurkusta kiinni ja repäisi hänen päänsä irti. Luurangot alkoivat muuttua itsestään tomuksi ja elossa olevat örkkit päästivät voiton huudon.
Vain nelisenkymmentä örkkiä ja Womglazin gobbot olivat Bigfingan ja Oggrebuttin lisäksi elossa. Näistä neljästäkymmenestä örkistä muodostui vuosien varrella Bigfingan armeijan selkäranka, heimon Big ’Unit…
...