Sivu 1/1
Sotavasara V-maalauskisan kuvat + äänestys päättynyt
Lähetetty: Ma 01.01.2007 18:09
Kirjoittaja Matti
Äänestys on päättynyt
Lasken äänet 2vrk sisällä ja julkistan ne.
Nyt saa julkaista omat työnsä missä haluaa vapaasti.
Luokka 1 ja 3, "Yksittäiset pienet" + "Alottelijat"
Luokka 2, Isot
Luokkaan 3. tuli vain 2 osallistujaa, jonka takia yhdistin luokan luokkaan 1.
Työt 2-15 ovat siis "Yksittäinen pieni" ja
työt 20-26 ovat Isoja.
Numeroita 16-19 ei ole tarkoituksella mukana.
Äänestysohjeet
Äänioikeutettuja ovat vain kilpailuun osallistuvat henkilöt. Yhteen luokkaan osallistuminen oikeuttaa äänestämään jokaisessa luokassa. Äänestys suoritetaan tähän ketjuun, tämän viestin perään. Kun kaikki äänioikeutetut ovat äänestäneet suljetaan ketju, kuitenkin viimeistään 10.1.2007 klo. 23.59. Tämän jälkeen järjestäjä laskee tulokset ja julkaisee ne.
Jokainen osallistuja nimeää kummastakin luokasta 3 parasta työtä järjestyksessä. Vähintään voittajan valinnalle tulee antaa lyhyt sanallinen perustelu, myös muiden valintojen perustelut toki sallitaan. Mikäli osallistuja ei äänestä, hänen jokainen työnsä saa -3,5p.
Omaa työtään ei saa äänestää.
Luokan voittaja on eniten pisteitä kerännyt, tai tasatilanteessa enemmän 1. tiloja kerännyt työ. Mikäli tuonkin jälkeen tilanne on tasan, jaetaan 1. tila. Muut sijat jakautuvat puhtaasti pisteiden perusteella, eikä niissä suoriteta vertailua 1. tilojen suhteen, vaan tasatilanteen sattuessa kyseinen sija jaetaan suoraan.
Aloitetaan.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
. .
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
. .
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
. .
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
Oletko varma, että haluat katsoa muiden kommentteja? Äänestä mielummin ensin.
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
. .
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
. .
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
. .
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
Ere we go!
Lähetetty: Ti 02.01.2007 11:23
Kirjoittaja Lighthammer
Luokka 1 Yksittäinen pieni
1. sija ja 3 pistettä numerolle 13.
Tästä ei löydy pahaa sanaa sanottavaksi. Siistit, taidokkaasti toteutetut metallit, erityisesti kulta näyttää hyvältä. Kiistatta ykköstila.
2. sija ja 2 pistettä numerolle 8.
Mielenkiintoinen aihevalinta ja pätevä toteutus. Erityismaininta viittaa sitovasta gemistä ja miekasta.
3. sija ja 1 piste numerolle 7.
Tämä oli hankala päättää, harkitsin useampaakin figua. Tähän sai lopulta kallistumaan rohkea värien käyttö.
Luokka 2 Isot
1.sija ja kolme pistettä numerolle 20.
Tämä työ painii aivan omassa sarjassaan. Ehdottomasti voittaja. Definitely orkish
2. sija ja 2 pistettä numerolle 23.
Kaikinpuolin komea ja tasalaatuinen figu, vaikkei mitään tajuntaa räjäyttävää esittelekään. Panssarilevyjen maalausjälki vakuutti muiden entryjen edelle.
3. sija ja yksi piste numerolle 26.
Hyvä maalausjälki, ja figusta on saatu hyvin skavenmaisuus esiin. Mitään en tässä napissa lähtisi muuttamaan.
Lähetetty: Ti 02.01.2007 11:40
Kirjoittaja Corgimaster
Luokka 1:
3 pistettä #13
kaikinpuolin ihan järjettömän hieno figu, ei muuta voi sanoa
2 pistettä #12
noin pieni figu toteutettu tosi, tosi hyvin, kaikista osista saa todella hyvin selvää vaikka noin pieni
1 piste #7
hyvä värien käyttö, nmm:kin on ihan hyvää myös
Luokka 2:
3 pistettä #23
tykkään metalleista tosi paljon, myös naarmutettu panssari on hienon näköinen
2 pistettä #20
näppärä konversio, tykkään
1 piste #26
hieno, tykkään etenkin luun väristä
Lähetetty: Ti 02.01.2007 12:05
Kirjoittaja Agrem
Luokat 1+3
1. sija, 3p: #13
Häkellyttävä. Pensseli pysyy hyvin kädessä ja blendaukset ynnä muut NMM:t ovat onnistuneet paremmin kuin hyvin. Taidokasta jälkeä.
2. Sija, 2p: #7
Tästä olikin jo vähän tiukempi kamppailu, mutta kääntyi kuitenkin numero 7 puoleen. Ehkä tässä oli vain enemmän ilmettä kuin seuraavassa.
3. Sija, 1p: #3
Viimeinen pistesija tyylikkäälle vampyyrille.
Luokka 2
1. Sija, 3p: #20
Menoa ja meininkiä. Joku jaksanut ahertaa työn parissa ja se näkyy. Lopputulos toimii maalauksen, asennon ja kaiken muunkin osalta. Todella mahtava.
2. Sija, 2p: #23
Wöw... Maalausjälki todella taidokasta. Jättää aika sanattomaksi.
3. Sija, 1p: #24
Jätin iho on todella ilo silmille. Todella hyvin on onnistuttu liu'uttamaan värit vaaleasta tummaan.
Kaikinpuolin aika tasainen kamppailu molemmissa luokissa, mutta kyllä ne omat suosikit sieltä saatiin kaivettua kuitenkin aika nopeasti. Hyviä töitä kaikki.

Lähetetty: Ti 02.01.2007 12:27
Kirjoittaja nojatuoli
Pikkuset:
1) #13 Yksinkertaisesti upea, varsinkin NMM on parasta A ryhmää
2) #8 hieno yleisilme, erityisesti miekan efekti
3) #3 kirveen NMM ja naama loistavaa työtä
Isot:
1) #20 taidokasta jälkeä, hyvät värivalinnat ja likaisuus tehty hyvin
2) #23 Hieno NMM
3) #26 likainen skavenimaisuus tuotu hyvin esiin
Lähetetty: Ti 02.01.2007 13:02
Kirjoittaja nomic
Luokka 1:
1. sija, 3p: #13
Teknisesti todella taidokasta jälkeä, musta ja kulta nmm toimivat eritysien hyvin. Jostain syystä figu ei tosin näytä takaa aivan yhtä edutavalta kuin edestä, saattaa tietenkin johtua vain kuvasta.
2. sija, 2p: #08
Hieno värimaailma ja muutenkin mukava tunnelma. Ainoa mistä en pidä on nuo pilkulliset siivet, ihan hyvä idea, mutta ei vaan jotenkin sovi muiden osien kanssa yhteen. Bessi on hieno joskin paikoitellen hieman sotkuinen.
3. sija, 1p: #12
Aluksi mietin että onpas harmillisen epäselvä kuva mutta sitten aloin miettimään figun kokoa, ja jos tuo musta koroke nyt todella on se filmipurkki kuin miltä näyttää, niin onpahan todella komea figu tuon kokoiseksi.
Luokka 2:
1. sija, 3p: #20
Tähän figuun ihastuin ensisilmäyksellä, ensinnäkin konversio on aivan mainio ja maalaus tukee yleisilmettä täysin. Lisäksi olen aina tykännyt siitä että ajoneuvotkin on beissattu, se vaan parantaa tunnelmaa yhtä hyvin kuin normaalissa jalkaväessäkin.
2. sija, 2p: #26
Hyvää maalausta ja mukavan maanläheiset värit. Jotenkin itsestä tuntuu että tästä figusta on todella vaikea saada hyvän näköinen, mutta tässä on kyllä onnistuttu.
3. sija, 1p: #24
Ihan mallikas figu, jotkin kohdat vain näyttävät melko hutaisten maalatuilta. Iho on todella hyvin toteutettu mutta siellä täällä kuten naamassa ja kaulassa nuo tummat kohdat häiritsee.
Lähetetty: Ti 02.01.2007 14:46
Kirjoittaja Hemmo
Luokka 1:
1. sija: #13
Veti sanattomaksi. Heti kuvan nähtyäni tiesin että ehdottomasti paras.
2. sija: #8
3. sija: #10
Luokka 2:
1. sija: #20 Aivan ihana ajoneuvo. Tyylikkäät kulumajäljet yms. Kaikin puolin UPEA.
2. sija: #23
3. sija: #24
Lähetetty: Ti 02.01.2007 14:49
Kirjoittaja Ogre_dude
luokka 1:
1. sija, 3p: #13
Tykkään tästä työstä kkoska se nyt van on hieno, mutta jos jotain vähän tarkempaa kommenttia pitää antaa niin ainut mihen olisin ehkä vähän paremmin panostanut on tuo beissi, omasta mielestä se on vähä tylsä
2. sija, 2p: #10
Lähtisi perustelee tätä työtä oikeestaan samalla tavalla kun tota #13:kin mutta tämän työn aseitten väristä en kauheesti innostu.
3. sija, 1p: #4
Tässä työssä on sitä jotain. En tiiä minkä taki anna tälle työlle 1 pisteen mutta se vaan jotenkin tuntu oikeelta.
luokka 2:
1. sija, 3p: #20
Mahtava työ! Konvaus on onnistunut, maalau on peli päydän yläpuolella ja pelkkä työssä oleva voittaa fiilis tekee siitä voittajan.
2. sija, 2p :#23
Itse figu ei oo kauheesti mieleen, mutta maalaus on ihan proo tasoo, tää on siis mun mieli pide.
3 sija, 1p: #22
Tää oli ainaa noista muista mitä jäi jäljelle mistä tykkäsin. Okei siinä olis voinnu olla ennenmänkin korostuksii ja siin olis voinu olla base ja siin olis voinnu olla... Mutta se nyt on mun mieli pide.
Lähetetty: Ti 02.01.2007 16:42
Kirjoittaja dead flesh penalty
Pienet
1.Sija. Työ numero 13.
Pisteitä tulee nyt lähinnä tekniikasta, varsinkin epämetallin hienosta toteutuksesta. Malli itsessään ei ole kokonaisuutena erikoisen hurja, mutta teknisesti hyvä. Ehkä hieman mauttomasti jo särmää metallissa.
2.Sija. Työ numero 07.
Tyyliä on, ja tekniikkaa. Miekka nyt on vähän hassu, mutta muuten erittäin kaunis.
3.Sija. Työ numero 10.
Tästä sijasta armoton vääntö 08:n kanssa, mutta 10 vie voiton. Yksinkertaisuudessaan elegantti, vaaleat metallit on komeat.
-08:sta täytyy sanoa että malli näyttää todella paljon paremmalta kuin olen ikinä kuvitellut. Reaper of Death Reaperin katalogissa on aina ollut minusta lähinnä skeletorin näköinen pelle, mutta ei se näköjään ihan olekaan. Kyllä ne Reaperilla osaa antaa huonon kuvan malleistaan
Isot
1.Sija Työ numero 26
Sarjassaan pitkälle komein. Paljon saatu irti ruskeasta, base tosin on aika tylsähkö. Mutta missä on se apina?
2.Sija Työ numero 23.
Jesh, taistelusammakko jyrää. Kulumisefekti ja pinta yleensä kivan graafista. (Pitää varmaan itsekkin ruveta kattelemaan tuota AT-43:sta

)
3.sija Työ numero 20.
Hurja vekotin, ei sille voi olla antamatta pisteitä. Örkkiajokit on aina pop

Lähetetty: Ti 02.01.2007 16:45
Kirjoittaja armored walker
Luokka 1:
1. sija N:o 13
Kisan paras, siisti, vahva ja virheetön suoritus. Vaikea mustan extreme highlighttaus onnistunut hyvin.
2. sija N:o 7
Mukavan synkkä paletti, iho hieno.
3. sija N :o 3
Hienosti tehty panssari, tästä olisin mielelläni nähnyt isompia kuvia ja muistakin kulmista. Viitan sisäpuolen freehandit ( jos ovat niitä? ) oikein hyviä.
Luokkka 2:
1. sija N:o 23
Taitavasti maalattu, mutta jotenkin panssari näyttää turhan puhtaalta verrattuna ruosteisiin metalleihin.
2. sija N:o 24
Hieno ja siisti jätti ( ehkä liiankin siisti ), hyvin tehty iho.
3. sija N:o 26
Perushyvä, zombi -tunnelma toimii.
Lähetetty: Ti 02.01.2007 17:14
Kirjoittaja Githgulcag
Luokka 1
3 pistettä numerolle... 13!
Tuo NMM kulta on luonnottoman komeaa! Blendit ovat todella tasaiset. Kertakaikkiaan paras työ koko kisassa!
2 pistettä numerolle... 3
Maalaus on upeaa ja värivalinnat on juuri kohdallaan. Lopputulos on tyylikäs.
1 piste numerolle... 7
Luokka 2
3 pistettä numerolle... 23!
Maalaus on todella hienoa. Erityisesti ruoste näyttää mahtavalle.
2 pistettä numerolle...20
Tässä on asennetta! Maalaus on hienoa, mutta häviää niukasti numerolle 23.
1 piste numerolle...24
Milloinka saa laittaa näitä kuvia galtsuun tai muualle näytille? Saako jo nyt?
Lähetetty: Ti 02.01.2007 20:49
Kirjoittaja Sfondi
Luokka 1
3p...7
2p...13
1p...15
Luokka 2
3p...20
2p...23
1p...26
Lähetetty: Ti 02.01.2007 21:03
Kirjoittaja Maelis
LUOKKA 1
3 pistettä kuvalle 13
2 pistettä kuvalle 12
1 piste kuvalle 7
LUOKKA 2
3 pistettä kuvalle 20
2 pistettä kuvalle 23
1 piste kuvalle 24
12 ja 20 saivat pisteitä weatheringistä, mikä varsinkin tuossa pienemmässä hepussa on hieno juttu. Väreistä tykkäsin myös molemmissa, sopivat erinomaisesti figuihin. 13 ja 23 saivat teknisestä suorituksesta pisteet, vaikka 23:ssa se ei ollutkaan yhtä täydellistä kuin tuossa chaplainissa.
Lähetetty: Ti 02.01.2007 22:20
Kirjoittaja Gorkiporki
LUOKKA 1
3 pistettä kuvalle nro 3. Päädyin sitten tähän vampyyriveikkoon, koska kultainen haarniska on minusta hyvin onnistunut. Punainen viitta sopii myös hyvin kokonaisuuteen. Harmillista että selkäpuolelta ei ole kuvia.
2 pistettä kuvalle nro 7. Muutoin varsin hieno klooni, mutta hieman yksivärinen ja tuon miekan toteutus jäi hieman vaivaamaan.
1 piste kuvalle nro 10. Perus marine, ja vieläpä ultra sellainen, mutta haarniska on nmm-tyyleineen siisti ja metallitkin ovat ihan onnistuneet.
LUOKKA 2
3 pistettä kuvalle nro 23. Vaikka tämä ja örkki buggy ovatkin melko tasavahvoja, niin maalauksen puolesta tämä menee minusta örkkien edelle. Maalauskisassa kun ollaan, niin se tähden tämä ansaitsee ensimmäisen sijan minulta. Kokonaisuutena hieno figu.
2 Pistettä kuvalle nro 20. Konversiona oikein hieno ja onnistunut, mutta häviää omalle ykköselleni hieman maalauksen osalta. Ei paljoa, mutta tarpeeksi.
1 piste kuvalle nro 26. Hieno rottaogre, mutta häviää minusta tekniikan puolesta edellisille. Onnistunut tämäkin silti on.
Lähetetty: Ke 03.01.2007 10:04
Kirjoittaja Silveri
Luokka 1: Yksittäinen pieni
1. #13
Jahas... ihan eri kastia kuin muut entryt tässä luokassa. Tällaisilla töillä voitetaan kovemmankin tason maalauskilpailuja.
2. #03
Yksipuolisesta värimaailmasta huolimatta freehandit tuovat tälle työlle kakkossijan. En itse ole täysin tyytyväinen kirveen terän kimmeisiin, jotka jäävät hivenen turhan paksuiksi ja liian tarkkarajaisiksi. Muutoin siistiä ja tarkkaa työtä.
3. #10
Taidokasta metallien käyttöä ja blendejä smootheja. Figun puhtaus ja selkeys tuovat tälle kolmannen sijan.
Luokka 2: Isot
1. #20
Simppeli, toimiva ja hauska. Todella taidokasta weatherointia.
2. #23
Bonuksia AT-43 figusta. Blendit smoothit ja hienot trompe l'oeilit.
3. #24
Tiukka taisto kakkossijasta, mutta jää kolmanneksi. Siisti maalaus ja erinomaisesti onnistunut valokuva.