Sotavasara.net

'Senkin kapinen koira!' Tuli huuto Kerthin takaa. Hän ei edes ehtinyt kääntyä, kun jokin iski häntä selkään murhaavalla voimalla. Isku lennätti hänet komeasti ilman halki kasvoilleen maahan. Kerth tunsi huulensa halkeavan osuessaan mukulakiviin.

Punnertaessaan itsensä pystyyn hän puoliksi yskähti, puoliksi naurahti tajutessaan loukkaukseksi tarkoitetun sutkauksen osuvuuden. Veriroiskeet maalasivat kiviin kimaltelevan rubiiniviivan.

Jos vain tietäisit...

Hän kääntyi ympäri ja sai samantien iskun rautahansikkaasta leukaperiinsä. Tämän hän ei kuitenkaan antanut kaataa itseään, vaikka hampaat repivät posken sisäpintaa. Iskun antajana oli Tavon. Hänen silmänsä lähes sananmukaisesti iskivät tulta. Kerth naurahti kuivasti ja sylkäisi punaisen klimpin pois suustaan. Ilmeisesti ylpeys ei antanut tuumaakaan periksi.

'Kehtaatkin vietellä tulevaa morsiotani! Jos sinua ei tarvittaisi, silpoisin sinut suikaleiksi tässä ja nyt!' Tavonin suusta roiskui sylkeä tämän karjuessa. Ohikulkijat eivät juurikaan kiinnittäneet huomiota. Tällainen oli normaalia näin suuressa kaupungissa. Kerth kokeili sormellaan ylähuultaan. Se oli haljennut kokonaan auki ainakin sentin matkalta.

'Mutta et kuitenkaan tapa minua', oli Kerthin ainoa vastaus tähän. Se veti Tavonin hiljaiseksi. Mies, jonka suusta valui verta pienenä putouksena ei yleensä pysy noin tyynenä, käväisi hänen mielessään. Luottaa lady Astranan suojelukseen, Tavon tuumasi. Eikä ilman syytä, muistutti hänen mielensä takapiru. Astrana oli lähestulkoon koko kaupungin vaikutusvaltaisin nainen.

Kerth katsoi Tavonia hetken, lähti sitten kävelemään poispäin. Tavon katseli tämän poistuvia hartioita ja huikkasi niiden perään: 'Me tulemme tapaamaan Turnauksen jälkeen!'. Kerth pysähtyi hetkeksi ja kääntyi sitten virnuillen takaisin kapteenia päin. Katpeeni katsoi häntä palavin silmin. Kerthin jäinen katse vastasi nyökkäyksellä. Sitten hän lähti kaupungille, asettaen ruusun mukavammin korvansa taakse. Tavonin leukaperät kiristyivät entisestään hänen nähdessään tulipunaisen kasvin.

Voi kyllä, kyllä me tapaamme vielä.

Kaupunki oli hiljainen; kaikki olivat katsomassa Turnausta. Kerth vilkaisi aurinkoa ja jatkoi matkaansa. Hänen seuraava ottelunsa olisi vasta hieman keskiyön jälkeen. Nyt aurinko oli lakipisteessään. Reilusti aikaa. Hän sormeili oikealla kädellään nyt ehjää ylähuultaan ja mietiskeli kapteenin toimia. Ilmeisesti hän oli joko ylpeämpi kuin Kerth oli luullut tai sitten toivottoman rakastunut. Kumpikin vaikutti hyvin todennäköiseltä.

Yleisön kohahdus ilmoitti ottelun jännittävästä käänteestä. Sielunsa silmin Kerth näki valtavan ihmismassa huutavan ja karjuvan mielipidettään ilmoille. Verinen hiekka kimmelsi auringossa, kahden ottelijan hikoillessa päivän kuumimpana hetkenä. Kaikessa tässä oli jotain mätää. Ennen otteluiden alkua ihmiset olivat liian hiljaa, ottelun alkaessa jännittynyt hiljaisuus lähes sattui hänen korviinsa. Jopa ottelijat olivat normaalia jännittyneempiä. Kaikki tämä kertoi jostain pelkkää valtapeliä suuremmasta. Tai sitten ei, olihan koko kaupunki perustettu lähes kokonaan valtapeliä varten.

Vaikka sekä Tilahit että Margerit, hänen 'suojelijansa', olivat samoissa asemissa kaupungin huipulla, siis lähes voittamattoman voimakkaina, kauppiaat olivat tunnettuja sinnikkyydestään. Loppujen lopuksi, suvun syöksemiseen vallasta ei tarvittu kuin muutama paperi ja pari kolikkoa. Miten verisiä, se riippui suvusta.

Kerth sormeili korvansa takana olevaa ruusua kääntyessään kohti erästä rauhallista, korkeatasoista kuppilaa. Tilahit hallitsivat meriä, Margerit maita. Kummankin mahdollisuudet olivat toisen rajaamat, joten heidät oli osittain pakotettu yhteistyöhön. Kuitenkin he halusivat toisen omaisuuden itselleen. Lisäksi peliin saattoi tulla myös mukaan kolmas kauppahuone, Dalnit. He olivat lähinnä arabialaisen eksotiikan myyjiä. Onnekseen heillä oli kyseisiin tuotteisiin monopoli, joten he saattoivat määritellä hinnat itse. Se todellakin oli hyvä, sillä heidän laivansa ja karavaaninsa saattoivat yllättäen kadota, samaan aikaan kun joko Tilahit tai Margerit saivat yllättäen pienen määrän Dalnien monopolituotteita.

Näiden kolmen mahtisuvun lisäksi oli muutamia muita, jotka saattoivat osoittautua vaarallisiksi. Oktoberraanit olivat vastuussa useista kaupungin rakennuksista, yhteistyössä Fasterin sukukunnan kanssa. Nämä kaksi ja niiden liittolaissuvut saattaisivat aiheuttaa ongelmia kolmelle valtiassuvulle. Kerth pudisti tuskastuneena päätään. Kaiken piti aina olla niin hankalaa.

Kuppila oli muuttunut sitten viime käynnin. Ilmeisesti rauhallisuus myi hyvin rikkaampien joukossa. Ovelle oli asetettu neljä aseistettua vartijaa, jotka tosin juttelivat toisilleen rentoutuneen oloisesti. Kaikki ongelmat olivat katsomassa Turnausta. Hänen lähestyessään ovea he mittailivat hänet kokeneesti läpi ja höllensivät aseitaan. Ilmeisesti miehet osasivat asiansa.

'Onko sinulla varaa astua sisään?' oli kysymys hänen astuessan oven eteen. Hän tipautti jalokiven kämmenelleen. Vartijat kohauttivat olkiaan ja päästivät hänet läpi. Sisällä häntä odotti kunnioittava palveluspoika joka ohjasi hänet rauhaisaan nurkkaukseen. Kerth kiitti poikaa ja pyysi kannullisen jäävettä. Poika kiiruhti matkoihinsa.

Viimeinkin rauhassa hän antoi mielensä vaeltaa vapaasti. Haluamatta tulla häirityksi hän heitti pöydälle yhden jalokiven. Sen hinnalla hän saisi luultavasti palvelua koko loppuvuodeksi jos haluaisi. Huokaisten hän sulki silmänsä ja lysähti pehmeälle samettidivaanille. Kuuma hengitys hänen korvassaan sai hänet kääntämään päätään. Hänen kumppaninsa istui pöydän alla ja tuijotti häntä tiiviisti jäisillä silmillään.

'Et tainnut tulla oven kautta vai?' Kerth kysyi kuivakkaan sävyyn. Susi haukottteli näyttävästi ja nuoleskeli kulmahampaitaan. 'Niin oletinkin.'

Hetken kuluttua kuului kiireistä kenkien kopsetta ja kohtelias miehen ääni kysyi: 'Saako herralle olla jotain muuta?' Kerth raotti silmiään ja totesi keski-ikäisen aristokraateille tarkoitetun palvelijan saapuneen hänen vetensä kanssa. Ähkäisten hän avasi silmänsä kokonaan ja mietti hetken.

'Voisitte myös tuoda astian lämmintä vettä kasvojani ja käsiäni varten.' Palvelija nyökkäsi ilmeenkään muuttumatta. 'Samalla voisitte katsoa, josko läytäisitte ketään, joka tietää jotain näistä', Kerth sanoi ja asetti pöydälle kananmunan muotoisen, sormenpään kokoisen safiirin. Sen mattapinnan takana näkyi hiljalleen sykkivä hailakansininen valo. Palvelija kumartui ottamaan kiven, katseli sitä hetken ikkunasta tulevaa valoa vasten ja nyökkäsi, painuen matkoihinsa kummankin kiven kanssa.

Ilmeiseti rahalla oli huomattavasti suurempi arvo kuin ulkonäöllä täälläpäin. Asiat olivat siis ennallaan. Kerth nosti itsensä pystyyn ja kaatoi kristallilasiin vettä hopeisesta kannusta. Koko lasi meni alas yhdellä kertaa. Kylmä vesi aiheutti kivuliaan tykytyksen kitalaen takaosassa, mutta siitä huolimatta Kerth kippasi toisen lasillisen heti toisen perään.

Kuppila oli muuttunut rauhalliseksi yäluokan ravintolaksi sitten viime kerran. Sisustus vaikutti Dalnien suvulta ostetulta. Itse asiassa Kerth huomasi suvun vaakunan lasinsa pohjassa. Täydellistä. Tämä jos mikä aiheuttaisi ongelmia Margerien ja Tilahien suvuille. Ajatuksissaan Kerth kaatoi taas yhden lasillisen hyytävää vettä alas kuskustaan, pureskellen jäitä mietteidensä keskellä.

Hetken kuluttua palvelija palasi takaisin hieman pöllähtäneen näköisenä. Tämän mukana tuli kaksi miestä, toinen vanha ja rypistynyt, toinen taas oli yksi luihuimman näköisistä miehistä, jonka Kerth oli ikänään nähnyt. Palvelija asetti kulhon kiireellä pöydälle ja liiteli kumartaen pois. Miehet istuivat pöydän toisella puolella olevalle divaanille. Toinen asetti Kerthin antamat jalokivet pöydälle.

'Oletan, että sinä olet pyytämäni henkilö', Kerth osoitti sanansa ryppyiselle vanhalle miehelle. Mielihyväkseen hän huomasi, että tämän silmissä oli yhä rautainen tahto, vaikka ruumis oli kuihtunut. Hänen ryhtinsäkin oli vielä suora kuin temppeliritarilla. Mies nyökkäsi hitaasti. Liukkaan näköinen miekkonen avasi suunsa, mutta vanhus hiljensi hänet yhdellä teräksisellä katseella. Kerth oli nyt todella iloinen. Asiat tuntuivat luistavan suorastaan mainiosti.

'Tiedätkö, mikä tämä on, poika?' tulivat vanhuksen hitaasti ja painotetusti syvään ääneen lausutut sanat. Kerth nyökkäsi. Miehen tuuheat valkoiset kulmat nousivat hitaasti. 'Mistä sinä sait sen?' Kerth hymyili vinoa hymyään ja pudisti päätään.

'Se ei ole tämän keskustelun aiheena. Vielä ainakaan.' Luihu mies yritti jälleen puhua, vain tullakseen toisen hiljentämäksi.

'Miksi sitten halusit minut tänne? Tahdotko hieroa kauppaa, vaikka tiedät näiden kivien tiukat kiellot?' Miehen katse yritti porautua Kerthin pään sisään. Kirjaimellisesti; Kerth tunsi, kuinka joku yritti tunkeutua hänen mieleensä. Yritys oli kohtuullisen vahva, mutta Kerth piti tunkeutujan kuitenkin ulkona.

'Kehottaisin teitä lopettamaan tuon. Siitä ei ole mitään hyötyä; päinvastoin. Ette pitäisi siitä, mitä löydätte sieltä.' Kerthiä vastapäätä istuvat miehet näyttivät yllättyneiltä.

'Nyt emme ymmärrä, mistä puhutte. Me vain tahdomme tietää, mitä sinä aiot tehdä näillä', oli luihun näköisen miehen vastaus. Kerthin musertava katse sai miehen kuitenkin vaikenemaan jopa nopeammin kuin toisen miehen raudanlujat silmät.

'Kuten haluatte', Kerth sanoi ja päästi tunkeutujan mieleensä.

Hetkeen ei tapahtunut mitään, sitten vähän matkaan päässä istuva aatelisen näköinen mies kirkaisi ja hyppäsi pystyyn, vetäen keuhkonsa niin täyteen ilmaa, että näytti suorastaan naurettavalta. Kaikki ravintolassa olevat kääntyivät katsomaan häntä. Katseista välittämättä mies jatkoi kirkumistaan, suu auki kuin kalalla. Yhä kirkuen hän otti kiinni lähimmästä pöydänreunasta, iski kaikin voimin päänsä sitä vasten ja juoksi sitten niin lujaa kuin pystyi seinää päin. Osuma horjutti häntä hiukan ja kirkuna vaimeni epämääräiseksi ininäksi. Sitten hänen päänsä selveni, hän iski toisen peukalonsa niin kovalla voimalla silmäänsä, että hyvin hoidetun kynnen kopsaus luuhun silmämunan takana oli kuultavissa. Silmän valuessa hänen poskellaan hän juoksi ulos suurista ovista, vartijoiden huudoista välittämättä. Hänen huutamisensa kuului vielä kauan aikaa, jatkuvasti hiljentyen.

Miehet Kerthiä vastapäätä vilkaisivat toisiaan, luihun näköisen miehen käsien täristessä hiukan. Toinen kuitenkin pysyi tyynenä.

'En varmaankaan tarvitse sinua juuri nyt, Bathas. Voit poistua.' Luihu mies näytti loukkaantuneelta, mutta livisti kuitenkin pois kahden kovan silmän alta. Toinen mies kääntyi takaisin Kerthin puoleen ja ojensi toisen pitkäsormisen kätensä.

'Zafha, palveluksessanne.' Kerth kätteli miestä ja totesi miehen kädenpuristuksen vahvaksi, ilmeisen korkeasta iästä huolimatta.

'Kerth, vaikka epäilenkin teidän olevankin Dalnien palveluksessa.' Zahfa naurahti ja kutsui palvelijan luokseen.

'Toisitko pullon parasta viiniänne ja kaksi lasia. Ai niin, samalla voisit järjestää jonkun noutamaan Oskar-raukan takaisin enne kuin hän tekee enempää vahinkoa kenellekään'. Palvelija nielaisi ja lähes juoksi pois. Kerth virnisti ja kippasi taas yhden lasillisen jäävettä alas kurkustaan.

'Hän ei vahingoita ketään muita kuin itseänsä. Minähän varoitin teitä', hän huomautti. Zafha nyökkäsi kuin ollen samaa mieltä.

'Totta tosiaan. Joku päivä haluaisin keskustella kanssanne, kuinka te teitte sen. Hän ei kuitenkaan ole aivan onneton tapaus.'

'Ei ollut', korjasi Kerth, 'enkä minä sitä tehnytkään'. Zafha kohotti kulmiaan.

'No, se siitä. Keskustelkaamme nyt siitä alkuperäisestä aiheestamme. Sinä taidat tietää, mikä tämä kivi on?' Kerth nyökkäsi. Zafha nappasi kiven pöydältä ja kaivoi partansa alta kaulaketjussa riippuvan suurennuslinssin esiin. Hetkeen ei kumpikaan sanonut mitään, Zafhan tutkiskellessa kiveä tarkasti. Palvelija toi pullon kullanväristä nestettä ja täytti sillä kaksi kristallipikaria. Sitten hän jäi hieman sivummalle, kuuloetäisyyden ulkopuolelle odottamaan uusia ohjeita. Ilmeisesti Zafha oli hyvin korkea-arvoinen mies.

'Kiven rakenne on täydellinen, joten se on turvallinen käyttää...Hionta on myös kunnossa. Sisusta on myös puhdas useista normaalisti sinne kasaantuvista hiukkasista. Harvoin näkee näin hyvälaatuista sitomakiveä. Tästä maksaisi moni maltaita, riippuen siitä, mitä olet saanut sen sisään.' Zafha tutkiskeli kiveä yhä innokkaammin, Kerthin nauttiessa viinin täyteläisestä aromista. Mausteinen jälkimaku viittasi jälleen kerran arabian suuntaan. Paikka oli siis vaihtanut omistajaa; Dalnit suojelivat omaisuuttaan hyvin mustasukkaisesti eivätkä olisi koskaan antannet näin hyvää tavaraa yksityiselle yrittäjälle.

'Mietityttää, mistä olet moisen saanut. Itse olen nähnyt eläissäni vain yhden näin hyvän, haltioden käytössä. He eivät kuitenkaan luovu niistä helpolla.' Zafhan ääni oli mietteliäs. Kerth hymähti.

'Se ei ole haltioilta.' Kolme kovaa kopsahdusta herätti Zafhan mietteistään. Pöydällä oli kolme uutta jalokiveä, timantti, rubiini ja toinen safiiri. Kaikissa oli sama hailakka, kiven värinen valo sisällä. Zafha räpäytti silmiään.

'Noin suuri kokoelma ei voi olla muuta kuin varastettu.' Kerth nyökkäsi. Zahfa asetti kivet vierekkäin pöydälle ja nojasi kyynärpäihinsä, nojautuen samalla lähemmäksi Kerthiä.

'Mitä sinä oikeasti haluat?' Tuli kysymys ensimmäistä ketaa suoraan. Kerth mietti hetken.

'Suojella erästä henkilöä.' Zafha kohotti kulmiaan. Pyyntö oli harvinainen, ja Kerth oli tietoinen siitä.

'Hintasi?'

'Saat nämä kaikki viisi kiveä itsellesi. Viides, jonka jätin ensimmäisenä pöydälle, on myös sitomakivi, mutta tyhjä sellainen. Sen rakenne on yhtä täydellinen kuin muidenkin.' Zafhan silmät laajenivat hieman, mutta muuten hän ei ilmaissut yllätystään millään lailla. Sillä hinnalla olisi voinut ostaa koko kaupungin.

'Ilmeisesti arvostat tätä henkilöä paljon,' oli Zafhan ainoa kommentti. Kerth virnisti.

'Enemmän tai vähemmän.' Uusi kivi tipahti pöydälle. Tämä oli pieni timantti, mutta sen sisällä ei ollut välkkyvää valoa. Sen sijaan se tuntui heijastavan valoa aivan väärin, luoden ihmeellisiä kuvioita seinille. Zafha veti syvään henkeä.

'Onko sinulla mitään hajua, kuinka voimakas tuo kivi on?' Kerth nyökkäsi uudestaan.

'Näin paljon minä häntä arvostan,' oli hänen ainoa vastauksensa. Zafha sai itsensä takaisin ruotuun ja kysyi: 'Kuka hän on?' Kerth virnisti kuivasti.

'Sitä nimeä en lausu ääneen.'

'Siinä tapauksessa en voi auttaa. Minun on tiedettävä hänen nimensä, jotta voin muuttaa kiveä,' vastasi Zafha yksioikoisesti. Kerth nojautui lähemmäksi. Hänen sanansa tulivat hiljaisina sihauksina hampaiden välistä.

'Älä yritäkään valehdella minulle. Sinä pystyt tekemään sen myös veren kautta.'

'Pystyn, mutta mistä...' Lause keskeytyi, kun Kerth nosti vasemman kätensä pöydälle. Sen sormenpäissä oli pari tippaa verta. Zafha kohautti olkiaan.

'Nytkö?'

'Nyt.' Sana ei suvainnut vastaväitteitä. Zafha kosketti omilla sormillaan Kerthin sormenpäitä ja painoi ne sitten kiveä vasten. Ennen kuin hän aloitti, Kerth sanoi: 'Minä tiedän sanat. Älä yritä mitään, tai saat tietää, mitä Oskar parka näki.'

Zafha nyökkäsi ja vilkaisi pian hänen olevia kiviä. Sitten hän sulki silmänsä ja alkoi mutista hiljakseen. Loitsu oli pitkä ja sen aikana Kerth ehti tyhjentää viinilasinsa ja kaataa uuden. Sanoja kuunnellessaan hän siemaili toista lasillistaan ja katseli ympärilleen. Zafha ei todellakaan ollut tyhmä; hän tiesi, että sitomakiviin oli saatettu kätkeä ties mitä. Luultavasti hän tarkistaisi ne kymmeniä kertoja ennen käyttöönottoa. Turhaan, mutta Kerth ei saisi häntä vakuuttumaan mistään muustakaan. Kivet olivat täysin puhtaita. Kulhon vesi värjäytyi punaiseksi Kerthin pestessä veret pois käsistään ja kasvoistaan.

Hienoinen humina ilmoitti taikuuden voimistumisesta. Pöydällä makaavat kivet sykähtelivät virtausten tahtiin. Kulhossa näkyvät verikiehkurat pyörivät luonnottomissa muodoissa. Kerth katseli valojen leikkiä ja silitti kumppaninsa päälakea hajamielisesti. Zafha alkoi lähestyä loitsun loppua. Viimeiset sanat tuntuivat putoavan pöydälle, niin magian kyllästämiä ne olivat. Lopulta Zafha hiljeni ja asetti kiven pöydälle.

'Se on nyt valmis. Mitä olet vanginnut kiviin?' sanat tulivat vain vaivoin peitellyllä innolla. Kerth vilkaisi kiviä ja kaiveli muistiaan.

'Safiirit sisältävät kumpikin yhden pohjalaisen shamaanin painajaisen. Rubiiniin olen kahlinnut yhden suuren sielunpolttajan ja timantti hallitsee neljää tiedon henkeä. Käsittele safiireja erittäin varovaisesti; ne eivät sisällä mitään pikkulapsen päiväunia.' Zafha nuolaisi kuivuneita huuliaan sormeillessaan toista sinistä jalokiveä. Se hohti viattomasti santelipuisella lakatulla pöydällä. Kerth nappasi pienen timantin ja pyyhkäisi siitä veret pois. Kiven hän sujautti vyöllään roikkuvaan pussiin, katsoen tyytyväisenä palaneita sormiaan. Lumous oli tehty oikein; kivi ei sietänyt lähellään muita kuin suojelunsa kohdetta.

Noustessaan pöydästä Kerth esitti viimeisen kysymyksen.

'Kuinka kauan?' Zafha katsoi häntä hetken ihmeissään, vastasi sitten: 'Pari päivää. Palkkio oli kuitenkin sen kokoinen.' Kerth nyökkäsi ja käveli kiirehtimättä ulos. Hänen kumppaninsa seurasi hiljaa perässä. Zafha katsoi sitä mutisten itsekseen.

Bathas luikerteli paikalle.

'Mitä hän halusi?'

'Käydä kohtuullisen rehellistä kauppaa parilla jalokivellä,' oli Zafhan ainoa vastaus.

*****
Kerth askelsi ripeästi pitkin katuja. Hän ei halunnut ottaa riskejä vaan aikoi saada kiven suojeltavansa lähelle mahdollisimman pian voimistaakseen sen lumousta. Hänen kumppaninsa tuhahteli hänen takanaan.

'Tiedän kyllä, ei se välttämättä kannata. En kuitenkaan tahdo hänen kärsivän vuokseni,' oli Kerthin vastaus tuhinaan. Eläin ärähti hänen takanaan.

'Kyllä, hän on tulossa. Luultavasti hän yrittää käyttää muita minua vastaan. Ja sekös minua vasta suututtaakin.' Viimeinen lause tuli lähes murahduksena. Susi virnisti ja jolkotti Kerhtin vierelle, uikahtaen kysyvästi. Kerth vilkaisi alaspäin ja hymyili. Se oli levottomuutta herättävä hymy.

'Kyllä, kohta saat syödä. Kohta saamme kumpikin syödäksemme, kunnes maljamme on ylitsevuotavainen...' synkkä huumori sävytti lausetta. Susi haukahti lähes lapsellisen iloisesti.

Areenalla mikään ei ollut muuttunut. Sama vanha meteli, yleisön valtava kita jauhoi häviäjät pieneksi mytyksi jonnekin pimeään kolkkaan nuolemaan haavojaan rauhassa. Kerth jäi isäntäperheensä aition taakse miettimään keinojaan. Samassa hän aisti jonkin lähestyvän alaselkäänsä. Pieni hymynnykäys hänen oikeassa suupielessään antoi ilmi hänen mielipiteensä hyökkääjästä.

Katsomon alle piiloutunut juoppo räpytteli silmiään. Ensin nuorimies oli ollut juuri iskemässä veistään toisen nuorukaisen selkään, sitten toinen talutti ensimmäistä poispäin, aseen lojuessa unohdettuna maassa. Juoppo kompuroi kiireesti piilottamaan aseen rääsyjensä sekaan, muiden piilotettujen aseiden joukkoon. Suurkaupunkien roskasakki ei aina ollut niin avutonta kuin miltä se näytti.

Kerth talutti nuorukaista poispäin katsomoista, kohti pimeää sivukujaa. Hyökkääjä oli se poika, joka oli hylätty häntä vastaan käymässään ottelussa maagisen aseen hallussapidosta. Kerth hekotteli itsekseen taluttaessaan poikaa kujalle. Sinne päästyään hän kiepautti tämän ympäri, pakottaen hänet polvilleen ruuvipihtimäisellä otteella oikeasta ranteesta.

'Ilmeisesti et päässyt yli häpeästä?' Kerth kysyi. Nuorukainen piti suunsa kiinni. Kerth kohautti olkiaan ja alkoi taittaa pojan pikkurillin ulointa niveltä poikki, estäen muuta sormea liikkumasta. Hiljainen napsahdus ja pojan kasvot kalpenivat. Kerth hymyili vinosti. Pojan tummat hiukset ja silmät saivat hänet näyttämään todellista kalpeammalta. Sääli; poika oli komea ja varmaankin kaupungin rikkaiden tyttöjen suosiossa. Ehkäpä hän saisi myötätuntopisteitä tämän jälkeen, mietti Kerth synkän huvittuneesti.

Seuraavaksi meni pikkurillin toinen nivel. Sitten katkesi sormen kämmeneen yhdistävä nivel. Saman kohtalon kokivat kaikki sormet. Poika murtui keskisormen toisessa nivelessä. Itkusta ja huudoista huolimatta Kerth jatkoi koko käden poikki, murtaen sitten kämmenluut yksittäisillä, terävillä napauksilla keskisormen toisella rystysellä. Nyt poika rukoili häntä päästämään irti, lopettamaan, hän ei ollut tarkoittanut sitä, hän ei tiennyt, mitä oli tekemässä, hänet oli pakotettu,....

Mutta Kerth vain jatkoi. Kun kämmenluut olivat kaikki poikki, hän väänsi ranteen nurin. Sitten hän nappasi kiinni ranteen yläpuolelta ja kyynärtaipeen alta ja väänsi kierteisesti eri suuntiin. Pojan ääni kohosi kirkunaksi, kun kyynärvarren kaksi luuta murtuivat useasta kohtaa. Sitten Kerth iski kyynärnivelen poikki polveaan vasten. Olkavarsi koki saman kohtalon kuin kyynärvarsi. Olkapääkin väännettiin sijoiltaan.

Kerth nappasi poikaa kiinni murtuneesta kyynärvarresta ja raahasi hänet pois kujalta. Ote veti pojan viimeinkin armolliseen tajuttomuuteen. Tajuton nuorukainen raahattiin katsomon reunalle, josta joku hänet pian löytäisi. Kerth vilkaisi katsomon alle pesiytynyttä juoppoa, mutta tämä ryömi peloissaan poispäin. Pojan taskuun hän laittoi yhden tavallisen jalokiven, katsottuaan ensin ettei kukaan huomaisi. Laittaessaan sitä sine hän huomasi pojan paidanliepeessä Dalnien perhetunnuksen, neljä sapelia ristikkäin. Häneltä karkasi hieman hullun kuuloinen hekotus. Hän vilkaisi aikaansaanostaan kerran, naurahti uudestaan ja käveli pois. Tajuton, entinen hyökkääjä jäi maahan makaamaan toinen käsi muodottomaksi runnottuna.

Kerthin saapuessa katsomoon koko hänen suojelijaperheensä tuntui olevan paikalla. Hän kiersi kapteeni Tavonin ja asettui hänelle viime kerralla osoitetulle paikalle, Lidjan viereen. Silmäkulmastaan hän näki kapteenin kaulasuonten sykkimisen. Pieni virnistys hiipi pakostakin hänen kasvoilleen. Istuessaan hän hipaisi Lidjan kättä, nykäisten taitavalla liikkeellä sormuksen tämän kädestä. Kapteeni kuitenkin näki vain kämmenten kosketuksen, Kerth piti huolen siitä.

'Mihin te oikein livistitte?' kysyi tyttö hurmaavasti. Hän oli jo suurimmaksi osaksi toipunut edellisestä välikohtauksesta. Kerth hymyili ja vastasi: 'En nähnyt keskustelullemme enää mitään henkeviä jatkumismahdollisuuksia... Kas, mutta onko tämä teidän, arvon neiti?' Hän sanoi ja nosti jotain maasta. Hän ojensi tytölle kultaista sormusta, johon oli upotettu useita timantteja. Lidja nappasi sen salamannopeasti hänen kädestään. Kerth kohotti kulmiaan ja hymähti.

'Sormus on teille ilmeisen arvokas?' Lidja vilkaisi häntä, laittoi sormuksen sormeensa ja sanoi tyynesti: 'Vain yksi hely lisää.' Kerth oli kuitenkin jo saanut tietää haluamansa. Tyttö ei koskaan ottaisi sormusta pois sormestaan, varsinkaan nyt, kun kivi ei antaisi sen irrota. Hieman paremmin mielin hän nojautui taaksepäin ja käänsi keskustelun muille alueille.

Päivän kääntyessä iltaan areenan hiekka oli jo tummaa, rautainen tuoksu leijui ilmassa. Kerth irvisti sille. Viihteen hinta. Dalnien poika oli haettu jo kauan sitten pois. Luultavasti hänen kätensä saataisiin parannettua entiselleen. Arabian maagit olivat erittäin taitavia. Suvun kunnia kuitenkin vaatisi jonkinlaista hyökkäystä, ja se hyökkäys saattaisi kohdistua Lidjaan, joka tällä hetkellä vaikutti parhaalta kohteelta. Siitä syystä Kerthin hakema suojaus olisi hieman kaksiteräinen juttu. Toisaalta se oli mahtava suoja, mutta toisaalta Zafha saisi sen varmaankin jäljitettyä. Omien sanojensa mukaan parissa päivässä, luultavasti kuitenkin nopeammin.

Hyökkäys Margerien silmäterää kohtaan taas ei jäisi kostamatta, luultavasti sen jäljet olisi mestarillisesti johdettu osoittamaan Tilaheja. Kerth mietiskeli hovipolitiikan loputonta noidankehää. Tietenkään kaikki ei olisi niin yksinkertaista.

Lopulta tuli hänen vuoronsa. Edellisen ottelun jäljiltä kentälle oli jäänyt yksi irtonainen sormi. Sen omistaja oli juossut itkien pois areenalta. Kerth käveli areenalle rennosti, vierellään tiukkailmeinen nainen. Kerth huomasi Tavonin ivallisen ilmeen ja huokaisi. Ylpeys oli raskas taakka sen kantajille. Nainen huomasi huokauksen.

'Etkö kehtaa lyödä naista vai?' Kysymys heitettiin uhmakkaasti. Kerth mittaili naista päästä jalkoihin ja sanoi ihan silkkaa piruuttaan: 'Lyömisestä en tiedä, mutta iskeä saatan.' Nainen astasi tähän törkeällä käsieleellä. Kerth kohotti kulmiaan ja naurahti. Kova pala purtavaksi.

Ottelu alkoi ja Kerth oli välittömästi ahtaalla, naisen salamannopeiden iskujen pakottamana. Kaksi pitkää, hoikkaa miekkaa leikkasi ilmasta siivuja kuin tyhjää vain, haltioiden takomien aseiden siivittäessä käyttäjänsä liikkeitä. Kerth hyppi jä kierteli, väisteli ja kieri muttei hyökännyt kertaakaan. Turhautuminen kuvastui naisen piirteistä tämän osuessa kerta toisensä jälkeen harhaan. Yleisö mylvi mielipiteitään ilmoille. Naisen kannatus kasvoi jatkuvasti, Kerth saattoi kuvitella vedonlyöntipaikkojen kuhinan.

Yhden kierähdyksen jäkeen hän nappasi maasta kourallisen hiekkaa ja heitti sen naisen kasvoille tämän horjahtaessa lyötyään taas kerran ohi. Nainen perääntyi ilmaa huitoen ja yrittäen ravistaa hiekkoja silmistään. Kerth nousi pystyyn ja pudisteli hiekat vaatteistaan.

'Kirotun hiekka, menee joka rakoon, eikö vain?' Nainen kiroili vastaukseksi.

'Ilmeisesti olet samaa mieltä. Mutta voi, teidän kauniissa hiuksissanne on hieman maan tomua. Antakaahan kun minä...' Enempää hän ei ehtinyt sanoa, sillä miekat alkoivat taas leikata ilmaa. Seuraavat minuutit nainen hallitsi taas ottelua, kunnes iski miekkansa lappeella Kerthiltä jalat alta.

Nainen hymyili voitonriemuisesti asettaessaaan teränsä kummallekin puolelle vastustajansa kaulaa. Kerth makasi selällään maassa ja naurahti. Yleisö ulvoi suosiotaan. Hetkan aikaa Kerth harkitsi vaihtoehtojaan, mutta näki sitten Lidjan ilmeen.

'Voittajaksi julistan-'

'Seis!' Keskeytti nainen tuomarin. Tämä katsoi häntä hämillään, mutta perääntyi sitten. 'Hän ei ole vielä ilmoittanut luovuttavansa,' nainen jatkoi maireaan sävyyn. Kerth nauroi maassa. Ylpeys siis tosiaan vainoaa molempia sukupuolia. Hän tavoitti uudestaan Lidjan kasvot väkijoukosta ja teki päätöksensä. Ilme äkisti tyynenä hän käänsi kasvonsa ylöspäin, katsomaan naisen silmiin. Tämä katsoi häntä voittajan virneellä.

Kerth alkoi nousta istumaan, mutta naisen miekanterät menivät yllättäen ristiin hänen kaulansa yläpuolella. Kerth vilkaisi niitä, mutta jatkoi nousuaan. Naisen silmät laajenivat, mutta hänen ottensa piti. Kerth katsoi häntä silmiin ja asetti kaulansa teriä vasten. Veri valui niiden välistä.

'Minä leikkaan kaulasi auki,' nainen varoitti. Kerth hymyili ja jatkoi painamistaan.

'Etkä leikkaa. Sinulla ei ole siihen sisua eikä voimaa.' Nainen kiristi otettaan, mutta näytti antavan periksi Kerthin noustessa ylös maasta, terät kaulallaan. Vaikka veri valui niitä pitkin, Kerthin ilme ei värähtänytkään. Yleisö oli hiljentynyt. Vain lintu kirkaisi yössä. Kerth katsoi kumpaakin miekkaa ja sitten naista. Tämän kasvot olivat kalpeat ja hänen kätensä tärisivät. Kerth virnisti petomaisesti. Hänen kasvonsa muistuttivat nyt hieman vähemmän ihmistä. Ehkä se oli vain valon ja mielen temppu, naisen mielessä välähti.

'Sanoinhan.' Ja nainen lensi ilman halki.

Vaikka lyönti oli iskenyt naisesta ilmat pihalle, hän piti kuitenkin sitkeästi aseistaan kiinni. Yskien hän kömpi pystyyn miekkoihinsa nojaten ja asettui Kerthiä vastapäätä. Tämä taivutteli niskojaan ja virnuili.

'Mikset lopettanut sitä? Sinullahan oli mainio tilaisuus!' Nainen yskähti uudestaan ja suoristi selkänsä. Kerth taputti käsiän kolme kertaa ja kumarsi.

'Ikävä kyllä tämä ottelu on nyt ohi.' Nainen nosti aseensa ylös. Kerth vain pudisti päätään. Hän astui lähemmäs ja nappasi kummankin aseen terästä kiinni, pitäen sormillaan ja kämmenpohjillaan aseen lappeista. Liike oli luonnottoman nopea. Nainen ei saanut aseitaan vapaaksi vaikka kuinka yritti. Kerth vei kasvonsa aivan naisen kasvojen tuntumaan. Tämän leuat olivat tiukkana kun hän yritti saada aseitaan vapaaksi.

'Olen pahoillani.' Naisen ilme oli ensin yllättynyt, sitten tuskainen, kun hänen jalkansa pettivät hänen altaan. Hän jäi maahan kiemurtelemaan tuskissaan, kunnes Kerth polvistui, otti hänen leuastaan kiinni ja antoi napakan iskun ohimoon. Naisen silmät pyörähtivät päässä tajuttomuuden viedessä voiton.

'Ja voittajaksi julistan Kerthin!' Tuomari kuulutti. Yleisö huusi suosiotaan. Kerth pudisti päätään. Yleisö huutaisi suosiotaan joka tapauksessa. Hän nappasi naisen syliinsä ja vei katsomon sivuun. Siellä hän herätteli tämän ja piti pystyssä kunnes tämän pää selkeni hieman. Naisen katseen tarkentuessa Kerth nappasi tätä vihaisesti päästä kiinni.

'Mitä helvettiä sinä teet täällä?' Naisen suu kävi hetken aikaa ennen kuin hän sai vastattua.

'Jahtaan sinua.' Kerth päästi irti, antaen naisen muksahtaa takamukselleen.

'Typerys' oli hänen mielipiteensä. Nainen laittoi Kerthin tuomat miekkansa vyölleen ja katsoi häntä terävästi.

'Miksi minä olisin suurempi typerys kuin sinä? Sinut olisi sentään voitu tunnistaa!' Kerth vilkaisi tätä ja naurahti. Angile oli tapansa mukaan oikeassa. Hän oli lähinnä luottanut ihmismuistin lyhyyteen. Tähän asti hänen uhkapelinsä oli toiminut.

'Sinä muuten huijasit,' jatkoi Angile. Kerth hymyili ilkeästi vastaukseksi. 'Oikea ihminen olisi kuollut', Angile jatkoi vihaisesti.Kerth nyökkäsi ja hieraisi kaulaansa. Haavat olivat jo hävinneet.

'Nyt sinä sait minut näyttämään pikkutytöltä, joka ei uskalla viedä työtään loppuun saakka. Näytti siltä, että minä pelkäsin!' Angile tuskaili. Kerth nauroi.

'Mutta sinähän pelkäsit!' Angile alkoi kiistää asiaa, mutta Kerth vain jatkoi nauramistaan. 'Sinä tosiaan pelkäsit kuollaksesi, kun miekkasi, hienot, Ulthuanissa siunatut miekkasi eivät purreetkaan minuun!' Angile avasi suunsa, mutta sulki sen ja pyyhkäisi pitkät vaaleat hiuksensa pois kasvoiltaan, paljastaen hetkeksi suipon korvalehden.

'Annan takaisin se, minkä varastit,' oli hänen kopea vastauksensa. Kerth katsoi häntä ja nojautui haastavasti aivan lähelle.

'En.' Angile katsoi hänen silmiinsä.

'Sinä tosiaan nautit minun uhmaamisestani,' nainen sanoi huvittuneesti. Kerth hymyili ja kohautti olkiaan. Nainen käveli hetken aikaa tuskastuneena edestakaisin.

'Tiedäthän, että tämä ei jää tähän,' hän sanoi. Kerth nyökkäsi. 'Luultavasti sinun perässäsi on jo useita agentteja. Kuulin jopa Varjojen kiinnostuneen sinusta,' Angile lisäsi hieman huolestuneen kuuloisena. Kerth nosti toista kulmakarvaansa.

'No sittenhän kaikki vaiva ei mennyt aivan hukkaan. Elämä alkoikin juuri käydä liian monimutkaiseksi,' vastasi Kerth. Angile pudisti päätään vihaisena Kerthin sarkasmille.

'Eikö mikään riitä sinulle? Ensin varastat ne kivet ja sitten vielä provosoit heitä käymään kimppuusi. Kohta joudut käymään avoimeen taisteluun heitä vastaan. Minä sain tulla ainoastaan, koska osa Neuvostosta uskoi minun onnistuvan.'

Kerth pudisti päätään. 'Ei, mikään ei riitä minulle. Ainakaan vielä. Oikeastaan minä haluaisinkin käydä avoimeen taisteluun heitä vastaan, siitä edes sinulla ei pitäisi olla mitään epäilyjä,' hän sanoi hiljaa. Angile avasi suunsa ja nyökkäsi. Hän, kuten monet muutkin haltiat olivat nähneet Kerthin muistoja tämän ollessa vankina. Ne kokemukset lähestulkoon oikeuttivat koston.

'Tämä kaikki on siis vain yksi suuri yritys saada heidät käymään kimppuusi?' Hän kysyi vihaisesti. Kerth mietti hetken ennen kuin vastasi.

'Kyllä, taidat olla oikeassa kuten yleensä..' Angile oli aikeissa vastata tulisesti, mutta älähti inhosta Kerthin kumppanin ilmestyessä isäntänsä vierelle.

'Vieläkö tuo... Tuo... Tuo hirvitys on seuranasi?' Haltian kaunis ja täyteläinen ääni värähteli inhosta. Susi virnisti hänelle. Kerth virnisti täsmälleen samalla tavalla. Se sai Angilen katsomaan poispäin.

'Kummalle meistä sinä puhut?' Kysymys sai Angilen hiljaiseksi. Hän pohti asiaa hiljakseen, kunnes vain pudisti päätään epätietoisena.

'Luultavasti nelijalkaiselle,' hän vastasi lopulta. Kerth virnisti uudestaan niin, että hampaat välähtivät. Sitten hän nousi ylös ja venytteli. Susi haukotteli maassa. Angile vilkaisi sen hampaita ja kysyi sitten Kerhtiltä: 'Mitäs nyt? Aiotko jatkaa juoksemista? Jäätkö paikallesi odottamaan heitä?'

Keth mietiskeli hetken aikaa. Susi nousi ja venyttli, aivan kuin Kerth hetkeä aiemmin. Yleisö kohahti. Eläin tassutteli Kerthin viereen ja murahti. Kerth vilkaisi sitä ja hymyili. Angile käänsi värähtäen katseensa pois. Se vain oli niin luonnotonta.

'Minä taidan jäädä paikalleni ja odottaa. Sitäpaitsi haluan nähdä tämän turnauksen loppuun asti. Olet varmaankin kuullut jo sen uuden nimen?' Hän kysyi Angilelta. Tämä nyökkäsi.

'Nuorten Asemestareiden Turnaus. Tyypillinen ihmisten yritys tuoda järjestystä epätoivon vimmalla jo järjestettyihin käsitteisiin,' Angile sanoi, jättäen puheenaiheen vaihdon huomiotta. Kerth naurahti.

'Minun pitäisi varmaankin palata isäntieni hellään huomaan. Tahtoisitko liittyä seuraani?' Kerth kysyi. Angile vilkaisi häntä.

'Oletko varma, että he päästävät minut joukkoonsa?'

'Jos pidät nuo kauniit korvasi piilossa, kyllä päästävät. Sitäpaitsi voisithan esittäytyä jonkinlaisena haltioiden lähettiläänä, jos et halua piilotella syntyperääsi. Mukaani sinä kuitenkin tulet. Minä vaadin,' Kerth sanoi silmät kiiluen. Susi roikotti kieltään ulkona iloisesti.

'Jos niin vaadit,' Angile huokaisi, 'Menkäämme siis katsomaan mitä tässä kaupungissa on tarjolla rikkaille haltianaisille.' Hän ojensi kätensä kuin aatelinen ainakin ja Kerth otti sen hienostuneesti kumartaen. Näin he kävelivät kaupungin hiljaista keskustaa kohti, etsimään jotain kallista mutta laadukasta puvustamoa. Heidän takanaan yleisön mylvintä kaikui soihtujen rasvaisesta valosta pimeälle taivaalle. Kuu katseli tätä farssia vinuillen ylhäisestä yksinäisyydestään.

Samaa laatua, kuin aiemmat osat. Kyllä tätä mielellään lukee.

Kirjoitusvirheitä ei juurikaan ainakaan huomaa ja muutenkin teksti on sujuvaa. Kerronta toimii ja alku ja loppu ovat hyviä. Liität kivasti tietoa maailmasta ja kaupungista tarinan sekaan; esimerkiksi eri johtavien sukujen esittely sopii juuri siihen kohtaan mainiosti mihin sen sijoitit - niin alussa ja sopivan pituisena pätkä antaa tietoa, mutta ei häiritse vielä juonen kehittymistä.

Kursivoidut pätkät ovat loistava idea, mutta tuntuu kuin olisit lisännyt ne pikaisesti. Tyylillisesti olisi ollut parempi, jos niitä olisi ollut enemmänkin. Lopusta ne tuntuvat ikään kuin unohtuneen pois.

Haltian mukaan vetäminen vaikuttaa tässä vaiheessa omituiselta vedolta. Tässä vaiheessa tarinaa tosin on vaikeaa sanoa miten saat haltian punottua mukaan.

Kerth alkaa vaikuttaa hieman kliseiseltä sankarilta; tapa päättää turnauksen ottelu tai tapa nujertaa Dalninuorukainen puhuvat selvää kieltä. Itse en ole mikään 'sankarifriikki', joten tuntui mielestäni menevän vähän liiallisuuksiin, mutta älä anna minun häiritä, jos itse persoonasta tykkäät.

Seuraavaa osaa odottelen innolla.