Sivu 1/1

Wolfenstein: Maneater Ogre (#2 WiP)

Lähetetty: Pe 26.01.2007 09:57
Kirjoittaja Rune
Jeps.

Täällä taas, hän ja hänen hullut systeeminsä. Tuon Wolfensteinin kokoaminen on ollut niin kummallinen prosessi ja projekti, ettei mitään rajaa, kun Cult of Ulric armeijalista on, oli ja meni vähän miten GW mieli, ja vasta nyt on alettu saada vähän vihiä siitä, että ei siitä hommasta mitään ole tulossa. Armeija on vaiheessa monestakin syystä, mutta minusta on ollut ihan kivaa ottaa nappi tai pari silloin kun on siltä tuntunut ja maalata omalla ajallani ja tahdillani kaiken muun seassa.

Nyt kuitenkin lähiaikoina kun pitäisi alkaa oikeasti rukata armeijaa pikkuhiljaa pelikuntoon ja maaleihin uuden Empirekirjan ja ihan uudenlaisen suuntauksen myötä, onkin mielenkiinto ollut ihan muualla; niin muissa elämän suunnissa pikku-ukkomaailman ulkopuolella, kuten myös ihan eri napeissa kuin mitä ehkä pitäisi. Ritarit ja jalkamiehet pitäisi saada konvattua, säädettyä, rukattua ja sudittua jossain vaiheessa, mutta jostain kumman syystä teenkin ihan jotain muuta.

Tällä kertaa innostuin ogreista. Kummallista sinänsä, että ensin aloitan Cult of Ulricin, joka paljastui todella epävarmaksi hankkeeksi kun listan pysyvyydestä ei ollutkaan mitään takeita. Sitten menin ja hankin ogreja, jotka ovat Dogseja, joista ei oikein tiedetä mitä niiden kanssa pitäisi tehdä. Hyvä että niihin on kuitenkin saatu jonkinlainen selvyys, että ei kukaan minua lynkkaa jos tuon pari möllykkää armeijoiden kaveriksi.

Wolfensteiniin tuommoinen kohta kuvissa näkyvä ja tämän piraattikaveri päätyivät, ylläri ylläri, käytettyinä, ja aikasta hyvään hintaan. Maalipinta ei ollut onneksi hirvittävä, ja ohkainen kun oli niin jarruneste hoiti homman aika nätisti. Ylimääräiset greenstuffit ja liimat (tätä löytyikin sitten, mutta mattoveitsi pelastaa) kun raaputteli pois (tai vuoli, tai kaapi), liimasi uudestaan kasaan, korvasi pari puuttuvaa osaa bits boksin sisällöllä (kyseinen ogre kantelee Rackhamin örkkisoturin kalpaa), stuffaili itsekin vähän ja pisti pohjamaalin päälle, niin hyvin nuo hintaansa sai vastaamaan. Käytetyt napit for teh win.

Pinnasta tuli kuitenkin paikoitellen todella rosoinen ja epämääräinen, enkä usko sen johtuneen vanhoista maalipinnoista ainakaan liiemmalti. Piraatin Gutplatessa sen ainakin näkee jo aika hyvin. Ykstyiskohdat meinaavat jäädä tuommoisen röpelön alle. Ennenkuin alan maalaamaan sitä pitää varmaan tarkistella mistä on kyse, nyt kun asialle voi vielä tehdä jotain. Napit ovat kuitenkin enempi kuin siedettävässä kunnossa, ja kivahan noita on työstää. Gnoblari on ainakin huippu. Kerrankin GWn nettisivujen maalausoppaista oli jotain hyötyä. Perusvihreä iho gnoblarilla oli hirveä, eikä ajatus kulkenut Satasenvihreän ja harmaan sekoituksen suuntaankaan, vaikka nyt se kuulostaa enempi kuin maailman ilmiselvimmältä ratkaisulta. Pässi mikä pässi.

Lisäksi selkäpuoli huusi jotain free handia, ja tällä kertaa päätin oikeasti ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä jotain, tuli mitä tuli. Kyllä se tasapainottikin nappia sopivasti, ja symboli onnistui jopa paremmin kuin mitä odotin. Onhan se vähän vinossa, joo, mutta ei sitä sen suuremmin huomaa ellei katso tarkemmin. Ihan kovin riittävä minulle, tämän pojan free handaus taidot kun tunnetaan. Symbolinkin valinta tuli kuin jotenkin luonnostaan. Heti kun vilkaisin miettiväisenä selkäpuolta ja free handin ajatus käväisi mielessä, oli mielessä vain yksi symboli, ja sehän siihen päätyi. Jotkut saattavat tunnistaa. ;) Ja tuntuu se siihen minusta jotenkin sopivankin, tiedä sitten minkä takia.

No, kuitenkin. Maalattu on joka tapauksessa. Kuva löytyy alta:


http://img123.imageshack.us/img123/9697 ... age7wb.jpg


ps. Tiedättekö, minusta vähän tuntuu että jauhan vähän liikaa turhia kuulumisia näissä. :)

Re: Wolfenstein: Maneater Ogre

Lähetetty: Pe 26.01.2007 11:19
Kirjoittaja Guardsman
Jesh, eka viesti.
Rune kirjoitti:ps. Tiedättekö, minusta vähän tuntuu että jauhan vähän liikaa turhia kuulumisia näissä. :)
Jauha pois, ei se ainakaan kuvia huononna. Nooh, ompas se Orge aika mukavan tuntuinen kaveri, ensiluokkaista jälkeä. Tosin, ainoa joka antaa Cult of Ulric fiiliksen on figun beissi. Kuvittelin että tekisit tyypin jolla vaikka jonkun jätti sudentalja pään ja olkapäiden yli...

Mutta, mutta... kyllä nämä sun figut ovat kuitenkin ensiluokkaista Empireä, figujen tummuus ja aitous on mittapuuna heille ketkä haluavat realistisamman tunnun verrattuna GWn kirkkaisiin figuihin.

Moi,
-Guardsman

Lähetetty: Pe 26.01.2007 13:58
Kirjoittaja ötzi
Joku on katsonut full metal alchemistia..
Joo ihan nätti ogre on, tosin GW on minusta epäonnistunut suuresti ogrejen metallimalleissa mutta maalauksessa ei ole vikaa

Lähetetty: Pe 26.01.2007 14:02
Kirjoittaja JakeZuku
ötzi kirjoitti:Joku on katsonut full metal alchemistia..
Joo ihan nätti ogre on, tosin GW on minusta epäonnistunut suuresti ogrejen metallimalleissa mutta maalauksessa ei ole vikaa
Mietin itse ihan saakelin pitkään mistä tuo symboli oli... Edward Elricin takistahan tuo :) Hieno ogre, morasta pidän enemmän kuin alkuperäisestä piikkipallosta.

Lähetetty: Pe 26.01.2007 16:52
Kirjoittaja Tuska
Oho, GW ogresta siis saa sellaisen joka ei satu silmiin...
Onnea siitä, nätti tuo on.

Re: Wolfenstein: Maneater Ogre

Lähetetty: Pe 26.01.2007 18:30
Kirjoittaja Datsi
Rune kirjoitti:Maalipinta ei ollut onneksi hirvittävä, ja ohkainen kun oli niin jarruneste hoiti homman aika nätisti.
kiitos! ;)

odottelinkin jo, koska tämä ilmestyisi jonnekkin, komea nappi, parempi kuin minun vielä vähän aikaa sitten...

repesin kyllä kun näin tuon takin, en siis ole ainoa joka katsoo(/lukee) fma:ta :)

Lähetetty: Ti 13.02.2007 13:45
Kirjoittaja Rune
Heija!

Uppia pukkaa. En kehdannut tuikata tätä omaan ketjuunsa, kun WiPeitä ei oikein tykkää esitellä liian innokkaasti. Tuikataan nyt tämän ketjun jatkeeksi, ja kalastellaan vielä paria kommenttia edelliseen samalla. ;)

Elikkäs, aloitin sutimaan nyt tuota toista Maneateria kanssa, kun keksin viimein mitä teen sille. Jossain kun luin takinliepeiden- ja viittojenteko-ohjeita GS:stä tässä pari viikkoa takaperin, ja tuo edellinen maneater ja tämä eivät oikein sopineet vierekkäin syystä tai toisesta, ajattelin yhdenmukaistaa tyyliä vähän. Greenstuffkin kun alkoi olla loppumaan päin (ja hirvittävän huonossa kunnossa, puolet kovettunut jo valmiiksi), niin repäisin aimo palasen levystä ja aloin rakentamaan lisäkettä ogren takinliepeeseen. Hyvinhän se sitten onnistui lopulta, vaikka jossain vaiheessa minulla omat epäilykseni olikin. Tuohon olisi voinut ihan hyvin lisätä vielä jotain karvaa tai turkista, tai oikeastaan mitä tahansa yksityiskohdiksi kelpaavaa, mutta ajattelin että tuo voi toimia tuollaisenaankin. Aloitin maalaustakin.

Parempia kuvia tulee kyllä myöhemmin, muta tuosta nyt näkee lähinnä sitä mitä pitääkin tässä vaiheessa: sen takinliepeen. Aika vähän enempää nähtävää siinä vielä tässä vaiheessa onkaan. Tarkemmat ja selkeämmät kuvat sitten valmiista möllykästä. Kuva alla:

http://www.cabal-ostium.net/Kraus/Maneater.jpg

Lähetetty: Ti 13.02.2007 15:10
Kirjoittaja Datsi
tuota katsoessa tuli oikeasti piraatti fiilis, aivan toisenlaista kuin alkuperäisessä figussa.

pari sormenjälkeä hoksasin, mutta en lähde niistä sen enempää valittaa, kun hädin tuskin osaan edes rakoja tilkkiä. kuvitteleppas sitä 'stuffimäärää mitä olin käyttänyt noiden kasaamiseen, nuo eivät olleet edes kovin vanhoja.

enempää en lähde kommentoimaan, wippi kun on...