Junthus Tyranidiuksen päiväkirjasta.
Lähetetty: La 17.02.2007 21:45
Joo eli kokeilen uudestaa onks must tarinankertojaksi. Tää kertoo Imperiumin vartijoiden, 501sen komppanian talviretkistä.
1. Kuolema kolkuttaa ovella.
Minä talvisiin varusteisiin pukeutunut imperiumin 501sen komppanian varusmies marssin muiden varusmiesten kanssa talvisessa metsässä. Olimme kaikki kävelemisestä uupuneita ja sotimisesta väsyneitä. Nimeni on muuten Junthus Tyranidius, ja edustan ylpeänä imperiumia ja jumalallista keisaria. Ystäväni Rave, ja veljeni Fatus marssivat vierelläni yhtä väsyneinä kuin minä. Yhtäkkiä olimme astuneet ulos talvisesta metsästä ja olimme tulleet ison mutta vanhan ja rapistuneen bunkkerin eteen, bunkkeri näytti olevan seissyt paikallaan talven tuulista ja myrskyistä huolimatta monta kymmentä vuotta siinä ja muurit näyttivät kestäviltä, paikoin muuri oli rapeillut ja joihinkin kohtiin oli selvästi ammuttu, siinä ulkona astelimme luurankojen ja kauan sitten jäätyneiden ruumiiden ohi, ilmeet joillain oli kuin ne olisi kuolleet silkasta kauhusta, järkytyin joidenkin ruumiiden kunnosta, esimerkiksi yhellä oli vatsa revitty auki ja suolet jäätyeet.
- Jooh, ja ne jotka ovat heikkohermoisia niin kehotan olla katsomatta ruumiita, komissaarimme Reijk sanoi. Komissaarimme oli mukava tyyppi, hän oli heti alussa tehnyt selvästi laspistooli kädessä ettei sen ryhmässä kannata pelleillä, sen jälkeen hän on aina ollut reilu ja kannustava, ehkä juuri tämän takia talvikomppaniamme on niin hyvä.
- Selevä, otamme bunkkerin haltuun, täällä on meillä ehdottomasti parhaat mahdollisuudet selvitä yön yli, komissaarimme ilmoitti. Katsos en ollut huomannukaan että ilta teki pikkuhiljaa tuloaan. Ensimmäiset marssiat asettelivat kokoontaitettavia tikkaita muuria vasten josta sitten kiipesimme ylös bunkkerin katolle. Bunkkerin katolta sitten aloimme heti tutkimaan kiivaasti paikkaa, sieltä löytyi portaat erääseen vartiotorniin. Sieltä näkyi upeat maisemat, huomasin juuri että bunkkeri oli sijoitettu ison rotkon reunalle, alas asti oli varmasti ainakin kahdensadan metsin pudotus. Alkoi hämärtää ihan kunnolla ja huomasin juuri että taivaanrannassa näkyi pelottavan harmaita pilviä.
- Muistakaa laittaa kunnollinen nuotio ja paljon valoja, koska raju lumimyrsky tekee tuloaan! huusin alas.
- Selvä, kiitos tiedosta! Rave, Fred, Oscar, pystyttäkää nuotio! Komissaarimme huuteli käskyjä. Lähdin takaisin alas pystyttämään minulle veljelleni ja Ravelle. Pahaksi onneksi lumimyrsky saapui yllemme nopeammin kuin osasimme odottaa ja alkoi kamala lumisade ja tuulen tuiverrus.
- Junthus, sinulla ja Ravella ensimmäinen vartio... ro, sanoi komissaari, tai ainakin sen verran kuulin tuulen surullisen vaikerruksen keskellä.
- Selvä, sir, ainakaan tässä säässä en usko että tarvitsee odottaa hyökkäystä, tai no kuka idiootti tekee nyt hyökkäyksen? Kysyin komissaarilta.
- Örkit? Komissaari naurahti ja niin naurahdin minäkin. Komissaari alkoin pistämään porukkaa pehkuun ja minulla ja Ravella ensimmäinen vartio. Keitimme kahvia nuotiolla itsellemme.
- Komissaari sano ettei tänä yönä luultavasti tarvitse osottaa hyökkäyksiä, tai no komissaarin sanoin örkeistä nyt ei ikinä tiedä, heitin aloitusrepliikkini, että pysyisimme hereillä.
- Nooh.. Kattoo ny, toivottavasti ei, en usko että porukka nyt kovin mielellää alkaa rankan marssin jälkee availemaan taskulamppuja.. Keskustelimme siinä jonkin aikaa. Myrsky alkoi pikkuhiljaa laantua lumipyryksi vain.
- Puhuri alkaa rauhottua, sanoin.
- Piikkuhiljaa.. Aloimme väsyä kunnes metsässä kuului ilkeä rasahdus.
- Kuulitko? Kysyin hätääntyneenä. Rave nyökkäsi.
- Ilmoita sinä komissaarille minä menen katsomaan muurin reunalta mikä siellä on! Huusin kaverilleni. Rave juoksi suoraan komissaarin telttaan. Katsoin muurin reunalta alas. Puu oli kaatunut lumen painosta muuria vasten, ei sittenkään, puu oli kaadettu muuria vasten, sitä pitkin alkoivat jotkin muuria ylöspäin. Ammuin laskiväärilläni puunrunkoon joka katkesi ja kuului van pieni rääkäisy, komissaari juoksi Raven kanssa paikalle. Komissaari osoitti valonheittimellä alas johon olento oli pudonnut. Olento oli nelikätinen hirviömäinen ja nälkäisen näkönen olento jolla oli tappavan näköiset kynnet.
2. Kuolema kolkutti jo mutta kolkuttaa uudelleen
- Tyranideja, geeninvarastajia... Komissaari kuiskasi. Tyranidi hyökkäys, se tästä vielä puuttui.
- Jooh, pelottavan näköisiä, myönsin.
- Kyllähän ne, komissaari kommentoi. Rave pysyi hiljaisena. Komissaari sanoi:
- Joo lähden herätettelemään muuta leiriä, Rave odottaa, Junthus sinä haet raskaantulittajan tähän ja odotatte että muut ehtivät heräillä ja tulla paikalle.
- Selvä sir! Sanoimme yhteen ääneen. Lähdin juoksemaan, toin kaks panosvyötä ja raskaan tulittajan. Asetimme sen reunalle ja olimme valmiita mitä tahansa vastaan.
Pitää hetkeksi lopettaa... Katsokaas tähän tulee joku. Jatkan niin pian ku kerkeän.
1. Kuolema kolkuttaa ovella.
Minä talvisiin varusteisiin pukeutunut imperiumin 501sen komppanian varusmies marssin muiden varusmiesten kanssa talvisessa metsässä. Olimme kaikki kävelemisestä uupuneita ja sotimisesta väsyneitä. Nimeni on muuten Junthus Tyranidius, ja edustan ylpeänä imperiumia ja jumalallista keisaria. Ystäväni Rave, ja veljeni Fatus marssivat vierelläni yhtä väsyneinä kuin minä. Yhtäkkiä olimme astuneet ulos talvisesta metsästä ja olimme tulleet ison mutta vanhan ja rapistuneen bunkkerin eteen, bunkkeri näytti olevan seissyt paikallaan talven tuulista ja myrskyistä huolimatta monta kymmentä vuotta siinä ja muurit näyttivät kestäviltä, paikoin muuri oli rapeillut ja joihinkin kohtiin oli selvästi ammuttu, siinä ulkona astelimme luurankojen ja kauan sitten jäätyneiden ruumiiden ohi, ilmeet joillain oli kuin ne olisi kuolleet silkasta kauhusta, järkytyin joidenkin ruumiiden kunnosta, esimerkiksi yhellä oli vatsa revitty auki ja suolet jäätyeet.
- Jooh, ja ne jotka ovat heikkohermoisia niin kehotan olla katsomatta ruumiita, komissaarimme Reijk sanoi. Komissaarimme oli mukava tyyppi, hän oli heti alussa tehnyt selvästi laspistooli kädessä ettei sen ryhmässä kannata pelleillä, sen jälkeen hän on aina ollut reilu ja kannustava, ehkä juuri tämän takia talvikomppaniamme on niin hyvä.
- Selevä, otamme bunkkerin haltuun, täällä on meillä ehdottomasti parhaat mahdollisuudet selvitä yön yli, komissaarimme ilmoitti. Katsos en ollut huomannukaan että ilta teki pikkuhiljaa tuloaan. Ensimmäiset marssiat asettelivat kokoontaitettavia tikkaita muuria vasten josta sitten kiipesimme ylös bunkkerin katolle. Bunkkerin katolta sitten aloimme heti tutkimaan kiivaasti paikkaa, sieltä löytyi portaat erääseen vartiotorniin. Sieltä näkyi upeat maisemat, huomasin juuri että bunkkeri oli sijoitettu ison rotkon reunalle, alas asti oli varmasti ainakin kahdensadan metsin pudotus. Alkoi hämärtää ihan kunnolla ja huomasin juuri että taivaanrannassa näkyi pelottavan harmaita pilviä.
- Muistakaa laittaa kunnollinen nuotio ja paljon valoja, koska raju lumimyrsky tekee tuloaan! huusin alas.
- Selvä, kiitos tiedosta! Rave, Fred, Oscar, pystyttäkää nuotio! Komissaarimme huuteli käskyjä. Lähdin takaisin alas pystyttämään minulle veljelleni ja Ravelle. Pahaksi onneksi lumimyrsky saapui yllemme nopeammin kuin osasimme odottaa ja alkoi kamala lumisade ja tuulen tuiverrus.
- Junthus, sinulla ja Ravella ensimmäinen vartio... ro, sanoi komissaari, tai ainakin sen verran kuulin tuulen surullisen vaikerruksen keskellä.
- Selvä, sir, ainakaan tässä säässä en usko että tarvitsee odottaa hyökkäystä, tai no kuka idiootti tekee nyt hyökkäyksen? Kysyin komissaarilta.
- Örkit? Komissaari naurahti ja niin naurahdin minäkin. Komissaari alkoin pistämään porukkaa pehkuun ja minulla ja Ravella ensimmäinen vartio. Keitimme kahvia nuotiolla itsellemme.
- Komissaari sano ettei tänä yönä luultavasti tarvitse osottaa hyökkäyksiä, tai no komissaarin sanoin örkeistä nyt ei ikinä tiedä, heitin aloitusrepliikkini, että pysyisimme hereillä.
- Nooh.. Kattoo ny, toivottavasti ei, en usko että porukka nyt kovin mielellää alkaa rankan marssin jälkee availemaan taskulamppuja.. Keskustelimme siinä jonkin aikaa. Myrsky alkoi pikkuhiljaa laantua lumipyryksi vain.
- Puhuri alkaa rauhottua, sanoin.
- Piikkuhiljaa.. Aloimme väsyä kunnes metsässä kuului ilkeä rasahdus.
- Kuulitko? Kysyin hätääntyneenä. Rave nyökkäsi.
- Ilmoita sinä komissaarille minä menen katsomaan muurin reunalta mikä siellä on! Huusin kaverilleni. Rave juoksi suoraan komissaarin telttaan. Katsoin muurin reunalta alas. Puu oli kaatunut lumen painosta muuria vasten, ei sittenkään, puu oli kaadettu muuria vasten, sitä pitkin alkoivat jotkin muuria ylöspäin. Ammuin laskiväärilläni puunrunkoon joka katkesi ja kuului van pieni rääkäisy, komissaari juoksi Raven kanssa paikalle. Komissaari osoitti valonheittimellä alas johon olento oli pudonnut. Olento oli nelikätinen hirviömäinen ja nälkäisen näkönen olento jolla oli tappavan näköiset kynnet.
2. Kuolema kolkutti jo mutta kolkuttaa uudelleen
- Tyranideja, geeninvarastajia... Komissaari kuiskasi. Tyranidi hyökkäys, se tästä vielä puuttui.
- Jooh, pelottavan näköisiä, myönsin.
- Kyllähän ne, komissaari kommentoi. Rave pysyi hiljaisena. Komissaari sanoi:
- Joo lähden herätettelemään muuta leiriä, Rave odottaa, Junthus sinä haet raskaantulittajan tähän ja odotatte että muut ehtivät heräillä ja tulla paikalle.
- Selvä sir! Sanoimme yhteen ääneen. Lähdin juoksemaan, toin kaks panosvyötä ja raskaan tulittajan. Asetimme sen reunalle ja olimme valmiita mitä tahansa vastaan.
Pitää hetkeksi lopettaa... Katsokaas tähän tulee joku. Jatkan niin pian ku kerkeän.
Kirjoita seuraavalla kerralla pidempi niin sitten näkee vähän enemmän kokonaisuutta. Mutta sanotaan nyt tuosta pätkästä, että ainakin kuvailua lisää = pituutta tarinalle. Mutta tuon perusteella ei oikein muuta osaa sanoa.
.