Sivu 1/6
Warbands 07 - whfb turnaus Mikkelissä 5.-6.5.2007
Lähetetty: Ma 19.02.2007 23:47
Kirjoittaja Tyrisalthan
Mikkelin Eloroolipelaajat järjestävät 5.-6.5.2007 Mikkelissä Kattilansillan nuorisotalolla Warbands 07 - Fantasy battle turnauksen. Turnaus pelataan 7. laitoksen säännöillä, 2000 pisteen armeijoilla.
Vaihtoehtoisesti kaksi 1000 pisteen armeijaa voi toimia yhtenä armeijana. Yhdistyneillä armeijoilla on yksi kenraali, maksimissaan yksi sotalippu, yhteiset yleistaikanopat, ei kahta samaa taikaesinettä, yms. Armeijat toimivat siis kaikin puolin yhtenä armeijana. Molemmilla armeijoilla tulee olla oma pelaajansa.
Turnauksessa pelataan 5 kierrosta, jonka lisäksi pisteitä saa maalauksesta. Myös turnauksen yhteydessä järjestettävästä oheisohjelmasta on mahdollisuus kalastaa lisäpisteitä.
Armeijoiden tulee olla tarpeeksi kuvaavia. Terve järki auttaa päättelemään, mikä käy ja mikä ei. Esimerkiksi bretonnian jousimies ei käy haltiakeihäsmiehestä, mutta keisarikunnan jousimiehenä se menettelee. Mikäli joudut miettimään, onko yksikkö tarpeeksi kuvaava, niin luultavasti ei ole.
Turnaukseen mahtuu 30 pelaajaa/joukkuetta. Osallistumismaksu on 8€ per pelaaja/joukkue. Mieron jäsenille hinta hieman halvempi. Ilmoittaututuminen sähköpostilla osoitteeseen
[email protected]. Viestiksi nimi ja armeija. Joukkue ilmoittautuu yhdellä viestillä, missä tapauksessa viestiksi molempien pelaajien tiedot. Turnauspaikalla voi yöpyä.
Lähetetty: To 22.02.2007 15:05
Kirjoittaja Tyrisalthan
Skenarioiksi on varmistunut Pitched battle x 3, sovellettu Capture, ja War bands -skenaario, jonka säännöt julkistetaan vasta turnauspaikalla.
Lähetetty: Pe 02.03.2007 17:21
Kirjoittaja Kheirakh
Hei, olisin tulossa turnaukseen, mutta millainen tuo erikois-scenaario on? Saako siitä tietää mitään ennen turnausta? Onko turnauksessa ruokailua? Millaiset tilat teillä on?
Lähetetty: Pe 02.03.2007 17:53
Kirjoittaja Tyrisalthan
Erikoisskenariosta kerrotaan vasta turnauspaikalla. Turnauksessa itsessään ei ole ruokailua, mutta paikalla on keittiö kaikilla mukavuuksilla, jossa voi laittaa ruokaa. Tila on nuorisotalo, mutta onneksi hyväkuntoinen sellainen. Tilaa riittä isommallekin porukalle.
Lähetetty: La 03.03.2007 00:35
Kirjoittaja Pesis
Onko tuosta nuorisotalosta missään tarkempia tietoja? Onko mikkelin kaupungilla jotain sivuja asiaan tai muuta? Sitten vielä vertailun vuoksi, onko se isompi vai pienempi paikka kuin Kuopion nuorisokeskus? Mikäs on mikkelin pizzeria / ruokailupaikka tilanne muuten, onko siinä lähellä hyvää paikkaa, tai edes ruokakauppaa?(huomatkaa mikkeli pienellä ja Kuopio isolla kirjaimella

)
Lähetetty: La 03.03.2007 17:52
Kirjoittaja Kraztog
Onko mitään spessu sankarien rajoituksia? Tai ror/dow rajoituksia?
Täytyy ruveta miettimään kummanko armeijan rahtaisin paikalle, vielä ehtii hyvin rakennella ja muutella listoja

Lähetetty: La 03.03.2007 20:35
Kirjoittaja Tyrisalthan
Ei ole rajoituksia erikoishahmojen tai palkkasoturien suhteen, kunhan eivät vaadi vastustajan hyväksyntää.
Tilasta sen verran, että kaupungin sivuilta on kyllä linkki, mutta ei aukea ainakaan minun koneellani. Vertailuna kuopioon hiukan pienempi, mutta sohvilla. Noin 100 metrin päässä on kauppa, ruokapaikoista en tiedä, kun itse asun toisella puolella kaupunkia. Keskustaan on noin 2 kilometriä, mistä noita luulisi löytyvän.
Lähetetty: To 08.03.2007 00:51
Kirjoittaja Da_Farseer_old
voihan ne pizzat tilata sinne nuokkarille, MD:stä ainakin saa ilmasiks kuljetuksen jos on enemmän kun 2 tilausta. tietysti jos joku haluaa välttämättä mennä syömään kaupungille niin uskon että autokyyti järjestyy... Meikä asuu siinä 200 m päässä nuokkarista, varastetaan vaikka isovelin auto jos muuten ei pääse...
Lähetetty: To 08.03.2007 17:59
Kirjoittaja Pesis
Hieno homma kyl tuo pizzan kuljetus. Paljonko tuolla muuten näin offtopiccina maksaa pizzat kun ollaa totuttu suomen halvimpiin pizzoihin täällä maahanmuuttajien mekassa, Kuopiossa

.
Lähetetty: Pe 09.03.2007 00:11
Kirjoittaja Da_Farseer_old
Paljonko tuolla muuten näin offtopiccina maksaa pizzat
tähän voi joku pizzan suurkuluttaja vastata, mutta 6-7e luokkaahan se on, koosta, mausta, täytteistä voi joku muu tehdä vertailuita. Itse suosittelen tuota Memory Dreamsia tai Angelaa jotka on kuitenkin niitä kaikkein suosituimpia paikkoja meidän kaveriporukan keskuudessa. MD:n voi assosioida melkein warhammereihin kun kaveri jonka luona yleensä pelataan asuu kyseisen ravintolan yläpuolella. paljos siellä Kuopiossa sitten ne pizzat maksaa?
offtopiciks menee mutta niin meni myös äidinkielen yo-kokeissakin
Lähetetty: Pe 09.03.2007 11:24
Kirjoittaja Pesis
Hehehe, 4-7euroa riippuen mitä ja mistä pizzansa haluaa. Ottakaahan sitten tuon ko pizzapaikan numero sinne turnaukseen niin voin tilata sieltä lätyn itselleni

. End of offtopic conversation.
Lähetetty: Ke 14.03.2007 14:25
Kirjoittaja elector
Onko special characterit sallittuja?
Onko yöpymismahdollisuutta jo perjantaina?
Lähetetty: Ma 19.03.2007 11:01
Kirjoittaja Tyrisalthan
Special characterit ovat sallittuja, elleivät vaadi vastustajan hyväksyntää.
Turnauspaikalle päästään vasta lauantaiaamuna. Jos perjantain yöpyminen on ehdoton vaatimus osallistumiselle, niin joku järkkäriporukasta voi varmaan majoittaa lattialleen. Opiskelijoita kun ollaan, niin tila on rajallinen, eli tässäkin nopeat syövät hitaat.
Lähetetty: Ma 19.03.2007 17:14
Kirjoittaja Da_Farseer_old
Meille varmaankin mahtuu pari nukkumaan, kun sattuu ylimääräinen erillisellä sisäänkäynnillä varustettu huone. Jos on kiinnostusta niin laittakaa miulle vaikka YV:tä tai S-postia niin voidaan sopia majoituksesta. Asun 200m päässä turnaus paikalta joten ei tarvitse vaivautua kävelemään hirveesti.
Lähetetty: Ti 27.03.2007 21:53
Kirjoittaja Redhurm
Mitenkäs paljon pisteissä rangaistaan, jos koko armeija ei ole täysin maalattua. Oma 1000pts on kyllä täysin väreissä, mutta kaveri jonka kanssa aijon pelata ei taida vaivautua kaikkia ukkojansa maalaamaan.
Btw emme ole vielä ilmoittautuneet, vieläkö kerkeää/on tilaa?
Lähetetty: Ke 28.03.2007 11:19
Kirjoittaja Tyrisalthan
Maalaamattomuudesta ei rangaista, mutta maalauksesta palkitaan.
Noin yhden massacrevoiton verran pisteitä voi maalauksella saavuttaa. Kannattanee pistää kaverille pensseli käteen nyt, kun on vielä aikaa, vaikka maalaamattomuus ei maailmaa kaadakaan.
Ja mukaan mahtuu vielä, mutta kannattaa varmistaa paikkansa etukäteen (esim juuri nyt), ettei tule turha reissu.
Re: Warbands 07 - whfb turnaus Mikkelissä 5.-6.5.2007
Lähetetty: Su 01.04.2007 00:28
Kirjoittaja Miiks
Tyrisalthan kirjoitti:
Vaihtoehtoisesti kaksi 1000 pisteen armeijaa voi toimia yhtenä armeijana. Yhdistyneillä armeijoilla on yksi kenraali, maksimissaan yksi sotalippu, yhteiset yleistaikanopat, ei kahta samaa taikaesinettä, yms. Armeijat toimivat siis kaikin puolin yhtenä armeijana. Molemmilla armeijoilla tulee olla oma pelaajansa.
kysymys 1.
saako yhteisarmija lordin slotin? jos ei niin miksei?
kysymys 2.
voiko armeijat olla esim. 1001 ja 997pts, vai pitääkö molempien olla alle 1k. ja jos, niin miksi?
kysymys 3. jaetaanko core,special ja raret armeijoien kesken yhteensä, vai onko molemmilla oma quota? jos niin miksi vrt. 2*1000 coret on 4+ ja 2k coret on 3+ jne..
Re: Warbands 07 - whfb turnaus Mikkelissä 5.-6.5.2007
Lähetetty: Su 01.04.2007 13:46
Kirjoittaja Tyrisalthan
Miiks kirjoitti:
kysymys 1.
saako yhteisarmija lordin slotin? jos ei niin miksei?
kysymys 2.
voiko armeijat olla esim. 1001 ja 997pts, vai pitääkö molempien olla alle 1k. ja jos, niin miksi?
kysymys 3. jaetaanko core,special ja raret armeijoien kesken yhteensä, vai onko molemmilla oma quota? jos niin miksi vrt. 2*1000 coret on 4+ ja 2k coret on 3+ jne..
Molemmat armeijat valitaan ikään kuin tuhannen pisteen armeijana. Eli molemmilla tulee olla 2 corea, eikä saa lordia. Kumpikin armeija saava olla maksimissaan 1000 pistettä.
Lordia ei saa siksi, että saa muutenkin 6 sankaria = 12 tasoa velhoja. Siinä ei enää lordia tarvita.
Erikoisvalinnat ovat armeijakohtaiset, jottei toisen armeijaa muodostaisi esim pelkät sotakoneet, vaan molemmilta tulisi sitä perusjoukkoa.
Pisteet luontuvat samasta syystä tasapisteisiin.
Lähetetty: Su 15.04.2007 01:39
Kirjoittaja Miiks
ja sitten pari kyssäriä vielä..
1. niin kuin kaikki tietävät GW säännöt vaatii hieman tulkintaa, millasta tulkintaa turnauksessa käytetään? DireWolf tms...
2. Terrainien asettelu, tehdäänkö kentät "talon puolesta" eli pelaajien ei tarvi kenttien sijoitteluste huolehtia, vai arvotaanko joka pelin alussa kentät uudestaan?
Lähetetty: Ma 16.04.2007 10:22
Kirjoittaja Tyrisalthan
1. Voitko hieman tarkentaa? Mitä tulkinnanvaraista on dire wolffeissa?
2. Kentät tehdään talon puolesta, eli pelaajien ei tarvitse siitä huolehtia.