Fantsu-entry: Mielenkiintoinen veikkonen
Lähetetty: To 22.02.2007 12:36
Tähän käytin jo hieman enemmän aikaa ja vaivaa, vaan näyttää pahasti siltä että lukutaidottomuus iski kesken kaiken, ja virheitä oli valitettavan paljon. Tämä varmasti jätti ainakin pisteen tai kahden pois lopputuloksista. Joka tapauksessa kyllä 4 pistettäkin on jo mielestäni hyvä saavutus yleiseen tasoon nähden. Vaan ensikerralla paremmin. Kiitokset taas pisteidn antajille, ja tässäpä tämä tekele.
*****************
Mielenkiintoinen veikkonen
Yksinäinen lintu istui jäisen puun oksalla, etsien katseellaan jotain syötäväksi kelpaavaa. Talvi oli tullut ja lunta oli ihmistä ainakin polveen asti. Myös joillain eläimillä oli vaikea liikkua syvässä lumessa, ja kylmyys vähensi entisestään eläimiän määrää, koska nämä jäivät mielummin lämpymiin pesiinsä ja koloihinsa nukkumaan niin kauaksi aikaa kuin mahdollista.
Taivas oli kirkas, yhtään ainoata pilveä ei näkynyt, mutta tästä huolimatta aurinko ei juuri lämmittänyt. Lintu tarkasteli yhä koskematonta lunta ja lopulta näki pienen keon siemeniä. Samassa lintu oli jo liikkellä kiitäen kohti tätä ruokaa, mutta pysähtyi melkein samassa ja lensi vieläkin hurjempaa vauhtia pois.
-Perhana, pitihän se arvata..., kuului läheisen puun luota. Samassa jo hieman kovettunut lumi alkoi rakoilla pinnaltaan ja sen alta työntyi esiin mies, jolla oli melko paksu harmaa osin turkiksista tehty takki. Kädessään hänellä oli jousipyssy jonka jänteellä oli valmiina nuoli, mutta nyt saalis oli karannut. Hänellä oli myös paksu musta parta joka tuntui sopivan hyvin yhteen hänen karvalakkinsa kanssa. Mies murahti ja meni noutamaan siemenet jotka oli jättänyt maahan. Hyvää syöttiä oli turha heittää menemään.
Kun hän oli saanut siemenet kerättyä ja oli lähtemässä pois hän huomasi että jokin tarkaili häntä puiden seasta. Ensin mies näytti varauteneelta kaikkeen mutta pisti hetken päästä kädet puuskaan. Samassa puiden seasta tallusteli hopean harmaa susi. Sen taivaan siniset silmät tarkkailivat miestä, joka seisoi hivahtamatta. Nämä kaksi tuijottivat toisiia pitkän tovin, mutta lopulta mies pärskähti.
-Tiedän, tiedän saalis pääsi karkuun, mies sanoi äänellä matalalla joka tuntui kumpuavan jostain maan alta. -Turha siinä on ilkkua, itselläsi mene yhtään sen paremmin, mies vielä tokaisi, kädet yhä puuskassa ja kasvoilllan muka pettynyt ilme, mutta parran alta saattoi nähdä pienen hymyn poikasen. Susi katsoi miestä tarkasti vielä hetken, kääntyi sitten ympäri ja käveli erään puun luo. Mies yritti varvastellen nähdä mitä tämä haki sieltä, ja kohta susi tuli takaisin miehen luo jänis suussaan. Päästyään kolmisen metrin päähän miehestä susi laski jäniksen maahan ja istuutui sen viereen. Mies tuijotti jäniksen raatoa hetken hölmistyneen näköisenä, ja vilkaisi sitten sutta, jota miehen ilme ja käytös tuntui suuresti huvittavan.Vilkaistaan vielä kerran suden saalista mies tuhahti vähättelevästi ja lähti tömistelemään pois pää pystyssä. Nyt susi tuntui suorastaan nauravan.
Pian pimeys alkoi jo laskeutua ja mies sekä susi alkoivat palata leiripaikalleen. Saalis oli karttunut nyt kolmeen jänikseen ja kahteen lintuun, joista susi oli napannut kaksi jänistä ja toisen liinnuista.
-Mistähän pirun salakätköstä se nuoki kaivoi..., mies mutisi ärtyneellä äänellä.
Susi päästi pienen murahduksen joka tuntui sanovan: -Minä kuulin tuon! Mies vain jatkoi matkaa kuin ei olisi kuullut mitään, mutisten yhä jotain "aloittelijantuurista", tosin ehkä hieman hiljempaa kuin aikaisemmin.
Lopulta he saapuivat pienelle aukiolle jonka keskellä oli pieni lumeen tallattu monttu jossa paloi nuotio. Tulen ympärillä oli kaksi telttaa, ja aivan nuotion vieressä kyyristeli nuori mies joka piteli käsiään lähellä tulta ja piti päällään paksua huopaa. Huovan alla miehellä oli naurettavan röyhelöiset ja kirkkaat vaatteet. Hän ei selvätikkään kuulunut metsään. Mies oli esittäytynyt Erik von Stadendorfiksi, erään paronin pojaksi. Erik oli harhaillut metsässä ja eräänä päivänä sattumalta törmännyt suteen ja mieheen. Hän oli yrittänyt hyökätä heidän kimppunsa "sukkapuikkonsa"- pistomiekkansa- kanssa, mutta pian hän oli maannut tajuttomana maassa, kun kumppanukset olivat tuumineet mitä tälle nulikalle pitäisi tehdä. He päättivät avustaa tämän lähimpään kaupunkiin, mutta Erik oli kieltäytynyt tästä ja suorastaan rukoillut lupaa saada jäädä miehen ja tämän kumppanin matkaan. Koska muutakaan mahdollisuutta ei ainakaan ilmeisesti ollut -poika parkahan tuskin selviäisi päivääkään yksinään- mies oli suostunut, toistaiseksi, aikoen kuitenkin viedä tämän herrasnulikan pois tieltään.
-Varohan ettet polta nuita röyhelöjäs, meinaan täälä päin ei ihan joka oksalla tuommosta pukua kasvakkaan, mies murahti nähdessään kuinka vaarallisen lähellä nuorukainen lieskoja oli. Myös susi murahti hieman.
Erik hätkähti ja yritti tarttua sukkapuikkoonsa joka oli hänen kupeellaan, mutta nähdessään ketkä tulijat olivat hän rentoutui, luoden kuitenkin hieman villin katseen suteen kääntyen sitten takaisin nuotion ylle, nyt kuitenkin hieman kauemmas liekeistä. Mies ja susi vaihtoivat huvittuneen mutta samalla hieman huolestuneen vilkaisun syrjäsilmin. Nuorukainen ei ollut juuri puhunut löytymisensä jälkeen, mikä sai kumppanukset jostain syystä huolestumaan. Sitten mies viskasi jänikset ja linnut sekä veitsen Erikin virelle lumeen.
-Tiedät varmaan mitä tehdä, mies ennemminkin totesi kuin kysyi ja käveli takaisin kohti metsää.
-Minne sinä menet? Erik kysyi hieman värisevällä mutta selvästi komenteluun tottuneella äänellä. Toisinkuin miehellä, hänen äänensä oli hieman alttoa korkeampi, mikä tuntui sopivan hänen pöyristelevään ulkonäköönsä. Susi asettui makaamaan toiselle puolelle nuotiota, sulkien toisen silmänsä, mutta silti piti toisen hieman raollaan, tarkkaillen sillä nuorukaista.
Mies käänsi päätään vain hieman, juuri sen verran että pystyi näkemään Erikin toisella silmällään, ja totesi yksikantaan: -Metsään.
Sitten hän jatkoi matkaansa. Erik katsoi vahän aikaa miehen perään, kuin ei olisi uskonut toisen röyhkeyttä, katsoi stten puukkoa ja eläimiä ja lopulta nosti yhden jäniksen maasta ja aloitti raskaasti huokaisten työnsä. Hän totta veköön kaipasi kotikartanon palvelijoita. Kaikesta huolimatta pian kaksi jänistä ja lintua paistui jo nuotion yllä, suden jo syödessä yhtä jänistä ja muiden eläinten sisällyksiä, jotka Erik oli perkannut. Hiljaisuus lepäsi syöjen yllä, lukuun ottamatta itse syömisen ääniä. Tämän jälkeen Erik nousi, tallssi teltalleen, jonka kyljessä oli monimutkainen vaakuna, ja nukahti melkein heti heittäen peitonsa päälleen.
Mies katsoi nuorukaisen perään hetken, tuhahti, viskasi viimeiset puut nuotioon ja lähti itsekin nukkumaan, muttei telttaansa vaan eräälle puun oksalle. Susi asettui yöpuulle miestä vastapäätä olevan puun juurelle, kaivaen ensin itselleen pienen kuopan lumeen. Näin he pystyivät pitämään koko leiriä silmällä ja olivat valmiita ikävyksien varalle. Tätä temppua he olivat käyttäneet aina, ja se oli toiminut lähes poikkeuksetta. Näin leiri hiljeni, ja pian kuului vain Erikin vaimea kuorsaus, pikkuhiljaa sammuvan nuotion rätinä ja tuulen suhina puissa. Mies pysytteli vielä jonkin aikaa hereillä, tarkkaillen varjoja, mutta lopulta antaen silmiensä painua kiinni, luottaen että susi varoittaisi häntä jos jotain hälyttävää tapahtuisi.
Vain joitain hetkiä sen jälkeen kun mies oli sulkenut silmänsä, yön varjot näyttivät lähtevän liikkelle. Ne kiersivät ja lopulta piirittivät pienen leirin. Puussa nukkuva mies heräsi kun jossain risahti kun joku astui oksan päälle. Hän veti refleksimäsesti nuolen jousensa jänteelle, ja vilkuili ympärilleen. Vieläkin hieman unenpöpperöisenä hän huomasi jonkun kyyristelevän suoraan alapuolellaan. Ei, jokin hän korjasi kun huomasipitkän hevosmaisen turvan ja päässä olevat sarvet, jotka juuri sopivasti pilven takaa ilmestynyt kirkas kuu paljastivat. Petomiehiä, mies tajusi ja irvisti inhosta niin että hampaat näkyivät, saaden hänet muistuttamaan hieman irvistvää sutta. Nyt täysin heränneen hän vilkuili puita leirin ympärillä ja laski ainakin kymmenkunta petomiestä.
-Piru, tämäkin nyt vielä, mies ajatteli. Ja tasainen kuorsaus toisesta teltasta kertoi että Erik nukkui vielä autaan tietämättömänä. -Tieto lisää tuskaa, mies hymähti ironiaa tihkuvalla äänellä, kuitenkin niin hiljaa ettei petomies sitä kuullut. Kun kuu taas peittyi pilvien taa, petomiehet lähtivät liikkeelle, lähestyen varovasti kumpaakin telttaa. Mies jänniitti jousen ja tähtäsi petoa jonka uskoi johtavan tätä joukkiota. Sillä oli völlään monta kalloa ja irvokkaan näköisiä esineitä joista mies ei edes halunnut tietää mitään. Juuri kun se oli saapumaisillaan Erikin teltan suulle, mies päästi nuolen lentoon. Se osui johtajaa suoraan oikeaan silmään, ja tämä päästi valtavan rääkäisyn. Samassa susi syöksähti esiin piilostaan hyökäten kahden petomiehen kimppuun tarramalla kiinni toista niskaan. Petomiehen kiljaisu ja pyristely loppui lyhyeen kun suden vahvat leuat pureutuivat syvälle sen pehmeään lihaan ja kun susi katkaisi sen niskan yhdellä nopealla ja voimakkaalla pujautusmaisella liikkellä.
Ammuttueen vielä pari nuolta mies tipputtautui puusta suoraan allaan kyyristelevän pedon niskaan lyhyt miekka ja pieni kirves käsissään. Petomies tuskin tajusi vaaraa kun sen pää lesni jo kaukana sen ruumiista. Mies ei jäännyt aloilleen vaan syöksyi suoraan seuraavan pedon kimppuun, käyttäen niiden hämmennystä hyväkseen. Samaan aikaan Erik köpmi ulos teltastaan "sukkapuikkonsa" kädessään ja vilkuillen pelästyneenä ympärilleen. Huomatessaan jalkojensa juuressa makaavan petomiehen hän muuttui lakanan valkoiseksi ja alkoi täristä. Samaan aikaan mies oli tappanut jo kaksi petomiestä ja taisteli kolmatta vastaan jolla oli valtava kahdenkäden miekka, jota olento käytti hämmästyttävän hyvin. Nirhamia ja pieniä haavoja oli jo vaihdettu, mutta kumpikaan ottelijoista ei ollut päässyt kamppailussa niskan päälle, ja mies alkoi jo huolestua sudesta ja siitä pärjäsikiö Erik näille hirmuille. Samassa petomies tempaisi miekkansa korkealle ylös kuin aikoen halkaista mies kahtia, mutta käänsi iskun kulmaa kesken löynnin niin että se lähes leikkasin miehen jalat, ja hän onnistui vain nipin napin väistämään lyönnin heittäytmällä epätoivoisesti terän yli, mutta tuiskahtaen kuitenkin namaalleen syvään lumeen.
Hypyn aikana hän ehti juuri vilkaista Erikiä ja huomasi tämän takana kaksi petomiestä julmat virneet epäinhimisillä kasvoillaan. Mies yritti ponnistautua ylös ja rynnätä nuorukaisen luo avuksi, mutta hangessa oli vaikea likkua ja hän oli vasta polvillaan kun miekkaa heiluttava petomies jo hykkäsi uudelleen, yrittäen syöstä aseensa miehen lävitseen. Nopeasti mies asetti aseensa ristiin alas ja juuri oikealla hetkellä nosti aseet ylös vangiten pedon aseen yläpuolelleen, mutta tämä yllätti hänet jälleen kun peto pysäytti vahtinsa ja alkoi painaa hänen aseitaan alas. Mies sai kamppailla kaikin voimin jottei olento saisi häntä tuupertumaan lumeen ja halkaisisi häntä. Sitten leirin suunnalta kuului kiljaisu, ja mies uskoi Erikin lopun koittaneen, kuten omansakin. Myös petomies ilmeisesti ajatteli näin ja vilkaisi leiriä kohti hymyillen julman itsevarmasti. Hymy kuitenkin hyytyi nopeasti ja peto alkoi tuijotti kohti leiriä suu ammollaan.
-Mitä Ulricin nimeen...? mies ihmetteli vilkaisten itsekin leiriin ja ämistyi ainakin yhtä pahasti kuin vastustajansa.
Sen sijaan että maassa olisi maannut Erik siellä makasikin kaksi petomiestä. Erikillä oli vielä vastassaan jäljellä olevat kolme petomiestä jotka huitoivat hurjasti yrittäen osua ihmiseen. Erik tuntui tanssivan vihollistensa ympärillä iskien, pistäen ja sivallellen. Sen sijaan että olisi yrittänyt tappaa vihollisia yhdellä iskulla, Erik antoi vastustajilleen ilkeitä naarmuja, toiset syvempiä kuin toiset, mutta niistä kaikista vuosi verta. Yhtä vihollista hän iski polvitaipeisiin saaden tämä kiljahtamaan kivusta, toista hän sohi silmiin, kolmatta hän pisti käsivarteen, palaten taas toisen kimppuun viilten tämän selkää. Mies ja petomies jotka olivat aukion laidalla katsoivat tätä näkyä, vilkaisivat toisiaan ja katsoivat taas Erikin kuolontanssia. Hän ei tuntut väsyvän ollenkaan, hän hyppi, väisti ja iski lakkaamatta. Katsottuaan näkyä usean minuutin mies sai lopulta ravistettua näyn mielestään ja kekittyi taas omaan vastustajaansa. Tämä oli edelleen Erikin esityksen lumoissa, eikä huomannut miehen palavaa katsetta.
-Palaa kirotun tekijäsi, sinä kaaoksen epäsikiö! mies karjaisi sujauttaen kirveensä pedon valtavan miekan puristksen alta iskien sen syvälle vihollisen kalloon. Samalla hän käänsi miekallaan pedon aseen syrjään ja iski sitten petoa suoraan kurkkuun, ja lopulta löi sen pään kokonaan poikki. Yltäpäältä oman ja vihollistensa veren peitossa oleva mies aikoi rynnätä nuorukaisen avuksi mutta huomasi suden ilmestyneen jo Erikin avuksi, ja että enää yksi petomies oli pystyssä. Sillä oli haavoja joka paikasta, sen turkki oli tahmea verestä ja se näytti valmiilta juoksemaan pakoon, mutta mies otti tukevamman otteen kirvestään ja nakkasi sen suoroon petomiehen rintaan, osuen samalla sen sydämmeen. Erik kääntyi ihmettelevä ilme kasvoillaan, mutta lopulta katsoi pois miehen leiskuvista silmistä.
-Onko pahoja haavoja? mies kysyi saatuan hengityksensä tasaantumaan, katsoen ensin Erikin, huomaten tämä edelleen lähes puhtaan röyhelöpuvun, ja sitten vilkaisten sutta jolla oli ikeän näköinen arpi vasemmassa kyljessään sekä pienempi nirhamia aina päästä häntään. Erik pudisti päätään ilman minkäänlaista tunteen häivääkään kasvoillaan. Hän alkoi laahustaa kohti telttaansa hurmeisen lumen halki, kömpien sen sisään ja ilmeisesti nukahtaen saman tien. Kuu oli taas alkanut paistaa, mutta mies sytytti nuotion uudelleen, tarkastaen ensin suden haavan, joka osoittutui pelkäksi pinta naarmuksi, ja sitten vilkaisten omia nirhamiaan. Tämän jälkeen mies kokosi ruumiit kasaan kauemmas leiristä ja poltti ne, samoin kuin takkinsa. Hänellä oli toinen mukana, ja pystysi valmistamaan lisää jos tarve vaatisi. Palattuaan leiriin hän vain nojasi nuotion vieressä olevaa tukkia vasten susi vierellään.
-Taidettiin saada mielenkiintoinen veikkonen matkaseuraksi, mies totesi sudelle tuijottaen nuotion keltaisten ja oranssien liekkien tanssia.
-Totisesti, susi vastasi hiljaisella, mutta selkeällä äänellä.
*****************
Mielenkiintoinen veikkonen
Yksinäinen lintu istui jäisen puun oksalla, etsien katseellaan jotain syötäväksi kelpaavaa. Talvi oli tullut ja lunta oli ihmistä ainakin polveen asti. Myös joillain eläimillä oli vaikea liikkua syvässä lumessa, ja kylmyys vähensi entisestään eläimiän määrää, koska nämä jäivät mielummin lämpymiin pesiinsä ja koloihinsa nukkumaan niin kauaksi aikaa kuin mahdollista.
Taivas oli kirkas, yhtään ainoata pilveä ei näkynyt, mutta tästä huolimatta aurinko ei juuri lämmittänyt. Lintu tarkasteli yhä koskematonta lunta ja lopulta näki pienen keon siemeniä. Samassa lintu oli jo liikkellä kiitäen kohti tätä ruokaa, mutta pysähtyi melkein samassa ja lensi vieläkin hurjempaa vauhtia pois.
-Perhana, pitihän se arvata..., kuului läheisen puun luota. Samassa jo hieman kovettunut lumi alkoi rakoilla pinnaltaan ja sen alta työntyi esiin mies, jolla oli melko paksu harmaa osin turkiksista tehty takki. Kädessään hänellä oli jousipyssy jonka jänteellä oli valmiina nuoli, mutta nyt saalis oli karannut. Hänellä oli myös paksu musta parta joka tuntui sopivan hyvin yhteen hänen karvalakkinsa kanssa. Mies murahti ja meni noutamaan siemenet jotka oli jättänyt maahan. Hyvää syöttiä oli turha heittää menemään.
Kun hän oli saanut siemenet kerättyä ja oli lähtemässä pois hän huomasi että jokin tarkaili häntä puiden seasta. Ensin mies näytti varauteneelta kaikkeen mutta pisti hetken päästä kädet puuskaan. Samassa puiden seasta tallusteli hopean harmaa susi. Sen taivaan siniset silmät tarkkailivat miestä, joka seisoi hivahtamatta. Nämä kaksi tuijottivat toisiia pitkän tovin, mutta lopulta mies pärskähti.
-Tiedän, tiedän saalis pääsi karkuun, mies sanoi äänellä matalalla joka tuntui kumpuavan jostain maan alta. -Turha siinä on ilkkua, itselläsi mene yhtään sen paremmin, mies vielä tokaisi, kädet yhä puuskassa ja kasvoilllan muka pettynyt ilme, mutta parran alta saattoi nähdä pienen hymyn poikasen. Susi katsoi miestä tarkasti vielä hetken, kääntyi sitten ympäri ja käveli erään puun luo. Mies yritti varvastellen nähdä mitä tämä haki sieltä, ja kohta susi tuli takaisin miehen luo jänis suussaan. Päästyään kolmisen metrin päähän miehestä susi laski jäniksen maahan ja istuutui sen viereen. Mies tuijotti jäniksen raatoa hetken hölmistyneen näköisenä, ja vilkaisi sitten sutta, jota miehen ilme ja käytös tuntui suuresti huvittavan.Vilkaistaan vielä kerran suden saalista mies tuhahti vähättelevästi ja lähti tömistelemään pois pää pystyssä. Nyt susi tuntui suorastaan nauravan.
Pian pimeys alkoi jo laskeutua ja mies sekä susi alkoivat palata leiripaikalleen. Saalis oli karttunut nyt kolmeen jänikseen ja kahteen lintuun, joista susi oli napannut kaksi jänistä ja toisen liinnuista.
-Mistähän pirun salakätköstä se nuoki kaivoi..., mies mutisi ärtyneellä äänellä.
Susi päästi pienen murahduksen joka tuntui sanovan: -Minä kuulin tuon! Mies vain jatkoi matkaa kuin ei olisi kuullut mitään, mutisten yhä jotain "aloittelijantuurista", tosin ehkä hieman hiljempaa kuin aikaisemmin.
Lopulta he saapuivat pienelle aukiolle jonka keskellä oli pieni lumeen tallattu monttu jossa paloi nuotio. Tulen ympärillä oli kaksi telttaa, ja aivan nuotion vieressä kyyristeli nuori mies joka piteli käsiään lähellä tulta ja piti päällään paksua huopaa. Huovan alla miehellä oli naurettavan röyhelöiset ja kirkkaat vaatteet. Hän ei selvätikkään kuulunut metsään. Mies oli esittäytynyt Erik von Stadendorfiksi, erään paronin pojaksi. Erik oli harhaillut metsässä ja eräänä päivänä sattumalta törmännyt suteen ja mieheen. Hän oli yrittänyt hyökätä heidän kimppunsa "sukkapuikkonsa"- pistomiekkansa- kanssa, mutta pian hän oli maannut tajuttomana maassa, kun kumppanukset olivat tuumineet mitä tälle nulikalle pitäisi tehdä. He päättivät avustaa tämän lähimpään kaupunkiin, mutta Erik oli kieltäytynyt tästä ja suorastaan rukoillut lupaa saada jäädä miehen ja tämän kumppanin matkaan. Koska muutakaan mahdollisuutta ei ainakaan ilmeisesti ollut -poika parkahan tuskin selviäisi päivääkään yksinään- mies oli suostunut, toistaiseksi, aikoen kuitenkin viedä tämän herrasnulikan pois tieltään.
-Varohan ettet polta nuita röyhelöjäs, meinaan täälä päin ei ihan joka oksalla tuommosta pukua kasvakkaan, mies murahti nähdessään kuinka vaarallisen lähellä nuorukainen lieskoja oli. Myös susi murahti hieman.
Erik hätkähti ja yritti tarttua sukkapuikkoonsa joka oli hänen kupeellaan, mutta nähdessään ketkä tulijat olivat hän rentoutui, luoden kuitenkin hieman villin katseen suteen kääntyen sitten takaisin nuotion ylle, nyt kuitenkin hieman kauemmas liekeistä. Mies ja susi vaihtoivat huvittuneen mutta samalla hieman huolestuneen vilkaisun syrjäsilmin. Nuorukainen ei ollut juuri puhunut löytymisensä jälkeen, mikä sai kumppanukset jostain syystä huolestumaan. Sitten mies viskasi jänikset ja linnut sekä veitsen Erikin virelle lumeen.
-Tiedät varmaan mitä tehdä, mies ennemminkin totesi kuin kysyi ja käveli takaisin kohti metsää.
-Minne sinä menet? Erik kysyi hieman värisevällä mutta selvästi komenteluun tottuneella äänellä. Toisinkuin miehellä, hänen äänensä oli hieman alttoa korkeampi, mikä tuntui sopivan hänen pöyristelevään ulkonäköönsä. Susi asettui makaamaan toiselle puolelle nuotiota, sulkien toisen silmänsä, mutta silti piti toisen hieman raollaan, tarkkaillen sillä nuorukaista.
Mies käänsi päätään vain hieman, juuri sen verran että pystyi näkemään Erikin toisella silmällään, ja totesi yksikantaan: -Metsään.
Sitten hän jatkoi matkaansa. Erik katsoi vahän aikaa miehen perään, kuin ei olisi uskonut toisen röyhkeyttä, katsoi stten puukkoa ja eläimiä ja lopulta nosti yhden jäniksen maasta ja aloitti raskaasti huokaisten työnsä. Hän totta veköön kaipasi kotikartanon palvelijoita. Kaikesta huolimatta pian kaksi jänistä ja lintua paistui jo nuotion yllä, suden jo syödessä yhtä jänistä ja muiden eläinten sisällyksiä, jotka Erik oli perkannut. Hiljaisuus lepäsi syöjen yllä, lukuun ottamatta itse syömisen ääniä. Tämän jälkeen Erik nousi, tallssi teltalleen, jonka kyljessä oli monimutkainen vaakuna, ja nukahti melkein heti heittäen peitonsa päälleen.
Mies katsoi nuorukaisen perään hetken, tuhahti, viskasi viimeiset puut nuotioon ja lähti itsekin nukkumaan, muttei telttaansa vaan eräälle puun oksalle. Susi asettui yöpuulle miestä vastapäätä olevan puun juurelle, kaivaen ensin itselleen pienen kuopan lumeen. Näin he pystyivät pitämään koko leiriä silmällä ja olivat valmiita ikävyksien varalle. Tätä temppua he olivat käyttäneet aina, ja se oli toiminut lähes poikkeuksetta. Näin leiri hiljeni, ja pian kuului vain Erikin vaimea kuorsaus, pikkuhiljaa sammuvan nuotion rätinä ja tuulen suhina puissa. Mies pysytteli vielä jonkin aikaa hereillä, tarkkaillen varjoja, mutta lopulta antaen silmiensä painua kiinni, luottaen että susi varoittaisi häntä jos jotain hälyttävää tapahtuisi.
Vain joitain hetkiä sen jälkeen kun mies oli sulkenut silmänsä, yön varjot näyttivät lähtevän liikkelle. Ne kiersivät ja lopulta piirittivät pienen leirin. Puussa nukkuva mies heräsi kun jossain risahti kun joku astui oksan päälle. Hän veti refleksimäsesti nuolen jousensa jänteelle, ja vilkuili ympärilleen. Vieläkin hieman unenpöpperöisenä hän huomasi jonkun kyyristelevän suoraan alapuolellaan. Ei, jokin hän korjasi kun huomasipitkän hevosmaisen turvan ja päässä olevat sarvet, jotka juuri sopivasti pilven takaa ilmestynyt kirkas kuu paljastivat. Petomiehiä, mies tajusi ja irvisti inhosta niin että hampaat näkyivät, saaden hänet muistuttamaan hieman irvistvää sutta. Nyt täysin heränneen hän vilkuili puita leirin ympärillä ja laski ainakin kymmenkunta petomiestä.
-Piru, tämäkin nyt vielä, mies ajatteli. Ja tasainen kuorsaus toisesta teltasta kertoi että Erik nukkui vielä autaan tietämättömänä. -Tieto lisää tuskaa, mies hymähti ironiaa tihkuvalla äänellä, kuitenkin niin hiljaa ettei petomies sitä kuullut. Kun kuu taas peittyi pilvien taa, petomiehet lähtivät liikkeelle, lähestyen varovasti kumpaakin telttaa. Mies jänniitti jousen ja tähtäsi petoa jonka uskoi johtavan tätä joukkiota. Sillä oli völlään monta kalloa ja irvokkaan näköisiä esineitä joista mies ei edes halunnut tietää mitään. Juuri kun se oli saapumaisillaan Erikin teltan suulle, mies päästi nuolen lentoon. Se osui johtajaa suoraan oikeaan silmään, ja tämä päästi valtavan rääkäisyn. Samassa susi syöksähti esiin piilostaan hyökäten kahden petomiehen kimppuun tarramalla kiinni toista niskaan. Petomiehen kiljaisu ja pyristely loppui lyhyeen kun suden vahvat leuat pureutuivat syvälle sen pehmeään lihaan ja kun susi katkaisi sen niskan yhdellä nopealla ja voimakkaalla pujautusmaisella liikkellä.
Ammuttueen vielä pari nuolta mies tipputtautui puusta suoraan allaan kyyristelevän pedon niskaan lyhyt miekka ja pieni kirves käsissään. Petomies tuskin tajusi vaaraa kun sen pää lesni jo kaukana sen ruumiista. Mies ei jäännyt aloilleen vaan syöksyi suoraan seuraavan pedon kimppuun, käyttäen niiden hämmennystä hyväkseen. Samaan aikaan Erik köpmi ulos teltastaan "sukkapuikkonsa" kädessään ja vilkuillen pelästyneenä ympärilleen. Huomatessaan jalkojensa juuressa makaavan petomiehen hän muuttui lakanan valkoiseksi ja alkoi täristä. Samaan aikaan mies oli tappanut jo kaksi petomiestä ja taisteli kolmatta vastaan jolla oli valtava kahdenkäden miekka, jota olento käytti hämmästyttävän hyvin. Nirhamia ja pieniä haavoja oli jo vaihdettu, mutta kumpikaan ottelijoista ei ollut päässyt kamppailussa niskan päälle, ja mies alkoi jo huolestua sudesta ja siitä pärjäsikiö Erik näille hirmuille. Samassa petomies tempaisi miekkansa korkealle ylös kuin aikoen halkaista mies kahtia, mutta käänsi iskun kulmaa kesken löynnin niin että se lähes leikkasin miehen jalat, ja hän onnistui vain nipin napin väistämään lyönnin heittäytmällä epätoivoisesti terän yli, mutta tuiskahtaen kuitenkin namaalleen syvään lumeen.
Hypyn aikana hän ehti juuri vilkaista Erikiä ja huomasi tämän takana kaksi petomiestä julmat virneet epäinhimisillä kasvoillaan. Mies yritti ponnistautua ylös ja rynnätä nuorukaisen luo avuksi, mutta hangessa oli vaikea likkua ja hän oli vasta polvillaan kun miekkaa heiluttava petomies jo hykkäsi uudelleen, yrittäen syöstä aseensa miehen lävitseen. Nopeasti mies asetti aseensa ristiin alas ja juuri oikealla hetkellä nosti aseet ylös vangiten pedon aseen yläpuolelleen, mutta tämä yllätti hänet jälleen kun peto pysäytti vahtinsa ja alkoi painaa hänen aseitaan alas. Mies sai kamppailla kaikin voimin jottei olento saisi häntä tuupertumaan lumeen ja halkaisisi häntä. Sitten leirin suunnalta kuului kiljaisu, ja mies uskoi Erikin lopun koittaneen, kuten omansakin. Myös petomies ilmeisesti ajatteli näin ja vilkaisi leiriä kohti hymyillen julman itsevarmasti. Hymy kuitenkin hyytyi nopeasti ja peto alkoi tuijotti kohti leiriä suu ammollaan.
-Mitä Ulricin nimeen...? mies ihmetteli vilkaisten itsekin leiriin ja ämistyi ainakin yhtä pahasti kuin vastustajansa.
Sen sijaan että maassa olisi maannut Erik siellä makasikin kaksi petomiestä. Erikillä oli vielä vastassaan jäljellä olevat kolme petomiestä jotka huitoivat hurjasti yrittäen osua ihmiseen. Erik tuntui tanssivan vihollistensa ympärillä iskien, pistäen ja sivallellen. Sen sijaan että olisi yrittänyt tappaa vihollisia yhdellä iskulla, Erik antoi vastustajilleen ilkeitä naarmuja, toiset syvempiä kuin toiset, mutta niistä kaikista vuosi verta. Yhtä vihollista hän iski polvitaipeisiin saaden tämä kiljahtamaan kivusta, toista hän sohi silmiin, kolmatta hän pisti käsivarteen, palaten taas toisen kimppuun viilten tämän selkää. Mies ja petomies jotka olivat aukion laidalla katsoivat tätä näkyä, vilkaisivat toisiaan ja katsoivat taas Erikin kuolontanssia. Hän ei tuntut väsyvän ollenkaan, hän hyppi, väisti ja iski lakkaamatta. Katsottuaan näkyä usean minuutin mies sai lopulta ravistettua näyn mielestään ja kekittyi taas omaan vastustajaansa. Tämä oli edelleen Erikin esityksen lumoissa, eikä huomannut miehen palavaa katsetta.
-Palaa kirotun tekijäsi, sinä kaaoksen epäsikiö! mies karjaisi sujauttaen kirveensä pedon valtavan miekan puristksen alta iskien sen syvälle vihollisen kalloon. Samalla hän käänsi miekallaan pedon aseen syrjään ja iski sitten petoa suoraan kurkkuun, ja lopulta löi sen pään kokonaan poikki. Yltäpäältä oman ja vihollistensa veren peitossa oleva mies aikoi rynnätä nuorukaisen avuksi mutta huomasi suden ilmestyneen jo Erikin avuksi, ja että enää yksi petomies oli pystyssä. Sillä oli haavoja joka paikasta, sen turkki oli tahmea verestä ja se näytti valmiilta juoksemaan pakoon, mutta mies otti tukevamman otteen kirvestään ja nakkasi sen suoroon petomiehen rintaan, osuen samalla sen sydämmeen. Erik kääntyi ihmettelevä ilme kasvoillaan, mutta lopulta katsoi pois miehen leiskuvista silmistä.
-Onko pahoja haavoja? mies kysyi saatuan hengityksensä tasaantumaan, katsoen ensin Erikin, huomaten tämä edelleen lähes puhtaan röyhelöpuvun, ja sitten vilkaisten sutta jolla oli ikeän näköinen arpi vasemmassa kyljessään sekä pienempi nirhamia aina päästä häntään. Erik pudisti päätään ilman minkäänlaista tunteen häivääkään kasvoillaan. Hän alkoi laahustaa kohti telttaansa hurmeisen lumen halki, kömpien sen sisään ja ilmeisesti nukahtaen saman tien. Kuu oli taas alkanut paistaa, mutta mies sytytti nuotion uudelleen, tarkastaen ensin suden haavan, joka osoittutui pelkäksi pinta naarmuksi, ja sitten vilkaisten omia nirhamiaan. Tämän jälkeen mies kokosi ruumiit kasaan kauemmas leiristä ja poltti ne, samoin kuin takkinsa. Hänellä oli toinen mukana, ja pystysi valmistamaan lisää jos tarve vaatisi. Palattuaan leiriin hän vain nojasi nuotion vieressä olevaa tukkia vasten susi vierellään.
-Taidettiin saada mielenkiintoinen veikkonen matkaseuraksi, mies totesi sudelle tuijottaen nuotion keltaisten ja oranssien liekkien tanssia.
-Totisesti, susi vastasi hiljaisella, mutta selkeällä äänellä.