Sotavasara.net

Tässä siis oma tarinani. Yllätyin kuinka hyvin pärjäsin, sain jopa yhdeksän pistettä! Kiitos kaikille äänestäneille, ja te kaikki voittekin nyt kertoa mitä tuumasitte tarinastani

MUSTA KÄÄRINLIINA

Lazarus IV paloi. Sen synkät metsät, kirkkaat nummet ja suuret kaupungit paloivat helvetin tulisessa nielussa. Vihreä, mieletön massa tarpoi eteenpäin piittaamatta tulesta, pelosta tai tuskasta. Ei kuulunut risahdustakaan tulen hiljaisen rätinän lisäksi. Kaikki oli kuollutta.

Kommisaari Juan Feren itki. Hänen maailmansa paloi, se huusi tuskasta mutta hän ei kyennyt auttamaan. Taas uusi kirkaisu lävisti hänen mielensä, painajaisen, joka loppui ja alkoi uudestaan jokaisella kyyneleellä.

Feren nosti aseensa. Laukaus, jota seurasi sata muuta. Vihernahat kuolivat. Mutta niitä tulisi lisää. Feren katsoi asettaan. Musta liina roikkui sen kahvassa. Siihen liinaan oli kääritty hänen poikansa päivänä, jona hän oli syntynyt. Feren muisti poikansa huudon. Hän muisti myös sen, kuinka oli itkenyt poikansa elottoman ruumiin äärellä kaksi päivää sitten.

Sota oli vienyt hänen perheensä yksi kerrallaan, ja Feren tiesi että hän olisi seuraava.
Hän kuolisi, kuten jokainen ennen häntä. Ja hän tiesi, että se päivä oli tänään. Eikä Feren pelännyt.

Huuto, jota seurasi laukaus. Örkkejä oli tullut lisää. Koputus olalla, Feren kääntyy. Sotilas pyytää häntä tulemaan mukaansa. Feren lähtee kohti komentotelttaa. Hän ei katso ohitsekiitäviä sotilaita aseiden kanssa. Hän ei katso maan harmaata tomua, ei maastonvihreitä telttoja. Hän ei näe puita, niiden kuollutta kaarnaa ja tippuneita lehtiä.

On syksy, aika joka saa Ferenin aina herkistymään.

Feren saapuu komentoteltalle. Iso, maastokuvioinen teltta herättää muistoja. Feren ei vain jaksa ajatella. Hän astuu sisään, sotilas jää ulos. Kersantit katsovat Fereniä. He kysyvät vointia, kaikki on hyvin. Feren astuu kartan äärelle, katselee sitä hetken.

Kersantit mutisevat keskenään. Feren ei piittaa, vaan alkaa selostamaan taktiikkaa, jota hän on käyttänyt kymmenet kerrat. Vanha kartta rapisee sormenpään osuessa siihen. Tuuli puhaltaa tuoden veren tuoksua. Taisto on alkanut. Feren astelee ulos.

Lehdet rapisevat, tuuli kuljettaa tomua pitkin harmaata kukkulaa, jonka alapuolella levittäytyy taisto. Ferenin mielestä hetkessä on jotain kaunista.

Feren kiihdyttää askeleensa juoksuun. Hän vetää miekkansa. Aurinko välkehtii sen terästä. Feren nappaa pistoolin vyöltään, tarkistaa sen olevan ladattu ja kunnossa. On keskipäivä, aurinko paistaa ja musta käärinliina liehuu tuulessa. Feren tietää olevansa kuollut.

Laukaus, toinen. Vihreä viuhahdus vasemmalla, miekka pysäyttää sen vauhdin. Veri roiskuu kastellen maan. Feren ei välitä. Hirviö on puhdistettava.

Miekka sivaltaa uudestaan. Pää putoaa, läheinen peto karjaisee. Se ryntää Fereniä kohti. Feren näkee sen silmissä raivoa, sadistista himoa aiheuttaa tuskaa. Otus pysähtyy. Se on saanut luodin vatsaansa. Örkki kaatuu hiljaa. Tomu pöllähtää.

Aika kuluu, Feren nostaa ja laskee miekkansa yhä uudestaan, painaa liipaisinta vielä monta kertaa. Taisto päättyy. On ilta.

Feren kävelee takaisin leiriin. Sotilaat kävelevät hänen vierellään, monet kantavat haavoittuneita. Kuolleita on paljon. Ruumiit makaavat taistelukentällä. Ne haettaisiin ja poltettaisiin myöhemmin.

Feren astelee telttaansa. Kenttävuode makaa kutsuvan nurkassa. Feren asettelee aseensa työpöydälle. Mustalle liinalle on roiskunut verta. Se pitäisi puhdistaa.

Feren nukahtaa. Hän nukkuu rauhallisesti, vailla murhetta maailman menoista. Unet seuraavat toisiaan.

Huuto. Feren herää. Örkit ovat palanneet takaisin, niitä on enemmän kuin koskaan. Feren katsoo kelloa. Tunti keskiyöhön. Sotilas työntää päänsä telttaan ja pyytää komissaaria tulemaan mukaansa. Feren nyökkää ja sanoo tulevansa pian. Sotilas lähtee.

Nyt Feren muistaa aavistuksensa. Hän tietää, että tätä hyökkäystä he eivät enää kestä. He kuolevat, hukkuvat tyhjyyteen ja kuolemaan eikä kukaan muista heitä enää. Feren näkee pistoolinsa pöydällä. Hän ottaa sen, musta liina lehahtaa. Feren repäisee liinan irti ja puristaa sitä kädessään. Toisella kädellään hän painaa aseen ohimolleen.

Hetken aikaa ohimolla lepäävä kylmä rauha tuntuu pelottavalta. Mutta tunne haihtuu pian, Feren tietää että tämä on hänen kohtalonsa. Hän heittää mustan liinan ilmaan.

Feren painaa liipaisinta.

Jyrähdys rikkoo tyhjän leirin hiljaisuuden, joka ei kuitenkaan kanna alhaalla vellovaan taisteluun saakka.

Ferenin ruumis rojahtaa maan tomuun. Hänen kasvonsa, komissaarin kasvot, ovat lämpimän veren peitossa. Musta liina lepattaa hetken ilmassa ja laskeutuu sitten kuolleen kasvojen päälle.

On hiljaista.

Musta käärinliina kostuu lämpimästä verestä.

Moih, tämmöstä turinoin.

Musta käärinliina: Itkisivätkö komissaarit oikeasti, vaikka olisi kuinka pipi olo? Melko lyhyt, eikä ollenkaan ytimekäs. Komissaarista sai sellaisen käsityksen, että hän on mieheksi täysin munaton, eikä hän luonut tarpeeksi runkoa tarinalle pisteitä ajatellen. Jahast, aikamuotokin vaihtui siellä keskivaiheilla preesensiin.

Tuo aikamuodon vaihtuminen olisi ilman muuta kannattanut erottaa jotenkin kunnolla, jos kyseessä ei ollut ajatusvirhe. Tai en mie tiedä, niin se ainakin minulle olisi maistunut paremmin. Tosiaan, komissaari oli melko lällykkä ja sinänsä jopa erikoinen hahmo sen vuoksi, mutta se ei kantanut tarinaa kokonaisuudessaan. Alussa oli aika mukava myö-kaikki-kuollaan -tunnelma kuitenkin.

Skifin kommentoinnin vedin vartissa, joka vastaa kyllä niitä kommenttejakin. Tässä tykkäsin itsemurhasta, mutta örkit pilas muun tarinan eikä oikein mitään muuta mieleen jäänyt. Jotain Pohjois-Korea fiilistä tosin mukana.

-Nilarakh

Hankala pala. Tietyllä tavalla pidän tämän tarinan simppelistä, lähes runomaisen rytmisestä ja tasapaksusta kerronnasta. Toisaalta se on totta vie sitä itseään eli tasapaksua. Jollain tapaa kerronnan masentava harmaus ja yksioikoisuus kuitenkin viehätti. Pisteenkin voisin tälle antaa, mutta korkeammalle se on ehkä asteen liiankin yksinkertainen. Ja pisteenhän minä annan.

Nuo ovat kommenttini ja pisteen todellakin annoin. Hmm, en oikeastaan keksi mitään lisättävää. Joskus lyhyt ja yksinkertainen tarina viehättää, vaikka yleensä minua enemmän lämmittävät pitkät ja rakennellut.

Tästä puuttui se 40koota vaivaava machoilu. Hyvä-hyvä.

Itseäni eivät virheet haitanneet alkuperäisellä lukukerralla. Annoin kolme pistettä, kun loppui kivasti. Näin muistelisin... Pistesijoille mielestäni ainakin laitoin.

Itse tarinahan ei maailmoja murtanut, mutta annoin sille ne pisteet siitä seikasta, että tässä oli oikeasti juoni. Joetnkin myös kerronta taisi miellyttää. Muissa tarinoissa oli vain epämääräistä mättöä ja fiilistelyä.

Oikein kiva stoori aloittelijalle. Hyvää työtä.