Sivu 1/1

Lähetetty: Ma 30.04.2007 20:42
Kirjoittaja Lord Mikke
Halpisheroillehan tuo käy, ja varsinkin assassinille jos haluaa sen halpana pitää tai käyttää pojot johonkin muuhun kuin aseeseen.
Lisäksi, no, onhan se muutamalla pojolla kuitenkin +1 Attack.

Uniteille tuo käy paljon paremmin, esim örkeillä kaksi asetta on pop. Kaaoksen warruillakin, jos haluaa niin paljon maksaa.

Lähetetty: Ma 30.04.2007 23:19
Kirjoittaja Gilaelin
Varsinkin haltioilla kyrsii, kun ei pääse pelleilemään ja leikkimään erästä mustahaltiaa kahden miekan kanssa. Haltioilla kaksi miekkaa olisivat mitä näyttävin vaihtoehto, varsinkin kun kahden miekan kanssa heiluvia haltiafiguja, kauniita sellaisia on paljon tarjolla. Siinä vaan on se, että neljä tai viisi s4 iskua eivät tee yhtään mitään.

Wardancer-kindred tuo jonkilaisen lohdutuksen, mutta sotatanssijoiden aseethan eivät olekkaan normaaleja adhw:ta, vaan niihin saa yhdistettyä tansseja, sekä +1s hyökätessä.

Myös joskus tienvartija-sankarilla olen kahta miekkaa käyttänyt. Tyylillisesti hieno ja ylimääräisen kartun oston voi perustella sillä, että gw:tä tälle sankarille ei saa ja magiaesineiden pisteet valuvat mahdollisiin taikanuoliin/jouseen/hailiin.

Tulevalla delffi armeijalla olen suunnitellut käyttäväni salamurhaajaa kahdella aseella, joskin tietenkin yhdistettynä rune of Khaineen ja Manbaneen.

Lähetetty: Ti 01.05.2007 00:32
Kirjoittaja Lassek
Von Carstein thralli 1+ savella ja M9:llä ja kahdella miekalla on ihan oolrait, hakkaa varmemmin sittiäisyksikköjä kuin great weapon -hemmo. (S7 rikkoisi toki kärryt ja ritarit, mutta jos sellaisia ei vaikka ole tiedossa tai tietää pystyvänsä hoitamaan ne muuten). Vielä parempi on tietysti battle standard miekkojen tilalla, mutta jos haluaa pysyä riskittömänä.

Verilohnarikreivi 2 miekalla ja lisähyökkäys- ja kb-bloodlineilla oli aika pelottava.

Hyvä strentti kun on pohjalla, niin kelpaa lisäasekin...

Skavenassassin miekoilla ja bands of powerit on riskialtis mutta aika raju setti, jos sillä pääsee yllättämään.

Lähetetty: Ti 01.05.2007 08:38
Kirjoittaja El Capitan
Kun black örkki on jalan niin kyllä se ahw on ihan hyvä vaihtoehto välissä. Yksikön mukana kun pääsee chargaamaan tai tulee chargatuksi jotain t3 armour save 4-5+ yksiköitä niin ei se lisäisku niin huono vaihtoehto ole. Tuolloin on vain haittana se, että save jää heikonlaiseksi, mutta voihan aina ottaa mukaan amulet of protectynessin tai warboss umms best big boss atin, joihin voi luottaa ihan hyvin. Challengeissa sitten ryksmentin bossi auttaa, ainakin vuoron.

Lähetetty: Ti 01.05.2007 11:21
Kirjoittaja Lihamestari
El Capitan kirjoitti:Kun black örkki on jalan niin kyllä se ahw on ihan hyvä vaihtoehto välissä. Yksikön mukana kun pääsee chargaamaan tai tulee chargatuksi jotain t3 armour save 4-5+ yksiköitä niin ei se lisäisku niin huono vaihtoehto ole. Tuolloin on vain haittana se, että save jää heikonlaiseksi, mutta voihan aina ottaa mukaan amulet of protectynessin tai warboss umms best big boss atin, joihin voi luottaa ihan hyvin. Challengeissa sitten ryksmentin bossi auttaa, ainakin vuoron.
Jos se kerta on rykmenttiin menossa piiloon, niin itse käyttelen silloin Battleaxe of The Last Waagh!ia. Kun yksikössä on maksimirankit 7 iskua 8 puntilla on kova pala.

Lähetetty: Ti 01.05.2007 12:54
Kirjoittaja saimon
Itse olen käyttänyt nyt jo pitemmän aikaa jalan olevaa Black Örkki warbossia sillä Killing Blow esineellä. Useamman kerran on tullut taskusta napattua kaksi asetta ison kartun sijaan, varsinkin jos päästään hakkaamaan perusmosuja. Hahmoja jos lyödään se riippuu vastustajasta onko kädessä kaksi choppaa vai great weapon.

Itse ainakin olen tykästynyt tuohon Armed to Da Teefin antamaan monipuolisuuteen, vaikkeikaan niitä aseita saa vaihtaa kierrosten välillä. Varsinkin Killing Blowiin yhdistettynä nuo ekan kierroksen 5 S6 lyöntiä ovat aika kivoja.

Re: Additional Handweapon

Lähetetty: Ma 11.06.2007 09:15
Kirjoittaja zer0
Itselläni on Assassin, jolla on additional hand weaponin kanssa 4 attackia ja siihen Killing Blow päälle niin tuloksena oli esim. viikonloppuna turnauksessa se, että Assassin tappoi 3 Bretonnian ratsastajaa ja ne hävisivät combat reson lähtivät karkuun saivat vain 8 tuumaa ja Assassin warrior rygässä tuli 10 tuumaa. Siitä sitten tuli melkein 200p.

Re: Additional Handweapon

Lähetetty: Ma 11.06.2007 10:26
Kirjoittaja Drago^
Myös FSoD:lle (flying skink of doom) annetaan yleensä kaksi asetta koska sillä harvemmin ahdistellaan mitään muuta kuin jotain AS 5/6+ sotakoneen miehistöä. Ne sulautuvat OK vaihtoehdoksi sotekin kanssa ja pitää herran halpana, pari sotakonetta niin pitäisi olla jo plussan puolella.

EDIT:Lisäisin vielä, että sword of might korvaa hyvin kaksi käsiasetta koska sillä saa paremman saven ja mättää kääpiöitä paremmin. 20 pistettä sinne tai tänne.

Re: Additional Handweapon

Lähetetty: Ma 11.06.2007 11:18
Kirjoittaja Ammusvarasto
Itse olen käyttänyt sorc warbossia kahdella melalla ja killing blow -esineellä. Toimii ihan hyvin, sillä kuudella hyökkäyksellä on noita vampyyrilordeja ja haltiaprinssejä tullut napsittua. Jos vastassa on massaa, vaihdetaan Iron Gnashojen tilalle Kickin' Bootsit, seitsemän hyökkäystä on aika kova.

Re:

Lähetetty: Ma 11.06.2007 13:29
Kirjoittaja Lord Mikke
Gilaelin kirjoitti:Varsinkin haltioilla kyrsii, kun ei pääse pelleilemään ja leikkimään erästä mustahaltiaa kahden miekan kanssa. Haltioilla kaksi miekkaa olisivat mitä näyttävin vaihtoehto, varsinkin kun kahden miekan kanssa heiluvia haltiafiguja, kauniita sellaisia on paljon tarjolla. Siinä vaan on se, että neljä tai viisi s4 iskua eivät tee yhtään mitään.

Wardancer-kindred tuo jonkilaisen lohdutuksen, mutta sotatanssijoiden aseethan eivät olekkaan normaaleja adhw:ta, vaan niihin saa yhdistettyä tansseja, sekä +1s hyökätessä.
No esim. High Elveseillä voi aina halutessaan pistää add. hand weaponit ja Armour of Godsin, jolloin on 5 S5 iskua. Tosin tuon kombon laadusta kertoo se että esim. Kaaoslord lyö profiilivoimillaan yhtä kovaa :).

JA Weedyillä wardancereistä tosiaan saa sekä hyvän figun että hyvän tehon ja niillähän on juuri nuo kaksi asetta kädessä. Sitä ei tarvi listaan maksaa mutta figuhan se olennaisin on.

Re: Additional Handweapon

Lähetetty: Pe 15.06.2007 12:18
Kirjoittaja aladdin
Ite väsäsin tuosta empiren general paketista jalkakapteenin miekalla ja pistoolilla, joten 2xhw varustukselta näyttäisi, toisaalta empirelle ei oikein hyviä taika-aseita imo saa, Grand masterille Sword of Power, BSB:lle sword of justice ja Archlectorille Mace of S10 D6haavaa. Joten ajatellut pelailla kyllä tuolla 2xhw:llä, saapahan stand&shootata ovelasti swordmenblokista..
Helf Princeä olen ulkoiluttanut monesti armour of godsin ja 2xhw:n kera, toimii hyvin, haltiaksi, kunhan tallettaa wardit. Johtuu myös siitä että on vanha helf hero modeli, jolla on tosiaan nuo miekat..

Re: Additional Handweapon

Lähetetty: Pe 20.07.2007 14:10
Kirjoittaja Plästik Dub
Ei se tietenkään hero ole, mutta itse käytän 4 bullin yksikköä ironfisteillä (shield tai additional hand wep.) jolloinka voin tehdä yhdessä taistelu-vuorossa 17 attackia, jos champpakin on mukana.

Re: Additional Handweapon

Lähetetty: Su 22.07.2007 13:20
Kirjoittaja Pathfinder
WElffeilla olen usein käyttänyt adhw:a, koska Wellfien tulee pystyä valitsemaan taistelunsa. Eli jos tiedän etukäteen, mikä porukka on vastassa, voin jo kertoa itselleni, mihin hyökkään milläkin armeijani yksiköllä. Tässä tapauksessa tulee otettua Noblelle adhw, jos sille on tarvetta. Turnausympäristössä en näe sille kovinkaan paljon käyttöä, ellei satu sankarilla olemaan perusvoima viisi.

-Pathfinder

Re: Additional Handweapon

Lähetetty: Su 22.07.2007 13:30
Kirjoittaja BetaFighter^^
Itsellä oli tuossa taannoin käytössä Blood Dragon lordi, jolla 2hw, cod, red fury, str of steel ja killing blow.. Muu armeijani tuhoutui huonon noppatuurin ja huonon pelaamisen takia, ja lordi tappoi sen... 1400pts kamaa.. Eli skaveneitten 2 perusunittia, wiz lordin, chaosten heron, kaaos unitin jne. Se yksi lisähyökkäys oli erittäin ratkaiseva useissa kohdissa. (ja tämä modelli on konvertoitu Alucardiksi.. vielä eka kerta kun pelasin sillä) Itse kannatan ainakin yksin menevillä charruilla 2hw, jollen panosta taika-aseeseen, niinkuin monilla armeijoilla teen. Uniteissa on hyvä olla gw, sillä yksinhän ei tuossa tilanteessa sitä resoa tarvi hankkia.

Re: Additional Handweapon

Lähetetty: Ke 07.11.2007 14:51
Kirjoittaja röde
omien kokemusten perusteella gw on muuttunut paremmaksi koska se on varma woundaus väline ja adhw on hyödytön ellei statsit olemuutenkin kovat.

Re: Additional Handweapon

Lähetetty: Ke 07.11.2007 16:39
Kirjoittaja Lord Mikke
röde kirjoitti:omien kokemusten perusteella gw on muuttunut paremmaksi koska se on varma woundaus väline ja adhw on hyödytön ellei statsit olemuutenkin kovat.
Minun kokemuksieni mukaan se ei ainakaan parantunut ole. Kun jalan liikkuu niin gw on aika pop mutta humman/ muun mörön päällä se peitsi on kivempi. Tuskin kukaan haluaa ratsastavalla tyypillä juuttua lähikseen.

Re: Additional Handweapon

Lähetetty: To 08.11.2007 15:13
Kirjoittaja röde
No tarkoitinkin jalan liikkuvaa sankaria mutta enpä sitä edellisessä viestissä ilmoittanut. sorry