Sotavasara.net

Erik heilautti mahtavaa vasaraa, lyöden kaksi isoa örkkiä maahan. Hänen veljensä Rolf, seisoi hänen rinnallaan. He toimivat aina yhdessä. Kun toinen veljeksistä katsoi eteenpäin, toinen katsoi taaksepäin. Heidän välillään vallitsi täydellinen yhteys.

Rolf torjui kilvellään örkin iskun. Hän tönäisi örkkiä niin, että tämä horjahti taaksepäin. Örkin ollessa puolustuskyvytön Rolf iski miekkansa suoraan pedon keukoihin. Örkki ulvaisi ja kaatui maahan. Tällä välin Erik taisteli kahden jättimäisen villisikaratsastajan kanssa, jotka piirittivät häntä. Pakotietä ei ollut. Erik tiesi sen. Ainoa vaihtoehto olisi saada örkit putoamaan ratsuiltaan. Ratsastajat olivat vastakkaisilla puolilla Erikiä. Heidän kasvoillaan näkyi se örkille tavallinen sodanjano. Ne eivät niinkään janonneet kuolemaa, ja tappamista, vaan pikemminkin kunnon kahakkaa. Ratsastajat lähtivät kuin merkistä suoraan kohti Erikiä puiset, painavat keihäänsä edellä. Erik oli odottanut tällaista, typerää liikettä örkeiltä. Hän yhdellä, taidokkaalla liikkeellä, kaatui taaksepäin väistäen keihäät. Terät osuivat suoraan ratsastajien kilpiin, tönäisten heidät alas. Erik nousi äkkiä ylös. Toinen ratsastajista oli jo päässyt jaloilleen ja seisoi kirves ojossa. Toinen näytti olevan vakavasti haavoittunut tai kuollut. Örkin omatekoisesta kirveestä ei ollut mitään vastusta Keisarikunnan mahtavalle sotavasaralle. Iskut osuivat toisiinsa, kun ihminen ja örkki kävivät kaksinkamppailua. Hetken jälkeen örkki löi ohi, jolloin Erikin hetki koitti. Hän nosti vasaran korkealle ilmaan, jai lähetti sen alas mahtavalla voimalla murskaten vastustajansa selkärangan rasahduksen säestämänä.

Erik nosti katseensa ylöspäin ja näki, kuinka Keisarikunnan joukot olivat ahtaalla vuorenseinämää vasten. Tätä vauhtia kukaan ei selviäisi. Hän käänsi katsettaan huomaten, että Rolf oli pinteessä. Suuri örkkijohtaja, taisteli hänen kanssaan. Rolfin liikkeistä paistoi ulos väsymys ja heikkous, kun taas örkki osoitti pelkästään raivoaan ja vihaansa vastustajaansa kohtaan. Tämä taistelu voisi päättyä vain yhdellä tavalla.

Erik pinkaisi juoksuun. Hän juoksi kovempaa, kuin hänen vartalonsa kuului kestää. Hän juoksi kuin henkensä edestä, ei, paljon enemmän kuin henkensä edestä, hän juoksi veljensä edestä.

Erik loikkasi suuren kiven päältä alas tasangolle, jolla Rolf ja örkki olivat käyneet kaksintaisteluaan. Hän huomasi surukseen, että Rolf ei enää seissyt, hän makasi maassa miekka ja kilpi pirstoutuneena, örkin huutaen sotahuutoaan. Tämä ei voinut olla totta. Rolf ryntäsi veljensä luokse, ja kyyristyi tämän viereen. Rolfin vatsassa ja kyljessä oli monia, suuria kuollettavia haavoja. Rolf ei eläisi kauaa.

"Rolf, ei", Erik sopersi. "Lupaa minulle, veli", Rolf sanoi hiljaa käheällä äänellä. "Lupaa minulle, että pelastat veljemme, Aaronin, lupaathan?" hän jatkoi. "Ei, Rolf, et sinä kuole, et saa kuolla", Erik sanoi itkevällä äänellä. "Lupaa minulle..." ne olivat Rolfin viimeiset sanat. "Eeiiii!" Erik huusi ja purskahti kärsivään itkuun. Hänen veljensä, ja paras ystävänsä, jonka kanssa hän oli aina pienenä laiekkinyt hurjia sotaleikkejään, oli nyt poissa.

Erik tajusi, mikä oli aiheuttanut tämän. Hän aikoi kostaa veljensä kuoleman, hän aikoi kostaa koko maailmalle sen. Hän rukoili jumalia avukseen. Eräs jumala, Khorne, kuuli hänet.

"Mikä on hätänä?" Khorne kysyi möreällä, mahtavalla äänellä, joka täytti Erikin pään. "Miksi suruitset kuolevainen?" hän jatkoi. "Veljeni..." Erik itki. "Haluat siis kostaa?" Khorne kysyi viekkaalla äänellä. "Voin antaa sinulle tarvitsemasi voimat, mutta en tee sitä ilmaiseksi. Ainoa asia mitä pyydän on, että annat itsesi minulle ja minun käyttööni." "Minä lupaan..." Erik sanoi. "Hyvä on, haluamasi voimat, saat ne..." Khornen ääni hiljeni ja lopulta katosi. Erik tunsi sisällään kihelmöivän. Hän tunsi, kuinka hänen jokainen lihaksensa paisui kaksinkertaiseksi, repäisten haarniskan hänen päältään. Hänen hampaansa pitenivät, ja hänen sormensa suurenivat muun kehon mukana. Hän kyyristyi ja tunsi vihlovan kivun. Se kipu herätti hänessä voiman tunteen. Hän nousi seisomaan alastomana, voimakkaana, Khornen valittuna. Khoren oli aistinut hänessä voiman ja mahdin, miksi muuten hän olisi antanut hänen käyttöönsä tällaiset voimat? Se oli ainoa selitys. Erik tajusi nyt, mihin hänet oltiin luotu. Ei puolustamaan oikeudenmukaisuutta ja kunniaa. Ei puolustmaan Keisaria. Hänet oltiin luotu Keisariksi, mahtavimmaksi herraksi päällä maan.

Erikin, uudelleensyntyneen Thrak Verisen päälle ilmestyi, paksu, punainen haarniska, jota koristivat mahtavat piikit. Vatsan kohdalla oli Khornen tunnus. Hänen käteensä ilmestyi kuin tyhjästä mahtava, pitkä ja niin terävä sotakirves, että sillä olisi voinut leikata vuorta. Hän, entinen Keisarikunnan keihäskomppanian Kersantti, oli nyt, mahtava, ja pelätty, Kaaosloordi Thrak Verinen, valmiina valloittamaan, tuhoamaan, ja kostamaan koko maailmalle!


(nimi näkyy ylhäällä) eka osa, tulee luultavasti kaks jatko-osaa.
No niin, siinä se sitten on, eka novellini (varsinkin tästä aiheesta) Ei oo Chaos tai Empire mitään tutuimpia armeijoita, mutta jokin siinä "voimassa" vaan houkuttaa Elikkä saisko kommenttia. Iha rehellisesti vaan. Hyvät ja huonot puolet, sekä vinkkejä jatko-osiin, kiitos!

P.S. se Aaron eli kolmas veli, oli jo kuollut tossa vaiheessa, mutta nää heebot ei tienny sitä. Jos jotakuta jäi mietityttää...

tulipas pirusti kommenttia, mutta ei se mitään, toivottavasti tänään ilmestyvästä (luultavasti) kakkos-osasta tykätään enemmän, niin voisi jopa kommenttia saada (saati sitten positiivista)

Keksi älykäs nimi, niin joku saattaa jopa intoutua lukemaankin tarinasi.

Kiitti tiedosta onko nyt parempi?

Tässä on se kakkos-osa. Koska tää onkin aika hauskaa, voi jatko osia tulla jatkossa pidempiä ja parempia. Toivottavasti tää on ees hiukkasen edeltäjäänsä parempi

Luku.2. Tharekin kostoretki



Loputon armeija punaisia, suuria Kaaossotureita marssi kohti Bechafenin linnaa. Sadattuhannet ratsu- ja jalkamiehet peittivät monen sadan hehtaarin alueen, jota pitkin kauppiaat ja matkalaiset olivat ennen kulkeneet. Joukkojen edessä kulki tuhansia erinäköisiä ja kokoisia demoneja. Miehet ja naiset, demonit ja ihmiset, kaikista loisti kyltymätön verenhimo. Verenhimo, joka jo pelkästään sai monet lankeamaan polvilleen ja rukoilemaan armoa. Armeijaan oli kerääntynyt joukkoja kaikkialta Vanhan Maailman alueilta. Jokainen Kaaoksen palvelija vastasi mahtavan Kaaosloordin kutsuun.

Kaaospeikot raahasivat suuria helvetinkanuunoita kohti linnoitusta. Linnan muureilla sotilaat seisoivat hermostuneina tietäen, mikä heitä odotti muurin toisella puolella. Jokainen miekan tai keihäänkärki, vapatti miesten käsissä. Enää heitä ei pelastettaisi. Enää ei Keisarikunnan mahtava linnoitus seisoisi korkeana ylväänä kaupunkina. Huomenna linnoitus olisi tuhottu maan tasalle, ja jokainen asukas tai sotilas oltaisiin tapettu ja raiskattu.

”Mikään voima, ei ole Kaaosta vahvempi” Tharek huusi vasara koholla. Hänen aseensa, mahtava sotavasara, oli kääpiöiden tekoa. Se oli kuulunut Keisarikunnan Kapteenille. Tharek piti tätä myyttistä esinettä vasemman kätensä varassa. Soturilauma karjui ja kirkui. Kyllästyneenä odotukseen demonit alkoivat tappelemaan toistensa kanssa.

Helvetinkanuunat olivat paikoillaan. Hyökkäys voisi alkaa. Kaaosmaagi Dzebek valmisteli loitsujaan. Hän kutsuisi Khornen Suurdemonin avustamaan joukkoja taistelussa. Tuo valtava, siivekäs puolijumala, kylväisi kauhua ja kuolemaa vihollisen riveihin.

Helvetinkanuunat laukaisivat samaan aikaan pirullisen latauksen linnakkeeseen. Muureilla räjähti ja miehiä ja miestenpalasia lensi kauas taivaalle. Erään viiksekkään miehen pää lensi Kaaoksen rivistöjä päin. Se osui erääseen Khornen demoniin. Demoni kaatui maahan ihmeissään ja nosti pään katsoen sitä. Se tuijotti poissaolevasti. Demoni paiskasi sen maahan ja astui sen päälle murskaten sen palasiksi. Demoni oli raivoissaan. Se karjui, ja lähti rynnäten kohti muuria. ”Ei vielä!” Tharek huusi, mutta demoni ei totellut käskyä.

Muureilla Mestari-insinööri käski miestensä tähdätä hyökkääjään. Kukaan ei koskisi Keisarikunnan muureihin. Kaikki seurasivat tätä tilannetta. Joukkolaukaus kajahti ilmassa. Demoni lennähti maahan kuolleena. Kaaoksen riveissä alkoi raivonhuudot kuulua. Kukaan ei aikonut suvaita moista. Ihmiset olivat ampuneet ennen kuin taistelu oli alkanut. Rivistöissä kuohui, ja lopulta eräs isokokoinen soturi astui askeleen eteenpäin. ”Mitä tämä on?” Tharek kysyi vihaisena. ”Heti takaisin riviin!” Hän huusi. Toinenkin ja kolmas soturi astui eteenpäin. Kohta jo sadat soturit marssivat eteenpäin kohti linnoitusta. Pian jo puolet armeijasta oli matkalla. Marssi muuttui pian juoksuksi. Nyt koko armeija jo ryntäsi kohti vihollista helvetinkanuunoiden ja maagien säestäessä pirullisella tulituksella.

Heikot Keisarikunnan velhot eivät pystyneet mitään Kaaoksen massiiviselle taikatulitukselle. Muutama tulipallo lennähti muurilta tappaen muutaman vihollisen, mutta suureksi osaksi armeija sai edetä turvallisesti.

Paniikki ei kuitenkaan ollut kokonaan vallannut ihmisten joukkoja. Kapteeni Ivan käski miestensä ampua joukkolaukausken. Taas kajahti laukaukset ja useat soturit kaatuivat ja kuolivat.

Kaaoksen taiat räjähtelivät muureilla tappaen ja polttaen puolustajia. Ylimaagi Dzebek oli saanut loitsunsa valmiiksi. Hän nousi ilmaan kädet levällään kaaosmagian ympäröimänä. Hän puhui möreällä äänellä jumalten kieltä.

Maagi pärskähti odottamattomasti ja siihen, keskelle Kaaoksen armeijaa syntyi, valtava, kauhua herättävä Suurdemoni.

Demoni karjui hirvittävällä äänellä. Se heilutti mahtavaa kirvestään tappaen omiaan. Tharek osoitti kohti linnaketta ja komensi demonia: "Tuonne, mene ja tuhoa tuo linnake!" Demoni kuin olisi ymmärtänyt puheen, nyökkäsi ja nousi ilmaan. Sen mahtavat punaiset siivet pitivät sen juuri ja juuri ilmassa. Se lähestyi muuria.

"Sigmarin nimeen, mitä tämä on?" Kapteeni huusi. "Ampukaa tuota hirviötä! Se on saatava alas, hinnalla millä hyvänsä! Kutsukaa Mestari-insinööri tänne!"

Kyttyräselkäinen mies saapui piakkoin muurille henkivartion saattelemana. "Kapteeni, tilanne on kriittinen, enkä..."
"Tarvitsen kaiken tulen tuohon!" Kapteeni sanoi ja osoitti lentävää demonia. "Hyvä jumala..." Insinööri huudahti.

3. Luku. Bechafenin taistelu.


Suurdemoni seisoi muurin edessä. Se nosti suuren kirveensä päänsä yläpuolelle, keräten voimia mahtavaan iskuun. Sotilaat katsoivat äimistyneinä kykenemättä edes ampua tätä "Tuhoajaa" aseillaan.

Mestari-insinööri näki, kuinka tämä kauhua herättävä "monsteri" lähetti aseensa alapäin. Kirves osui keskelle muuria halkaisten sen kahtia. Miehet muurin päällä yrittivät hypätä turvaan, mutta useimmat tipahtivat kivien sekaan, murskautuen pelkäksi veren ja sisälmysten mössöksi.

"Tämä ei voi olla totta" insinööri päivitteli. Kapteeni oli aivan yhtä järkyttynyt kuin hänkin. Ennen niin kestävät ja luotettavat muurit, jotka olivat puolustaneet Bechafenia vuosisatojen ajan. Nyt yhdellä mahtavalla iskulla, ne olivat maassa.

Muuri oli murtunut. Taistelu oli nyt täysin menetytty puolustajien kannalta, sikäli kun huonommaksi olisi voinut enää mennä.

Sotureiden massat vyöryivät aukosta kivien ja muurin palasten ylitse. Epätoivoiset keihäsmiehet yritttivät pidätellä heitä, turhaan.

Kaikki näytti onnistuneen täydellisesti alun "vaikeuksista" huolimatta. Voitti tulisi olemaan loistelias Khornen nimeen. Tharek istui ratsunsa selässä, katsoen ja kuunnellen, kuinka ihmisten linnake tuhoutui asukkaidensa myötä. "Täydellistä, Suuri Teurastaja tulee olemaan tyytyväinen." Tharek naurahti.

Mestari-insinööri oli komentanut muskettirykmentin alas sortuneelle kohdalle. Nyt he pidättelivät loputonta kaaoksen sotureiden virtaa. Kohta tappajat pääsisivät lähitaisteluun. Rivi rivin jälkeen mahtavat soturit kaatuivat Keisarikunnan ammuksiin. Mestari-insinööri oli saanut mörssärit muurille, jotka tulittivat nyt täyttä päätä Suurdemonia, joka oli sekavassa tilanteessa.

"Ampukaa, ampukaa!" hän karjui. Kuula kuulan jälkeen osui mahtavaa tappajaa rintakehään tai parhaassa tapauksessa päähän. Demoni ei enää kestäisi kauaa. Sen täytyisi luovuttaa ja palata Kaaoksen valtakuntaan.

Tulevaisuus ei kuitenkaan näyttänyt valoisalta Keisarikunnan urheille puolustajille. Tätä tahtia kaaoksen soturit tavoittaisivat ihmis-musketöörit ja repisivät heidät kappaleiksi. Jotain olisi tehtävä. Jokin ihme olisi tapahduttava. Muutoin Kaaos tuhoaisi taas yhden ihmisten kaupungin. Kapteeni Ivan mietti tätä kaikkea.

"Kapteeni, meillä on ongelma..." eräs sotilas sanoi hätääntyneenä. Se keskeytti Ivanin ajatuksen. "Mistä nyt on kyse, sotilas?" hän kysyi. "Ampujien ammukset loppuvat, eikä varastoissa ole lisää. Mitä me teemme? Kuolemmeko me..."

"Pois tuollaiset puheet, sotilas!" Ivan sanoi jämerästi. "Teemme voitavamme. Ja jos kuolemme, kuolemme ainakin urheasti. Sanat eivät tuntuneen rauhoittavan sotilasta, joka lähti pois melkein itkien. Kaupunki oli tulessa. Musketöörejä auttamaan oli mennyt kaksi keihäs rykmenttiä, jotka olivat mies miehen jälkeen jo poljettu maahan.

Kapteeni oli neuvoton. Suurdemoni oltiin saatu karkotettua, mutta millä hinnalla? Mestari-insinöörin miehet olivat tappaneet sen, mutta koska he eivät olleet keskittyneet muuhun, neljä isoa demonia olivat tulleet ja tappaneet Mestari-insinöörin miehineen. Kaikki tulisivat kuolemaan. Kapteeni aikoi kuitenkin kuolla loisteliaasti. Hän kutsui ritarit paikalle. Hän nousi ratsulleen ja puki päälleen haarniskan, jota Kaartinritarit kantoivat.

Hän ja seitsemänkymmentä muuta urheata sotilasta kokoontuivat musketöörien taakse. Kapteeni oli antanut armeijalle käskyn vetäytyä linnakkeeseen, ja puolustaa sitä viimeiseen asti. Hän aikoisi pidätellä Kaaoksen voimaa niin kauan kuin mahdollista.

"Kuolemme tänään", hän aloitti. "Kuolemme, vaan minkä takia? Kuolemme Keisarin ja kansamme puolesta. Minusta sen vuoksi voi kuollakin. Eikö teistäkin?" Miehet nyökkäilivät. "Seuraatteko minua, seuraatteko minua kuolemaan saakka, miehet, toverit?" Yksikään soturi ei sanonut vastaan. "Tulkaa siis, soturit ja kansanne puolustajat, näytetään noille Kaaoksen pojille vähän taistelun mallia!"

Ritarit järjestäytyivät asetelmaan, jota Keisarikunta käytti, Kapteeni eturivissä. Kaaosmassat vyöryivät aukosta ja muurien ylitse kohti linnoitusta. Tämä oli se hetki, jota Ivan oli odottanut koko elämänsä.

"Sigmarin nimeen, Keisarin ja koko Keisarikunnan nimeen, lyökää kovempaa kuin olette ikinä lyöneet, pistäkää syvemmälle kuin olette ikinä lyöneet, älkää antako armoa, ja ei vankeja!" hän karjui hevosensa selästä.

Rykmentti lähti liikkeelle, peitset edellä...


Siinä se kolmas osa tuli, toivottavasti on mieluista luettavaa. Jatkoa seuraa...

MasterofBlades kirjoitti: Kirves osui keskelle muuria halkaisten sen kahtia.

Kahtia? Kirveellä? Joko suurdemooni todellakin oli aika pirun suuri, tai muuri jäi rankasti kuvitelmaani pienemmäksi.

MasterofBlades kirjoitti: Mestari-insinööri oli komentanut muskettirykmentin alas sortuneelle kohdalle. Nyt he pidättelivät loputonta kaaoksen sotureiden virtaa. Kohta tappajat pääsisivät lähitaisteluun. Rivi rivin jälkeen mahtavat soturit kaatuivat Keisarikunnan ammuksiin.

Realistisesti tussaripojut saisivat yhden, säkällä kaksi volleyta ammuttua päälle rynnivää vihollista kohti, ennen kuin seuraisi h2h- kiisselöinti. Vaan omahan on stoorisi.

MasterofBlades kirjoitti: Siinä se kolmas osa tuli, toivottavasti on mieluista luettavaa. Jatkoa seuraa...

Itseasiassa kunnon dynaaminen loppu olisi paras vaihtoehto tarinan päättöön saattamiseksi. Oletettavasti kapteeni kuitenkin murhaa viholliset ja joku random- osapuoli murskaa kaaoksen armeijan taktisesti takaapäin hyökkäämällä.

No juu, ihan kelpo luettavaa, eihän tämä teknisesti mitään A- luokkaa ole mutta mielellään tähänkin aikaa kulutti. Päätön mättäminen vei tosin veronsa henkilöistä, jättäen ne todella pinnallisiksi. Varsinkin insinöörin teurastus oli ratkaisuna melko hassu, sillä osa taistelua kuvattiin kuitenkin hänen vinkkelistään. Sitten yhtäkkiä vaan käännettiin katse muualle ja todettiin että joo, tää kuoli.

Totta on, en oikeen osaa ajatella näitä juttuja pidempään Se ajatus siitä jutun lopettamisesta on kyllä hyvä. (miks en ite ajatellu!?) Vois keskittyä yhteen toiseen "satuun". Kiitos ajatuksistasi, ne autto paljon.

Luku.4. Bechafenin entinen linnake


Ritareiden urheat rivit paiskautuivat kaaoksen mahtavia joukkoja vasten. Hevoset talloivat jalkoihinsa muutaman, epäonnisen pohoisen soturin. Mahtavat Kaaossoturit eivät kuitenkaan antaneet tuumaakaan periksi. Voimakkaat demonit etunenässä, he löivät ratsastajat ratsujensa selästä ja teurastivat nämä.

Kapteeni Ivan taisteli urheasti, kuten muutkin Keisarikunnan ritarit. Hän tappoi vihollisen vihollisen perään. Vihollisia oli kuitenkin liikaa. Ritari toisensa jälkeen imaistiin massojen sekaan ja tapettiin. Kapteeni ja viimeiset elossaolevat vetäistiin ratsuiltaan alas. Soturit olivat juuri teurastamaisillaan nämä, kun itse Kaaosloordi Tharek Verinen saapui paikalle.

"Seis!" hän huusi. Tharekilla ei sinäänsä ollut mitään tappamista vastaan, olihan hänen jumalansa ja mestarinsa tappamisen jumala, mutta hän halusi tietää, mikä tätä soturia ajoi taistelemaan voittamatonta armeijaa vastaan.

"Tuokaa hänet tänne, muut voitte teurastaa", Tharek sanoi ja osoitti Ivania. Ivan seisoi ruhjeistaan huolimatta ylväänä ja katsoi vastustajaansa silmiin, sikäli kun se haarniskan läpi oli mahdollista.

Tharek tarkasteli kapteenia, tarkasteli tämän piirteitä. Ne toivat hänelle mieleen hänet itsensä, tasangolla, veljensä kuolleen ruumiin vieressä. Hän ajatteli, mikä häntä ajoi silloin taistelemaan. Suru? Ei, hän ei surenut. Viha? Se selittäisi miksi Khorne oli hänet huomannut. Khorne ei osannut suruita, hän kommunikoi vihan kautta. Ainoa tunne jonka hän ymmärsi oli viha, verenhimo.

Tämä mies oli erilainen. Hän ei vihannut. Hän ei vihannut edes vastustajaansa, joka oli teurastuttanut hänen toverinsa, hän vain kunnioitti tätä.

Tharek oli tehnyt päätöksensä. Hän halusi tämän miehen. Hän halusi tämän riveihinsä taistelemaan Kaaoksen lipun alla. Hän tarjoaisi miehelle mahdollisuutta selviytyä, jos tämä liittyisi heihin.

"Mies, haluaisitko taistella oikean lipun alla?" hän kysyi.
"Taistelen jo, maani ja Keisarin lipun alla." Ivan vastasi tyynesti.
"Sinun Keisarisi on heikko ja haavoittuvainen. Minun Herrani on kuolematon ja voimakas. Miksi et siis liittyisi meihin. Saisit uskomattomat voimat. Sinua kunnioitettaisiin."
"Minua kunnioitetaa jo, miesteni ja kansani puolesta." Ivan sanoi.

"Kuolleetko sinua kunnioittavat?" Tharek sanoi ivallisesti. "En näe kovin montaa heistä, ainakaan elävää." Ivan pysyi hiljaa.
"Miten on? Haluatko liittyä meihin ja saada yli-inhimilliset voimat?"

Ivan mietti hetken. Jos hän kieltäytyisi, hän kuolisi luultavasti heti. Jos hän myöntyisi, hän saisi armeijan, ja häntä kunnioitettaisiin ikuisesti. Toisaalta, mitä iloa on taistella, jos ei taistele maansa ja kansansa puolesta?

Päätös oli helppo.

"Miten on?" Tharek toisti.
"En ikinä liity riveihinne! Sigmarin nimeen!" Ivan huusi ja veti miekkansa esiin. Hän iski sen vieressä olevan petomiehen rinnasta läpi. Ivan yritti vetää miekan pois, mutta se oli jumissa. Hän otti petomiehen aseen tämän kädestä ja valmistautui taisteluun.

"Tappakaa hänet!" Tharek huusi. Kaaoksen soturit lähtivät Ivania kohti verenhimoisina. Ivan löi ensimmäisen maahan, ja toisenkin. Hän taisteli urheasti. Eräs petomies pääsi Ivanin selän taakse. Se kohotti kirveensä...


Loppu. Siinä se oli. Kommenttia ja vihjeitä. Kymysyksiä?