Sotavasara.net

Olen nyt alkanut kirjoittamaan tällaista 40k tarinaa ihmisten iloksi, tai suruksi (epäilen vahvasti jälkimmäistä). Tämä on ensimmäinen tarina ikinä, jota kirjoita vapaaehtoisesti, joten taso ei ole varmaankaan mitään päätähuimaavaa. Tämä alku on tällainen vähän tylsähköä johdattelua itse tarinaan, mutta jatkossa luvassa toimintaa. Hope you like it and here we go:

Putoavat pisarat


Ukkonen jyrisi ja sade tuntui loputtomalta. Se ei kuitenkaan haitannut Jonasta. Kuuden pitkän vuoden jälkeen tällä erittäin sateisella planeetalla, taistellen pitkälle sivistyneen Tau rodun kanssa, hän oli tottunut mudassa ja sateessa olemiseen. Hänen kotiplaneettansa korkein johto oli lähettänyt Vistornin 19:n komppanian, johon Jonas kuului, hidastamaan Tau rodun edistymistä Vistornia kohti. Näiden kuuden vuoden jälkeen taut ovat läpimurron partaalla ja kaarti yrittää torjua hyökkäyksiä parhaansa mukaan, mutta epäonnistuu jatkuvasti. Epäonnistumisien jatkuessa paikalle lähetetään 19:n komppanian paras eliitti, VETEY, eli Vistornin Erikoistehtävien Eliitti Yksikkö. Jonaksesta tuli 15:n ryhmän johtaja selvittyään ainoana rykmenttinsä jäsenenä kaksi kuukautta kestäneessä piirityksessä Usperissa.

Jonas seisoi rivissä muiden ryhmänsä jäsenien kanssa ja kolmas ja viides ryhmä seisoivat heidän oikealla puolellaan.
”Nyt on aika päättää tämä sota ja tuhota vihollinen! Olemme nyt olleet täällä kuusi vuotta ja emme ole edistyneet vihollisen torjumisessa lainkaan. Meidän pitää suorittaa musertava vastaisku, ja sen takia teidät on nyt kutsuttu tänne. Te kolme ryhmää saatte kaikki erilliset tehtävät, koska näin voimme vähentää vihollisen vastarintaa ja asettaa heidät kolmelle eri rintamalle taistelemaan”, karjui 19:n komppanian komentaja Scott Grumler kävellessään edestakaisin vedenpeittämällä asfaltilla.
”Komentaja! Minkä tyyppisiä iskuja tarkoitat? Menemmekö yksin vai saammeko apujoukkoja, ja jos menemme yksin, niin miten pääsemme vihollisen huomaamatta iskuetäisyydelle?” kyseli kolmannen ryhmän johtaja.
”Ei, ette saa apujoukkoja ja iskut tulevat olemaan ryhmäkohtaisia, joten kerron ne erikseen kunkin ryhmän johtajalle”, komentaja naulitsi katseensa äsken kyselleeseen soturiin selvästikin suuttuneena siitä, etteikö hän olisi sanonut nuo asiat itse katsoessaan sen tarpeelliseksi.
”Enempää kysymyksiä? Hyvä. Poistukaa!” huudahti komentaja varmistaen sen, ettei ketään kysyisi sellaisia asioita, joita hän ei vielä aikonut kertoa.

Jonas lähti astelemaan kohti rakennusta, jonka hänen ryhmänsä oli ottanut majoituspaikakseen. Pete, joka oli hänen paras ystävänsä ryhmästään jättäytyi Jonasin kanssa vähän matkan päähän muista. Pete näytti erittäin epäuskoiselta ja sanoi hiljaa Jonasille:
”Ei tästä tule mitään. Tämä on aivan mahdotonta. Meitä on kahdeksan, vihollisia pari sataa vähintään.” Jonas suuttui kuulemastaan ja otti Peteä kurkusta kiinni ja paiskasi hänet vieressä olevan rakennuksen seinää päin. Jonas työnsi naamansa aivan Peten kasvojen eteen ja sihautti hampaidensa välistä vihaisesti:
”Älä sano noin. Meidät on koulutettu tähän, ja sitäpaitsi, minähän selvisin Usperista, enkö selvinnytkin. Rukoile Keisariasi, hänen nimeensähän sinä taistelet, et Vistornin, et sukulaistesi, ja hemmetti soikoon, et edes ryhmäsi puolesta, vaan jonkun puolikuolleen Keisarin, joka on toisella puolella galaksia. Tiedätkö mitä? Hitot Keisarista! Ei hän rykmenttiäni Usperissa auttanut, vaan jätti meidät kuolemaan vihollisen piiritykseen!” Jonas sai loppujen lopuksi hillityksi tunteensa ja päästi irti Petestä ja hiljaa pyysi häntä poistumaan. Peten mentyä kyynel vierähti Jonasin poskelle ja hän löi seinää niin kovaa, että hänen rystysensä tulivat verille. Jonas istahti vähän matkan päässä sivukujalla sijaitsevalle penkille ja painoi päänsä käsiinsä. Hän oli saanut pahat traumat Usperin verilöylystä ja ei halunnut kenenkään tietävän niistä, mutta hän menetti nykyään hermonsa vähän väliä, kun joku sanoo jotakin, mikä muistuttaa häntä edes vähän Usperista. Jonas siirsi märät, liian pitkäksi kasvaneet hiuksensa silmiensä tieltä. Hän lähti kävelemään majoituspaikkaansa kohti tietäen, että hän ei enää koskaan saapuisi tähän kaupunkiin, vaikka olisikin hengissä tehtävän jälkeen. Sade ei ollut lakannut vieläkään.

Kommentteja pyydän

No se on lyhyt mutta oikein hyvin onnistunut. Kirjoitusvirheetkään eivät olleet pahoja joten lisää tulemaan.

Kröhöm.. kiitos kommentista ja jatkoa tulee aina, kun tulee ispiraatio, kuten tänään ja sittenhän sitä tekstiä alkoi tulemaan ihan kiitettävästi. Ja tässä sitä nyt on:
*******


Jonas saapui majoituspaikkansa luokse, joka oli selvästikin ennen jonkinlainen alkeellinen hotelli. Hän katsoi hotellia halveksuvasti ja muisteli Vistornin ylväitä marmorirakennuksia, jotka olivat ulkopuolelta vielä koristeellisemman näköisiä, kuin tämän planeetan hienoimmat temppelit ja sanctum imperialikset. Hän avasi suuren puisen oven, joka narisi niin kuin sen saranoita ei olisi öljytty 20:een vuoteen. Jonas otti pois päältään mustan, litimärän nahkatakin, jonka hän oli pistänyt päälleen, etteivät hänen suojaliivinsä ja muut varusteensa kastuisi. VETEY:n koulutuksessa oli koulutettu aina olemaan valmiina ja pitämään varusteet päällä jatkuvasti, etteivät vihollinen pääsisi yllättämään heitä varusteettomina. Varusteet painoivat yhteensä monta kymmentä kiloa, mutta niiden painoon tottui ajan myötä. Muut ryhmän jäsenet olivat ruokasalissa syömässä viimeistä kertaa ennen tehtävän alkua. Jotkut söivät kenties viimeistä kertaa elämässään. Kun Jonas astui huoneeseen, hän näki Peten yrittävän iskeä tarjoilijaa. Heille oli määrätty monenlaisia palvelijoita pitämään huolta heidän tarpeistaan, jotta he eivät näkisi komentajan aikeiden läpi. Jonas oli ainoa, joka tiesi, että tästä tulisi jälleen uusi itsemurhatehtävä, jonka pitäisi tuhota vihollisten vastarinta, mutta todellisuudessa se ei vaikuttaisi mihinkään mitenkään. Jonas oli juuri aikeissa tilata tarjoilijalta jotain syötävää, mutta ei ehtinyt, koska komentaja astui juuri ovesta sisään ja kutsui hänet mukaansa.

Komentaja käski Jonaksen ottaa mukaan aseensa. Jonas haki viereisestä huoneesta tarkkuuskiväärinsä, jota hän oli raskaasti muunnellut. Hän oli kivääriinsä tavallisen ristitähtäimen lisäksi asentanut punapistetähtäimen lähitilanteita varten, punapistetähtäin oli osoittautunut erittäin hyödylliseksi vihollisen joukkoja vastaan, jotka soluttautuvat joukkojen taakse ja aloittavat painajaismaisen tulihelvetin, jossa kuolee sotilaita erittäin paljon. Jonas oli myös virittänyt kiväärinsä iskuria, ja niin hän sai ammuksensa lentämään paljon kauemmas, kuin tavallisen tarkkuuskiväärin ampumana. Siitä oli paljon apua, koska vihollisten aseilla oli paljon pidempi kantomatka. Kiväärissä oli myös muita pieniä muunnoksia, jotka paransivat asetta huomattavasti.

Jonas astui komentajan perässä ulos ovesta, joka narahti jälleen inhottavasti. Komentaja kääntyi kannoillaan ja huusi sisälle:
”Hitto soikoon, korjatkaa tämä ärsyttävä ovi! No niin, mennään.” Jonas kiihdytti vauhtiaan ja alkoi kävellä komentajan vierellä, hän kysyi:
”Joko olet antanut muille ryhmille tehtävänsä?”
”Kyllä, he ovat nyt matkalla määränpäihinsä. Keisari suojelkoon heitä”, totesi Grumler selvästikin huolestuneena siitä, pystyvätkö toiset ryhmät suorittamaan tehtävänsä kunnialla loppuun. Jonas pyöräytti silmiään ympäri ja sylkäisi, hän vihasi Keisaria koko sydämensä pohjasta, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö hän taistelisi ylpeänä tällä planeetalla, Keisarinkin puolesta. Jonaksen onneksi Grumler ei huomannut hänen silmienpyöräytystään, eikä osannut yhdistää sylkäisyä siihen, että hän oli juuri maininnut Keisarin nimen, koska Grumler olisi pitänyt sitä jumalanpilkkana, ja siitä olisi tullut automaattisesti teloitus.
”No? Mikä on ryhmäni tehtävä, komentaja?” kysyi Jonas lopulta, varoen, ettei Grumler suuttuisi hänen kysymyksestään, niin kuin noin tuntia aikaisemmin toisen soturin esittäessä liudan kysymyksiä hänelle. Jonasin onneksi näin ei käynyt.
”Tehtävänne”, sanoi Grumler ja pohti hetken: ”on soluttautua vihollisten taakse ja eliminoida heidän tärkeimmät johtajansa ja pari muuta strategista kohdetta, jotka pilotti, joka lennättää teidät hyppypaikalle, kertoo ne lennon aikana.” Jonas ihmetteli yhtä asiaa ja päätti sitten kysyä sitä: ”Mutta komentaja, minne me oikein olemme sitten menossa?”
”Pilotti kertoo myös sen myöhemmin”, sanoi Grumler ja hänen äänessään oli jo havaittavissa pientä turhautumista, joten Jonas päätti olla kyselemättä enempää.
”Lähdette niin pian, kuin vain suinkin on mahdollista, joten käy hakemassa ryhmäsi. Oletan että tiedät mistä lähdette”, sanoi Grumler. Jonas nyökkäsi ja lähti kävelemään takaisin hotellin luokse.

Hän oli vain ehtinyt kävellä noin kymmenen metriä, kun hänen takaantaan kuului räjähdys. Hän oli jo tottunut noihin räjähdyksiin, jotka johtuivat vihollisen kaukaanta ammutuista ohjuksista. Hän tiesi, että jonkun matkan päässä sieltä missä hän oli, oli vihollinen. Hän sanoi tylsistyneenä itselleen:
”Ei kai nyt taas noita.” Mutta kuullessaan hänen takaantaan parahduksen, hänen asenteensa muuttui täysin. Hän kääntyi ympäri ja näki Grumlerin makaavan maassa vuotaen paljon verta vasemmasta jalastaan ja alaselästään. Jonas juoksi nopeasti hänen juokseen ja huusi hädissään:
”Lääkintämies! Lääkintämies! Yritä pysyä tajuissasi komentaja.” Kun lääkintämies ilmaantui paikalle parin muun sotilaan kanssa, Jonas nousi seisaalleen ja heilautti tarkkuuskiväärinsä selästään ja lähti juoksemaan siihen suuntaan, missä vihollinen, joka antoi vihollisen ”tykistölle” kordinaatit, jonne suunnilleen ampua. Ohjukset olivat ohjautuvia, joten kordinaattien ei tarvinnut olla kovin tarkat. Hän huomasi tarkka-ampujaryhmän, josta kaikki tähtäsivät idässä sijaitsevalle kivikkoalueelle. Hän huusi tarkka-ampujille: ”Älkää ampuko! Se saastainen tau on minun! Ja sitä paitsi, aseillanne ei riitä kantomatka!” Tarkka-ampujat tottelivat ja alkoivat piiloutua. Kun viimeinen heistä oli juuri pääsemässä piiloon, näkyi kivikoilta sininen välähdys, jota seurasi sininen vana, joka lävisti tarkka-ampujan pään ohimon kohdalta. Tarkka-ampuja lysähti maahan iso reikä päässään.
”Vai että oikein tarkka-ampuja sinäkin. Katsotaan mitä osaat. Antaa tulla vaan! Yritä ampua minutkin!” huuti Jonas vihaisena. Näkyi uusi välähdys ja tällä kertaa säde meni vain viisi senttiä Jonaksen pään ohi. Jonas ei nähnyt tarkalleen, missä vihollinen oli, joten hän ampui sinne, missä välähdys oli näkynyt. Hän näki selvästi, kun hänen ammuksensa ei osunut, koska näkyi kipinöitä, mikä merkitsi sitä, että laukaus oli osunut kiveen. Hän poisti tulikuuman hylsyn ja kirosi epäonnistumistaan. Jälleen uusi säde, joka meni aivan hänen jalkojensa eteen. Hän heittäytyi suojaan sortuneen rakennuksen betonikasan taakse. Hän rukoili, mutta ei Keisaria, vaan Myrskynjumalaa. Hänet oli kasvatettu Vistornilaisella tavalla ja hän uskoi oman kansansa jumaliin, mutta oli silti melkein ainoa kaikista vistornilaisista, joka vielä uskoi näihin jumaliin. Hän rukoili:
”Myrskynjumala. Tarvitsen nyt voimia, joita vain sinä voit minulle nyt antaa. Anna taivaan salamoida ja luoda minulle näköyhteyden viholliseeni tänä synkkänä päivänkohtana. Tämä tappo on jälleen uusi lisä sinun nimiisi.” Taivas oli ollut koko ajan pilvinen ja sade ei ollut edelleenkään loppunut, mutta nyt alkoi ukkostaa ja salamoida. Jonas nousi mudasta polvilleen ja tähyili kivikkoa, jossa vihollinen oli. Vihdoin hän sai näköyhteyden. Tuo vihollinen tähyili ihmeissään taivaalle äkillisen salamoinnin alkamisen seurauksen ja oli kokonaan unohtanut Jonaksen. Jonas tähtäsi tarkasti. Hän ampui ja näki salaman ansiosta, kun laukaus osui täsmälleen tauta otsaan ja veri lennähti takana olevaa kiveä päin. Tau kaatui ja lähti vierimään pitkin tuota rinnettä alas, kunnes matka päättyi suureen kiveen. Jonas teki eräänlaisen eleen kiitokseksi katsoessaan taivaalle ja lähti sitten kävelemään takaisin hotellille. Hänellä ei ollut aikaa käydä katsomassa, kuinka pahasti komentajalle oli käynyt. Hän pelkäsi, että komentaja oli jo kuollut, mutta toivoi silti parasta. Jonas pysähtyi ja otti vyöltään kuumuutta kestävän, nahkapäällysteisen pussukan, vasta sitten hän poisti hylsyn aseestaan ja pisti sen pussiin, sulki sen ja pisti sitten takaisin vyölleen.
”Tämä on sinulle”, hän sanoi samalla, kun vilkaisi taivaalle. Salamointi loppui yhtä nopeasti, kuin se oli alkanutkin, mutta ukkonen loppui vasta vähän myöhemmin. Hän heilautti aseensa selkäänsä ja jatkoi sitten matkaansa astellen lätäköstä toiseen.

Näin sitten tällä kertaa

HAHAA! Enpäs lopettanutkaan erittäin vähäisestä kommenttimäärästä huolimatta. Elikkäs jatkoa olisi nyt tulossa:
*****


Maa tärähteli Jonaksen alla, kun tykistö oli alkanut ampua satunnaista tulta yrittäen osua vihollisiin. Jonas avasi hotellin oven, odottaen jälleen sitä ärsyttävää narahdusta, jota ovi oli aiemmin päästellyt, mutta sitä ei tällä kertaa tullut. Hänen kasvoilleen ilmestyi lievä hymy, joka kuitenkin katosi aivan pian, kun hänen mieleensä muistui mitä hän oli tullut sinne tekemään. Jonas käveli puulattian halki ruokasaliin, jossa ei ollutkaan ketään. Hänhän oli juuri poistunut täältä. Minne muut jo nyt olisivat voineet mennä, hän ajatteli ja loi samalla silmäyksen huoneen itäseinällä sijaitsevaan oveen, joka oli raollaan. Jonas veti pistoolinsa kotelosta ja alkoi kävellä seinän vierustaa pitkin ovea kohti hitaasti, vaikka hän tiesikin, että siellä ei olisikaan mitään vaarallista. Hän potkaisi oven auki ja pelästyi hiukan, kun kuului kimeä kiljahdus. Hänen edessään seisoi kädet ylhäällä sama tarjoilija, jota Pete oli yrittänyt aikaisemmin iskeä. Jonas pisti pistoolinsa takaisin koteloon ja loi naamalleen erittäin vakavan ilmeen.
”Mitä ihmettä teet varustehuoneessamme? Kenelläkään muulla ei ole lupaa tulla tänne, kuin ryhmämme jäsenillä”, hän murahti ja näki, että tarjoilija yritti peitellä jotakin selkänsä takana: ”Mitä sinulla on käsissäsi? Näytä kätesi heti!” Tarjoilija nosti kätensä esille, niissä oli kranaatteja, jotka Jonaksen ryhmä oli jättänyt sinne, koska he ajattelivat, että heillä oli niitä mukana tarpeeksi.
”Vai että oikein varas. Anna ne tänne ja heti! Aseiden ja varusteiden varastaminen on tuomittava rikos!” karjui Jonas ja riuhtaisi yhden kranaatin tarjoilijan käsistä. Tarjoilija yritti vastustaa, ja sen seurauksena tarjoilijan likaisen ja repaleisen paidan hiha nousi pikkaisen ylös ja sen alta paljastui polttomerkitty kaaoksen kahdeksankulmainen tähti. Huomatessaan paljastuneensa tarjoilija poisti sokan yhdestä kranaatista ja otti samalla Jonaksen kädestä kiinni. Jonas riuhtaisi kätensä irti tarjoilijan otteesta ja paiskasi tämän päin seinää. Jonas syöksyi ulos huoneesta ja sulki samalla huoneen oven. Hän kaatoi yhden ruokailupöydän ja suojautui sen taakse. Kaikki tämä tapahtui vain muutamissa sekunneissa. Sitten tapahtui sarja räjähdyksiä kranaatin räjäyttäessä muutkin kranaatit ja varustehuoneen oven palasia lensi pitkin ruokailusalia. Jonas kääntyi selälleen ja jäi makaamaan pöydän taakse.

Pari kaartilaista ryntäsivät upseerinsa kanssa ovesta sisään kuultuaan räjähdykset ja upseeri kysyi Jonakselta:
”Mitä täällä tapahtui ja oletko kunnossa?” Jonas nousi istumaan ja pyyhki pari pientä puunpalasta pois päältään. Hän nosti katseensa upseeriin ja vastasi tälle:
”Kyllä, olen kunnossa. Sillä tiedolla ei ole mitä täällä tapahtui, ei ole sinulle mitään merkitystä, mutta saat toimittaa viestin kaupunkia tällä hetkellä johtavalle upseerille. Sano hänelle, että on tullut tietooni kaaoksen kultista täällä kaupungissa ja on suoritettava välitön joukkojentarkastus, ja jos löytyy kaaoksen palvelijoita, heidät tulee teloittaa välittömästi. Ai niin, tämä on sitten vain minun suositukseni, johtava upseeri saa itse päättää mitä hän aikoo tehdä tälle asialle.” Upseeri nyökkäsi Jonaksen noustessa seisomaan. Jonas ohitti upseerin ja kaartilaiset ja hän asteli jälleen natisevan puulattian halki etuovelle. Hän otti naulakosta nahkatakkinsa ja veti sen päällensä. Hän käveli jälleen ulos sateeseen ja yöhön.

Vain katulamput valaisivat Jonaksen kulkua kaupungin katujen läpi ja ulkona oli aavemaisen hiljaista. Tykistö oli lakannut tulittamasta ja ainoat äänet jotka kuuluivat, olivat sateen ropina talojen katoilla, ja Jonaksen askeleet veden peittämien katujen läpi.
”Hei Jonas! Missä olet ollut? Kaikki muut ovat jo lähtöpaikalla. Sinunhan se pitäisi olla siellä ennen meitä, eikä meidän ennen sinua”, kuului ääni Jonaksen oikealta puolelta. Hän kääntyi katsomaan sinne ja Petehän se siellä istui samalla penkillä, kuin hän oli aikaisemmin istunut. Jonas ei nähnyt Peteä kunnolla, vaan näki vain Peten hahmon, koska katulamppujen valokeila ylsi juuri ja juuri penkin eteen.
”Ähh. Oli vähän ongelmia sen yhden tarjoilijan kanssa tuolla aikaisemmin. Oli hieman räjähdysaltis hetki, mutta ei siitä sen enempää. Lähdetään nyt vain hoitamaan hommamme”, vastasi Jonas lopulta ja lähti jälleen kävelemään kohti määränpäätänsä. Pete otti hänet kiinni ja nähtävästi aikoi kysyä jotain, luultavasti sitä, mitä Jonas tarkoitti ”räjähdysalttiilla hetkellä”, mutta jätti kuitenkin kysymättä.

Jonas ja Pete kääntyivät vähän matkaa eteenpäin käveltyään vasemmalle risteyksestä, josta olisi oikealle kääntyessä päässyt joukkojen päätukikohtaan. Jonas katsoi päätukikohdan suuntaan ja näki kaukana paljon liikettä. Hän oletti, että johtava upseeri oli noudattanut hänen neuvoaan ja hän hymyili ja jatkoi matkaansa. Jonaksen ja Peten edessä kohosi kaksi kertaa yhtä iso rakennus kuin muut rakennukset sillä alueella. Rakennuksen edessä oli kyltti jossa luki isoilla kirjaimilla: ”Lentotukikohta III”.
”Vihdoinkin perillä. Jalat mukavan kipeinä, koska on joutunut melkein koko päivän kävelemään ympäri tätä kirottua kaupunkia. Enää pitää mennä katolle, mutta onneksi täällä on sentään hissi. Henkihän siinä menisi jos tuonne ylös joutuisi kävelemään rappusia pitkin”, huokaisi Jonas ja verrytteli vähän jalkojaan, sitten hän käveli ovesta sisään Pete perässään. He saapuivat himmeästi valaistuun aulaan, mikä oli silti Jonaksen mielestä erittäin valoisa, kun sitä vertasi ulkona vallitsevaan pimeyteen. He kävelivät hissien luokse ja astuivat juuri sopivasti pohjakerroksessa olleeseen hissiin. Jonas painoi nappulaa, jossa luki erittäin pienellä: ”Kattotasanne”, ja hissi nytkähti hieman, jonka jälkeen se alkoi hitaasti kavuta ylös kerrosten väliä. Hissin ovet liukuivat sivuun sen saavuttua kattotasanteelle.

Pete ja Jonas astuivat ulos hissistä ja hissi lähti välittömästi takaisin alas. Katolla kävi armoton viima ja Jonaksen hiukset heittelehtivät hervottomina pitkin hänen kasvojaan, mikä häiritsi häntä erittäin paljon. Vasta tuulen laantuessa hetkeksi Jonas sai katseensa keskitetyksi katon ulkolaidalla olevalla tasanteella olevaan kuljetusalukseen, jonka kylkeen oli maalattu keltaisilla kirjaimilla: ”Suicide seeker” (Itsemurhan etsijä). Alus oli muuten maalattu harmaan eri sävyillä, jotta se ei erottuisi hyvin pilvistä, jotka peittivät yleensä taivaan kauttaaltaan. Se voisi myös joissakin tapauksissa hämätä tutkaa jo pelkän maalauksen ansiosta, mutta varotoimenpiteenä siihen oli asennettu ns. ”Kätkijä”, joka taas oli erittäin luotettava tutkan hämäämisessä. Itse alus oli Vistornissa valmistettavan DPF-W1:n erikoismalli DPF-W11, joka oli kehitetty juuri tällaisia runsassateisia planeettoja varten. Tuolla he siis menisivät taisteluun. Aiemmissa tehtävissä ei ollut yhdessäkään käytetty tätä mallia, koska se ei ollut silloin läheskään valmis, nytkin tämä oli vain prototyyppi, joten alukseen voi tulla jokin vika, ja se voi viedä heiltä hengen.

Vähän matkan päässä Jonaksen oikealla puolella, oli hänen ryhmänsä loputkin jäsenet. He tarkistivat varusteitaan, kunnes yksi heistä, korpraali Miettilä, huomasi Jonaksen. Miettilä laski aseensa maahan, pongahti nopeasti ylös ja huusi:
”Upseeri katolla! Nouskaa ylös laiskamadot, noin ei käyttäydytä upseerin nähden!” Muut käänsivät katseensa Jonakseen ja nousivat ripeästi ylös ja tervehtivät niin kuin upseeria kuuluukin.
”Lepo! Älä tee noin enää Miettilä, en ole ihmisenä sen parempi kuin tekään. Minut nyt vain on valittu ryhmän johtajaksi, minä johdan teitä taistelussa ja siellä te tottelette käskyjäni epäilemättä, mutta täällä kaupungissa, missä ei ole taistelu käynnissä, te ette tervehdi noin. Mutta muistakaa, tämä erikoissääntö koskee vain minua, ei muita upseereita”, selitti Jonas, minkä jälkeen muut jatkoivat varusteidensa tarkastusta. Sitten Jonas huomasi jotain, ja huusi:
”Hei! Missäs se pilotti on?” Välittömästi sen jälkeen hänen takaantaan kuului ääni, joka ei ollut miehen, vaan naisen.
”Täällähän minä, apupilottini kanssa”, nainen sanoi ja käveli Jonaksen eteen: ”-herra luutnantti”, nainen jatkoi. Jonas tunnisti naisen ja sanoi naiselle hieman sarkasmia äänessään:
”Sarah Nalak, yhtä kauniina kuin aina ennenkin. Oletan, että olet pilottimme taas vaihteeksi. Mutta mutta, ennen kuin lähdemme minnekkään, niin sinä ja kaverisi saatte nostaa hihanne ylös. Ihan varmuuden vuoksi tarkastan yhden asian.” Sarah ja toinen pilotti nostivat hihansa hieman ihmetellen, miksi heidän piti tehdän niin. Jonas tarkasti molempien käsivarret eikä niissä ollut kaaoksen merkkiä. Helpottuneena hän sanoi:
”No niin. nyt voimme lähteä.”


Kommentit, kritisoinnit, kehut yms. otetaan ilomielin vastaan. Kiitos.

Kovaa tekstiä!! We want more!!

Mukavaltahan tämä kuulostaa. lisää ihmeessä.

Feanor king of Noldor kirjoitti:Mukavaltahan tämä kuulostaa. lisää ihmeessä.

Samaa mieltä, kuolema taukeille!

Vauhdikkaita tarkk'ampujia kun suojistaan pois hyppäävät ampumaan... ^^

Ei maar, ei tämä huonoa ollut, jos ei parasta mahdollistakaan. Tarkempaa tapahtumien kuvailua jäin hieman kaipaamaan kaikilta osin ja samoin hahmoilta puuttui ulkonäkökuvaukset melko täydellisesti.

Jatkakaa

Aivan mahtava tarina!

Lisää vaan tälläisiä tarinoita!

Koska mahtaa tulla jatkoa? En malta odottaa enää niin alappa kirjottaa.

Antti_94 kirjoitti:Koska mahtaa tulla jatkoa? En malta odottaa enää niin alappa kirjottaa.

Ei tule vielä vähään aikaan jatkoa tänne, koska tämä kuukausi on melko täynnä tekemistä, Rippileiri, konfirmaatio, tämä sotavasaran konversiokilpailu.
Kuitenkin oon saanut aivan vähän tekstiä kirjoitettua, mutta mielestäni liian lyhyt pätkä, että kannattaisi vielä pistää tänne. Kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä.

Mutta muistakaa, tämä erikoissääntö koskee vain minua, ei muita upseereita”,

onkos tullu Tuntematonta sotilasta luettua kun toi kommentti on aika suoraan kopioitu Koskelalta

IG kirjoitti:

Mutta muistakaa, tämä erikoissääntö koskee vain minua, ei muita upseereita”,

onkos tullu Tuntematonta sotilasta luettua kun toi kommentti on aika suoraan kopioitu Koskelalta

? Ei ole kyllä tullut luettua, ihan sattumalta samankaltainen lause sitten tullut. Elokuvan nähnyt noin ziljoona kertaa mutta ei tainnut siinä tuota lausetta sitten olla? Meinaan muisti voi lainata asioita jostain, vaikka ei muistaisikaan kuulleensa koko asiasta ikinä.

No pitääpä huomenna ajan kanssa lukea kokonaan. Ihan hyvältähän tuo pikaisella vilkaisulla näytti, mutta huomenna lisää kommenttia.

Jonas vaikuttaa vähän jostain äksönleffasta napatulta testosteronisankarilta ja hänen esittämänsä kommentit ovat samaa luokkaa. Tämä ei siis ole ihan huono juttu, vaikka tavan mosurista kertova tarina olisikin ollut enemmän mieleeni. Jatka vain kirjoittamista, ei tämä ihan sontaakaan ole .

Kyllähän tätä lukee ja kokoajan paranee.
Pojannulikaltahan se Jonas minusta vaikutti.
Kirjoittelehan lisää kun kerkiät.
Taukit ja kaaostelijat maanrakoon!

Vaikka keräilen tauta niin nyt mollaan sitä, taukit häviöön.

No tuleeko sitä jatko-osaa jota on odotettu kauan.

YV:llä tavoittaisi paremmin, eikä uppisi turhaan näitä.

Voisinpa luvata, että jatkoa tulee huomenna tai ylihuomisen puolella. Oli tämä jäänyt vähän unohduksiin