Kruunajaiset, osa I
Lähetetty: To 10.05.2007 20:09
Kenen joukoissa seisot?
Luku 1
- Tulta! Grutlag karjui ja grotit hyppäsivät laukaisukahvan päälle ampuen matkaan uuden rakettisalvon.
Ohjaamon ikkunasta näkyi hyvin kuinka raketit lensivät avaruuden halki ja osuivat pienen asteroidin kylkeen irrottaen siitä palasia. Asteroidille rakennettu tarkkailuasema sen sijaan välttyi osumilta. Grutlag murahti ja iski nyrkillään lähimmän grotin komentohuoneen poikki.
- Ääliöt! Teidä piti osua tuohon pahuksen hökkeliin! Uudestaan!
Hän oli päättänyt jäädä aluksensa kanssa harjoittelemaan tarkkuusammuntaa rampautettuun tarkkailuasemaan, koska ei ollut tyytyväinen edellisen taistelun suoritukseen. Tarkkailuaseman aseistus oli tuhottu jo tunteja sitten, nyt oli jäljellä enää sen lopullinen tuhoaminen. Samassa kuului korkea rääkäisy. Tutkaa valvova orkki kääntyi kohti Grutlagia ja huusi:
- Pomo! Immeiset lähestyy! Ainakin viis alusta suoraan sivulla.
Grutlag kääntyi katsomaan tutkaruudulle ja näki saman. Viisi alusta oli siirtynyt warpista pois heidän lähellään, ja heidän perässään saattoi hyvinkin seurata lisää. Tietokone tunnisti ne ihmisten sota-aluksiksi.
- Pah, ne saivat siis vahvistuksia, Grutlag naurahti. Tästä sodasta saattaa sittenkin tulla jotain.
- Hyökätäänkö me päälle, pomo? ohjaimissa istuva orkki kysyi.
Grutlag murahti, nappasi lähintä grottia niskasta ja heitti sillä tyhmiä kysellyttä pilottia.
- Ei tietenkään, ääliö! Me tultiin tänne sotimaan! Me haetaan muut tänne ja pidetään hauskaa. Ohjaa meidän ton kiven taakse ja sit hypätää karkuun ennen kuin ollaan noiden kantamalla.
Grutlag oli kokenut nobi ja osasi hyvin arvioida vihollisalusten aseiden kantaman. Vaikka hän ei tunnistanut alusten tyyppiä, hän tiesi etteivät ihmisten aseet kantaneet näin pitkälle.
Orkit tottelivat johtajansa käskyä ja alus lähti etenemään kohti asteroidia. Samassa räjähdys vavisutti alusta ja heitti kaikki ohjaamossa olleet lattiaan.
- Mitä hittoa? Grutlag huusi.
- Meihin osuttii pomo, kuului konehuoneen viestiputkea vahtiva grotti. Oikea moottori on mennyttä.
- Mitä! Ei voi olla…
Grutlagin lause katkesi kun etumaisen aluksen ampuma säde leikkasi ohjaamon halki tappaen välittömästi kaikki sen sisällä. Sitä seurasi kolmas säde joka räjäytti aluksen lopullisesti palasiksi. Tämän jälkeen taistelukentälle ilmaantuneet alukset jatkoivat etenemistään välittämättä sen enempää avaruusromusta kuin asteroidistakaan.
Tuhotun tarkkailuaseman sisällä oli vielä yksi huone, josta ilma ei ollut karannut. Sen sisällä yksinäinen servitori, tunnukseltaan X-37-Rad tarkkaili monitoreja. Sen lobotomisoidut aivot eivät kyenneet tajuamaan mitä monitoreissa tapahtui tai että huoneen ovi natisi liitoksissaan tyhjiön repiessä niitä hajalle. Sen odotti vain että tietokone saisi nauhoituksen valmiiksi. Lopulta koneen sisältä nousi esiin datalevyke, jonka servitori nosti käsiinsä. Toteuttaen ainoaa tehtäväänsä se vei levykkeen huoneen toisella puolella olevaan pelastuskapseliin, sulki kapselin ja painoi lähetysnappia. Kapseli putosi ulos johtavaan kuiluun ja lähti syöksymään kohti aurinkokunnan keskustaa ja Octorius Secundusta, paikallista hallintokeskusta. Työnsä tehtyään servitori palasi monitorien ääreen odottamaan lisää tehtäviä. Parin minuutin kuluttua ovet pettivät liitoksissaan ja X-37-Rad imeytyi viimeisen hapen mukana avaruuteen.
Luku 2
LeMannin moottori ulvoi kuin riivattu sen yrittäessä peruttaa ja vapauttaa itsensä ahdistelijansa otteesta. Ragar ei välittänyt vaan puristi rautakouransa syvemmälle panssarivaunun telaan ja kuunteli kuinka metalli taipui hydraulisessa puristuksessa. Lopulta vaunun metalli antoi periksi ja Ragar lennähti taaksepäin kourassaan iso palanen vaunun kyljestä. Hän murahti ja syöksyi eteenpäin työntäen aseensa piipun auenneeseen reikään ja ampui sisälle liekinheittimellään. Vaunu täyttyi välittömästi liekeistä ja palavien vaunumiesten huudot nostivat hymyn julman orkin huulille. Hän vastasi karjaisemalla sotahuudon ja hänen ympärillään sadat orkit vastasivat huutoon.
Ragar kääntyi katsomaan taistelukenttää etsien seuraavaa kohdettaan. Kaikkialla hänen ympärillään orkit teurastivat pakenevia ihmisiä. Osa oli paennut läheisen mäen rinteelle kaivettuihin asemiin ja ampui nyt sieltä suojatulta perääntyville tovereilleen. Ragar sylkäisi maahan ja murahti harmissaan. Hän oli sotinut Ylilordi Fargar Urukin johdolla tässä kurjassa aurinkokunnassa jo kuukausia ilman yhtään kunnon taistelua. Kohta piti varmaan alkaa hakata muita orkkipomoja jotta saisi edes veren maun suuhun.
Murahtaen Ragar lähti kulkemaan eteenpäin ammuskellen minne sattui katsomatta sen tarkemmin osuiko keneenkään. Juuri kun hän oli vajoamassa apatiaan ja hakkaamassa lähimmän orkin hän kuuli taivaalta moottorien jylinää. Hän katsoi ylös ja näki taivaalta laskeutuvia imperiumin laskeutumisaluksia. Ihmiset olivat sittenkin saaneet vahvistuksia. Ragar piristyi heti, tästähän saattaisi tulla vielä kunnon taistelu. Hän karjaisi ilmoille komennon ja yhdessä orkit lähtivät juoksemaan alusten suuntaan.
Ragar tiesi kokemuksesta, että laskeuduttuaan ihmiset avaisivat tulituksen, mutta hänellä oli tarpeeksi poikia ympärillä jotta saataisiin aikaan reilu lähitaistelu. Alukset laskeutuivat ja niiden luukut aukesivat. Ragar odottaman tulituksen sijaan ilman täytti eläimellinen mylvintä kun aluksista syöksyi ulos lauma mutantteja. Ne näyttivät jossain määrin ihmisiltä, mutta niiden päät muistuttivat sarvekkaan pedon päätä ja jokaisella oli selässään nahkaiset siivet. Otukset syöksyivät ulos ja suoraan päin orkkeja. Ragar repesi nauruun. Loistavaa, tämä oli jotain muuta kuin ihmisnahjukset. Kunnon verilöyly. Hän syöksyi eteenpäin ja nappasi lähimmän mutantin kouraansa. Otus kiljui ja yritti huitoa vastustajaansa kirveellään, mutta koura napsahti kiinni ja otus muuttui veriseksi mössöksi. Ragar jatkoi riehumista tappaen mutantteja ympärillään yrittäen paikantaa niiden johtajaa. Näin upeilla tappelijoilla täytyi olla hänen arvoisensa johtaja jonka pään voisi pistää kepin nokkaan.
Lopulta hän näki keskellä taistelua riehuvan panssaroidun hahmon. Se ei ollut mutantti vaan muistutti turkisviittaan puettua mariinia, vaikkakin pieni kypäröimätön pää paljasti kyseessä olevan tavallisen ihmisen. Panssaroitu ihminen taisteli kahdella kirveellä tappaen kaikki orkit, jotka erehtyivät hänen lähelleen ja raivasi tietään halki vihreän massan. Ragar naurahti ja karjaisi sotahuudon osoittaen kourallaan vihollistaan. Tämä kääntyi ja osoitti takaisin.
Haaste oli nyt heitetty. Ympärillä taistelevat ymmärsivät sen ja väistivät tieltä kahden hirmun syöksyessä toisiaan kohti.
Päästyään lähemmäs Ragar nosti aseensa ja ampui sarjan vastustajaansa kohti. Luodit kimpoilivat panssarista, mutta iskun voima riitti silti horjauttamaan häntä.
Ragar käytti tilaisuuden hyväkseen ja heilautti kouraansa. Isku repäisi palan panssaria, mutta yrittäessään nostaa raskasta kouraa uuteen iskuun Ragar ei kerinnyt torjua vastustajansa kirvestä, joka iski Ragarlta konekiväärin kädestä ja vei samalla pari sormea. Orkki ei tästä piitannut vaan löi nyrkillään kohti vihollisensa kasvoja. Tämä väisti ja vastasi potkulla palleaan. Ragar horjahti taaksepäin. Oli pitkä aika siitä kun hän oli viimeksi päässyt näin hyvän tappeluun, mutta hän päätti silti lopettaa leikin lyhyeen. Karjaisten Ragar nosti kouransa ja iski tavoitellen uhrinsa päätä. Väistämisen sijaan hänen vastustajansa iski vastaan kirveellään. Kipinät lentelivät ja metalli kirskui kun aseet kohtasivat. Ragar horjahti ja huomasi kätensä tuntuvan liian kevyeltä. Syy löytyi nopeasti. Kirves oli leikannut halki hänen kouransa ja jatkanut matkaa leikaten käden irti kyynärpään kohdalta. Ennen kuin hän kerkesi toipua iskusta toinen kirves sivalsi hänen päänsä irti. Kuollut orkki putosi ensin polvilleen ja kaatui sitten maahan. Hänen vastustajansa poimi irtonaisen pään maasta ja kohotti sen korkealle karjaisten voitonhuudon. Ympärillä hänen alaisensa vastasivat huutoon ja syöksyivät entistä innokkaammin orkkien kimppuun. Uskollisina tavoilleen orkit päättivät kuolla taistellen, mikä tapahtui pian kun juoksuhaudoista syöksyvät sotilaat avasivat tulituksen orkkien selustaan. Pian taistelukenttä rauhoittui ja selvinneet kävelivät ruumismaton päällä kohti imperiumin sotilaita.
Vasta nyt sotilaat tajusivat auttajiensa todellisen luonteen. Yksi kersanteista nosti kätensä ja huusi joukoilleen:
- Valmiina ampumaan! Yhteislaukaus, tähdätkää päähän!
- Ollaanpa sitä kiitollisia pelastuksesta, panssaroitu hahmo huusi ja astui eteenpäin.
- Ole hiljaa, kerettiläinen! kersantti vastasi. Olemme Keisarin sotilaita emmekä pyytäneet teidän apuanne!
- Silti me autoimme teitä, toisin kuin se tuoliinsa sidottu raato. Kerro minulle, jos Keisari muka suojelee teitä, miksi suurin osa teistä kuoli? Missä olivat mariinit, nuo Keisarin omat sylikoirat. Miksi he eivät olleet täällä suojelemassa teitä.
Kersantti meni hämilleen ja hänen kätensä laski hieman. Hänen vastustajansa huomasi tämän ja jatkoi puhumista:
- Luuletteko, että voitin orkkien johtajan Keisarin antamin voimin? Tuskin. Minua suojelee paljon häntä voimakkaampi isäntä. Sellainen, joka osaa antaa todellista arvostusta alaisilleen. Sellainen, joka suojelee ja palkitsee.
Hän ojensi kätensä ja sanoi:
- Jos joku teistä haluaa osalliseksi tästä samasta voimasta, hän on tervetullut. Mutta vain, jos hän antaa uskollisuutensa todisteena minulle ystävänsä sydämen.
- Hulluutta, älkää kuun…
Kersantti yritti huutaa miehilleen, mutta yksi sotilaista iski häntä veitsellä lapaluiden väliin ja repäisi selän auki. Muut sotilaat katsoivat kauhuissaan, kun nuori sotilas nosti vielä sykkivän sydämen esiin ja asteli se kädessä heidän oudon auttajansa luo. Tämä otti sydämen käteensä, hymyili ja piirsi kahdeksansakaraisen tähden nuorukaisen otsaan.
- Nyt olet yksi meistä, yksi vahvoista, hän sanoi ja ojensi sydämen takaisin.
Nuorukainen ei vastannut, vaan upotti hampaat sydämeen alkaen syödä sitä. Hetken aikaa oli aivan hiljaista. Lopulta, kuin sanomattoman sopimuksen sanelemana, sotilaat kävivät toistensa kimppuun hakaten toisiaan veitsillä, aseenperillä ja paljailla nyrkeillään. Mutantit katselivat verilöylyä ja murahtelivat tyytyväisinä ja alkoivat sitten syödä maassa makaavia ruumiita samalla innolla jolla nuori sotilas oli ahminut sydäntä.
Lopulta verilöyly oli ohi. Jäljelle jääneet nelisenkymmentä veristä sotilasta asettuivat riviin uuden johtajansa eteen, joka kävi kaikki sotilaat läpi merkiten heidät ja vapauttaen lopullisesti heissä asuvan pahan.
Luku 3
Octorius Secunduksella, Octoriuksen aurinkokunnan toisella planeetalla sijaitsi sen sekä taloudellinen että sotilaallinen keskus. Korkean kennokaupungin huipulla sijaitsi komentokeskus josta johdettiin koko aurinkokunnan puolustusta. Strategiahuoneessa oli koolla ylin sotajohto. Kuukausia kestänyt sota orkkeja vastaan oli kuluttanut puolustuksen äärimmilleen. Kaksi ulointa planeettaa oli jo menetetty eikä vahvistuksista ei ollut tietoakaan.
Kenraalien väitellessä siitä, minne puolustus olisi parasta keskeyttää, huoneen ovi kolahti ja sisään riensi nuori kadetti. Hän pysähtyi muutaman metrin päähän ja tervehti kohteliaasti.
- Niin, yksi kenraaleista tokaisi hermostuneesti.
- Herrat kenraalit, kadetti vastasi. Saimme juuri pikalähetyksen tarkkailuasema Omega neljältä.
- Omega neljä? toinen kenraali kysyi ihmeissään. Mehän menetimme siihen yhteyden siihen kuukausi sitten ja sen oletettiin tuhoutuneen.
Kadetti astui lähemmäs ja ojensi datalevykkeen lähimmälle kenraalille, joka syötti sen pöytään asennettuun hololaitteeseen. Pöydän keskellä sijaitseva hologrammimonitori käynnistyi ja esitti hämmästyneille kenraaleille viimeiset näkymät tarkkailuasema Omega neljän ulkopuolelta. Kuvassa näkyi selvästi viiden aluksen laivue. Neljä aluksista oli selvästi imperiumin sotalaivoja, viides oli outoa mallia mutta maalattu Adeptus Mechanicuksen väreihin. Riemunkiljahdukset täyttivät välittömästi salin.
- Vahvistuksia! Meidän sanomamme kuultiin!
- Olemme pelastettuja!
Ainoa, joka ei osallistunut ilakointiin oli sotamarsalkka August. Hän seisoi tyynenä ja hiljaa. Tämän huomatessaan kenraalit vaikenivat yksi kerrallaan ja kääntyivät katsomaan komentajaansa. Kukaan ei uskaltanut rikkoa painostavaa hiljaisuutta jonka sotamarsalkan vakavuus langetti riemun keskelle.
Lopulta August rikkoi hiljaisuuden ja käänsi katseensa yliastropaatin, Kenraali Wallesin puoleen.
- Lähettäkää välittömästi viesti, salausaste Alfa, kohteena Titan, vastaanottajana Suurmestari Jenian Katarn.
- Herra sotamarsalkka, mitä tämä…
- Älkää keskeyttäkö minua, Kenraali! Viesti kuuluu seuraavasti. Emperor’s Horizon havaittu saapuvan aurinkokuntaan.
Tämän sanottuaan sotamarsalkka kääntyi ja lähti kulkemaan kohti ovea.
- Herran sotamarsalkka, yksi kenraaleista huusi hänen peräänsä. Entä suunnitelmamme?
- Niillä voitte heittää viemärigroxia, August tuhahti ja asteli ulos jättäen kenraalinsa epätietoisuuteen.
Luku 1
- Tulta! Grutlag karjui ja grotit hyppäsivät laukaisukahvan päälle ampuen matkaan uuden rakettisalvon.
Ohjaamon ikkunasta näkyi hyvin kuinka raketit lensivät avaruuden halki ja osuivat pienen asteroidin kylkeen irrottaen siitä palasia. Asteroidille rakennettu tarkkailuasema sen sijaan välttyi osumilta. Grutlag murahti ja iski nyrkillään lähimmän grotin komentohuoneen poikki.
- Ääliöt! Teidä piti osua tuohon pahuksen hökkeliin! Uudestaan!
Hän oli päättänyt jäädä aluksensa kanssa harjoittelemaan tarkkuusammuntaa rampautettuun tarkkailuasemaan, koska ei ollut tyytyväinen edellisen taistelun suoritukseen. Tarkkailuaseman aseistus oli tuhottu jo tunteja sitten, nyt oli jäljellä enää sen lopullinen tuhoaminen. Samassa kuului korkea rääkäisy. Tutkaa valvova orkki kääntyi kohti Grutlagia ja huusi:
- Pomo! Immeiset lähestyy! Ainakin viis alusta suoraan sivulla.
Grutlag kääntyi katsomaan tutkaruudulle ja näki saman. Viisi alusta oli siirtynyt warpista pois heidän lähellään, ja heidän perässään saattoi hyvinkin seurata lisää. Tietokone tunnisti ne ihmisten sota-aluksiksi.
- Pah, ne saivat siis vahvistuksia, Grutlag naurahti. Tästä sodasta saattaa sittenkin tulla jotain.
- Hyökätäänkö me päälle, pomo? ohjaimissa istuva orkki kysyi.
Grutlag murahti, nappasi lähintä grottia niskasta ja heitti sillä tyhmiä kysellyttä pilottia.
- Ei tietenkään, ääliö! Me tultiin tänne sotimaan! Me haetaan muut tänne ja pidetään hauskaa. Ohjaa meidän ton kiven taakse ja sit hypätää karkuun ennen kuin ollaan noiden kantamalla.
Grutlag oli kokenut nobi ja osasi hyvin arvioida vihollisalusten aseiden kantaman. Vaikka hän ei tunnistanut alusten tyyppiä, hän tiesi etteivät ihmisten aseet kantaneet näin pitkälle.
Orkit tottelivat johtajansa käskyä ja alus lähti etenemään kohti asteroidia. Samassa räjähdys vavisutti alusta ja heitti kaikki ohjaamossa olleet lattiaan.
- Mitä hittoa? Grutlag huusi.
- Meihin osuttii pomo, kuului konehuoneen viestiputkea vahtiva grotti. Oikea moottori on mennyttä.
- Mitä! Ei voi olla…
Grutlagin lause katkesi kun etumaisen aluksen ampuma säde leikkasi ohjaamon halki tappaen välittömästi kaikki sen sisällä. Sitä seurasi kolmas säde joka räjäytti aluksen lopullisesti palasiksi. Tämän jälkeen taistelukentälle ilmaantuneet alukset jatkoivat etenemistään välittämättä sen enempää avaruusromusta kuin asteroidistakaan.
Tuhotun tarkkailuaseman sisällä oli vielä yksi huone, josta ilma ei ollut karannut. Sen sisällä yksinäinen servitori, tunnukseltaan X-37-Rad tarkkaili monitoreja. Sen lobotomisoidut aivot eivät kyenneet tajuamaan mitä monitoreissa tapahtui tai että huoneen ovi natisi liitoksissaan tyhjiön repiessä niitä hajalle. Sen odotti vain että tietokone saisi nauhoituksen valmiiksi. Lopulta koneen sisältä nousi esiin datalevyke, jonka servitori nosti käsiinsä. Toteuttaen ainoaa tehtäväänsä se vei levykkeen huoneen toisella puolella olevaan pelastuskapseliin, sulki kapselin ja painoi lähetysnappia. Kapseli putosi ulos johtavaan kuiluun ja lähti syöksymään kohti aurinkokunnan keskustaa ja Octorius Secundusta, paikallista hallintokeskusta. Työnsä tehtyään servitori palasi monitorien ääreen odottamaan lisää tehtäviä. Parin minuutin kuluttua ovet pettivät liitoksissaan ja X-37-Rad imeytyi viimeisen hapen mukana avaruuteen.
Luku 2
LeMannin moottori ulvoi kuin riivattu sen yrittäessä peruttaa ja vapauttaa itsensä ahdistelijansa otteesta. Ragar ei välittänyt vaan puristi rautakouransa syvemmälle panssarivaunun telaan ja kuunteli kuinka metalli taipui hydraulisessa puristuksessa. Lopulta vaunun metalli antoi periksi ja Ragar lennähti taaksepäin kourassaan iso palanen vaunun kyljestä. Hän murahti ja syöksyi eteenpäin työntäen aseensa piipun auenneeseen reikään ja ampui sisälle liekinheittimellään. Vaunu täyttyi välittömästi liekeistä ja palavien vaunumiesten huudot nostivat hymyn julman orkin huulille. Hän vastasi karjaisemalla sotahuudon ja hänen ympärillään sadat orkit vastasivat huutoon.
Ragar kääntyi katsomaan taistelukenttää etsien seuraavaa kohdettaan. Kaikkialla hänen ympärillään orkit teurastivat pakenevia ihmisiä. Osa oli paennut läheisen mäen rinteelle kaivettuihin asemiin ja ampui nyt sieltä suojatulta perääntyville tovereilleen. Ragar sylkäisi maahan ja murahti harmissaan. Hän oli sotinut Ylilordi Fargar Urukin johdolla tässä kurjassa aurinkokunnassa jo kuukausia ilman yhtään kunnon taistelua. Kohta piti varmaan alkaa hakata muita orkkipomoja jotta saisi edes veren maun suuhun.
Murahtaen Ragar lähti kulkemaan eteenpäin ammuskellen minne sattui katsomatta sen tarkemmin osuiko keneenkään. Juuri kun hän oli vajoamassa apatiaan ja hakkaamassa lähimmän orkin hän kuuli taivaalta moottorien jylinää. Hän katsoi ylös ja näki taivaalta laskeutuvia imperiumin laskeutumisaluksia. Ihmiset olivat sittenkin saaneet vahvistuksia. Ragar piristyi heti, tästähän saattaisi tulla vielä kunnon taistelu. Hän karjaisi ilmoille komennon ja yhdessä orkit lähtivät juoksemaan alusten suuntaan.
Ragar tiesi kokemuksesta, että laskeuduttuaan ihmiset avaisivat tulituksen, mutta hänellä oli tarpeeksi poikia ympärillä jotta saataisiin aikaan reilu lähitaistelu. Alukset laskeutuivat ja niiden luukut aukesivat. Ragar odottaman tulituksen sijaan ilman täytti eläimellinen mylvintä kun aluksista syöksyi ulos lauma mutantteja. Ne näyttivät jossain määrin ihmisiltä, mutta niiden päät muistuttivat sarvekkaan pedon päätä ja jokaisella oli selässään nahkaiset siivet. Otukset syöksyivät ulos ja suoraan päin orkkeja. Ragar repesi nauruun. Loistavaa, tämä oli jotain muuta kuin ihmisnahjukset. Kunnon verilöyly. Hän syöksyi eteenpäin ja nappasi lähimmän mutantin kouraansa. Otus kiljui ja yritti huitoa vastustajaansa kirveellään, mutta koura napsahti kiinni ja otus muuttui veriseksi mössöksi. Ragar jatkoi riehumista tappaen mutantteja ympärillään yrittäen paikantaa niiden johtajaa. Näin upeilla tappelijoilla täytyi olla hänen arvoisensa johtaja jonka pään voisi pistää kepin nokkaan.
Lopulta hän näki keskellä taistelua riehuvan panssaroidun hahmon. Se ei ollut mutantti vaan muistutti turkisviittaan puettua mariinia, vaikkakin pieni kypäröimätön pää paljasti kyseessä olevan tavallisen ihmisen. Panssaroitu ihminen taisteli kahdella kirveellä tappaen kaikki orkit, jotka erehtyivät hänen lähelleen ja raivasi tietään halki vihreän massan. Ragar naurahti ja karjaisi sotahuudon osoittaen kourallaan vihollistaan. Tämä kääntyi ja osoitti takaisin.
Haaste oli nyt heitetty. Ympärillä taistelevat ymmärsivät sen ja väistivät tieltä kahden hirmun syöksyessä toisiaan kohti.
Päästyään lähemmäs Ragar nosti aseensa ja ampui sarjan vastustajaansa kohti. Luodit kimpoilivat panssarista, mutta iskun voima riitti silti horjauttamaan häntä.
Ragar käytti tilaisuuden hyväkseen ja heilautti kouraansa. Isku repäisi palan panssaria, mutta yrittäessään nostaa raskasta kouraa uuteen iskuun Ragar ei kerinnyt torjua vastustajansa kirvestä, joka iski Ragarlta konekiväärin kädestä ja vei samalla pari sormea. Orkki ei tästä piitannut vaan löi nyrkillään kohti vihollisensa kasvoja. Tämä väisti ja vastasi potkulla palleaan. Ragar horjahti taaksepäin. Oli pitkä aika siitä kun hän oli viimeksi päässyt näin hyvän tappeluun, mutta hän päätti silti lopettaa leikin lyhyeen. Karjaisten Ragar nosti kouransa ja iski tavoitellen uhrinsa päätä. Väistämisen sijaan hänen vastustajansa iski vastaan kirveellään. Kipinät lentelivät ja metalli kirskui kun aseet kohtasivat. Ragar horjahti ja huomasi kätensä tuntuvan liian kevyeltä. Syy löytyi nopeasti. Kirves oli leikannut halki hänen kouransa ja jatkanut matkaa leikaten käden irti kyynärpään kohdalta. Ennen kuin hän kerkesi toipua iskusta toinen kirves sivalsi hänen päänsä irti. Kuollut orkki putosi ensin polvilleen ja kaatui sitten maahan. Hänen vastustajansa poimi irtonaisen pään maasta ja kohotti sen korkealle karjaisten voitonhuudon. Ympärillä hänen alaisensa vastasivat huutoon ja syöksyivät entistä innokkaammin orkkien kimppuun. Uskollisina tavoilleen orkit päättivät kuolla taistellen, mikä tapahtui pian kun juoksuhaudoista syöksyvät sotilaat avasivat tulituksen orkkien selustaan. Pian taistelukenttä rauhoittui ja selvinneet kävelivät ruumismaton päällä kohti imperiumin sotilaita.
Vasta nyt sotilaat tajusivat auttajiensa todellisen luonteen. Yksi kersanteista nosti kätensä ja huusi joukoilleen:
- Valmiina ampumaan! Yhteislaukaus, tähdätkää päähän!
- Ollaanpa sitä kiitollisia pelastuksesta, panssaroitu hahmo huusi ja astui eteenpäin.
- Ole hiljaa, kerettiläinen! kersantti vastasi. Olemme Keisarin sotilaita emmekä pyytäneet teidän apuanne!
- Silti me autoimme teitä, toisin kuin se tuoliinsa sidottu raato. Kerro minulle, jos Keisari muka suojelee teitä, miksi suurin osa teistä kuoli? Missä olivat mariinit, nuo Keisarin omat sylikoirat. Miksi he eivät olleet täällä suojelemassa teitä.
Kersantti meni hämilleen ja hänen kätensä laski hieman. Hänen vastustajansa huomasi tämän ja jatkoi puhumista:
- Luuletteko, että voitin orkkien johtajan Keisarin antamin voimin? Tuskin. Minua suojelee paljon häntä voimakkaampi isäntä. Sellainen, joka osaa antaa todellista arvostusta alaisilleen. Sellainen, joka suojelee ja palkitsee.
Hän ojensi kätensä ja sanoi:
- Jos joku teistä haluaa osalliseksi tästä samasta voimasta, hän on tervetullut. Mutta vain, jos hän antaa uskollisuutensa todisteena minulle ystävänsä sydämen.
- Hulluutta, älkää kuun…
Kersantti yritti huutaa miehilleen, mutta yksi sotilaista iski häntä veitsellä lapaluiden väliin ja repäisi selän auki. Muut sotilaat katsoivat kauhuissaan, kun nuori sotilas nosti vielä sykkivän sydämen esiin ja asteli se kädessä heidän oudon auttajansa luo. Tämä otti sydämen käteensä, hymyili ja piirsi kahdeksansakaraisen tähden nuorukaisen otsaan.
- Nyt olet yksi meistä, yksi vahvoista, hän sanoi ja ojensi sydämen takaisin.
Nuorukainen ei vastannut, vaan upotti hampaat sydämeen alkaen syödä sitä. Hetken aikaa oli aivan hiljaista. Lopulta, kuin sanomattoman sopimuksen sanelemana, sotilaat kävivät toistensa kimppuun hakaten toisiaan veitsillä, aseenperillä ja paljailla nyrkeillään. Mutantit katselivat verilöylyä ja murahtelivat tyytyväisinä ja alkoivat sitten syödä maassa makaavia ruumiita samalla innolla jolla nuori sotilas oli ahminut sydäntä.
Lopulta verilöyly oli ohi. Jäljelle jääneet nelisenkymmentä veristä sotilasta asettuivat riviin uuden johtajansa eteen, joka kävi kaikki sotilaat läpi merkiten heidät ja vapauttaen lopullisesti heissä asuvan pahan.
Luku 3
Octorius Secunduksella, Octoriuksen aurinkokunnan toisella planeetalla sijaitsi sen sekä taloudellinen että sotilaallinen keskus. Korkean kennokaupungin huipulla sijaitsi komentokeskus josta johdettiin koko aurinkokunnan puolustusta. Strategiahuoneessa oli koolla ylin sotajohto. Kuukausia kestänyt sota orkkeja vastaan oli kuluttanut puolustuksen äärimmilleen. Kaksi ulointa planeettaa oli jo menetetty eikä vahvistuksista ei ollut tietoakaan.
Kenraalien väitellessä siitä, minne puolustus olisi parasta keskeyttää, huoneen ovi kolahti ja sisään riensi nuori kadetti. Hän pysähtyi muutaman metrin päähän ja tervehti kohteliaasti.
- Niin, yksi kenraaleista tokaisi hermostuneesti.
- Herrat kenraalit, kadetti vastasi. Saimme juuri pikalähetyksen tarkkailuasema Omega neljältä.
- Omega neljä? toinen kenraali kysyi ihmeissään. Mehän menetimme siihen yhteyden siihen kuukausi sitten ja sen oletettiin tuhoutuneen.
Kadetti astui lähemmäs ja ojensi datalevykkeen lähimmälle kenraalille, joka syötti sen pöytään asennettuun hololaitteeseen. Pöydän keskellä sijaitseva hologrammimonitori käynnistyi ja esitti hämmästyneille kenraaleille viimeiset näkymät tarkkailuasema Omega neljän ulkopuolelta. Kuvassa näkyi selvästi viiden aluksen laivue. Neljä aluksista oli selvästi imperiumin sotalaivoja, viides oli outoa mallia mutta maalattu Adeptus Mechanicuksen väreihin. Riemunkiljahdukset täyttivät välittömästi salin.
- Vahvistuksia! Meidän sanomamme kuultiin!
- Olemme pelastettuja!
Ainoa, joka ei osallistunut ilakointiin oli sotamarsalkka August. Hän seisoi tyynenä ja hiljaa. Tämän huomatessaan kenraalit vaikenivat yksi kerrallaan ja kääntyivät katsomaan komentajaansa. Kukaan ei uskaltanut rikkoa painostavaa hiljaisuutta jonka sotamarsalkan vakavuus langetti riemun keskelle.
Lopulta August rikkoi hiljaisuuden ja käänsi katseensa yliastropaatin, Kenraali Wallesin puoleen.
- Lähettäkää välittömästi viesti, salausaste Alfa, kohteena Titan, vastaanottajana Suurmestari Jenian Katarn.
- Herra sotamarsalkka, mitä tämä…
- Älkää keskeyttäkö minua, Kenraali! Viesti kuuluu seuraavasti. Emperor’s Horizon havaittu saapuvan aurinkokuntaan.
Tämän sanottuaan sotamarsalkka kääntyi ja lähti kulkemaan kohti ovea.
- Herran sotamarsalkka, yksi kenraaleista huusi hänen peräänsä. Entä suunnitelmamme?
- Niillä voitte heittää viemärigroxia, August tuhahti ja asteli ulos jättäen kenraalinsa epätietoisuuteen.
