Sotavasara.net

EXTERMINATUS

Prologi

Sytkärin heikko liekki leimasti pimeässä vaivalloisesti, savuke rätisi hetken kuten pergamentti, olihan kyseessä melkein neljäkymmentätuhatta vuotta vanhoja savukkeita.
"Malboro", tavasi juuri savukkeensa sytyttänyt vartiomies punavalkoisen askin kyljestä.
"Mistä helvetistä se on hommannu tätä tavaraa?", hän jatkoi mielessään samalla nauttien kiellettyä savuketta.
Vartiossa seisova mies tiesi hyvin ettei pimeän tultua saanut polttaa kasarmin ulkopuolella.
"Hullutuksia!" hän tuhahti mielessään.
"Sektori on ollut hiljainen jo kaksituhatta vuotta... Millaistahan on sotiminen?", hän mietti ajatuksissaan viimeisiä henkosiaan vetäen.
Tupakantumppi löysi tiensä maassa makaavaan tuhkakuppiin monen vuoden harjoittelun tuottaman varmuuden turvin. Tai ainakin olisi lentänyt kuppiin jos se olisi ollut siinä minne Heinrich, savuketta poltellut vartiomies, oli sen jättänyt.
"Tätäkö etsit?". kuului äkillinen basson omainen puhe, ei, pikemminkin jyly, siltä se ainakin Heinrichin hiljaisuuteen tottuneisiin korviin kuulosti.
Tämä sai miehen kiroamaan vuolaasti kohtaloaan.
"Nyt nasahtaa... Perkeleen Rattnau!"
Heinrich kääntyi hitaasti, erittäin hitaasti, äärsyyntynyt ja samalla kalpea ilme kasvoillaan, valmiina kohtaamaan Keisarillisen kaartin voimakkaimpiin pistooleihin lukeutuvan, .80 kaliberisen Kickerin valtaisan tuhovoiman. Heinrich sulki silmänsä ennen kuin ehti nähdä edes vilaukselta vast'ikään puhunutta miestä.
"Joojoo, tumppaa jo, emmää sua lahtaa.", naurahti täysin bassonjylyä erillainen, suorastaan heleää pojan ääntä muistuttava. Heti perään kuului ulvovaa naurua. Heinrich avasi silmänsä ja rentoutui, hänen jäykkä ilmeensä suli hymyyn värin palatessa kasvoille.
"Olinkin jo unohtanut tuon", Heinrich heitti ryhmänsä pitkään sairaalassa ollelle radistille ja pitkäaikaiselle ystävälleen, Karl Schweistenille.
"Olet parantunut?", Heinrich kysyi Karlilta hieman vakavoituen.
"No en oikeastaan, vielä pari paisetta keuhkoissa poistettava. Lääkärin mukaan niiden pitäisi hävitä uuden lääkeyhdistelmän vaikutuksesta." Tuli vastaus pienen mietinnän jälkeen.
"Onneksi ei ollut mitään vakavaa mutta pitivät kuitenkin pari viikkoa pedissä, varmuuden vuoksi. Oli muuten kisasia hoitsuja, etten paremmin sanoisi, kelpais varmasti sullekki." Karl hehkutti ilkikurinen virne kasvoillaan huomattavasti rennommalla äänensävyllä.
"Hienoa ettei mitään vakavaa. Hienoa saada sinut takaisin, alkoikin olemaan tylsää ilman sinua." Heinrich vastasi ilahtuneena ystävänsä paluusta.
"Minun pitää nyt mennä ettei narahdeta Rattnaulle, pistää vielä molemmat sellaiseen höykytykseen jollaista ei galaksin alueella ole koettu miesmuistiin koska tuhlasin vartiomiehen aikaa hurjat kaksi minuuttia." Karl lausui ja heilautti kättään hyvästiksi.
Heinrich katseli hetken kasarmin portista sisään lampsivaa ystäväänsä muistellen heidän yhteistä nuoruuttaan Icarus Hiven keskiluokkaisten perheiden, ehkä hieman enemmän kuin vilkkaina poikina. Hän hymähti noille ajoille ja aloitti toisen kierroksensa kasarmin ympäri poikamainen virne kasvoillaan.


Kirjoitusvirheitä voi olla mutta eipäs sattunut omaan kokemattomaan silmääni mokomia. Jatkoa mahdollisesti luvassa mikäli edes jotain hyvää löytyy :roll: Itse on yllättävän tyytyväinen tekstiin ja sen sisältöön mutta tiedä sitten teistä armaat sotulaiset.

Risut ja ruusut, saanen pyytää :)

Joo'o. Ihan hyvää ja mielenkiintoista tekstiä. eipä niitä kirjoitusvirheitä nyt näkynyt ja plussat siitä. Ainoa asia joka sinänsä otti silmään oli tuo ensimmäinen sana "Sytkäri". tämä voi mennä vähän pilkun viilaamiseksi, mutta itse olisin varmaan käyttänyt jotain muuta sanaa.

Joo muuten ihan hyvä stoori, mutta tuossa olisi saanut olla hiukan enemmän jännitystä. Noin lyhyesti.

Elikkäs tässä jatkoa joskus vuonna nakki ja keppi aloittamaani 40k aiheiseen novelliin, toivotaan että pidätte tästäkin pätkästä. Pyrin lisäilemään uusia pätkiä sitä mukaa kun saan työstettyä tekeillä olevia osia mieleisekseni.

"Isoisä, siunaa retkeni, uhraan sinulle, ota vaatimaton uhrini vastaan ja anna minulle voimaa tulevaan." Rupien ja märkivien paiseiden peittämä, monia henkiä riistänyt käsi nosti kauttaaltaan ruosteisen, rosoreunaisen lusikan polvistuneen kehonsa vierestä ennen ylelliseltä ja kimaltavalta olleelta hopeatarjottimella. Ruosteiseen haarniskaan puketutunut soturi nosti lusikkansa ja vei sen silmänsä alle määrätietoisin ottein. Hän nojautui eteenpäin mutta lusikka valtavassa kädessään pysyi paikallaan, se upposi inhottavasti litisten silmän alle ruosteen raapiessa ilkeitä haavoja silmän pintaan. Soturi nosti toisenkin lusikan, heikommassa kunnossa kuin edellinen, silmälleen, tällä kertaa yläpuolelle ja upotti sen kuten alapuolelle. Sairaan ruumiin otsa lähes kosketti lattiaa kun soturi rivakalla liikkeellä suoristi selkänsä hänen silmänsä jäädessä lusikoiden väliin irroten rukoilijan päästä iljettävän maiskahduksen säestämänä. Rukoilija ei välittänyt kivusta vaan asetti uhrilahjansa alttarille tuhannen muun samalla menetelmällä revityn silmän joukkoon. Lusikat hän asetti alttarin reunalle.
Yli kaksimetrinen soturi astui ulos kappelista rukousta mutisten ja sitoen veren tahrimaan liinaa mätää ja verta vuotavan silmäkuoppansa peitteeksi. Hän käveli käytävälle joka oli rakennettu tuhansia vuosia sitten, betoni oli jo osittain murentunut, rauta oli ruostunut ja kaikki näytti kovin huonolta. Pitkän käytävän reunalla seinää vasten valitti tuhat piestyä miestä ja naista, heidän jokaisen oikea silmä oli poissa, vain vuotava kuoppa jäljellä. He kaikki valittivat tuskissaan.
Soturi jatkoi käytävää oikealle kohti fregattinsa komentosiltaa, oli suorastaan ihme miten tasaisesti ja horjumatta hän käveli limaisella lattialla. Soturi oli nimeltään Hastalik, hän oli legioonansa yksi monesta kapteenista, hänen alaisuuteensa kuului tuhat jääkäriä jotka olivat kaikki tuhansien taisteluiden veteraaneja, he vetivät vertoja Imperiumin valiojoukoille, Avaruusjääkäreille. Olivathan he itsekkin olleet kymmenentuhatta vuotta sitten Imperiumin palveluksessa yhdessä sen kovimmista legioonista, heidän voimansa, taitonsa ja uskonsa olivat vain voimistuneet noista ajoista tuhansien sotien ja jumalansa lahjojen ansioista. Mutta kovin näistä tuhannesta oli Hastalik, hän oli siivittänyt joukkionsa kerta toisensa jälkeen uskomattomiin voittoihin Keisarin parhaimmista.

Kaaosta FTW, mä tykkäsin kyllä tarinasta, liittyätkö nämä kaksi yhteen?

Kylläjuu, tarinat liittyvät yhtee.

Heinrichin vahtivuoro oli lopuillaan ja hän suuntasi kulkunsa suoraan kasarmin pääportista sisälle kierroksensa päätteeksi. Hän tervehti jo paikalle tullutta uutta vartiomiestä, vartiomies oli Heinrichille ennestään tuntematon kasvo. "Varmaan uusia tulokkaita", hän mietti itsekseen nyökäten tälle tervehdykseksi, nyökkäykseen vastattiin jäykähkösti tekemällä kunniaa, olihan Heinrich arvoltaan korpraali. Hän hymähti itsekseen ja jatkoi matkaansa.

Heinrich astui korkeiden betonipilareiden välistä kasarmien muurien sisäpuolelle suunnaten kulkunsa kohti komppaniansa parakkeja. Hän kuului kahdenteentoista mekanisoituun jalkaväkidivisioonaan, joka olikin viimeinen viimeinen divisioona planeetan puolustusjoukoista. Jokaiseen divisioonaan kuului kymmenentuhatta miestä. Kasarmi oli vain vain kahdelle pataljoonalle mitoitettu, eli noin tuhannelle miehelle, mutta pitkän hiljaiselon vuoksi siellä oli kerrallaan vain toinen kahdesta pataljoonista, toinen oli vuorollaan kaksi kuukautta lomalla.

Heinrich ohitti muurin viereen parkkeeratut Chimera-panssarivaunurivistöt ja marssi savuketta poltellen kohti komppaniansa asuintiloja. Ne olivat yksinkertaiset betoniset rakennukset joissa oli jokaiselle joukkueelle oma huone jossa he viettivät iltansa. Huoneisiin kuului kaksi WC:tä ja oleskelutilat jonne oli raahattu muutamia sohvia, kaksi TV:tä ja kaksi pelikonsolia. Kaikki elektroniikka oli joukkueen omakustannetavaroita jotka he veivät mukanaan kotia lomille päästyään.

Heinrich astui tupansa ovesta sisälle ja meni punkkansa viereiselle kaapilleen riisumaan varusteensa, takin, valjaat, kypärän ja vaihtamaan saappaansa kotoa lähetettyihin tohveleihin, niihin suhtauduttiin neutraalisti vaikka siviilivaatteiden käyttö olikin ohjesäännössä kielletty. Heinrich liittyi tämän jälkeen muiden seuraan oleskelutilan puolelle rupattelemaan Karlin kanssa.
"No miltäs nyt tuntuu?", Heinrich tiedusteli lokoisasti vihreällä sohvalla rönöttävältä mieheltä.
"Eipä pirumpia, mukava päästä takaisin tänne, sairaalassa makaaminen alkoikin jo maistua puulta", kuului vastaus,"Mutta kyllähän siellä oli somia pyllyjä näkyvillä, meinaan oli hoitajat suhteellisen tyrmääviä ilmestyksiä", Karl virkkoi heti perään suu messingillä.
"Hahhah, olisit toki ottanut yhden mukaan", Heinrich nauroi ja taputti ystäväänsä olalle.

Seuraavana yönä Heinrich heräsi kummalliseen mutinaa viereisestä punkasta, jossa Karl nukkui.
"Isoisä...Kaaos...salaseura...hyökkäys tulossa...", mutina jatkui vielä muutamia minuutteja joista Heinrich ei enää saanut selvää, hän kuitenki ehti kuulla muutamia huolestuttavia sanoja, tuolloin hän ei kuitenkaan pitänyt niitä mitenkään kummallisina. Meni kaksi viikkoa kun hän heräsi tarpeeseen käydä "laskemassa vettä", kuten joillain oli tapana sanoa. Heinrich raahusti tohvelit jalassaan kohti WC:tä, ovi ei ollut lukossa mutta sieltä kuului selvää puhetta, kuin Karl olisi puhunut jollekulle. Heinrich vetäisi oven auki ja tyrmistyi näkemästään, se oli Karl mutta ei sellaisena kuin Heinrich oli hänet oppinut tuntemaan, vain häivähdys Karlin piirsteistä oli jäljellä noilla vääristyneillä ja tautisilla kasvoilla. Taannoisen muminan tarkoitus kävi selväksi mitä karvimimmalla tavalla.


Ja kommenttia saa laittaa tulemaan, tarina saa lisää jatkoa mahdollisesti jo ennen viikonloppua.

KILL HIM! KILL HIM! AMMU SE MUTAATOITUNUT RUTTOPENSKA TAI KOMISSAARI LAHTAA SUT!... Eikun siis... Juu ihan hyvää tekstiä, paitsi, että chimera ei ole panssarivaunu vaan panssaroitu miehistönkuljetusajoneuvo

Rebs kirjoitti:Juu ihan hyvää tekstiä, paitsi, että chimera ei ole panssarivaunu vaan panssaroitu miehistönkuljetusajoneuvo

Itsestäni Chimera vaikuttaa enemmän rynnäkköpanssarivaunulta. Mutta muuten olen samaa mieltä, hyvää tekstiä.

Panssaroitu miehistönkuljetus ajoneuvo jossa n turretti joka ampuu niin petskuleesti dakkaa

Rynnäkköpanssarivaunu on käytännössä miehistönkuljetusvaunu, jossa on torni joka ampuu caatanasti dakkaa.

WolfMan kirjoitti:mitenkään kummallisina.[Laita tähän kappalejako, niin teksti selkenee] Meni kaksi viikkoa

Muuten kyllä ihan hyvä tarina, odotan jatkoa.

EDIT: Mihinkäs se jatko jäi? Lupailit sitä jo ennen viikonloppua, nyt siitä viikonlopusta on kulunut aika paljon.

Kirjotukset kirjotukset, luulisi olevan riittävä syy pahasti viivästyneeseen jatkoon. Tuo sitten söi motivaation kirjoittaa, nyt kuitenkin alkaa pikkuhiljaa taas heräileen. En ollut luvannut koska tulee seuraava, sikäli kuin osaan tulkita omia sanojani, väittäisin että kyseessä oli ennuste tai arvio. Tässä siis taas pikkuinen katkelma, Skidi, ole hyvä.

"Herrani, saavumme Icarus II:n tähtijärjestelmään", kuuluivat navigaattorin sanat Hastalikin komennuksessa olevan fregatin pääkannella.
"Hienoa!", huudahti Hastalik hieroen syylien peittämiä käsiään yhteen.
Herex lipui ulos warp-avaruudesta ja eteni vaivihkaa kohti Icarus II:n suurinta planeettaa, Icarusta. Herex liikkui hyvin varovaisesti kohti planeetan suurinta kuuta, Trenesistä. Fregatin liikkeet eivät olleet hätiköityjä ja lähestyminen tapahtui varovaisesti koska Hastalik ei voinut olla varma oliko hänen juonensa onnistunut, hän toivoi jo planeetalle jo 300 vuotta sitten istuttamansa kultin levinneen läheisille kuille, etenkin Trenesikselle koska siellä sijaitsi suurin osa Icaruksen puolustuksesta ja mikä tärkeintä, ainoat kanuunat joista oli todellista vaaraa Herexille sijaitsivat Trenesiksellä. Hastalikin huoli oli tarpeetonta, kultti oli hoitanut hommansa hyvin, patteristot olivat tiukasti kaaoksen alaisuudessa Imperiumille uskollisen hallinnon ollessa tästä autuaan tietämätön.

Koska läheiset kuut olivat Hastalikin joukkojen hallussa, sinne oli kerääntynyt mahtavan kokoinen armeija pettureita myös muista tähtijärjestelmästä, Trenesis suorastaan kuhisi isoisä Nurglea palvovia kulttilaisia ja kaartilaisia, tukikohta oli kuin miniatyyriversio Turmionsilmän ruttoplaneetasta. Oli suorastaan ihme ettei kukaan Keisarille uskollisista joukoista ollut huomannut mitään poikkeavaa. Syy tähän oli, se ettei patteristoilla käynyt Trenesikseltä ketään ja yhteyttä pitävät tahot kuulla pitivät huolen etteivät Nurglen siunaukset aiheuttamat merkit näkyneet ulospäin.

Herex telakoitui Trenesiksen pimeälle puolelle rakennettuun väliaikaiseen avaruusasemaan sulavin liikkein. Avaruusasema oli rakennettu juuri Herexiä varten koska kuulle saapuneet muut kaaoksen joukot olivat saapuneet jo paikalta poistuneilta suuremmilta aluksilta lyhyen matkan hyökkäysaluksilla koska kuulta pääsi Icarukselle hyvin nopeasti ja isommat alukset olisivat vain olleet tarpeeton hidaste. Herexin oli tarkoitus huolehtia kiertoratapommituksesta tulevan hyökkäysvaiheen alussa. Hastalik myhäili tyytyväisenä fregattinsa komentosillalla ja antoi satunnaisia toimintaohjeita miehistölle. Hastalik tiesi osan komennoistaan olevan turhia koska aluksen miehistö oli toiminut yhdessä jo satoja vuosia ja heidän yhteistyönsä oli saumatonta. Hän ei kuitenkaan välittänyt tästä, käskyjen jakamisesta oli tullut hänelle eräänlainen pakkomielle.