Sotavasara.net

Aal sprite! Viimekertainen tarinani meni todella pieleen, mutta nyt olen ottanut itseäni niskasta kiinni, ja tässä on uusin tuotos (toivottavasti parempi kuin viimekertainen)

Luku 1 Kaikki alkaa.


xxx Viesti vastaanotettu xxx

Lähettäjä: Cadian ryhmä 957, koillinen vartiokomppania.

Tarvitsemme apuvoimia. Stop. Örkit ovat piirittäneet leiriä jo 8 viikkoa. Stop. Muonavarat, ja vesi lopussa. Stop.

xxx Viesti loppunut xxx


Tämä viesti loisti monitorissa vihreän kajon säestämänä Kensartti Morgan Hellhoundin silmien edessä. Sotilaat tunnistivat Morganin pituudestaan, kuristaan ja sikarin poltostaan. Hän istui sametinpunaisessa tuolissaan, jossa oli kultaiset rajaukset ja käsinojassaan hopeat laatat, jossa molemmissa luki: Keisari suojelee kaikkia paitsi pettureita. Tämä teksti muistutti häntä niistä ajoista kun, hän vielä oli kalterien takana elävä huumekauppias.
" Ne vihreänahkaiset saastat!" Hän ärähti, ja puri huultaan. Morgan nousi tuolistaan, hitaasti, ja otti monitorin vieressä olevan taulun, jossa hän oli vaimonsa kanssa. Hänen vaimonsa kuoli örkkien hyökkäyksessä Parisen vuotta takaperin, ja Morgan oli ikävöinyt häntä siitä asti. Morgan laski kuvan pöydälle, ja käveli ulos huoneestaan. Hän lukiksi oven, ja laittoi avaimen povitaskuunsa. Hän käveli pitkään käytävään, jonka sivuilla oli muiden hyttien ovet. Morgan pysähtyi oven kohdalle, jonka yläpuolella luki "kuulutushuone". Hän avasi oven, astui sisään, otti huoneen pöydällä olevan mikrofonin, ja saneli siihen viestin: " Veteraani Stormhill, ilmoittautukaa Kensartti Hellhoundille välittömästi! ". Kului 15 minuuttia kunnes kuulutushuoneen ovi aukeni, ja sisään astui mies joka oli puolet pienempi, kuin Morgan. Hänen vasemmassa silmässään oli silmälappu, ja häneltä uupui toinen korva. Hän oli Morganin entinen sellikaveri, ja Morganin kuolleen vaimon veli.


" Kutsuit Morgan, mistä kenkä puristaa tällä kertaa? " Veteraani kysyi, ja nauroi päälle räkäisesti.
" Säästä ivasi Luke, tämä on tärkeää. Ota parhaat miehesi mukaan, ja lähde auttamaan koilista vartiokomppanjaa. " Morgan tiuskaisi lujana.
" Mitä? Lähetätkö minut jonnekin takapajulaan? Parhaan ystäväsi, vaimosi veljen, ja sellikundisi surmansuuhun, ja Keisarin seläntaakse? " Luke vakavoitui, ja katsoi Morgania hämästyneenä.
" Kyllä, ystävä rakas, ja teet niin kuin käsken, tai saat joukkoinesi karkoituksen täältä. Äläkä katso minua kuin halpaa makkaraa Luke. Minulla ei ole vaihtoehtoa... nyt pakkaa laukkusi, ja lähde joukkoinesi. Olen pahoillani, mutta määräykset ovat määräyksiä." Morgan sanoi surullisena, ja kääntöi selkänsä Lukelle. Luke ymmärsi eleen, ja lähti hiljaa pois jättäen oven auki.



Noniin siinä oli eka luku. Toivottavasti ei ollut liian lyhyt, kommenttia tulemaan.

Luku 2: Rikos tapahtuu

Luke käveli hitaasti, ja mietteisenä käytävää pitkin, kunnes saapui hyttinsä oven eteen. Hän kaivoi taskuaan, mutta ei löytänyt avaimiaan. Hän kävi tarkasti, joka taskun, mutta avaimia ei löytynyt mistään.
" Hitto!" Luke karjaisi, ja paiskasi kätensä ovea vasten. Hänen hytistään kuului räsähdys, ja sen jälkeen pitkä kiroaminen. Luke oli aivan hiljaa, ja katsoi taakanaan olevaa turvakameraa. Siitä oli johtoja poikki, ja linssi oli säröillä. Luke mietti hetken, mutta kuuli ääniä takanaan. Hän ei ehtinyt kääntyä, kun tunsi lyönnin takaraivossaan. Hän kuuli kuinka kiväärin tukki osui, ja mursi hänen kallonsa. Kaikki tummui hänen ympäriltään, mutta Luke kuuli möreän naurun takanaan, jonka jälkeen tuli syvä hiljaisuus. Luke kaatui maahan verta yskien, ja hänet kolkannut mies huusi Luken hytissä olevalle meluujalle: " Ala jo joutua pummi, tai jäät kyydistä!" Mies huusi. Hetkeen ei kuulunut mitään muuta, kuin hitsipillin korvia silppovaa vihellys, jota säesti rauta lukon räsähdys. Hytin ovesta astui pitkä, hoikka ja aurinkolaseihin, ja nahkatakkiin pukeutunut mies, joka piti suussaan tulitikkua.
" Pthyi! Oli muuten Helskutin kestävä lukko. Raudaks meinaan." Mies puhahti, ja ojensi toiselle komissario pukuiselle, parrakaalle miehelle käärön, jossa oli muinaisia riimuja. Luke oli saanut sen isältään perintönä luvaten suojella sitä henkensä kaupalla.
" Niin aina, Harrison. Niin aina." Parrakas mies vastasi. Hän hipelöi käärettä, murhan himoinen kiilto silmissään. Miehet kantoivat Luken hyttiin, ja lukitsivat oven. Tämän jälkeen he kävelivät pois kuin mitään ei ollut tapahtunutkaan.

Ihan perus hyvää tarinaa, vaikkakaan ei ollut pituudella pilattu. Voisit yrittää tehä lisää pituutta.

Luku 3: Pettureiden maihin-nousu.

"Siis, mitä tuossa käärössä on niin erikoista? " Harrison uteli rikoskummpaniltaan.
"Tässä, Harrison hyvä on avain Keisarin Imperiumin totaaliseen tuhoon!" Parrakas mies puhisi, ja jatkoi:
" Tämä "käärö", joksi sitä kutsut on kartta "Muinaisten" asekätköön."
" Ketkä nämä "Muinaiset" oikein olivat? Meikä on syntynyt köyhässä perheessä, eikä vanhemmilla ollut aikaa kertoa mistään mitään. " Harrison sanoi, ja päästi parisen kyyneltä vierähtämään poskelleen, kun hän muisteli nuoruuttaan.
" He olivat Necronien tuhoama rotu, puoliksi liskoja, puoliksi miehiä. He jättivät tänne jonnekkin asekätkön" Mies sanoi ylpeänä, ja rutisti kääröä. Heti tämän jälkeen kuului rysäys, jota seurasi sireenien ulvonta. Hytin ovet aukevinat, ja niistä ryntäsi miehiä sotisovissaan valmiina Imperiumin "kauhuskeraanioon", eli Pettureiden hyökkäykseen. Harrisonin, ja hänen kumppaninsa hieroivat käsiään ahneuden sokaistaessa heidät tyystin. Mutta he eivät ehtineet kauan iloitsemaan, kunnes heidät äkättiin. Heidät piiritti kaksi sotamiestä kivääreineen.
" Se kumpi liikkuu saa "nallin" ottaansa". Toinen sotamiehistä puhahti, ja osoitti kiivärillään pettureita.
" Kuulitkos, parrakas ystäväni? He antavat sinulle piletin Helvettiin. " Harrison nauroi, ja työnsi kumppaninsa sotamiesten eteen. Sotilaat ampuivat Harrisonin kumppanin luultuaan, hänen olvan hyökkäämässä. Kun mies oli kuollut, sotamies katsahti tyhjää aulaa.¨
" Perkele! Pääsi petturin ruoja pakenemaan." Hän karjaisi, ja potki ilmaa.
" Ääh! Älä siitä retkusta huolehdi, se varmaa makaa jo kuolleena, jossain. Jatketaan matkaa, tai muuten Morgan antaa meidän kuulla kunniamme" . Toinen sanoi, ja he molemmat juoksivat aulaa pitkin sotatantereelle.



Samaan aikaan Morgan taisteli pettureita vastaan kynsin, ja hampain. Kunnes hänen silmäkulmassaan vilahti jotain suurta. Morgan kääntyi katsomaan, ja näki kuinka häntä kolmekertaa suurempi Tzeenchin demoni tuijotti häntä sinisillä, vertahimoitevillä silmillään. Morgan ei ehtinyt hengähtää, kun otus jo heilautti keppiään, ja osui sauvan päässä olevalla terävällä metallisella Tzeenchin merkillä. Morgan kaatui tuhkaiselle maalle, ja näki elämänsä vihahtavan silmissään. Hän tiesi, että se oli menoa nyt. Demoni oli tekemässä viimeistä iskuaan Morganiin, kunnes kepin päässä olevalle merkille tapahtui jotain. Se suli rauta möykyksi, ja jähmettyi keppiin kiinni. Haavoittunut Morgan katsahti viereensä, ja näki kuinka Taun Kriisipuvun plasmakiväärin pää savusi. Morgan tiesi, että Tau tuli auttamaan, eikä katsomaan kuinka petturit tappelisivat. Hän tiesi, että hän oli hetken turvassa, eikä hän muuta halunnutkaan tietää.

Hieno tarinaa, ainakin minusta. Jään innolla odottamaan lisää.

Hyvä että joku kommentoi . Mutta jatketaan

Luku 4: Sota jatkuu

"Niitä tulee vain lisää!" Morgan huusi selviytyessään Tzeenchin demonin hyökkäykseltä. Tau oli tullut auttamaan Morganin joukkoja, kun Petturit olivat hyökänneet " Keisarin silmä " nimiseen tukikohtaan. Monia miehiä oli jo kuollut, mutta he eivät juokseet häntä koipien välissä.
" Pettureiden Titaani!" Eräs sotilas huusi nähdessään tummanpuhuvan hahmon horisontissa.
" Lähettäkää hävittäjiä tuhoamaan se!" Morgan karjaisi, ja latasi sivalsi petturin kaulaan viilon. Viilosta tihkui verta, ja viilon saanut piteli kaulaansa siinä toivossa, että vuoto lakkaisi. Petturi ei ehtinyt kauan pitää kaulaansa, kun oli jo kuollut Morganin pistoolin iskusta päähän. Morgan pyyhki veren miekastaan, ja katsoi hävittäjien lähtöalustaa. Kukaan ei ollut lähtenyt tuhoamaan uhkaavasti lähestyvää Tzeenchin titaania.
" Pelkureita! Joukko on täynnä pelkureita." Morgan huokaisi, ja juoksi kohti hävittäjää. Hän aukaisi lasin, joka oli ohjaimen, ja istuimen takana.
"Tervetuloa, Kensartti Hellhound. Hävittäjä "Keisarin kotka" on valmiina laukaisuun!" Naisen ääni kuulutti, ja laukaisi hävittäjän jossa Morgan oli. Lähdön jälkeen Morgan suuntasi itsensä titaanin eteen. Hän näki jättiläismäisen titaanin kyljessä Tzeenchin merkin, ja Kultaisen laatan, jossa luki "Suunan muuttaja". Morgan uskoi laatan kertovan titaanin nimen, ja alkoi pommittaa sitä pommeilla. Valitettavasti titaanin lämpö ohjukset ottivat Morganin silmätikukseen. Hän huomasi ohjukset, ja nosti nopeutensa korkeamalle tasolle. Ohjukset lähestyivät uhkaavasti, ja Morgan oli menettää toivonsa. Sitten hän huomasi ohjaamon yläkulmassa punaisen napin jossa, luki "heittoistumen laukaisu". Morgan ehti painaa nappia, mutta menetti poltti jalkansa melkein kuoliaaksi hävittäjän räjähtäessä.
"Kestä kipu Morgan, kestä kipu!" Hän voihki, ja puri huultaan. Kun Morgan oli päässyt maankamaralle, hän huomasi kuinka kaukana oli tukikohdasta. Hän vapautti itsensä tuolista, ja katsoi ympärilleen. Morgan näki metsää, tumman, ja synkän metsän.
Morgan voihkaisi: "Johan myrkyn lykkäsit, Keisari!"

Pakkohan on kommentoida ko kukaan muu ei sitä tee.
Mutta valitettavasti tämä viimeinen osa ei ollut yhtä hyvä kuin aiemmat. Suosittelen oikolukemaan tarinoitasi ja lisäämään kuvauksia reilulla kädellä.

Voisin minäkin kommentoida. Kiintoisa tarina, odotan innolla jatkoa. Eikä tuo pituuskaan niin paljoa haittaa, kun näitä pätkiä on useampi.

Okei, pistetääs jatkoa pitkän tauon jälkeen

Luku 5: Keisarin selän takana.

Morgan, oli allapäin. Hänestä tuntui, että isku Pettureiden titaaniin, oli kaikkea muuta kuin hyvä idea. Hän pyyhki otsansa hiestä, ja katsoi kohti metsää, joka oli tumma, ja täynnä harmaita, koukeroisia ja homehtuneita puita. Morgan keräsi viimeiset toivon rippeensä, ja lähti kulkemaan metsää pitkin. Hän otti pistoolinsa esiin varmistaakseen epämielyttävät tapaamiset ties minkämoisten olioiden kanssa. Kului tunteja, eikä sykälle metsälle näkynyt loppua. Hän näki vain homeisia kantoja, ja puita jotka notkuivat kosteassa tuulessa. Morgan haistoi homeen löyhkän, mutta oli siihen jo tottunut taivalluksen jatkuttua. Kun matka jatkui, eikä metsälle näkynyt loppua, Morgan kuuli jotain selkänsä takaa. Hän kääntyi nopeasti ympäri, osottaen pistooliaan, joka suuntaan. Hän näki vain homeiset puut, jonka jälkeen hän kääntyi uudestaan ympäri, mutta mitään ei näkynyt. Kun Morgan katsahti ylös, hän näki mikä häntä seurasi. Hänen yläpuolellaan, oli punainen, liskomainen otus jonka suusta tippui vihreätä nestettä.
"Joten... Tyraniidejä näkyy siis täälläkin. Mikä yllätys." Morgan naurahti, ja tähtäsi olion päätä. Valittettavasti olio ehti jo hyökätä, ja Morgan kaatui tuhkaiseen maahan. Olio yritti raadella Morgania, ja onnistui. Kuului korvia riipivä huuto, kun olio oli saanut Morganin rinnan verille. Morganin puhti oli lopussa kaiken sen vaeltamisen jälkeen. Tämä saattoi jäädä kensartti Morgan Hellhoundin viimeiseksi taipaleeksi.

Todella hyviä lukuja kaikki. Muutama sana on näköjään jäänyt suunnitteluvaiheesta tekstiin, mutta ei se lukua haittaa. Onkos näitä tulossa kuinka paljon, lukuja meinaan? Muistathan sitten pian kirjoittaa siitä orkkien piirityksesta. Odotan jatkoa innolla!

No tulihan sitä jatkoa, mä luulin jo et oot lopettannu. Tämä viimeisin osa oli hieno, mutta näitten osien lyhyys hiukan häiritsee mua.

Jatketaanpa sitten, ja voin kyllä todeta että vaikka näitä ei ole piituudella pilattu, niitä tulee monta.

Luku 6: Morganin ankea lapsuus.

Kun Morgan oli joutunut Tyranidin olion kimppuun homeisessa metsässä, hänen elämänsä kulki hänen silmissä.
"Mitäh? Mitä nyt isä?" Morgan kysyi herättyään sängyltä.
"Herää, poika se on menoa nyt!" Hänen isänsä herätti."Ei ole aikaa jutusteluun! Tule ennen kuin ne kirotut vihernahat löytävät meidät. Hänen isänsä kehoitti, ja meni hakemaan aseensa lipastosta. Morganin isä, oli pukeutunut yleiseen sotilaspukuun, hän piti aurinkolaseja, ja piti aina veistä suussaan. Morganin silmissä, hänen isänsä näytti täysin idiootilta, mutta ei halunnut loukata isäänsä. Isä heitti Morganille piene, hopeareunaisen, ja punaisen pistoolinsa, potkaisi hopeisen oven auki, varmisti, ja viittoi Morganille tietä. Morgan oli peloissaan, hän ei ollut ennen ampunut muuta kuin tölkkejä, ja näki örkitkin ensimmäistä kertaa. Hän, ja hänen isänsä juoksivat pitkiä, täynnä kultaisia kaksipäisiä kotkia. He pysähtyivät ovelle, jossa luki: Luutnantti Harrison.
"Harrison!" Isä huusi oven eteen, mutta ei kuullut vastausta.
"Harrison, nyt ulos sieltä. Käsky on käynyt, ja örkit hönkivät portilla." Hän karjui, mutta ei vastausta.
"Onkohan jotain sattunut?" Morgan arveli peloissaan.
"Pah! Harrison on joko umpiunessa, tai umpikuuro" Isä älähti. Morgan kuuli isänsä sanoissa pientä epävarmuutta, ja kieltäväisyyttä.
" Suojaa minua poika, men sisään." Isä sanoi, rikkoi oven lukon aseellaan, ja astui sisään pimeään huoneeseen. Oli kuolettavan hiljaista, kunnes kuului huutoa, ja sen jälkeen sarja ammuskelua. Taas hiljaista. Morgan astui suureen sametilla peitettyyn huoneeseen, ja laittoi valot päälle. Hän katsoi ympäri huonetta, ja näki verivanan huoneessa, joka johti samentilla peitettyyn seinään. Morgan käveli seinään päin, ja tunnusteli sitä.
"Ovi!" Morgan sanoi hiljaa. Hän otti viereisellä pöydällä olevan hedelmäveitsen, ja viilsi samentin pois. Hän näki metallia,ja pienen kolon, jossa oli vedettävä kahva. Hän avasi oven, ja näki kapean hallin. Morgan nuuhki ilmaa, ja haistoi sikarin sauhun. Sauhu haisi aina samalta, kun Morgan tapasi Harrisonin. Morgan ei uskaltanut mennä sisään, ja hän tiesi että isä oli mennyttä.

Jaahas. Jotenkin arvelinkin, että kohta tähän tarinaan tulee nidejä, kun tässä on paljon eri armeijoita, ja aloitit nidien keräämisen.

Onko jatkoa tulossa lähiaikoina, vai onko inspiraatio loppunut?

Nazgúl kirjoitti:Onko jatkoa tulossa lähiaikoina, vai onko inspiraatio loppunut?

Eihän toki, mutta tarina on vielä hieman kesken. Ehkäpä saan jotain irti tänään.

Grimgor Jr kirjoitti:

Nazgúl kirjoitti:Onko jatkoa tulossa lähiaikoina, vai onko inspiraatio loppunut?

Eihän toki, mutta tarina on vielä hieman kesken. Ehkäpä saan jotain irti tänään.

Hyvä. Odottelen jatkoa.

Ilmoita jos et enää jatka tätä tarinaa, niin emme kyttää turhaan jatkoa.

Jatketaanpa...

Luku 7: Muutoksen herran viha.


Pitkän unen lopputtua Morgan avasi silmänsä ensimäistä kertaa noin kolmeen päivään. Hän tunsi viiltävää kipua rinnassan ja käsissään. Morgan katsoi ympärilleen, kaikkialla näkyi vain tummia kaakeleita, mutta yksi seinistä oli erillainen: siinä oli metallinen, ruosteen kuluttama ovi, jossa ei ollut kahvaa... vain pieni käden painauma, joka näkyi himmeänä ruosteisessa ovessa. Huonetta valaisi kaakeloidun katon keskellä oleva hehkulamppu joka riippui mustan johdon varassa. Morgan tuijotti valoa hetken, kunnes kuuli askelia oven takana. Morgan väistyi oven takaa, ja näki kuinka metallinen portti hiljaa aukeni, ruosteisten saranoiden kirskuessa. Morganin eteen ilmestyi tummaapuhuva hahmo, kuin varjo jonka pään korkudella loisti punainen ja murhaava silmäpari. Morgan tunsi jotain kädessään, se oli yli-inhimillinen lonkero jonka imukupit takertuivat Morganin vaatteisiin. Lonkero riuhtaisi Morganin ylös. Tuntematon otus vei hänet pitkien kaakeloitujen käytävien läpi huoneeseen, jossa hänet laitettiin kaltereihin. Morgan oli nyt suuressa, sairaalahuoneen näköisessa huoneessa. Hänen vieressä oleva ovi aukeni ja sisään astui kummallinen olio. Se oli kuin ogryn paitsi, että hänen jalkojen sijasta törrötti neljä suurta metallista raajaa jotka pitivät hänet ilmassa. Ogryn asteli Morganin viereen ja kysyi:
" Toivon todella, että valmistaudut siihen mitä tuleman pitää." Ogryn sanoi ja mulkoili Morgania silmillään. Otus väistyi ja käveli suuren kaapin eteen ja otti parisen kappaletta veitsejä, poran ja kaasunaamarin. Sen jälkeen hän palasi Morganin luo ja tyrkytti hänelle kaasunaamarin. Kun Morgan oli puoli unessa ogryn ehti vielä sanoa:
" Leikkaus alkakoon!"

Nyt menin jotenkin sekaisin. Mitä Morganille tapahtui luku 5:den luvun jälkeen? Vietiinkö hänet taju kankaalla Tyrannidejen tukikohtaan. Jos näin kävi, niin olisit voinut kirjoittaa siitä lauseen, kaksi. Muuten jälleen hyvä luku muiden joukkossa. Nyt tarina jäi jännään kohtaan, joten jälleen vain odottelemaan jatkoa.

Nazgúl kirjoitti:Nyt menin jotenkin sekaisin. Mitä Morganille tapahtui luku 5:den luvun jälkeen? Vietiinkö hänet taju kankaalla Tyrannidejen tukikohtaan. Jos näin kävi, niin olisit voinut kirjoittaa siitä lauseen, kaksi.

Senpä saat tietää seuraavassa luvussa. Mutta sanon jo nyt että Morgan pelastui Tyranidin hyökkäyksestä ja tuo 6 luku oli Flashback.