Kyllä, hauska coni kuten aina.
Perjantaina oli viimeinen työpäivä, joten pääsin lähtemään töistä jo kahdeltatoista. Tästä suunnattiinkin sitten hakemaan kyytiläiset ja omat rojut kotonta. Suunnitelmissa oli pelata perjantai-iltana mtg two headed giant sealed turnauksessa ystäväni R.Heikkisen kanssa ja lauantaina osallistua samalla kokoonpanolla fantasybattleturnaukseen. Perjantaina saavuttiin dipoliin puolituntia ennen 2hg turnauksen alkua, joten paljon muuta ei ehtinyt tekemään kuin hakemaan kaubamajasta produktit ja menä korttipuolelle ihmettelemään. Rakennettiin sitten nopeasti kaverin kanssa dekit, pommeja oli riittämiin, mutta jostain syystä jätettiin kaikki hyvät laput sideen ja laitettiin kuonaa tilalle. Turnauksen menosta kertonee hyvin seuraava lainaus vaihdetaan.net foorumilta, me siis nämä keltapaidat:
duracel kirjoitti:Kolmosrundilla tulee vastaan jotain keltapaitoja, nimet eivät jääneet mieleen. Snugu mulligoi neljään: Mountain, Mountain, Mountain, Tendrils of Corruption. Käytännössä nutsit. Viholliset muuvailevat käsittämättömillä tavoilla. Heillä on morphi, joka on hyvin luultavasti Gathan Raiders. Se ajaa ja me otamme kopin Zoetic Cavernsilla. Ennen lämiä Raiders kääntyy ja katson gravelle sujahtanutta korttia... näytti ihan Tombstalkerilta... ei, ei se voinut olla, joku paska varmaan. No Zoetic kääntyy myös ja vuoro tulee meille. Katson uudestaan vihun gravea. Kyllä se on se ***** Tombstalker, mahtaa olla pojalla melkonen hanska. Selviää kuitenkin, että tämä oli vaan joku älytön posautus, jossa pistettiin silmät kiinni, ja nakattiin pönttöön eka kortti joka käteen osui. Hyvin pelattu. Tarvinneeko edes sanoa, että tilanteessamme Tombstalker olisi voittanut suoraan, ja lisäksi tullut ihan pian peliinkin. Meillä ei ole kauheasti näyttää, Halberdier on postissa yhdellä ja minulla on muutama äijä. Viholliset pelaavat Kaervekin, joka on tappamassa kaikki äijämme, koska niillä ei ole paljoa persettä, ja Halberdierikin maksaa viisi. Hilpari tulee postista: "teille viis päähän". MITÄH? Ok, ehkä tää on joku pläni. Pelaamme Fatal Attractionin Kärvekkiin: "teille kolme päähän". Pelaan Healing Leavesin: "teille yks päähän". MITÄH? Ok, ehkä tää on joku pläni tosiaankin. Kaervekki ampuu kaiken päähän. Viholliset pelaavat Ignite Memoriesin viidellä, meillä on 15 lifeä, ja kaksi ensimmäistä osuvat Snugun viiden maksavaan korttiin. Fold. Opetamme vihollisiamme pelaamaan ja lopetamme turnauksen tähän.
Loppujen lopuksi pelasimme 4 kierrosta, joista 2 voittoa ja 2 tappiota jonka jälkeen droppasimme. Lähinnä turnauksesta jäi päälimmäisenä mieleen kuinka epäsosiaalista toimintaa mtg turnaaminen on, peliä ennen ei sanottu edes moi ja pelin aikana sosiaalinen kanssakäyminen vastustajien kanssa oli murahtelua. Vahvasti siis meni.
Illalla jatkettiin mtg:n parissa, lähinnä 4-7 pelaajan multiplayer matseilla. Välissä puolenyön maissa käytiin juomassa neon^in kanssa pari olutta pyörätiellä pensaan takana. Loppuyö menikin sitten mtg:n parissa. Aamuyön pentagrammit ovat yleensä conin parasta antia ja niin tälläkin kertaa.
Lauantaina starttasikin sitten fb turnaus n. klo 12. Minulla oli aloittava pelivuoro. Armeijana oli kääpiöt alasimella, bsb:llä, 3:lla warrublokilla, 2:lla thunderer jengillä, 2:lla boltterilla, mainareilla, hammerereilla ja organ gunilla ryyditettynä. Tavoitteena oli nostaa edellisen kääpiöconin (2003) 90. sijaa.
Ensimmäiseen peliin asettui vastaan Cacodemoniksi itsensä esitellyt herrasmies eshin armeijan ja cover of darknessin kera. Vastustaja kertoi pelanneensa edellisen fb pelinsä 5th editionin aikana, joten asetelmat olivat suotuisat. Peli olikin aika yksipuolinen, rotat yrittivät raapia ja lingotaa kääpiöitä hengiltä ja kääpiöt eivät suostuneet kuolemaan. Menetin pisteitä puolikkaan thunderer ryhmän, yhden bolt throwerin ja organ gunin verran. Hienoina yksityiskohtina mainittakoon bsb:n marssiminen vastustajan deployment zonelle josta 500 pisteen lisäboonus ja runelordin ja anvil guardien meleessä voittamat 16 gutter runner tunnelirottaa ja assassin. Massacrevoitto siis tästä.
Lauantain toisesta pelistä en paljon ole selvillä, Rape pelasi Aatu Riuttamäen delffejä vastaan tasurin. Ilmeisesti parilla onnistuneemmalla nopanheitolla oltaisiin saatu paremmin quartereita ja voitettu. Itse keskityin kahvin juomiseen, pihalla makoiluun ja tyttöjen ja bofferoinnin seurailuun tässä vaiheessa. Hauskana yksityiskohtana kahvikojun tyttöjen kanssa käyty keskustelu:
Tyttö: -Onks tää jo tein neljäs kuppi tänään?"
Me: -Ei käytiin myö tässä jo ennen tein työvuoron alkamista.
Tyttö: -Ok, teille vissiin pitää antaa seuraavasta kupista alennusta.
Sanomattakin selvää, mitään alennuksia ei herunut ja tytötkin hävisivät.
Kaveri onnistui myös tässä vaiheessa lähes palamaan, joka on jo aika kova saavutus ropeconissa.
Illan viimeiseen peliin oli sitten taas minun vuoroni asettua puikkoihin. Vastassa Anssi Kokkonen(?) nimimmuisti pätkii tässä kohtaa kun alla on lähemmäs 40h valvomista, jokatapauksessa mukava ja rento mies Oulun suunnalta mukavannäköisen empirearmeijan kera. Pelin tapahtumat voitaneen summat ajokseenkin niin, että alussa vastustajalla onni hymyili flagellanttien pyyhkäistessä keskeltä armeijaa läpi ja knightien sivulta. Loppupelissä taas oli kääpiöiden vuoro munkittaa, merkittävänä yksityiskohtana viimeisen vuoron 19 thundererin ampumisella 14 objektiivia pitävää spearmania hengiltä. Lopputuloksena tasuri, molemmilla reilusti yli 1000 victory pointtia.
Ensimmäisestä kolmesta pelistä siis 40 pinnaa ja ensimmäistä kertaa ikinä allekirjoittanut pääsi ropeconissa jatkopeleihin.
Loppuilta vaellettiin koomassa edestakaisin, käytiin pitsalla ja mentiin ok 20:een nukkumaan.
Sunnuntaina vastaan oli tulossa empireä, sillä alkulohkojen jälkeen kääpiöidemme ympärillä oli n. samoissa pisteissä 7 empirearmeijaa. Kohdalle osui sitten Jamin joukot, oikeastaan paremmin ei olisi voinut sattua, sillä Jamin armeija oli todella mukava ja itse pelaaja Suomen johtavia herrasmiespelaajia. Taaskaan en pelin tapahtumista aivan täydellisesti tiedä, mutta kuulemma toisellla vuorolla asetelmat olivat täydelliset, mutta parin misfiren ja epäonnistuneen minereiden chargen ja warriorien restrain pursuitin jälkeen peli oli menetetty. Tuloksena siis massacrella kansiin.
Rasmus halusi edellisen pelin tappiosta sisuuntuneena pelata viimeisen pelin ja mikäs minä olin sitä estämään. Vielä kun vastaan asettui kolmannelta kierrokselta tuttu Anssi empirearmeijoineen niin kenraalivalinta oli täydellisesti onnistunut. Näin ei tarvinnut pelata kahta kertaa samaa ihmistä vastaan. Tälläkertaa ei ollut pimeyttä häiritsemässä kääpiöiden ammuskelua ja mineritkin muistettiin heittää paikalle. Ne jyräyttivbäktin toisella vuorolla bsb:llä ryyditettyjen swordsmanien peräpeiliin ja juoksivat kauniisti niiden yli. Empireläiset keskittyivät perääntymään kääpiden rynnäkön edessä ja pääbokseja ei päästy korkkaamaan vasta kuin viimeisillä vuoroilla. Hammererit näyttivät olevan terässä ja voittivat pariin kertaan arkkilehtorin johtaman swordsman blokin ja sivustassa olleen detachmentin, mutta eivät saaneet näitä breikattua edes yhden warriorblokin lisävoimien turvin. Flagellantit olivat taas kovia ja aiheuttivatkin merkittävimmät tappiot kääpiöjoukoille. Piste-erotus jäi kuitewnkin alle kuudensadan ja näin ollen kääpiöt saivat vain minorvoiton.
Lopputuloksena siis 32. sija, joka alitti tavoiterajan 58:lla sijalla. Pelikohtainen keskiarvokin pysyi 0,2 pistettä tasapelirajan yläpuolella, joten ei voi kuin olla tyytyväinen. Anviliakaan ei menetetty kertaakaan vihollisille vaikka yrittäjiä riitti, viimesessä pelissä se jopa kaappasi valkoisen suden ritareiden warbannerin

.
Kotimatka sujui matkajallun ja kuolemalta haisevien jalkojen avittamana jouhevasti ja kotia päästessä oli oikein mukava mieli.
Props/flops:
+pe-la yön magiaanit
+rento figuturnaus
+lauantain auringonpaiste
+Nageets!
+matkajallu
+Jakob Nielsenin figut irl
-mtg turnausjyrät
-sunnuntain vesisade
-missatut maalaustyöpajat