CSM ideointia
Lähetetty: To 27.09.2007 14:58
Laitan nyt tämän tänne, kun omasta mielestä ei ihan perusteisiin kuulu, kun en mitään aloittelijakamaa kuitenkaan etsi.
Noh eniveis siis. Tässä sitä ollaan sitten aloittamassa 40K:ta uusilla kaamoksilla, ja vaikken mikään veteraani olekaan, niin en ole myöskään mikään aloittelija. Väriteemat yms. keksin oikein näppärästi itsekkin, mutta ongelmaksi syntyi sitten Freehand logo Tzeentchin palvelijoilleni ja sitten vielä baset.
Eli logosta hain jotain mielenkiintoisempaa kuin silmä ja suikero (tämä perinteisempi), kehittelin jonkinnäköistä elegantimpaa silmää, mutta oli liian vaikea toteuttaa esim. olkasuojuksiin. Eli tähän otetaan ideoita vastaan.
Base on sinänsä, että ajattelin ruveta niitäkin tekemään, kun kaikki valittavat, että pitää olla. Noh, jos kerta base tehdään, niin sitten tehdään kunnolla. Aikasempi idea oli tehdä karua kivimaastoa, punaista. Mutta se oli oikeasti tylsä idea. Nyt tarvittaisiin vähän ideoita johonkin mielenkiintoisempaan maastoon. Ei siis mitään "flock ja vähän grassia".
Sitten vielä pähkäilisin ensimmäisen yksikön kasaamista. Hieman ovat vielä 40K:n säännöt kateissa, joten miten kasata ensimmäinen 10man yksikkö siten, että sitä on helppo peluuttaa aloittaessa, mutta ettei ihan hyödyttömäksi kulu, kun pidemmälle projekti edistyy.
Tässä vanhaa yritystä aiheesta: http://www.galtsu.net/kuva/2465/ Base ei siis mielestäni oikein toimi ja väriteemakin on muuttunut aika radikaalisti. Ja tuo logo siis on suorastaan kamala.
Kaikkeen siis voi enemmän tai vähemmän tasapuolisesti vastailla. (Hymiö
)
Ja taas perinteiset pahoittelut modeille, jos olisi kuulunut jonnekkin muualle, mutta itse näin sen aiheelliseksi tänne.