Kylmän helvetin rajalta

[Merrywinds]

Näin ensi alkuun varoitan, että tämä on pitkähkö teksti, ja ensimmäinen osa uudessa tulevassa jatkisviritelmässä. Se on myös hiukkasen vanha, löysin sen tänään ja ajusin, että minun oli joskus vuosi sitten pitänyt laittaa se tänne. Anywayas, enjoy.


'Milloinka sinä opit, että vieraita vastaan ei tulla harjoitusvarusteissa?' Kuului rouva Frigstonen kiukkuinen ääni. Tal mutisi jotain anteeksipyytävän suuntaista ja pinkaisi kohti kaupungin portteja. Hänen oli tarkoitus olla ottamassa vastaan vieraita ensimmäisten joukossa, syntyperänsä takia. Tyypilliseen tapaansa hän oli unohtanut sen.

Talin pitkät mustat hiukset liehuivat hänen kasvojensa ympärillä hänen juostessaan kohti määränpäätään. Kuumuus sai ilman väreilemään, aivan kuin hänellä ei olisi jo valmiiksi tarpeeksi hiki. Yksi kaupungin hovin korkea-arvoisita nuorista ilmestyi hikisenä ja myöhässä kunniallisen vieraan vastaanottoseremoniaan. Sillä tienaisi oivat rangaistukset kenttäharjoituksissa.

Onneksi kentältä ei ollut ylettömän pitkä matka porteille. Kaupunkilaiset katsoivat häntä kummissaan; aatelispoika juoksemassa yksin kaduilla ei ollut ennenäkemätöntä, mutta harvinaista kuitenkin. Tal kiitti onneaan ettei joutunut juoksemaan köyhälistökorttelin läpi. Siellä oli saastaa nilkan syvyydeltä, eikä hän voinut mennä portille ilman saappaitakaan.

Päästessään porteille hän voihkaisi. Hänen paikkansa oli hänen isänsä vierellä, aivan eturivissä. Ilmeisesti tämä oli täydellinen, virallinen vastaanotto, jossa suvut oli asetettu arvojärjestykseen. Se tarkoitti, että hänen oli tungeksittava koko joukon läpi päästäkseen paikalleen eturiviin.

Synkkänä hän tunki läpi aatelisten rivien, välttäen tietoisesti kaikkia itsensä ikäisiä tyttöjä. Hän ei juuri nyt ollut edustavimmillaan. Aateliset katsoivat häntä karsaasti mutta päästivät kuitenkin läpi. Eturiviin päästessään hän oli varmaankin saanut monet kiroukset miehiltä ja naisilta, joiden vaatteet oli sotkenut.

Eturivissä hänen viereensä ei onneksi osunut hänen isänsä vaan tämän kaksi vartijaa. Nämä virnistivät ja iskivät silmää, palasivat sitten kivikasvoiseen vartijapuoleensa, aivan kuin olisivat aina olleetkin kivestä tehtyjä. Tal oli aina ihmetellyt miten joku pystyi moiseen. Hän oli itse yrittänyt monesti, mutta ruvennut aina nauramaan.

Kaupunginporttien molemmin puolin oli rivissä aatelisia, arvojärjestyksessä. Tal seisoi lähellä rautavahvisteista porttia; hänen sukunsa oli yksi koko kaupungin vanhimmista. Tasatessaan hengitystään Tal katseli ympärilleen. Lähes kaikki kaupungin isokenkäiset olivat paikalla.

'Ketä me odotamme?' hän kysyi vieressään seisovalta vartijalta. Tämä kohautti olkiaan. Tal potkiskeli rutikuivaa, pölyistä katukiveystä. Kuumuus sai hänen kurkkunsa kuivumaan. Nostaessaan katseensa hän kohtasi sattumalta vastapäätä seisovan Auroran katseen. Tämä näytti jalokiveltä soran seassa. Tal käänsi äkkiä silmänsä pois, kiroten mielessään itseään. Tällaisessa tilaisuudessa, tällaisessa ulkoasussa. Mahtavaa, suorastaan mahtavaa.

Samassa torvet ilmoittivat tulijoiden saapumisesta porttien auetessa. Metalliset saranat natisivat valtavan painon alla. Tal yritti tekeytyä mahdollisimman huomaamattomaksi, yrittäen samalla nähdä mahdollisimman paljon. Koskaan ei tiennyt mistä saattoi myöhemmin hyötyä.

Portista marssi sisään yhtäaikaisessa tahdissa muun joukon kanssa ilmeisen korkea-arvoinen upseeri. Hänen hopeisen, koristellun haarniskansa pinnalla oli mustia roiskeita. Samoin oli muun seurueen panssareiden kanssa. Miehet olivat yrmeitä, tiukkahuulisia ja kärsineen näköisiä.

Kaupungin käskynhaltija, pitkänhuiskea, tummasilmäinen mies oli ottamassa vieraita vastaan. Ilme hänen kasvoillaan ei muuttunut mihinkään hänen nähdessään ryhmän ryvettyneen profiilin. Upseerin ehtiessä hänen kohdalleen hän ojensi kätensä, tulijan puristaessa sitä verisellä rautahansikkaallaan. Muutama sana vaihdettiin, mutta ne olivat vain tavallisia muodollisuuksia. Kukaan ei kiinnittänyt niihin mitään huomiota. Supina kävi aatelisten keskuudessa; tämä ei ollut millään lailla tavallista.

Nyt alkoi ilmestyä esiin sotilaita, joilla oli mustia ja punaisia tahroja varusteissaan. Osa kantoi vihreitä päitä vöissään. Kaikesta päätellen vuorisolat eivät olleet enää niin kovin turvallisia.

Tal vilkuili portista marssivien sotilaiden rivistöä. Ilmeisesti ensimmäisiin riveihin oli laitettu vähimmillä vammoilla selvinneet sotilaat. Porteista alkoi tulvia sisään nilkuttavia, sidottuja, toisiaan kantavia ja kuolleita raahaavia miehiä. Rautainen tuoksu leijui ilmassa.

Talin läheltä kuului hänen isänsä kivikova, käskevä ääni. Se ääni olisi saanut joen kääntämään suuntaansa, siltä ainakin vaikutti. Nytkin vartijat napsahtivat asentoon ja singahtivat matkaan, haavoittuneiden sotilaiden joukkoon. Hetken päästä he palasivat, tuoden mukanaan yhden päästä varpaisiin mustaan vereen peittyneen miehen. Toinen vartijoista kantoi harteillaan Talin itsensä ikäistä poikaa. Tämä oli yltä päältä siteissä, punaisissa sellaisissa.

Vartijat ja uusi tulokas painelivat suorinta tietä aatelisten läpi, poikaa kantavan antaessa kahden muun raivata tietä. Aateliset väistyivät heidän tieltään nopeasti; jos vartijan jäinen katse ei ollut tarpeeksi, viheliäiseen vereen peittynyt kivikasvoinen tulokas oli. Toinen vartijoista huikkasi Talin mukaansa ja saatuaan isältään luvan hän paineli perään.

Astellessaan kohti oman sukunsa kartanoa hän vilkuili uuta tulokasta ja uhria. Tulokkaan silmät olivat jatkuvassa liikkeessä; hän tuntui koko ajan etsivän uutta uhkaa. Hiukset ja kasvot oliva niin paksut verikerroksen peitossa, ettei niiden piirteitä erottanut kunnolla. Jäänväriset silmät olivat ainoa erottuva yksityiskohta. Tal vilkaisi uhria kerran, mutta katsoi sitten hieman tarkemmin.

Tämän pää oli siteiden ja viilentävän hupun peitossa, mutta toinen käsi roikkui vapaana siteistä. Sidetarpeet olivat tainneet loppua kesken; käsi oli kokonaan haavojen peitossa. Syviä haavoja oli jo itsessään kuvottava määrä, mutta ikäänkuin se ei olisi riittänyt, isommista haavoista vapaa iho oli kokonaan syvien naarmujen peitossa. Niistä valunut veri oli kovettunut ruskeaksi kuoreksi. Ainoastaan nimettömässä oli kynsi jäljellä, muista sormista se oli repeytynyt pois. Sormet roikkuivat rentoina. Toisen jalan lähes olemattomiin repeytynyt saapas oli myös punaisten roiskeiden peitossa. Jalka sen sisällä oli vastaavassa kunnossa.

'Mitä teille oikein tapahtui?' kysyi Tal pahoinvoivana. Asetta kantava tulokas katsoi häntä.

'Törmäsimme vihreäihoisiin. Niitä oli epätavallisen paljon,' vieras vastasi lyhyillä, nopeilla lauseilla. Yhä hänen silmänsä kulkivat ympäriinsä. Hänen kätensä lepäsi sapelin verisellä kahvalla. Jopa tupessa oli pitkiä, rosoreunaisia viiltoja. Aseen kantaja ei kuitenkaan vaikuttanut haavoittuneelta.

Tal mietti kävellessään. 'Onko Graffel seurueineen paikalla?' Hän kysyi toiselta vartijalta. Tämä nyökkäsi. Tal lähetti hänet samantien hakemaan parantajaa; pojan vammat olivat vakavia. Vartijan juostessa heidän edelleen toinenkin kiristi tahtia, mutta pojan mukana tullut mies asetti kätensä tämän rinnalle estävästi.

'Rauhallisesti. Jos liikut nopeammin, heilutat häntä turhaan. Hänellä on runsaasti sisäisiä vammoja,' hän sanoi sävyyn, joka ei sietänyt vastaväitteitä. Tal kummasteli tapaa, jolla vartija totteli; aivan kuin aatelinen olisi
häntä käskenyt.

Ihmiset väistyivät heidän tieltään ja he olivat perillä yllättävän nopeasti. Portit olivat auki, kuten aina päivällä ja niiden takana odottivat paarit ja kartanon viisi parantajaa. He nappasivat pojan vartijan otteesta ja nostivat hänet paareille. He olivat nostamassa paareja pois, mutta tulokas esti heitä.

'Ei ole aikaa. Hän ei kestä enää kauaa.' Parantajat vilkaisivat vartijaa, mutta tämän nyökätessä he kohauttivat olkiaan ja alkoivat leikellä pojan vaatteita irti pieninä verestä jäykkinä palasina. Taaskin tapa, jolla tulokasta toteltiin, sai Talin kummastelemaan tämän asemaa.

'Teepä jotain hyödyllistä ja hae heille vettä ja puhtaita pyyhkeitä,' vartija sanoi Talille. Tal vilkaisi kammoksuen parantajien potilasta ja pinkaisi matkaan. Kulkiessaan kartanon alasiiven läpi hän ihmetteli isänsä päätöstä napata huostaansa pari tuntematonta taistelun jalkoihinsa jättämää onnetonta.

Pyyhkeet ja vesi löytyivät kaikki sairassiivestä. Kannettuaan ne takaisin Tal vilkaisi poikaa, jolla ei ollut enää kuin muutama kiinni liimautunut sideharson riekale yllään. Kartanon portit oli suljettu ja lukittu. Hänen isänsäkin oli jo palannut pihalle ja jutteli veren peittämän muukalaisen kanssa.

Tal näki pojan ja jäi katsomaan, suu auki, vatsa kiertäen, pysyen hädin tuskin pystyssä.

Tämän koko ruumis oli syvien, rosoisten haavojen peitossa. Jaloissa oli valtavia puremajälkiä ja oikean jalan reisiluuhun oli ilmeisesti hammas jumittunut kiinni. Piilossa ollut käsi oli murtunut useasta kohtaa, osa luista pisti esiin ihon läpi. Vasemman kyljet luut pullottivat, luoden luonnottomia huippuja kyljen ihon alle, kun taas oikeassa kyljessä oli valtava kuoppa. Rintalasta paistoi irti revityn ihokaistaleen alta. Kaulasta puuttui pala. Vatsasta pisti esiin pari katkottua mustavartista nuolta. Puolet kasvoista puuttui kokonaan, paljas luu irvisti valkoisena punaisen massan keskeltä. Kieli näkyi hampaiden välistä, ei ollut poskea joka sen olisi peittänyt.

Pahinta oli kuitenkin lihattoman luun keskeltä paistava silmä. Se oli luonnottoman kirkas; graniiitinharmaansininen ja selvästi tajuissaan. Se pyöri villisti ympäri ja osui Talin silmiin. Sen nähdessään Tal antoi ylen, siltä seisomalta. Hyväksi onnekseen hän oli jo antanut tarvikkeet parantajille.

'En tiedä, pystymmekö me parantamaan häntä täysin. En edes usko hänen selviävän. En ole eläissäni nähnyt tällaisia vammoja, saati sitten näin nuorella, puhumattakaan siitä että joku olisi vielä hengissä moisen kohtelun jälkeen.' Kuului Graffelin huolestunut ääni. Siihen vastasi äkkiä tarkkaavaisesta kylmäksi muuttunut muukalaisen ääni.

'Te yritätte. Hän kyllä jaksaa, teidän on vain autettava.'

Graffel näytti vaivautuneelta. 'Me emme voi häntä yksi parantaa. Me käytämme ruumiin omaa parannusmenetelmää, kiihdytämme ja ohjaamme sitä...'

'Tiedän kyllä, kuinka parannus toimii. Te teette sen. Hän kyllä jaksaa,' keskeytti muukalainen samaan sävyyn. Tal oli helpottunut, ettei hänelle puhuttu sillä lailla. Se sai jäisen raudan vaikuttamaan lämpimältä. Graffel vilkaisi Rubenia, Talin isää ja huokaisi.

'Me yritämme.'

Ruben kääntyi Talin puoleen.

'Sinun kannattaisi käydä peseytymässä. Et ole edustuskunnossa,' hän sanoi etäiseen sävyyn, kuten aina julkisella paikalla. Tal nyökkäsi, muttei liikkunut mihinkään. Hän oli kaamean, elävän ruumiin lumoissa. Ruben sanoi jotain muukalaiselle, joka pudisti ensin päätään, mutta kun Ruben jatkoi, hän vastasi myöntyvään sävyyn.

Muukalainen tuli ja johdatteli Talin pois kuvottavuudessaan lumoavan näyn läheltä, kohti kartanon jokeen antavaa puolta. Tal käveli hänen mukanaan lähes transsissa.

'Sinun tosiaan kannattaa siistiytyä, sinulla on tänään vielä muita velvollisuuksia,' touhotti jostain ilmestynyt rouva Frigstone. Tal nyökkäsi yhä poissaolevana ja antoi raahata itsensä joelle.

Hän ei edes tajunnut käyneensä uimassa ja vaihtaneensa vaatteet ennen kuin oli taas etupihalla, uusissa vaatteissa ja vieläkin kaamean näyn hyytämänä. Kun hän käänsi katseensa takaisin maassa makaavaan ruumiiseen, hän yllättyi toden teolla.

Lähes kaikki haavat olivat hävinneet. Iho oli suurilta osin taas ehjä, ainoastaan naarmuja oli siellä täällä jäljellä. Kasvotkin olivat kunnossa, silmät olivat nyt kiinni. Talin silmien edessä syvä juova pojan ohimolla umpeutui nopeasti, jättäen jälkeensä puhtaan, uuden veroisen kohdan, johon jopa kasvoivat hiukset takaisin.

Hetken päästä Graffel nousi pystyyn, kasvoiltaan lumivalkoisena. Hän nyökkäsi yhä veren peittämälle muukalaiselle ja horjahteli pois, lopen uupuneena. Tal vilkaisi hänen peräänsä ja katsoi sitten tulijoihin, joista vahempi nosti nuoremman syliinsä, jossa tämä retkotti veltosti.

'Ohjatkaa vieraamme ylhäisövieraiden siipeen. En tahdo kenenkään häiritsevän heitä. Katson sen henkilökohtaisena loukkauksena, jos jokin heitä häiritsee,' Ruben sanoi ympärilläoleville vartijoille kiviseen sävyyn. Nämä nyökkäsivät, kasvot yhtä kylminä kuin Rubenin ääni ja lähtivät saattamaan vieraita kartanoon. Tal ihmetteli hieman tusinan miehen vartiota, mutta päätteli sitten heidät arvovieraiksi.

Vähitellen hän palasi takaisin normaaliin maailmaan. Tätä nopeutti rouva Frigstonen terävä ääni.

'Poika, mihinkän sinä luulet meneväsi? Sinulla on tänään vielä kaksi oppituntia, ettäs tiedät! Mars oppimaan siitä!' Tal irvisti ja pinkaisi matkaan kohti kaupungin keskustassa sijaitsevaa kiltataloa. Hän olisi myöhässä.

Päästessään talon oville hän oli taas kuumissaan ja hengästynyt. Ovilla seisovat vartijat naureskelivat hänen huohotukselleen. He kuitenkin lopettivat, kun Tal esitti suruvalittelunsa heidän tulevasta tuntien auringossa seisomisestaan.

Sisällä kiltatalossa oli ihanan viileää. Hiljainen keskusteli soljui hämärien, kivisten käytävien reunoihin rakennetussa syvennyksissä. Tal hellitti hieman tahtiaan ja mietti kahdesti tunnille menoaan. Toisaalta hän saattaisi päästä istumaan lähelle jotakuta hyvännäköistä, mikä saattaisi osoittautua hyödylliseksi myöhemmmin, toisaalta tunnit olivat tappavan tylsiä. Lopulta hän päätti luistaa ja lähti kävelylle takaisin ulos, väreilevään kuumuuteen.

Kävellessään hän mietti uudestaan läpi isänsä tempausta. Luultavasti vieraat olivat vanhoja tuttuja tai sukulaisia. Mielessään Tal voihkaisi. Toivottavasti minkäänlaista tervetuliaispäivällistä ei järjestettäisi. Käveltyään pitkän aikaa, varmaan ainakin pari tuntia(tai siltä hänestä tuntui) hän tajusi tulleensa harjoituskentälle.

Siellä seisoi hänen isänsä ja uusi tulokas, nyt puhtaana mustasta verestä. Tal pinkaisi vikkelästi piiloon; hän oli luvatta pois tunneiltaan. Hän piiloutui kentän reunalla istuskelevan nuorisojoukon sekaan katselemaan. Ilmeisesti lähes kaikki muutkin tästä joukosta olivat tulleet tekemään samaa. Mutinaa kuului heidän joukostaan heidän nähdessään muukalaisen vastustajien paljastavan, leiskuvanpunaiset olkamerkinnät: neljä miestä Rubenin henkilökohtaisista vartijoista. Kova vastus juuri taistelusta ja marssilta tulleelle, yksi heistä totesi. Tal oli samaa mieltä. Rubenin vartijat olivat kivikovia ja määrätietoisia.

'Eikös meidän pitäisi olla opiskelemassa?' Kuului kiusoitteleva kysymys Talin selän takaa. Vilkaistessaan taakseen hän näki parhaan ystävänsä Hansin virnistävän naaman. Ilmeisesti joku muukin oli päättänyt jättää pitkän, tylsän tunnin väliin.

Hans oli juuri sen kaltainen tyyppi, josta kaikki(varsinkin vastakkaisen sukupuolen edustajat) pitivät. Ruskeat, kiharat hiukset, komeat kasvot ja syvät ruskeat silmät saivat monen tytön polvet notkahtamaan. Vaikka Tal oli itsekin aika suosittu, Hans oli kaupungin varmaankin uneksituin nuorukainen. Nytkin Tal huomasi jokusen tytön vilkuilevan Hansia enemmän kuin vähän toiveikkaasti.

'Mitä luulet, kuinka uusi tulokkaamme pärjää?' Hans kysyi. Tal mittaili miestä hetken aikaa, muisti sitten tämän verisen peitteen ja tappajan silmät tämän etsiessä uutta uhkaa. Hän kohautti olkiaan.

'En tosiaan osaa sanoa.'

Kentällä ottelijat olivat jo aloittaneet, puiset aseet viuhuivat ja kolahtelivat toisiaan vastaan. Tuntematon mies piti hyvin puoliaan vartijoita vastaan, sapeli kieppui ja sihahteli ilman halki hämäävällä nopeudella. Vartijat eivät kuitenkaan ollet kokemattomia, itse asiassa yksiä kaupungin parhaista ja heitä oli neljä yhtä vastaan. Tilanne ei edennyt mihinkään. Lopulta Ruben huusi keskeytyksen ja miehet perääntyivät, tervehtien toisiaan kumartamalla.

'Hän on todella hyvä,' vastasi Tal Hansin aiempaan kysymykseen nyt uudestaan. 'Nuo miehet ovat isäni omaa vartiostoa. Kaupungin parhaimmat miehet. Hän piti pintansa neljää vastaan. Moni ei pärjäisi kauaa edes yhtä vastaan.' Hans nyökkäsi. Sitten hän kohotti päätään ja vilkaisi sivulle.

'Kukas hän on?' Tal katsoi samaan suuntaan ja näki ällistyksekseen toisen vieraista nilkuttavan hitaasti kentälle. Tämän vaatteet oli luonnollisesti vaihdettu, hänellä oli päällään vaaleanharmaat housut ja samanvärinen, hihaton paita. Jalassaan hänellä oli tossuja muistuttavat harmaat kengät. Nuorten joukosta kuului naureskelua asun johdosta. Kuinkahan moni heistä olisi nauranut, jos olisi nähnyt pojan aiemmin päivällä, Tal mietti. Poika oli pystyssä uskomattoman nopeasti, kun otti huomioon hänen vammojensa laajuuden. Ilmeisesti Graffel kumppaneineen oli todella pannut parastaan.

Ruben kääntyi katsomaan tulijaa, samalla kun sapelia kantava mies ryntäsi auttamaan tätä. Pojan perässä seurasi kuuden miehen vartio. He pitivät hienovaraista etäisyyttä poikaan. Tämä taas ei ollut heitä huomaavinaankaan. Hän antoi kuitenkin sapelia kantavan miehen auttaa itsensä istumaan katsomoon, jonka vieressä miehet olivat otelleet.

Tal kumartui kuiskaten kertomaan Hansille aiemmasta tapaamisestaan pojan kanssa, tämän kulmakarvat nousivat lähes hiusrajaan asti. Hän oli avaamassa suutaan, mutta ennen kuin sanaakaan ehti tulla ulos, karhea ääni poikien takaa sai heidät melkein hyppäämään ulos nahoistaan.

'Minä kun luulin, että teillä oli opiskelut menossa juuri nyt,' se ääni sanoi. Tal ja Hans huokaisivat lähes yhteen ääneen. Tulla Karlin yllättämäksi nyt, kaikkien näiden ihmisten keskellä. Onneksi he tajusivat lähteä mukaan ennen kuin Karl ehti alkaa saarnaamaan. Muiden nuorten keskuudesta kuului huvittunutta puhetta, mutta se katkesi lyhyeen Karlin mulkaisusta. Kaikki ryhmän jäsenet tunsivat Karlin ja hän tunsi heidät.

Karl, heidän miekkailuopettajansa. Vanha ja vihainen ammattisotilas, joka oli vastuussa hovin poikien asekoulutuksesta. Arpiset kasvot ja kokonaan poikennut jalka kertoivat kovasta menneisyydestä. Varsinkin kun hän pystyi vieläkin pistämään hanttiin suurimmalle osalle Rubenin vartijoista. Luultavasti joko Hansin tai Talin isä oli lähettänyt hänet hakemaan kuritonta poikaansa. Nytkin Karl tyrkki poikia rutikuivan, pöllyävän kentän poikki kohti Rubenia. Tal tiesi, ettei hänen isänsä pitäisi heille julkista saarnaa, mutta he kyllä tuntisivat temppunsa myöhemmin nahoissaan. Karl pitäisi siitä huolen.

'Kas, hyvä että satuitte juuri näin otolliseen aikaan saapumaan tänne,' Rubenin viileä ääni tervehti heitä. Sapelia kantava mies oli laittanut pojan istumaan katsomoon ja nyt hänen silmänsä tutkivat tulijat tarkkaan. Ne pysähtyivät hetkeksi Karliin ja miehet nyökkäsivät toisilleen tervehtien. Ilmeisesti he olivat tavanneet ennenkin, varmaan ennen Talin syntymää. Vanhoja tuttuja siis.

'Haluaisin teidän kummankin tutustuvan meidän vieraisiimme,' Ruben jatkoi. Tal ja Hans vilkaisivat toisiaan. 'Kyllä, teidän kummankin. Kajros tässä' hän viittasi hiljaisena istuvaan poikaan,' tulee viettämään kanssamme jonkin aikaa, siis tarkemmin sanoen sinun kanssasi, Taladron.' Tal kumarsi kevyseti, samoin teki Hans.

'Tahtoisin teidän näyttävän hänelle hieman kaupunkia ja,' tässä kohden Rubenin silmät tuikahtivat,' sen menoa. Teidän opintonne ovat siksi aikaa tauolla.'

'Kyllä, teidän kummankin,' hän jatkoi nähdessään Hansin kyynisen ilmeen, 'olen jo sopinut asiasta Ronaldin kanssa. Ainoat tunnit, jotka teille jäävät ovat aseiden käyttöä koskevat.' Niinpä niin, Tal mietti. He eivät sittenkään päässeet irti rangaistuksestaan. No, pääsivät he sentään pois tylsimmistä osioista. Sitäpaitsi, ajatus iski häneen, he saivat ilmeisesti hieman vapaamman kulkuluvan näyttää kaupungin menoa, kuten hänen isänsä oli asian ilmaissut.

'Nyt, pojat, menkäähän siitä huvittelemaan. Johanos, annahan heille hieman rahaa tuhlattavaksi.' Yksi vartijoista heitti Talille painavan rahamassin. Hän kohotti kulmiaan punnitessaan sitä kädellään. Hän kumarsi uudestaan kevyesti ja käveli sitten katsomoon. Kajros istui siellä ja katseli heitä tiukasti harmaan graniitin värisillä silmillään. Hänen lyhyt vaalea tukkansa oli edestä hieman sekaisin. Kasvot olivat toisaalta hieman karkeat, toisaalta hienopiirteiset. Kun Tal ja Hans olivat lähellä, hän nousi hitaasti pystyyn ja ojensi kätensä tervehdykseen. Tal ravisti sitä, sitten Hans. Kajrosin käsi lukittui Talin käden ympärille kuin kahle. Se ei puristanut ikävästi, mutta ote oli hellittämätön.

'No niin, mennäänkö sitten?' Hans kysyi iloisesti. Tal tunsi ystävänsä tarpeeksi hyvin huomatakseen hänen hermostuneisuutensa. Kajros vastasi lievästi hymyillen, lähes huomaamattomalla korostuksella:

'Toki. Mitenkä olisi ensiksi syömään poikkeaminen?' Hans ja Tal vilkaisivat toisiaan, sitten Hans avasi suunsa virneeseen.

'Kunhan haemme ensin sinulle uusia vaatteita.'

Kajros kohotti kulmiaan. 'Mitä vikaa näissä on?' Hans pudisti päätään, kiersi kätensä tuttavallisesti Kajrosin hartioille ja lähti kävelemään kaupungille. Tal seurasi. Matkalla hän kuunteli Hansin lörpötystä.

'Tiedätkö, minulla ei ole aavistustakaan, mistä sinä tulet, mutta tunnen kyllä tämän kaupungin mielipiteet, ja rehellisesti sanottuna, ystävä hyvä, sinun vaatteesi herättävät tiettyä hilpeyttä meidän ikäisemme väestön joukossa,' hänen salaliittolaismainen äänensä selitti.

Kajros katsoi häntä hetken epäuskoisesti, purskahti sitten avoimeen nauruun. Tal huokaisi helpottuneena. Hans oli mainio rikkomaan ihmisten välisiä muureja. Hän hekotteli Kajrosin mukana. Päivä kääntyi iltaan päin.

Hankittuaan Kajrosille uuden vaateparren(ja heitettyään vanhan pois, Hansin mutistessa jotain tyylitajusta) pojat kävelivät kohti alakaupungin ravintoloita. Mennessään Hans ja Tal kyselivät jatkuvasi Kajrosista. Tämä vastasi väsymättä, itsekin ilmeisen onnellisena saadessaan seuraa.

Kajros oli samanikäinen kuin Tal ja Hans, seitsemäntoistakesäinen. Hän oli kotoisin pohjoisesta, Kislevin rajalta. Matkalla hän oli ollut jo pitkään. Ei, hänen perheensä ei ollut mukana. Hänen mukanaan tullut mies oli Shrotka, eräänlainen henkivartija. Ja kyllä, he olivat törmänneet ongelmiin useasti matkan aikana, mutta viimeisin hyökkäys oli ollut odottamattoman voimakas. Lähes koko joukko oli surmattu, selviytyjät olivat paenneet vihreää aaltoa. Otukset olivat olleet liian kiihkoissaan saaliista ja siitä tappelemisesta etteivät olleet huomanneet pientä pakenevaa ryhmää. Kajrosin omat vammat jätettiin hienotunteisesti pois puheesta. Pitkän aikaa he keskustelivat matkan vaaroista(eli Kajros vastaili Talin ja Hansin kiihkeisiin kysymyksiin taisteluista, tiestä, muista kulkijoista ja varsinkin vastuksista).

'Minkälaista asetta sinä käytät?' Kysyi Hans puheen kääntyessä nuorille tyypillisiin aiheisiin. Kajros vilkaisi häntä ja hymyili, hieman kieroon.

'Olen pysytellyt laipallsen sauvan kannalla.' Nähdessään toisten hämmentyneet ilmeet hän virnisti. Ilme sai hänen silmänsä säihkymään. 'Voin näyttää teille jos haluatte.'

Hans ja Tal vilkaisivat toisiaan virnistäen. Sitäpaitsi heidän kuuluisi kantaa myös omia aseitaan mukanaan, arvon ja aseman merkkinä. Tosiasiassa ne houkuttelivat ihailijoita hyvin. Syöminen sai odottaa.

Matka kaupungin halki takaisin kesti yllättävän vähän aikaa. Matkalla he puhelivat vilkkaasti, kuten juuri tutustuneilta saattoi odottaa. Pojat kulkivat ensin Hansin sukukartanon kautta, pojan hakiessa oman pitkämiekkansa. Päästessään Talin kartanolle he joutuivat odottamaan hetken aikaa, jotta vuorossa oleva vartija avasi portin. Tal ei ymmärtänyt miksi portti oli kiinni, mutta antoi asian olla.

Kajrosilla ei ollut juurikaan matkatavaroita, suurin osa oli mennyt ryöstön mukana. Asia ei häntä näyttänyt sen kummemmin vaivaavan. Pikuroinaa, kuten hän asian ilmaisi. Hänellä oli kuitenkin aseensa, jonka Shrotka oli puhdistanut. Hän veti aseen esiin vaatimattoman harmaasta kääreestä muiden ihailtavaksi.

Kahva oli sinistä punosta. Pieni valkoisesta nauhasta valmistettu punos muodosti lenkin, johon asekäden ranteen saattoi pujottaa. Teräksisen varren päässä olevat laipat olivat hirvittävän teräviä ja noin kymmenen senttiä pitkiä, mutta halkeilleita, rosoisia ja uskomattoman vaurioituneen näköisiä. Ase itsessään oli noin setsemänkymmentä senttiä pitkä ja kiiltävä, samalla lailla kuin kovilla äkillisillä pakkasilla lammikon pintaan muodostunut jää. Koko pituudelta siinä oli klommoja ja kuoppia, aivan kuin kyseistä jäätä olisi hakattu vasaralla. Teräkseen oli sekoitettu jotain muuta ainetta, joka antoi aseelle hieman sinertävän kiillon. Ase oli omituinen ja upea.

'Saanko koettaa?' Tal kysyi. Kajros ojensi aseen hänelle. Tal nappasi kahvasta kiinni ja kokeili yhtä laippaa. Se oli terävin asia mihin hän oli koskaan koskenut; pelkkä kevyt kosketus repaleiseen reunaan riitti painamaan terän hänen sormensa sisään. Ase oli myös todella kevyt, päätä lukuunottamatta. Tällä aseella voisi lyödä todella nopeasti, toisin kuin ratsuväen tavallisilla vasaroilla.

Päätään pudistaen hän ojensi aseen Hansille. Se oli ase, jollaisia ei ollut olemassa kovinkaan montaa. Talin oma ase oli tavallista paremmin taottu ja koristeellinen pitkämiekka, valtakunnan yleisin ase. Hans ojensi Kajrosin sauvan takaisin tälle. Hän sujautti sen tuppeensa ja kiinnitti kääreen vyölleen nopeasti ja kokeneesti. Kaikesta päätellen hän osasi myös käyttää asettaan.

Takaisin kävellessään kolmikko pohti kovasti illan ohjelmaa, mutta päätti lopulta mennä ensin syömään ja miettiä sitten asioita uudestaan. Tal valitsi tavallista kalliimman paikan, helistäen isänsä antamia rahoja iloinen virne naamallaan.

'Tuhlattaviksihan ne annettiin,' hän naurahti ja paineli sisään ovesta. Hans iski silmää ja meni perässä. Kajros veti syvään henkeä ja astui viimeisenä ovelle. Hän näki kulman takana mustan vilahduksen ja virnisti. Sitten hänkin astui sisään.

Ulkona oli kuuma, haisi pölylle ja päivän melut eivät olleet vielä kokonaan hiljenneet. Sisällä oli rauhallista ja hiljainen viulumusiikki soi vaimean puheensorinan takana. Punainen oli hallitseva sävy kaikkialla. Punainen ja tummennettu puu. Kajrosilla meni hetki tajuta suunsa olevan auki.

'Saanko ohjata herrasväen pöytään?' tuli tyyni ääni heidän sivultaan. Viimeisen päälle puettu ja puuteroitu hovimestari seisoi siellä hienoinen hymy kasvoillaan. Tal vastasi myöntävästi ja viittasi muut mukaansa.


*****

Aterian jälkeen he lähtivät selailemaan kaupunkia, kulkien oikeastaan ilman määränpäätä, puheen virratessa iloisena. Matkalla he esittelivät uutta ystäväänsä tutuilleen. Kajros vastasi kohteliaasti kysyjille, mitä ikinä nämä sitten kysyivätkään. Kukaan ei ilmeiseti kuitenkaan tunnistanut häntä aiemmin päivällä saapuneiden joukkoon kuuluvatksi, eikä kukaan siitä kysynytkään.

Ilta alkoi toden teolla pimetä ja viiletä. Liikkeella oli paljon juhlivia nuoria. Viikko oli lopuillaan, huominen olisi lähes kaikille vapaapäivä. Paitsi Talille ja Hansille. Aseopinnot eivät väistyneet mihinkään. Ne muistaessan Tal voihkaisi.

'Meidän kannattaisi suunnata takaisin. Huomenna on asetunnit,' hän selitti Kajrosille. Tämän suu aukesi virneeseen.

'Minunkin kuuluisi osallistua niihin. Ehkäpä pääsemme mittelemään toisiamme vastaan,' hän ehdotti ilkikurisesti. Tal nyökkäsi innokkaasti, Hans hieman epäröiden. Tämä ei koskaan ollut yltänyt samaan intoon tai taitoon aseiden kanssa kuin Tal. Se oli oikeastaan ainoa asia jossa Tal oli selvästi parempi, lähes koko ryhmän paras.

Takaisinmenomatkalla oli Kajrosin vuoro kysellä, lähinnä asetunneista ja niiden vetäjästä. Kuullessaan Karlin nimen hän totesi kuulleensa sen aiemmin Shrotkan puheissa. Hyvin kunnioittavaan sävyyn lausuttuna.

He hyvästelivät Hansin ja lähtivät kävelemään kohti Talin sukukartanoa. Matkalla Kajros nappasi Talia kiinni kädestä samanlaisella otteella kuin oli tätä kätellytkin. Tal kääntyi katsomaan tätä ymmällään.

'Olet ilmeisesti kertonut Hansille minun... Sisääntulostani?' Hän sanoi, ilme peruslukemilla. Tal nyökkäsi, hieman nolona. Hän oli avaamassa suutaan, kenties selitelläkseen, mutta Kajros jatkoi ennen kuin hän ehti aloittaakaan.

'En usko että hän haluaa levitellä tarinaa, mutta olisin kiitollinen jos varoittaisit häntä huomenna siitä kuitenkin. En halua, että se tulee tiettyjen ihmisten tietoon täällä kaupungissa.' Tal nyökkäsi yhä enemmän ymmällään.

'Miksi?'

Kajros katso häntä hetken aikaa.

'Osaatko pitää salaisuuden?' Tal nyökkäsi. 'Isäsi ei ole kertonut sinulle minusta tai henkivartijastani juuri mitään, eikö vain?' Tal nyökkäsi taas. 'Minä olen tosiaan ollut matkalla pitkään, itse asiassa koko ikäni.

Minun kotimaassani on omituinen tapa. Jokaisen odotetaan ottavan aseen käteen ja taistelevan, oli tilanne mikä hyvänsä. Vastasyntynyt lapsi pannaan yksinään, vielä syntymästä verisenä keskelle suurta aseiden muodostamaa kehää. Kehässä on suunnaton määrä aseita. Tunnin kuluttua katsotaan, mitä asetta lapsi on lähinnä. Hänet koulutetaan sen käyttöön. Näin lapsen uskotaan valitsevan itselleen oikean aselajin. Uskomatonta kyllä, vastasyntyneet, vaikka muuten ovat aika avuttomia, ryömivät aina jonkin aseen luo.

Minä taas synnyttyäni ja kehään jouduttuani jäin paikoilleni makaamaan. En mennyt mihinkään suuntaan, makasin vain hiljaa paikallani. Se oli luonnollisesti suuri pettymys isälleni, mutta siihen lisäsi vielä se, että äitini kuoli synnytykseen.' Tal kuunteli hämmästyneenä kulttuurin kovuudesta.

'Tapaan myös kuuluu, että jos lapsi ei valitse itselleen asetta, se jätetään kehään kuolemaan. Isäni ei olisi millään kestänyt tehdä sitä, mutta hän oli korkea-arvoinen mies, joka ei voinut luistaa tavoista. Minut siis jätettiin siihen makaamaan ja kuolemaan.

Kehä rakennetaan aina suureen rituaalitarkoitusta varten pystytettyyn telttaan. Se on huolella lämmitetty, jottei heikko lapsi kärsisi kylmyydestä. Jos lapsi ei valitse asetta, kaikki poistuvat teltasta ja se oviläppä jätetään auki, jotta kylmä tulisi sisään ja tappaisi lapsen.' Tal oli hieman järkyttynyt. Se oli selvää murhaa. 'On myös kerrottava, että minun kotimaani on kylmä. Joskus talvisin jos sylkäiset, sylki ehtii jäätyä ennen maahan osumistaan. Jos joku kuolee nuolenosumaan, hän jäätyy asentoon, jossa sai osuman; veren pysähtyesä hän jähmettyy välittömästi. Öisin on vielä kylmempää.

Tuo oli juuri niitä talvia. Kun minua tultiin aamulla katsomaan, aseet olivat jäätyneet maahan niin tiukasti, että niitä sai kiskoa kaksi miestä kerrallaan irti. Minä kuitenkin makasin sikeässä unessa, elossa ja kaikin puolin kunnossa. Maa ympärilläni oli peilijäätä, täydellisessä ympyrässä.

Raivoissaan ja hämillään siitä, etten ollut kuollut, yksi kylän papeista astui lähemmäs, aikomuksenaan kuulema talloa minut hengiltä.' Tal kuunteli lumoutuneena, tietämättä uskoako vai ei. Tarina kuulosti uskomattomalta, mutta niin olivat olleet myös pojan vammat aiemmin päivällä, puhumattakaan tämän parantumisesta.

Terävä ääni räsähti kujalta heidän vierestään, sanoen jotain vieraalla kielellä, hyvin vihaisesti. Kajrosin pää napsahti sen suuntaan ja hän vastasi samalla karkealla kielellä. Hetken päästä varjoista astui esiin Shrotka, hyvin vihaisen näköisenä. Kajros päästi otteensa Talin kädestä ja kääntyi puhumaan hänelle, nyt itsekin vihaisena. Tal seurasi hämillään ja hieman peloissaan kiivasta sananvaihtoa. Lopulta Shrotka kääntyi Talin puoleen.

'Ei ole hänen asiansa kertoa sinulle näitä asioita. Mene kotiisi; kysy isältäsi. Hän saattaa kertoa sinulle, ehkä ei. Älä kerro ystävällesi. Hänenkään ei olisi pitänyt kertoa,' hän jatkoi silmäillen Kajrosia myrkyllisesti. Tämä vastasi taas tuolla vieraalla kielellä, mutta Shrotka ei ollut kuulevinaankaan.

Tal kääntyi ja kiirehti pois nolostuneena. Hänen takaansa kuului Shrotkan ja Kajrosin kiivas väittely. Tal oli onnellinen, ettei ymmärtänyt sananvaihtoa. Äänensävy kuitenkin kertoi mistä oli kyse. Kotiin ei ollut onneksi pitkä matka.

Kotonaan hän kuitenkin tunsi uteliaisuuden polttavan itseään. Hänelle oli usein huomautettu siitä('Se poika ei usko, että tuli polttaa ensimmäisellä kerralla, hänen on kokeiltava, polttaako se samalla lailla uudestaan,' oli rouva Frigstonen tapa ilmaista hänen luonteensa) mutta hän ei koskaan ottanut opikseen. Siispä hän käveli hiljakseen kohti isänsä huoneistoa. Ovella vartijat päästivät hänet sisään mukisematta.

Hänen isänsä istui takan edessä Graffelin kanssa. He puhuivat kiivasti jostain, mutta huomatessaan Talin he lopettivat kuin veitsellä leikaten. Taas jotain, josta hänen isänsä ei halunnut hänen tietävän. Hän istui tuolille Graffelin viereen, niin että näki isänsä kasvot.

'Mitä nyt, Taladron?' Tämä kysyi, nyt hieman ystävällisemmin, kun paikalla oli vain Graffel. Tal katsoi tätä hetken ennen vastaamistaan.

'Voisitko kertoa minulle vieraistamme?' Graffelin silmät välähtivät Rubeniin. Tämä pyöritteli viiniä lasissaan, takan valon taittuessa ja luodessa punaisia kuvioita hänen kasvoilleen.

'Ilmeisesti Kajros kertoi sinulle jotain,' hän sanoi mietteliäästi. Tal nyökkäsi. Kummasti hänen isänsä tuntui olevan aina oikeassa. Se hänet olikin nostanut näin korkeaan ja menestykselliseen asemaan.

'Olettaisin, että Shrotka keskeytti hänet ennen pitkää,' hän jatkoi. Tal nyökkäsi uudestaan. Ruben huokaisi raskaasti. 'Kajros ja Shrotka ovat kumpikin hieman erilaisia. Heidän kulttuurinsa on niin erilainen omastamme, että heillä saattaa olla ongelmia sopeutua kaupunkieloon, varsinkin Kajrosilla. Siksi halusin teidän viettävän aikaa keskenänne. En kuitenkaan olettanut hänen kertovan sinulle asioita, joista en ole aivan varma, kannattaako sinun tietää niitä. Nyt taitaa kuitenkin olla liian myöhäistä. Jos minä en kerro, hän kertoo ennemmin tai myöhemmin.' Hetken oli hiljaista. Sitten Ruben avasi suunsa.

'Shrotka on hyvin vaarallinen mies. Hän toimi lyhyen aikaa henkivartijanani, kauan sitten.' Sen Tal oli aavistanutkin. 'Hän kuuluu lahkoon, jonka ensimmäinen sääntö kuuluu jotakuinkin näin: ”Muiden henki ja omasi hänen puolestaan”. Hän on vannonut suojelevansa Kajrosia mihin hintaan hyvänsä. Ei ole mitään, mitä hän ei tekisi tämän puolesta. Hän katsoo olevansa kaikkien lakien yläpuolella, hänelle ei muulla kuin Kajrosin hengellä ja hyvinvoinnilla ole mitään väliä.' Tal kohotti arvioivasti kulmiaan. Ruben huomasi sen ja hymyili hyväksyvästi. Häellä oli tapana rohkaista omien mielipiteiden hienovaraista ilmaisemista.

'Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Kajrosilla olisi minkäänlaista käskyvaltaa häneen. Enemmänkin Shrotka voi tarpeen tullen vaikka iskeä hänet tajuttomaksi ja kantaa pois jos haluaa. Vaikka hän vihaa Kajrosia henkilökohtaisista syistä, joita en tässä kerro, hänen velvollisuudentuntonsa ei anna hänen rentoutua hetkeksikään.

Kajros taas olisi tuomittu kuolemaan, jos hän olisi jäänyt omalle synnyinseudulleen. Mikä pahempaa, hän olisi tuominnut koko synnyinpaikkansa kuolemaan,' Ruben jatkoi, tuuheat kulmakarvat kasvoja varjostaen. Tal nojasi taaksepäin tuolissaan. Hänen isänsä ei koskaan valehdellut, mutta hän saattoi jättää asioita kertomatta. Tähänastinen kuulosti kuitenkin aika paksulta.

'Hän varmaankin ketoi sinulle seutunsa synnyinriiteistä?' Tal nyökkäsi. 'Hän ei siis valinnut itselleen mitään asetta. Siitä syystä hänet olisi kuulunut tappaa, mutta jo ennen hänen syntymäänsä hänen isänsä oli vannottanut Shrotkan suojelemaan häntä. Niinpä kukaan ei saanut koskettua häneen sinä päivänä, vaikka hen kuinka yrittivät. Loppujen lopuksi Shrotka joutui tappamaan yhden papeista, jotta pääsisi pois ja saisi lapsen turvaan.' Tal kuunteli nyt täysin tarinan lumoissa.

'Syy, miksi Kajros ei valinnut itselleen asetta annettujen joukosta oli hyvin yksinkertainen; hänen äitinsä ei ollut kotoisin siltä seudulta. Hän oli tullut kaukaa etelästä, mutta Kajrosin isän suvun asukkaat eivät tätä ymmärtäneet. Syntymäriitti on vanhaa sen seudun taikuutta, ja aseet olivat myöskin sen seudun aseita. Kun Kajrosin äiti oli kotoisin eri seudulta, hänen poikansa ase e voinut olla yksi pohjoisen aseista. Kajrosin isä kuitenkin tiesi missä epäkohta oli ja antoi Shrotkalle kannettavaksi sauvan, jonka Kajros on varmaan jo sinulle näyttänyt.' Tal onnistui vain nyökkäämään.

'Asiat eivät kuitenkaan olleet aivan näin yksinkertaisia. Shrotka sai tietää tapahtuneesta vasta aamulla. Hänellä ei ollut mitään tekemistä Kajrosin yön yli selviytymisen kanssa. Sen aiheutti silkka sattuma; ikävä kyllä sellaisiin sattumiin liittyy yleensä jonkin sortin taikuutta.' Tal veti henkeä kuullessaan sanan taikuus.

'Kajros syntyi päivänä, joka oli hänen synnyinseudullaan kirottu. Sen nimi tarkoittaa karkeasti käännettynä ”jäähengen hetkeä”.'

Graffel avasi suunsa ensimmäistä kertaa. 'Jäähirviön hetki. Hirviön, ei hengen.' Hänen äänensä oli tasainen ja rauhoittava, kuten yleensäkin. Ruben nyökkäsi kiitokseksi. Varjot tanssivat tummanharmaalla seinällä villiä tanssiaan liekkien tahdissa.

'Jäähirviön hetki. Se nimi ei ole tullut tyhjästä; tarpeeksi kaukana pohjoisessa tosiaan elää senniminen olento kuin jäähirviö. Ei kovin mielikuvituksellinen nimi, mutta hyvin kuvaava.

Kajrosin synnyinhetki ei yksinään vielä olisi saanut mitään aikaan, mutta hänen äitinsä sukusalaisuus siihen yhdistettynä sai; hänen äitinsä oli perehtynyt taikuuden saloihin. Kajros veti ensimmäisen kerran henkeä tasan vuorokauden neljännellä hetkellä.' Tal katsoi häntä ymmällään. 'Hetki on heidän käyttämänsä ajan yksikkö. Älä minulta siitä enempää kysy, minä en tiedä. Kuitenkin, neljä on voimakas luku muihin tekijöihiin yhdistettynä. Oikeastaan se on kirottu luku,' Ruben oikaisi otsaansa rypistäen.

'Miksi?' Tal kysyi hiljaa, tarinan mykistämänä. Ruben hymyili ilottomasti, mutta Talin kysymykseen vastasi Graffel.

'Neljä on lukusuoran ensimmäinen luku, joka ei ole alkuluku. Se on ainoa luku, jonka neliöjuuri on puolet itsestään. Se on ainoa luku, jonka neliöjuuri korotettuna itsensä suuruiseen potenssiin on yhtä suuri kuin neliöjuuren neliö. Sillä on myös muitakin ominaisuuksia. Ihmiset aistivat tämän alitajuistesti; palkintojakin jaetaan vain kolmelle parhaalle.' Graffelin ääni särähteli hieman. Tal katsoi häntä kummissaan, suurin osa hänen puheestaan oli hänelle kuin vierasta kieltä. Ei ollut parantajan tapaista puhua näin synkkiä tai monimutkaisia.

'Näiden ja monien muiden syiden vuoksi neljä vetää puoleensa voimaa. Näiden syiden takia Kajrosin syntymä veti sattumalta puoleensa jäähirviön huomion. Kukaan ei tiedä miksi, mutta ilmeisesti se suojeli Kajrosia kylmältä. Saattaa olla, että se teki sen jonkin kummallisen siihen päivään ja ajankohtaan liittyvän säännön tai hänen äitinsä maagisten tuskanhuutojen vetämänä. Ken tietää. Se kuitenkin otti maksun suojelustaan; se istutti Kajrosiin osan olemuksestaan.' Rubenin lähes mustat silmät porautuivat Talin tajuntaan. Häntä huimasi hiukan.

'Hirviön olemus ihmisessä vetää puoleensa onnettomuuksia. Tästä syystä hänen oli lähdettävä. Jos hän ei olisi lähtenyt, onnettomuudet olisivat löytäneet hänet. Tästä luultavasti johtuivat karavaania kohdanneet tapaukset. Toisaalta, kuten varmaan huomasit, hän on huomattavasti sitkeämpi kuin tavallinen ihminen. Hirviön olemus sitoi hänen elämänsä hänen tahdonvoimaansa. Hän pysyy hengissä niin kauan kuin hänen tahtonsa pysyy murtumattomana.' Tal värähti muistaessaan luun ja veren keskeltä tuijottaneen, hirvittävän tietoisen silmän.

'Toisaalta hän myöskin peri äitinsä taipumuksen taikuuteen. Vieras olemus kuitenkin muokkasi sitä; muutti sen kylmäksi. Tästä syystä hän on luonnostaan vaarallinen ympärillä oleville. Hänen äitinsä magia on enemmänkin kirous kuin siunaus, sitä on koko ajan pidäteltävä, jottei se pääse vapaaksi. Se kuulemma muistuttaa vatsan sisään vetämistä,' hän lisäsi selventääkseen ja keventääkseen tunnelmaa hieman. Tal onnistui hymyilemään hieman. Hänen isänsä vilkaisi kerran Talin kankeaa hymyä.

'Älä kuitenkaan anna tämän tiedon muuttaa käsitystäsi hänestä liikaa. En kertonut tätä sinulle aluksi, koska halusin teidän ystävystyvän. Shrotka halusi sitä myös,' hän jatkoi mietteliäästi. Tal nyökkäsi, oikeastaan kuulematta mitään.

'Mene nukkumaan, huomenna on Karlin mukaan rankka ja pitkä päivä. Koeta olla kertomatta kenellekään,' Ruben sanoi hiljaa. Tal nousi lähteäkseen. Ovella Rubenin ääni kuitenkin pysäytti hänet.

'Sinun kuitenkin kannattaa kertoa hänelle mitä minä olen kertonut. Älä kerro kenellekään muulle. Ja,' Ruben jatkoi, tällä kertaa hiukan huolestuneeseen sävyyn,' muista mitä minä sanoin onnettomuuksista ja taikuudesta.' Tal käveli käytävään ja sulki oven hiljaa takanaan. Graffel ja Ruben alkoivat taas puhua hiljaa.

Mennessään kohti huonettaan hiljaisia, sinisellä matolla peitettyjä lattioita pitkin hän tuli Kajrosin huoneen kohdalle. Kylmä ilmavirta kulki käytävässä. Haukankasvoinen Shrotka seisoi oven edessä, liikkumattomana kuin patsas, yhä tummiin vaatteisiinsa puettuna. Kun Tal vilkaisi hänen kasvojaan, hän tajusi tämän nukkuvan seisaallaan, toinen silmä auki. Hetken aikaa avonainen silmä katsoi tyhjästi seinää Talin takana, sitten se pyörähti katsomaan Talia suoraan silmiin.

'Ilmeisesti Ruben kertoi sinulle.' Tal nyökkäsi. 'Hm. No, hänellä on oikeus. Älä kerro ystävillesi. Koeta ymmärtää. Älä luo ennakkoluuloja kuulemasi perusteella,' hän sanoi, sitten silmä sai tyhjän katseen ja alkoi taas tuijottaa seinää. Tal käveli nopeasti omaan huoneeseensa. Hänen jalkojaan palelsi.

Unen tuloon meni pitkä aika.

*****

'Mihin me jäimmekään?' Ruben kysyi. Graffel nojasi päätään käsiinsä.

'Sen pojan mieleen,' hän mutisi itsekseen. Ruben katsoi häntä ja kaatoi isoon lasiin jotain läpinäkyvää nestettä. Graffel otti lasin ja siemaisi puolet alas kerralla. Sitten hän jatkoi.

'Sinä tiedät miten parantaminen toimii,' hän enemmänkin totesi kuin kysyi. Ruben ei reagoinut mitenkään, antoi vain vanhan ystävänsä kasata ajatuksiaan.

'Tavalliset parantajat ottavat kehon oman järjestelmän hallintaansa ja ohjaavat sekä vahvistavat sitä. Näin he toimivat sisäisesti. Papit parantavat ulkoisen olemuksen voimalla, samoin velhot.' Graffel lähes sylkäisi sanan ulos. Ruben pyöritti etusormeaan edessään, ylöpäin osoittaen: Jatka.

'Kun sukelsin Kajrosin mieleen, tunsin jääneeni loukkuun. Aivan kuin ympärilläni olisi ollut jäätä, joka lukitsi minut paikalleen. Se imi minusta voimaa kuin jäinen vesi hukkuvasta, enkä minä vonut asialle mitään. Usko pois, minä yritin. Vasta myöhemmin tajusin hänen parantavan itse itseään, aivan kuin jäätikkö kasvaa jos sen päälle heittää vettä kovalla pakkasella.

Pahinta kuitenkin oli, että tunsin sen ulkopuolella jotain muuta,' hän mutisi, silmät utuisina. Hänen äänensä särisi. Ruben katsoi häntä tiiviisti. Graffel oli lempeästä ulkonäöstään ja luonteestaan huolimatta lähes täysin peloton mies, jolla oli rautaakin lujempi tahto.

'Se jokin tuntui samalta kuin pojan itsensä mieli, se oli osa sitä. Se kuitenkin halusi imeä minut kuiviin, käyttää minua lasina josta voisi ammentaa ison kulauksen. Se halu levisi minua ympäröivään jäähän, mutta kuitenkin vetäytyi vastentahtoisesti.

Hän päästi minut lopulta irti, täysin parantuneena vammoistaan. Minä olin vain astia, josta ammentaa voimaa, omaani ja muista ottamaani, muuhun minusta ei ollut,' hän lopetti katkerana. Ruben ei vieläkään sanonut mitään.

Graffel nosti katseensa Rubenin kylmiin, ruskeisiin silmiin. Hetkeen kumpikaan ei sanonut mitään, sitten Ruben avasi suunsa.

'Huomenna on neljäs päivä heidän ajanlaskunsa mukaan,' hän sanoi hiljaa. Graffel katsoi häntä yhä, aivan kuin selitystä vaatien. Rubenin silmät kiiluivat.

'Halusin Taladronin ystävystyvän hänen kanssaan...' Sanat hiljenivät pois, Rubenin miettiessä.

'Halusin heidän ystävystyvän, koska... Taladronin on opittava jotain,' hän lopetti itsekseen. Graffel katsoi häntä tasaisesti.

'Huomenna on neljäs päivä,' hän sanoi uudestaan.

Graffel katsoi häntä, yhä hiljaa. Ruben tuijotteli takkatuleen, liekkien luodessa tanssivia varjoja seinällä olevalle kudelmalle.

'Sinä asettaisit poikasi hengen, hänen ystäviensä ja koko kaupungin vaaraan oppitunnin tähden?' Graffel kysyi hiljaa. Ruben mietti hetken. Hitaasti hän nyökkäsi.

'Miksi?' Kysymys oli rehellinen ja vilpittömän utelias. Ruben juoksutti sormiaan lasinsa reunalla, antaen ajatustensa juosta. Ainoa ääni oli liekkien rätinä.
'Koska jotkin vastaukset ovat tärkeitä,' hän vastasi hiljaa.

'Elämää suurempia?' Graffel kysyi huvittuneesti, toistaen nuorten rakastavaisten ja kirjailijoiden lempikliseen. Rubenin leukalihakset kiristyivät.

'Joskus. Joskus satoja,' hän vastasi, 'satoja elämiä.' Graffel nyökkäsi.

'Toivottavasti poikasi ei tee mitään typerää,' hän sanoi hiljaa. Ruben hymyili ilottomasti.

'Taladron on luonnostaan varovainen ja harkitsevainen. Ominaisuuksia, jotka hän peri äidiltään,' hän kuiskasi.

'Ovatko ne ainoat?' Graffel kysyi. Rubenin silmät välähtivät hänen suuntaansa.

'En osaa sanoa. Rehellisesti, toivon että ovat,' hän jatkoi. Graffel nyökkäsi.

'Vastaukset ovat tärkeitä. Kenelle?' Graffel kysyi yllättäen. Ruben painoi päänsä.

'Hänelle,' tuli hiljainen vastaus. Hetkeen kukaan ei sanonut mitään.

'Huomenna on neljäs päivä ja neljäs hetki,' Ruben mutisi uudestaan.

Halko pamahti halki takassa.

*****

Aamu oli juuri sellainen kuin hän oli odottanutkin. Väsymys painoi, ruumis tuntui liian raskaalta, asioiden tajuamiseen meni kauan, puhuminen oli hieman jähmeää. Harjoitusvarusteiden päälle pukeminen vei kauan.

Hän oli kuitenkin ainut, jota väsymys painoi. Kajros oli pirteänä pystyssä, silmät kirkkaina, harmaat, ohuet harjoitustamineet yllään, ilman suojia ja ase vyöllä. Aamiainen kuitenkin piristi kummasti. Talkin pystyi osallistumaan keskusteluun muutenkin kuin murahtelemalla.

Matkalla kentälle Hans liittyi heidän seuraansa. Hän jutteli vilkkasti Kajrosin kanssa, Tal taas oli uppoutunut mietteisiinsä. Hän kuitenkin päätti jättää ne myöhempään, muistaen mitä Shrotka oli sanonut. Kentälle päästessään hän oli myös mukana keskustelussa ja naureskeli Hansin jutuille kaupungin tyttöjen tavoista. Kajrosin silmistä virtasivat naurun kyyneleet.

Tal asteli kentälle ja huomasi tuskakseen katsomossa istuvan nuorisojoukon. Suurin osa oli tyttöjä. Ilmeisesti he olivat tulleet katsomaan kaupungin komistusta. Hans virnisti, vilkutti ja iski silmää yhdelle eturivin kaunokaiselle. Tämä punastui ja vilkutti takaisin. Tal ei kehdannut katsoa, peläten näkevänsä Auroran.

Kajros kumartui hänen puoleensa. 'Hans taitaa olla todella suosittu?' Hänen äänensä oli huvittunut. Tal vilkaisi häntä ja virnisti.

'Näkisit vain pahimmat tapaukset,' hän nauroi takaisin. Ennen kuin Kajros ehti kääntyä pois, Tal kuitenkin jatkoi.

'Isäni kertoi minulle. Shrotka myöntyi.' Kajros nyökkäsi ja iski silmää kiitokseksi. Tal vastasi silmäniskuun. Helpottuneesti hän vilkaisi katsomoon. Luottamus ei ollut mennyt. Selaillessaan katsomoa hän osui Auroran kasvoihin ja käänsi katseensa nopeasti pois. Mielessään hän mietti, ketä Aurora oli tullut kentälle katsomaan.

Karl virnisti hampaattomasti heidät nähdessään. Tal voihkaisi sisäisesti huomatessaan sen virneen. Se ei luvannut heille hyvää.

'Pojat, tehän olette ajoissa! Hienoa, voimmekin aloittaa heti. Hans menee harjoittelemaan Wilhelmin kanssa ja te kaksi muuta ottelette avustajiani vastaan, jos se sinulle sopii,' hän lisäsi Kajrosille. Tämä nyökkäsi ja kysyi:

'Onko teillä aseeseeni sopiva suojusta? Normaalit suojat eivät sovi sen laippojen muotoon.' Karl mietti hetken ja nyökkäsi. Hän käänsi päätään ja karjaisi käskyn yhdelle avustavista sotilaista. Tämä toi mukanaan suojuksen, joka sopi lähes täydellisesti. Aseen terän nähdessään Karl kuitenkin pyysi saada kokeilla sitä. Kajros ojensi aseen arpiselle, kaljulle sotilaalle. Tämä käänteli sitä käsissään. Hän teki muutaman petollisen nopean iskun. Ase piti kevyttä viheltävää ääntä halkoessaan ilmaa. Tal katseli vierestä, oma suojuksensa jo paikallaan. Lopulta Karl ojensi aseen takaisin Kajrosille, terää kokeiltuaan. Punainen tippa putosi hänen sormenpäästään.

'On sinulla hieno ase. Nyt nähdään osaatko käyttää sitä. Jacob! Johann! Tänne!' hän karjaisi ja kaksi pitkää miesta puisten miekkojen kanssa juoksivat paikalle. Tal sai parikseen hieman pidemmän Jacobin, Johann taas otteli Kajrosin kanssa. Jacob kävi heti päälle niin kivaasti, ettei Talille jäänyt juurikaan aikaa katsella Kajrosin menestystä.

Hyvin nopeasti Talilla oli mustelmia siellä täällä ammattisotilaan piestessä häntä lähes systemaattisen tarkasti. Hiki valui kuumassa ilmassa. Pölyä nousi kuivasta kentästä. Aika kului. Hänen ja kaikkien muidenkin helpotukseksi Karl päätti jonkin ajan kuluttua pitää pienen tauon. Katsoessaan sivulleen hän näki Kajrosin hikisenä ja innostunut hymy kasvoillaan. Johann oli puuskutuksesta päätellen pistetty koville. Sitten Karl huusi uudet käskyt.

'Hei, lapsukaiset! Meillä on tänään uusi ohjaaja, hän kouluttaa teitä tänään. Olkaahan hänelle mieliksi!' hän lisäsi pirullisesti. ”Uusi ohjaaja” oli Talin yllätykseksi Shrotka. Tällä oli yhä tummat vaatteensa yllään, kuumuus ei näyttänyt haittaavan häntä. Kajros käveli Talin vierelle. Hans ilmestyi siihen myös.

'Varautukaa hikoilemaan, hyvä herrasväki,' Kajros mutisi hiljaa. Tal vilkaisi häntä epäuskoisesti, mutta toinen vain iski silmää. Shrotkan ääni oli levollinen, mutta yllättävän kuuluva.

'Päivää, pojat.' Tervehdyksiä mutistiin takaisin, kukaan ei oikein tiennyt mitä odottaa. Shrotka hymyili ja jatkoi.

'Olen kuullut, että te osaatte sentään pitää asetta oikein kädessänne. Se on hyvä.' Kuului hieman ylpeää mutinaa. 'Olen myös kuullut, että te olette otelleet ainoastaan yksi yhtä vastaan. Se on huono. Siitä syystä te jakaudutte kolmen ryhmiin. Kaksi yhtä vastaan,' hän sanoi yhä hymyillen haukkamaista hymyään. Hänen kätensä hiveli sapelin kahvaa. 'Jatkatte, kunnes yksin kamppaileva ei enää jaksa. Jotta ette piilottelisi aurinkoa ja kolhuja varusteidenne takana, ottelette ilman paitaa.' Mutinaa kuului viimeisen kohdalla, mutta Karlin mulkaisu sai ottelijat äkkiä heittämään villaiset suojuksensa ja paitansa kentän sivuun. Katsomosta kuului muutama vihellys ja hihkaisu. Tal yritti kovasti olla ajattelematta Auroraa vetäessään paksua, suojaavaa paitaansa pään yli.

Vilkaistessaan sivulleen hän nielaisi. Hän olisi Hansin ja Kajrosin kanssa samassa ryhmässä. Itsensä takia hän toivoi Kajrosin joutuvan yksin kahta vastaan. Tämän vartalo näytti siltä kuin se oisi rakennettu liian kireälle vedetyistä köysistä. Lihakset, ei kohtuuttoman suuret vaan sitäkin julmemman näköiset karehtivat ihon alla. Hän näytti vaarallisen nopealta ja voimakkaalta. Hänen otteensa ja liikkeensa kielivät kokemuksesta aseen kanssa. Niinpä Tal huokaisi helpotuksesta kun Shrotka passitti Kajrosin yksin häntä ja Hansia vastaan. Hans vilkaisi Kajrosia hieman kateellisena; hän ei itse ollut läheskään yhtä hyvässä kunnossa.

Kun ottelu alkoi, Kajros teki jotain odottamatonta; hän lähti samantien hyökkäykseen Hansia vastaan. Tal yllättyi hänen nopeudestaan niin että ei ehtinyt ystäväänsä auttamaan. Hans oli todella ahtaalla. Hän irvisti yrittäessään väistellä Kajrosin viuhuvaa asetta, mutta pehmeitä kolauksia tuli jatkuvalla syötöllä. Hansin liikkeet hidastuivat nopeasti. Tal näki heti, ettei Hans pärjäisi oikeila aseilla hetkeäkään Kajrosia vastaan. Ottelu olisi ratkennut ensimmäisten kolmen sekunnin aikana. Hän yritti auttaa ystäväänsä, mutta Kajros oli jatkuvassa liikkeessa ja pakotti Hansin heidän väliinsä. Hetken kuluttua hän iski Hansia jalkaan, kovaa. Hans kaatui maahan irvistäen.

Tal näki lihasten liikkuvan Kajrosin kädessä käärmeiden lailla kun hän heilautti asettaan välähtävässä kahdeksikossa ja iski sen Hansin vatsaan, lujaa. Kahdesti, joka kerta kun kahdeksikon kaari kulki alaspäin. Hansin ase kirposi tämän käsistä ja hän ryömi yskien ja vaikertaen sivummalle. Katsomosta kuului voihkaisuja hänen puolestaan. Karl sen sijaan nauroi täyttä kurkkua.

Tal kävi itse samantien hyökkäykseen, haluamatta antaa Kajrosille aikaa siihen. Aseen kalahtivat yhteen voimalla. Talin kättä kihelmöi. Ennen kuin hän ehti vetää kättään pois, hän huomasi Kajrosin napanneen siitä kiinni vasemman käden otteella, joka tuntui siltä kuin teräskahle olisi sulkeutunut hänen ranteensa ympärille. Hän yritti iskeä vastustajaansa toisella kädellään, mutta liian nopeasti Kajros astui hänen suojauksensa sisäpuolelle ja upotti oikean kyynärpäänsä hänen vatsaansa, juuri rintalastan alle. Ilma pakeni hänen keuhkoistaan tuskallisessa henkäyksessä. Hän huitaisi vapaalla kädellään uudestaan villisti ja Kajros päästi ottensa, väistäen nyrkkiä. Karl nauroi aina vain kovempaa.

Kajros tanssahteli edestakaisin, Talin huitoessa miekallaan ilmaa samalla kun yritti vetää kunnolla henkeä. Lopulta hän suoristi itsensä ja kävi uuteen hyökkäykseen, tällä kertaa hieman varovaisemmin. Hän löi aseellaan vinottain, luottaen sen pituuden pitävän hänet turvassa. Kajros ei kuitenkaan torjunut vaan löi, löi Talin miekkaa niin lujaa, että se melkein kirposi hänen kädestään. Hän joutui pyörähtämään nopeasti selän kautta ympäri ja tuomaan aseensa vaakalyöntiin estääkseen sitä lentämästä pois.

Kajrosin ase oli kuitenkin jo valmiiksi torjumassa. Puusuojus iski aseen kauniiseen, metallikierteillä vahvistettuun varteen pehmeän kolauksen saattamana. Hänen vasen nyrkkinsä jysähti Talin kylkeen. Tämä irvisti ja perääntyi, huitoen miekallaan itselleen hieman etäisyyttä. Karlin pilkkahuudot kaikuivat kentällä. Tal ei tiennyt ketä hän pilkkasi, mutta oli kohtuullisen varma sen kohdistuvan itseensä tai Hansiin. Arpisen sotilaan käkätys raikui kentällä. Ilmeisesti hän nautti nähdessään luokan priimuksen saavan moisen rökityksen. Tal murahti ja kävi uuteen hyökkäykseen.

Kajros torjui ylhäältä tulevan lyönnin aivan vasemman hartiansa yläpuolelle. Tal painoi miekkaansa kaikin voimin, aikeenaan saada tarpeeksi tilaa liu-uttaakseen aseensa kaulan sivulle. Kajros kuitenkin nappasi häntä taas ranteesta kiinni. Nyt Tal oli varautunut ja löi heti nyrkillään, mutta Kajros pujahti hän miekkakätensä ali hänen selkäpuolelleen. Samalla hän löi Talia aseellaan reiden sisäsivuun. Kipu säteili kylkeen saakka ja jalka petti hänen altaan. Julman tiukka ote hänen kädestään piti. Samassa luja potku vasemman polven taakse pudotti hänet polvilleen ja Kajrosin aseen terävä kärkipiikki lepäsi hänen niskassaan. Hänen oma miekkansa oli poikittain hänen polviensa alla. Hänen sormensa olivat kivuliaasti kahvan ja maan välisessä puristuksessa. Hän pudisti päätään lopen uupuneena ja nosti vapaan kätensä ylös luovuttaakseen.

Kajros nosti aseensa ja antoi hänen nousta huohottaen pystyyn, kumarsi sitten ja kääntyi Karlin puoleen toinen kulma koholla, vain hieman hengästyneenä. Hans pudisti päätään ja hieraisi värähtäen yhtä monista hänen vartaloaan peittävistä punaisista juovista, yskien vieläkin. Hän olisi huomenna pitkään sängyssä. Hänewn vatsaansa näytti kehkeytyvän pari valtavaa ruhjetta.

Karl taputti onnessaan arpisia ja vääntyneitä käsiään.

'Mainiota! Oli jo aikakin saada tänne joku kunnon ottelija!' Shrotka kuitenkin oli hymytön. Hän katsoi Kajrosia tyynesti ja sanoi kylmästi:

'Säännöt olivat: Kunnes yksin oleva ei enää jaksa. Ilmeisesti minun on toimittava näiden poikien sijaisena. Jos,' hän kääntyi nyt uteliaan Karlin puoleen, 'saisin lainata yhtä vartijoistasi?' Karl nyökkäsi innoissaan ja viittasi Johannille.

Oppilaiden puuskutus ja puisten miekkojan kalina alkoi hiljentyä yhä useampien kolmikoiden lopettaessa. Karl kääntyi ja karjaisi, saaden pojat hypähtämään: 'Jatkakaa! Uusi ottelija keskelle! Hans, sinä ottelet Jacobin kanssa! Tal, sinä saat lyhyen tauon, pärjäsit ystävääsi paremmin.' Tal nyökkäsi ja istahti alas. Hansille Karl karjaisi: 'Ylös, vätys!' Hans kampesi itsensä pystyyn ja nilkutti sivummalle, missä kierosti hymyilevä vartija odotti, taputtaen puumiekkaansa rytmikkäästi reittään vasten.

Kajros kumarsi kahdelle vastustajalleen ja nämä kumarsivat takaisin. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan lähtenyt hyökkäykseen vaan alkoi kiertää ympyrää Shrotkan ympärillä, pakottaen Johannin pitämään yllä melkoista vauhtia jos tämä halusi päästä hänen selkäpuolelleen. Shrotkalla oli puinen suojus sapelinsa ympärillä, mutta se ei silti häntä juurikaan hidastanut; ensimmäinen iskusarja sai Kajrosin horjahtelemaan taaksepäin saplein leikatessa ilmaa. Yksi isku tulikin läpi, pehmeä kolaus kylkiluihin. Kajros ei tästä kuitenkaan välittänyt vaan iski takaisin aseellaan, pakottaen Shrotkan perääntymään askeleen. Tämä antoi Kajrosille aikaa torjua Johannin lyönti.

Hän ei kuitenkaan jättänyt sitä siihen vaan lähti raivoisaan hyökkäykseen. Talin yllätykseksi hän sai aseen putoamaan ranteeseen suunnatulla iskulla, jota seurasi lyönti kaulan sivuun. Vartija kaatui raskaasti maahan. Se tuli Kajrosille kuitenkin kalliiksi; hän puuskutti kuin kuoleva kääntyessään juuri ajoissa torjumaan Shrotkan seuraavaa hyökkäystä. Johann nilkutti sivummalle rannettaan pidellen, Karlin nauraessa täyttä kurkkua. Vartija tuli seisomaan tämän viereen, pudistellen päätään häpeissään.

Shrotka taas oli aivan eri maata, hän antoi Kajrosille hädin tuskin tilaa liikkua. Pari tanssi edestakaisin, nostaen pölyä maasta. Taistelu tuntui jatkuvan loputtomiin ilman osumia kumpaankaan ottelijaan. Shrotka ei kuitenkaan näyttänyt edes hengästyneeltä. Hänen suunsa pysyi tunteettomana viivana kuolleiden silmien alla. Kajros taas huohotti ja irvisteli torjuessaan ja hyökätessään.

Tal vain pudisteli päätään. Hänelläkään ei olisi mitään mahdollisuuksia Kajrosia vastaan oikeilla aseilla. Tämä ei tainnut edes taistella häntä vastaan tosissaan; hän liikkui nyt paljon nopeammin kuin Talia vastaan harjoitellessaan; sauva piti kevyttä, jatkuvaa suhinaa heiluessaa edestakaisin. Tal vilkaisi katsomoon ja tavoitti Auroran katseen. Kontakti kesti hetken ja sai hänen sydämensä lyömään nopeammin. Sitten hänen oli katsottava pois. Hän asetti pätensä puuskaan rinnalleen ja potki hiekkaa.

Kova läimäys sai hänen huomionsa palaamaa takaisin otteluun. Shrotka oli ilmeisesti lyönyt Kajrosia poskeen miekkansa leveällä lappeella. Kajros oli lennähtänyt selälleen osuman voimasta, mutta kierähti nopeasti ylös ja oli hetkessä jaloillaan. Sitten hän kävi entistä raivoisampaan hyökkäykseen, pakottaen Shrotkan hetkellisesti puolustuskannalle.

Se ei kuitenkaan kestänyt kauaa; hetkeä myöhemmin Shrotkan käsi piti Kajrosin asekättä ruuvipihtimäisessä otteessa suoraan sivullepäin, toisen lepuuttaessa sapelia pojan harteilla, terä kaulaan päin. Tal ei edes huomannut sen tapahtumista.

Shrotka hengitti edelleen kevyesti, Kajros huohotti hillittömän raskaasti. Sitten hän kohautti olkiaan ja kumarsi päätään. Shrotka kumarsi myös ja laittoi aseensa takaisi tuppeensa, ottaen suojuksen pois samalla nopealla liikkeellä. Tal näki tässäkin aseessa sinisen kiillon, mutta sen lape oli sileä, toisin kuin Kajrosin aseen varsi. Tämä käveli päätään pudistaen Talin luo.

'Hyvin tehty! Missä olet oppinut käyttämään tuota asettasi noin?' Karl nauroi Talin takaa. Tämä hätkähti; Karl pystyi liikkumaan äänettä niin halutessaan. Kajros kohautti olkiaan.

'Siellä täällä. Shrotka on hyvä opettamaan,' hän lisäsi virnistäen ironisesti. Karl nyökkäsi ja nauroi hieman lisää. Shrotka käveli oppilaiden keskellä ja jakoi heidät uudestaan pareiksi, taitojen perusteella. Kajros ja Tal ottelivat taas keskenään.

'Sinä ottelit todella hyvin,' Tal sanoi, tietämättä oikeastaan miksi samalla kun torjui osuman joka olisi iskenyt häneltä tajun kankaalle. Kajros pudisti päätään.

'Minulla ei ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia. Kenelläkään ei ole,' hän puuskutti ja iski Talin hartian tunnottomaksi. Miekka putosi kädestä joka ei suostunut toimimaan. Tal hymyili avuttomasti ja nappasi miekkansa jatkaakseen.

'Nyt te ette tarvitse aseitanne. Pankaa ne sivuun,' Shrotka kuulutti. Oppilaat tottelivat, hieman yllättyneinä. Karl katsoi Shrotkaa uteliaana. Kajros huokaisi ja heitti aseensa sivummaksi. Karl konkkasi sen luo, vetäisi suojan pois ja kuljetti sormeaan edestakaisin laippojen kuopissa ja säröisssä ihailevasti. Tal asetti omansa myös sivummalle.

'Aina ei ole aseita saatavilla. Joskus joudutte puolustamaan itseänne paljain käsin. Niinkuin nyt. Ottelette paljain käsin, kunnes toinen on tajuton tai luovuttaa,' Shrotka käski. Oppilaat vilkuilivat toisiaan ja mutisivat, mutteivät kehdanneet sanoa mitään, Karlin mulkoillessa heitä aarteensa yli.

Tal voihkaisi katsellessaan vastustajaansa. Vaikka hän itse oli ikäisekseen todella voimakas ja sopusuhtainen, Kajros oli selvästi ylivertainen. Tästä tulisi kivuliasta, hän aavisti sen. Samaa myös lupasi innostunut kiilto Kajrosin ja Karlin silmissä.

Hän oli oikeassa, ei mennyt kauaakaan kun hän makasi maassa selällään, Kajrosin sääri ja polvi olivat salpaamassa hänen hengitystään hänen rintansa ja vatsansa päällä. Vaikka hän kuinka yritti, hän ei päässyt pois. Lopulta maailma alkoi pimetä ja hänen oli pakko luovuttaa. Kajros nousi ylös ketterästi, antaen Talin tasata hengitystään maassa.

'Ja luovutuksen jälkeen uusi erä!' Kailotti Karl. Muut oppilaat katsoivat hieman yllättyineinä häntä, mutta näkivät sitten Talin ja virnistelivät. He itse eivät vielä olleet päässeet juuri mihinkään.

Tal nousi pystyyn ja kävi uudestaan sitkeästi päälle vaikka tiesi lopputuloksen. Hetken aikaa hän pärjäsi jotenkuten; hän ei kärsinyt kovinkaan pahasti. Oikea suora ohjattiin sivuun Kajrosin ohimon vierestä, sitten Talia sattuikin joka paikkaan. Iskuja satoi hänen kylkeensä ja pään sekä kaulan sivuun nopeammin kuin hän ehti laskea. Jalat pettivät alta. Hän tuiskahti istualleen maahan.

Kajros hypähteli edestakaisin päkiöillään, taivutellen ranteitaan. Tal kosketti sormillaan kylkeään. Onneksi mitään ei ollut murtunut. Tämän jälkeen hänellä olisi kyllä kipeä olo. Nyt jo paljon hitaammin hän kankesi itsensä pystyyn. Kajros lopetti hyppelynsä ja alkoi lähestyä. Tal nosti myös kätensä ylös.

'Tal! Sinä saat otella Hansia vastaan! Kajros, tule tänne! Minulla olisi hieman asiaa,' Karl jyrisi. Pojat tottelivat, Kajros ymmällään, Tal helpottuneena. Hans ei häntä pieksisi samalla lailla kuin Kajros, hyvin todennäköisesti päinvastoin.

Hän oli oikeassa, Hansista ei ollut hänelle vastusta. Hän ehti jopa aina välillä(Hansin kiroillessa ja pidellessä milloin mitäkin paikkaa) vilkaista Kajrosin suuntaan. Tämä oli uppoutunut vilkkaaseen keskusteluun vakavailmeisen Karlin kanssa. Shrotka kierteli ottelijoiden keskuudessa, sanomatta mitään.

Tunnin kuluttua Karl käski lopettaa ('Ja näyttäkääkin paremmilta ensi kerran kun meillä on ulkopuolisia katsojia!') ja ottelijat lähtivät, enemmän tai vähemmän vammautuneina valmistautumaan kuka mihinkin. Hansilla meni todella kauan laittaa villainen harjoituspaitansa takaisin päälleen. Tal irvisti ja pujotti sen kerralla niskaansa, purren hammasta kipua vastaan. Kajros oli jo lähtövalmiina, harmaat harjoitustamineensa jo päällään, ainoastaan yksi Shrotkan aiheuttama juova kyljessään ja kevyt naarmu poskipäässään.

'Missä olet oppinut taistelemaan tuolla lailla?' Hans kysyi matkalla takaisin. Hän heilautti kättään katsomoon ja moni vastasi. Tal kuitenkin huomasi, että nyt yllättävän moni katsoi Hansin sijaan kuitenkin Kajrosia. Tämä taas ei ollut huomaavinaakaan. Tal itse vilkaisi Auroraa. Tämän vaaleiden kiharoiden alta katsovat silmät lukittuivat hänen omiinsa hetkeksi. Sitten he olivat katsomon ohi ja pois kentältä.

'Siellä täällä, matkan varrella oppii kaikenlaista,' Kajros vastasi. Hans jatkoi lörpöttelyään, mutta Tal huomasi tässä kytävän kiukun häviön johdosta. Hän itse ei oikein voinut olla vihainen; häviö oli ollut niin totaalinen, ettei siihen voinut oikein mitään sanoa. Olihan hän toki hieman kateellinen Kajrosin taitojen johdosta, mutta hän kuitenkin tiesi, miksi tämä oli niin hyvä kuin oli, toisin kuin Hans.

Päivä kului kaupungilla kävellessä; kaikki mielenkiintoinen tapahtui aina illalla, joten pojat vain malkesivat ympäriinsä puhellen tyhjänpäiväisiä. Kaikki kantoivat aseitaan mukanaan, mutta Tal huomasi Kajrosin jättäneen aseensa kääreen pois. Sauva oli koko ajan käden ulottuvilla. Tämä johti hänet miettimään Kajrosin Karlin kanssa käymää keskustelua.

Päivä kääntyi iltaan ja korventava kuumuus vaihtui sopivaksi viileydeksi. Tal katseli hieman huolissaan ympärilleen. Ilmassa leijui jännittynyt tunne, aivan kuin itse ilma olisi odottanut jonkin katkeamista. Hans ei tuntunut huomaavan mitään. Kajros taas oli hiljainen ja hieman kalpea. Tal ihmetteli kovasti tätä, hänen näkemänsä perusteellä tämä oli avoin ja iloinen tyyppi.

'Minusta meidän pitäisi mennä tänään katsomaan kentällä järjestettävää esitystä,' Hans sanoi heille. Kajros myöntyi nyökkäämällä vaisusti. Tal naurahti ja myöntyi sitten itsekin; hän tiesi, mistä esityksessä oikeasti oli kyse. Hans halusi saada hieman menetettyä ylpeyttään takaisin kiertelemällä katsomon tyttöjen keskuudessa.

Heidän kävellessään kaupungin hitaassa, levollisessa ihmisvirrassa Tal vilkuili jatkuvasti ympärilleen, etsien Auroraa katseellaan. Hansin lörpötys liukui häneltä ohi korvien. Vaikka taivas oli lähestulkoon musta, tähdet loistivat vaimeasti ja lukemattomat soihdut loivat kirkkaan valaistuksen kaupungin kaduille.

'Kerrohan, Kajros, oletko itse koskaan päässyt kokemaan naisen kosketuksen hekumaa?' Hans laukaisi yhtäkkiä. Tal irvisti. Ilmeisesti Hansin iti paikata arvoasemaansa tällä tavoin.

'Kyllä, kerran,' vastasi Kajros hiljaa. Nyt hän vastaili Hansin kysymyksiin lyhyin, hiljaisin lausein, toisin kuin eilen. Tal pisti tämän kuitenkin toipumisen piikkiin. Hiljainen keskustelu ypäröi heitä; nyt oli perjantai, eikä kukaan halunnut rikkoa vallitseva rauhallisuutta. Remakka meno oli tarkoitettu muihin kortteleihin.

Lopulta he saapuivat kentälle, jossa esitys järjestettäisiin. Esiintyjät läämittelivät jo, heiluttelivat käsiään ja venyttelivät rauhallisesti. Illan esitys olisi taidon, ei voiman näyte.

Hans valitsi taas kerran heidän istumapaikkansa, niin, että heitä ympäröi lauma ylhäisön tyttäriä. Kajros ja Tal keinottelivat itsensä joukon reunalle saadaksen edes hetken rauhaa. Talin huomaamatta Shrotka livahti katsomoon heidän taakseen.

'Minun ei ehkä olisi pitänyt tulla,' Kajros mutisi itsekseen.

Kylmä tuulahdus sai monet katsojat nostamaan ihmeissään päätään. Keskikesällä ei moisia yleensä esiintynyt. Monet naiset vetivät huivinsa tiukemmin ympärilleen tai painautuivat seuralaisensa kainaloon tiukemmin. Hansin tapauksessa kävi juuri näin. Shrotkan silmät kiiluivat syöksähdellessään sinne tänne ihmisjoukossa. Tal sulki silmänsä ja huokaisi.

'Minun ei ehkä olisi pitänyt tulla,' Kajros toisti niin hiljaa, ettei kukaan kuullut.

Eräs tietty tähti tuikahti kylmästi, kuin hänelle vastaten ja hän virnisti itsekseen.

[Muutoksen tuoja]

Herranen aika, näin hyvä ja pitkä tarina eikä kukaan ole edes jaksanut kommentoida.
tarina on mielenkiintoinen ja kuvailet hyvin. Muutama kirjoitusvirhe löytyi, mutta ei se lukemista häirinnyt.
toivottavasti jatkat vielä tarinaasi

[Käyttäjä Tunnus]

Todella mukaansatempaava tarina! Odotan mielenkiinnolla jatkoa.

[OneManArmada]

Herranen aika, näin hyvä ja pitkä tarina eikä kukaan ole edes jaksanut kommentoida.
tarina on mielenkiintoinen ja kuvailet hyvin. Muutama kirjoitusvirhe löytyi, mutta ei se lukemista häirinnyt.
toivottavasti jatkat vielä tarinaasi

Ehkä siksi koska se on niin. Kuvailet aika hyvin, mutta kiinnostavia pointteja olisi saanut olla enemmän.

[Acheros]

Aplodit, yksi parhaista ja mielenkiintoisimmista tarinoista joita olen sotussa lukenut, ja olen lukenut lähes kaikki mainitsemisen arvoiset luullakseni. Teksti vei mukanaan ja se oli pakko vain lukea loppuun siltä seisomalta. Toivottavasti saat jatkoa tähän, olisi mielenkiintoista nähdä mitä seuraavaksi tapahtuu.

Kouluarvosanaksi antaisin jotain 9 luokkaa.