Sivu 1/1

FABA tiimiturnaus 2008 järjestelyä

Lähetetty: Ke 14.11.2007 01:24
Kirjoittaja -Emppu-
Ordo aboensis järjestää tulevana keväänä Faba tiimiturnauksen T-talolla. Tapahtuman vastuuhenkilöinä toimii tällä kertaa Sami Järvinen ja allekirjoittanut ja mukaan on lupautunut ainakin Aki ja Olli. Kyseessä on kuitenkin melkoisen suuri tapahtuma joten tämän tredin tarkoituksena onkin löytää lisää tekijöitä järjestelyporukkaan. Jos sinua sii kiinnostaa turnauksien järjestely niin nyt olisi hyvä mahdollisuus nähdä miten se käytännössä tapahtuu.

Ensimmäinen järjestajien kokous on sovittu maanantaille 19.11 Elämän sanassa (ennen Faba-liigan alkua). Tarkoituksena on käydä läpi tavoitteet ja ideat ja saada perusjuttuja alulle. Itse turnaukseen on aikaa noin puoli vuotta joten suunnitteluaikaa on rutkasti. Turnaukselle on saatu yhdistyksen hallituksen siunaus ja ideoita on mietitty jo viime vuodesta lähtien, mutta muuta konkreettista ei ole vielä turnauksen eteen tehty.

Kaikki työt tullaan tekemään vapaaehtoisvoimin eli järjestelyporukalle ei makseta palkkaa tai jaeta mitaleita. Kaikki apu on kuitenkin tervetullutta ja tarkoituksena onkin saada uusia ihmisiä innostumaan turnausten järjestämisestä. Joten ilmestykää paikalle jos kiinnostusta löytyy.

T: Mikko "Emppu" Kulmala

Re: FABA tiimiturnaus 2008 järjestelyä

Lähetetty: Ke 21.11.2007 00:36
Kirjoittaja -Emppu-
Jooh, eka kokous takana ja toivottavasti saattiin ideat ja tavoitteet välitettyä paikalla olleille. Seuraava kokous siis sovittiin pidettäväksi sunnuntaina 16.12 cafe Robertsissa. Siihen mennessä olen saanut selvitettyä tarkemmin T-talon vapaat vuorot ja Heikki lupasi selvittää mahdollista majoituspaikkaa. Aki lupautui alustavasti "kolmanneksi tuomariksi" ja varapelaajajiksi on lupautunut Olli ja mahdollisesti Timo.

Seuraavaan kokoukseen mennessä tiedetään jo mahdolliset viikonloput turnaukselle ja porukka joka
turnausta on järjestämässä eli voidaan ruveta miettimään hommaa hiukan yksityiskohtaisemmin. Tässä
joitain tärkeimpiä aiheita:

- Turnauksen yleiskuva : Kenelle suunnattu, mahdollinen osallistujamäärä.
Kun ollaan pääästy näistä selville tiedetään tarkemmin kuinka paljon turnaukseen on rahaa käytettävänä.
Tarkoitus siis on, että osallistumismaksuilla katettaisiin koko turnauksen menot.

- Budjetti: Alustava rahankäyttösuunnitelma turnaukselle.
Lasketaan kuinka paljon rahaa on kuluu tilavuokriin ja palkintoihin jotta tiedetään
kuinka paljon voidaan panostaa "lisäarvoa" tuoviin juttuihin (ruokatarjoilu yms.)

- Alustava aikataulu: ajankäyttösuunnitelma turnausviikonlopulle
Käydään läpi hyvin suurpiirteisesti läpi turnausviikonlopulle suunnitellut tapahtumat, jotta saadaan
parempi kuva siitä kuinka paljon ihmisiä ja resursseja tarvitaan eri päivinä ja eri paikoissa.

Yllä mainittujen keskustelunaiheiden tarkoituksena on siis saada turnaus mitoitettua oikein ja rakentaa "yleiskuva" kaikille järjestäjille. Ideoita on jo kertynyt paljon, mutta niiden sovittaminen yhdelle viikonlopulle voi olla vaikea, joten tässä vaiheessa ei vielä kannata suhtautua kaikkeen liian vakavasti.

Jos tulee jotain kysyttävää tai hyviä ideoita turnaukseen liittyen niin kirjoitelkaa toki tähän trediin.

Re: FABA tiimiturnaus 2008 järjestelyä

Lähetetty: Ke 21.11.2007 15:24
Kirjoittaja Foo bar
-Emppu- kirjoitti: Jos tulee jotain kysyttävää tai hyviä ideoita turnaukseen liittyen niin kirjoitelkaa toki tähän trediin.
Käykö sääntöpaketin ja skenaarioiden käsittely myös?

Voisin laittaa ne pari jo monien (?) korviin tulleet ideani:

1) Armeijoiden pistejako uusiks: 2250, 1500 ja 1000 (vanha: 2000, 1500, 1250)
=> syntyisi kolme paremmin toisistaan erottuvaa armeijaa, minusta vanhan "vika" oli siinä, että pienet armeijat olivat liiaksi toistensa kaltaisia koon/rakenteen suhteen. Sitä en osaa sanoa toisiko tämä lisäarvoa, mutta viisaammat ajatelkoot tätä, jos siihen vaan on aikaa.
- Pieniä säätöjä voisi tehdä, esim. 1000p = 1 core, 1500p = 2 core ja 2250p = normaali, kirjan mukaan TAI ETC:n mukainen.

2) Skenaario jossa pelit menee: 2250 vs. 2250 ja 1500+1000 vs 1500+1000
=> tätä combinaatiota ei olla vielä kokeiltu ja voisi olla ihan ok, enkä usko, että pelit veisi hirvittävästi aikaa. Lisäarvo? Jaa-a. Itse voisin tykätä tuon tyylisestä pelistä, missä on 2v2 ja 1v1 olisi se Kenraali vs. Kenraali, missä "kovat jätkät ottaa mittaa toisistaan" =D
- Tuon skenaarion muusta mahdollisesta sisällöstä en sano mitään, kun en ole päässyt vielä niin pitkälle.

Pidin siitä ilmainen BSB-ideasta, joten sen voisi minun mielestä säilyttää, tosin.. voisin tehdä sen muutoksen, että maaginen lippu olisi pakollinen kuten aiemminkin, mutta vapaasti valittava - koska kallein ei välttämättä ole joukkueen taktiikan kannalta se käyttökelpoisin vaihtoehto. Toisi vähän enemmän vapautta BSB:lle.

Noin, nyt saa heittää ne vanhat kananmunat =)

(muoks. ETC...)

Re: FABA tiimiturnaus 2008 järjestelyä

Lähetetty: Ke 21.11.2007 20:54
Kirjoittaja -Emppu-
Tarkoitus oli että turnaus on suunnattu "kehittyneemmile" pelaajille, mutta sääntöpaketti olisi kuitenkin sen verran simppeli ettei se rajaisi pelaajia pois. Loogisesti ajateltuna mitä pienemmät armeijakoot, sitä helpompi olisi saada tiimi kasaan. Itselläni ei kuitenkaan ole vahvoja mielipiteitä pelien koosta, mutta olisi mukavaa jos listoissa olisi pieniä modaamis mahdollisuuksia.

Suurin haaste onkin saada säännöistä niin selkeät, että kolme toisilleen ennestään tuntematonta hennkilöä voisi netin välityksellä saada tiimin kokoon. Turussa pelikavereiden löytäminen ei tällä hetkellä pitäisi olla vaikeaa, muttta muualla asiat eivät välttämättä ole yhtä hyvin sen suhteen. Ehdotuksia sääntöihin voi edelleen esittää seuraavassa kokouksessa tai tähän trediin, mutta epäilen että Sami jaksaa netissä esitettyihin kysymyksiin vastata. :)

Re: FABA tiimiturnaus 2008 järjestelyä

Lähetetty: Ke 21.11.2007 22:18
Kirjoittaja Foo bar
-Emppu- kirjoitti:Tarkoitus oli että turnaus on suunnattu "kehittyneemmile" pelaajille, mutta sääntöpaketti olisi kuitenkin sen verran simppeli ettei se rajaisi pelaajia pois. Loogisesti ajateltuna mitä pienemmät armeijakoot, sitä helpompi olisi saada tiimi kasaan. Itselläni ei kuitenkaan ole vahvoja mielipiteitä pelien koosta, mutta olisi mukavaa jos listoissa olisi pieniä modaamis mahdollisuuksia.
Tuossa ehdotuksessani oli yksi iso armeija ja yksi pienempi (1000p) mitä viime kerralla. Yhden isomman löytäminen/joukkue tuskin on ylitsepääsemättömän vaikea tehtävä, kun niitä joukkueita aletaan kasaamaan. (OT: Tulipa tästä mieleen, kun Turku Fanaticiin tuli se nuori kloppi, joka halusi pelata ja ilmoitti, että hänellä on 600p mariiniarmeija mukana.)
Suurin haaste onkin saada säännöistä niin selkeät, että kolme toisilleen ennestään tuntematonta henkilöä voisi netin välityksellä saada tiimin kokoon. Turussa pelikavereiden löytäminen ei tällä hetkellä pitäisi olla vaikeaa, muttta muualla asiat eivät välttämättä ole yhtä hyvin sen suhteen. Ehdotuksia sääntöihin voi edelleen esittää seuraavassa kokouksessa tai tähän trediin, mutta epäilen että Sami jaksaa netissä esitettyihin kysymyksiin vastata. :)
Totta. Turussa sitä populaa riittää ja monilla on useampi armeijakin mistä valita. Kaipa ne säännöt saadaan riittävän yksiselitteisiksi, kun lukee ne sillä "mitä ne sanovat ja mitä ne eivät sano"-tyylillä läpi. Samilta luulis sujuvan sääntöpaketin tarkastaminen, ettei sinne jää villisian kokoisia reikiä.