*nimetön* [Faba tarina kuitenkin]
Lähetetty: Ke 09.01.2008 18:43
Joo, kirjottelin tässä tarinan, älkää olko liian ankaria, se on minun ensimmäinen.
Toivottavasti pidätte.
Sareth näki luolansuulla kirkasta, sokaisevaa valoa. Hän oli kävellyt tuota samaa kirottua tunnelia pitkin jo päiviä, tai näin hän ainakin luuli, koska hän ei ollut nähnyt aurinkoa pitkään aikaan. Hän oli likainen ja väsynyt. Hänen ruokavaransa olivat lopussa. Hän ei itsekkään muistanut kunnolla miten alunperinkään joutui tähän tunneliin. Pian hän kuitenkin muisti kuinka hän oli ratsastanut metsässä, oli ollut kaunis kesäilta. Hän muisti nähneensä jo kotikyläsnä edessään, kun metsästä kuului suhahdus, ja äänen suunnilta lennähti nuoli, joka osui suoraan hänen hevosesna, Valen kaulaan. Vale oli noussut korskuen takajaloilleen, ja Sareth oli lennähtänyt maahan sen selästä. sareth oli nopeasti ryöminyt Valen maahan kaatuneen ruumiin taakse ja ottanut nahkaisen ruokapussinsa ja miekkansa nahkaisestatupesta, joka roikkui Valen selässä olevasta satulasta. Tämän jälkeen hän oli ryöminyt metsään, mutta kuuli pian askelia Valen ruumiin luota. Sareth katsoi samaan suuntaan, ja näki jalat, ei kovinkaan paksut. Jalat olivat puettu mustiin housuihin, ja niiden päällä oli tummansininen kaapu. Sareth lähti juoksemaan syvemmälle metsään peläten henkensä puolesta. Salamurhaaja oli kuitenkin kuullut hänet, vaikka sareth ei omasta mielestään ollut päästänyt ääntäkään. Pian Sareth pysähtyi, kun hänen edessä oli korkea kallio, jota hän ei pystynyt kiertämään, eikä ylittämään. Hän ei tiennyt mitä tehdä, kunnes näki kallioseinämässä pienen, pimeän suuaukon. Hän kuitenkin ajatteli, että sinne meneminen olisi liian vaarallista. Hänen mielensä kuitenkin muuttui pian, kun hänen vasempaan polvitaipeeseensa osui nuoli. Sareth älähti, kun kupi levisi räjähdysmäysesti, hän kääntyi ympäri, ja näki taas nuo samat jalat, mutta tällä kertaa hän näki enemmänkin: melko pitkän tummansiniseen kaapuun pukeutuneen miehen, jolla oli tummansinen huppu päässään, ja hänen kasvoistaan näkyi vain silmät ja vähän nenää, koska loppua peitti musta huivi. Hahmo oli tarttunut miekkansa kahvaan, joka työntyi nahkaisesta, timanteilla koristellustellusta tupesta. Sareth lähti kävelemään luolan suuaukkoa kohti, vaikka hänen polvitaipeeseensa poltti joka askeleella. Hän kuuli kuinka salamurhaaja veti miekan tupesta. Sareth kaatui maahan nuolen aiheuttamien tuskien takia, paniikissa hän repäisi nuolen irti, ja hän tunsi kuinka verta rupesi valumaan, hän älähti uudestaan. Hän kääntyi ympäri ja näki salamurhaajan jo paljon tarkemmin, tämä piteli kädessään pitkää verestä tahriintunutta, mutta silti kiiltävää miekkaa. Sareth tunnisti heti että tuo miekka ei ollut ihmisen tekemä. Hän ajatteli että se olisi joko haltijoiden tai kääpiöiden kädenjälkeä. Hän arveli ettei pystysi mitenkään voittamaan tätä salamurhaajaa lähitaistelussa. Mutta Sarethin onneksi hänen vieressä oli vähän nyrkkiä isompi kylmän harmaa kivi, Sareth kurottiu ja sai sen käteensä. Kun hän taas katsoi salamurhaajan suuntaan, tämä oli jo vaarallisen lähellä. Sareth katsoi tämän silmiin, ja huomasi että ne olivat kirkkaan mustat. Sareth keräsi kaikki voimansa ja heitti kiven salamurhaajaa kohti, ja osui kuin osuikin tätä päähän. Salamurhaaja kaatui oudolla kielellä kiroten polvilleen muutaman sylen päähän Sarethista. Sareth tarttui miekkaansa ja nousi ylös, varmistaakseen kuitenkin ettei tämä pystisi seuraamaan häntä, hän huitaisi miekallaan, ja osui salamurhaajaa rintaan. Sareth oli tämän jälkeen juossut luolaan. Sarethin polvea koski kun hän mietti tätä. Hän oli jo lähellä valoa, ja alkoi jo erottaa vähän muotoja luolan ulkopuolelta. Pian hän kuitenkin kuuli tuon saman verta hyydyttävän rääkäisyn, jonka hän oli kuullut kerran aikaisemminkin. Hän kääntyi ympäri, ja näki vain pimeyttä. Hän nopeuttu kävelytahtiaan, ja piteli miekastaan tiukemmin kiinni. Hän huomasi tunnelissa toisen haaran, aivan suuaukon vieressä. Kun hän tuli sen kohdalle, hän katsoi toiseen haaraan, ja näki taas pelkkää pimeyttä. Yht' äkkiä keskelle tunnelia syttyi suuri kirkkaanpunainen liekki, Sareth kompastui säikästäessään. Hän nousi kyykkyyn ja katsoi liekkiä. Se oli Sarethista kiehtovan näköinen, hänen teki mieli mennä koskettamaan tätä. Nyt hän kuuli tuon saman vihlovan rääkäisyn, mutta nyt lähempää. Tismalleen samaan aikaan liekki sammui. Sarethin teki mieli mennä katsomaan paikkaa jossa liekki oli ollut. mutta hän ymmärsi kuitenkin lähteä luolasta pois ennenkuin se, mikä ikinä noitä huutoja päästeli saisi hänet kiinni.
Sareth oli päässyt ulos tuosta kirotusta, kuolleelta haisevasta luolasta. Hän siristeli silmiään auringossa, ja nuuhki puhdasta, hyvänhajuista ilmaa. Hän nostu kädet ilmaan, eikä ajatellut mitään pitkään aikaan. Hän kumminkin palasi takaisin maan pinnalle, tuntiettaan jomotusta jalassaan. Hän huomasi seisovansa metsän reunassa, aivan lähellä tietä, jossa hänen kimppuunsa oli hyökätty. Hän arvioi olevan noin puolipäivä. Hän katsoi vasemmalle, ja huomasi kotikylänsä aivan lähellä. Sareth käveli tien reunaan, hän kuitenkin pysähtyi kuullessaan hevosten ääniä tieltä. Hän piitoutui pensaikkoon, ja jäi odottamaan. Pensas oli viileä ja kosteä, josta hän päätteli, että aivan vähän aikaa sitten oli satanut. Pian hän huomasi teillä kolme ratsumiestä, jotka puhelivat jostain, jota Sareth ei kuullut. Hän tunnisti heti nuo ratsumiehet ihmisiksi, mutta päätti silti pysyä pensaassa vielä vähän aikaa. Kun ratsumiehet tulivat lähemmäksi, Sareth kuuli naurua, ja tunnisti keskimmäisen ratsastajan, Se oli hänen veljensä, Vidar. Vidar oli häntä kolme vuotta vanhempi, paljon pidempi ja vahvempi. Sareth oli iloinen nähdessään tuttuja kasvoja pitkästä aikaa. Sareth astui tielle. Silloin ratsumiehet pysähtyivän, ja vetivät miekkansa esiin. Sareth säpsähti, ja hänen pitkät, mustat ja kiharaiset hiukset lennähtivät hänen silmilleen.
"Sareth oletko se sinä?" Vidar huudahti iloisena.
Mitään vastaamatta Sareth siirsi hiukset silmiltään. Vidar laskeutui hevosensa selästä ja pani miekkansa tuppiin.
"Näimme Valen kuolleena keskellä tietä, onko kaikki hyvin?" vidar kysyi vakavoituen.
"No, olenpahan elossa." Sareth naurahti.
"Näytät kärsineeltä, mitä sinulle on tapahtunut?" Vidar sanoi.
"Minut yritettiin salamurhata, se on kuitenkin pitkä tarina. Kerron sen myöhemmin." Sareth vastasi.
"Nyt sinut pitää kuitenkin saada kylpyyn." Vidar sanoi, ja jatkoi "Hyppää hevoseni selkään, niin lähdetään."
He ratsastivat kylään nopeasti.
"Pirun kuuma täällä." Sareth tokaisi, kun he olivat saapuneet kotipihaansa.
"Se on noiden hiuksiesi syytä, leikkaisit ne ihmeessä niinkuin olen sanonut jo monta kertaa." Vidar naurahti.
Vidar ja Sareth astuivat taloon sisään. Heidän vanha äitinsä tervehti heitä iloisena. Heidän isänsä oli kuollut jo kauan sitten, hän oli kadonnut taistelussa kaaoksen kulttia vastaan.
"Sareth, mitä sinulle on tapahtunut?" heidän äiti kysyi.
"kerron myöhemmin, nyt minä riennän kylpyyn." Sareth vastasi.
Sareth käveli suoraan kylpyhuoneeseen, ja riisui likaiset ja repaleiset vaatteet päältään.
Hän näki seinää vasten ämpäreitä täynnä vettä. Hän tyhjensi ne kylpyammeeseen, ja koetti vettä. Sen jälkeen hän astui ammeeseen, ja asettui makaamaan ammeeseen. Hän oli tunteja kylvyssä, aina illalliselle asti, jolloin jän sai Vidarilta puhtaat vaatteet, ne olivat vähän väljät, mutta se ei Sarethia haitannut.
Illallisella Sareth keroi mitä hänelle oli tapahtunut, jokaista pientä yksityiskohtaa myöten. Kun hän lopetti hä'n huomasi, että ulkona oli jo pimeää. Sareth ja Vidar toivottivat hyvää yötä äidilleen, ja lähtivät portaita ylös makuuhuoneisiinsa. Sareth kaatui heti sängylle, ja oli onnellinen päästessään lämpimään ja pehmeään sänkyyn. Hän nukahti heti levottomaan uneen.
Sareth heräsi yöllä, ja huomasi olevansa aivan hikinen. Kuu oli jo noussut korkealle pilvettömälle taivaalle. Oli lähes täysikuu, Sareth nousi seisomaan, ja katsoi ulos ikkunasta nukkuvaan kylään, heillä oli suurin talo koko kylässä, joten hän näki kaikkialle kylän sillä puolen. hän näki torin, kaupungintalon, kellotornin ja kalakauppiaan mökin. Sareth ja Vidar olivat jo lapsina ystävystyneet kalakauppiaan kanssa, ja toimi heille ikäänkuin isän korvikkeena ja miehen mallina. Hän ja Vidar olivat monet kerrat leikkineet kalakauppiaan vanhan kissan kanssa, joka oli kuitenkin loppujen lopuksi kuollut. Sarethin mieleen muistui heti eräs kerta, kun hän ja Vidar olivat ärsyttäneet torilla erästä lihakauppiasta, joka oli lähtenyt heidän peräänsä, ja he olivat juosseet kalakauppiaan mökkiin, ovella he tiesivät jo olleensa turvassa, kunnes Vidar oli kompastunut ovimatolla makaavaan kissaan. Sareth oli kaatunut Vidarin päälle, ja lihakauppias oli saanut heidät kiinni. Sinä päivänä hän ja Vidar olivat päässeet siivoamaan lihakauppiaan puotia. Sareth naureskeli hiljaa itsekseen tapaukselle. Hän kääntyi ympäri ja oli jo menossa sänkyyn, kun hänen silmäkulmassaan näkyi kirkas valo. Sareth kääntyi ympäri ja näki kylän muurin ulkopuolella saman kiehtovan punaisen liekin, jonkä hän oli nähnyt tunnelissa, hän katsoi yllättyneenä liekkiä. Silloin hän kuuli taas sen vertahyydyttävät ja selkäpiitä karmivan huudon, mutta kovempana ja pelottavampana kuin koskaan. Nyt liekki ei sammunut. Se näytti kasvavan, ja Sareth oli aivan varma että hän kuuli puhetta... Aivan kuin liekki olisi puhunut hänelle. Vidar oli herännyt tuohon huutoon. Hän juoksi Sarethin huoneeseen, ja katsoi ulos ikkunasta. Samalla kun hän astui huoneeseen, liekki sammui, ja liekin mukana puhe loppui. Vidar kysyi:
"Kautta Sigmarin, mikä TUO on?!"
Sareth katsoi, ja näki kuunvalossa hahmon, joka seisoi muurin ulkopuolella. Se ei ollut mitään mitä hän oli ennen nähnyt, näytti aivan kuin se olisi ollut tuskissaan, ja sillä olisi ollut luonnottoman monta kättä. Hahmo oli myös monta metriä pitkä ja melkein yhtä leveä. Sareth tunsi kylmät väreet selässään tuijottaessaan tuota hirvitystä.
______________________________________________________________________________________
Jatkoa seuraa, jos edes joku pitää siitä.
Toivottavasti pidätte.
Sareth näki luolansuulla kirkasta, sokaisevaa valoa. Hän oli kävellyt tuota samaa kirottua tunnelia pitkin jo päiviä, tai näin hän ainakin luuli, koska hän ei ollut nähnyt aurinkoa pitkään aikaan. Hän oli likainen ja väsynyt. Hänen ruokavaransa olivat lopussa. Hän ei itsekkään muistanut kunnolla miten alunperinkään joutui tähän tunneliin. Pian hän kuitenkin muisti kuinka hän oli ratsastanut metsässä, oli ollut kaunis kesäilta. Hän muisti nähneensä jo kotikyläsnä edessään, kun metsästä kuului suhahdus, ja äänen suunnilta lennähti nuoli, joka osui suoraan hänen hevosesna, Valen kaulaan. Vale oli noussut korskuen takajaloilleen, ja Sareth oli lennähtänyt maahan sen selästä. sareth oli nopeasti ryöminyt Valen maahan kaatuneen ruumiin taakse ja ottanut nahkaisen ruokapussinsa ja miekkansa nahkaisestatupesta, joka roikkui Valen selässä olevasta satulasta. Tämän jälkeen hän oli ryöminyt metsään, mutta kuuli pian askelia Valen ruumiin luota. Sareth katsoi samaan suuntaan, ja näki jalat, ei kovinkaan paksut. Jalat olivat puettu mustiin housuihin, ja niiden päällä oli tummansininen kaapu. Sareth lähti juoksemaan syvemmälle metsään peläten henkensä puolesta. Salamurhaaja oli kuitenkin kuullut hänet, vaikka sareth ei omasta mielestään ollut päästänyt ääntäkään. Pian Sareth pysähtyi, kun hänen edessä oli korkea kallio, jota hän ei pystynyt kiertämään, eikä ylittämään. Hän ei tiennyt mitä tehdä, kunnes näki kallioseinämässä pienen, pimeän suuaukon. Hän kuitenkin ajatteli, että sinne meneminen olisi liian vaarallista. Hänen mielensä kuitenkin muuttui pian, kun hänen vasempaan polvitaipeeseensa osui nuoli. Sareth älähti, kun kupi levisi räjähdysmäysesti, hän kääntyi ympäri, ja näki taas nuo samat jalat, mutta tällä kertaa hän näki enemmänkin: melko pitkän tummansiniseen kaapuun pukeutuneen miehen, jolla oli tummansinen huppu päässään, ja hänen kasvoistaan näkyi vain silmät ja vähän nenää, koska loppua peitti musta huivi. Hahmo oli tarttunut miekkansa kahvaan, joka työntyi nahkaisesta, timanteilla koristellustellusta tupesta. Sareth lähti kävelemään luolan suuaukkoa kohti, vaikka hänen polvitaipeeseensa poltti joka askeleella. Hän kuuli kuinka salamurhaaja veti miekan tupesta. Sareth kaatui maahan nuolen aiheuttamien tuskien takia, paniikissa hän repäisi nuolen irti, ja hän tunsi kuinka verta rupesi valumaan, hän älähti uudestaan. Hän kääntyi ympäri ja näki salamurhaajan jo paljon tarkemmin, tämä piteli kädessään pitkää verestä tahriintunutta, mutta silti kiiltävää miekkaa. Sareth tunnisti heti että tuo miekka ei ollut ihmisen tekemä. Hän ajatteli että se olisi joko haltijoiden tai kääpiöiden kädenjälkeä. Hän arveli ettei pystysi mitenkään voittamaan tätä salamurhaajaa lähitaistelussa. Mutta Sarethin onneksi hänen vieressä oli vähän nyrkkiä isompi kylmän harmaa kivi, Sareth kurottiu ja sai sen käteensä. Kun hän taas katsoi salamurhaajan suuntaan, tämä oli jo vaarallisen lähellä. Sareth katsoi tämän silmiin, ja huomasi että ne olivat kirkkaan mustat. Sareth keräsi kaikki voimansa ja heitti kiven salamurhaajaa kohti, ja osui kuin osuikin tätä päähän. Salamurhaaja kaatui oudolla kielellä kiroten polvilleen muutaman sylen päähän Sarethista. Sareth tarttui miekkaansa ja nousi ylös, varmistaakseen kuitenkin ettei tämä pystisi seuraamaan häntä, hän huitaisi miekallaan, ja osui salamurhaajaa rintaan. Sareth oli tämän jälkeen juossut luolaan. Sarethin polvea koski kun hän mietti tätä. Hän oli jo lähellä valoa, ja alkoi jo erottaa vähän muotoja luolan ulkopuolelta. Pian hän kuitenkin kuuli tuon saman verta hyydyttävän rääkäisyn, jonka hän oli kuullut kerran aikaisemminkin. Hän kääntyi ympäri, ja näki vain pimeyttä. Hän nopeuttu kävelytahtiaan, ja piteli miekastaan tiukemmin kiinni. Hän huomasi tunnelissa toisen haaran, aivan suuaukon vieressä. Kun hän tuli sen kohdalle, hän katsoi toiseen haaraan, ja näki taas pelkkää pimeyttä. Yht' äkkiä keskelle tunnelia syttyi suuri kirkkaanpunainen liekki, Sareth kompastui säikästäessään. Hän nousi kyykkyyn ja katsoi liekkiä. Se oli Sarethista kiehtovan näköinen, hänen teki mieli mennä koskettamaan tätä. Nyt hän kuuli tuon saman vihlovan rääkäisyn, mutta nyt lähempää. Tismalleen samaan aikaan liekki sammui. Sarethin teki mieli mennä katsomaan paikkaa jossa liekki oli ollut. mutta hän ymmärsi kuitenkin lähteä luolasta pois ennenkuin se, mikä ikinä noitä huutoja päästeli saisi hänet kiinni.
Sareth oli päässyt ulos tuosta kirotusta, kuolleelta haisevasta luolasta. Hän siristeli silmiään auringossa, ja nuuhki puhdasta, hyvänhajuista ilmaa. Hän nostu kädet ilmaan, eikä ajatellut mitään pitkään aikaan. Hän kumminkin palasi takaisin maan pinnalle, tuntiettaan jomotusta jalassaan. Hän huomasi seisovansa metsän reunassa, aivan lähellä tietä, jossa hänen kimppuunsa oli hyökätty. Hän arvioi olevan noin puolipäivä. Hän katsoi vasemmalle, ja huomasi kotikylänsä aivan lähellä. Sareth käveli tien reunaan, hän kuitenkin pysähtyi kuullessaan hevosten ääniä tieltä. Hän piitoutui pensaikkoon, ja jäi odottamaan. Pensas oli viileä ja kosteä, josta hän päätteli, että aivan vähän aikaa sitten oli satanut. Pian hän huomasi teillä kolme ratsumiestä, jotka puhelivat jostain, jota Sareth ei kuullut. Hän tunnisti heti nuo ratsumiehet ihmisiksi, mutta päätti silti pysyä pensaassa vielä vähän aikaa. Kun ratsumiehet tulivat lähemmäksi, Sareth kuuli naurua, ja tunnisti keskimmäisen ratsastajan, Se oli hänen veljensä, Vidar. Vidar oli häntä kolme vuotta vanhempi, paljon pidempi ja vahvempi. Sareth oli iloinen nähdessään tuttuja kasvoja pitkästä aikaa. Sareth astui tielle. Silloin ratsumiehet pysähtyivän, ja vetivät miekkansa esiin. Sareth säpsähti, ja hänen pitkät, mustat ja kiharaiset hiukset lennähtivät hänen silmilleen.
"Sareth oletko se sinä?" Vidar huudahti iloisena.
Mitään vastaamatta Sareth siirsi hiukset silmiltään. Vidar laskeutui hevosensa selästä ja pani miekkansa tuppiin.
"Näimme Valen kuolleena keskellä tietä, onko kaikki hyvin?" vidar kysyi vakavoituen.
"No, olenpahan elossa." Sareth naurahti.
"Näytät kärsineeltä, mitä sinulle on tapahtunut?" Vidar sanoi.
"Minut yritettiin salamurhata, se on kuitenkin pitkä tarina. Kerron sen myöhemmin." Sareth vastasi.
"Nyt sinut pitää kuitenkin saada kylpyyn." Vidar sanoi, ja jatkoi "Hyppää hevoseni selkään, niin lähdetään."
He ratsastivat kylään nopeasti.
"Pirun kuuma täällä." Sareth tokaisi, kun he olivat saapuneet kotipihaansa.
"Se on noiden hiuksiesi syytä, leikkaisit ne ihmeessä niinkuin olen sanonut jo monta kertaa." Vidar naurahti.
Vidar ja Sareth astuivat taloon sisään. Heidän vanha äitinsä tervehti heitä iloisena. Heidän isänsä oli kuollut jo kauan sitten, hän oli kadonnut taistelussa kaaoksen kulttia vastaan.
"Sareth, mitä sinulle on tapahtunut?" heidän äiti kysyi.
"kerron myöhemmin, nyt minä riennän kylpyyn." Sareth vastasi.
Sareth käveli suoraan kylpyhuoneeseen, ja riisui likaiset ja repaleiset vaatteet päältään.
Hän näki seinää vasten ämpäreitä täynnä vettä. Hän tyhjensi ne kylpyammeeseen, ja koetti vettä. Sen jälkeen hän astui ammeeseen, ja asettui makaamaan ammeeseen. Hän oli tunteja kylvyssä, aina illalliselle asti, jolloin jän sai Vidarilta puhtaat vaatteet, ne olivat vähän väljät, mutta se ei Sarethia haitannut.
Illallisella Sareth keroi mitä hänelle oli tapahtunut, jokaista pientä yksityiskohtaa myöten. Kun hän lopetti hä'n huomasi, että ulkona oli jo pimeää. Sareth ja Vidar toivottivat hyvää yötä äidilleen, ja lähtivät portaita ylös makuuhuoneisiinsa. Sareth kaatui heti sängylle, ja oli onnellinen päästessään lämpimään ja pehmeään sänkyyn. Hän nukahti heti levottomaan uneen.
Sareth heräsi yöllä, ja huomasi olevansa aivan hikinen. Kuu oli jo noussut korkealle pilvettömälle taivaalle. Oli lähes täysikuu, Sareth nousi seisomaan, ja katsoi ulos ikkunasta nukkuvaan kylään, heillä oli suurin talo koko kylässä, joten hän näki kaikkialle kylän sillä puolen. hän näki torin, kaupungintalon, kellotornin ja kalakauppiaan mökin. Sareth ja Vidar olivat jo lapsina ystävystyneet kalakauppiaan kanssa, ja toimi heille ikäänkuin isän korvikkeena ja miehen mallina. Hän ja Vidar olivat monet kerrat leikkineet kalakauppiaan vanhan kissan kanssa, joka oli kuitenkin loppujen lopuksi kuollut. Sarethin mieleen muistui heti eräs kerta, kun hän ja Vidar olivat ärsyttäneet torilla erästä lihakauppiasta, joka oli lähtenyt heidän peräänsä, ja he olivat juosseet kalakauppiaan mökkiin, ovella he tiesivät jo olleensa turvassa, kunnes Vidar oli kompastunut ovimatolla makaavaan kissaan. Sareth oli kaatunut Vidarin päälle, ja lihakauppias oli saanut heidät kiinni. Sinä päivänä hän ja Vidar olivat päässeet siivoamaan lihakauppiaan puotia. Sareth naureskeli hiljaa itsekseen tapaukselle. Hän kääntyi ympäri ja oli jo menossa sänkyyn, kun hänen silmäkulmassaan näkyi kirkas valo. Sareth kääntyi ympäri ja näki kylän muurin ulkopuolella saman kiehtovan punaisen liekin, jonkä hän oli nähnyt tunnelissa, hän katsoi yllättyneenä liekkiä. Silloin hän kuuli taas sen vertahyydyttävät ja selkäpiitä karmivan huudon, mutta kovempana ja pelottavampana kuin koskaan. Nyt liekki ei sammunut. Se näytti kasvavan, ja Sareth oli aivan varma että hän kuuli puhetta... Aivan kuin liekki olisi puhunut hänelle. Vidar oli herännyt tuohon huutoon. Hän juoksi Sarethin huoneeseen, ja katsoi ulos ikkunasta. Samalla kun hän astui huoneeseen, liekki sammui, ja liekin mukana puhe loppui. Vidar kysyi:
"Kautta Sigmarin, mikä TUO on?!"
Sareth katsoi, ja näki kuunvalossa hahmon, joka seisoi muurin ulkopuolella. Se ei ollut mitään mitä hän oli ennen nähnyt, näytti aivan kuin se olisi ollut tuskissaan, ja sillä olisi ollut luonnottoman monta kättä. Hahmo oli myös monta metriä pitkä ja melkein yhtä leveä. Sareth tunsi kylmät väreet selässään tuijottaessaan tuota hirvitystä.
______________________________________________________________________________________
Jatkoa seuraa, jos edes joku pitää siitä.
).