Kysymyksiä WHFB:n perussäännöistä
Lähetetty: Pe 29.02.2008 15:46
Olemme tässä kaveriporukalla itseopiskelleet bfsp:n mukana tulleesta sääntökirjasta tämän hyvin viihdyttävän pelin, mutta läpyskä jättää muutamia ihan perusasioita hieman epäselviksi.
Vastauksia internetin loputtomilta forumeilta jo etsineenä toivoisin saavani vastauksia, joissa oikea tapa pelata selitettäisiin sääntökirjaa tai muita virallisia lähteitä lainaamalla. Jos tällaisia vastauksia ei joihinkin kysymyksiin löydy, niin sitten toivoisin kuulevani miten kyseisiä kohtia yleensä pelataan ja miksi (esim. pelin edellisten edikoiden sääntöjen perusteella, vakiintunut käytäntö turnauspeleissä etc.) Ei siis MuTu-tuntumalla, pyydän. :)
Pelejä pelatessa olemme toki pikaiset kotisäännöt ongelmakohtiin lennosta tekaisseet, mutta olisi mukava tietää miten hommat oikeaoppisesti hoidetaan. Jos näistä jotkut kysymykset sattuvat tosiaan olemaan tulkinnanvaraisia ja kiisteltyjäkin, niin toki otan mieluusti vastaan muiden peliporukoiden aikaan saamia hyvin perusteltuja tulkintaehdotuksia.
(1) Miten marching julistetaan?
Pitääkö yksikön liikkumisen aluksi ilmoittaa marssivansa ja tällöin vain ja ainoastaan marssia? Onko marssiminen siis joko-tai muun liikkumisen ja manööverien kanssa? Jos ei, niin voiko yksikkö marssia useamman kerran saman vuoron aikana? Onnistuuko siis esimerkiksi turn ja sitten march tai esimerkiksi march-turn(kävellen)-march-kävely metsään?
(2) Millainen LOS on (Unit Strenght 1) charactereilla?
a) Yksin liikkuessa
S.8 määrittelee modelin LOS:n etuarkkiin. Vanhemmissa editioissa on käsittääkseni yksinään liikkuvan characterin LOS ollut 360-astetta, mutta onko yhä näin? Ainoa tähän viittaava maininta olisi characterien liikkuminen kuten skirmisherit (s.72), mutta skirmisherien liikkumista käsittelevässä luvussa ei puututa LOS:iin (s.65).
b) Yksiköstä
Characterin liittyessä yksikköön sanotaan tämän tulevan osaksi yksikköä (s.72). Sivulla kahdeksan kerrotaan, että jos yksi ukko yksiköstä näkee niin koko yksikkö näkee, huomattavana poikkeuksena shooting phase, jossa katsotaan jokaisen yksittäisen ukon arkki (s.26). Jos velho haluaa viskoa yksiköstä loitsun magic phasessa, onnistuuko se koko yksikön etuarkkiin vai vain kohteisiin velho-modelin arkissa?
(3) Miten characterit, monsterit, chariotit ja skirmisherit rallyttaa?
Rally-heiton onnistuessa yksikön pitää suorittaa reform-manööveri (s.19). Mitä tekevät characterit, monsterit, chariotit ja skirmisherit, jotka eivät kyseistä manööveriä pysty tekemään? Voivatko nämä liikkua normaalisti remaining moves
kohdassa? Voivatko nämä ampua ja jos voivat lasketaanko heidät liikkuneiksi, jos eivät remaining movesissa liiku?
(4) Mikä idea on Fast Cavalryn Feigned Flight säännön takana?
Fast Cavalryn Free Reform -sääntö kertoo (s.70), että nämä pystyvät tekemään reformin niin monta kertaa kuin haluavat movement phasen (ei siis vain remaining moves) aikana sen vaikuttamatta heidän liikkumiseensa. Shooting & Moving -sääntö antaa heille luvan ampua reformin ja marssin jälkeen.
Miksi on olemassa erikseen sääntö Feigned Flight, joka antaa nämä aivan samat kyvyt, mutta vain vapaaehtoisen perääntymisen jälkeen? Tämä antaisi ymmärtää, että rally-vaiheessa tehty reform veisi fast cavalrylta kyvyn liikkua ja ampua, jos paon aiheutti muu kuin charge-reaktio. Onko näin Free Reform ja Moving & Shooting -säännöistä huolimatta? Entä jos fleen charge-reaktiona ottamaa Fast Cavalrya vastustajan vuorolla chargetaan ja nämä jatkavat pakoa eri suuntaan, hyötyvätkö he seuraavalla vuorolla rallytessaan Feigned Flightista?
(5) Mittaaminen
Säännöissä usein mainitaan virhearvioinnit etäisyyksissä (esim. charge tai ampuminen jää lyhyeksi). Mitä kaikkea pöydästä saa mitata ja koska? Voinko esimerkiksi oman yksikköni liikkumista mitatessa mitata tämän vaikkapa kahdeksan ja puolen tuuman päähän vastustajan lähimmästä yksiköstä, juuri sopivasti charge-kantaman ulkopuolelle?
Kiitos jo etukäteen sille joka jaksaa vaivautua rautalangasta vääntämään aloittelijalle pelin perusmekaniikkaa!
JarkkoK