Fantsuentry
Lähetetty: Su 30.03.2008 16:47
RAKKAUDELLE
**
Kapteenin loki, XI, vuosi 263, Sateen kausi, 78. päivä
"Tuulentarpojan hylkyä ei ole löytynyt. Vaimoni viimeisen leposijan yllä leijuva musta sumu ja sitä hämärtävä tiedottomuus vaivaavat mieltäni tummasta aamusta mustaan yöhön, heikosta unesta valveenomaiseen ajanjaksoon, jolloin syön, teen työni, kirjoitan ja kärsin. Miehistö on alkanut nurista. Heidän tietojensa mukaan etsimme hylyssä olleita kankaita ja mausteita; vaikka jokainen tajuaa niiden vesittyneen onnettomuuden yhteydessä.
En ole edes varma, etsimmekö hylkyä. Jos laiva ei koskaan uponnutkaan aaltojen syleilyyn? Jos se vielä seilaa pitkin syvintä ja pisintä tietä, kaukana meistä, välinpitämättömänä yrityksistämme löytää se? En tohdi ajatella sitä vaihtoehtoa, se on liian synkkä. Aivan liian synkkä... tahdon vain löytää Finuvielin ja saada tietää totuuden..."
**
Miehistö oli kokenut, ja jokainen heistä oli nähnyt pahempiakin matkoja kuin tämä. Lothernin parhaimmisto ei antautunut helpolla millekkään aallolle, varsinkaan kun heidän johdossaan oli Kapteeni. Vanha, viisas ja mielipuolinen Chracelainen oli eräänä päivänä ilmestynyt Lothernin satamakaupunkiin aikomuksenaan varustaa laiva. Vapaaehtoisista ja kokeneista merimiehistä koostuvalle miehistölle Kapteeni oli kertonut etsivänsä aarrelastia, meren suolassa makaavaa mauste- ja kangaslastia. Tarina oli jo itsessäänkin vaikuttanut hieman epäilyttävältä, mutta Kapteenin lukkiutuminen kajuuttaansa ja alituinen mutina kadonneesta vaimosta tekivät siitä pelkän vitsin. Miehistölle oli jo ensimmäisenä päivänä valjennut, että Kapteenilla oli oma leijona ojassa.
Siltikin, seisoessaan laivansa kannella Kapteeni oli uljas näky. Hän ei käyttänyt panssaria antaen turkoosin kaavun liehua valtoimenaan tuulen vietävänä. Suolaiset tyrskyt piiskasivat sileitä kasvoja vain pysähtyäkseen niihin kuin kivimuuriin. Mustat, pupillittoman silmät tuijottivat tyhjinä keulaan iskeytyviä aaltoja. Kapteeni oli kaikenkaikkiaan komea mies.
Siltikin Kapteenin sisällä velloi myrsky, joka veti vertoja Naggarothin rannikoiden mustimmillekin tuulille. Vaimonsa Finuviel, Leijonamaan syntyperää hänkin, oli kadonnut matkallaan Keisarikunnasta takaisin rakkaaseen ja puhtaaseen kotimaahansa. Kapteeni aikoi löytää vaimonsa ruumiin ja saada totuuden selville, vaikka joutuisi maksamaan hinnoista kovimman: henkensä.
**
Kapteenin loki, XI, vuosi 263, Sateen kausi, 80. päivä.
"Etsintä jatkuu. Vesi on mustaa, meri on syvää ja kohteemme tietämättömissä. Miehistö on alkanut vaatia minua palaamaan takaisin ja luopumaan etsinnöistä - ehdotus, jonka he tietävät täysin turhaksi. Minä en luovuta, en saavutettuani niin paljon.
Olen alkanut muistella, mitä tein kun tapasin vaimoni viimeisen kerran. Halasin, suutelin, lepertelin jotain hunajaista ja imelää, näykkäsin korvasta. Koskaan en olisi osannut aavistaa, että se jää viimeiseksi kerraksi kun tapaan hänet. Jospa vika olikin minussa??"
**
Kansi oli märkä ja liukas. Yövahdit katselivat tyhjillä silmillään ulos pimeyteen kuunnellen pärskeiden iskeytymistä laivan kylkiin. Muutama heikko lyhty valaisi laivan kantta. Toinen vahti alkoi nuokkua.
Kapteeni istui yksin hytissään kirjoittamassa. Hän kirjoitti runoja, tarinoita, muistelmia - ja ennen kaikkea hän kirjoitti lokikirjaansa. Loki oli yksi harvoista asioista mikä sai Kapteenin pysymään järjissään. Siihen upotetut ajatukset olisivat voineet olla kirjoitettua Kapteenin omalla verellä, niin tärkeä sen sisältö oli tuolle murtuneelle mielelle.
Oveen koputettiin. Se avautui. Kapteeni kohotti katsettaan pergamentista ja näi oviaukolla toisen laivalla olevista naishenkilöistä. Neiti oli tunkenut väkisin mukaan miehensä kanssa ja, ihme kyllä, oli osoittautunut kelvolliseksi "merinaiseksi". Kapteeni ei yhäkään käsittänyt ihmisten tapaa olla päästämättä naisia laivoihin.
"Ruokaa, herra", neiti sanoi ja tyrkkäsi Kapteenin eteen pienen tarjottimen täynnä leipää ja suolattua lihaa. Kaikki tuore olisi ummehtunut syrjäisellä vesistöllä, joten Kapteenin oli pakko syödä mitä eteen tuotiin. Sen jälkeen hän kuitenkin halusi rauhaa.
**
Kapteenin loki, XI, vuosi 263, Sateen kausi, 81. päivä.
"Houkat.
Yllätin eilen ruokaa tuoneen naisen lukemasta lokiani sillä välin kun olin syömässä. Uhattuani häntä kirkkaalla Ithilmarilla ja karjuttuani niin, että koko hornan laiva varmasti heräsi, saatoin palata takaisin kajuuttaani ja lukita oven.
Nainen, mikä peto oletkaan. Syvyyksin siis."
**
Kapteenin loki, XI, vuosi 263, Sateen kausi, 82. päivä.
"Kuulin eilen kuiskintaa kajuuttani nurkassa. Sinäkö siellä, rakas?"
**
Lasisilmät.
Niillä kapteeni tuijotti kohti kaupunkia, johon hän oli laskenut laivansa. Miehistö keräsi parhaillaan tavaroitaan ja jätti laivaa. Heikot.
**
Kapteenin loki, XI, vuosi 263, Sateen kausi, 82. päivä.
"Vaimo, vaikka minun pitäisi yksin kalastaa sinut käärmeiden ja veren seasta sieltä, missä lepäät, minä teen sen. Surkea miehistö oli liian heikko jatkaaksen pidempään, mutta minä en luovuta.
Tulen, rakas."
**
Kapteeni seisoi yksin laivansa kannella kääntäen suurta ruoria hoikilla käsillään. Tuuli piiskasi hänen kasvojaan lennättäen suolaa ja vettä haltian kasvoille. Kapteeni virnisti mielipuolistesti jopa kaatuessaan liukkaalla kannella.
Hän oli päättänyt saavuttaa rauhan, vaikka joutuisi kirjoittamaan sen omilla kyynelillään.
**
Kapteenin loki, XI, vuosi 263, Sateen kausi, 83. päivä.
"Hah, sinä taisit lähettää meren vastaani kun tämä on niin vaikeaa, Finuviel kultani? Onko meren samettipedillä niin nautinnollista levätä, ettet tahdo herätä??
Älä sano ettet tahdo minun löytävän sinua. Itselleni minä tämän teen."
**
Kapteenin loki, XI, vuosi 263, Sateen kausi, 84. päivä.
"Pidätkö minua pilkkanasi, nainen? Päivästä toisteen kärsin, vuodan ja itken tähtesi ja sinä et edes vastaa? Syntiä on tässä tapauksessa rakkaus, kuin ruusu, joka aluksi tuoksuu makealta ja sitten lävistää kätensä."
**
Kapteenin loki, XI, vuosi 263, Sateen kausi, 86. päivä.
"Minä en voinut kirjoittaa eilen, kun sinä varastit kirjan ja piilotit sen pöytäni alle. Olipa ikävä teko, eikös vain?"
**
Kapteenin loki, XI, vuosi 263, Sateen kausi, 87. päivä.
"SInä olet minut hyljännyt, muuta en pysty enää ajattelemaan."
Miltä tuntuu repiä toisen usko, rakkaus ja elämä? Mitä ikinä minä tein? Sinä naurat jokaisen aallon takana pettymykselleni ja kärsimykselleni, räpsyttelet ripsiäsi kuin käskien minun tulla hakemaan, mitä en voi. Sinä olet paha!
**
Kapteenin loki, XI, vuosi 263, Sateen kausi, 88. päivä.
"Kun löydän sinut, minä syön saastaisen kohtusi lempiyrttiesi kera. Ja nauran, ai että minä nauran!"
**
Kapteenin loki, XI, vuosi 263, Sateen kausi, 88. päivä.
"Rakastaa, ei rakasta, rakastaa, ei rakasta, rakastaa, ei rakasta..."
**
Kapteenin loki, XI, vuosi 263, Sateen kausi, 89 päivä.
"Kukka kertoi eilen että sinä et rakasta. Ja sitten minä söin kukan! He-ha-he-ha-he-ha!"
**
Kapteenin loki, XI, vuosi 263, Sateen kausi, 90. päivä.
"Kutsu pienet demonisi pois, kuulen niiden siipien läpsynnän, niitä on katossa ja seinällä ja lattialla, ne tulevat, ne purevat ja potkivat, menkää pois, menkää pois!
Ei siitä olisi tarvinnut suuttua, se oli vain kukka..."
**
Kapteenin loki, XI, vuosi 263, Auringon kausi, 1. päivä.
"Pieni pieni tyttönen,
hyppi yksin nälissään.
Mitä mietit tyttönen?
On sydämmes kuin jää."
**
Kapteenin loki XI, vuosi 263, Auringon kausi, 2. päivä.
"Minä en enää kirjoita, en kirjoita en! Sinä pakotat minua kirjoittamaan, mutta minun ei tarvitse, en tottele sinua, nainen!"
**
Kapteenin loki, XI, vuosi 263, Auringon kausi, 3. päivä
"..."
**
Kapteenin loki, XI, vuosi 263, Auringon kausi, 4. päivä
"..."
**
Kapteenin loki, XI, vuosi 263, Auringon kausi, 5. päivä
"Ha! Etpäs arvannut että kirjoittaisin! Sinä olet niin tyhmä!"
**
Kapteenin loki, XI, vuosi 263, Auringon kausi, 6. päivä
"Nyt minä sinut sain, narttu! Löysin sinut ja pikkuisen pilvilaivasi!
Eipä tainnut suolainen samettipeite olla tarpeeksi paksu. Nyt makaat edessäni ilmialasti ja vailla suojaa! Kuole!
Mutta mitäpäs tässä kiirehtimään. Meri opettaa kärsivällisyyttä, sanotaan.
Muistellaan siis hieman.
Muistatko kun vein sinut nuorena katsomaan Chracen kalliorantoihin pärskyviä aaltoja? Kerroin haluavani kapteeniksi.
Kosin sinua. Minä muistan hymysi ja suudelman, jonka sain tuona yönä.
Entä häämme? Juhlien jälkeen kannoin sinut vuoteseen ja vannoin rakastani ikuisesti.
ja niinhän minä teenkin. Rakkauta ja vihaa, katkeransuloista mustaa ja makeaa rakkautta minä sinulle annan.
Ja nyt...
...tulen hakemaan sinut."
-Kaihte Tuulentarpoja,
Kapteeni
**
Sateen kostuttama kansi oli märkä ja liukas.
**
Kapteenin ruumis rojahti veteen rikkoen aaltoilevan pinnan. Kalpea ruumis näytti hohtavan aavemaisesti tummassa vedessä, vaaleat hiukset hulmusivat Kapteenin kasvojen ympärillä. Haltia yritti turhaan vastustaa polttavaa tunnetta keuhkoissaan. Suolavesi täytti hänen suunsa saaden Kapteenin kakomaan viimeisenkin hapen keuhkoistaan.
Eloton ruumis vajosi syvälle tumman laivan hylkyyn.
Meri - ja vaimo - ottivat aina omansa takaisin.
**
Kapteenin loki, XI, vuosi 263, Sateen kausi, 78. päivä
"Tuulentarpojan hylkyä ei ole löytynyt. Vaimoni viimeisen leposijan yllä leijuva musta sumu ja sitä hämärtävä tiedottomuus vaivaavat mieltäni tummasta aamusta mustaan yöhön, heikosta unesta valveenomaiseen ajanjaksoon, jolloin syön, teen työni, kirjoitan ja kärsin. Miehistö on alkanut nurista. Heidän tietojensa mukaan etsimme hylyssä olleita kankaita ja mausteita; vaikka jokainen tajuaa niiden vesittyneen onnettomuuden yhteydessä.
En ole edes varma, etsimmekö hylkyä. Jos laiva ei koskaan uponnutkaan aaltojen syleilyyn? Jos se vielä seilaa pitkin syvintä ja pisintä tietä, kaukana meistä, välinpitämättömänä yrityksistämme löytää se? En tohdi ajatella sitä vaihtoehtoa, se on liian synkkä. Aivan liian synkkä... tahdon vain löytää Finuvielin ja saada tietää totuuden..."
**
Miehistö oli kokenut, ja jokainen heistä oli nähnyt pahempiakin matkoja kuin tämä. Lothernin parhaimmisto ei antautunut helpolla millekkään aallolle, varsinkaan kun heidän johdossaan oli Kapteeni. Vanha, viisas ja mielipuolinen Chracelainen oli eräänä päivänä ilmestynyt Lothernin satamakaupunkiin aikomuksenaan varustaa laiva. Vapaaehtoisista ja kokeneista merimiehistä koostuvalle miehistölle Kapteeni oli kertonut etsivänsä aarrelastia, meren suolassa makaavaa mauste- ja kangaslastia. Tarina oli jo itsessäänkin vaikuttanut hieman epäilyttävältä, mutta Kapteenin lukkiutuminen kajuuttaansa ja alituinen mutina kadonneesta vaimosta tekivät siitä pelkän vitsin. Miehistölle oli jo ensimmäisenä päivänä valjennut, että Kapteenilla oli oma leijona ojassa.
Siltikin, seisoessaan laivansa kannella Kapteeni oli uljas näky. Hän ei käyttänyt panssaria antaen turkoosin kaavun liehua valtoimenaan tuulen vietävänä. Suolaiset tyrskyt piiskasivat sileitä kasvoja vain pysähtyäkseen niihin kuin kivimuuriin. Mustat, pupillittoman silmät tuijottivat tyhjinä keulaan iskeytyviä aaltoja. Kapteeni oli kaikenkaikkiaan komea mies.
Siltikin Kapteenin sisällä velloi myrsky, joka veti vertoja Naggarothin rannikoiden mustimmillekin tuulille. Vaimonsa Finuviel, Leijonamaan syntyperää hänkin, oli kadonnut matkallaan Keisarikunnasta takaisin rakkaaseen ja puhtaaseen kotimaahansa. Kapteeni aikoi löytää vaimonsa ruumiin ja saada totuuden selville, vaikka joutuisi maksamaan hinnoista kovimman: henkensä.
**
Kapteenin loki, XI, vuosi 263, Sateen kausi, 80. päivä.
"Etsintä jatkuu. Vesi on mustaa, meri on syvää ja kohteemme tietämättömissä. Miehistö on alkanut vaatia minua palaamaan takaisin ja luopumaan etsinnöistä - ehdotus, jonka he tietävät täysin turhaksi. Minä en luovuta, en saavutettuani niin paljon.
Olen alkanut muistella, mitä tein kun tapasin vaimoni viimeisen kerran. Halasin, suutelin, lepertelin jotain hunajaista ja imelää, näykkäsin korvasta. Koskaan en olisi osannut aavistaa, että se jää viimeiseksi kerraksi kun tapaan hänet. Jospa vika olikin minussa??"
**
Kansi oli märkä ja liukas. Yövahdit katselivat tyhjillä silmillään ulos pimeyteen kuunnellen pärskeiden iskeytymistä laivan kylkiin. Muutama heikko lyhty valaisi laivan kantta. Toinen vahti alkoi nuokkua.
Kapteeni istui yksin hytissään kirjoittamassa. Hän kirjoitti runoja, tarinoita, muistelmia - ja ennen kaikkea hän kirjoitti lokikirjaansa. Loki oli yksi harvoista asioista mikä sai Kapteenin pysymään järjissään. Siihen upotetut ajatukset olisivat voineet olla kirjoitettua Kapteenin omalla verellä, niin tärkeä sen sisältö oli tuolle murtuneelle mielelle.
Oveen koputettiin. Se avautui. Kapteeni kohotti katsettaan pergamentista ja näi oviaukolla toisen laivalla olevista naishenkilöistä. Neiti oli tunkenut väkisin mukaan miehensä kanssa ja, ihme kyllä, oli osoittautunut kelvolliseksi "merinaiseksi". Kapteeni ei yhäkään käsittänyt ihmisten tapaa olla päästämättä naisia laivoihin.
"Ruokaa, herra", neiti sanoi ja tyrkkäsi Kapteenin eteen pienen tarjottimen täynnä leipää ja suolattua lihaa. Kaikki tuore olisi ummehtunut syrjäisellä vesistöllä, joten Kapteenin oli pakko syödä mitä eteen tuotiin. Sen jälkeen hän kuitenkin halusi rauhaa.
**
Kapteenin loki, XI, vuosi 263, Sateen kausi, 81. päivä.
"Houkat.
Yllätin eilen ruokaa tuoneen naisen lukemasta lokiani sillä välin kun olin syömässä. Uhattuani häntä kirkkaalla Ithilmarilla ja karjuttuani niin, että koko hornan laiva varmasti heräsi, saatoin palata takaisin kajuuttaani ja lukita oven.
Nainen, mikä peto oletkaan. Syvyyksin siis."
**
Kapteenin loki, XI, vuosi 263, Sateen kausi, 82. päivä.
"Kuulin eilen kuiskintaa kajuuttani nurkassa. Sinäkö siellä, rakas?"
**
Lasisilmät.
Niillä kapteeni tuijotti kohti kaupunkia, johon hän oli laskenut laivansa. Miehistö keräsi parhaillaan tavaroitaan ja jätti laivaa. Heikot.
**
Kapteenin loki, XI, vuosi 263, Sateen kausi, 82. päivä.
"Vaimo, vaikka minun pitäisi yksin kalastaa sinut käärmeiden ja veren seasta sieltä, missä lepäät, minä teen sen. Surkea miehistö oli liian heikko jatkaaksen pidempään, mutta minä en luovuta.
Tulen, rakas."
**
Kapteeni seisoi yksin laivansa kannella kääntäen suurta ruoria hoikilla käsillään. Tuuli piiskasi hänen kasvojaan lennättäen suolaa ja vettä haltian kasvoille. Kapteeni virnisti mielipuolistesti jopa kaatuessaan liukkaalla kannella.
Hän oli päättänyt saavuttaa rauhan, vaikka joutuisi kirjoittamaan sen omilla kyynelillään.
**
Kapteenin loki, XI, vuosi 263, Sateen kausi, 83. päivä.
"Hah, sinä taisit lähettää meren vastaani kun tämä on niin vaikeaa, Finuviel kultani? Onko meren samettipedillä niin nautinnollista levätä, ettet tahdo herätä??
Älä sano ettet tahdo minun löytävän sinua. Itselleni minä tämän teen."
**
Kapteenin loki, XI, vuosi 263, Sateen kausi, 84. päivä.
"Pidätkö minua pilkkanasi, nainen? Päivästä toisteen kärsin, vuodan ja itken tähtesi ja sinä et edes vastaa? Syntiä on tässä tapauksessa rakkaus, kuin ruusu, joka aluksi tuoksuu makealta ja sitten lävistää kätensä."
**
Kapteenin loki, XI, vuosi 263, Sateen kausi, 86. päivä.
"Minä en voinut kirjoittaa eilen, kun sinä varastit kirjan ja piilotit sen pöytäni alle. Olipa ikävä teko, eikös vain?"
**
Kapteenin loki, XI, vuosi 263, Sateen kausi, 87. päivä.
"SInä olet minut hyljännyt, muuta en pysty enää ajattelemaan."
Miltä tuntuu repiä toisen usko, rakkaus ja elämä? Mitä ikinä minä tein? Sinä naurat jokaisen aallon takana pettymykselleni ja kärsimykselleni, räpsyttelet ripsiäsi kuin käskien minun tulla hakemaan, mitä en voi. Sinä olet paha!
**
Kapteenin loki, XI, vuosi 263, Sateen kausi, 88. päivä.
"Kun löydän sinut, minä syön saastaisen kohtusi lempiyrttiesi kera. Ja nauran, ai että minä nauran!"
**
Kapteenin loki, XI, vuosi 263, Sateen kausi, 88. päivä.
"Rakastaa, ei rakasta, rakastaa, ei rakasta, rakastaa, ei rakasta..."
**
Kapteenin loki, XI, vuosi 263, Sateen kausi, 89 päivä.
"Kukka kertoi eilen että sinä et rakasta. Ja sitten minä söin kukan! He-ha-he-ha-he-ha!"
**
Kapteenin loki, XI, vuosi 263, Sateen kausi, 90. päivä.
"Kutsu pienet demonisi pois, kuulen niiden siipien läpsynnän, niitä on katossa ja seinällä ja lattialla, ne tulevat, ne purevat ja potkivat, menkää pois, menkää pois!
Ei siitä olisi tarvinnut suuttua, se oli vain kukka..."
**
Kapteenin loki, XI, vuosi 263, Auringon kausi, 1. päivä.
"Pieni pieni tyttönen,
hyppi yksin nälissään.
Mitä mietit tyttönen?
On sydämmes kuin jää."
**
Kapteenin loki XI, vuosi 263, Auringon kausi, 2. päivä.
"Minä en enää kirjoita, en kirjoita en! Sinä pakotat minua kirjoittamaan, mutta minun ei tarvitse, en tottele sinua, nainen!"
**
Kapteenin loki, XI, vuosi 263, Auringon kausi, 3. päivä
"..."
**
Kapteenin loki, XI, vuosi 263, Auringon kausi, 4. päivä
"..."
**
Kapteenin loki, XI, vuosi 263, Auringon kausi, 5. päivä
"Ha! Etpäs arvannut että kirjoittaisin! Sinä olet niin tyhmä!"
**
Kapteenin loki, XI, vuosi 263, Auringon kausi, 6. päivä
"Nyt minä sinut sain, narttu! Löysin sinut ja pikkuisen pilvilaivasi!
Eipä tainnut suolainen samettipeite olla tarpeeksi paksu. Nyt makaat edessäni ilmialasti ja vailla suojaa! Kuole!
Mutta mitäpäs tässä kiirehtimään. Meri opettaa kärsivällisyyttä, sanotaan.
Muistellaan siis hieman.
Muistatko kun vein sinut nuorena katsomaan Chracen kalliorantoihin pärskyviä aaltoja? Kerroin haluavani kapteeniksi.
Kosin sinua. Minä muistan hymysi ja suudelman, jonka sain tuona yönä.
Entä häämme? Juhlien jälkeen kannoin sinut vuoteseen ja vannoin rakastani ikuisesti.
ja niinhän minä teenkin. Rakkauta ja vihaa, katkeransuloista mustaa ja makeaa rakkautta minä sinulle annan.
Ja nyt...
...tulen hakemaan sinut."
-Kaihte Tuulentarpoja,
Kapteeni
**
Sateen kostuttama kansi oli märkä ja liukas.
**
Kapteenin ruumis rojahti veteen rikkoen aaltoilevan pinnan. Kalpea ruumis näytti hohtavan aavemaisesti tummassa vedessä, vaaleat hiukset hulmusivat Kapteenin kasvojen ympärillä. Haltia yritti turhaan vastustaa polttavaa tunnetta keuhkoissaan. Suolavesi täytti hänen suunsa saaden Kapteenin kakomaan viimeisenkin hapen keuhkoistaan.
Eloton ruumis vajosi syvälle tumman laivan hylkyyn.
Meri - ja vaimo - ottivat aina omansa takaisin.