Aloittakaa pilkkalaulu! Tarinakisan jumbosija scifissä!
Lähetetty: Ti 01.04.2008 20:48
Cochise & Das Staupe planeetalla Slooth II
Asiakirjat jotka heille oli annettu ennen taistelutoimiin rupeamista kertoivat planeetan olevan Slooth II. Seitsemän planeetan järjestelmän ainoa elinkelpoinen planeetta. Tarkkaillessaan planeetan autiota, armottoman auringon pieksämää pintaa taisteluveli Das Staupe tunsi kylmän huolen kalvavan sieluaan. Planeetta oli kaukainen repale kaukana kaikesta. Asukkaat olivat juroja, äksyjä, mutaation runtelemia ja tietämättömiä. Päivät olivat kaikki samoja.
Onneksi sentään oli tulimehua. Tulimehu maistui vähemmän pahalta kuin miltä näytti ja kuulosti. "Sama päti koko planeettaan", Das Staupe tuhahti uupuneesti ja nojasi valtavat käsivartensa baaritiskiin. Kolkko ja tympeä planeetta oli harmaassa toivottomuudessaan jotain poikkeuksellista. Se imi rohkeuden, tarkoituksen ja motivaation jopa avaruusjääkärin koulutetusta mielestä jättäen hänet heikoksi ja hyödyttömäksi. Seitsemän vuotta aiemmin pieni orkkikivi oli iskeytynyt planeetalle ja siitä oli ongelmuítta tehty selvää. Muutamia itiöitä ja etäpesäkkeitä oli jäänyt jäljelle, mutta Das Staupe epäili että niiden oli annettu jäädä paikoilleen tarkoituksella.
"Nuoriso tarvitsee hupia", hän tuhahti huvittuneesti ja laski juoma-astiana käyttämänsä juomasarven tiskillä olevaan telineeseen.
"Senhän sinä tiedät", baarimikko tuhahti kyllästyneenä. Häntä suuresti harmitti Das Staupen läsnäolo. Jätti saapui aamuvarhaisella hänen kapakkaansa, joi enemmän tulimehua kuin kymmenen raavasta miestä ja kaiken lisäksi ei edes ollut mukavaa seuraa. Hänen olemuksessaan oli jotain synkkää, uhkaavaa ja juuri ja juuri hallinnassa pysyvää.
"Lähden nyt", Das Staupe örähti juuri ja juuri sammaltaen. Katsellessaan jätin poistumista baarimikko laski sen päivän kassan. Juurikin odotetun alhainen tulos.
***
Das Staupe asui surkeassa rötiskössä kaupungin laidalla. Se oli pelkkien aaltopeltiseinien ympäröimä lautatasanne jonka sisään hän oli raahannut metallisen kaminan tuomaan lämpöä kylmimpiin öihin. Ikkunoita ei ollut ja oviaukkoa peitti paksu verho. Lattiaa peitti punottu matto. Mustan kaminan vieressä oli ämpäri polttokelpoisia mustia kiviä, mutta hänen muinaisilla menetelmillä muokattu kehonsa kesti kylmyyttä erinomaisen hyvin. Ämpäri peitti taidokkaasti naamioidun kädensijan ja matto sen ääriviivat. Kuulostellen ympäristönsä ääniä Das Staupe siirsi maton ja ämpärin syrjään ja nykäisi luukun auki. Sen alla lähes koko majan kokoinen tila minne hän oli varastoinut kaukaiselta ajalta jääneet artifaktit. Se oli rituaali, mutta ne olivat harmittomia. Konemaisin, hartain liikkein Das Staupe puhdisti nuolipistoolinsa ja laski jäljellä olevat ammukset. Niitä oli vielä kuusi jäljellä. Kahden jalan mittainen terästä lujemmasta seoksesta tehty veitsi jonka huotrapuolella oli sahalaita oli yhä erinomaisessa terässä ja tiedustelijan haarniska oli samassa paikassa missä se oli ollut jo kaksi vuosikymmentä. Se oli ilmiselvää hänelle. Hänet oli unohdettu sinne. Kuolemaan yksin ja unohdettuna kuivalle kivelle jossain galaksin perimmäisessä kolkassa.
Turhautunut, kiduttava kauhu ja kipu hiipi Das Staupen mieleen. Hän tarttui veitsensä terään ja puristi lujaa saadakseen kivun pois mielestään. Kun käteen sattui ei mieleen mahtunut tuskaa. Veri alkoi valua kämmenestä ja hän liikutteli terää saadakseen haavan suuremmaksi ja siten kivuliaammaksi. Raivosta ja kivusta karjuen Das Staupe viilsi vartalonsa yli saadakseen kivun lientymään päässään. Lopulta veren täplittäessä lattiaa se laantui ja hän kaatui lattialle. Patjaa hänellä ei ollut, mutta ei hän sellaista tarvinnutkaan. Hänellä oli tynnyrillinen tulimehua kaminan vieressä ja muuta hän ei tarvinnutkaan.
***
Aamuaurinko viilsi silmiä ja Das Staupe käänsi kylkeä nukkuakseen vielä hetken.
"Odotin jotain muuta", puhui ääni majan sisältä. Das Staupe oli samassa vilauksessa hereillä ja kurkotti kohti lattialle pudonnutta veistään.
"Kirottua", Das Staupe haukkui itseään tajutessaan olevansa aseeton ja yllätetty.
"Kiroa rauhassa", ääni sanoi ja Das Staupen silmät jo alkoivat sopeutua kirkkaaseen valoon. Tulija muistutti avaruusjääkäriä, mutta ei ollut pukeutunut haarniskaansa. Löysä, tummansinisestä ja painavasta kankaasta tehty kaapu peitti muunnellun ruumiinrakenteen jättämät jäljet. Hupun tulija oli laskenut pois ja tämän kasvot täyttivät Das Staupen epätavanomaisella tunteella. Iho oli kalvakka ja kykeni juuri ja juuri peittämään kuihtuneet lihakset. Hiukset olivat pitkät, mustat ja poikkeuksellisen kauniit. Silmät olivat kaksi pohjattoman kauhun ja epätoivon kaivoa. "Olen apulaiskirjuri Cochise ja vastaan kuudennen taisteluvelirykmentin ensimmäisen komppanian aikakirjojen ylläpidosta ja lisäksi tehtäväni on torjua vihamieliset psyykkiset hyökkäykset. Olen suoraan kirjastonhoitaja Goyakhlalle. "
Das Staupe ravisti päätään noustessaan istumaan ja pyyhkäisi kasvoilleen valuneen suortuvan tieltään. Hänen näköaistinsa oli jo soeputunut jyrkkään valaistukseen. "Mikään pyhää ohjesäännöstöä, Codex Astartesia noudattava jaos käytä rykmenttiä. Olet ilmiselvästi petturi", hän sihisi kiukun ja ennen kaikkea velvollisuuden tunkiessa tietoisuuteen.
"Ehkä sinä ja kaltaisesi juuri ja juuri murhanhimonsa hillitsemään kykenevät puoliolennot pitävät pettureina kaikkia jotka ovat eri mieltä kanssasi oli asia mikä hyvänsä, mutta tuo ei ole tärkeää. En ole pettänyt sinua enkä ketään muutakaan. Olen täällä hakemassa hyvitystä erääseen tekoon.
Das Staupen mieli rusentui.
***
Tiedustelija Das Staupe kohotti tarkka-ampujan kiväärinsä asemansa hyvin maastoutetun ampuma-aukon lävitse ja katsoi moninkertaisesti suurentavan linssijärjestelmän lävitse. Yöruhtinaiden sotajoukko eteni järjestelmällisesti ja kurinalaisesti. Ketjuin koristautuneiden petturijääkäreiden vierellä käveli hivenen pienempiä, mutta ilmiselvästi samoja bionisia ja psykotronisia muutoksia läpikäyneet hahmot. Ne kantoivat ammuslaatikoita ja muuta tarpeellista varustusta jotta heidän isäntänsä ja opettajansa voisivat tehdä sen mitä heidän piti: taistella. Das Staupe vapautti varmistimen ja varmisti tähtäyksen uudelleen. Raketinheitintä kantavan petturijääkärin pää oli täydellisessä asemassa. Das Staupe puristi liipaisinta ja kemiallinen reaktio lennätti kookkaan ammuksen liikkeelle. Kivääri tärähti hänen haarniskaansa vasten, mutta hän ei tarvinnut kiikaria nähdäkseen kuinka petturijääkärin kypärän kasvosuojus murskautui ja sitä kantanut kohde kaatui maahan pudottaen aseensa.
"Das Staupe! Vihollinen! "
"Missä? "
"Tuolla", mylväisi tiedustelijaryhmää komentava kunniamerkillä palkittu taistelukersantti Der Aufstehen. Enempää hän ei hetinyt tehdä. Petolintujen ryhmä oli hiiviskellyt lähemmäs heidän asemiaan ja syöksyi heitä kohti korvia ruhjovan ulinan säestyksellä. Plasmapistooli särähti ilkeästi ja Der Aufstehen räjähti. Voima-ase lennähti maahan ja Das Staupe ei ehtinyt edes valmistautua taisteluun. 'Iskee kuin tonni tiiltä' oli muinainen sananlasku ja Das Staupe sai hyvin tuskallisen oppitunnin siitä että se joka sen oli aikoinaan sanonut oli ollut hyvin onnekas. Hän oli selvinnyt tonnista päälle romahtavaa tiiltä ja vielä vastaavasta vertailutapahtumasta.
Das Staupe virkosi useita myöhemmin. Hänen kiväärinsä oli kadonnut, mutta kaikki muut varusteet olivat jäljellä. Hän oli tutussa asemassa, mutta yksin, ilman käskyjä ja ennen kaikkea ilman vihollista mitä vastaan taistella.
Hän oppi että vihollinen oli yhä jäljellä ja tunki hänen mieleensä. Koulutettuna vastustamaan kaikkea Das Staupe vastusti ja oppi pian että tulimehun nauttiminen helpotti taistelua vaikkakin aiheutti pääkipua.
***
"Ehkä nyt ymmärrät tarkoitukseni? "
Das Staupe hymyili alistuneesti. "Täydellisesti. Olet varmasti aseistettu, joten olkoon tähtäyksesi tarkka ja aseesi hyvin huollettu. En kadu mitään. " Cochise hymyili ja heitti hupun takaisin päälleen. Hänen kasvonsa eivät kuitenkaan peittyneet. "Kyse ei ole tuosta. Kunniani ei salli minun surmaavan aseetonta ja puolustuskyvytöntä. Ei edes siinä tapauksessa että minulla on ei ole mitään syytä jättää tätä eloon. Imperiumia ei luotu jättämällä eläviä vihollisia taakseen, vaan tuhoamalla ne. "
"Selitä siis tarkoituksesi", Das Staupe ärähti. "Vai onko tarkoituksesi tappaa tylsistyttämällä?"
Cochise virnisti tyytyväisenä. "Sinulla on yhä taistelutahtoa. Aloitamme siis heti. "
***
Leiri minkä he olivat omistaneet harjoittelulle sijaitsi kaukana aavikolla. Se koostui pelkästä tasaisesta pätkästä kolkkoa anturamaata ja useista tasaisista lohkareista jotka toimivat maalialustoina. Maalin virkaa taas hoitivat kivet. Niistä ei ollut pulaa. Slooth II oli käytännössä pelkkä avaruuden tyhjyyttä halkova kivi. Kaikki mitä siltä edes pystyi saamaan olivat kivet. Ja niitä hankkiessa rakot, selkävaivat, nestevajaus ja suuttumus tulivat ilmaisina kylkiäisinä. Leirin sivustalla oli teltta minkä sisälle Cochise oli kasannut kaikki välineensä. Nuolikivääri ja -pistooli. Kranaatteja joista muutamat olivat sulattajia ja deaktivoitu hyppyreppu.
Cochise oli tyytyväinen Das Staupen suoriutumiseen. Tiedustelija oli taitava ja iskevää aavikkokyytä nopeampi, mutta hänen tarkkuutensa oli kärsinyt pahasti. Lukemattomien tulimehulitrojen juonti oli vaikuttanut hänen hermostoon ja jättänyt sen vammautuneeksi.
Das Staupen kädet tärisivät lähes jatkuvasti.
"Näytä vihollisellesi kuinka Keisarin Valittu tuhoaa hänen vihollisiaan", Cochise yllytti.
Das Staupen voimakas ruumis jähmettyi kivipatsaaksi ja tämän katse keskittyi kaukana oleviin maaleihin. Tärinä loppui, epäillys katosi mielestä ja jopa hänen päänsä takaosassa oleva puhdas raivo keskittyi samaan asiaan kuin hänen mielensä. Se välitti vain tuhoamisesta. Ei väliä kuka tai mitä tuhoutui. Tuho itsessään oli tärkeää.
"Lintu.."
Nuolikivääri ärjäisi kuin talviunestaan herätetty harmaakarhu ja syöksi kuoleman kohti ensimmäistä maalikiveä.
"..karhu,.."
Toinen maalikivistä lensi ilmaan.
"..jänis.. "
Kolmas maalikivi räjähti kappaleiksi ammuksen osuessa siihen.
"..ja kala. "
Neljäs kivi paiskautui ilmaan pyörien vimmatusti.
Hiljaisuus.
"Mikä oli tuo mitä juuri sanoit", Cochise kysyi uteliaana. Hänen legioonansa oli aina arvostanut tietoa, mutta se oli ollut puhtaan käytännöllisistä syistä. Kun tiesit mitä vastustajasi oli sen helpompi oli taistella häntä vastaan. Se ei aina pitänyt paikkaansa, mutta jälkimmäistä seikkaa harvoin oppi muun kuin kantapään kautta ja suurin osa sillä tavalla oppivista ei saanut tilaisuutta tehdä samaa valintaa toistamiseen.
"Eräs muinainen runo. Tuo oli ensimmäinen säe kahdesta. "
"Saanko kuulla sen loppuun. "
Das Staupe otti yrmeimmän 'älä edes kuvittele'-ilmeensä ja se teki tehtävänsä moitteetta.
***
Ihmisille se oli WAAAGH! Sotapomo Bingzi-Bangzille se oli asia mitä hänen täytyi tehdä. Hän oli koonnut poikia, elukoita ja releitä jo kahden vuodenaikojen kierron ajan ja oli valmis aloittamaan oman toteutumisensa. Noitapoju Gnng oli iskenyt päänsä maahan, syönyt käärmeen ja tulkinnut jumalten lähettämiä näkyjä ja todennut enteet oikeiksi aloitusta varten. Se oli ainoa tapa tulkita enteet sillä Bingzi-Bangzin rakentama isokynsi kykeni murskaamaan kiviä jotka olivat kookkaampia kuin sotapomo oli itse. Se ei vain tehnyt sitä nopeasti, mutta se teki sen joka tapauksessa. Noitapojun itsensä se murskaisi huomattavasti nopeammin.
Sotavoiman vahvuus oli kädellinen käsiä. Bingzi-Bangzi ei ollut kovinkaan hyvä numeroiden suhteen, mutta kun poikia oli enemmän kuin hän osasi laskea oli heitä pakko olla riittävästi. Poikien lisäksi mukana oli noitapoju Gnng, vajaa kädellinen jehuja omien erikoispyssyineen jotka ampuivat näkymättömiä nuolia ja päästivät suuresti savua ja ääntä niin tehdessään. Melkoinen osa pojista oli myös aseistettu niillä.
"Poiiaat", Bingzi-Bangzi aloitti puheensa. "Mä en oo mikkää hyv puhuu, nii taian vain sanoo tän", hän aloitti ja katseli innokasta joukkoaan johtajan arvovaltaisuudella ja taputti isokarjunsa niskaa rauhoittavasti.
Koko joukkio yhtyi johtajansa animaaliseen mylvintään.
***
Mikä Keisarin kalsarien nimeen oli tuo", Cochise kysyi pääasiassa itseltään. Huuto oli kuulunut läheltä, mutta aavikon ilmasto vääristi ajan ja tilan.
"Huonoja uutisia", Das Staupe kirosi. "WAAAGH! "
"Waagh!? "
"WAAAGH! "
"Suunnitelma? "
"Jos ne tulevat kohti me pidättelemme niitä kaukana tuliasein kunnes on aika tehdä vastahyökkäys ja viedä heiltä aloite. "
Cochise juoksi telttaa kohti määrätietoisena. "Aika kaivaa loikkalaite pölystä. "
***
WAAAGH! ylitti matalan kukkularinteen ja joukkion etunenässä syöksyvä Bingzi-Bangzi näki alapuolellaan kaksi kookasta hahmoa ja teltaksi luokiteltavan rakenteen. Se ei vain ollut teltta. Ensimmäiseksi siitä puuttuivat lukemattomat verellä tehdyt merkinnät kenelle se kuului ja mihin tarkoitukseen. Toinen ja tärkeämpi syy oli se että se oli liian säännöllinen ollakseen teltta. Kunnon teltassa oli ainakin käden verran kiinnitysnaruja yhdellä puolella ja toisella puolella yksi ja erittäin tukeva kiinnitystappi.
Mikään ei ollut vakaampi kuin rääppis jolle luvattiin ja myös annettiin keksi. Lajilleen tyypillisellä nopealla päättämisellä Bingzi-Bangzi yllytti ratsunsa kohti kahta hahmoa.
***
Avaruusjääkärit eivät tarvinneet käskyä avata tuli. Se tapahtui automaattisesti ja kyselemättä mitä ampua. Se kaikki oli silmien edessä ja kasvoi kovaa vauhtia. Das Staupen ensimmäinen tuliryöppy kaatoi kolme poikaa maahan, mutta vihreä aalto ei tuntenut pelkoa tai epäröintiä. Niin kauan kun poikia piisasi ja pomo jaksoi heilua oli WAAAGH!:ssa voimaa. Pelkkä vaisto ohjasi laukauksia maaleihinsa ja lisää poikia kaatui rinteeseen.
***
"Ptkle", ynähti Bingzi-Bangzi ammuksen osuessa hänen kasvoihinsa, mutta se sai hänet vain huonolle tuulelle. Ihmisten tieto sanoi että jos et tappanut orkkilajin edustajaa heti sinä sait sen vain pillastumaan entistä pahemmin. Hän yllytti ratsuaan uuteen ponnistukseen ja pojat alkoivat jäädä jälkeen. Se oli hyvä. Saivat nähdä kuinka kova jätkä heidän pomonsa oli. Bingzi-Bangzi ei ollut kuollut osumaan, joten tieto ammutuksi tulemisesta sai hänet. Vihaisemmaksi.
***
Taisteludoktriineissa oli eroa. Cochisen legioona oli aina ollut hallitun taistelemisen kannalla. Pidä vihollinen lähellä, mutta omilla ehdoillasi ja anna hänen itsensä tuhota itsensä. Kun tappoi yhden he näkivät sinut ja kun tappoi toisen he näkivät sinut kaikkialla. Kolmannen jälkeen he näkivät sinut toisissaan ja neljännen jälkeen he alkoivat toimia sinua vastaan. Sen jälkeen ei tarvinnut tehdä muuta kuin odottaa tilanteen rauhoittumista. Hän loikkasi kauemmas loikkareppunsa avulla ja koko ilmalentonsa ajan hän ampui nuolikiväärillään. Ammunta ei ollut tarkkaa, mutta maali oli kookas vihertävä massa. Oli mahdoton olla osumatta siihen.
Das Staupen jaos kaikkinen seuraajineen oli omaksunut Kuolleen Komppanian käytännön heti uudelleenperustuksensa jälkeen. Se oli käytännön sanelema pakko. Avaruusjääkärille oli soveliaampaa juosta kohti valtavaa ylivoimaa kuolintuskassa ulvoen kuin tulla veljiensä teloittamaksi itsehillinnän lopullisesti pettäessä. Das Staupen mielen uumenissa hiipinyt kauhu, kipu ja raivo räjähti valloilleen. Hän viskasi yhden sulatuskranaatin kohti vihollisiaan ja heittäytyi alkukantaisella raivolla kohti päälle rynnistävää sotapomoa. Iskut eivät olleet tähdättyjä tai harkittuja. Tiedusteluveli Das Staupe Verienkeleistä oli vajonnut verenhimoon mistä he olivat käyttäneet nimeä Musta Raivo. Se ei häntä kuitenkaan vaivannut enää. Das Staupe oli siirtynyt välittämisen tuolle puolelle.
***
Bingzi-Bangzi huitaisi isokynnellään ja tunsi kuinka sen paksut hydrauliikkakourat tarttuivat päälle käyneen ihmisotuksen vartalosta. Otetta hakiessaan ne repivät ison kimpaleen vatsasta, mutta hyökkäys ei rauhoittunut. Hän irrotti kätensä avausvivusta ja lukitsi otteen. Vaikka miten kävisi hänen otteensa ihmisestä ei heltiäisi kuin peltisaksilla. "Stna", Bingzi-Bangzi kirosi ja alkoi tasaisella liikkellä vääntää kiristysruuvia. Se kiristi kouran otetta kunnes se tai asia mihin koura oli tarttunut halkeaisi kahtia valtavan puristuksen voimasta. Sotakarju oli riehaantunut täydellisesti ihmisen paiskautuessa sitä vasten ja he väänsivät toisiaan kuin mielipuolet joita he olivat.
WAAAGH! oli menettänyt momenttinsa sen johtajan oman momentin pysähtyessä kirkuvaan, kuolaa roiskivaan ihmisotukseen joka ei välittänyt siitä että hänen kylkiluunsa rusahtelivat poikki kuin oksat.
Se ei ollut kaunis ja elegantti kaksintaistelu. He väänsivät, ruhjoivat ja silpoivat toisiaan piittaamatta omasta turvallisuudestaan. Bingzi-Bangzin kaikki ponnistelu keskittyi isokynteen mitä hän kiristi koko ajan ja se oli leikannut tiensä ongelmitta eteenpäin. Samaan aikaan leikkauksen kohde oli vääntänyt itsensä lähemmäs Bingzi-Bangzia ja hakkasi tämän litteää naamaa päällään ulvoen koko ajan.
Veri roiskui Bingzi-Bangzin kasvoille vartalon antaessa periksi. Tarpeettomana poistettu osuus putosi maahan valtavan verivirran kanssa. Bingzi-Bangzi kohotti yhä rimpuilevan osan ilmaan ja veti henkeä aloittaakseen WAAAGH!:n uudelleen.
***
Imperiumin aikakirjoissa kaaoslegioonien loikkarepuilla varustettuja joukkoja sanottiin Petolinnuiksi ja se oli osuva vertaus. Molemmat tulivat taivaalta ja iskivät lujaa kadoten saalis mukanaan. Cochise syöksyi sotapomon päälle ylitsepääsemättömällä voimalla. Törmäys paiskasi isokynteen juuttuneen Das Staupen kauemmas tilanteesta ja suisti sotakarjun maahan. Cochisen käsi heilahti vyölle ja otti sinne kiinnitetyn sulattajan käteensä. Peukalon liike käynnisti aikasytyttimen ja samaan aikaan hän iski sen sotapomon veren tahrimaan naamaan.
"Bmmmph", ehti sotapomo ynähtää tahmealla aineella sivellyn pinnan takertuessa sen kasvoihin.
"En jätä kostamatta minun viholliseni puolesta", Cochise ärähti ja loikkasi kauemmas sotapomosta.
***
Viimeinen ääni jonka sotapomo Bingzi-Bangzi kuuli lyhyeksi jäänellä urallaan oli epätodellinen, mutta hän oli varma siitä että kuullut ne. Ne olivat sanoneet: 'Tämä pommi räjähtää. Hyvää päivänjatkoa. "
***
Sulattajan räjähdys paitsi höyrysti sotapomo Bingzi-Bangzin kaikkine hienoinen varusteineen myös hänen WAAAGH!:nsa. Johtajansa menettäneinä pojat, noitapoju ja jehut kääntyivät palatakseen takaisin. Muutama mukaan uskaltautunut rääppis lähti samaan suuntaan. Heitä ei tappio kuitenkaan vaivannut. He saattoivat aina tapella keskenään ja jehujen kunnianhimoisissa mielissä jo kyti lajille ominainen ajattelutapa. "Ensi kerralla tullaan vielä isommalla porukalla ja sitten nähdään kuka on kuka. "
***
Das Staupe oli kuolemassa. Se oli kiistaton totuus eikä mikään pystynyt sitä enää estämään.
"Minua suuresti harmittaa yksi asia", Cochise puheli kuolevalle.
"Se että en kertonut sitä runoa", aloitti Das Staupe ja katseli uneliaana maahan valuvaa verta ja irti revenneitä jalkojaan. "Se kuuluu näin: 'Vanno rakkaalle kestävä lemmenvala'. "
Cochise katsoi kuolevaa Verienkeliä ja hymyili mahdollisimman sovittavalla tavalla. Se ei ollut helppoa Yöruhtinaalle joka oli luotu ymmärtämään kauhu ja viha. Mutta avaruusjääkäreitä ei koskaan oltu tarkoitettu ymmärtämään asioita. He olivat aina olleet lihas joka tekee työn ja kun eivät olleet työssä he olisivat rentoina.
Das Staupen silmät eivät nähneet Slooth II:n tuhkanharmaata taivasta. Ne olivat tulleet tarpeettomiksi kuten koko vartalo missä ne olivat sijainneet.
"Minua harmittaa se että se sotapomo tappoi sinut. Se oli minun tehtäväni. "
Cochise nousi seisomaan ja ravisteli päätään. "Ilmeisesti retkeni on jatkuttava", hän totesi karun filosofiseen sävyyn.
Asiakirjat jotka heille oli annettu ennen taistelutoimiin rupeamista kertoivat planeetan olevan Slooth II. Seitsemän planeetan järjestelmän ainoa elinkelpoinen planeetta. Tarkkaillessaan planeetan autiota, armottoman auringon pieksämää pintaa taisteluveli Das Staupe tunsi kylmän huolen kalvavan sieluaan. Planeetta oli kaukainen repale kaukana kaikesta. Asukkaat olivat juroja, äksyjä, mutaation runtelemia ja tietämättömiä. Päivät olivat kaikki samoja.
Onneksi sentään oli tulimehua. Tulimehu maistui vähemmän pahalta kuin miltä näytti ja kuulosti. "Sama päti koko planeettaan", Das Staupe tuhahti uupuneesti ja nojasi valtavat käsivartensa baaritiskiin. Kolkko ja tympeä planeetta oli harmaassa toivottomuudessaan jotain poikkeuksellista. Se imi rohkeuden, tarkoituksen ja motivaation jopa avaruusjääkärin koulutetusta mielestä jättäen hänet heikoksi ja hyödyttömäksi. Seitsemän vuotta aiemmin pieni orkkikivi oli iskeytynyt planeetalle ja siitä oli ongelmuítta tehty selvää. Muutamia itiöitä ja etäpesäkkeitä oli jäänyt jäljelle, mutta Das Staupe epäili että niiden oli annettu jäädä paikoilleen tarkoituksella.
"Nuoriso tarvitsee hupia", hän tuhahti huvittuneesti ja laski juoma-astiana käyttämänsä juomasarven tiskillä olevaan telineeseen.
"Senhän sinä tiedät", baarimikko tuhahti kyllästyneenä. Häntä suuresti harmitti Das Staupen läsnäolo. Jätti saapui aamuvarhaisella hänen kapakkaansa, joi enemmän tulimehua kuin kymmenen raavasta miestä ja kaiken lisäksi ei edes ollut mukavaa seuraa. Hänen olemuksessaan oli jotain synkkää, uhkaavaa ja juuri ja juuri hallinnassa pysyvää.
"Lähden nyt", Das Staupe örähti juuri ja juuri sammaltaen. Katsellessaan jätin poistumista baarimikko laski sen päivän kassan. Juurikin odotetun alhainen tulos.
***
Das Staupe asui surkeassa rötiskössä kaupungin laidalla. Se oli pelkkien aaltopeltiseinien ympäröimä lautatasanne jonka sisään hän oli raahannut metallisen kaminan tuomaan lämpöä kylmimpiin öihin. Ikkunoita ei ollut ja oviaukkoa peitti paksu verho. Lattiaa peitti punottu matto. Mustan kaminan vieressä oli ämpäri polttokelpoisia mustia kiviä, mutta hänen muinaisilla menetelmillä muokattu kehonsa kesti kylmyyttä erinomaisen hyvin. Ämpäri peitti taidokkaasti naamioidun kädensijan ja matto sen ääriviivat. Kuulostellen ympäristönsä ääniä Das Staupe siirsi maton ja ämpärin syrjään ja nykäisi luukun auki. Sen alla lähes koko majan kokoinen tila minne hän oli varastoinut kaukaiselta ajalta jääneet artifaktit. Se oli rituaali, mutta ne olivat harmittomia. Konemaisin, hartain liikkein Das Staupe puhdisti nuolipistoolinsa ja laski jäljellä olevat ammukset. Niitä oli vielä kuusi jäljellä. Kahden jalan mittainen terästä lujemmasta seoksesta tehty veitsi jonka huotrapuolella oli sahalaita oli yhä erinomaisessa terässä ja tiedustelijan haarniska oli samassa paikassa missä se oli ollut jo kaksi vuosikymmentä. Se oli ilmiselvää hänelle. Hänet oli unohdettu sinne. Kuolemaan yksin ja unohdettuna kuivalle kivelle jossain galaksin perimmäisessä kolkassa.
Turhautunut, kiduttava kauhu ja kipu hiipi Das Staupen mieleen. Hän tarttui veitsensä terään ja puristi lujaa saadakseen kivun pois mielestään. Kun käteen sattui ei mieleen mahtunut tuskaa. Veri alkoi valua kämmenestä ja hän liikutteli terää saadakseen haavan suuremmaksi ja siten kivuliaammaksi. Raivosta ja kivusta karjuen Das Staupe viilsi vartalonsa yli saadakseen kivun lientymään päässään. Lopulta veren täplittäessä lattiaa se laantui ja hän kaatui lattialle. Patjaa hänellä ei ollut, mutta ei hän sellaista tarvinnutkaan. Hänellä oli tynnyrillinen tulimehua kaminan vieressä ja muuta hän ei tarvinnutkaan.
***
Aamuaurinko viilsi silmiä ja Das Staupe käänsi kylkeä nukkuakseen vielä hetken.
"Odotin jotain muuta", puhui ääni majan sisältä. Das Staupe oli samassa vilauksessa hereillä ja kurkotti kohti lattialle pudonnutta veistään.
"Kirottua", Das Staupe haukkui itseään tajutessaan olevansa aseeton ja yllätetty.
"Kiroa rauhassa", ääni sanoi ja Das Staupen silmät jo alkoivat sopeutua kirkkaaseen valoon. Tulija muistutti avaruusjääkäriä, mutta ei ollut pukeutunut haarniskaansa. Löysä, tummansinisestä ja painavasta kankaasta tehty kaapu peitti muunnellun ruumiinrakenteen jättämät jäljet. Hupun tulija oli laskenut pois ja tämän kasvot täyttivät Das Staupen epätavanomaisella tunteella. Iho oli kalvakka ja kykeni juuri ja juuri peittämään kuihtuneet lihakset. Hiukset olivat pitkät, mustat ja poikkeuksellisen kauniit. Silmät olivat kaksi pohjattoman kauhun ja epätoivon kaivoa. "Olen apulaiskirjuri Cochise ja vastaan kuudennen taisteluvelirykmentin ensimmäisen komppanian aikakirjojen ylläpidosta ja lisäksi tehtäväni on torjua vihamieliset psyykkiset hyökkäykset. Olen suoraan kirjastonhoitaja Goyakhlalle. "
Das Staupe ravisti päätään noustessaan istumaan ja pyyhkäisi kasvoilleen valuneen suortuvan tieltään. Hänen näköaistinsa oli jo soeputunut jyrkkään valaistukseen. "Mikään pyhää ohjesäännöstöä, Codex Astartesia noudattava jaos käytä rykmenttiä. Olet ilmiselvästi petturi", hän sihisi kiukun ja ennen kaikkea velvollisuuden tunkiessa tietoisuuteen.
"Ehkä sinä ja kaltaisesi juuri ja juuri murhanhimonsa hillitsemään kykenevät puoliolennot pitävät pettureina kaikkia jotka ovat eri mieltä kanssasi oli asia mikä hyvänsä, mutta tuo ei ole tärkeää. En ole pettänyt sinua enkä ketään muutakaan. Olen täällä hakemassa hyvitystä erääseen tekoon.
Das Staupen mieli rusentui.
***
Tiedustelija Das Staupe kohotti tarkka-ampujan kiväärinsä asemansa hyvin maastoutetun ampuma-aukon lävitse ja katsoi moninkertaisesti suurentavan linssijärjestelmän lävitse. Yöruhtinaiden sotajoukko eteni järjestelmällisesti ja kurinalaisesti. Ketjuin koristautuneiden petturijääkäreiden vierellä käveli hivenen pienempiä, mutta ilmiselvästi samoja bionisia ja psykotronisia muutoksia läpikäyneet hahmot. Ne kantoivat ammuslaatikoita ja muuta tarpeellista varustusta jotta heidän isäntänsä ja opettajansa voisivat tehdä sen mitä heidän piti: taistella. Das Staupe vapautti varmistimen ja varmisti tähtäyksen uudelleen. Raketinheitintä kantavan petturijääkärin pää oli täydellisessä asemassa. Das Staupe puristi liipaisinta ja kemiallinen reaktio lennätti kookkaan ammuksen liikkeelle. Kivääri tärähti hänen haarniskaansa vasten, mutta hän ei tarvinnut kiikaria nähdäkseen kuinka petturijääkärin kypärän kasvosuojus murskautui ja sitä kantanut kohde kaatui maahan pudottaen aseensa.
"Das Staupe! Vihollinen! "
"Missä? "
"Tuolla", mylväisi tiedustelijaryhmää komentava kunniamerkillä palkittu taistelukersantti Der Aufstehen. Enempää hän ei hetinyt tehdä. Petolintujen ryhmä oli hiiviskellyt lähemmäs heidän asemiaan ja syöksyi heitä kohti korvia ruhjovan ulinan säestyksellä. Plasmapistooli särähti ilkeästi ja Der Aufstehen räjähti. Voima-ase lennähti maahan ja Das Staupe ei ehtinyt edes valmistautua taisteluun. 'Iskee kuin tonni tiiltä' oli muinainen sananlasku ja Das Staupe sai hyvin tuskallisen oppitunnin siitä että se joka sen oli aikoinaan sanonut oli ollut hyvin onnekas. Hän oli selvinnyt tonnista päälle romahtavaa tiiltä ja vielä vastaavasta vertailutapahtumasta.
Das Staupe virkosi useita myöhemmin. Hänen kiväärinsä oli kadonnut, mutta kaikki muut varusteet olivat jäljellä. Hän oli tutussa asemassa, mutta yksin, ilman käskyjä ja ennen kaikkea ilman vihollista mitä vastaan taistella.
Hän oppi että vihollinen oli yhä jäljellä ja tunki hänen mieleensä. Koulutettuna vastustamaan kaikkea Das Staupe vastusti ja oppi pian että tulimehun nauttiminen helpotti taistelua vaikkakin aiheutti pääkipua.
***
"Ehkä nyt ymmärrät tarkoitukseni? "
Das Staupe hymyili alistuneesti. "Täydellisesti. Olet varmasti aseistettu, joten olkoon tähtäyksesi tarkka ja aseesi hyvin huollettu. En kadu mitään. " Cochise hymyili ja heitti hupun takaisin päälleen. Hänen kasvonsa eivät kuitenkaan peittyneet. "Kyse ei ole tuosta. Kunniani ei salli minun surmaavan aseetonta ja puolustuskyvytöntä. Ei edes siinä tapauksessa että minulla on ei ole mitään syytä jättää tätä eloon. Imperiumia ei luotu jättämällä eläviä vihollisia taakseen, vaan tuhoamalla ne. "
"Selitä siis tarkoituksesi", Das Staupe ärähti. "Vai onko tarkoituksesi tappaa tylsistyttämällä?"
Cochise virnisti tyytyväisenä. "Sinulla on yhä taistelutahtoa. Aloitamme siis heti. "
***
Leiri minkä he olivat omistaneet harjoittelulle sijaitsi kaukana aavikolla. Se koostui pelkästä tasaisesta pätkästä kolkkoa anturamaata ja useista tasaisista lohkareista jotka toimivat maalialustoina. Maalin virkaa taas hoitivat kivet. Niistä ei ollut pulaa. Slooth II oli käytännössä pelkkä avaruuden tyhjyyttä halkova kivi. Kaikki mitä siltä edes pystyi saamaan olivat kivet. Ja niitä hankkiessa rakot, selkävaivat, nestevajaus ja suuttumus tulivat ilmaisina kylkiäisinä. Leirin sivustalla oli teltta minkä sisälle Cochise oli kasannut kaikki välineensä. Nuolikivääri ja -pistooli. Kranaatteja joista muutamat olivat sulattajia ja deaktivoitu hyppyreppu.
Cochise oli tyytyväinen Das Staupen suoriutumiseen. Tiedustelija oli taitava ja iskevää aavikkokyytä nopeampi, mutta hänen tarkkuutensa oli kärsinyt pahasti. Lukemattomien tulimehulitrojen juonti oli vaikuttanut hänen hermostoon ja jättänyt sen vammautuneeksi.
Das Staupen kädet tärisivät lähes jatkuvasti.
"Näytä vihollisellesi kuinka Keisarin Valittu tuhoaa hänen vihollisiaan", Cochise yllytti.
Das Staupen voimakas ruumis jähmettyi kivipatsaaksi ja tämän katse keskittyi kaukana oleviin maaleihin. Tärinä loppui, epäillys katosi mielestä ja jopa hänen päänsä takaosassa oleva puhdas raivo keskittyi samaan asiaan kuin hänen mielensä. Se välitti vain tuhoamisesta. Ei väliä kuka tai mitä tuhoutui. Tuho itsessään oli tärkeää.
"Lintu.."
Nuolikivääri ärjäisi kuin talviunestaan herätetty harmaakarhu ja syöksi kuoleman kohti ensimmäistä maalikiveä.
"..karhu,.."
Toinen maalikivistä lensi ilmaan.
"..jänis.. "
Kolmas maalikivi räjähti kappaleiksi ammuksen osuessa siihen.
"..ja kala. "
Neljäs kivi paiskautui ilmaan pyörien vimmatusti.
Hiljaisuus.
"Mikä oli tuo mitä juuri sanoit", Cochise kysyi uteliaana. Hänen legioonansa oli aina arvostanut tietoa, mutta se oli ollut puhtaan käytännöllisistä syistä. Kun tiesit mitä vastustajasi oli sen helpompi oli taistella häntä vastaan. Se ei aina pitänyt paikkaansa, mutta jälkimmäistä seikkaa harvoin oppi muun kuin kantapään kautta ja suurin osa sillä tavalla oppivista ei saanut tilaisuutta tehdä samaa valintaa toistamiseen.
"Eräs muinainen runo. Tuo oli ensimmäinen säe kahdesta. "
"Saanko kuulla sen loppuun. "
Das Staupe otti yrmeimmän 'älä edes kuvittele'-ilmeensä ja se teki tehtävänsä moitteetta.
***
Ihmisille se oli WAAAGH! Sotapomo Bingzi-Bangzille se oli asia mitä hänen täytyi tehdä. Hän oli koonnut poikia, elukoita ja releitä jo kahden vuodenaikojen kierron ajan ja oli valmis aloittamaan oman toteutumisensa. Noitapoju Gnng oli iskenyt päänsä maahan, syönyt käärmeen ja tulkinnut jumalten lähettämiä näkyjä ja todennut enteet oikeiksi aloitusta varten. Se oli ainoa tapa tulkita enteet sillä Bingzi-Bangzin rakentama isokynsi kykeni murskaamaan kiviä jotka olivat kookkaampia kuin sotapomo oli itse. Se ei vain tehnyt sitä nopeasti, mutta se teki sen joka tapauksessa. Noitapojun itsensä se murskaisi huomattavasti nopeammin.
Sotavoiman vahvuus oli kädellinen käsiä. Bingzi-Bangzi ei ollut kovinkaan hyvä numeroiden suhteen, mutta kun poikia oli enemmän kuin hän osasi laskea oli heitä pakko olla riittävästi. Poikien lisäksi mukana oli noitapoju Gnng, vajaa kädellinen jehuja omien erikoispyssyineen jotka ampuivat näkymättömiä nuolia ja päästivät suuresti savua ja ääntä niin tehdessään. Melkoinen osa pojista oli myös aseistettu niillä.
"Poiiaat", Bingzi-Bangzi aloitti puheensa. "Mä en oo mikkää hyv puhuu, nii taian vain sanoo tän", hän aloitti ja katseli innokasta joukkoaan johtajan arvovaltaisuudella ja taputti isokarjunsa niskaa rauhoittavasti.
Koko joukkio yhtyi johtajansa animaaliseen mylvintään.
***
Mikä Keisarin kalsarien nimeen oli tuo", Cochise kysyi pääasiassa itseltään. Huuto oli kuulunut läheltä, mutta aavikon ilmasto vääristi ajan ja tilan.
"Huonoja uutisia", Das Staupe kirosi. "WAAAGH! "
"Waagh!? "
"WAAAGH! "
"Suunnitelma? "
"Jos ne tulevat kohti me pidättelemme niitä kaukana tuliasein kunnes on aika tehdä vastahyökkäys ja viedä heiltä aloite. "
Cochise juoksi telttaa kohti määrätietoisena. "Aika kaivaa loikkalaite pölystä. "
***
WAAAGH! ylitti matalan kukkularinteen ja joukkion etunenässä syöksyvä Bingzi-Bangzi näki alapuolellaan kaksi kookasta hahmoa ja teltaksi luokiteltavan rakenteen. Se ei vain ollut teltta. Ensimmäiseksi siitä puuttuivat lukemattomat verellä tehdyt merkinnät kenelle se kuului ja mihin tarkoitukseen. Toinen ja tärkeämpi syy oli se että se oli liian säännöllinen ollakseen teltta. Kunnon teltassa oli ainakin käden verran kiinnitysnaruja yhdellä puolella ja toisella puolella yksi ja erittäin tukeva kiinnitystappi.
Mikään ei ollut vakaampi kuin rääppis jolle luvattiin ja myös annettiin keksi. Lajilleen tyypillisellä nopealla päättämisellä Bingzi-Bangzi yllytti ratsunsa kohti kahta hahmoa.
***
Avaruusjääkärit eivät tarvinneet käskyä avata tuli. Se tapahtui automaattisesti ja kyselemättä mitä ampua. Se kaikki oli silmien edessä ja kasvoi kovaa vauhtia. Das Staupen ensimmäinen tuliryöppy kaatoi kolme poikaa maahan, mutta vihreä aalto ei tuntenut pelkoa tai epäröintiä. Niin kauan kun poikia piisasi ja pomo jaksoi heilua oli WAAAGH!:ssa voimaa. Pelkkä vaisto ohjasi laukauksia maaleihinsa ja lisää poikia kaatui rinteeseen.
***
"Ptkle", ynähti Bingzi-Bangzi ammuksen osuessa hänen kasvoihinsa, mutta se sai hänet vain huonolle tuulelle. Ihmisten tieto sanoi että jos et tappanut orkkilajin edustajaa heti sinä sait sen vain pillastumaan entistä pahemmin. Hän yllytti ratsuaan uuteen ponnistukseen ja pojat alkoivat jäädä jälkeen. Se oli hyvä. Saivat nähdä kuinka kova jätkä heidän pomonsa oli. Bingzi-Bangzi ei ollut kuollut osumaan, joten tieto ammutuksi tulemisesta sai hänet. Vihaisemmaksi.
***
Taisteludoktriineissa oli eroa. Cochisen legioona oli aina ollut hallitun taistelemisen kannalla. Pidä vihollinen lähellä, mutta omilla ehdoillasi ja anna hänen itsensä tuhota itsensä. Kun tappoi yhden he näkivät sinut ja kun tappoi toisen he näkivät sinut kaikkialla. Kolmannen jälkeen he näkivät sinut toisissaan ja neljännen jälkeen he alkoivat toimia sinua vastaan. Sen jälkeen ei tarvinnut tehdä muuta kuin odottaa tilanteen rauhoittumista. Hän loikkasi kauemmas loikkareppunsa avulla ja koko ilmalentonsa ajan hän ampui nuolikiväärillään. Ammunta ei ollut tarkkaa, mutta maali oli kookas vihertävä massa. Oli mahdoton olla osumatta siihen.
Das Staupen jaos kaikkinen seuraajineen oli omaksunut Kuolleen Komppanian käytännön heti uudelleenperustuksensa jälkeen. Se oli käytännön sanelema pakko. Avaruusjääkärille oli soveliaampaa juosta kohti valtavaa ylivoimaa kuolintuskassa ulvoen kuin tulla veljiensä teloittamaksi itsehillinnän lopullisesti pettäessä. Das Staupen mielen uumenissa hiipinyt kauhu, kipu ja raivo räjähti valloilleen. Hän viskasi yhden sulatuskranaatin kohti vihollisiaan ja heittäytyi alkukantaisella raivolla kohti päälle rynnistävää sotapomoa. Iskut eivät olleet tähdättyjä tai harkittuja. Tiedusteluveli Das Staupe Verienkeleistä oli vajonnut verenhimoon mistä he olivat käyttäneet nimeä Musta Raivo. Se ei häntä kuitenkaan vaivannut enää. Das Staupe oli siirtynyt välittämisen tuolle puolelle.
***
Bingzi-Bangzi huitaisi isokynnellään ja tunsi kuinka sen paksut hydrauliikkakourat tarttuivat päälle käyneen ihmisotuksen vartalosta. Otetta hakiessaan ne repivät ison kimpaleen vatsasta, mutta hyökkäys ei rauhoittunut. Hän irrotti kätensä avausvivusta ja lukitsi otteen. Vaikka miten kävisi hänen otteensa ihmisestä ei heltiäisi kuin peltisaksilla. "Stna", Bingzi-Bangzi kirosi ja alkoi tasaisella liikkellä vääntää kiristysruuvia. Se kiristi kouran otetta kunnes se tai asia mihin koura oli tarttunut halkeaisi kahtia valtavan puristuksen voimasta. Sotakarju oli riehaantunut täydellisesti ihmisen paiskautuessa sitä vasten ja he väänsivät toisiaan kuin mielipuolet joita he olivat.
WAAAGH! oli menettänyt momenttinsa sen johtajan oman momentin pysähtyessä kirkuvaan, kuolaa roiskivaan ihmisotukseen joka ei välittänyt siitä että hänen kylkiluunsa rusahtelivat poikki kuin oksat.
Se ei ollut kaunis ja elegantti kaksintaistelu. He väänsivät, ruhjoivat ja silpoivat toisiaan piittaamatta omasta turvallisuudestaan. Bingzi-Bangzin kaikki ponnistelu keskittyi isokynteen mitä hän kiristi koko ajan ja se oli leikannut tiensä ongelmitta eteenpäin. Samaan aikaan leikkauksen kohde oli vääntänyt itsensä lähemmäs Bingzi-Bangzia ja hakkasi tämän litteää naamaa päällään ulvoen koko ajan.
Veri roiskui Bingzi-Bangzin kasvoille vartalon antaessa periksi. Tarpeettomana poistettu osuus putosi maahan valtavan verivirran kanssa. Bingzi-Bangzi kohotti yhä rimpuilevan osan ilmaan ja veti henkeä aloittaakseen WAAAGH!:n uudelleen.
***
Imperiumin aikakirjoissa kaaoslegioonien loikkarepuilla varustettuja joukkoja sanottiin Petolinnuiksi ja se oli osuva vertaus. Molemmat tulivat taivaalta ja iskivät lujaa kadoten saalis mukanaan. Cochise syöksyi sotapomon päälle ylitsepääsemättömällä voimalla. Törmäys paiskasi isokynteen juuttuneen Das Staupen kauemmas tilanteesta ja suisti sotakarjun maahan. Cochisen käsi heilahti vyölle ja otti sinne kiinnitetyn sulattajan käteensä. Peukalon liike käynnisti aikasytyttimen ja samaan aikaan hän iski sen sotapomon veren tahrimaan naamaan.
"Bmmmph", ehti sotapomo ynähtää tahmealla aineella sivellyn pinnan takertuessa sen kasvoihin.
"En jätä kostamatta minun viholliseni puolesta", Cochise ärähti ja loikkasi kauemmas sotapomosta.
***
Viimeinen ääni jonka sotapomo Bingzi-Bangzi kuuli lyhyeksi jäänellä urallaan oli epätodellinen, mutta hän oli varma siitä että kuullut ne. Ne olivat sanoneet: 'Tämä pommi räjähtää. Hyvää päivänjatkoa. "
***
Sulattajan räjähdys paitsi höyrysti sotapomo Bingzi-Bangzin kaikkine hienoinen varusteineen myös hänen WAAAGH!:nsa. Johtajansa menettäneinä pojat, noitapoju ja jehut kääntyivät palatakseen takaisin. Muutama mukaan uskaltautunut rääppis lähti samaan suuntaan. Heitä ei tappio kuitenkaan vaivannut. He saattoivat aina tapella keskenään ja jehujen kunnianhimoisissa mielissä jo kyti lajille ominainen ajattelutapa. "Ensi kerralla tullaan vielä isommalla porukalla ja sitten nähdään kuka on kuka. "
***
Das Staupe oli kuolemassa. Se oli kiistaton totuus eikä mikään pystynyt sitä enää estämään.
"Minua suuresti harmittaa yksi asia", Cochise puheli kuolevalle.
"Se että en kertonut sitä runoa", aloitti Das Staupe ja katseli uneliaana maahan valuvaa verta ja irti revenneitä jalkojaan. "Se kuuluu näin: 'Vanno rakkaalle kestävä lemmenvala'. "
Cochise katsoi kuolevaa Verienkeliä ja hymyili mahdollisimman sovittavalla tavalla. Se ei ollut helppoa Yöruhtinaalle joka oli luotu ymmärtämään kauhu ja viha. Mutta avaruusjääkäreitä ei koskaan oltu tarkoitettu ymmärtämään asioita. He olivat aina olleet lihas joka tekee työn ja kun eivät olleet työssä he olisivat rentoina.
Das Staupen silmät eivät nähneet Slooth II:n tuhkanharmaata taivasta. Ne olivat tulleet tarpeettomiksi kuten koko vartalo missä ne olivat sijainneet.
"Minua harmittaa se että se sotapomo tappoi sinut. Se oli minun tehtäväni. "
Cochise nousi seisomaan ja ravisteli päätään. "Ilmeisesti retkeni on jatkuttava", hän totesi karun filosofiseen sävyyn.