Stileek Tikin tarina, osa I
Lähetetty: Ti 13.05.2008 15:52
Tervehdys sotulaiset!
Ensimmäistä kertaa uskaltaudun uppaamaan kirjoitelmaani tänne. Kyseessä on siis osa Skaven armeijani johtajan fluffista.
Kirjoittaessani tätä yritin pyrkiä johonkin muuhun kuin tällaiseen perus "Smash 'n' slash -Gore" -tarinaan. Tiedä häntä miten sitten onnistui toivottavasti joku edes jaksaa lukea tämän loppuun... ;D
Varoitus:
- Tarina pastettu suoraan wordista, joten saatta olla jotain muotoiluvirheitä. Yritän korjailla niitä kun mahdollista.
- Otin myös vapauksia muutamissa käännöksissä.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
LUKU I
Ilma tuoksui tunkkaiselle, mädäntyneelle sekä mullalle. Stileek Tikki istui pimeän kammionsa nurkassa, katsellen kahden nuoremman lajitoverinsa pyrkimyksiä opetella käyttämään julmaa ruoskaa. Kaikki kolme kammiossa läsnä olevaa olentoa olivat Skaveneita – pahamaineisia kaaoksen siittämiä rottaihmisiä.
- ” Ei-ei! ” Huudahti Stileek nuorimmalle Skavenille ja jatkoi: ”Väärä kulma, väärä kulma! Täytyy nostaa korkeammalle!” Kokenut rottaihminen ponkaisi ylös olkituoliltaan ja tarttui nuorta kokelasta hartiasta ja korjasi tämän asentoa. Saman tien kuului korvia repivä pamahdus, kun ruoskanisku halkoi ilmaa.
- ”Oikein hyvä, oikein hyvä,” mestari mumisi palatessaan takaisin nurkkaukseensa.
- ”Suuret kiitokset, oi muovaajista muovaavaisin,” mielisteli onnistuneen iskun toimittanut nuori kumarrellen.
Stileek ei jaksanut välittää nuoren oppipoikansa mielistelystä – ainahan ne kaikki yrittivät. Stileek salli katseensa kiertää kammionsa ympäri. Hän oli menestyksekäs mestari-muovaaja, joten hänellä oli ollut varaa kivetä kammionsa seinämät. Stileek piti sisustuksestaan, se oli ahdas, ei liian avara ja sopivan pimeä. Huoneen lattiaa ei ollut kivetty, vaan se oli olkien peitossa ja sieltä täältä saattoi löytää pieniä rotan, tai jonkin muun olennon luita. Jykevä pöytä vastapäisellä seinustalla Stileekin istuimesta kantoi kymmenkunta pientä häkkiä, joiden sisällä nukkui kymmeniä jättiläismäisiä, mutatoituneita rottia – näitä oli suhteellisen helppo luoda, mutta kukaan, ei kukaan Pätsikuopan muovaajista yltäisi samalle tasolle jättiläisrottien kasvattamisessa. Näin Stileek ainakin itse uskoi.
Muutamia minuutteja oli kulunut, ja alkoi näyttää siltä, että molemmat kisällit osasivat jo peruslyönnin ruoskillaan. Hengästyneenä toinen Skaveneista kysyi:
- ”Oi suurimmista suurin mestari, sallitteko meille jo tauon. Jo tunteja olemme…” Vastaus kysymykseen tuli julman ruoskaniskun muodossa. Kisälleistä vanhempi kaatui maahan korkean vinkaisun säestämänä.
Nuorempi kokelas katsoi ihaillen, kuinka tarkka ja voimakas mestarin isku olikaan. Hän itse ei pystynyt edes kymmenesosaan yhtä onnistuneesta iskusta. Oppilas värähti, häntä pelotti hieman, sillä varmastikaan Mestari ei ollut käyttänyt kaikkea voimaansa iskussaan, vain pieni varoitus siitä mihin hän oli kykenevä.
Stileek komensi maassa vikisevän Skavenin ylös, kietoessaan ruoskaansa kerälle. Hän silmäili kidutusvälinettään: vuosien saatossa hän oli tehnyt siihen monen monta parannusta. Hän oli upottanut aseeseensa julmia metalliniittejä, ja aivan ruoskan kärkeen metallisen, mutta kevyen piikkinuijan.
Huoneen perällä häkit tärisivät. Jättiläisrotat olivat heränneet ruoskaniskuun ja ne haistoivat tuoreen veren. Kaikin keinoin ne pyrkivät murtautumaan ulos vankiloistaan tuoreen saaliin kimppuun.
Häkkien kolinasta tuli kamala meteli. Stileekin tarvitsi vain kerran karjaista ja koko rottalauma hiljeni. Hänen huutonsa kaikui kammionsa ulkopuolellekin. Varmasti puolet Pätsikuopan Skaveneista kuuli sen. Aivan kuin sillä olisi väliä, olihan hänen äänensä niin miellyttävä, jopa Skavenien mittapuulla.
- ”Mitä vielä kuhnaat? Nouse nyt! Nopeasti-nopeasti!” Stileek ärjäisi kurittamalleen laiskurille, joka yhä makasi maassa.
Nyt vasta Stileek huomasi, että hän oli käyttänyt iskussaan liikaa voimaa. Hän vasta itsekin tajusi, että oli viettänyt pari viimeisintä viikkoa ohjaamassa valtavia rotta-ogreja taisteluun keisarikunnan joukkoja vastaan ja oli tottunut olemaan kovakouraisempi. Ajatus sai hänet hymyilemään: niin loistavasti olivat hänen luomuksensa ansioituneet taistelussa. Muut mestari-muovaajat olivat katselleet kateellisina, kuinka hänen rotta-ogrensa olivat vain jatkaneet taistelua, vaikka muiden mestarien vastaavat olivat kaatuneet. Kyllä… hän oli varmastikin kaikkein ansioitunein muovaaja koko Pätsikuopassa! Ei-ei, hänen ajatuksensa harhailivat taas.
- ”Näytä kättäsi, näytä nyt!” Stileek ärjäisi maassa vinkuvalle.
Näky ei ollut kaunis, tosin se oli vain osoitus Stileekin ammattitaidosta. Nuoren Skavenin käsivarresta oli irronnut ranteen paksuinen pala lihaa. Luut paistoivat haavasta läpi selvästi.
- ”Käy paikkauttamassa tuo. Nopeasti nyt!” jatkoi Stileek, potkaisten nuoren Skavenin ylös.
Nuori Skaven kipitti vinkuen ulos Stileekin kammiosta. Mestari-muovaaja katsoi jonkin aikaa kammionsa ovelle kisällin perään. Pian hänen sieraimiinsa kantautui pelon haju. Hän kääntyi ympäri ja näki nuoremman oppipoikansa vapisevan huoneen keskellä. Stileek naurahti mielessään, poika oli vielä nuori, eikä osannut hallita rauhasiaan, jotka erittivät pelon miasmaa.
- ”Tule-tule, ” sanoi Stileek ja jatkoi: ”Kokeile elävään maaliin.”
Mestari-muovaaja hapuili homeisen kaapunsa vyöltä monien rautojen ja ketjujen seasta kuluneen avaimen ja alkoi sovittaa sitä jättiläisrottien häkin ruosteiseen lukkoon.
Ennen kuin mestari oli onnistunut saamaan lukon auki, kuuli hän kammionsa ovea lähestyviä juoksuaskeleita. Kävipäs se nopeasti, Stileek ajatteli, yleensä tuommoisen iskun paikkaamisessa kestäisi monin verroin kauemmin. Pian kuitenkin osoittautui, että tulija ei ollutkaan haavoittunut kisälli.
Huoneeseen asteli säälittävän pieni rottamies joka ilmeestään päätellen oli törmännyt matkallaan haavoittuneeseen lajitoveriinsa. Stileek huomasi heti tulijan kaulassa olevan polttomerkin – tämä oli orja. Poikkeuksellisen hyvin ruokittu sellainen, kenties lähetti? Ainakin hän oli tullut kiireellä.
- ”Mene pois, työ kesken!” Stileek sanoi kiukkuisena ja kääntyi poispäin ovesta.
- ”Mutta viesti on tärkeä, hyvin tärkeä, Oi suuri muovaajien mestari.” Orjan lipevyys ja mielistelykyky ylittivät jopa hänen vanhemman kisällinsä, Stileekia raivostutti.
- ”Pois! Nyt!” Stileek huusi ja nappasi ruoskansa taas esille.
Orja kyyristyi maahan kääntäen selkänsä ja kohotti kätensä suojellakseen päätään. Kammion täytti erittäin vahva pelon haju, kahdelta suunnalta. Jättiläisrotat kolistelivat kaltereitaan, toiveikkaina ehkä tulevasta ateriasta. Nyt Steliikin hermot olivat todellakin koetuksella. Hän vihasi pelkureita, melua ja mielistelyä. Hän kohotti ruoskansa.
- ”Mutta-mutta… viesti tulee vanhimmilta!” piipitti orja hädissään, juuri ennen kuin Stileek ehti iskeä. Orjan äkillinen lausahdus pelasti tämän nahan.
Stileek laski ruoskansa alas ja katsoi orjaa kysyvästi. Hän oli myös kuulevinaan turhautuneen tuhahduksen peräseinän häkeistä.
- ”Noh? Kakista ulos, nopeasti! On kiire.”
- ”Tahtovat tavata Stileek Tikin hetimiten. Asia tärkeä, hyvin tärkeä.”
Tämän sanottuaan orja pinkaisi ulos kammiosta, aivan kuin tämän henki olisi riippunut siitä. Ken tietää, vaikka olisikin.
Stileek ei tapansa mukaan katsonut lähtijän perään ovelle, vaan huokaisi syvään ja rojahti istuimelleen. Hänen päätään särki, oli ollut rankka päivä. Rottamies kohotti päätään ja katsoi yhä hiljaa seisovaa oppilasta, joka heilutteli häntäänsä hermostuneena.
- ”Oppitunti on ohi.” Stileek sanoi ”Menehän siitä, hop-hop!” hän jatkoi hieroen ohimoitaan.
Nuori kokelas poistui nöyrin elein sanomatta mitään, mestari oli selvästikin huonolla tuulella, eikä tätä kannattanut koetella. Hänelle saattaisi muuten käydä samoin kuin harjoitustoverilleen, ja sitähän hän ei tahtonut.
Hienoa, miksi vanhimmat tahtoivat tavata Stileekin? Päivä vaikutti jatkuvasti huononevalta. Stileek rapsutti kutiavaa niskaansa ja jatkoi miettimistään. Ehkäpä vanhimmat olivat viimein huomanneet Stileekin ylittämättömät kyvyt mestari-muovaajana? Ehkä he halusivat ylentää hänet päälliköksi? Tai ehkä sotaherraksi! Kyllä, kyllä, niin sen täytyi olla. Pätsikuoppa tarvitsi juuri Stileekin kaltaista vahvaa ja kokenutta johtajaa, eikä mikään voisi tulla hänen tielleen. Olihan hän vain matkalla kohti asianmukaista asemaansa. Voitonriemuinen hymy ohuilla rotanhuulillaan hän hyppäsi ylös istuimeltaan ja lähti nopein askelin kipittämään kohti kammionsa uloskäyntiä.
Stileekin matka kävi läpi monien ahtaiden tunneleiden. Ilma oli kostea ja tunkkainen. Hän suunnisti syvemmälle maan alle ja löysi pian tutut kierreportaat, jotka johtivat Pätsikuopan syövereihin. Hänen silmiensä eteen avautui pian tuttu näky: Suuri sali, tai pidemminkin luola - Petohalli. Oviaukko, josta Stileek oli astunut petohalliin sijaitsi aivan luolan katonrajassa. Ovea seurasi pieni kieleke, jonka jälkeen edessä oli pitkä riippusilta, joka jatkui luolan toiselle seinustalle.
Kulkiessaan narisevaa ja homeista siltaa pitkin Stileek näki alapuolellaan työskentelevät klaanirotat, jotka ruokkivat valtaisiin häkkeihin säilöttyjä rotta-ogreja, sekä muita hänen klaaninsa kiehtovia aikaansaannoksia.
Mahtavia olentoja nuo rotta-ogret, Stileek ajatteli. Tosin nuo heiveröiset yksilöt eivät olleet mitään hänen kasvattamiensa rinnalla. Edetessään hän huomasi, että hallin nurkkaan koottu ruokavarasto oli täydessä sekasorrossa. Tynnyrit ja laatikot järsitty auki ja suurin osa ruoasta syöty – outoa.
Sillan toinen pääty oli identtinen siihen, josta Stileek oli juuri tullut. Hän kiipesi ahtaita kierreportaita ylös pitkän matkaa, kunnes lopulta saapui jopa hänen mielestä ahdistavan pieneen huoneeseen, joka oli tyhjä, ja sen perimmäistä seinää koristi pieni, mutta jykevä ovi, jossa oli pieni kurkistusluukku.
Stileek asteli ovelle ja koputti kolmesti.
- ”Avatkaa-avatkaa! Suuri Stileek Tikki on saapunut!”
Hetken päästä oven luukku avautui ja Stileek näki mustaturkkisen Skavenin tihrustavan sen läpi. Luukku sulkeutui, jonka jälkeen kuului kolinaa ja ruosteista kirskuntaa. Tämän jälkeen loksahdus, ja ovi aukesi.
- ”Tervetuloa, oi suuruus.” suurikokoinen, mustaturkkinen Skaven sanoi ivalliseen sävyyn. Tämä yksilö selvästikin kuului rynnäkkökaartiin, ainakin varustuksista ja koostaan päätellen.
Stileek halveksui rynnäkkökaartilaisia, aina yhtä ylimielisiä ja muka voimakkaita. Hän ottaisi selville kuka tuo ylimielinen yksilö oli. Ehkäpä hän käyttäisi suhteitaan klaani Eshiniin ja järjestäisi tuolle saastalle pienen yllätyksen. Ei-ei… kunhan Stileek saisi hänelle kuuluvan ylennyksensä niin tuokin saasta ryömisi hänen polviensa edessä. Kyllä-kyllä! Tuo kuulosti paljon paremmalta.
Rynnäkkökaartilainen ohjasi Stileekin seuraavalle ovelle ja avasi sen.
- ”Vanhimmat odottavat Teitä…” kaartilainen sanoi pahaenteisesti hymyillen.
Stileek marssi ovesta sisään.
Stileek oli ollut vanhimpien holvissa vain kerran aikaisemmin. Sinä päivänä, jolloin hänet ylennettiin laumanohjaajasta kasvattajaksi. Siltä tieltä Stileek oli onnistuneesti keplotellut tiensä aina mestari-muovaajaksi asti. Hän oli saanut koulutusta muovaajista parhaimmilta ja kunnioitetuimmilta. He tosin olivat olleet huolimattomia, kaikki kuolleet taisteluissa. Stileek ei ikinä tulisi tekemään sitä virhettä.
Huone, johon Stileek oli päästetty, oli muodoltaan pyöreä. Huone oli myös hyvin pimeä ja uhkaava. Stileek tunsi olonsa yhtä epävarmaksi, kuin vuosia sitten nuorena poikasena.
Stileek asteli eteenpäin ja silmäili huonetta. Huone oli kauttaaltaan kivetty ja katto oli niin korkealla, ettei Stileek mainiosta pimeänäöstään huolimatta erottanut sitä. Seiniä koristivat monet petojen taljat ja Skavenikonit, sekä erilaiset sotasaaliit. Ainoa valonlähde huoneessa oli seinillä siellä täällä ketjuissa roikkuvat saastakiven lohkareet, jotka oli hakattu lähes pyöreiksi. Ne hohtivat pahaenteisesti vihreää valoa. Stileek lipoi huuliaan katsellessa noita aarteita. Niiden avulla hän voisi mutatoida vähintään kymmenen rotta-ogrea. Varmasti hän saisi enemmän kuin tarpeeksi saastakiveä lahjoitukseksi ylennyksensä johdosta.
Viimein Stileek erotti vanhimmat istuimiltaan, jotka kohosivat korkealle ja muistuttivat rakenteeltaan hieman linnunpesää. Istuimien vierellä seisoi vahdissa suuria rynnäkkökaartilaisia. Stileek erotti vielä yhden, suhteellisen pienen Skavenin, joka seisoi istuimien edessä. Astellessaan lähemmäs hän tunnisti hahmon: Trifick – Stileekin kilpaileva mestari-muovaaja. Trifick oli jo nuoresta asti ollut katkera Stileekille, sillä hän oli aina ollut ansioituneempi ruoskan käyttäjä, sekä pedonkasvattaja.
Stileek oli vahingoniloinen: sattuipa hyvin, että Trifick oli näkemässä hänen uransa huipentuman. Hänen kollegansa varmasti sulaisi kateudesta. Mutta mitäs tämä oli? Trifickhän hymyili. Voisiko hän todella olla iloinen Stileekin onnen johdosta? Tai ehkä hän oli vain muodollisuuksien vuoksi olevinaan iloinen, Stileek tiesi, että Trifick kiehui kateudesta.
Mestari-muovaaja pysähtyi kollegansa rinnalle ja nosti katseensa vanhimpiin.
- ”Te kutsuitte?” hän sanoin toiveikkaana
Jostain syystä vanhimmat eivät näyttäneet iloisilta, pidemminkin pettyneiltä, ehkä jopa vihaisilta? Stileekin voitonriemu kaikkosi hänestä ja hänet täytti hetkessä epävarmuus. Trifickin huulilla ollut hymy levisi entisestään. Tämä oli huolestuttavaa.
- ”Stileek Tikki, sinulla on minuutti aikaa selittää tapahtunut.” sanoi yksi vanhimmista, tämän silmät olivat harsoutuneet valkoisiksi, jonkin sortin kaihi varmaankin.
- ”Selittää?” hämmentynyt Skaven kysyi, jatkaen ”En ole perillä mitä on tapahtunut, vietin koko yön kammiossani, oppilaita kouluttaen.”
Stileek säpsähti nähdessään vanhimpien ilmeet, he eivät todellakaan olleet huvittuneita.
- ”Viime yönä suuri lauma jättiläisrottia tuhosi useita varustamoita ja ruokavarastoja. Kuinka kehtasit päästää ne vapaaksi ilman valvontaa? Sabotaasia!”
Stileek oli ymmällään.
- ”Rottani olivat koko yön tiivisti häkeissään, sillä vain minulla on niiden avain. Rotat varmasti olivat jonkun muun, voi kyllä, jonkun muun, ei minun!” Stileek yritti vakuutella.
- ”Onnistuin pyydystämään niistä yhden…” kuului Trifickin kimeä, ivallinen ja lipevä ääni. Hän roikotti jättiläisrotan raatoa hännästä ja jatkoi, ”Siinä on Stileekin polttomerkki, syyllinen-syyllinen!”
Kuinka tuo halpamainen saasta kehtasi kutsua Stileekia valehtelijaksi! Tämä oli selvä lavastus! Stileekin teki suunnattomasti mieli tunkea teränsä Trifickin vatsaan, se olisi tälle oikein. Hän olisi ehkä tehnytkin sen, ellei kaksi rynnäkkökaartin suurta rottaa olisi tarrannut häneen kiinni. Toinen näistä iski hilparinvarrellaan Stileekilta ilmat pihalle.
- ”Armoa-armoa! En tehnyt mitään! Olen syytön! Syytön!” Stileek vinkui kahden Skavenin raahatessaan häntä kohti ovea.
- ”Sinulla on päivä aikaa jättää Pätsikuoppa. Muutoin sinut syötetään omille rotillesi!”
Stileek yritti rimpuilla vastaan, mutta rynnäkkörotat olivat liian vahvoja. Hän karjui niin kovaa kuin pystyi. Hänet raahattiin ulos holvista. Oven hitaasti sulkeutuessa Stileek kuuli Trifickin pahansuovan kikatuksen. Ovi sulkeutui pamahtaen. Trifick saisi maksaa tästä! Maksaa hengellään! Stileek kuuli viuhahduksen takaansa, jonka jälkeen tunsi kolkon iskun takaraivossaan. Hän kaatui tajuttomana maahan.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Jatkoa luvassa...
/Drakken
Ensimmäistä kertaa uskaltaudun uppaamaan kirjoitelmaani tänne. Kyseessä on siis osa Skaven armeijani johtajan fluffista.
Kirjoittaessani tätä yritin pyrkiä johonkin muuhun kuin tällaiseen perus "Smash 'n' slash -Gore" -tarinaan. Tiedä häntä miten sitten onnistui toivottavasti joku edes jaksaa lukea tämän loppuun... ;D
Varoitus:
- Tarina pastettu suoraan wordista, joten saatta olla jotain muotoiluvirheitä. Yritän korjailla niitä kun mahdollista.
- Otin myös vapauksia muutamissa käännöksissä.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
LUKU I
Ilma tuoksui tunkkaiselle, mädäntyneelle sekä mullalle. Stileek Tikki istui pimeän kammionsa nurkassa, katsellen kahden nuoremman lajitoverinsa pyrkimyksiä opetella käyttämään julmaa ruoskaa. Kaikki kolme kammiossa läsnä olevaa olentoa olivat Skaveneita – pahamaineisia kaaoksen siittämiä rottaihmisiä.
- ” Ei-ei! ” Huudahti Stileek nuorimmalle Skavenille ja jatkoi: ”Väärä kulma, väärä kulma! Täytyy nostaa korkeammalle!” Kokenut rottaihminen ponkaisi ylös olkituoliltaan ja tarttui nuorta kokelasta hartiasta ja korjasi tämän asentoa. Saman tien kuului korvia repivä pamahdus, kun ruoskanisku halkoi ilmaa.
- ”Oikein hyvä, oikein hyvä,” mestari mumisi palatessaan takaisin nurkkaukseensa.
- ”Suuret kiitokset, oi muovaajista muovaavaisin,” mielisteli onnistuneen iskun toimittanut nuori kumarrellen.
Stileek ei jaksanut välittää nuoren oppipoikansa mielistelystä – ainahan ne kaikki yrittivät. Stileek salli katseensa kiertää kammionsa ympäri. Hän oli menestyksekäs mestari-muovaaja, joten hänellä oli ollut varaa kivetä kammionsa seinämät. Stileek piti sisustuksestaan, se oli ahdas, ei liian avara ja sopivan pimeä. Huoneen lattiaa ei ollut kivetty, vaan se oli olkien peitossa ja sieltä täältä saattoi löytää pieniä rotan, tai jonkin muun olennon luita. Jykevä pöytä vastapäisellä seinustalla Stileekin istuimesta kantoi kymmenkunta pientä häkkiä, joiden sisällä nukkui kymmeniä jättiläismäisiä, mutatoituneita rottia – näitä oli suhteellisen helppo luoda, mutta kukaan, ei kukaan Pätsikuopan muovaajista yltäisi samalle tasolle jättiläisrottien kasvattamisessa. Näin Stileek ainakin itse uskoi.
Muutamia minuutteja oli kulunut, ja alkoi näyttää siltä, että molemmat kisällit osasivat jo peruslyönnin ruoskillaan. Hengästyneenä toinen Skaveneista kysyi:
- ”Oi suurimmista suurin mestari, sallitteko meille jo tauon. Jo tunteja olemme…” Vastaus kysymykseen tuli julman ruoskaniskun muodossa. Kisälleistä vanhempi kaatui maahan korkean vinkaisun säestämänä.
Nuorempi kokelas katsoi ihaillen, kuinka tarkka ja voimakas mestarin isku olikaan. Hän itse ei pystynyt edes kymmenesosaan yhtä onnistuneesta iskusta. Oppilas värähti, häntä pelotti hieman, sillä varmastikaan Mestari ei ollut käyttänyt kaikkea voimaansa iskussaan, vain pieni varoitus siitä mihin hän oli kykenevä.
Stileek komensi maassa vikisevän Skavenin ylös, kietoessaan ruoskaansa kerälle. Hän silmäili kidutusvälinettään: vuosien saatossa hän oli tehnyt siihen monen monta parannusta. Hän oli upottanut aseeseensa julmia metalliniittejä, ja aivan ruoskan kärkeen metallisen, mutta kevyen piikkinuijan.
Huoneen perällä häkit tärisivät. Jättiläisrotat olivat heränneet ruoskaniskuun ja ne haistoivat tuoreen veren. Kaikin keinoin ne pyrkivät murtautumaan ulos vankiloistaan tuoreen saaliin kimppuun.
Häkkien kolinasta tuli kamala meteli. Stileekin tarvitsi vain kerran karjaista ja koko rottalauma hiljeni. Hänen huutonsa kaikui kammionsa ulkopuolellekin. Varmasti puolet Pätsikuopan Skaveneista kuuli sen. Aivan kuin sillä olisi väliä, olihan hänen äänensä niin miellyttävä, jopa Skavenien mittapuulla.
- ”Mitä vielä kuhnaat? Nouse nyt! Nopeasti-nopeasti!” Stileek ärjäisi kurittamalleen laiskurille, joka yhä makasi maassa.
Nyt vasta Stileek huomasi, että hän oli käyttänyt iskussaan liikaa voimaa. Hän vasta itsekin tajusi, että oli viettänyt pari viimeisintä viikkoa ohjaamassa valtavia rotta-ogreja taisteluun keisarikunnan joukkoja vastaan ja oli tottunut olemaan kovakouraisempi. Ajatus sai hänet hymyilemään: niin loistavasti olivat hänen luomuksensa ansioituneet taistelussa. Muut mestari-muovaajat olivat katselleet kateellisina, kuinka hänen rotta-ogrensa olivat vain jatkaneet taistelua, vaikka muiden mestarien vastaavat olivat kaatuneet. Kyllä… hän oli varmastikin kaikkein ansioitunein muovaaja koko Pätsikuopassa! Ei-ei, hänen ajatuksensa harhailivat taas.
- ”Näytä kättäsi, näytä nyt!” Stileek ärjäisi maassa vinkuvalle.
Näky ei ollut kaunis, tosin se oli vain osoitus Stileekin ammattitaidosta. Nuoren Skavenin käsivarresta oli irronnut ranteen paksuinen pala lihaa. Luut paistoivat haavasta läpi selvästi.
- ”Käy paikkauttamassa tuo. Nopeasti nyt!” jatkoi Stileek, potkaisten nuoren Skavenin ylös.
Nuori Skaven kipitti vinkuen ulos Stileekin kammiosta. Mestari-muovaaja katsoi jonkin aikaa kammionsa ovelle kisällin perään. Pian hänen sieraimiinsa kantautui pelon haju. Hän kääntyi ympäri ja näki nuoremman oppipoikansa vapisevan huoneen keskellä. Stileek naurahti mielessään, poika oli vielä nuori, eikä osannut hallita rauhasiaan, jotka erittivät pelon miasmaa.
- ”Tule-tule, ” sanoi Stileek ja jatkoi: ”Kokeile elävään maaliin.”
Mestari-muovaaja hapuili homeisen kaapunsa vyöltä monien rautojen ja ketjujen seasta kuluneen avaimen ja alkoi sovittaa sitä jättiläisrottien häkin ruosteiseen lukkoon.
Ennen kuin mestari oli onnistunut saamaan lukon auki, kuuli hän kammionsa ovea lähestyviä juoksuaskeleita. Kävipäs se nopeasti, Stileek ajatteli, yleensä tuommoisen iskun paikkaamisessa kestäisi monin verroin kauemmin. Pian kuitenkin osoittautui, että tulija ei ollutkaan haavoittunut kisälli.
Huoneeseen asteli säälittävän pieni rottamies joka ilmeestään päätellen oli törmännyt matkallaan haavoittuneeseen lajitoveriinsa. Stileek huomasi heti tulijan kaulassa olevan polttomerkin – tämä oli orja. Poikkeuksellisen hyvin ruokittu sellainen, kenties lähetti? Ainakin hän oli tullut kiireellä.
- ”Mene pois, työ kesken!” Stileek sanoi kiukkuisena ja kääntyi poispäin ovesta.
- ”Mutta viesti on tärkeä, hyvin tärkeä, Oi suuri muovaajien mestari.” Orjan lipevyys ja mielistelykyky ylittivät jopa hänen vanhemman kisällinsä, Stileekia raivostutti.
- ”Pois! Nyt!” Stileek huusi ja nappasi ruoskansa taas esille.
Orja kyyristyi maahan kääntäen selkänsä ja kohotti kätensä suojellakseen päätään. Kammion täytti erittäin vahva pelon haju, kahdelta suunnalta. Jättiläisrotat kolistelivat kaltereitaan, toiveikkaina ehkä tulevasta ateriasta. Nyt Steliikin hermot olivat todellakin koetuksella. Hän vihasi pelkureita, melua ja mielistelyä. Hän kohotti ruoskansa.
- ”Mutta-mutta… viesti tulee vanhimmilta!” piipitti orja hädissään, juuri ennen kuin Stileek ehti iskeä. Orjan äkillinen lausahdus pelasti tämän nahan.
Stileek laski ruoskansa alas ja katsoi orjaa kysyvästi. Hän oli myös kuulevinaan turhautuneen tuhahduksen peräseinän häkeistä.
- ”Noh? Kakista ulos, nopeasti! On kiire.”
- ”Tahtovat tavata Stileek Tikin hetimiten. Asia tärkeä, hyvin tärkeä.”
Tämän sanottuaan orja pinkaisi ulos kammiosta, aivan kuin tämän henki olisi riippunut siitä. Ken tietää, vaikka olisikin.
Stileek ei tapansa mukaan katsonut lähtijän perään ovelle, vaan huokaisi syvään ja rojahti istuimelleen. Hänen päätään särki, oli ollut rankka päivä. Rottamies kohotti päätään ja katsoi yhä hiljaa seisovaa oppilasta, joka heilutteli häntäänsä hermostuneena.
- ”Oppitunti on ohi.” Stileek sanoi ”Menehän siitä, hop-hop!” hän jatkoi hieroen ohimoitaan.
Nuori kokelas poistui nöyrin elein sanomatta mitään, mestari oli selvästikin huonolla tuulella, eikä tätä kannattanut koetella. Hänelle saattaisi muuten käydä samoin kuin harjoitustoverilleen, ja sitähän hän ei tahtonut.
Hienoa, miksi vanhimmat tahtoivat tavata Stileekin? Päivä vaikutti jatkuvasti huononevalta. Stileek rapsutti kutiavaa niskaansa ja jatkoi miettimistään. Ehkäpä vanhimmat olivat viimein huomanneet Stileekin ylittämättömät kyvyt mestari-muovaajana? Ehkä he halusivat ylentää hänet päälliköksi? Tai ehkä sotaherraksi! Kyllä, kyllä, niin sen täytyi olla. Pätsikuoppa tarvitsi juuri Stileekin kaltaista vahvaa ja kokenutta johtajaa, eikä mikään voisi tulla hänen tielleen. Olihan hän vain matkalla kohti asianmukaista asemaansa. Voitonriemuinen hymy ohuilla rotanhuulillaan hän hyppäsi ylös istuimeltaan ja lähti nopein askelin kipittämään kohti kammionsa uloskäyntiä.
Stileekin matka kävi läpi monien ahtaiden tunneleiden. Ilma oli kostea ja tunkkainen. Hän suunnisti syvemmälle maan alle ja löysi pian tutut kierreportaat, jotka johtivat Pätsikuopan syövereihin. Hänen silmiensä eteen avautui pian tuttu näky: Suuri sali, tai pidemminkin luola - Petohalli. Oviaukko, josta Stileek oli astunut petohalliin sijaitsi aivan luolan katonrajassa. Ovea seurasi pieni kieleke, jonka jälkeen edessä oli pitkä riippusilta, joka jatkui luolan toiselle seinustalle.
Kulkiessaan narisevaa ja homeista siltaa pitkin Stileek näki alapuolellaan työskentelevät klaanirotat, jotka ruokkivat valtaisiin häkkeihin säilöttyjä rotta-ogreja, sekä muita hänen klaaninsa kiehtovia aikaansaannoksia.
Mahtavia olentoja nuo rotta-ogret, Stileek ajatteli. Tosin nuo heiveröiset yksilöt eivät olleet mitään hänen kasvattamiensa rinnalla. Edetessään hän huomasi, että hallin nurkkaan koottu ruokavarasto oli täydessä sekasorrossa. Tynnyrit ja laatikot järsitty auki ja suurin osa ruoasta syöty – outoa.
Sillan toinen pääty oli identtinen siihen, josta Stileek oli juuri tullut. Hän kiipesi ahtaita kierreportaita ylös pitkän matkaa, kunnes lopulta saapui jopa hänen mielestä ahdistavan pieneen huoneeseen, joka oli tyhjä, ja sen perimmäistä seinää koristi pieni, mutta jykevä ovi, jossa oli pieni kurkistusluukku.
Stileek asteli ovelle ja koputti kolmesti.
- ”Avatkaa-avatkaa! Suuri Stileek Tikki on saapunut!”
Hetken päästä oven luukku avautui ja Stileek näki mustaturkkisen Skavenin tihrustavan sen läpi. Luukku sulkeutui, jonka jälkeen kuului kolinaa ja ruosteista kirskuntaa. Tämän jälkeen loksahdus, ja ovi aukesi.
- ”Tervetuloa, oi suuruus.” suurikokoinen, mustaturkkinen Skaven sanoi ivalliseen sävyyn. Tämä yksilö selvästikin kuului rynnäkkökaartiin, ainakin varustuksista ja koostaan päätellen.
Stileek halveksui rynnäkkökaartilaisia, aina yhtä ylimielisiä ja muka voimakkaita. Hän ottaisi selville kuka tuo ylimielinen yksilö oli. Ehkäpä hän käyttäisi suhteitaan klaani Eshiniin ja järjestäisi tuolle saastalle pienen yllätyksen. Ei-ei… kunhan Stileek saisi hänelle kuuluvan ylennyksensä niin tuokin saasta ryömisi hänen polviensa edessä. Kyllä-kyllä! Tuo kuulosti paljon paremmalta.
Rynnäkkökaartilainen ohjasi Stileekin seuraavalle ovelle ja avasi sen.
- ”Vanhimmat odottavat Teitä…” kaartilainen sanoi pahaenteisesti hymyillen.
Stileek marssi ovesta sisään.
Stileek oli ollut vanhimpien holvissa vain kerran aikaisemmin. Sinä päivänä, jolloin hänet ylennettiin laumanohjaajasta kasvattajaksi. Siltä tieltä Stileek oli onnistuneesti keplotellut tiensä aina mestari-muovaajaksi asti. Hän oli saanut koulutusta muovaajista parhaimmilta ja kunnioitetuimmilta. He tosin olivat olleet huolimattomia, kaikki kuolleet taisteluissa. Stileek ei ikinä tulisi tekemään sitä virhettä.
Huone, johon Stileek oli päästetty, oli muodoltaan pyöreä. Huone oli myös hyvin pimeä ja uhkaava. Stileek tunsi olonsa yhtä epävarmaksi, kuin vuosia sitten nuorena poikasena.
Stileek asteli eteenpäin ja silmäili huonetta. Huone oli kauttaaltaan kivetty ja katto oli niin korkealla, ettei Stileek mainiosta pimeänäöstään huolimatta erottanut sitä. Seiniä koristivat monet petojen taljat ja Skavenikonit, sekä erilaiset sotasaaliit. Ainoa valonlähde huoneessa oli seinillä siellä täällä ketjuissa roikkuvat saastakiven lohkareet, jotka oli hakattu lähes pyöreiksi. Ne hohtivat pahaenteisesti vihreää valoa. Stileek lipoi huuliaan katsellessa noita aarteita. Niiden avulla hän voisi mutatoida vähintään kymmenen rotta-ogrea. Varmasti hän saisi enemmän kuin tarpeeksi saastakiveä lahjoitukseksi ylennyksensä johdosta.
Viimein Stileek erotti vanhimmat istuimiltaan, jotka kohosivat korkealle ja muistuttivat rakenteeltaan hieman linnunpesää. Istuimien vierellä seisoi vahdissa suuria rynnäkkökaartilaisia. Stileek erotti vielä yhden, suhteellisen pienen Skavenin, joka seisoi istuimien edessä. Astellessaan lähemmäs hän tunnisti hahmon: Trifick – Stileekin kilpaileva mestari-muovaaja. Trifick oli jo nuoresta asti ollut katkera Stileekille, sillä hän oli aina ollut ansioituneempi ruoskan käyttäjä, sekä pedonkasvattaja.
Stileek oli vahingoniloinen: sattuipa hyvin, että Trifick oli näkemässä hänen uransa huipentuman. Hänen kollegansa varmasti sulaisi kateudesta. Mutta mitäs tämä oli? Trifickhän hymyili. Voisiko hän todella olla iloinen Stileekin onnen johdosta? Tai ehkä hän oli vain muodollisuuksien vuoksi olevinaan iloinen, Stileek tiesi, että Trifick kiehui kateudesta.
Mestari-muovaaja pysähtyi kollegansa rinnalle ja nosti katseensa vanhimpiin.
- ”Te kutsuitte?” hän sanoin toiveikkaana
Jostain syystä vanhimmat eivät näyttäneet iloisilta, pidemminkin pettyneiltä, ehkä jopa vihaisilta? Stileekin voitonriemu kaikkosi hänestä ja hänet täytti hetkessä epävarmuus. Trifickin huulilla ollut hymy levisi entisestään. Tämä oli huolestuttavaa.
- ”Stileek Tikki, sinulla on minuutti aikaa selittää tapahtunut.” sanoi yksi vanhimmista, tämän silmät olivat harsoutuneet valkoisiksi, jonkin sortin kaihi varmaankin.
- ”Selittää?” hämmentynyt Skaven kysyi, jatkaen ”En ole perillä mitä on tapahtunut, vietin koko yön kammiossani, oppilaita kouluttaen.”
Stileek säpsähti nähdessään vanhimpien ilmeet, he eivät todellakaan olleet huvittuneita.
- ”Viime yönä suuri lauma jättiläisrottia tuhosi useita varustamoita ja ruokavarastoja. Kuinka kehtasit päästää ne vapaaksi ilman valvontaa? Sabotaasia!”
Stileek oli ymmällään.
- ”Rottani olivat koko yön tiivisti häkeissään, sillä vain minulla on niiden avain. Rotat varmasti olivat jonkun muun, voi kyllä, jonkun muun, ei minun!” Stileek yritti vakuutella.
- ”Onnistuin pyydystämään niistä yhden…” kuului Trifickin kimeä, ivallinen ja lipevä ääni. Hän roikotti jättiläisrotan raatoa hännästä ja jatkoi, ”Siinä on Stileekin polttomerkki, syyllinen-syyllinen!”
Kuinka tuo halpamainen saasta kehtasi kutsua Stileekia valehtelijaksi! Tämä oli selvä lavastus! Stileekin teki suunnattomasti mieli tunkea teränsä Trifickin vatsaan, se olisi tälle oikein. Hän olisi ehkä tehnytkin sen, ellei kaksi rynnäkkökaartin suurta rottaa olisi tarrannut häneen kiinni. Toinen näistä iski hilparinvarrellaan Stileekilta ilmat pihalle.
- ”Armoa-armoa! En tehnyt mitään! Olen syytön! Syytön!” Stileek vinkui kahden Skavenin raahatessaan häntä kohti ovea.
- ”Sinulla on päivä aikaa jättää Pätsikuoppa. Muutoin sinut syötetään omille rotillesi!”
Stileek yritti rimpuilla vastaan, mutta rynnäkkörotat olivat liian vahvoja. Hän karjui niin kovaa kuin pystyi. Hänet raahattiin ulos holvista. Oven hitaasti sulkeutuessa Stileek kuuli Trifickin pahansuovan kikatuksen. Ovi sulkeutui pamahtaen. Trifick saisi maksaa tästä! Maksaa hengellään! Stileek kuuli viuhahduksen takaansa, jonka jälkeen tunsi kolkon iskun takaraivossaan. Hän kaatui tajuttomana maahan.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Jatkoa luvassa...
/Drakken