Sivu 1/1

Raunioitunut kirkko/temppeli

Lähetetty: Pe 15.08.2008 17:12
Kirjoittaja Markkola
'Ello,

Olen rakentanut jonkinmoisen kasan raunioita Mordheimia varten. Pelkät talot ovat kuitenkin tylsähköjä. Haluaisin jonkin näyttävän "eyecatherin" keskelle pöytää. Raunioitunut kirkko/ temppeli olisi luonnollinen valinta. Perusmuodon ja koon olen jo hahmotellut:

Kuva

Kuva

Perinteinen ristinmuotoinen rakennushan tuosta olisi tulossa. Materiaali ei ole tosin vielän selvillä. Polyuretaania saisin helposti käsiini, mutta sen työstäminen yksittäisiksi kiviksi olisi vaivalloista ja sottaista. Hirst Artsin kipsimuotteja olen katsellut ja ne näyttävät melko näppäriltä. Hinta on tosin melko korkea yhtä projektia varten. Toisaalta muotteja voi toki uusiokäyttää tai myydä eteenpäin, mutta kuitenkin.

Olen myös miettinyt, millaiselle pohjalle tuo tulisi laittaa. 30mm uretaanilevy olisi kestävä ja kirkko olisi pienellä mäellä, mikä korostaisi sitä enemmän. Pelaamisen kannalta olisi varmaankin parempi, että kirkko olisi pöydän tasolla. Alustan tulisi kuitenkin olla sellainen, ettei se käpristyisi omia aikojaan.

Heitelkää minua ideoilla, mikäli koette, että ne olisivat avuliaita.

Re: Raunioitunut kirkko/temppeli

Lähetetty: La 16.08.2008 15:40
Kirjoittaja Weedeeo
Kyllä nuo hirst artsin muotit vaikuttaa juuri sopivilta tuohon projektiin. Jos tekee tuollaisen kukkulan siihen niin voisit tehdä kirkon eteen oikein leveät portaat ja niiden viereen muurit estämään maan sortumista rappusille..Paitsi jos teet ihan samanlaisen kuin kuvassa oleva kiirkko, se ei välttämättä onnistu.Paksuhko muovilevy ainakin olisi hyvä mutta kallis pohjaksi.

Re: Raunioitunut kirkko/temppeli

Lähetetty: Su 17.08.2008 10:41
Kirjoittaja Silveri
Hirst Artsilla saa kyllä ihan hienoa jälkeä aikaiseksi... kannattaa lisäksi katsoa Linkankin muotteja.

Re: Raunioitunut kirkko/temppeli

Lähetetty: To 21.08.2008 17:06
Kirjoittaja Markkola
Noniin,
totesin Muotit turhan kalliiksi käytön laajuutta ajatellen, joten turvauduin styrofoamiin. Jälki on itselleni aivan riittävää. Tässä kuva, josta voitte varmaankin päätellä homman olevan vielä hieman kesken. Syynä oikean talon rakentaminen ja orastavat opinnot.

Kuva

Lisäksi hetken inpiraatiosta tein patsaan somistamaan keskilattiaa. Teemana perinteinen: "Joku lyö mutanttia isolla vasaralla".

Kuva

Re: Raunioitunut kirkko/temppeli

Lähetetty: To 21.08.2008 18:31
Kirjoittaja Machine_Spirit
Pieni Pimeä Mies kirjoitti:Noniin,
totesin Muotit turhan kalliiksi käytön laajuutta ajatellen, joten turvauduin styrofoamiin. Jälki on itselleni aivan riittävää. Tässä kuva, josta voitte varmaankin päätellä homman olevan vielä hieman kesken. Syynä oikean talon rakentaminen ja orastavat opinnot.

Kuva

Lisäksi hetken inpiraatiosta tein patsaan somistamaan keskilattiaa. Teemana perinteinen: "Joku lyö mutanttia isolla vasaralla".

Kuva
Warrior Priesti näyttää, siltä että menee ohi huitaisee lintuja.

Re: Raunioitunut kirkko/temppeli

Lähetetty: La 23.08.2008 19:30
Kirjoittaja P. Ruuhijärvi
Patsas ihan käypä, mutta prestin päätä olisi voinut pistää mutanttiin päin. kirkon alla olevan tasaisen maan olisi kannattanut tehdä laajemmaksi. Saatat nimittäin kohta huomata, että ulkoa loppuu tila.

Re: Raunioitunut kirkko/temppeli

Lähetetty: Su 24.08.2008 09:25
Kirjoittaja Markkola
Patsaan pää katselee hassuun suuntaan, koska en halunnut alkaa muokkaamaan metallista miniatyyriä. Sen veistäjällä on ilmeisesti ollut jokin taiteellinen taka-ajatus.