Sivu 1/1

ETC 2008 Modena side-event raportti (3. peli lisätty)

Lähetetty: Ti 19.08.2008 21:38
Kirjoittaja -Emppu-
Figuilun ristiretkemme alkoi Oskun ja Akin kanssa siirtymisellä Helsinki-Vantaan kentälle.Paikalla keräsimme muut tiimin jäsenet kasaan ja nousimme lentokoneeseen. Suomen tiimiin kuului siis tänä vuonna; Osku (VC), Aki (Empire), Sami (Demarit), Slugi (Skaven), Pikku (CD), Wompatti (WE), Olli K. (TK), Tatu (Dwarves). Lennolla oli aikaa tutkia toisten maiden listoja ja miettiä tiimin jäsenille hyviä matcuppeja. Koneemme laskeutui ukkospilvien ympäröimään Milanoon myöhään illalla ja suuntasimme suoraan hotellille. Lämpötila oli tähän kellon aikaankin lähellä kahtakymmentä ja oli selvää, että Italialaisilla tulisi olemaan vankka kotikenttäetu pelipöydän äärellä. Havaitsimme myös että Italialaiset tuntuivat olevan suurilta osin immuuneja englannille. Perjantaina siirryimme junalla (joka oli myöhässä, yllättäen) Modenaan jossa pesiydyimme hotelli Tiby:n n. 5 kilometrin päähän itse turnauspaikasta. Loppu päivä menikin ruokaa etsiessä, juopotellessa ja metaillessa.

Lauantai aamuna lähdimme odottavin mielin liikkeelle. Turnaus järjetettiin vanhan oloisessa ja hieman rähjäisessä urheiluhallissa. Valaistus oli kohdallaan, tilaa oli kohtuullisesti, mutta lämpötila karkasi käsistä heti kun halli oli täynnä. Pelipöydät olivat tukevaa lastulevyä, mutta maastot olivat karun yksinkertaisia mäkiä ja metsäpohjia ilman puita.

Side-eventin alku venyi melkein tunnilla ja tässä vaiheessa alkoi tuntua että side-event oli todellakin SIDE-event. Tuomareiden ja järjestäjien huomio oli keskittynyt suurelta osalta päätapahtumaan (ymmärrettävästi) ja side-event pyöri omalla painollaan. Tämä ei ainakaan minua haitannut koska Suomen tiimin pelien seuraaminen oli melko addiktiivista. Vihdoinkin odotus loppui ja päästiin pelaamaan.

Oma listani oli:

Oldblood: Oldones, Tepok, tlazcotl, piranha blade, 4+wardi, ench. shield, housut.
Scar veteran (Kenraali): Cold one, tepok, biting blade, 2+ wardi ekaan haavaan.
Scar-veteran (Bösbi): Cold one, tepok,huanchi banneri
Skinkki priesti: 2x käärö
3x 10 Skinkkiä:
4x Kroxia: champpioni
4x Kroxia
5x Saurus cavalrya: Lippu, muusikko, war banneri
3x terradonia
Stega
3x Salamanteria

(6 dispel noppaa + 2 kääröä)

Ensimmäisessä pelissä tuli vastaan Italialainen Giacomo lähes maalaamattomalla high elf armeijalla jossa oli:
4lvl maagi, 2lvl maagi, bösbi, noble, 2x10archerit, 2x10 white lioneja, 10x sword mastereita, 10x pheonix guardeja, 5x shadow warrioreja, kotka ja 2 bolttista. Kaikissa blokeissa taisi olla full command.

Deployasin stegan, linnut ja 10 skinkkiä vasemmalle metsän takse vastustajan bolttista (mäellä) ja archereita vastaan. Loppu armeija meni skinkkien taakse keskelle ja oikealle mäen taakse piiloon. Giacomo deployasi infatrynsä tasaisesti omalle zonelleen ja toisen bolttiksensa metsään. Iso maagi heitti fire loresta viisi spelliä (kaikki paitsi flaming sword) ja pikkumaagi valitsi pit of shadesin ja lurkkerin. Alkuasetelma näytti todella hyvältä kunhan saisin bolttikset nopeasti pois.

Voitin ekan vuoron ja aloitin. Stega ja linnut syöksyivät vasemmalla täysillä päälle ja skinkit jäivät varmistelemaan jos kotka yrittäisi tulla marssi blokkaamaan. Oikealla oldbloodi siirtyi skinkkiskreeninsä kanssa eteenpäin, kroxit ja salamanterit hakivat hyviä asemia ja saurus cavalryt päättivät jäädä piiloon. Giacomo otti ison riskin ensimmäisellä vuorolla siirtämällä ison maaginsa boltteriin johon terradonit olivat ensi vuorolla chargaamassa. Bösbi liikkui keskelle pheonix guardiin ,noble oikealle (minusta katsottuna) swordmastereihin ja pikkumaagi haki Losia kroxeihin. Kotka lensi stegandonin viereen. Magiavuorolla terradoneihin lensi tulipallo ja burnig headi jotka saivat aikaan yhhden woundin(!). Pikku maagin heittämän pit of shadesin ja isomman tulipallon sain dispellattua. Shootingissa boltteri ja kymmenen archeria ampuivat terradoneja ja saivat aikaan yhden (!) woundin jonka estin mahtavalla 6+ savellani. Onnittelin itseäni taitavasta pelaamisesta. Toinen bolttis ja loput archerit ampuivat viisi skinkkiä kroxien edestä ja vuoro siirtyi minulle.

Terradonit chargasivat kieli pitkänä boltteria jossa iso maagi “piilotteli” ja oldbloodi niin ikään oikean puoleista boltteria. Stega hivuttautui archereita päin vasemmalla. Oikealla salamanterit valitsivat ensimmäiseksi kohteekseen archerit ja höyrystivät koko unitin vuorossa. Aivan oikealla laidalla kroxit liikkuivat charge matkan päähän kymmenestä white lionista. Toiset kroxit himmailivat keskellä tarkoituksenaan saada loppuvuorojen combo charge keskustan elffi unitteihin stegadonin kanssa. Omat cold one heroni pysyttelivät oikealla takana jakamassa leadershippiä ja bösbin rerolleja. Vasemman reunan skinkit saivat kotkan rikki onnekkailla heitoilla. Oldbloodi meni boltterista läpi ja overrunnasi swordmasterien taakse ja terradonit saivat ensimmäisella combat vuorolla miehistön hengiltä mutta iso maagi ei suostunut fleeamaan.

Giacomon tilanne ei näyttänyt järin hyvältä ja hän päätti liikkua kaikella suoraan päin. Keskellä oli siis pheonix guardi bösbillä ja whitelionit vastaan omat kroxini ja flankkaava stegani ja oikealla korxit vastaan whitelionit. Swordmasterit jäivät näiden väliin jotta saisivat valita kummalle puolelle menisivät apuun seuraavilla vuoroilla. Noble irrottautui unitista ja lähti oldbloodini perään. Sain dispellattua kaiken magian ja ampumisessa ei suuuria tapahtunut. Terradonit viimeistelivät maagin ja olivat loistavassa asemassa seuraavaa vuoroa varten.

Tässä vaiheessa tuntui että peli alkoi olla paketissa. Stega alkoi teurastaa vasemman puolen unitteja ja terradonit estivät ketään fleeaamasta. Oikealla kroxit voittivat white lionit kolmessa combat vuorossa ja salamanterit skinkkien avustamana alkoivat raiskata kaikkea mikä ei vielä ollut combatissa. Noble sai oldbloodin hengiltä white sword + talisman of loec combolla, mutta juoksi myöhemmin ulos kentältä failattuaan paniikin. Giacomolla oli pelin lopussa kentällä ainoastaan metsässä piilotteleva pikkumaagi. Lopputulos 20-0 minulle.

Vastustaja oli mukava koko pelin ajan vaikka matcuppi oli hänelle todella ankea ja noppa ei pyörinyt. Pelissä ilmaantui pieniä kulttuurieroja sääntöjen saralla, mutta huhut Italialaisista pelaajista tuntuivat tässä vaiheessa olevan liioiteltuja. Heti pelin loputtua siirryin jälleen seuraamaan Suomen tiimin pelejä Ruotsia vastaan, jonka jälkeen olikin lounaan aika.

Kuvia tapahtumasta tulee esille piakkoin ja kirjoittelen lisää kun kerkeän ja jaksan :)

-Emppu

Re: ETC 2008 Modena side-event raportti

Lähetetty: Ke 20.08.2008 00:59
Kirjoittaja -Emppu-
2 Kierroksella vastaan tuli Italialainen lizardmen pelaaja Marco Pavoni joka ei puhunut sanaakaan englantia. Pelin aikainen kommunikaatio olikin lähinnä luovaa käsimerkkien käyttöä ja armeijakirjan osoittelua. Marcon armeijassa oli:

4 gen. Slanni, 2x scar-veterania coldoneilla, scar-veterani great weaponilla, 3x10 skinkkiä, 2x4 kroxia, 3 terradonia, 5 chameleon skinkkiä, stegadoni ja 2 salamanteria.

Slanni heitti shadow loresta steedin, creeping deathin, lurkkerin ja pit of shadesin. Matcuppi näytti melkoisen ahdistavalta koska listassani ei ollut mitään suoraa vastausta coldone herojen järkyttäviin armour saveihin, varsinkin kun vastustajan gearit jäivät epäselviksi kielionglemien takia. Toisaalta oldblood piranha bladella on todella hyvä liskojen multiwound nappeja vastaan.

Kummallakin deployment zonella oli metsä ja mäki ja keskellä kenttää oli impassable raunio. Deployasin yhden skinkki unitin vasemmalle kameleonttien varalta ja toiset kroxit, oldbloodin, terradonit ja stegan keskelle. Salamanterit menivät oikealle laidalle skinkkiskreenin taakse ja kroxit ja characterit mäen taakse. Marco deployasi koko armeijansa tiiviisti keskelle kroxien ollessa kummallakin laidalla. Kameleontit hiipivät vasemman laidan metsään, melkein omalle zonelleni.

Deployment phase ei mennyt kuitenkaan aivan normaalin käsikirjoituksen mukaan. Marcon vuorolla hän deployasi terradoninsa vasempaan (minun puoleltani katsottuna) laitaan, joten laitoin omat saurus cavalryni turvaan oikeaan laitaan. Hetken mietittyään Marco tarttui uudelleen terradoneihinsa ja siirsi ne oikeaan laitaan (?!?). Yritin selittää tapahtunutta virhettä vastustajallleni, mutta kielimuurin takia paikalle kutsuttiin Marcon ystävä tulkkaamaan ja lopulta tuomari. Tuomari päätti, että asia ratkaistaan nopan heitolla jonka Marco voitti, joten terradonit olivat nyt deployattu vastapäätä omaa saurus cavalryani . Nice. Jäi hiukan epäselväksi oliko tässä kyseessä kuuluisa “Italialainen peliliike” vai rehellinen väärinkäsitys, mutta saimme viimein pelin käyntiin.

Marco voitti aloituksen ja liikkui kaikella täysillä päälle. Keskustan impassable terrain jakoi kentän kahtia joten Slanni liikkui sen taakse toisen coldoneheron kanssa. Vasemmalta puolelta tulivat toinen kroxiunitti, kymmenen skinkkiä, stega ja salamanterit. Oikealta puolelta terradonit, kroxit, jaguarsaurus skinkkien kanssa ja kärjessä scar-veterani, jolla oli kaksi rerollia mark of the old onesista. Magia vuorolla slanni heittää creeping deathin irkkuna vasemmalla sijaitsevaan skinkkiunittiini tappaen neljä. Skinkit feilaavat paniikin (ld8) ja fleeaavat ulos kentältä, ottaen terradonit mukaansa. Slanni ei kuitenkaan tyydy tähän vaan heittää lurkkerin oikean laidan coldoneheroon, jälleen IRKULLA!. Marco pyytelee anteeksi ja chargaa skinkkejäni, jotka onnistuvat breakkitestissään bösbi avustuksella.

Oma vuoroni alussa bösbini feilaa stupidityn ja oldbloodini chargaa vasemman laidan kroxeja, jotka fleeaavat. Oikealla mikään unittini ei pääse chargaamaan skinkkejä kiusaavaa coldone heroa joka marssiblokkaa koko oikean laitani, joten liikun varovaisesti eteenpäin. Combat vuorolla skinkkini breikkaavat jättäen koko oikean laitani auki ja vuoro siirtyy Marcolle.

Stega chargaa oldbloodini, coldonehero bösbini, ja terradonit sauruscavalryni, mutta linnut failaavat onneksi fear testinsä. Jaguarsaurus chargaa vasemman laidan kroxit, jotka eivät voi fleeata koska kameleontit ovat liikkuneet viime vuorolla takareunaan fleeanneen skinkkiunittini tilalle. Fleeavat kroxit rallyttavat. Slanni ja salamanterit liikkuvat hieman vasemmalle ja toinen coldonehero kääntyy varoiksi oldbloodiani päin. Closis vuorolla stega saa yhden haavan lordiini joka tekee kolme woundia takaisin. Marco onnistuu seivaamaan kaksi näistä woundeista. Bösbini kuolee ja kroxini breikkaavat ja tuhoutuvat kameleontteihin. AARgghh!! Mikään ei tunnu oonistuvan.

Loppupeli on säälittävää rimpuilua kun yritän välttää massatappio, mutta nopista ei löydy apua. Oldbloodini kuolee viimein kroxien kylkichargeen, salamanterini breikkaavat terradonien chargeen(!!??) ja jaguaarisaurus käy nukuttamassa stegani. Pelin lopussa hengissä on ainoastaan kenraalini ja puolet kroxeista. 0-20 Marcolle.

Kaiken kaikkiaan rasittava peli. Deployasin liian varovaisesti ja vastustaja onnistui pienellä tuurilla käyttämään sitä hyväkseen ekalla vuorolla. Jos oldblood olisi saanut stegan hengiltä kahdessa combat phasessa (piranha bladella ei pitäisi olla vaikeaa), olisin voinut kokeilla tuuriani slannin tappamisessa ja peli olisi voinut vielä kääntyä. Harvoin olen joutunut näin pahasti noppien pahoinpitelemäksi.

Re: ETC 2008 Modena side-event raportti (2. peli lisätty)

Lähetetty: Ke 20.08.2008 19:53
Kirjoittaja Heikki
Hyvää luettavaa, toivottavasti jaksat postata loputkin. Näitä lisää!

Heikki

Re: ETC 2008 Modena side-event raportti (2. peli lisätty)

Lähetetty: To 21.08.2008 02:11
Kirjoittaja -Emppu-
Kierros 3

Kolmannella kierroksella vastaani oli arvottu vanhempi herrasmies nimeltä Fabio, joka ei hänkään puhunut sanaakaan englantia. Kieliongelmien lisäksi hänellä oli todella omituinen tapa heittää modelien hit- ja woundaus heitot erikseen. Armeijana hänellä oli mukavan näköinen VC armeija jossa oli:

Vampire lordi, 2x ratsastavaa vampyyriä (toinen oli bösbi), kävelevä vampyyri, neljä noin viidentoista vahvaa ghouliunittia, 2x3 fell batsia, 8x dire wolffia, warghulf ja 4 blood keep knightejä (full command). Ei siis wraitheja, damn.

Minulla ei ollut aavistustakaan mitä gearia vampyyreillä voisi olla, joten suunnitelmana oli tuhota supporttiunitit ja kokeilla viimeisillä vuoroilla combo-chargea vampyyriunittiin. Maastona oli jälleen metsä ja mäki kummankin zonen reunoilla ja oikealla keskellä pieni talo. Deployasin sauruscavalryn vasemmalle metsän viereen”uhkaamaan flankkia” ja skinkit ja terradonit näiden viereen metsän taakse. Kroxit menivät kummallekin puolelle oikean laidan mäkeä, salamanterit mäen taakse ja loppu armeija keskelle kroxien taakse. Fabio deployasi ghouliunitit keskelle (kaikki vampyyrit keskimmäiseen unittiin). Knightit, koirat, ja warghulf menivät unittien vasemmalle puolelle (minun puoleltani katsottuna) ja yksi fell bat unitti kummallekin laidalle. Vasen puoli näytti niin pahalta, että deployasin oldbloodin vasempaan skinkkiunittiini

Fabio voitti aloitusheiton ja liikkui keskeltä eteenpäin ghouleilla. Koirat ja warghulf tulivat kentän keskiviivalle hakemaan hyviä chargepaikkoja, kun taas knightit ja fell batit jäivät hiukaan taaemmas. Magiavuorolla sain ikävän yllätyksen kun opin, että fell battejakin voi luoda lisää. Dispellausyritykset epäonnistuivat yhtä lukuunottamatta ja vuoron lopussa oikealla laidalla oli seitsemän fell batin unitti äskeisen kolmen tilalla.

Failasin cavalryunitilla stupidityn, joten päätin chargata oldbloodin direwolffeihin (joissa oli championi) jotta vastustajan vasen laita olisi jumissa ainakin hetken aikaa. Blood Knightit pääsisivät oldbloodini kylkeen parin vuoron päästä, mutta saisin 4+ wardini niiden aiheuttamiin woundeihin joten se ei hirveästi minua häirinnyt. Vasemman puoleinen skinkkiunitti juoksi keskelle kenttää blokkaamaan parhaimmat chargelinjat ja bösbini siirtyi varoiksi myös vasemmalle puolelle jotta oldblood ei joutuisi käyttämään rerolleja leadership testeihin. Oikealla laidalla toiset kroxit lähtivät reunaa pitkin etenemään ja muut unitit hakivat varovasti parempia asemia. Closis vuorolla oldblood haastoi dire wolf championin ja sai neljä woudia aikaan (helm of commandment....) ja sulatti muutaman koiran.

Fabion toisella vuorolla vasemman puoleiset fell batit chargasivat keskustan skinkkejä ja oikean puolen fell batit mäelle jättämiäni skinkkejä (fail). Yksi keskustan ghouliunitti puski täysillä eteenpäin ja muut himmailivat keskellä kenttää.Blood keepit kärkkyivät oldbloodin kylkeä. Sain dispellattua lähes kaikki summonit ja päästin vanhelin läpi jonka avulla ghoulit chargasivat keskustan kroxejani. Keskustan skinkit onnistuivat breikkitestissään bösbin avulla kun taas oikean puoleinen unitti juoksi ulos kentältä. Kroxit tasuroivat ghoulien kanssa ja oldblood liiskasi vielä yhden koiran.

Omalla toisella vuorollani chargasin kenraalin ja stegan auttamaan kroxejani. Toinen kroxiunitti kääntyi pikkuhiljaa kentän keskustaa kohti kyttäämään viimeisten vuorojen kylkichargea vampyyriunittiin ja salamanterit grillasivat keskellä armeijaani olevaa fell bat unittia. Vasemmalla cavalry valmistautui ottamaan vastaan kohta vapautuvia fell batteja ja terradonit kiersivät oikealta valmiina auttamaan oldbloodia koirien kanssa. Closiksessa keskustan ghouliunitti katosi yhdessä vuorossa ja yllätyksekseni skinkit päättivät höyrystää kolmen vahvan fell bat unitin.

Fabion kolmannella vuorolla blood keepit chargasivat oldbloodini, keskellä ghouliunitti chargasi vapautuneet skinkkini (jotka fleeasivat), warghulf vapautuneet kroxini ja jäljelle jääneet neljä fell battia salamanterini. Alkoi näyttää aika happamalta. Magiavuorolla vielä yksi ghouliunitti chargasi kroxeihin irkkuvanhelilla. Bösbi ja kenraali olivat kuitenkin täydellisissä asemissa ja seuraavat kaksi vuoroa kuluivat uskomattoman tasaisissa combateissa. Aloin viimein käyttää kääröjäni joten pikkuhiljaa vastukselta alkoivat ghoulit loppua ja aloin siirtää unitteja yksinäistä vampyyriunittia päin.

Neljännellä vuorolla terradonit chargasivat auttamaan yhdessä woundissa olevaa oldbloodiani ja raapivat koirista tarpeeksi resoa jotta blood keepit sulivat pois. Saurus cavalry chargasi skinkkejäni chargannutta ghouliunittia jonka kanssa painimiseen kuluikin loppupeli. Oikean puoleiset kroxit ja stega olivat viimein hyvässä paikassa uhkaamaan vampyyrien unittia ja keskustan kroxit voittivat kenraalin avulla warghulffin ja ghoulit. Bösbi kävi taikalipullaan pelastamassa jäljellä olevat salamanterit lepakoilta.

Fabion viidennellä vuorolla hän haki vampyyriunitilleen parempaa paikkaa ja yritti runnoa vanhelia läpi neljällä nopalla. Onnekseni hän heitti miscastin ja siihen loppui magia. Omalla vuorollani lennätin viimeisen terradonini vampyyriunitin eteen ja valmistelin viimeisen vuoron chargeani. Keskellä odottavaa vampyyriunittia piiritti nyt oikealta kroxit, omalta zoneltani kenraali ja stega, sekä vasemmalta haavoittunut oldblood. Cavalryni ja toiset kroxini olivat jääneet liian pitkäksi aikaa kiinni ghouleihin jotta niistä olisi enää apua.

Fabion viimeisellä vuorollaan hän otti riskin ja chargasi kolmella vampyyrillään ulos ghouleista. Lordi juuri vapautuneeseen cavalryyni, bösbi kenraaliini ja toinen ratsuvampyyri stegaani.. Lordi tappoi arvattavasti cavalryni, mutta keskellä kenraalini tasuroi bösbin kanssa ja stega jäi kahteen woundiin.

Viimeisen vuoron alku näytti hyvältä kun oikean puoleiset kroxini chargasivat kenraalini kanssa painivaa vampyyribösbiä kylkeen josta overrunilla pääsisi toiseen vampyyriin kylkeen ja pelastamaan stegani. Jätin oldbloodin valtaamaan quarteria neljän jäljellä olevan skinkin kanssa. Kroxit olivat kuitenkin niin väsyneitä juostuaan koko pelin ympäri kenttää että saivat aikaan vain yhden woundin bösbiin, joka sekin pysähtyi regeneraatioon. Kun vampyyri teki vielä yhden woundin takaisin ja kenraalini löi kaikki hyökkäyksensä ohi, niin lopulta en saanut vampyyristä edes puolia pisteitä. Crap. Toinen vampyyri sai näin rauhassa lopettaa stegani ja toi tarpeeksi pisteitä Fabiolle jotta peli loppui tasuriin. 10-10

Aaarggh, voitto oli niin lähellä. Pienellä tuurilla olisi viimeisellä vuorolla saanut jopa solid voiton, mutta ei onnistu, niin ei onnistu. Oldblood onnnistui hyvin pitämään vasenta reunaa jumissa, jotta vastus ei päässyt hyötymään huonosta deploymentistani, joten kokonaisuutena peli meni kohtuu hyvin. Kolme tiukkaa peliä näin kuumassa ilmassa alkoivat vaatia veronsa varsinkin kun kaikki kommunikaatio sujui viittomalla. Päivän aikana kului noin neljä litraa vettä ja muita nesteitä ja paita oli läpimärkä hiestä. Täytyy myöntää, että olisin viettänyt seuraavan päivän mielummin seuraamalla Suomen pelejä :).

Re: ETC 2008 Modena side-event raportti (3. peli lisätty)

Lähetetty: La 23.08.2008 20:07
Kirjoittaja Finet
Harvemmin tulee battle reportteja luettua, mutta tämä oli jänskää luettavaa. Selkeästi ja kiinnostavasti kirjoitettu.
Tossa 2. pelin mirror-matchissa meni välillä sekaisin kumman unitit olivat kyseessä.

Italiassa on näemmä vähän eri meiniki.

Re: ETC 2008 Modena side-event raportti (3. peli lisätty)

Lähetetty: Su 24.08.2008 16:44
Kirjoittaja Samsson