Sotavasara.net

Eräs kaverini luovuttaa usein siihen että genru kuolee... eilenkin kun pelattiin delffit ja VC hän luovutti siihen kun blood dragon vampire lord dante pätki hänen dragoninsa palasiksi ja sen jälkeen genrun...

Blood Dragon kirjoitti:Eräs kaverini luovuttaa usein siihen että genru kuolee... eilenkin kun pelattiin delffit ja VC hän luovutti siihen kun blood dragon vampire lord dante pätki hänen dragoninsa palasiksi ja sen jälkeen genrun...

Jos peli on jo saletti eikä tulokseen voi vaikuttaa on mielestäni kohtuutonta vaatia pelaamaan peli loppuun. Jos on viellä mahdollista muuttaa tilannetta(massacre loss solid losiksi etc) on IMO paras pelata loppuun.

tneva82 kirjoitti:

Blood Dragon kirjoitti:Eräs kaverini luovuttaa usein siihen että genru kuolee... eilenkin kun pelattiin delffit ja VC hän luovutti siihen kun blood dragon vampire lord dante pätki hänen dragoninsa palasiksi ja sen jälkeen genrun...

Jos peli on jo saletti eikä tulokseen voi vaikuttaa on mielestäni kohtuutonta vaatia pelaamaan peli loppuun. Jos on viellä mahdollista muuttaa tilannetta(massacre loss solid losiksi etc) on IMO paras pelata loppuun.

Hänellä oli melkein kaikki muut joukot koskemattomia...

Tästä on ennenkin ollut puhetta.

Kuitenkin olen yhä edelleen vakaasti sitä mieltä, että vastustajalle tulisi suoda ilo siitä, että hänen armeijansa toimii. Tämä ihan sen takia, että jos en anna sitä iloa vastustajalleni, en voi odottaa saavani pelata omaa täydellistä voittoani loppuun saakka.

Ikävintä peli tietysti on, jos vastustajan armeija tuntuu syystä tai toisesta täysin hampaattomalta ja itse pystyy repimään vihollista mistä itse haluaa. Siinä ei jännitystä ole. Parasta taas on, kun selvyys voittajasta ei selviä kuin parilla viimeisellä kierroksella.

Warhammer on kuitenkin peli, jossa ei pelata voiton takia. Tai toivottavasti sitä ei pelata pelkästään voiton takia. Ja voitosta tekee juuri niin makean se, että tietää voivansa hävitä seuraavan kerran.

Ja hyvän pelin jälkeen voi hymyillä, vaikka onkin juuri hävinnyt.

Uskoisin, etten pidemmän päälle jaksaisi pelata sellaisen ihmisen kanssa, joka jatkuvasti luovuttaisi häviön tullessa eteen. Eihän siinä mitään ideaa ole pyrkiä voittoon, kun se tarkoittaa vain pelin ennen aikaista päättymistä.

Murhe kirjoitti: Uskoisin, etten pidemmän päälle jaksaisi pelata sellaisen ihmisen kanssa, joka jatkuvasti luovuttaisi häviön tullessa eteen. Eihän siinä mitään ideaa ole pyrkiä voittoon, kun se tarkoittaa vain pelin ennen aikaista päättymistä.

Toisaalta jos peli oli nopea niin luovuttamalla voi pelata samantien uudestaan ja katsoa josko toimisi uudella yrityksellä paremmin

Ei se uudestaan pelaaminen oikein toimi, ellei sitten peli pääty jo ensimmäisellä vuorolla. On puhti poissa, kun ensin on pitkään suunnitellut tekonsa, ja sitten kaveri vain luovuttaa. Kyllä pelit pelataan loppuun asti. Viimeisilläkin vuoroilla oppii uutta, ja se on moraalinen voitto, jos nousee varmasta Massacresta pieneen häviöön. Kun pelaa keskimäärin vain kerran viikossa, haluaisi mielellään nauttia pelistä loppuun asti.

Luovutus? mikä se on, miksi siis luovuttaa, eihän siinä ole mitään järkeä. aina pelaataan loppuun saakka, ei peliä pelata voiton vuoksi vaan itse pelin, vai? :?

VC:llä tulee joskus mieleen luovutus, kun kenraali kuolee ensimmäisellä vuorolla ja armeeja alkaa ottamaan damagee . Ikinä en ole luovuttanut, joskus tosin peli on loppunut hirveään whinettämiseen...

Tyrisalthan kirjoitti:Ei se uudestaan pelaaminen oikein toimi, ellei sitten peli pääty jo ensimmäisellä vuorolla. On puhti poissa, kun ensin on pitkään suunnitellut tekonsa, ja sitten kaveri vain luovuttaa. Kyllä pelit pelataan loppuun asti. Viimeisilläkin vuoroilla oppii uutta, ja se on moraalinen voitto, jos nousee varmasta Massacresta pieneen häviöön. Kun pelaa keskimäärin vain kerran viikossa, haluaisi mielellään nauttia pelistä loppuun asti.

Olen sitten kai erikoinen kun aina silloin tällöin tulee pelattua toinen peli kaverin kanssa putkeen jos eka päättyy nopeasti(noin tunnissa)*grin*.

Taidan olla jotenkin perverssi kun minä ainakin nautin tilanteesta, jossa vihollinen massacroi ensimmäisellä vuorolla puolet armeijastani ja sitten loppupeli on tiukkaa vääntöä jossa jokainen yksittäinen tappio tuntuu. Tästä jos vielä saa voiton, niin huuma on mieletön. Sen sijaan tuollaisessakin tilanteessa voisi vaan todeta "okei mä hävisin, pelataanko uusiksi", jolloin käytännössä nollaa toisen voiton. Tämä on mielestäni varsin ilkeää.

Toinen hyvä keino on, että tekee jonkun mielettömän riskivedon, joka päättyy nopeasti joko tasoitukseen tai totaaliseen häviöön. Mutta jos peli menee siihen, että toinen kykkii ainoalla yksiköllään jonkun kukkulan takana kaksi vuoroa, niin kyseessä on mielestäni huono häviäjä.

Täysillä loppun asti on mottoni. Moni minor victory on käännetty tämän takia vielä tasuriksi, mutta vielä enemmän olen minor victoryita saanut kammettua vielä massacreen näillä uhkarohkeilla viimeisten vuorojen chargeilla. Pari kertaa olen itse saanut solid lossin vielä tasapeliksi hivutettua, opetus on siinä että marginaalit ovat 2000 pisteen pelissä vielä aika pieniä. Yksikikn routattu yksikkö ja sen bannerin kaappaus voi vielä muuttaa tulosta.

luovutus voitto ei kannata siinähän häviää(heh heh). olen itse syyllistynyt luovutus voittoihin. aina kun olen häviöllä niin rupean valittamaan ja lopetan pelin.

Minä pelaan aina loppuun vaikka armyni ottaisi täppiä genrun kuolemasta... monesti olen voittanut myös...

Minä yritän ajatella että kaverini varmaan haluu pelata loppuun (jos olen häviöllä) mutta kyllä kaverikin välil sanoo et tylsä peli ku on niin paljo voitol et toisel ei oo mitään mahist

luovutus? se tais olla jotai syötävää? ei...ai nii se oli sitä.
Luovutus ei kannata koskaa, vaikka tilanne näyttäis kuin epätoivoselta tahansa.
Otetaan esimerkiksi kun pelattii kaverin kanssa 2000p taistelu (dark elves vs. skavenit). Koko taistelu oli aika kovasti miun hallussa. Ku kaverin viimene vuoro, mie alotin pelit joten se oli kaikkein viimosin vuoro, alko niin olin yli 1000p. voitolla. Ja mie hävisin pelin!!
Warp lighting cannon voi ikävimmässä tapauksessa oli hyvin tehokas!
Kenraali kuoli, bsb karkuun samoin cold onet ja puol muuta armeijaa.

Joku vuosi sitten pelasi kaverin demoneita vastaan dark elfeeillä ja parissa vuorossa tappiot olivat molemmilla aika kovat. Itsellä'ni vielä suuremmat ja olin heittämässä pyyhettä kehään, mutta kaverit oli toistamieltä ja halusi pelata loppuun. Emme pelanneet mitään tiettyä taistelua, vaan "viimeiseen mieheen". No, sorceress rupesi parin muun figun kanssa oikein kunnon hippasille ja heitteli spelliä demonien niskaan ja kas, voitin! Sen jälkeen en ole pyyhkeitä katsellut.

Ei luovutus ole mukavaa, kun on ensin suunitellut pitkään mitä tekee ja sitten kaveri vain lopettaa ja rupee valittamaan. Ei se ole enää yhtään hauskaa...
Itse en (oman muistini mukaan) luovuttanut kertaakaan. Loppuun asti vaan!
Tästä tulikin mieleen eräs peli omalla Empirelläni Skaveneita vastaan jolloin pelasimme viimeiseen mieheen saakka. Lopulta pelissä oli jäljellä vain pari klaanirottaa ja viimeinenkin jousimies oli kuollut. Tässä samassa pelissä voittaja selvisi vasta muutamalla viimeisellä vuorolla.

Murhe kirjoitti:...olen yhä edelleen vakaasti sitä mieltä, että vastustajalle tulisi suoda ilo siitä, että hänen armeijansa toimii. Tämä ihan sen takia, että jos en anna sitä iloa vastustajalleni, en voi odottaa saavani pelata omaa täydellistä voittoani loppuun saakka.

... toivottavasti sitä ei pelata pelkästään voiton takia.

Uskoisin, etten pidemmän päälle jaksaisi pelata sellaisen ihmisen kanssa, joka jatkuvasti luovuttaisi häviön tullessa eteen. Eihän siinä mitään ideaa ole pyrkiä voittoon, kun se tarkoittaa vain pelin ennen aikaista päättymistä.

Sinä sen sanoit Murhe. Allekirjoitan kaiken yllä kirjoitetun.

Itse en ole koskaan vielä luovuttanut peliä. Warhammer on kuitenkin MYÖS tuuripeli ja kaikki on noppien ollessa kyseessä aina mahdollista.

Sitten seuraa kivulias muisto ja opettavainen esimerkki. Viimeinen vastustajani eräässä turkulaisessa turnauksessa 5th editionin aikaan aikoi luovuttaa ennen viimeistä vuoroaan. Peli näytti hänelle selvältä massacre tappiolta ja hän ei olisi enää viitisinyt pelata viimeistä vuoroaan. Sanoin, että kannattaa pelata loppuun asti. Hän pelasi ja pari LD-testiä myöhemmin voitinkin vain solid voiton. Tämän vuoksi "menetin" turnauksessa toisen sijan ja tulin neljänneksi ja hän tuli kolmanneksi.

Tarinan opetus:


Dru Perim

Epätoivo antaa suurimmat voimat. Kaksi edellistä Blood Bowl -peliäni olen voittanut vain siksi, etten antanut periksi epätoivoisimmassakaan tilanteessa vaan yritin heittää kolmea kuutosta peräkkäin - ja onnistuin! Khaine oli totisesti lastensa puolella. (Tarvittavat heitot maalin aikaansaamiseksi: dodge (tackle zonella, ilman taitoa), dodge (tackle zonella, ilman taitoa), dodge (tackle zonella, ilman taitoa), dodge, block (strip ball); toinen ukko: go for it, go for it (dodge tackle zonella, ilman taitoa), pick up ball (tackle zonelta), long pass (tackle zonelta); kolmas ukko: catch).

Eilen high elfini ottivat rankasti osumaa epäkuolleita vastaan, mutta viime hetkellä vampire countia kaksi kierrosta karkuun juossut archmageni rallysi ja esti vastustajan 555 pisteen saamisen. Lopputulos oli minulle solid victory (talonpojat eivät ole paljonkaan arvoiset, kun ylhäisö - kolme velhoa - kirmaa vapaana).

Voihan tuota tietysti pelata niinkin, että jos on varma tappio edessä, alkaa vetäyttämään joukkoja omaa pöydänlaitaa kohti, jos katsoo, ettei ole mitenkään mahdollista hyökätä enää puolella vastustajan vahvuudesta.

Saapahan vastustaja siinä hieman takaa-ajon iloa.....?
En sitten tiedä, onko tuossakaan tolkkua.

Yhtä vähän kait kuin pelin lopettamisessa tai toivottomalla itsemurhalla.

One-shot-peleissä tämä ilmiö tulee vastaan, jos olisi kampanjarakenne mukana (esim. Mighty Empires) niin selviävien joukkojen määrälläkin olisi väliä.....