Sivu 1/3

Kiinnostaisiko LotR-turnaus 25.10. Järvenpäässä?

Lähetetty: Ma 29.09.2008 12:44
Kirjoittaja Gondorin Marko
Terve.

Oleellisimmat ensin: Kun ei kerran ainakaan Fanaticeja LotRipuolella juuri ole näkyvissä, on varmaankin aika alkaa puuhastelemaan omiakin tapahtumia. Juu, olen tietoinen tuosta Kouvolan skenuturnauksesta joka järjestetään edellisenä viikonloppuna. Olen kuitenkin hetkisen pyöritellyt ajatusta turnauksen järjestämisestä ja nyt yllättäen tarjoutui siihen oivallinen tilaisuus. Jos siis osallistujia löytyy noin 8 tai 10, järjestäisin pienen turnauksen. Jos ei, yritetään joskus ensi vuonna uusiksi.

Nyt haluaisin alustavasti tietää kuinka moni olisi kiinnostunut osallistumaan turnaukseen lauantaina 25.10. Järvenpään Kyrölässä. (Oman junaseisakkeen lähellä, helppo kulkea ainakin paikallisjunilla). Jos kiinnostusta löytyy tarpeeksi, pyrin saamaan turnauspaketin valmiiksi ja jakoon ensi viikon alkupuolella.

Yleisiä suunnitelmia (näihin tulee vielä takuulla muutoksia):
- teemallinen turnaus, kaikki 6-7 skenua liittyvät jollain tavalla lohikäärmeeseen
- ei yhtään perus-skenua - osa kokonaan uusia, osa muokattu tutummista teemaan sopivaksi
- 300p armeijat, armeijan koko: 5-35 modelia
- max 100p heroihin, vähintään 1 hero oltava armeijassa
- pelataan 2x2 jalan (60x60 cm) pöydillä
- osallistuminen 6e, palkinnot ainakin kahdelle (lohhari / figulahjakortti)
- LoME / sääntisteemalliset armeijat pakollisia
- Garothin sääntöpohja kertoo kaiken oleellisen mm. sallituista hahmoista
- maalaus- / tyylipisteet jaetaan ennen turnausta
- osallistun itsekin turnaukseen pelaajana - jos pelaajia tulee pariton määrä, saa joka kierroksella yksi pelaajista vastaansa lohikäärmeen.

Re: Kiinnostaisiko LotR-turnaus 25.10. Järvenpäässä?

Lähetetty: Ma 29.09.2008 14:04
Kirjoittaja Icecube
Harmi kun armeija vielä pahasti vaiheessa, kiinnostusta kyl olis. En tosin tiedä onko järkeä tulla turnaukseen, kun viime pelistäkin reilusti 2v aikaa. :P

Re: Kiinnostaisiko LotR-turnaus 25.10. Järvenpäässä?

Lähetetty: Ma 29.09.2008 14:35
Kirjoittaja Gondorin Marko
Totta kai on järkeä tulla pelaamaan. ;) Itsekään en ehdi pelaamaan kuin pari kertaa vuodessa eikä siinä nyt liiaksi ehdi nuo säännöt unohtua.

Jos laina-armeijat kelpaavat niin minulta joutaa kyllä jonkin verran ukkoja lainaankin turnauksen ajaksi.

Re: Kiinnostaisiko LotR-turnaus 25.10. Järvenpäässä?

Lähetetty: Ma 29.09.2008 15:05
Kirjoittaja Teh Suladãn
Olisin kiinnostunut tulemaan, mutta en ole ollut yhdessäkään turnauksessa, ja en osaa noita skenaarioita. Joten kerrotaanko skenaariot paikan päällä? Jotta tiedän miten niissä toimia, SAisin varmaan armeijat kuntoon.

Re: Kiinnostaisiko LotR-turnaus 25.10. Järvenpäässä?

Lähetetty: Ma 29.09.2008 15:22
Kirjoittaja Gondorin Marko
Skenut kerrotaan kyllä sääntöpaketissa hyvissä ajoin etukäteen. Niitä ehtii sitten vaikka testailla jo ennen turnaustakin. Skenuista ei mikään ole vielä täysin valmiina, osa vasta hyvinkin aikaisessa ideavaiheessa, joten ei niistä tässä sen enempää. Kysymyksiä saa toki esittää heti kun saan matskut valmiiksi ja jonnekin esille. Pyrin vastailemaan mahdollisimman nopeasti ja auttamaan epäselvyyksissä.

Turhaan ei kannata vasta-alkajienkaan hermoilla osallistumisesta. Tarkoitus ei ole tehdä osallistumiskynnyksestä korkeampaa kuin muissa turnauksissa - pikemminkin päinvastoin. Pienet pöydät, figumäärät ja rajoitettu määrä pisteitä sankareihin pitänevät erikoissääntöjen määrän aisoissa ja itse pelit suht simppeleinä ja suoraviivaisina. Kunhan ihan perus säännöt ovat ainakin pääosin hanskassa niin ei kun osallistumaan vaan. Apua sääntöepäselvyyksiin saa sitten myös paikan päällä tarvittaessa.

Re: Kiinnostaisiko LotR-turnaus 25.10. Järvenpäässä?

Lähetetty: Ma 29.09.2008 15:37
Kirjoittaja Teh Suladãn
okei hyvä :) eli saa myös paikan päällä neuvoa mitä pitää tehä jossain skenuissa cornered yms. mitä sääntökirjassa on ?

Re: Kiinnostaisiko LotR-turnaus 25.10. Järvenpäässä?

Lähetetty: Ma 29.09.2008 15:56
Kirjoittaja Gondorin Marko
Juu, saa toki kysyä paikan päälläkin jos on ongelmia. Toki on suositeltavaa kysellä jo etukäteenkin täällä foorumeilla ja yrittää selvittää epäselvyyksiä niin paljon kuin mahdollista niin vastaukset ovat sitten kaikkien muidenkin nähtävillä.

Re: Kiinnostaisiko LotR-turnaus 25.10. Järvenpäässä?

Lähetetty: Ma 29.09.2008 16:07
Kirjoittaja Teh Suladãn
Ainoo ongelma on siis se etten tiedä mitä skenuissa pitää tehdä :))

Re: Kiinnostaisiko LotR-turnaus 25.10. Järvenpäässä?

Lähetetty: Ma 29.09.2008 16:08
Kirjoittaja Teh Suladãn
Btw. Saako käyttää 2ajan populaa? isildur, elendil, gil-galad yms.

Re: Kiinnostaisiko LotR-turnaus 25.10. Järvenpäässä?

Lähetetty: Ma 29.09.2008 16:24
Kirjoittaja miQ
No tämä Lotri harrastus koulun alkamisen jälkeen alkaa pikku hiljaa heräillä, joten näin alkuunsa voisin ehkä jopa tullakkin. Koe viikko saatta tupata samalle viikolle, mutta katsotaan sitten myöhemmin sitä. Juu eli mielenkiintoa löytyy!

Re: Kiinnostaisiko LotR-turnaus 25.10. Järvenpäässä?

Lähetetty: Ma 29.09.2008 16:37
Kirjoittaja Teh Suladãn
huomasin juur että ei oo mahollista pahis listan kannalta heron saan 100pts sit mul on 10haradii spearin kaa 60pts, 3 watchers of karnaa 30pts =130pts, sit 4 haradii bowin kaa sais toho viel ni se tekee 24pts =154pts saisin kyl armeijan kasaan ilman max 100pts hero sääntöö :>

Re: Kiinnostaisiko LotR-turnaus 25.10. Järvenpäässä?

Lähetetty: Ma 29.09.2008 16:49
Kirjoittaja banzgo
Ilman muuta ollaan tulossa mukaan. Kun kerta Helsingistä pääsee noin helposti. Hyvä kun joku järjestää pelejä.

Re: Kiinnostaisiko LotR-turnaus 25.10. Järvenpäässä?

Lähetetty: Ma 29.09.2008 19:04
Kirjoittaja Wolverine
Erittäin hyvä, kun joku jaksaa järjestää pelejä. Olisin todella kiinnostunut, mutta saatan juuri tuona viikonloppuna olla muualla..

Re: Kiinnostaisiko LotR-turnaus 25.10. Järvenpäässä?

Lähetetty: Ma 29.09.2008 19:30
Kirjoittaja Pikku-Make
Hmm... Olin kyllä menossa tonne nuorten 40k turneeseen, mutta kyllä lotri 40k:n eteen kiilaa. Eli kyllä mulla ainakin kiinnostusta löytyisi.

Re: Kiinnostaisiko LotR-turnaus 25.10. Järvenpäässä?

Lähetetty: Ma 29.09.2008 20:46
Kirjoittaja Garoth
Pitää panna vakavaan harkintaan. Riippuu ihan siitä, miten rahatilanne antaa myöten, ja miten paljon on energiaa jäljellä oman turnauksen jäljiltä. Vielä ei osaa sanoa mitään varmaa...

Re: Kiinnostaisiko LotR-turnaus 25.10. Järvenpäässä?

Lähetetty: Ma 29.09.2008 21:50
Kirjoittaja Z4MPUR4
Vois väikka tullaki ku asuu tässä iha lähellä kyrölää (helffi armeijalle).

Re: Kiinnostaisiko LotR-turnaus 25.10. Järvenpäässä?

Lähetetty: Ti 30.09.2008 15:59
Kirjoittaja Teh Suladãn
Ei riitä massaa mun harad armeijasta, koska sulla on ylä raja herojen pisteille ;S miksi tuo 100p raja?

Re: Kiinnostaisiko LotR-turnaus 25.10. Järvenpäässä?

Lähetetty: Ti 30.09.2008 16:04
Kirjoittaja banzgo
Teh Suladãn kirjoitti:Ei riitä massaa mun harad armeijasta, koska sulla on ylä raja herojen pisteille ;S miksi tuo 100p raja?
Siks ettei sinn tuu mitänn ihme listoja pelkällä Aragornilla tai muulla vataavalla pelleilyllä. Tuolla taataan, että kaikkilla on jotenki "oikeat" armejat. Ja varsinkin ku pelataan fluffikkaita skenaarioita, niin on kiva, että kaikilla on sellainen armeja, joka oikeasti voisikin seikkailla siellä eikä mitään one-man-solo-teamia.

Re: Kiinnostaisiko LotR-turnaus 25.10. Järvenpäässä?

Lähetetty: Ti 30.09.2008 16:26
Kirjoittaja Gondorin Marko
banzgo kirjoitti:
Teh Suladãn kirjoitti:Ei riitä massaa mun harad armeijasta, koska sulla on ylä raja herojen pisteille ;S miksi tuo 100p raja?
Siks ettei sinn tuu mitänn ihme listoja pelkällä Aragornilla tai muulla vataavalla pelleilyllä. Tuolla taataan, että kaikkilla on jotenki "oikeat" armejat. Ja varsinkin ku pelataan fluffikkaita skenaarioita, niin on kiva, että kaikilla on sellainen armeja, joka oikeasti voisikin seikkailla siellä eikä mitään one-man-solo-teamia.
Jees, täsmälleen oikein luettu ajatuksia.

Massan puutteeseen voi toki koittaa vaikka lainata muutaman ukon tuon turnauksen ajaksi jos ei omista kokoelmista satu löytymään eikä ole kiinnostusta/mahdollisuutta hankkia uusia figuja. Aikaisempaan kysymykseen toisen ajan hahmojen käytöstä: on toki sallittua käyttää kaikkia hahmoja joita ei erikseen ole kielletty.

Näyttäisi siltä että porukkaa on tulossa joten aloittelen skenujen kirjoittamisen selkokieliseen muotoon ja lisämaastojen nikkaroinnin.

Re: Kiinnostaisiko LotR-turnaus 25.10. Järvenpäässä?

Lähetetty: Ti 30.09.2008 17:10
Kirjoittaja Teh Suladãn
Tarvisin 7 harad keihäsmiestä lainaan, jos joku näitä pystyis turnauksen ajaks lainaan ni ois jees ja vois kertoo nyt :)