Sivu 1/2

Blogi: Nostalgiamaastoa [05/12.10.2008]

Lähetetty: Su 05.10.2008 20:41
Kirjoittaja Co. Yarrick
Tervehdys hyvät Sotavasaran asukkaat.

Muita maastoblogeja lueskellesani päähäni tunkee aina ajatus "no miksen minäkin". Nyt olen vihdoin päättänyt avata oman blogini ja, kuten tulette varmasti huomaamaan, minä jos kuka tarvitsen potkua takalistoon, että saisin hieman järjestystä maastoihini.
Blogin nimi tulee yksinkertaisesti siitä, että nämä maastot ovat vanhoja, kaapinpohjalle unohdettuja, mehunsa menettäneitä, kappaleita. Muistoja toki tulee myös näitä silmäillessäni, mutta muistakaa: tämän rupeaman tarkoitus on lähinnä pönkittää maastoni uuteen uskoon, älkää siis vaivautuko arvostelemaan näitä kuvia, mitä alkukohdassa näette, koska ne eivät tule olemaan loppukohdat. Toivon kaikkea hyvää lopputulokselta.
Joudun todennäköisesti kysymään, monessakin asiassa, neuvojanne, myös parantaakseni lopputulosta. Tai saatte toki kysymättäkin ehdottaa jotakin.

Olen jakanut maastonkappaleeni seitsemään ryhmään. Tavaraa siis on todellakin kaapin pohjalta, ja alta, löytynyt jonkun verran.

Kuvia, joita olette juuri näkemässä ei suositella pienille lapsille, heikkohermoisille, eikä sydän- tai verisuonitaudin omaaville henkilöille. Jotkut kuvista voivat järkyttää katsojaansa. Alla olevien kuvien katsominen on omalla vastuulla, enkä vastaa kuvista mahdollisesti johtuvista traumoista tai fobioista.



05.10.2008 - Lähtökohta ja ryhmien esittely

Lähtökohta:
Kuva

Ryhmät:
RYHMÄ NRO 1 - BARRIKAADIT FEAT. KUKKULAT
Kuva

RYHMÄ NRO 2 - BUNKKERIT
Kuva

RYHMÄ NRO 3 - PURE RANDOMNESS
Kuva

RYHMÄ NRO 4 - PIIKKILANKAHÄSSÄKÄT
Kuva

RYHMÄ NRO 5 - BUNKKERIT GOES TINY
Kuva

RYHMÄ NRO 6 - KIVEÄ TARJOLLA FEAT. COCKTAILTIKUT
Kuva

Ryhmä numero seitsemän koostuu kolmesta puisesta laatikosta sisällönsä verran styrofoamista tehtyjä kiviä jne.

Kuvista on leikattu tausta karkeaakin karkeammin pois, mutta pyrin säästämään vähintään aina keskustan kuvasta. Katsoin myös hyväksi pienentää kuvia 22, tai 25 % alkuperäisestä, jotta saisin ne kuvina linkitettyä tänne.

Sitten vain työn iloa. Tosin kahtena seuraavana päivänä olen reissussa, joten blogi menee jäihin, mutta vain kahdeksi päiväksi. Sen jälkeen ajattelin vetää sprayt suurimman osan päälle.

Huomatkaa, että siellä on jo joitain valmiita, tai ainakin lähes valmiita, maastonkappaleita, joihin en todennäköisesti koske (esimerkkinä säiliö-systeemi). Myös raunio (joillekin voi olla ennultaan tuttu) saa odottaa vuoroaan, koska hän ei selvästikään ole niin alkuvaiheessa, kuin monet muut maastonkappaleet.

Ryhmässä 3 on myös skaalan 1:72 alunperin kaksitasoinen lentokone, johon olen tehnyt "pieniä" parannuksia. Tällä ei muuten ole merkitystä, paitsi basen aioin laittaa joltiseenkin kuntoon tässä blogin lomassa.

06.10.2008 - Päivitystä ryhmiin 3 ja 4
Nyt, kun monet maastonkappaleet ovat kuivumassa, niin sutaisin lentokoneen baseen vähän kallion väriä.

Kuva
Vielä sammaleet ja mukamas hienosti maastoutetut green stuffit pitäisi maalata vihreäksi.

Ja vielä pikkuinen maastonkipale:
Kuva
Voisitteko kertoa hieman ohjeita paremman ruoste-efektin tekemiseen, koska tuo ei oikein vakuuta.

Huomenissa hilpasen kaupunkiin ostamaan maaleja, mm. johonkin kadonnutta ruskeaa, ja sitten edellä mainitsemaa vihreätä. Varmaan myös joitain muita maaleja pitäisi hankkia...

Semmoista vielä, että sprayatessa jotkut kappaleet käyttäytyivät oudosti sprayta kohtaan, VAIKKA niissä olikin jo maalikerros. Näitä tulen poistamaan ja muokkaamaan alkutilanteen ja ryhmien kuvia tarpeen mukaan.

10.10.2008 - Aleksis Kiven kunniaksi.
Huomenta päivää. Nyt kun vihdoin sain vihreän maalin haalittua itselleni, maalasin toisen kukkuloista ja lentokoneen basen. (Kuvat nyt muotoa png)

Kukkula:
Kuva
Kukkulaa toisesta kulmasta.
Kukkulaa kolmannesta kulmasta.
Base:
Kuva

Vielä ehdin maalata parit seinät ja katon bunkkerille:
Sivulta.
Takaa.
Ylhäältä.

Katto tosin aika tylsän näköinen, ideoita? Varsinkin nuo teipit olisi hyvä saada piiloon. En edes ymmärrä miksi olen ne siihen silloin laittanut...

12.10 - ISO PÄIVITYS
Ehdinpäs tuota bunkkeria maalailla aika paljonkin. Tosin tuohon viimeisimpään sivuseinään en ole oikeen tyytyväinen. Menee uudelleen maalattavaksi... Mutaa lisäsin alareunoihin ja julkisivua maalailin. Anyway, kuvia:
Julkisivu
Takaseinä
Huonompi sivuseinä
Parempi sivuseinä
Yläviistosta

Maalasin myös molemmat hautakivet parempaan uskoon.
Kuva
Pienempi takaa

Kuva
ja edestä

Kuva
Suurempi edestä

ja takaa

Myös coctailtikuista tehtyä suojaa hb:n kanssa ehdin työstää suhteellisen pitkälle, kommentoikaa puuta kiitos.
Kuva
Edestä, mutta huonompi kuva.

Kiveä, jota koristaa kaaosmerkki, olen maalannut myöskin... Mitä mieltä olette väristä?
KuvaEdestä, ilman kaaosmerkkiä

Takaa, myöskin ilman merkkiä
Yllä olevissa kuvissa vihreät lehväset keskeneräiset, parempaa kuvaa sitten myöhemmin.

Joku random kivikin tuli valmiiksi:
Kuva

Ja toiselta puolen.

Viimeisenä, muttei lainkaan vähäisimpänä maalasin kivisuojan.
Kuva
Toki laitan kuvaa toiselta puolen.

Huomatkaa, että lisäsin runsaasti ruskeata Jääkuution kommentista pelästyneenä.

23.10.2008 - Kallio saa piristystä!
Elikkäs ajattelin ton harmaan kaveriksi jotain, ja päädyin vihreään. Tungin sitä muutamaan väliin sammalta esittämään. Hyvä tuuri kävi sinänsä, että stryfoamista jää semmoisia pieniä hitusia, jotka näyttävät sammaleelta maalattuna.

Kuva
Kallio ensin edestä,

Kuva
sitten ylhäältä

ja vielä kokovertailu

Over and out.

//COEDIT: Kielenhuoltoa.
//COEDIT2: Päivitystä ryhmiin 3 ja 4.
//COEDIT3: Iso päivitys.
//COEDIT3: Päivitystä ryhmiin 1, 2 ja 3.
//COEDIT4: Päivitystä kallioon.
//COEDIT5: Linkkien rukkausta.
//COEDIT6: Kielenhuoltoa.
//COEDIT7: Kokovertailu kallioon.
//COEDIT8: Otsikko.

Re: Blogi: Nostalgiamaastoa [02/06.10.2008]

Lähetetty: Ti 07.10.2008 13:29
Kirjoittaja Co. Yarrick
Päivitystä...

Re: Blogi: Nostalgiamaastoa [02/06.10.2008]

Lähetetty: Ti 07.10.2008 14:30
Kirjoittaja Aapo95
Ihan ookoolta vaikuttaa. Kyllä noista jotain aikaan voi saadakin.

Re: Blogi: Nostalgiamaastoa [02/06.10.2008]

Lähetetty: Ti 07.10.2008 15:56
Kirjoittaja Co. Yarrick
Nyt myös kukkulat harmaina, hieman hienosäätöä niin kuvia tulee. Mutta toiseen kukkulaan tarvitsen sitä vihreääkin, joten se saa odottaa tod. näk. ylihuomiseen.

Re: Blogi: Nostalgiamaastoa [02/06.10.2008]

Lähetetty: To 09.10.2008 17:58
Kirjoittaja Co. Yarrick
Erinäisistä syistä, en millään ehtinyt ostaa maaleja eilen, joten se jääköön myöhemmäksi. Sillä aikaa työskentelen viitosryhmän parissa.

Re: Blogi: Nostalgiamaastoa [02/06.10.2008]

Lähetetty: To 09.10.2008 18:40
Kirjoittaja Da Big Boss
Ihan kivaa katsottavaa tuo on. Tuhottuja taloja kaipaisi, mutta kai noillakin pärjää.

Re: Blogi: Nostalgiamaastoa [02/06.10.2008]

Lähetetty: To 09.10.2008 21:08
Kirjoittaja Co. Yarrick
Jau^^ Pääsinpäs käsiksi bussiaikatauluun ja ehdin käväistä hankkimassa maaleja, tosin jotain Sinellin maaleja, mutta eipä kai niin väliä.

*Haukotus*

Tänään maha täynnä pizzaa en jaksa enää ruveta vääntämään, joten huomenissa kuulette minusta taas (-:

Re: Blogi: Nostalgiamaastoa [02/06.10.2008]

Lähetetty: To 09.10.2008 21:10
Kirjoittaja Munakassi
Co. Yarrick kirjoitti:Jau^^ Pääsinpäs käsiksi bussiaikatauluun ja ehdin käväistä hankkimassa maaleja, tosin jotain Sinellin maaleja, mutta eipä kai niin väliä.

*Haukotus*

Tänään maha täynnä pizzaa en jaksa enää ruveta vääntämään, joten huomenissa kuulette minusta taas (-:

Itse söin sämpylöitä.

Kiinnostaa sun ruokavalio.

Re: Blogi: Nostalgiamaastoa [02/06.10.2008]

Lähetetty: Pe 10.10.2008 08:29
Kirjoittaja Co. Yarrick
Munakassi onko sulla jotain hampaankolossa vai muutenko vain vittuilet? Ja pidetään se ot kurissa, ettei tule lukkoa tälle...

Re: Blogi: Nostalgiamaastoa [03/10.10.2008]

Lähetetty: Pe 10.10.2008 19:17
Kirjoittaja P. Ruuhijärvi
Kyllähän nämä komeita ovat. Tosin miltei jokainen Scenery- base on IMO liian harmahtava, paitsi tuo kivi, jonka pitääkin olla noin harmaa.

Re: Blogi: Nostalgiamaastoa [03/10.10.2008]

Lähetetty: La 11.10.2008 11:45
Kirjoittaja Co. Yarrick
Taas on tullut edistystä, mutta en pääse vielä laittamaan kuvia, koska koneen formatoinnissa on jotain ongelmia... Olen siis nyt toisella koneella, mutta katsotaan, josko saisin kuvat siirrettyä tähän.

Re: Blogi: Nostalgiamaastoa [02/06.10.2008]

Lähetetty: La 11.10.2008 18:10
Kirjoittaja Munakassi
Co. Yarrick kirjoitti:Munakassi onko sulla jotain hampaankolossa vai muutenko vain vittuilet? Ja pidetään se ot kurissa, ettei tule lukkoa tälle...
OT? sun bussiaikataulut ei sitten oo OT? Pahoittelen jos vaikutan ###tuuntuneelta. Olen vain ärsyttävä ihminen.

Re: Blogi: Nostalgiamaastoa [03/10.10.2008]

Lähetetty: La 11.10.2008 18:50
Kirjoittaja Icecube
Kuten Munakassi tossa sanoikin, niin ei sinne blogiin tarvii joka päivä kirjoitella selityksiä minkä takia ei projekti edisty. Päivittää kun on päivitettävää, et sä ole missään velassa muille, että pitäis kokoajan pitää ajantasalla. Kyllä kaikki ymmärtää, että blogienkin ylläpitäjillä on muutakin elämää (vai onko?).

Re: Blogi: Nostalgiamaastoa [03/10.10.2008]

Lähetetty: Su 12.10.2008 14:35
Kirjoittaja Co. Yarrick
Ai mitä elämää?

No kumminkin päivitystä... BIG TIME.

Re: Blogi: Nostalgiamaastoa [02/06.10.2008]

Lähetetty: Ti 14.10.2008 18:08
Kirjoittaja Ilfierno
Munakassi kirjoitti:
Co. Yarrick kirjoitti:Munakassi onko sulla jotain hampaankolossa vai muutenko vain vittuilet? Ja pidetään se ot kurissa, ettei tule lukkoa tälle...
OT? sun bussiaikataulut ei sitten oo OT? Pahoittelen jos vaikutan ###tuuntuneelta. Olen vain ärsyttävä ihminen.
Silti, kaikkea Munakassi ei tarvi sanoa/kirjoittaa ääneen, mölyt voi pitää mahassa...

Hienolta maastolta näyttää, jatka vain samaan malliin!

Re: Blogi: Nostalgiamaastoa [03/12.10.2008]

Lähetetty: Ti 14.10.2008 19:22
Kirjoittaja P. Ruuhijärvi
Bunkkerin seinät ovat aivan liian aaltoilevat ja tuo katosta pursuava sammal turhan paksua. hautakiet sen sijaan ovat ihan kelpoja.

Re: Blogi: Nostalgiamaastoa [03/12.10.2008]

Lähetetty: Ti 14.10.2008 19:28
Kirjoittaja Co. Yarrick
Aaltoilevaa väritystäkö meinaat? Siitä sammaleesta: Onhan se hieman paksua, materiaali oli vaikeaa sikäli jos oikein muistan. Noh, turha sitä on selitellä (-:

Re: Blogi: Nostalgiamaastoa [03/12.10.2008]

Lähetetty: Ti 14.10.2008 23:13
Kirjoittaja mauno
No niin... Pii-paa. Kauhea hätä täällä. Olkaa ihmisiksi tai tulee banaanista. Valvojat valvoo.

Re: Blogi: Nostalgiamaastoa [03/12.10.2008]

Lähetetty: Su 19.10.2008 18:10
Kirjoittaja ajappat
Toi coctailtikku suoja on tosi hieno, voit olla varma että kopion ton idean :D

Re: Blogi: Nostalgiamaastoa [03/12.10.2008]

Lähetetty: Ma 20.10.2008 19:22
Kirjoittaja Co. Yarrick
Joo ei ole patenttia vielä, että kopioi ihan vapaasti (-:

Itse jos toisen teen niin taidanpa leikkauttaa tasaiseksi tuon yläosan...

Olen toista, tylsempää, kukkulaa maalaillut, kuvia laitan huomenna mikäli sää antaa tehdä viimeisimmät detaljit.

Offtopikkina sanoisin, että olen myös Eldar-armeijaani komistanut vihreillä väreillä, ehkäpä sisällytän sitä joihinkin kuviin (-: