Sivu 1/1
Orjaksi Har Ganethiin, FB
Lähetetty: To 09.10.2008 22:45
Kirjoittaja halko
Osa 1. Hyökkäys
Ilta oli koittanut pieneen Haaksirikon kylään. Kylän kadut tyhjenivät, mutta useimpien asukkaiden illanvietto ei siihen loppunut. Tähän aikaan oli kylän aina taverna, Punainen Miekkakala, täynnä asiakkaita. Miekkakalassa tunnelma oli katossa, ihmiset pelasivat korttia, joivat, melusivat ja joivat. Niin se oli aina mennyt. Tilavassa tavernassa oli yksi suuri huone, jonka itäseinällä sijaitsi takka. Tiskin takana oli vielä pieni takahuone ja takahuoneessa oli portaat viinikellariin.
Haaksirikko oli saanut nimensä kylää ympäröivistä haaksirikoista joissa ei voinut liikkua veneellä tai laivalla. Ainakaan kukaan ihminen. Montesque ei uskonut silmiään, hän näki palatsin lipuvan vedessä. Se ei voinut olla mahdollista, sen oli pakko olla harhaa. Mutta siinä se kulki. Montesque ei ollut aina joka oli nähnyt sen, pian ulkona oli kymmeniä ihmisiä katsomassa. Palatasi tuli koko ajan lähemmäs, pian se oli jo kylän vieressä. Vasta silloin kyläläiset tajusivat mistä on kyse. Musta Arkki iskeytyi rantaan, ihmisjoukosta kuului kirkunaa, jotkut lähtivät juoksemaan pois. Arkista ryntäsi ulos kymmeniä haltioita. Yksi niistä tarttui Montesqueta niskasta hänen juostessa karkuun. Montesque kaatui maahan ja joku painoi tikarin hänen kurkulleen. Sama kohtalo oli myös useimilla muilla kyläläisillä. Osa vain tapettiin nopeasti, pääasiassa vanhukset ja lapset. Yksi kyläläinen hyppäsi veteen ja alkoi uimaan poispäin kylästä. Pienten varsijousien nuolet lävistivät hänet silmänräpäyksessä. Haltiat juoksivat tavernaan, sitten muihin taloihin. Kaikki tapahtui järjestelmällisesti ja nopeasti. Kyläläiset raahattiin Arkkiin ja Arkki lähti pois yhtä nopeasti kuin tulikin. Kylä oli tyhjentynyt yhdessä illassa, eikä kukaan ulkopuolinen osaisi sanoa mitä tapahtui
Jatkoa laitan huomennna, vapaasti voi kommentoida ensimmäistä Osaa ihan vapaasti. Mutta koska tämä on ensimmäinen tarinani täällä, olisi kiva saada rakentavaa kritiikkiä eikä mitiään 'Saakeli tää on huono' tai vastaavia.
Re: Orjaksi Har Ganethiin, FB
Lähetetty: La 11.10.2008 00:50
Kirjoittaja halko
Osa 2: Matka
Vangit olivat tungettu yhteen huoneeseen Mustassa Arkissa. Huoneessa ei ollut muuta kuin ovi, ja kamala mädäntyneen lihan haju. Vangit olivat peloissaan, he teisivät tämän matkan vievän helvettiin. Kaksi vangeista oli sairastunut matkalle, muut voivat pahoin. Heillä ei ollut mitään käsitystä ajasta, mutta silti he tiesivät olleensa siinä huoneessa jo päiviä.
Montesque oli huoneen nurkassa hoitamassa sairastunutta kaveriaan. Vankien joukossa ei ollut yhtään lääkäriä, kukaan ei tunnistanut tautia, saati osannut parantaa sitä. Montesque pystyi vain rauhoittelemaan häntä. Hän vakuutti että kukaan ei kuolisi tässä kirotussa Arkissa. Kukaan ei kuolisi.
Arviolta puolen päivän jälkeen Montesquen kaveri oli kuollut. Kukaan ei haknut häntä pois. Hänet vain jätettiin sinne muiden vankien sekaan mätänemään. Se selvitti hajunkin. Toinen sairastunut mies oli järkyttynyt. Jos hän kuolisi seuraavana. Hän ei saisi kuolla seuraavana.
Huoneen ovi avautui, sisään astui haltia. Hän ei sanonut mitään, hän vain nappasi sairaan miehen ja vei hänet pois. Oli hiljaista. Kukaan ei sanonut mitään, kukaan ei saanut sanaakaan suustaan. Hetken kuluttua kuului huuto. Sitten oli taas hiljaista.
Vangit tunsivat arkin pysähtyvän. Matka helvettiin oli ohi, nyt on vain kohdatta helvetti.
Re: Orjaksi Har Ganethiin, FB
Lähetetty: Ti 14.10.2008 20:27
Kirjoittaja halko
Osa 3: Orjuus
Ruoska nousi ylös ja laskeutui. Sen piikikäs pää raastoi orjan ihoa. Osuman ottanut mies kaatui polvilleen. Ruoska nousi ja laski uudelleen. Huuto raikui louhoksella ja polvillaan ollut mies kaatui mahalleen kylmään kiviseen maahan. "Jatkakaa töitä. Tässä on teille varoittava esimerkki mitä käy kun laiskottelee!", huuto oli tarkoitettu niille muutamalle kymmenelle orjalle jotka työskentelivä Lordi Drag'tharinin kivilouhuoksella. Huutaja oli Lordi itse. Hän nautti suuresti avuttomien olentojen kiduttamisesta. Ja kun Epätoivo, Lordin Musta Arkki, oli palannut Har Ganethiin, oli Drag'tharin saanut lisää avuttomia ihmisiä orjiksi. Mies jota oli ruoskitti yritti nousta pystyyn. Ruoska iski häneen vielä kerran. Toisen. Mies ei enään liikkunut.
Montesque louhi kiveä muiden mukana, syytä hän ei vain tiennyt. Hän kuolisi kuitenkin, ehkä jo huomenna hän olisi se jota ruoskittaisiin. Silti, hän teki töitä. Ehkä hyvällä työllä hän saattaisi saada tuskattoman kuoleman. "Seuraava joka luistaa töistä ei tule saamaan yhtä hyvää kohtelua kuin hän", ilmoitti Lordi ja osoitti maassa makaavaa miestä. Montesque nosti katseensa maasta ja näki Lordin poistuvan paikalta, näytti että kukaan ei ollut vartioimassa heitä.
"Nyt on mahdollisuutemme. Paetkaamme metsään nyt ja nopeasti, ketään ei ole paikalla", puhuja oli yksi Montesque tuttu, Nachren. Pari muuta orjaa kuuntelivat häntä ja tuo pieni ryhmä lähti juoksemaan metsään. Houkat, ajatteli Montesque. Epätoivoiset ihmiset tekevät epätoivoisia tekoja, mutta tämä oli jo sulaa hulluutta.
Louhosta ympäröivästä metsästä kuului pienten varsijousien naksahtamiset, noulet lensivät pakenevia orjia päin. Yksikään ei jäänyt henkiin. "Mitään ei tapahtunut jatkakaa töitä tai kuolette seuraavaksi!" huusi yksi haltia metsästä. Orjat tottelivat, vaikka he tiesivät kuolevansa kuitenkin
Re: Orjaksi Har Ganethiin, FB
Lähetetty: Su 02.11.2008 22:20
Kirjoittaja halko
Kirjoitellaanpas tämäkin lopuun vaikka kommentteja ei ole oikein tullutkaan.
Osa 4: Kuolema
Montesque ei jaksanut enään. Joka päivä joku oli ruoskittu hengiltä pienimmästäkin syystä, ja korvatakseen kuolleet orjat oli hengissä olevien työskenneltävä entistäkin enemmän. Hikipisarat valuivat pitkin Montesquen poskea. Hänen mahansa huusi tyhjyyttään. Hänen kätensä olivat täynnä rakkuloita.
Montesquen vieressä työskentelevä mies katsoi häntä. "Mikset työskentele? Oletko tyhmä tai jotain?", mies kuiskasi. "En jaksa tehdä tätä. Mitä hyötyä siitä on? Kuolemme kuitenkin pian. Olen väsynyt elämään", Montesquen vastaus sai miehen pudistamaan päätään. Sanoistaan huolimatta Montesque kuitenkin tarttoi hakkuun ja huokaisi.
Keskiyöhön asti orjat työskentelivät, vasta keskiyöllä he saivat lopettaa työt ja nukkua hieman. Pienten unien jälkeen jatkuivat työt jälleen.
Joka ikinen orja oli väsynyt työskentelemään, he päättivät alkaa kapinoida. "Juostaan karkuun yhdessä. He eivät ehdi tappaa meitä kaikkia", ehdotti yksi mies. Ehdotus sai suurta suosiota orjien keskuudessa, itse asiassa ainoastaan yksi ei suostunut lähtemään karkuun. Montesque omaan pessimistiseen tapaansa tiesi sen olevan yhtä hulluutta. "Eilen olit vielä väsynyt työskentelemään, nyt haluat jäädä tänne orjaksi. Mistäs nyt kiikastaa?", Montesquelta kysyttiin, kysyjä oli sama jolle Montesque oli puhunut edellisenä päivänä. "Me kaikki kuolemme, on sama lähdemmekö karkuun vai ei. Ero on kuitenkin siinä että en ole pelkuri, en lähde karkuun, varsinkaan jos karkuun lähteminen ei hyödytä minua ollenkaan. Minä jään ja kuolen lähtemättä karkuun", kuului vastaus. Kukaan ei välittänyt Montesquen puheista, pian joukko orjia lähti juoksemaan kohti metsiä. Ilmassa sujahteli nuolia, jokainen tähdätty pakenijan kurkkuun. Karkurit olivat kuolleet sekunneissa, ainoastaan Montesque oli elossa. "Luulet olevasi kunniakas kun et lähtenyt karkuun. Luulit että jättäisin sinut henkiin koska olet uskollinen mestarillesi. Ainoa syy miksi jäit oli pelkuruus. Et uskaltanut tarttua tilaisuuteen. Itse näen pelkuruuden suurimpana heikkoutena, ja minä vihaan heikkoutta!", Drag'tharin huusi Montesquelle. Montesque näki Haltia lordin juoksemassa häntä kohti. Lordi oli ottanut ruoskan toiseen käteensä. Ruoska iski Montesqueta selkään, veripisaroita roiskui maahan hänen selkänsä alle. Toinen isku osui niskaan, Montesque tunsi maailman kääntyvän ympäri ja iskeytyi maahan. Kolmas isku osui Montesqueta kasvoihin. Enempää ei tarvittu, viimeinen orja Haaksirikosta oli kuollut.
"Kapteeni, orjani ovat kuolleet. Valitse uusi kylä ja tuo minulle pari uutta", Lordi Drag'tharin puhui Epätoivon kapteenille. Oli uuden kylä vuoro kärsiä orjuuden tuska.
Re: Orjaksi Har Ganethiin, FB
Lähetetty: Ma 03.11.2008 15:19
Kirjoittaja Rebs
Kirjotus virheet kirjoitus virheet...