The Empire, and beyond..?
Lähetetty: La 18.10.2008 17:49
Eli asiantuntemusta kaivataan:
Olen pelannut yli viisi vuotta empirellä ja on kokeiltu lukemattomia turnauslistoja, pure knights listoja, militia helvettiä, handgunner hordea, tykkilinjaa ja uuden kirjan kanssa loharin ja kahden tankin jyrää.
Eli lyhyesti sanottuna olen puristanut tästä armeijasta irti kaiken mahdollisen. Ei siis ihme että vaihtelu kelpaisi.
Empiressä on alkanut kyrsiä keskinkertainen jalkaväki. En muista milloin olisin voittanut rehdin blokki vs blokki taistelun (detuista huolimatta). Lisäksi jokaiselta muulta tuntuu aina löytyvän hirveä mättösankari jota joudun tykeillä aina snipaamaan koska omat hahmot eivät yksinkertaisesti pärjää rehdissä taistelussa. Lisäksi vihollisen megamaagit antavat aina turpaan kovalla kädellä omille maageilleni ja papeille.
Eli mikä/mitkä armeijat ovat mahdollisimman erilaisia verrattuna empireen?
Vampire Counts on ihan mielenkiintoinen joukkue. Tosin peli tuntuu perustuvan aika pitkälle magiaan ja hahmoihin.
Pari peliä olen näillä kokeillut, oli virkistävää kun ei tarvinnut huolehtia ld-testeistä.
Kaikki haltia ovat bannattuja. Niitä ei tueta.
Hordes of Chaos (tai mitä ikinä seuraavassa kirjassa ovatkaan) vaikuttaa juuri sopivalta porukalta.
Hyvät(kalliit) hahmot, hyvä magia ja joukkoja jotka osaavat oikeasti lyödä. Lisäksi olematon ampuminen. Meilkein täydellinen antiteesi empirelle. Btw eikös näille tule uusi kirja ihan kohta?
Skavenit ovat aika häröjä sotakoneiden kanssa. Niitä on empirellä ihan tarpeeksi ja vaihtelua pitäisi saada eli ei kiitos.
Demoneista en tiedä oikeastaan mitään. Lyövät kuulema kovaa ja kuolevat psycannoniin (ei ongelma fabassa).
Lissuillakin olen päässyt pariin otteeseen pelaamaan. Skinkit ovat kivoja aluksi mutta niihin kyllästyy nopeasti. Ei mielestäni kovin monipuolinen armeija.
Dwarffit vasta tylsä porukka pelata ovatkin.
Ogret eivät oikein pärjää isoimissa peleissä. Ihan hauskoilta kuitenkin vaikuttavat.
Kaveriporukasta löytyy jo yksi örkkiarmeija joten lisää ei tarvita. Olen näillä myös pari kertaa pelannut. Paljon hauskoja yksiköitä mutta kaikista listoista tulee melkein samanlaisia jos ei ota goblin hordea.
Kaaoksen pedot eivät nekään oikein innosta, epämääräiset läjät figuja kentällä eivät ole oikein minun juttuni.
Bretonnialla on kai pakko ottaa hevosia jos haluaa ikinä menestyä. Niitä on empirelläkin joten miksi mennä merta kauemmaksi kalaan?
Hautapeeloista on vain yhden pelin kokemus. Silloinkin tykkini tekivät niistä täyttä reikäjuustoa sekuneissa. Ei siis mitään tietoa koko porukasta.
Dogs of war -armeija on yksi vakava vaihtoehto. Ei tarvitsisi hirveästi ostaa mitään, empiren figut käyvät hyvin. Paljon erikoisia yksiköitä. Eivät taida olla kuitenkaan se pelitehoisin armeija?
Olikos siinä jo kaikki rodut?