Sivu 1/1
Hallituksen 2. kokous (5.4)
Lähetetty: Su 08.03.2009 17:36
Kirjoittaja Ordo Aboensis
Hallitus pitää toisen kokouksen kahvila Roberts Coffeessa sunnuntaina 5.4 Klo 13.00. Jäsenet voivat halutessaan kommentoida kokouksessa käsiteltäviä asioita tai ehdottaa uusia keskustelun aiheita. Kaikki ovat myös tervetulleita itse kokoukseen. Ordo tarjoaa jäsenille kokouskahvit/virvoikkeet (ei alkoholipitoisia juomia)
Tässä tredissä olisi siis tarkoitus käydä alustavaa keskustelua kokouksen asioista, jotta kokouksen osallistujilla olisi etukäteen hieman kuvaa muiden näkemyksistä, eikä kokous venyisi liian pitkäksi.
Käsiteltäviä asioita:
- Conklaavin järjestely : 40K turnaukselle ei ole vielä järjestäjiä.
((Huom. Yhdistyksen toiminta perustuu pohjimmiltaan vapaaehtoiseen harrastustoimintaan, joten päätöksentekotapoja ja mielipiteitä ei kannata sen suuremmin rajata. Kaikilla on sanavaltaa siinä suhteessa kuinka paljon asia heitä koskee. Joskus enemmistö voittaa, joskus päätöksien hyväksyntään tarvitaan kaikkien jäsenten suostumus ja joskus asioista päätetään yksin tai pienessä porukassa. Kaikki saavat henkilökohtaisesti päättää kuinka aktiivisesti osallistuvat yhdistyksen toimintaan ja jos nykyiset toimintatavat eivät kiinnosta, niin esittäkää mielipiteitä asioista jotta toimintaa saataisiin mielekkäämmäksi. Suurin osa nykyisestä tapahtumista ja toiminnasta on vain vanhojen ja nykyisten aktiivien henkilökohtaisista mieltymyksistä ja kyvyistä muodostunut kokonaisuus, jota saa, ja täytyy muuttaa ja parantaa jatkuvasti.))
Edellisen kokouksen tredi löytyy täältä :
http://www.sotavasara.net/keskustelu/vi ... 67&t=84656
Re: Hallituksen 2. kokous (5.4)
Lähetetty: Ti 10.03.2009 19:39
Kirjoittaja -Emppu-
Onko jollain tietoa voisiko Ordolle saada hommattua oman tukkukortin? Varmaan tulisi käytettyä.
Olisiko muilla kiinnostusta ruveta rakentamaan Ordolle lisää maastoa? Voitaisiin porukalla miettiä millaista maastoa tarvittaisiin ja voiko vanhoista romuista saada vielä käytettävää kamaa.
Re: Hallituksen 2. kokous (5.4)
Lähetetty: Ti 10.03.2009 20:03
Kirjoittaja finmirage
Haluaisko ordo ostaa meiltä ne maaston teko muotit kun vuosikokouksessakin sanottiin ordon hankkivan mielellään tarvikkeita jos joku haluaa tehdä ordolle maastoja?
Re: Hallituksen 2. kokous (5.4)
Lähetetty: To 12.03.2009 23:13
Kirjoittaja TheEmu
Mites se Blood Bowl. Aika montaa ihmistä tuntuis kiinnostavan, voisko tästä järjestää jonkun liigan? Torstaisin on ainakin ollut aika hiljasta. Sellasesta GWn ruohomatosta sais askarreltua joku kolme-neljä kenttää, eikä pelaamiseen sitte muuta oikeen tarvittaiskaan.
Re: Hallituksen 2. kokous (5.4)
Lähetetty: Pe 13.03.2009 01:15
Kirjoittaja Samsson
TheEmu kirjoitti:Mites se Blood Bowl. Aika montaa ihmistä tuntuis kiinnostavan, voisko tästä järjestää jonkun liigan? Torstaisin on ainakin ollut aika hiljasta. Sellasesta GWn ruohomatosta sais askarreltua joku kolme-neljä kenttää, eikä pelaamiseen sitte muuta oikeen tarvittaiskaan.
Ehdotan että harkitsette tällaisen maton hankintaa seuraavassa kokouksessa. Liigasta voi sitten keskustella enemmän pelaajien kesken, mutta vaikkakin vain pelisunnuntaisin nyt alkuun ei olis väärin.
Re: Hallituksen 2. kokous (5.4)
Lähetetty: Pe 13.03.2009 23:56
Kirjoittaja -Emppu-
Ajattelin pitää hieman taukoa Warmachinen pelaamisessa (uuteen editioniin asti about), joten en aio toimia torstaisin enää masineiltojen varapelaajana. Jos jotakuta muuta kiinnostaa homma, niin olkaa hyvä, mutta tällä hetkellä Turusta ei löydy montaa aktiivista pelaajaa. Asiasta voitaisiin tarkemmin sopia kokouksessa ja katsoa myös löytyykö tilalle jotain muuta ohjelmaa. Demotus ja satunnaiset pelit onnistuvat kyllä edelleen, mutta joka viikkoiseen pelaamiseen ei löydy juuri nyt kiinnostusta
Juteltiin tuossa viikolla Akin ja Teemun kanssa vähän noista meidän kotisivuista, ja oltiin melko yksimielisesti sitä mieltä, että niitä voisi päivittää hieman ajankohtaisemmiksi. Vanhoja juttuja voisi kirjoitella uusiksi ja kokonaan uusia aiheita kehitellä. Voin selittää tarkemmin kokouksessa tai jos joku uskaltaa niin voi tässä tredissäkin kysyä.
Re: Hallituksen 2. kokous (5.4)
Lähetetty: La 14.03.2009 00:26
Kirjoittaja Samsson
-Emppu- kirjoitti:Voin selittää tarkemmin kokouksessa tai jos joku uskaltaa niin voi tässä tredissäkin kysyä.
En uskalla kysyä, mutta koska en pääse kokoukseen, niin voin jo nyt ilmoittaa haluni ruotsittaa noi sivut (jossain vaiheessa) toivossa että muutama opiskelija Akademista(kin) löytäisi myös sivumme ja tulisi pelaamaan.
Re: Hallituksen 2. kokous (5.4)
Lähetetty: La 14.03.2009 18:45
Kirjoittaja Finet
Samsson kirjoitti:-Emppu- kirjoitti:Voin selittää tarkemmin kokouksessa tai jos joku uskaltaa niin voi tässä tredissäkin kysyä.
En uskalla kysyä, mutta koska en pääse kokoukseen, niin voin jo nyt ilmoittaa haluni ruotsittaa noi sivut (jossain vaiheessa) toivossa että muutama opiskelija Akademista(kin) löytäisi myös sivumme ja tulisi pelaamaan.
Mitä jos sivut olis myös(/ennemmin) englanniksi? Englantia varmaan kuitenkin käytettäisiin, jos he tulisivat pelaamaan, vai mitä?
Re: Hallituksen 2. kokous (5.4)
Lähetetty: Su 15.03.2009 02:11
Kirjoittaja Heikki
Finet kirjoitti:Samsson kirjoitti:-Emppu- kirjoitti:Voin selittää tarkemmin kokouksessa tai jos joku uskaltaa niin voi tässä tredissäkin kysyä.
En uskalla kysyä, mutta koska en pääse kokoukseen, niin voin jo nyt ilmoittaa haluni ruotsittaa noi sivut (jossain vaiheessa) toivossa että muutama opiskelija Akademista(kin) löytäisi myös sivumme ja tulisi pelaamaan.
Mitä jos sivut olis myös(/ennemmin) englanniksi? Englantia varmaan kuitenkin käytettäisiin, jos he tulisivat pelaamaan, vai mitä?
Saa kääntää mihin vaan, mutta eiköhän ne ole kotimaiset mitkä rulaa.
Heikki
Re: Hallituksen 2. kokous (5.4)
Lähetetty: Su 15.03.2009 16:08
Kirjoittaja Samsson
Finet kirjoitti:Samsson kirjoitti:-Emppu- kirjoitti:Voin selittää tarkemmin kokouksessa tai jos joku uskaltaa niin voi tässä tredissäkin kysyä.
En uskalla kysyä, mutta koska en pääse kokoukseen, niin voin jo nyt ilmoittaa haluni ruotsittaa noi sivut (jossain vaiheessa) toivossa että muutama opiskelija Akademista(kin) löytäisi myös sivumme ja tulisi pelaamaan.
Mitä jos sivut olis myös(/ennemmin) englanniksi? Englantia varmaan kuitenkin käytettäisiin, jos he tulisivat pelaamaan, vai mitä?
Nojuu, miksei englanniksikin, mutta jos ajattelet vasta-alkajan tapaan "etsinpä netistä jokin paikka missä voi pelata" niin kyllähän etsit ensin omalla kielelläsi. Plus että se voi olla monelle isompi kynnys tulla pelaamaan jos pitää englanniksi pelata. Sanoisin että 80% ÅA opiskelijoista kuitenkin osaavat sen verran hyvin tätä toista kotimaistakin että varmaan pelaisivat "suomeksi" kuten me muutkin, mutta tykkäisivät varmaan saadessaan lukea sivustoa omalla kielellä.
Re: Hallituksen 2. kokous (5.4)
Lähetetty: Pe 20.03.2009 00:14
Kirjoittaja finmirage
Siitä vaan kääntämään sitten. Ei ne sivut itestään itteensä ruotsita kuule.
Re: Hallituksen 2. kokous (5.4)
Lähetetty: Pe 20.03.2009 12:33
Kirjoittaja Hepta
En pääse osallistumaan kokoukseen 5.4.
Aki
Re: Hallituksen 2. kokous (5.4)
Lähetetty: To 02.04.2009 22:59
Kirjoittaja Eino
Kannattaa huomioida, että mikäli sivustoa lähdetään kääntämään pitää kieliversiolle olla omat sivupohjat (koska esimerkiksi päävalikko on nyt kaikilla sivupohjilla yhteinen yksi ja sama)
Käytännössä siis pitää vain tehdä kopiot noista sivupohjista kieliversiota varten. Olkaapa yhteydessä siitä.
Re: Hallituksen 2. kokous (5.4)
Lähetetty: Pe 03.04.2009 00:42
Kirjoittaja Samsson
Eino kirjoitti:Kannattaa huomioida, että mikäli sivustoa lähdetään kääntämään pitää kieliversiolle olla omat sivupohjat (koska esimerkiksi päävalikko on nyt kaikilla sivupohjilla yhteinen yksi ja sama)
Käytännössä siis pitää vain tehdä kopiot noista sivupohjista kieliversiota varten. Olkaapa yhteydessä siitä.
Eli sivusto vie tuplasti/kolmesti enemmän tilaa (riippuen monelleko kielelle käännetään)? Onko meillä mahdollisuuksia siihen? Jossain vaiheessa se raja tulee vastaan kuitenkin...
Re: Hallituksen 2. kokous (5.4)
Lähetetty: Pe 03.04.2009 07:51
Kirjoittaja Osku
Mä luulen, että aika monelle kielelle saa kääntää ennen kuin levytila alkaa loppumaan ;(
Re: Hallituksen 2. kokous (5.4)
Lähetetty: Pe 03.04.2009 08:25
Kirjoittaja Eino
Nii no templatet vie ehkä alle 100 kiloa yhteensä =)
Re: Hallituksen 2. kokous (5.4)
Lähetetty: Su 05.04.2009 10:29
Kirjoittaja -Emppu-
Saattaa olla, että hiukan myöhästyn kokoukseta. Ollaan Hesassa vielä ja lähdetään kohta kolaamaan takaisin Turkuun.
Re: Hallituksen 2. kokous (5.4)
Lähetetty: To 09.04.2009 00:40
Kirjoittaja -Emppu-
Toinen hallituksen kokous tuli istuttua ja koska itse saavuin hiukan myöhässä paikalle niin pyytäisin muita hallituksen jäseniä antamaan tarkempaa raporttia.
Seuraavaan kokoukseen mennessä (oliko se 17.5 ?) olisi tarkoitus saada tämän vuoden Fanaticin järjestäjät. Suurin ongelma on varmaan 40k turnauksen järjestäjien löytäminen. Löytyykö halukkaita?
Re: Hallituksen 2. kokous (5.4)
Lähetetty: To 09.04.2009 00:43
Kirjoittaja TheEmu
17.5 Seuraava kokous tosiaan, Conklaavin ja tiimiturnauksen välisenä viikonloppuna. Kokous oli tosi lyhyt, eikä käsiteltäviä asioita juuri ollut. Ainoat asiat mitkä päätettiin, olivat muistaakseni Blood Bowl -liigan aloittaminen ja GWn ruohomaton ostaminen pelikentiksi. Lisäksi naureskeltiin aika paljon GT:lle.
Re: Hallituksen 2. kokous (5.4)
Lähetetty: To 09.04.2009 09:47
Kirjoittaja Eino
Tosiaan taisin sulle Emppu mainitakin, että voin tulla 40k järjestäjäksi Fanaticiin. Kysäisen Hyvöseltä josko tuo lähtisi mun kanssa hoitamaan sitä 40k puolta. Uskoisin, että lähtee.
Fanatichan on siis 17. - 18.10.